Tavattiin, tykättiin kovasti, ajateltiin varmaan kummatkin että tässä on nyt se ja heti kuukauden kuluttua jouduttiin eroamaan pitkän välimatkan päähän ja sumplittiin lopulta lopetus, kun hänestä erossa olo tuntui liian pahalta. Kumpikin halusi jatkaa, mutta ilmeisesti näytti siltä, että se ei ollut oikein mahdollista.
No... tilanteeseen ei ollut odotettavissa korjausta, ei ainakaan nähtävissä olevassa tulevaisuudessa, joka oli 5-7 vuotta.
Sattuu saatana.
Häneenkin sattuu.
Täytyy sanoa, että kyllä ihmiselämä on toisinaan perseestä. aivan naurettavaa. Aina kun jotain näyttää saavan se nyhtäistään pois nenän edestä. Sitten sitä jatkaa sitä jatkuvaa hakemista ja menee seuraavaan ansaan. Oli se sitten minkälainen tahansa. Kyllä ihminen on kova jätkä. Kukaan muu ei tällaista kestäisi. Aina kun luulee ettei tämän pahempaa voi tulla, niin sieltä se sitten tulee. Ainoastaan siitä voi olla varma. Se saa nauramaan ja itkemään samaan aikaan. Ota siitäkin sitten selvää... koko elämästä. Paksuja kerroksia paskaa kasataan päällekkäin.
Ja sittenkin, kun tiedät/luulet olevasi onnellinen, niin onnella on tapana väljähtyä ja haihtua ja jos epäonni ei ala tulemaan itsekseen, niin sitten sen saa itse jotenkin aikaan.
Miten se menikään....? Elämä on kuin suklaarasia, halpa, typerä lahja, jota kukaan ei halua, mutta saa aina joka tapauksessa. Sitä ei voi edes viedä kauppaan takaisin, koska saattaa saada vain samanlaisen tilalle. Enimmäkseen se on tympeän saman makuista mössöä, mutta silloin kun sattuu saamaan jonkin uuden ja innostavan maun sekin haihtuu nopeasti ja menee ohi. Sitten sitä jatkaa vain sen tympeän minttumössön jauhamista kunnes jäljellä ei ole kuin rypistyneitä papereita ja tyhjät kuoret.
Ollaanko sitä sitten pelaajia vai nappuloita? Jokainen huomaa kuitenkin jossain vaiheessa, ettei ollutkaan ohjaimissa. Sitten sitä vain yritetään luovia ja paikkailla ja mukautua ja haparoida ja valehdella itselleen ja niin edelleen ja sillä tavalla aina siihen saakka kun henki lopulta lähtee. Mitä hän senkin jälkeen tulee? Jokin suuri vitsi ehkä.
Eipä tässä muuta.
No... tilanteeseen ei ollut odotettavissa korjausta, ei ainakaan nähtävissä olevassa tulevaisuudessa, joka oli 5-7 vuotta.
Sattuu saatana.
Häneenkin sattuu.
Täytyy sanoa, että kyllä ihmiselämä on toisinaan perseestä. aivan naurettavaa. Aina kun jotain näyttää saavan se nyhtäistään pois nenän edestä. Sitten sitä jatkaa sitä jatkuvaa hakemista ja menee seuraavaan ansaan. Oli se sitten minkälainen tahansa. Kyllä ihminen on kova jätkä. Kukaan muu ei tällaista kestäisi. Aina kun luulee ettei tämän pahempaa voi tulla, niin sieltä se sitten tulee. Ainoastaan siitä voi olla varma. Se saa nauramaan ja itkemään samaan aikaan. Ota siitäkin sitten selvää... koko elämästä. Paksuja kerroksia paskaa kasataan päällekkäin.
Ja sittenkin, kun tiedät/luulet olevasi onnellinen, niin onnella on tapana väljähtyä ja haihtua ja jos epäonni ei ala tulemaan itsekseen, niin sitten sen saa itse jotenkin aikaan.
Miten se menikään....? Elämä on kuin suklaarasia, halpa, typerä lahja, jota kukaan ei halua, mutta saa aina joka tapauksessa. Sitä ei voi edes viedä kauppaan takaisin, koska saattaa saada vain samanlaisen tilalle. Enimmäkseen se on tympeän saman makuista mössöä, mutta silloin kun sattuu saamaan jonkin uuden ja innostavan maun sekin haihtuu nopeasti ja menee ohi. Sitten sitä jatkaa vain sen tympeän minttumössön jauhamista kunnes jäljellä ei ole kuin rypistyneitä papereita ja tyhjät kuoret.
Ollaanko sitä sitten pelaajia vai nappuloita? Jokainen huomaa kuitenkin jossain vaiheessa, ettei ollutkaan ohjaimissa. Sitten sitä vain yritetään luovia ja paikkailla ja mukautua ja haparoida ja valehdella itselleen ja niin edelleen ja sillä tavalla aina siihen saakka kun henki lopulta lähtee. Mitä hän senkin jälkeen tulee? Jokin suuri vitsi ehkä.
Eipä tässä muuta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Noinhan se menee.Mieti tarkkaan mihin astut,kehen rakastut..Sama muussakin elämässä.Aina kun luulee et aurinko paistaa,niin paskaa kohta taas.Tuntu niin helvetin tutulta tuo kirjotus,aivan kuin omaa elämää.Niin monta kertaa nähny sen,et elämä niinkun se mainos,eikä tässä vielä kaikki..Mut otetaan mitä annetaan.Tsemmpiä.
Se on ikävää, kun on pakko unohtaa. Miksi pitäisi jäädä odottamaan niin pitkäksi aikaa? Ajatus siitä, että on löytänyt jonkun, joka pitää unohtaa, masentaa.. Pitäis yrittää jatkaa elämää vaikkei haluais. Miksi tällästä pitää tapahtua?
On vielä 5-7 vuotta Ruotsissa. Matkahan ei sinänsä ole kai ylitse pääsemätön, mutta hän ei pääse irtaantumaan työsitoumuksistaan mainittuun aikaan. Minulla taas on omia pitkänkantaman suunnitelmia, joita ei voi toteuttaa ilman täällä oloa.
Niin... olisiko asiat asetettava siihen tärkeysjärjestykseen, kuin luulee paras olevan.
... ruotsi... jumalauta. Mitä vittua minä siellä tekisin? Se olisi joko hän tai omaa loppuelämääni muokkaavat suunnitelmani täällä. Jipii!
okei, etsitään sitten uusi heila. tosin kaikki tuntuvat olevan tyhmempiä, rumempia, mitäänsanomattomampia, kylmempiä, hölmömpiä, pikkusieluisia, vailla kiehtovuutta olevia, yksinkertaisempia, idioottimaisempia, tavallisia, naurettavan keskinkertaisia, tyhmempiä... mainitsinko jo tyhmemmmän?