Ruoka puuttuu valtion varmuusvarastoista

Ensin puuttuivat suojavarusteet epidemiaa varten ja nyt puuttuu ruoka varmuusvarastoista.
Viranomaiset olettavat kansalaisten hankkivan itse elintarvikkeita häiriötilanteita varten. Näin se homma etenee.
Onneks on eu:n ruoka-apu.


https://yle.fi/uutiset/3-11822490
9062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 90

Vanhimmat

Kataisen nk. sixpack-hallitus poltatti kaudellaan varmuudeksi vilja- ja polttoaine varantojamme. Varautuma olisi siis paljon parempi jos niinkään pöljästi ja täysin tahallisesti olisi toimittu.

Hankkikaa nyt saakutin pöhelöt edes niitä juuri vasta kotimaassa tuotettuja maskeja, desifiointiaineita ja kertakäyttökäsineitä sinne jemmaan tulevien pahojen aikijen varalta!

Älkääkä enää myykö rahtialuksia eikä jäänmurtajia kuten Kyrki Katainen ja Jan Vapaavuori tekivät! Ne roistot tälläkin hetkellä palkkioviroissaan, Jansku Helsingin pormestarina ja jyrki boy Sitran ylijohtajana. Aivan liian vastuullisia paikkoja rikollisille. Janskukin kerran ihan tunnettu kulmaveljien jäsen.

Silloinen demareiden valtiovarainministeri Jutta Urpilainenkin nyt EU:n Afrikka-ministerinä demarit, vihreät, vasliitto ja rkp peesasi tuolloinkin.

Äänestä
  • Persut todennäköisesti haluaisivat tuhota kaikki varmuusvarastot, on ne niin sekavaa sakkia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut todennäköisesti haluaisivat tuhota kaikki varmuusvarastot, on ne niin sekavaa sakkia.

    Teikäläiset punepersevihreät tilaavat maailmalta noita haistapaskan juttuja jatkuvasti kansan verorahoilla.
    Että kansa ei potkisi teitä joka asian tunareita hornantorveen !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut todennäköisesti haluaisivat tuhota kaikki varmuusvarastot, on ne niin sekavaa sakkia.

    Tehotuotantopöperöä kyllä riittää, ensin pitää saada ne Hornetit, vaikkei niihinkään ole rahaa.
    PS. Ei kai suomen porrvari vain ole valmistautumassa sotaan `?

    Vai oliko tämäkin poppikoneen juttu vain lamapimitystä, se kun on päällä yhä eikä hellitä

    Äänestä

  • Maskejakin oli varastossa pilvin pimein ja vasta jakelua aloitettaessa huomattiin, että nää on käyttökelvottomia(vuosia vanhoja koppuroita). Ja tietenkin oli tämäkin marinin vika, kuten uusien hankkimisten epäonnistumisetkin.
    Kumma kyllä juvoska M.O.T:n huoltovarmuusohjelmassa "unohti" haukkua marinin.

    Äänestä

Ruokaa on valtion viljavarastoissa, tukku- ja vähittäiskaupoissa, teurastamoilla ja maatiloilla.
Ei Suomi ole aivan tyhjä ruoasta.

Äänestä
  • Vielä on mutta kuinka kauan? Kovasti ajetaan kotimaista maataloutta alas, vaikka tiedetään ettei yhdenkään maan tarvitse myydä meille ruokaa kun seuraavan kerran tulivuori isosti purkautuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä on mutta kuinka kauan? Kovasti ajetaan kotimaista maataloutta alas, vaikka tiedetään ettei yhdenkään maan tarvitse myydä meille ruokaa kun seuraavan kerran tulivuori isosti purkautuu.

    Mitä ihmeen sekavaa sönkötystä tämä kommentti oikein koittaa selittää? Mikä tulivuori? Missä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä ihmeen sekavaa sönkötystä tämä kommentti oikein koittaa selittää? Mikä tulivuori? Missä?

    PÖLJÄ OOT!

    Äänestä

  • Niitä ei valtio omista, vaan yrittäjät.

