Mies pelkää tunteiden näyttämistä?

Anonyymi

Olen nyt muutaman kuukauden tapaillut miestä ja tässä alkaa tunteita kehittyä enemmän tai vähemmän. Asumme kaukana toisistamme ja koska olemme tunne-elämältämme molemmat yksin viihtyviä, sopii tällainen ns. etäsuhde molemmille todella hyvin. Nyt lomalla vietimme normaalia enemmän aikaa yhdessä ja hän oli viikon verran paikkakunnalla, jossa asun. Emme kuitenkaan koko viikkoa suinkaan viettäneet yhdessä mutta normaalisti, kun tapaamme 1-2 kertaa kuukaudessa, tuli nyt aikamoinen annostus toista. Viimeisenä iltana hän oli luonani ja kun tuli aika lähteä, aloin itkeä. Eikä se ollut mikään kaunis muutama kyynel vaan ihan tosisti tuli kova itku ja mieshän meni melkein paniikkiin. Sanoin, ettei ole tehnyt mitään väärää vaan tulin surulliseksi, koska tajusin miten kova ikävä minulle tulee häntä. Tämä aiheutti ilmeisesti sen, että tämä suhde jos ei nyt sentään pääty tähän, ainakin menee nyt jäihin hetkeksi. Kuulemma alkoi ahdistaa. Ymmärrän kyllä ja en aio millään tavalla häntä painostaa. Ongelma on kuitenkin se, että en osaa päästää hänestä irti. Selkeästi olemme eri linjoilla suhteen kanssa ja oli virhe päästää tunteet niin valloilleen (enkä sitä tahalteen tehnytkään, koska arvasin miten hän reagoi). Nyt siis, onko minun edes järkeä yrittää ja odottaa, että josko tämä saataisiin puhuttua selväksi vai tulisiko minun nyt ns. katsoa omaan napaani ja lopettaa tämä tähän?
Hän ei muutenkaan puhu juurikaan ja pohtii asioita lähinnä omassa päässään. Kun kerron hänelle, kuinka hänestä pidän, hän menee vaikeaksi. Tarkoittaako tämä ehkä sitä, että hän ei edes oikeasti pidä minusta?

15

1371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistäpäin mies on? Kuulostaa vähän liian tutulta.. Mulla samankaltainen tilanne, tosin suhde on jatkunut pitkään hauskanpidon merkeissä.. Mies on hiljainen, vähän juo ja erakkotyyppinen..

      • Anonyymi

        Niin en halua tuoda tässä mitään paikkakuntia esille monestakaan syystä mutta lähinnä siksi, ettei tunnistettaisi ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin en halua tuoda tässä mitään paikkakuntia esille monestakaan syystä mutta lähinnä siksi, ettei tunnistettaisi ketään.

        En tarkoita paikkakuntaa vaan edes maakuntaa. Ajattelin vaan, että jos meillä on sama heila....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tarkoita paikkakuntaa vaan edes maakuntaa. Ajattelin vaan, että jos meillä on sama heila....

        Etelä-Savo. Olispa muuten mahtavaa kun oliskin sama hellu! Alko ihan naurattaa, kun jotenkin sopis teemaan :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelä-Savo. Olispa muuten mahtavaa kun oliskin sama hellu! Alko ihan naurattaa, kun jotenkin sopis teemaan :D

        Niin sopis.. Ja oma päätön juttuni loppuisi vihdoin.. Mun heila on Pohjanmaalta, joten ei jaeta samaa miestä.. : D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sopis.. Ja oma päätön juttuni loppuisi vihdoin.. Mun heila on Pohjanmaalta, joten ei jaeta samaa miestä.. : D

        Hämeessäkin vaikuttaa yks tälläinen! Taitaa olla yleinen vaiva nykymiehillä😊

      • Anonyymi

        Erikoista 'hauskanpitoa', vaikuttaisi ainakin hieman kapea-alaiselta.

    • Anonyymi

      Itse päästäisin miehen menemään ja etsisin sellaisen, jonka kanssa keskusteluyhteys toimii. Tuota et halua oppia kantapään kautta sanonpahan vain.

