En kestä ja johonkin on pakko purkaa. Tuomitkaa, ihan sama. Mulla oli lyhyt suhde varatun työkaverin kanssa. Ihastuttiin toisiimme ja kaikki vaan eteni pikkuhiljaa. Sovittiin ettei kerrota kenellekään. Kunnes sitten menikin sukset ristiin eli tapahtui se pahin. No, tämä työkaveri sitten päättikin tehdä yksin minusta sen syyllisen ja esitti asiaa niin että minä olen häneen yksipuolisesti ihastunut ja yritän häntä. Ahdistaa olla tällä hetkellä siellä, ja varsinkin hänen kanssaan, kun tuntuu että on saanut tehtyä minusta kaikkien silmissä sen "huonon", varattuunsekaantujan. Tämä opetuksena, itsellenikin vastaisuuden varalle: Ei kannata lähteä työkaverin kanssa säätämään mitään, koska pahimmassa tapauksessa on työpaikan vaihto edessä, jos sattuu tarpeeksi kiero ja epäluotettava ihminen kohdalle.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Just joo! 😂
- Anonyymi
Mitäs läksit?! Kärsi seuraukset! Silkkaa tyhmyyttähän tuo on.
- Anonyymi
Niin kärsinkin.
- Anonyymi
Käännä asetelma voitoksesi.
Työkaveri levittää sinusta paikkansa pitämätöntä törkyä. Eli kyseessä on työpaikkakiusaaminen ja mahdollinen kunnianloukkaus. Vie asia esimiehelle, työsuojeluun ja poliisille. Katsotaan kuka sieltä saakaan lähteä. - Anonyymi
Jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei aikuinen ihminen ole niin tahdoton, että ilman omaa osallistumista voisi vietellä tai saada pettämään. Kyllä se toimen on itse myös osallistunut omasta vapaasta valinnastaan.
Näin etätyöaikaan toista on helppo vältellä, jos haluaa. Ja normaalijärkinen tajuaa, että haukkumisessa on pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin’-tilanne. Tilanteessa voi sanoa ironisesti, että olenpas minä vetovoimainen kun saan vastapuolen ilman omaa kiinnostusta ja tahtoa osallistumaan ja pettämään. - Anonyymi
Ihan oikein. Mitäs lähdit varatun matkaan.
- Anonyymi
Karma antoi sulle takas!
Kärsi nyt nahoissas ja enskerralla oot viisaampi.
Näin se elämä menee, kaikesta maksetaan hinta ennemmin tai myöhemmin! - Anonyymi
Itsellä on päinvastainen kokemus. Oltiin kuumina toisiimme, ja olemme edelleen hyvät ystävät, vaikka hän kyllä on nyt vielä varatumpi kuin ennen eikä meillä sen takia ole enää seksiä, mutta meillä kävi parhain päin!
Saimme ihania muistoja ja parhaimman puolen ystävän.
Kannattaa vähän katsoa kenen kanssa alkaa vehtaamaan. Itse olen nirso, mutta sillä lailla saa merkityksellisempiä kokemuksia ja välttyy näiltä draamoilta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 281245
- 851098
- 42907
- 67845
- 92814
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151649- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512