    Äänestä

  • "Logistinen optimointi" tarkoittaa käytännössä varastojen minimointia. Varastot tarkoittavat sidottua tuottamatonta pääomaa ja sen määrä pitää minimoida ihan liiketalouden perusoppien mukaisesti. Ihanne on, että tuote tuodaan maahan tänään, jaellaan liikkeisiin yöllä, hyllytetään aamulla ja asiakas ostaa sen huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

    Oma ongelmansa on "pilvipalvelut". Nykyiset automaatisoidut jättivarastot toimivat datan varassa ja tuo data on menossa pilvipalveluihin eli Hollannin tai Irlannin serverikeskuksiin. Jos internetyhteydet katkaistaan ei tiedetä missä tavaraa on, minne sen on menossa ja jos kyse on ulkoistetusta varastopalvelusta, niin ei tiedetä edes kenen asiakkaan tavarasta on kyse. Automaattisten varastojärjestelmien idea on, että ne optimoi lavojen paikkoja varastossa kaiken aikaa niin, että automatisoidut trukit joutuvat kulkemaan mahdollisimman lyhyen (nopean) matkan tavaraa keräiltäessä.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä ihmeen sekavaa sönkötystä tämä kommentti oikein koittaa selittää? Mikä tulivuori? Missä?

    Oletko jotenkin vajaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä ihmeen sekavaa sönkötystä tämä kommentti oikein koittaa selittää? Mikä tulivuori? Missä?

    Islannissa on lähimmät. 2010 tupsautteli Eyjafjallajö-kulli ja koko euroopan lentoliikenne oli kuukauden seis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niitä ei valtio omista, vaan yrittäjät.

    Valtion Viljavaa on pilkottu vuosien varrella. Osa on yksityistetty, valtio omistaa kiinteistöt.

    Äänestä

Ainakin tähän mennessä joka ikinen asia, jota tuommosilla propakandajutuilla on suomessa hehkutettu, on osoittautuneet täydeksi paskaksi. Jos varastoissa on muutama rekkakuorma kauranryynejä, niin se on sitten paras varmuusvarasto koko seurakunnassa.

Äänestä
  • Kohta alkaa taas hamstraus. Ruoka ja vesipula ovatkin seuraavat katastrofit. Viljaahan tosiaan on käytetty jopa polttolaitoksissa energian tuottamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta alkaa taas hamstraus. Ruoka ja vesipula ovatkin seuraavat katastrofit. Viljaahan tosiaan on käytetty jopa polttolaitoksissa energian tuottamiseen.

    Niin, on jopa kasvatettu poltettavaksi tarkoitettua viljaa.
    Mutta ei ruoka Suomesta lopu kovin helposti. Sitä tuotetaan jatkuvasti ja tuotannon tarvitsemat tekijät on varmistettu. Poltto-ja voiteluaineet ja lannoitteet. Koneiden varaosahuolto ei ole paras mahdollinen, mutta niitä pystytään varmaan jossain määrin valmistamaan itsekin.
    Biopolttoaineita voidaan tuottaa itsekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, on jopa kasvatettu poltettavaksi tarkoitettua viljaa.
    Mutta ei ruoka Suomesta lopu kovin helposti. Sitä tuotetaan jatkuvasti ja tuotannon tarvitsemat tekijät on varmistettu. Poltto-ja voiteluaineet ja lannoitteet. Koneiden varaosahuolto ei ole paras mahdollinen, mutta niitä pystytään varmaan jossain määrin valmistamaan itsekin.
    Biopolttoaineita voidaan tuottaa itsekin.

    Taitaa vaan laitosten teknologia(ohjausjärjestelmät) olla lähes täysin ulkomaista tekoa. Tuskin tuolla on kriisitilanteita(kuten sota) ajateltu suunniteltaessa, varsinkin jos pörssiyhtiöiden omistamia(mm. UPM).

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007847902.html

    Äänestä

Kuvitelkaa että Katainen ja kumppanit menivät kirjaimellisesti poltattamaan viljavarastot! Yrittivät siis päästä kansasta eroon nälänhädällä, niin kuin bolsevikit toimivat Ukrainassa, murhaten miljoonia ihmisiä nälkään.

Sitten kun paljon ennalta suunniteltua koronakriisiä jo kohta pukkasi niin virsi muuttui seuraavanlaiseksi:

"Twitter:
"Leena Meri
@leena_meri

Mar 23, 2020
#astudio Katainen selittää että EUlle jatkossa yhteinen huoltovarmuusvarasto suojavälineille. Huoltovarmuus pitää olla kunkin maan omassa takataskussa. EU:ko päättäisi mitkä maat varusteet saa? Suurimman periaatteella ne jaettaisiin. Suomeen tulisi jos jotain jäisi #jotainrajaa"

Miettikää minkälaisia helvetin kusipäitä ja prsereikiä koko valtion poliittinen virkakaarti pitää oikein sisällään! Ja ihan helvetin ylisuurella palkalla, täysin olemattomiin vastuisiin nähden! He vain puuhastelevat näitä vitun sulle-mulle, mut ei noille -hyvä veli puuhiaan! Täysin kansan kustannuksella ja kärsimyksellä!