      • Anonyymi

        Noh, minähän sitten yritin viime viikolla avata keskusteluyhteyttä mutta jokaiseen kysymykseen vastaus tuntui olevan "en tiedä" ja, että painostan häntä. Päätinkin sitten, että olkoot, katsellaan eri suuntiin mutta eipä hän ihan niin helpolla päästänytkään. Pari päivää meni niin alkoi tulla viestiä. Viikonloppuna yritin uudelleen puhua mutta tuloksetta. Ja jälleen päätin, että olkoot. Vaan niin oli taas yöllä tullut viestiä -.-

        Pitää sua löysässä hirressä ettei jää yksin. Itsellä takana 5 vuoden parisuhde tälläisen yksin viihtyvän en tiedä-miehen kanssa joka ei keskustellut parisuhteeseen liittyvistä asioista, olin nuori, tyhmä, kokematon ja naiivi. Yksin pidin pyörän pyörimässä toisen pussiin ja yhteen ei olisi päädytty ellen olisi ollut se idiootti joka tekee kaiken. Ei enää ikinä. Itseäni syytän tyhmyydestä että tyrkytin hyviä vuosiani toiselle joka ei niitä todellisuudessa arvostanut. Kunhan ei tarvinnut olla ihan yksin ja toinen hoiti ihan itsekseen kaiken. Omia valintoja.

        Voisiko miehellä olla tunteita jotain toista naista kohtaan? Tai tapaileeko myös jotain toista samaan aikaan? Oletko kysynyt koskaan?

        Tätä se minäkin vähän epäilen, että pelkää tuota yksin jäämistä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko miehellä olla tunteita jotain toista naista kohtaan? Tai tapaileeko myös jotain toista samaan aikaan? Oletko kysynyt koskaan?

        Noh, siis olen kysynyt ja itse on ottanut kerran asian puheeksi, ettei tapaile muita eikä haluakaan tapailla muita. Vaan saattaapi olla, että puutaheinää puhuu.

    • Anonyymi

      Ihmiset ei nyt vaan ole samanlaisia, toiset tarvitsee enemmän omaa tilaa, eivät kovin helposti puhu tunteistaan. Jos toisen tapa olla suhteessa liian erilainen omaan verrattuna, suhteella ei ehkä onnistumisen edellytyksiä. Toista ei voi muuttaa. Mutta vähäeleisempi ja pidättyväisempikin voi kuitenkin välittää aidosti, se on hänen tapansa.

    • Anonyymi

      Sanoisin oman elämänkokemuksen kautta ja vastaavanlaisessa tilanteessa olleena, että miehellä ei ole tunteita sinua kohtaan, tuo että se säikähti ja vallan ahdistui sinun kyynelistä kertoo vain sen että hänelle tuli huono omatunto että hän tapailee sinua vain silloin kun se hänelle sopii ja olet varalla vain niin sanotusti.

      Mies siis etsii kokoajan "parempaa" naista sinun tilalle jonka kanssa vakiintua ja perustaa perhe ja sen "paremman" naisen puutteessa sinä kelpaat hänelle, kunnes hän löytää itselleen sen jonkun jonka kanssa vakiintua ja perustaa perhe.

      Jos mies olisi tosissaan sinun kanssa niin te tapaisitte useammin ja mies ei säikähtäisi sinun tunteita.

      Anteeksi, jos suora kommentti loukkaa, mutta minä ainakin aikoinaan kun elin vastaavanlaisessa tilanteessa ja epävarmuudessa omassa tilanteessani niin olisin halunnut että joku olisi puhunut minulle yhtä suoraan kuin minä nyt sinulle että olisin päättänyt oman epätoivoisen suhteeni johon tuhlasin omaa aikaani melkein kaksi vuotta. Kun olisin voinut sinäkin aikana löytää jonkun sellaisen, joka olisi halunnut sitoutua jos minulle olisi joku sanonut suoraan, että mies vain leikkii eikä ole tosissaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2717
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2670
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2557
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2085
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe