Jään kohta eläkkeelle.

Roimalla takuueläkkeellä omasi päälle.

En kaipaa eläkeikäistä.

Kiikkustuolin voisin sulle ostaa, niin voisit siinä mietiskellä syntyjään syviä, kutoa vaikka villasukkia.

Kauanko on kohta? Voidaanko leikkiä joskus kotia niin että teet mulle ruoan valmiiksi kun tulen töistä? Tai ostan meille jonkun tanssikurssin.

Jos oot mies, saisit kalastusvälineitä tai metsästykseen sopivia vempaimia. Molempia et saa, valinta on sun:)

Pusu ja minun upea seura.
Neuloisin villasukat varpaiden lämmikkeeksi.

Hänelle miehelle leipoisin täytekakun ensimmäisen eläkepäivän kunniaksi. Joku matka olisi myös kiva tehdä. Jos korona ei muuta salli niin kylpyläreissukin olisi ihan kiva.

Matkalipun ja kauppakirjan, josta ilmenee, että myin hänet orjaksi Egyptiin. Jos vaikka pyramidien rakennus kertoisi hänelle jotain oikeista töistä ja kurinalaisuudesta 😁😄😁

Muista kosteustasapaino, kun se on tärkeämpi kuin se yksi.

Rollaattori ja pyörätuoli eläköitymisen lahjaksi, ajokortin poistaminenhan hoituu automaattisesti, jolloin tietystikään sähkökäyttöinen rullatuoli ei tule kysymykseen kun se on moottorikulkuneuvo, ei saa ajella sellaisellla ilman ajo-oikeutta.

Senttiä venytellen.

Mukilla jossa joku kiva viitaus sinun tulevaisuuteen..🤭

Kiikkustuolin ostaisin ja kävelykepin. Saan ne sit sulta käyttöön kun samaan ikään tuun🤗

Muistan erään kertoneen kauan, vuosia sitten, että tänä vuonna jäisi eläkkeelle, siis kun olisi tietyn ikäinen ja tänä vuonna se ikä täyttyy.

Lueskelen näitä. Koska hän ei ole minuun yhteyksissä ollut moneen vuoteen, niin en tietenkään luule, että tämä minulle ois. Kunhan omia mietteitä puran ikävissäni

Häntä kuitenkin kaipaan ja ikävissäni hänelle tänne kirjoittelen. Joskus hänestä ikään kuin olisi täällä "jokin merkki" tai vastaus, kerroinhan hänelle tästä, siksi se ei olisi maailman kahdeksas ihme, vaikka hän joskus täällä kävisikin. Olihan ne yhteiset illat meillä kuitenkin aika suloisia enimmäkseen. Tunteita.

Ei minun itsetuntoni mihinkään ole kadonnut, peilaan näitä juttuja vain tuonne elävän elämän puolelle, ja rehellinen itselleni ollakseni, olisi aika epätodennäköistä, että täälläkään kun ei muutenkaan. You know. Haaveet ovat haaveita edelleen.

Toisaalta, täällä hänenkin on mahdollista purkaa turvallisesti tunteitaan (jos niitä on) ilman vaateita, sitoutumista tai muutakaan. En pidä iseäni päällekäyvänä mutta loukattuna usein hyökkään. Ihmisissä on ne omat oikkunsa.

Ajattelin silloin muutamia vuosia sitten, että postittaisin kutomani villasukat, mutta kuulemma riittivät jo olemassa olevat. Sitten myöhemmin, kun yhteys loppui, aattelin, että se olisi liian tunkeilevaa, en halunnut, että häntä ahdistaisi.

Sittemmin, oon aatellut, että jos hän vielä käyttää jo kutomiani, niin ehkä ne tuovat hänelle minusta nätin, jopa lämmittävän muiston.

Mikään tässä maailmassa ei ole itsestään selvää kuulemma, kaiken voi menettää.

Aivan kuin oisin ennenkin kirjoittanut "paljon mä sain kuitenkin, ruusuisen tien muistoihin ".

Tämä on kirjoitettu rakkaudella.