Äänestä

Aloitus on silkkaa disinformaatiota ja paskaa. Suomen varmuusvarastot ovat erinomaiset, jopa maailman parhaimmat. Viime kevään koronashoppailut eivät aiheuttaneet mitään huoltovarmuustasoon.

Äänestä
  • jaaha! Taidat ollakkin niitä, jotka oli myyny ne varastoidut maskit omiin kutjuihinne ohi kirjanpidon, kun uusien maskien saamiseksi alkoi täysin naurettava härdelli, ja todisteitten sutkiminen näkymättömiin.

    Äänestä

  • Koskas kävit kattomassa?

    Äänestä

  • Ei aiheuttanut mitään huoltovarmuustasoon, kun mitään tasoa ei ole.

    Äänestä

Tärkein on öljyvarasto. Jos öljy loppuu, kaikki muukin loppuu. Öljyä on varastossa kai muutamaksi kuukaudeksi.

Äänestä
  • Väärin. Tärkein foliohatuille on viinavarasto. Sitä riittää niin paljon kuin vain maksa kestää. Onnea matkaan!

    Äänestä

  • Suomessa voidaan tehdä biopolttoaineita, ei öljy ole kovin kriittinen asia.

    Äänestä

  • Öljy saisikin hiljalleen loppua,siten loppuis persun ulina polttoaineen hinnasta. Mitä he ovat olleet itse korostamassa ja päättämässä liikennepäästöjen puolittamisesta 2030 mennessä :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa voidaan tehdä biopolttoaineita, ei öljy ole kovin kriittinen asia.

    On se kriittinen, huomaatte kun hanat sulkeutuvat.

    Vasta sitten

    Äänestä

Ruokaa on Afrikasta tulleiden elättämiseen ja muutama lentokone on varattu lennättämään tuoretta ja oikein käsiteltyä halal-lihaa. Non-stoppina lennetään.
Ja toki poliitikoille ja hyvävwli-kerhon tarpeisiin on varattu riittävästi, kaviaareineen, viineine ja shampanjoineen.

Äänestä

Viranomaiset eivät oleta mitään, mutta he suosittelevat että kansalaiset pitäisivät kotonaan sellaista hätävaravarastoa, jolla he selviäisivät omin neuvoin viikon poikkeusoloista.

Tuolla suosituksella ei ole mitään tekemistä valtion varmuusvarastojen kanssa.

Äänestä
  • Viikko menee entisillä rasvoilla. Kolesteroliarvot tippuvat hieman.

    Äänestä

Epäilyyttää että onko väestönsuojissakaan kaikille sinne majoittuville hätätilanteessa ruokaa, olikohan noin 1kk pitäisi olla kaikille riittävästi kuivamuonaa? Jotta kaikki pystyvät asumaan väestönsuojassa tuon ajan?

Äänestä
  • Väestönsuojassa käy olo tukalaksi parissa päivässä, kun viemäri tukkiutuu.

    Äänestä

  • Taloyhtiöiden väestösuojissa on vain asukkaiden tavaroita. Ei ole ruokaa lainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taloyhtiöiden väestösuojissa on vain asukkaiden tavaroita. Ei ole ruokaa lainkaan.

    Vesisäiliötkin umpiruosteessa ja täysin käyttökelvottomia. Ei ole työvoimaa niiden kunnossapitoon kun kaikki duunarit vittuiltu lataamoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vesisäiliötkin umpiruosteessa ja täysin käyttökelvottomia. Ei ole työvoimaa niiden kunnossapitoon kun kaikki duunarit vittuiltu lataamoon.

    Eivätkä isännöitsijät välitä mistään tuon taivaallista.

    Äänestä

Onneksi mulla on jääkaapissa ruokaa ja komerossa kuiva-aineksia ja päässä ei ole kusta, joten voin kokata itse ruokaa.

Moni juppi kuolee huomenna nälkään kun eivät pääse ravintolaan.

Äänestä

Onko ammuksia ja ammusvaraston avain tallessa, ettei käy ohrasesti jos tulee vielä kovat ajat?

Äänestä

Ei ruokaa edes kannata varastoida tolkuttomasti kun se vanhenee säilömisestä huolimatta nopeasti ,ainoastaan kannattaa todellakin pitää että aina seuraavana keväänä saadaan vilja kasvamaan maanpoveen tekeen uutta satoa. Siihen on maanviljelytukiaiset auttaneet pitämään konekannan ja tuotantolinjat korkeatasoisina.

