..petti minua ventovieraan miehen kanssa kolme vuotta sitten, 8 yhteisen vuoden jälkeen. Olimme olleet toisillemme ensimmäisiä ja ainoita.
Koko juttu tuntui niin uskomattomalta, ettei se oikein ikinä mennyt perille. Kunpa vaan olisinkin pystynyt itkemään ja suremaan tapahtunutta!!!
Oloni oli vain kamalan tyhjä. Epäuskoinen ja haavoittunut. En jotenkin päässyt surun tai mustasukkaisuuden tunteisiin käsiksi. Elin ihan sumussa todella pitkään... sitten sairastuin vaikeaan depressioon, jonka hoito on edelleen kesken.
Edelleenkään en jotenkin pysty uskomaan tapahtunutta todeksi, vaikka olen saanut kuulla kaiken yksityiskohtia myöten. Haluan sydämeni pohjasta asti antaa nykyiselle kihlatulleni anteeksi, mutta asia vaivaa edelleen. Ehkä siksi, etten koskaan asiaa ole saanut surtua.
Vakava depressio on sairautena täyttä helvettiä. Mikään ei tunnu yhtään miltään, jopa seksihalut ja kyky nauttia seksistä ovat hävinneet tyystin. Herään aamuisin ja lähden töihin, vaikka en elämältä odotakaan enää mitään.
Ja kysyjille vastaan että kyllä, olen hakenut ammattiapua. Kaksi vuotta kävin psykodynaamisessa yksilöterapiassa ja nytkin syön masennuslääkkeitä ja näen psykologiani pari kertaa kuussa. Kaikesta huolimatta en ole pystynyt itkemään koko sairastumiseni aiheuttanutta traumaa kertaakaan koko aikana.
Olen kyllä käynyt läpi katkeruuden tunteet kumppaniani kohtaan, mutta eipä se mitään hyödytä. Hän teki suuren virheen, mutta jokainen meistä on erehtyväinen. Tiedän, ettei yhden illan sekoilu ole ollut hänelle tämän valtavan kärsimyksen arvoista.
Nyt vain toivon, että vielä jonain päivänä saisin tuntea. Iloa ja surua, nautintoakin ehkä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
joo noi on vaan vitun nihkeitä juttuja ja ottaa päähän ihan sikana. olen joskus olen joutunut samanlaisen kohtelun uhriksi ja tosiaan ollut kivaa. ihminen kovettuu aika helposti, niinkuin mulle on käynyt. eikä siitä ole paluuta, enemmän sitä arvostaa
yhdenillan juttuja kuin seukkailuja. ei kannatta ottaa sellaista "mä en kunnioita mitään tai ketään" asennetta. ei siinä itku paljon jeesaa, ainoa mikä auttaa on muutos, eli seurustelu seis sen kanssa ja uutta mimmiä tilalle. pettäjät pettää aina kun tulee sauma, se on ihan saletti juttu...se on ihan paskapuhetta tuollainen katumus ja muuttuminen, ei pirussa kannata uskoa. äijälle vaan itseluottamusta ja uutta tytteliä kehiin...siinä on mun vihjeet.
Nykypäivän naiset ovat moraalittomampia, eivätkä ota mitään vastuuta tekemisistään. Ajatellaan esim. hiv-riskiä. Kumppani vaarantaa toisen tietämättä terveytesi kuin myös omansa. Syytä tähän ei osata selittää.
Yhä useampi mies tekee epätoivoisen teon, surmatessaan perheensä, johon myös äiditkin ovat usein sortuneet. Onko perheen ja harmonisen elämäntavan käsitteet unohtuneet, vaiko sen merkitystä koskaan ymmärrettykään.
Ennen parisuhteen aloittamista pitäisi selvittää kumppanin kypsyys ja muu moraalinen puoli ennen todellisen suhteen aloittamista, jotta myöhemmiltä harmeilta vältyttäisiin. Sekään ei välttämättä aina riitä.
Ainahan sitä voi vakuutella, että ei mitään tautia ole, mutta harvempi sitä päivitetyllä todistuksella pystyy toteennäyttämään.
Olkaa siis tarkkoja kenen kanssa seurustelette tai harrastatte seksiä. Netti on täynnä ikäviä ja toinen toistaan surullisempia tapahtumia.
Tässä hyvä esimerkki todella typerästä perheellisen äidin toimintatavasta. Viestiketjun kun lukee kokonaan, pääsee hyvin käsitykseen epämoraalisesta elämäntavasta. Ehkä sitä moraalia ei eroteta epämoraalista kun on niin monta vaihtoehtoakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000010&posting=22000000007875691
Minulle kävi vuosi sitten sama tilanne. Olin seurustellut erään vähän itseäni nuoremman naisen kanssa 5,5 vuotta. Sitten viime vuonna hän teki kanssa ainakin yhden strjähypyn. Pettämistä tietenkin saattoi olla enemmänkin ja syrjähyppyjä myös. Tuosta yhdestä jutusta hän kuitenkin jäi kiinni, kiitos siskoni kavereiden.
Itselläni on ollut aina sellainen kanta, että tuollaisessa tilanteessa se on kerrasta poikki. Niin teinkin, mutta meni kauan nähdä asiaa järkevästi. Kyseessä oli niin tärkeä ihminen minulle, että en voinut uskoa asiaa todeksi. Hän on kyllä käynyt useaan otteeseen pyytelemässä anteeksi, mutta emme ainakaan yhteen enää voi muuttaa. En kerta kaikiaan luota häneen ja olen myös katkera asian suhteen. En ole halunnut kuulla häneltä yksityiskohtia tai onko juttuja ollut enemmän. Kuulin aivan riittävästi sisareni kaverilta ja se oli liian suuri kolaus. Nyt kyllä tervehdimme vastaan tullessamme, mutta emme ole enää kovin hyviä tuttujakaan. Voitte sanoa minua pitkävihaiseksi, mutta en pysty varmaan koskaan antamaan asiaa anteeksi.
Tiedän kyllä minkä asteista depressiota käyt läpi tällä hetkellä ja miltä se tuntuu.
Itselläni oli sama tilanne kerran elämässäni, kun eräs henkilö satutti niin syvästi, että masennuin pitkäaikaiseen eli maanis-depressioon. Pääsin sen yli, mutta vieläkin jos oikein syvälle mietin ja kaivan haavoja, itken ja masennun hetkeksi taas.
Mikä kuitenkin jäi mieleen lääkärin neuvoista, oli se, että aina..siis aina kuuluu vältellä asiaa, mikä aiheutta stressiä. Niinpä lopetinkin tämän henkilön kanssa kaikki yhteyden otot, kaikenlainen keskustelu hänestä, en halunnut kuulla enkä kuunnellutkaan.
Ihmettelen, miksei terapeuttisi ole tätä neuvoa sinulle aikoja sitten antanut.
Hollow Man, lupaa pliiis, että muutat pois ja aloitat puhtaalta pöydältä, koska se minkä edistyksen teet terapin luona, pyyhkiytyy kun tulet kotiin.
Ensi tekstissäsi, pliis kirjoita, että muutit pois ja todellakin hankkiudut eroon tästä myrkystä.
Me oltiin seurusteltu kihlattuni kanssa reilun vuoden kun hän petti minua minulle tuntemattoman miehen kanssa. Ja tästäkin tapahtumasta ehti kulua vuosi ennenkuin sain tietää koko tapauksesta.
Tämän vuoden aikana olimme jo menneet kihloihin. Tällä hetkellä hän vakuuttaa ettei tee sitä toiste vaikka tiedän vallan mainiosti että hän pitää yhteyttä tähän kyseiseen mieheen.
En tiedä mitä tapahtuisi jos olisimme erossa kahta päivää kauemmin. Kutsuisiko hän tämän miehen käymään vai miten.
Tiedän myös että hän haluaa pettää minua useiden muidenkin miesten kanssa. Yksi näistä on lapsuuskaverini. Luulen, että pettäminen saattaisi jopa tapahtua jos nämä henkilöt kohtaisivat kahden kesken.
Mutta toivon ettei tätä tapahdu.