Siinä on muslimimaiden saldo, joten ei ole kovin järkevää ottaa noin kyvytöntä sakkia Eurooppaan.
Ei yhtään järkevää keksintöä 700 vuoteen
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Muslimien älykkyys on laskenut satojen vuosien aikana selvästi, serkkuavioliitot mm. syynä.
Niinpä.
Keskiajalla imaamit kielsivät kaikki muut kirjat paitsi koraanin.
Yritä nyt siltä pohjalta opiskella tieteitä!?
Muslimiveljeskunta vahvisti tuon. Koraanissa on kaikki tieto. Muita kirjoja ei tarvita!
On ihan selvää, ettei mitään positiivista tapahdu ennen kuin islam on jätetty historiaan. Voi kyllä kestää, kun tiedollinen sivistys on nollassa, ja psykologinen kinnittyneisyys uskontoon kivettynyt. Ainakaan ei pitäisi päästää vaikuttamaan sivistysmaihin taannuttavasti. Olkoot omillaan.
Ei ihme että ovat pihalla.
Nyt taitaa korona tappaa niitä oikein isot määrät. Niiden kokoontumisetkin ovat kaikissa videoissa ollut kun toisiaan vasten hinkuttamista ja hysteerimäiseen psyykekuiluun kiihottamista.
Tämä näin suomalaisin silmin katsottuna.
Vähämieliset koirat eivät osaa kuin tapella ja tappaa.
Osaa ne huutaa allahia ja jihaadia.
Onneksi
Muslimit epäonnistuivat laivateknologiassa
ts.
katolinen kirkko valtasi Amerikat mikä onni löytyretket
Muslimit epäonnistuivat mediassa
Saksalainen keksi kirjapainon ja siten islamin vastustus eteni
Nämä ovat tärkeimmät
Arabit mutta ei muslimit keksivät matematiikkaa siihen aikaan
kun Suomessa oli 5 metriä lunta eikä teitä ja eläminen oli kaameaa
Siksi Suomi lähti käyntiin vasta sähkölinjojen keksimisen jälkeen
Niin, ja aikoinaan Lähi-Idässä kukoista vauraita yhteiskuntia, jonne roomalaisetkaan eivät uskaltaneet hyökätä, sen jälkeen kun saivat siellä pahasti pataansa.
Islam tuhosi kaiken korkeakulttuurin ja ajoi alueet pysyvästi pimeään varhaiskeskiaikaan. Ilman saatanallista öljyään näillä ei olisi muuta kuin telttoja ja kameleita autiomaan paahteessa.
Näkeehän sen jo noista päältäkin päin, kun piirileikiään vetävät ja pompivat kuin aro elän kuumas hiekas, on se sydäntä särkevää katella noita toheloita
Ja samaan aikaan Israelissa...Ihan vaan vertailun vuoksi. Ympäristö sama tai karumpikin, väestö, maa-ala pienempi. Eikä suurta öljykauppaakaan. Mutta uskontopohja eri, ja tietenkin paluumuuttajien tuomiset sodan jälkeen, ja ennenkaikkea, sitä uskonto ei estänyt toteuttamasta länsimaisena hapatuksena. Vaikka sekin jo ajalta paljon ennen keskiaikaa. Koronaoppia voisi hakea sieltä, kohta normaalitilassa. Tosiasiassa alueella asuvat arabitkaan tuskin haluaisivat lähteä pois Israelin komennosta. Vaikka pääsisivät kyllä.