Äänestä
  • Vilja säilyy kyllä monta, monta vuotta kuivassa ja viileässä. Ja miksi Suomi myi Kataisen ja Vapaavuoren toimesta jopa valtio-omisteisen öljytankkerinkin ja pisti jäänmurtajatkin myyntiin?

    Ei voi mitenkään perustella vielä syötäväksi kelpaavan viljan polttamista! Se on siis ollut silkkaa tihutyötä ja hyvä veli porsaskerhon valtiolta ryöstöä korruption voimin.

    Äänestä

  • Sadon saaminen ei ole aina varmaa, ja siihen on muitakin mahdollisia syitä kuin sääolosuhteet. Aina pitäisi olla viljaa varastossa.

    Säilykkeitä, kuivatuotteita ja pitempään viielässä säilyviä elintarvikkeita pitää olla varastossa.

    Äänestä

Eikö huoltovarmuusvarasto ole sitä varten, että siellä on aina kaiken varalta ruokaa ja muuta välttämätöntä, jos akuutti kriisi yllättää? Epävarmuuden ja kriisin vallitessa on epävarmaa, onko ulkomailta saatavissa mitään. Jos kriisi on useammassa valtiossa samaan aikaan vaikka luonnonolosuhteiden tai pandemian takia, mistä sinne mitään silloin hankitaan?

Äänestä
  • Tai vaikkapa sodan. Mutta sehän mitä ilmeisemmin tarkoituskin, että mahdollisimman moni uusavuton nykyihminen tulee menehtymään. NWO:n suunnitelmanahan on saada maailman asukasluku viiteensataanmiljoonaan (500 000 000).

    Osan hoitelee siis Rotchildien järjestellyt sota/sodat, pakolais ja maahanmuuttopolitiikka, sekasorto, anarkia, tahallaan irtipäästetyt kulkutaudit, jatkuvasti vuotava ja säteilevä ydinvoima, massoittain nämä ihmisjoukoille suoritettavat myrkkyrokotukset, osan kriisiaikoja varten jemmattujen huoltovarmuusvarastojen systemaattinen tuhoaminen - joka sekin on jo todistettavasti valtiotoistojen toimesta tehty laillistettu sabotaasi.

    Äänestä

  • Ruokaa ei varastoida varmuusvarastoihin. Jokaisen kannattaa pitää kotona neljän vuorokauden tarve säilyvää ruokaa. Kuivatavaroita, säilykkeitä, vettä. Saa olla viinaakin, se säilyy hyvin. Ehkä?
    Tällainen ohje tuli juuri telkkarista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruokaa ei varastoida varmuusvarastoihin. Jokaisen kannattaa pitää kotona neljän vuorokauden tarve säilyvää ruokaa. Kuivatavaroita, säilykkeitä, vettä. Saa olla viinaakin, se säilyy hyvin. Ehkä?
    Tällainen ohje tuli juuri telkkarista.

    Viljasta voi tehdä monenlaista ruokaa.

    Äänestä

Jos tiukka paikka tulee, tämä hallitus huolehtii että kaiiki ruoka takavarikoidaan mamujen elätyämiseksi ja ruokatarvikkeiden hallussapito kriminalisoidaan jos kuuluu kantiksiin.

Äänestä

Poliitikkojen ja virkakunnan penteleet.

Äänestä

Ilmoitusasioita tuokin, ei varas voi sitä kätkeä.

Äänestä

WC-paperi ja kaljat tärkein

Äänestä
  • niin ja tietenkin sätkät ja makkarat vielä

    Äänestä

Kommunismissako me elämme? Eikö jokainen vastaa omasta ruoastaan?

Äänestä
  • Kyllä elämme kommunismissa, sillä EU on kommunistien luomus.

    Äänestä

Kaikki tietää, että huoltovarmuutta on suunniteltu vain sotilaallista kriisiä silmälläpitäen ja niin, että sotilaallinen uhka tulee idästä.

Luotetaan, että joku määrä huoltoa toimii Ruotsin kautta.

Maskit on tarkoitettu haavottuneiden hoitamisen aiheuttamaa lisäkysyntää varten eikä mitään pandemiaa varten.

PS. Suomen huoltovarmuuden tavoitteet määritellään 5 vuoden välein ja viimeksi sen on tehnyt 2018 Sipilän hallitus.

Äänestä

Viime rähinän aikana omia ruokavarastojaan jemmanneita ratsattiin, pidätettiin, sakotettiin ja isolla rahalla kerätyt varastot takavarikoitiin.

Panee miettimään, kannattaako omien katastrofivarastojen kerääminen.

Äänestä
  • Tuo sodan ajan jemmaaminen oli rangaistavaa, jos rikkoi luovutusmääräyksiä. Maanviljelijät joutuivat luovuttamaan ylijäämäänsä valtion tarpeisiin. Viljaa, lihaa, heiniä jne. Näitä tuotteita ei saanut piilottaa, eikä myydä pimeillä markkinoilla. Mutta tietysti sitäkin tehtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo sodan ajan jemmaaminen oli rangaistavaa, jos rikkoi luovutusmääräyksiä. Maanviljelijät joutuivat luovuttamaan ylijäämäänsä valtion tarpeisiin. Viljaa, lihaa, heiniä jne. Näitä tuotteita ei saanut piilottaa, eikä myydä pimeillä markkinoilla. Mutta tietysti sitäkin tehtiin.

    Katselin kuvia Suomen kummallisuuksista, missä eräällä isännällä oli liioittelematta sauna täynnä sokeria.

    Kriisin aikana sokeri kieltämättä olisi käypää valuuttaa, mutta tämäkin varasto olisi viime sodan sääntöjen mukaan pitänyt luovuttaa valtiolle.

    Nämä säännöt tulevat taatusti voimaan seuraavassakin oikeasti kiperässä tilanteessa, joten eipä varastointi taida kannattaa...

    Äänestä

Järki puuttuu päättäjiltä, eikä se huoleta ketään.

Äänestä

Omavaraisuus on ajettu tyhmyyksissään alas.

Oma tuotanto omavaraisuus ruuassa jne.
On tärkeätä palauttaa!

Äänestä
  • Suomella ei ole mitään kansallista ruokapolitiikkaa - eikä saakaan olla.

    Suomi luopui kansallisesta maataloudesta 1995 kun eduskunta päätti liittyä EU:n jäseneksi. EU:lla on yksi ja yhteinen maatalouspolitiikka ja yksi ja yhteinen ruokavarasto..

    Suomen ruokavarastot ovat osa EU:n yhteistä ruokavarastoa, joka on jaettu joka EU:n jäsenmaahan Tanskasta Italiaan ja Virosta Espanjaan. Tästä yhteisestä varastosta jaetaan ruokaa sinne missä tarvetta on.

    MOT:n juttu oli paksua tuubaa alusta loppuun.

    Suomi ei saa EU:n jäsenmaana kerätä mitään omaa ruokavarastoa vaan lupa kaikkeen varastointiin pitää saada Brysselistä. Näitä kutsutaan interventio-ostoiksi, joihin tarvitaan EU:n lupa. Muutenhan varastointi olisi aivan villiä kun viljelijät yrittäisivät työntää kaiken ylijäämänsä valtion vastuulle - ja vielä ylihintaan.

    Kansallinen maatalous on vain MTK:n propagandaa vailla totuuden häivää.

    Toiseksi nykyinen korona-kriisi on osoittanut, kuinka elintarvikkeiden ja viljan vapaa kauppa on pitänyt koko ihmiskunnan leivässä, Yhdessäkään maailman maassa ei ole koronakriisin takia jouduttu rajoittamaan elintarvikkeiden kulutusta.

    Maataloustuotteiden vapaa kauppa ilnan tuhoisia tukiaisia on paras tapa turvata ruoka kaikille ihmisille maailmassa - ja tämä koskee myös suomalaisia.

    Jos maailmkauppa ja rahtiliikenne Suomen pysähtyisi kokonaan niin meiltä loppuisi ensin öljy, lääkkeet ja ulkomaan valuutta ennen kuin ruoka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomella ei ole mitään kansallista ruokapolitiikkaa - eikä saakaan olla.

    Suomi luopui kansallisesta maataloudesta 1995 kun eduskunta päätti liittyä EU:n jäseneksi. EU:lla on yksi ja yhteinen maatalouspolitiikka ja yksi ja yhteinen ruokavarasto..

    Suomen ruokavarastot ovat osa EU:n yhteistä ruokavarastoa, joka on jaettu joka EU:n jäsenmaahan Tanskasta Italiaan ja Virosta Espanjaan. Tästä yhteisestä varastosta jaetaan ruokaa sinne missä tarvetta on.

    MOT:n juttu oli paksua tuubaa alusta loppuun.

    Suomi ei saa EU:n jäsenmaana kerätä mitään omaa ruokavarastoa vaan lupa kaikkeen varastointiin pitää saada Brysselistä. Näitä kutsutaan interventio-ostoiksi, joihin tarvitaan EU:n lupa. Muutenhan varastointi olisi aivan villiä kun viljelijät yrittäisivät työntää kaiken ylijäämänsä valtion vastuulle - ja vielä ylihintaan.

    Kansallinen maatalous on vain MTK:n propagandaa vailla totuuden häivää.

    Toiseksi nykyinen korona-kriisi on osoittanut, kuinka elintarvikkeiden ja viljan vapaa kauppa on pitänyt koko ihmiskunnan leivässä, Yhdessäkään maailman maassa ei ole koronakriisin takia jouduttu rajoittamaan elintarvikkeiden kulutusta.

    Maataloustuotteiden vapaa kauppa ilnan tuhoisia tukiaisia on paras tapa turvata ruoka kaikille ihmisille maailmassa - ja tämä koskee myös suomalaisia.

    Jos maailmkauppa ja rahtiliikenne Suomen pysähtyisi kokonaan niin meiltä loppuisi ensin öljy, lääkkeet ja ulkomaan valuutta ennen kuin ruoka.

    Maatilat on pystyneet uusimaan konekantaansa vain kun on ollut maataloustukiaiset,ilman niitä pelkästään vapaan kaupan voimin Suomessa maanviljelijät ajelesivat vielä 50-luvun harmaaferkuilla tai jopa hevosilla kuten monissa ent. itäblokin maissa on tänäkin päivänä.
    Ei ruuasta maksettaisi nykyään yhtään enempää kuin maksetaan ja välikäsiä on aina ollut yllin kyllin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomella ei ole mitään kansallista ruokapolitiikkaa - eikä saakaan olla.

    Suomi luopui kansallisesta maataloudesta 1995 kun eduskunta päätti liittyä EU:n jäseneksi. EU:lla on yksi ja yhteinen maatalouspolitiikka ja yksi ja yhteinen ruokavarasto..

    Suomen ruokavarastot ovat osa EU:n yhteistä ruokavarastoa, joka on jaettu joka EU:n jäsenmaahan Tanskasta Italiaan ja Virosta Espanjaan. Tästä yhteisestä varastosta jaetaan ruokaa sinne missä tarvetta on.

    MOT:n juttu oli paksua tuubaa alusta loppuun.

    Suomi ei saa EU:n jäsenmaana kerätä mitään omaa ruokavarastoa vaan lupa kaikkeen varastointiin pitää saada Brysselistä. Näitä kutsutaan interventio-ostoiksi, joihin tarvitaan EU:n lupa. Muutenhan varastointi olisi aivan villiä kun viljelijät yrittäisivät työntää kaiken ylijäämänsä valtion vastuulle - ja vielä ylihintaan.

    Kansallinen maatalous on vain MTK:n propagandaa vailla totuuden häivää.

    Toiseksi nykyinen korona-kriisi on osoittanut, kuinka elintarvikkeiden ja viljan vapaa kauppa on pitänyt koko ihmiskunnan leivässä, Yhdessäkään maailman maassa ei ole koronakriisin takia jouduttu rajoittamaan elintarvikkeiden kulutusta.

    Maataloustuotteiden vapaa kauppa ilnan tuhoisia tukiaisia on paras tapa turvata ruoka kaikille ihmisille maailmassa - ja tämä koskee myös suomalaisia.

    Jos maailmkauppa ja rahtiliikenne Suomen pysähtyisi kokonaan niin meiltä loppuisi ensin öljy, lääkkeet ja ulkomaan valuutta ennen kuin ruoka.

    Kuulostaa kokoomuslaiselta kommunistin puheelta. Oletan että osallistuit kyseiseen tihutyöhön.

    Äänestä

Ongelmaksi muodostuu ulkomaisten varustamojen toiminta kriisitilanteessa.

Äänestä
  • No meillä on omavaraisuus varustamojen osalta.

    Äänestä

Järki, varmuus ja työ ei usein sovi yhdelle.

Äänestä

Eivät ne nuo vasemmistolaiset arvosta mitää kotimaista, kaikkihan ne myyvät ulkomaille ja metsittävät pellot. Pelloissahan se ruoka kasvatetaan, mutta kun se tuottaa päästöjä. Nälkään kuolevat kriisitilanteessa.
Ai että miten hyvää se on oikein vijeltynä ja kasvatettuna säilykepurkki liha, kun nälkä on.

Äänestä

Vessapaperien hamstrausvimma kertoi miten loogisia ja luotettavia kuluttajat keskimäärin ovat varmuusvarastoijina.

Oma varmuusvarasto on vajaan kuukauden kuivamuona ja parin päivän vesi. Sen verran bensaa pidän aina auton tankissa että pääsee mökille, jossa puulämmitys, kaivo, kalastusmahdollisuus ja metsästyskin onnistuu siinä vaiheessa, kun siirrytään subjektiiviseen metsästysoikeuteen.

Ja on mökillä muutaman kuukauden vessapaperitkin. Ja sammalta on metässä. Peräpeilin pyyhkiminen on murheista viimeinen. Ensin pitää saada sinne suoleen jotain sapuskaa jota voi p*skantaa.

Äänestä
  • Jaa, kenen mökille ja kenen autolla mun pitää mennä, kun ei ole eikä tule omaa? Miks pitää olla kuukauden ruuat ja vain parin päivän vesi? Enhän mä elä ilman vettä montaakaan päivää syömässä niitä kuivia safkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, kenen mökille ja kenen autolla mun pitää mennä, kun ei ole eikä tule omaa? Miks pitää olla kuukauden ruuat ja vain parin päivän vesi? Enhän mä elä ilman vettä montaakaan päivää syömässä niitä kuivia safkoja.

    Ei pääse mökille kun ei ole autoa ja bensat kuitenkin loppuisivat jo alkumatkasta kun kaikki hamstraavat. Jä mökillä hiiret söisivät eväät ja jos ei, niin joku tulisi pyssyn tai astalon kanssa ja ryöstäisi kaiken. Sama kaupungissa, sulla pitäisi olla hirveä asevarasto, että saisit pitää varastosi.

    Äänestä

Koomuksen sekoilut tässäkin taustalla. Surkeampaa puoluetta saa hakemalla hakea.

Äänestä

Ei hätiä mitiä. Kyllä huoltovarmuuskeskus jostain taas löytää joppareita ja huijareita joilta ostaa vanhentuneita säilykkeitä ylihintaan.

Äänestä

Nythän meitä johtaa sosiaalidemokraatit, joten kaikki varmuusvarastot on täynnä sitä mitä kansa demarien mielestä tarvitseekin.
Turha siis hätäillä. Hae muutama hernesoppapurkki kaapin hyllylle, niin nälkiintymispelko helpottaa.

Äänestä

Eikö kukaan muista, miten kamalaa oli, kun ei saatu kahvia! Jos sitä hamstraa kotiin, se vaaditaan kuitenkin luovutettavaksi yleiseen jakoon. Suomalainen ei pärjää ilman kahvia. Viinaa voi aina itse poltella, jos saa viljaa.

Äänestä

APn ajatukseen voi vain todeta, että niinpä. Eikä ole mikään naurun aihe. Huoltovarmuuskeskuksen kyky turvata kriisitilanteessa suomalaisten elämä on ajettu minimalistiselle tasolle.

Äänestä

Motissa setaselittajalla oli silmat mustat kuin hyönteisillä.

Äänestä

Ruoan laajamittainen varastointi on hieman vaikea asia.
Varastointi pitäisi hoitaa valtavana tukkukauppana, josta myydään vähittäiskauppoihin jatkuvasti tavaraa vaihtuvuuden turvaamiseksi. Eihän se lenkkimakkara säily kovin pitkään.
Siispä meillä onkin jo valmiina varmuusvarastot keskusliikkeiden tukkukaupoissa. Ei tarvita valtion erillistä varastoa, vaan riittää tukkukauppoja koskevan lainsäädännön uudistaminen.

Äänestä

Huoltovarmuuden yksi ongelma on, että kunnollinen varautuminen edellyttäisi niiden skenaarioiden kuvaamista joihin varaudutaan. Nyt on varauduttu etupäässä Venäjän sotilaalliseen agressioon / hybridisotaan eikä sitä haluta sanoa ääneen. Ja kun sitä ei ole haluttu konkreettisesti kuvata ei ole kuvattu muutakaan.

Pandemia olisi ollut "poliittisesti ongelmaton" uhkaskenaario kuvattavaksi, mutta kukaan ei oikeasti tiennyt (ei meillä eikä maailmalla) mitä pandemia tarkoittaa nykyaikaisessa maailmassa ja maailmantaloudessa. Onneksi ja ikävä kyllä nyt tiedetään.

Ruokaturva on hyvä esimerkki varautumisesta. Kyse on siitä, että kansalaiset saavat ruokaa, joten ensin pitää toimia ruoan jakelu, mikä tarkoittaa maksuliikenteen ja korttimaksamisen toimimista, kaupan logistiikan toimimista, elintarviketeollisuuden toimimista, raaka-ainelogistiikan toimimista koti- ja ulkomailla. Myös kotimaisen ruoantuotannon ulkomaisten tuotantopanosten rooli ja kriittisyys pitää ymmärtää. Pelkkä pelto ei riitä. Ja koko ketjussa pitäisi olla kylliksi terveitä työntekijöitä jotka voivat työskennellä turvallisesti.

Kun koronan jälkeen huoltovarmuutta (toivottavasti) arvioidaan uudelleen, niin ei pidä kuitenkaan siihen halpaan, että varaudutaan vain "seuraavaan koronaan". Yrityselämässä on tyypillistä, että firmat varautuvat edelliseen kriisiin eikä seuraavaan. Pandemia kannattaa ottaa huomioon yhtenä vaihtoehtona, mutta ei ainoana. Eikä pandemiatkaan ole veljeksi. Espanjantauti kaatoi työikäisiä mutta vanhukset ja lapset olivat paremmassa suojassa.

Äänestä
  • Ja entäs aasialainen 50-luvulla. Korona taasen on huijaus, sitä ei oikeasti edes ole liikkeellä.

    Äänestä

EU:n luotettavuudesta ja kyvykkyydestä, saati yhteistyökykyisyydestä kriisin iskiessä ei ole kyllä MITÄÄN takeita.

Vai miten meni 2015 pakolaiskriisin aikaan - tai nyt korona-aikana?

Kannattaisi siellä hallituksessa ruveta hiukan ajamaan noita suomalaistenkin asioita välillä ja unohtaa monikulttuuriset federalismihaaveet ja vaaleanpunainen identiteettipolitiikka hetkeksi.

Äänestä
  • Entä onko sinun kaalisopassasi siellä Pietarissa suolaa?

    Äänestä

Hernesaaressa on noin 20kg erilaista viljaa per stadilainen.

Äänestä
  • Mitä ne tsadilaiset viljalla tekevät? Syöttävät pikkulinnuille?

    Äänestä

Onkohan myös laktoositonta proteiinia kun juusto eikä tofu tule kysymykseen kymmeniä tonneja jokaisessa väestönsuojassa?

Äänestä
  • Ja miten vegaanit ym. pärjäävät. Kai heidät on huomioitu.
    Heinäsirkat ovat nyt jääneet vähemmälle huomiolle, niitä voisi kerätä varmuusvarastoihin.

    Äänestä

Pitäisi olla muutamien satojen härkien farmi kaikissa väestönsuojissa jotta olisi normaalia ja riittäisi ruokaa ihmisille.

Äänestä
  • Eikun lihasäilykkeitä, jotka säilyvät vuosia. Kait niitä nyt ainakin on? Ja maitojauhetta.

    Nykyisin pitää ennen kaikkea varustautua siihen, että logistiikkaketjut katkeavat tietoliikennekatkosten takia. Kuinkas sitten suu pannaan, kun ei kaupan kassa ja ovi toimi? Ja sähköautoja ei saa ladattua? Kun kohta kaikki kuormuritkin toimivat sähköllä.

    Äänestä

kuka on suomen varmuusvarastojen vastaava.

sinun tulee täyttää laen vaatimukset mutta sehän vesittää jos laessa ei ole enään mitään varmuus suoja vaatimusta.

KUN TULEE HÄTÄ VIKA ON MUISSA NIINHÄN SE MENEE HALLITUKSEN TÖISSÄ!

ON NIITÄ TIEDONKATKOJA !
NIINPALJON VIRKAATEKEVIÄ ETTÄ TYÖT JÄÄ TEKEMÄTTÄ.
pelataan päivätpitkät pasianssia.

Äänestä

Muistin juuri, kun Saksa piiritti Leningradia Stalin kielsi siviiliväestöä lähtemästä pakoon. Tuli nälänhätä ja kansa söi lopulta toisiaan. Isä Aurinkoinen!

Äänestä

”Kataisen nk. sixpack-hallitus poltatti kaudellaan varmuudeksi vilja- ja polttoaine varantojamme. Varautuma olisi siis paljon parempi jos niinkään pöljästi ja täysin tahallisesti olisi toimittu. ”

JA KUKA KÄSKYTTI 6pacin polttamaan viljat jo etukäteen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ensin puuttuivat suojavarusteet epidemiaa varten ja nyt puuttuu ruoka varmuusvarastoista.
Viranomaiset olettavat kansalaisten hankkivan itse elintarvikkeita häiriötilanteita varten. Näin se homma etenee.
Onneks on eu:n ruoka-apu.


https://yle.fi/uutiset/3-11822490

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu