Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Rokotusmäärät nousevat jatkuvasti

Kohta 10% kansalaisista saanut vähintään ensimmäisen rokotteen ja saajien määrä kasvaa seuraavien viikkojen ja muutaman kuukauden aikana eksponentiaalisesti.

Hallituksen päätös kuntavaalien siirtämisestä pari kuukautta kesäkuulle on täysin oikea. Tässä mennään ihmisten terveys edellä, kuten hallitus on toiminut Marinin johdolla koko tämän hieman runsaan vuoden kestäneen pandemian aikana. Sen seurauksena pandemian uhrien, tartunnan saaneiden ja siihen sairastuneiden määrä sekä kuolinuhrien määrä ovat maltillisella tasolla verrattuna muihin maihin. Sen voidaan katsoa olevan hallituksen toimien ansiota.

Hallitus on siis suoriutunut hyvin päätehtävästään. Ihmisten turvallisuuden huolehtimisesta. Jotkut rajoituspäätökset herättävät runsaasti närää mutta esimerkit niin etelästä kuin lännestä kertovat, että lepsutteluun ei ole varaa. Ruotsin, eikä Viron tie ei ole meidän tiemme tässä asiassa.

Suomalainen yhteiskunta kestää tämän koettelemuksen kuten se kesti 80-vuotta sitten paljon pahemmat koettelemukset.

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin on asia. Hienoa lukea tällä palstalla välillä hyvin kirjoitettua ja asiallista tekstiä joka perustuu faktoihin.

      Hävetkää te wannabesotilaat ja kaiken maailman "majurit" jotka täällä onnettomalla pankkolängvits-kirjoituksillanne yritätte aivopierujanne esiin tuoda ja ottakaa esimerkkiä aloituksen kirjoitusasusta ja tyylistä.

      • En tiedä majureista mutta aloitus oli aika pitkäveteinen.
        Pelkkä äidinkielen oikeinkirjoitus ei minulle riitä.

      • Takoitatko esikuntarottaa?

    • Anonyymi

      Pari kommenttia.

      Hallituksen lupaus vuodenvaihteessa oli, että toukokuussa on laumasuojaan vaadittu 70% kansalaisista rokotettu. Tahti on sellainen, että toukokuussa tosiaan on 70% kansasta on saanut rokotteen, tosin toukokuussa 2022. Vaikka siis lisärokotteet saataisiin.

      Homma ei jää kiinni rokotteista, se jää kiinni rokottajien ja rokotettavien kohtaamisen järjestämisestä. Kausi-influessat ja muut joukkorokotukset toteutetaan työterveyshuollon kautta. Siis yksityisten yritysten avulla. Marinin hallitus on ideologisista syistä päättänyt rokotteiden jakamisen tapahtuvan kuntien suorittamana. Siis julkisen sektorin kautta.

      Jo nyt on nähty mihin se johtaa.

      Ajanvarausjärjestelmät ruuhkautuvat ja kaatuvat jo yli 70 vuotiaiden riskiryhmien varatessa aikoja. Miten käykään kun työikäiset ryntäävät varaamaan kuntien päivittämättömien IT-järjestelmien kautta rokotusaikoja? Hirvittää ajatellakin.

      Helsingin Kaupungilla on kaiken lisäksi vielä tietojärjestelmän muutos meneillään. Apotti, joka on todettu sudeksi jo mm. HUS:ssa, ollaan ottamassa käyttöön kesken kuumimman koronarokotuskauden. Kaaos on varma.

      Hallitus, ainakin pääministeri, on korostanut, etti vaalien siirto ollut hallituksen päätösä, vaan parlamentaarinen, puolueiden tekemä päätös. Oletko Arska tosiaan niin tyhmä, ettet erota hallituksen päätöstä puoluesihteereiden tekemistä päätöksistä (tuo oli ns. retoorinen kysymys, olemmehan sinun yksinkertaisuutesi oppineet tuntemaan).

      • Anonyymi

        Höpöti höpöti. Onko Suomessa vähemmän tautiin sairastuneita ja kuolleita kuin muualla.
        Vastaus: On

        Johtopäätös. Pandemia on hyvin hoidettu Suomessa kiitos Marinin hallituksen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöti höpöti. Onko Suomessa vähemmän tautiin sairastuneita ja kuolleita kuin muualla.
        Vastaus: On

        Johtopäätös. Pandemia on hyvin hoidettu Suomessa kiitos Marinin hallituksen.

        Olet oikeassa. Pandemia on hoidettu niin hyvin kuin se kulloisenkin asiaan liittyvän tiedon valossa on mahdollista. Tästä parhaana todisteena tuo minkä mainitsit: " Onko Suomessa vähemmän tautiin sairastuneita ja kuolleita kuin muualla.
        Vastaus: On"

        Hauskaa sinänsä, että pandemian alkaessa tässä maassa oli välittömästi miljoona asiantuntijaa jotka yhtä äkkiä "tiesivät" kaiken Covid-19 viruksesta ja sen käyttäytymisestä ja tarttuvuudesta. Heistä osa näilläkin palstoilla.

        Hyvin toiminut hallituksemme on kuitenkin toiminut oikeiden tartuntatautien ja THL:n asiantuntijoiden määrittämien suuntalinjojen mukaisesti niin, että kansalaisten terveys edellä on menty.

      • Anonyymi
        aito-arska kirjoitti:

        Maskit? Oliko kansalaisten terveys edellä kun ei annettu maskisuositusta jo keväällä?

        Rajat? Onko kansalaisten terveys edellä kun keväällä ei saatu lentoasemalle kontrollia, ja edelleenkin rajat vuotaa kuin seula etenkin Virosta tulevien keikkatyöläisten osalla? Muu Eurooppa on saanut pakolliset testit tai todistukset vaatimukseksi maahanpääsyyn, Suomi ei.

        Kysymyksiä voisi ladella loputtomiin näistä hallituksen löperöistä toimista. Kansalaiset ymmärtää suojautua, ja se ythdessä harvan asutuksen kanssa on pelastanut myös hallituksen kasvot.

    • Luehan Kapi mitä Harkimo sanoo hallituksesta Iltalehdessä. Aika lailla todellisuutta vastaavasti.
      Vain ymmärtämätön fanittaa hallitusta koin sokeasti :-))

      • Anonyymi

        Arska on ideolodiasta sokea sosialisti.
        Tottakai pitää jo valmaistakin alkaa odottamaan, joka nyt ei pääministeriä seuraten ole mitenkään hurraa huutojen aika vielä. Marin kuvitteli ottavansa pisteet koronasta, se meni mönkään, ja tuollaisia puolustavia kirjoituksia sitten. Israelissa toimii kun oikeat elimet asialla, jota meiltäkin olisi löytynyt presidentin nyrkissä. Nyt sossut jotka hallituksessa hoitaa koronaa, aina siinä asia lähtöasetelmissa, ei tule valmista mistään. Arskakin kehuu olleensa Yk hommissa, ei kyllä tuolla ulosannailla ole kaksisessa toimessa saanut olla. kehua nollaa isommaksi numeroksi kuin se onkaan.
        Tuo toinen Arskaa kehuva, että hyvä kirjoitus, mikä tuossa nyt hyvää tuolle uunolle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arska on ideolodiasta sokea sosialisti.
        Tottakai pitää jo valmaistakin alkaa odottamaan, joka nyt ei pääministeriä seuraten ole mitenkään hurraa huutojen aika vielä. Marin kuvitteli ottavansa pisteet koronasta, se meni mönkään, ja tuollaisia puolustavia kirjoituksia sitten. Israelissa toimii kun oikeat elimet asialla, jota meiltäkin olisi löytynyt presidentin nyrkissä. Nyt sossut jotka hallituksessa hoitaa koronaa, aina siinä asia lähtöasetelmissa, ei tule valmista mistään. Arskakin kehuu olleensa Yk hommissa, ei kyllä tuolla ulosannailla ole kaksisessa toimessa saanut olla. kehua nollaa isommaksi numeroksi kuin se onkaan.
        Tuo toinen Arskaa kehuva, että hyvä kirjoitus, mikä tuossa nyt hyvää tuolle uunolle!

        Höpöti höpöti. Onko Suomessa vähemmän tautiin sairastuneita ja kuolleita kuin muualla.
        Vastaus: On

        Johtopäätös. Pandemia on hyvin hoidettu Suomessa kiitos Marinin hallituksen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöti höpöti. Onko Suomessa vähemmän tautiin sairastuneita ja kuolleita kuin muualla.
        Vastaus: On

        Johtopäätös. Pandemia on hyvin hoidettu Suomessa kiitos Marinin hallituksen.

        Toisten kirjoittamia papereita Marin on vain lukenut. Ei merkkiäkään omasta ajattelusta, siis aidosta johtajuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöti höpöti. Onko Suomessa vähemmän tautiin sairastuneita ja kuolleita kuin muualla.
        Vastaus: On

        Johtopäätös. Pandemia on hyvin hoidettu Suomessa kiitos Marinin hallituksen.

        Suomen hyvään pandemiatilanteeseen on muitakin syitä kuin hallituksen toiminta. Tässä joitain:

        1. Ollaan riittävän kaukana, syrjässä.

        2. Meitä on riittävän vähän, jolloin ei tule niin paljon kohtaamisia kuin tiheämmin asutuissa maissa.

        3. Yksi syy, joka näkyi esim. the Voice of Finlandissa sunnuntaina: ulkomaalaistaustaiset (länsimaalaiset) esiintyjät halasivat toisiaan esityksen jälkeen, suomalaiset pitävät etäisyyttä. Eli muissa länsimaissa läheisyyskulttuuri on sellaista, että rajoitukset ovat lipsuneet eri tavalla kuin meillä.

      • Anonyymi

        Niin, onhan hallituksessa kepu sotkemassa selviä asioita. Onneksi persut ei ole säätämässä karvahattuasetuksiaan tässä hallituksessa. Keput on siinä hyviä, että niitä voi viedä, kuin litran mittaa ja lammas Vanhanen juoksupoikana.

    • Anonyymi

      Olipa hallitus onnistunut tai ei, niin yksi perusasia koronan hillitsemisessä siltä on jäänyt tekemättä.

      Tauti on riehunut etenkin Helsingissä. Siellä tartuntaluvut väkimääräänkin suhteutettuna ovat aivan "kansainvälistä" tasoa. Tänään julkistettiin myös viimeisimmät Helsingin sisäiset alueelliset erot. Siinä missä eliitialueiden tartuntamäärät ovat olemattomia, maahanmuuttajien kansoittamien Itä-Helsingin alueiden tautimäärät ovat huikeita.

      Hallituksen pitää uskalta puuttua myös maahanmuuttajien käytökseen. Itä-Helsingissä pitää pystyä määräämään tiukka ehdoton maskipakko, karanteeniin määräättäville jalkapanta tai muu seuranta, sekä yli kahden hengen kokoontumiskielto yleisissä tiloissa. Kulosaaresta itään kaikki alueet, vaikka sielläkin on Marjaniemen kaltaisia eliittialueita.

      Hallituksessa on näitä Ohisalon kaltaisia maahanmuuttajien paapojia, joten mitään alueellisia rajoituksia ei saada aikaan, tai jos saadaan, ne kohdistetaan koko Helsinkiin. Sellaista se on punavihersosialistien touhu

      • Alueellisten rajoitusten säätäminen kunnan sisällä voi olla lakiteknisesti hankalaa. Sitä olisi tietenkin myös jalkapantamääräys. Ja millä voimin jotain maskipakkoa edes valvottaisiin. Kyllä poliiseilla on tärkeämpääkin tehtävää.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Alueellisten rajoitusten säätäminen kunnan sisällä voi olla lakiteknisesti hankalaa. Sitä olisi tietenkin myös jalkapantamääräys. Ja millä voimin jotain maskipakkoa edes valvottaisiin. Kyllä poliiseilla on tärkeämpääkin tehtävää.

        Niinpä, aikaahan säätää joustavampia lakeja on ollut vasta vuosi, tälle hallitukselle sellainen aika menee pelkkään pallotteluun ministerien vastuualueiden välillä siitä, kenelle asia kuuluu. Historiamme heikoin hallitus kun on kyseessä

        Uudistusyritykset kaatuisivat perustuslakivaliokunnassa. Yksi vuosi ei riittänyt edes vankien jalkapantamääräyksen säätämiseen. Mitä tulee alueellisiin rajoituksiin, ovatko edes kaupunginosat juridisesti määriteltyjä alueita samaan tapaan kuin maarekisterikylät. Puhumattakaan sellaisesta alueesta kuin "Kulosaaresta itään".

      • Sanoit ääneen sen mitä ei saisi sanoa ääneen. Rispektit.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Alueellisten rajoitusten säätäminen kunnan sisällä voi olla lakiteknisesti hankalaa. Sitä olisi tietenkin myös jalkapantamääräys. Ja millä voimin jotain maskipakkoa edes valvottaisiin. Kyllä poliiseilla on tärkeämpääkin tehtävää.

        Meillä pitäisi olla kansalliskaarti tällaisia tilanteita varten.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Meillä pitäisi olla kansalliskaarti tällaisia tilanteita varten.

        Sellainenhan meillä periaatteessa jo onkin, joskin nykyinen tehtävänmäärittely ei tuollaiseen taida mahtua. Voisi myös käydä niin, että moni kieltäytyisi eli eroaisi maakuntajoukoista.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maakuntajoukot

        Vielä tuli mieleen, että hallituksella ei ole automaattisesti oikeutta antaa alueellisia rajoituksia. Sehän nähtiin pari viikkoa sitten Uudellamaalla (hallitus vastaan AVI). Jan Vapaavuori ja kokoomus kieltäytyisivät tottelemasta Helsinkiä koskevia määräyksiä myös AVI:n taholta jyrkästi. Sanoisivat että ne kuuluvat kunnallisen itsehallinnon piiriin.

        Onhan meillä myös reservi jolle voidaan tehdä virka-apupyyntö....

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Onhan meillä myös reservi jolle voidaan tehdä virka-apupyyntö....

        Ja parhaillaan palvelustaan suorittavat varusmiehet. Hehän viime keväänä valvoivat Uudenmaan rajojakin. Varusmiehillä on ajanmukaisempi tieto aselajistaan kuin reserviläisillä, jotka kaikki eivät ole edes kertausharjoituksissa olleet. Reserviläisillä on ylipaino- ja muita ongelmia. Nuorilla varusmiehillä on suurempi mielenkiinto käyttää tarvittaessa asetta.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Uudistusyritykset kaatuisivat perustuslakivaliokunnassa. Yksi vuosi ei riittänyt edes vankien jalkapantamääräyksen säätämiseen. Mitä tulee alueellisiin rajoituksiin, ovatko edes kaupunginosat juridisesti määriteltyjä alueita samaan tapaan kuin maarekisterikylät. Puhumattakaan sellaisesta alueesta kuin "Kulosaaresta itään".

        Perustuslakivaliokunta on näiden demla juristien tulkintojen varassa. Martin Scheinin ym.

        Heitetään nuo vasemmistoideologiaan vannovat valiokunnan lausunnonantajat neutraaleiksi juristeiksi, niin loppuu jarrutus sielläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustuslakivaliokunta on näiden demla juristien tulkintojen varassa. Martin Scheinin ym.

        Heitetään nuo vasemmistoideologiaan vannovat valiokunnan lausunnonantajat neutraaleiksi juristeiksi, niin loppuu jarrutus sielläkin.

        Edellinen puolustusministeri nimitti näitä juristeja perustuslakitalebaneiksi, ja Ben Zyskowich on myös käyttänyt värikkäitä ilmaisuja näistä liian kireistä perustuslain tulkinnoista, hän nimitti perustuslaki fundamentalisteiksi näitä änkyröitä, joiden tulkintojen vuoksi asia kuin asia torpataan perustuslain vastaisena.

        Ihmisoikeusjuristeille sellainen kysymys että onko oikeus terveyteen vähempiarvoinen perusoikeus kuin oikeus olla käyttämättä maskia.
        Oikeistohallitus johon myös oikeistodemarit mukaan. Lässytyksen lopettaminen. Rajat kiinni. Vauhtia rokottamiseen ottamalla yksityiset mukaan. THL:stä ja STM:stä jarruttajat syrjään tehtävien hoidosta.
        Armeija vartioimaan ulkonaliikkumiskieltoa pahimmille alueille.
        Koronan jälkihoitona talouden shokkiterapia. Verot ja palkat alas. Julkisen sektorin ja sosiaaliturvan leikkaaminen. On toiminut muuallakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen puolustusministeri nimitti näitä juristeja perustuslakitalebaneiksi, ja Ben Zyskowich on myös käyttänyt värikkäitä ilmaisuja näistä liian kireistä perustuslain tulkinnoista, hän nimitti perustuslaki fundamentalisteiksi näitä änkyröitä, joiden tulkintojen vuoksi asia kuin asia torpataan perustuslain vastaisena.

        Lakeja olkoot vaikka perustuslakeja on aina tulkittu jos lain kirjaimellinen tulkinta johtaa järjettömyyksiin.
        Tätä BZ luultavasti juristina tarkoitti.

    • Anonyymi

      Kepulandiassa, missä ei ole koronaa, on rokotettu tuplasti verrattuna kuin siellä, ketkä ne rokotteet maksavat.

      • Anonyymi

        Onko Timo rokotettu.

      • Kepulandiassa ihmiset eivät kuitenkaan ole sellaisia hölmöjä että ehdoin tahdoin hankkivat itselleen taudin.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kepulandiassa ihmiset eivät kuitenkaan ole sellaisia hölmöjä että ehdoin tahdoin hankkivat itselleen taudin.

        Pitää muistaa, että noin 60% Helsingissä sairastuneista on maahanmuuttajataustaisia. Ei kantaväestö sielläkään ehdoin tahdoin itselleen tautia hanki. Sisäminsiterimme on kyvytön tekemään tarvittavia päätöksiä toimenpiteiksi maahanmuuttajien keskuudessa leviävän taudin tukahduttamiseksi

    • Anonyymi

      Tänään STM/THL tilaisuudessa Iltalehden toimittaja kysyi, että mitä järkeä on kuskata rokotteita Utsjoelle ja Savukoskelle, kun rokotuksia tarvitsevat ovat Itäkeskuksen ympärillä.

    • Nyt 11 päivää myöhemmin aloituksestani on rokotteen saanut 732 121 eli 13,2% väestöstä on rokotteen saanut. Rokottamisten vauhti hidastui koska AstraZeneca Covid-19 koronavirusrokote tauotettiin viikon ajaksi pari päivää sitten.

      Tuossa "käppyrää" aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-11300232

      Laumasuojaan siis tarvitaan se, että 70% kansalaisista on rokotettu. Itselläni on etuoikeus kuulua tähän rokotettujen joukkoon.

      Oli erittäin järkevä päätös siirtää kuntavaaleja kahdella kuukaudella.

      • Astra Zenecan tauottaminen ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa rokotusten määrään juurikaan. Uutisista käsitin, että jos tauotus kestää viikon, rokottaminen hidastuu siksi ajaksi noin kymmenellä prosentilla, sillä kyseisen tehtaan Suomeen saapuneet ja lähipäivinä saapuvat määrät ovat pieniä.

        Hitaasti siis rokotukset etenevät, mutta varmana voidaan pitää, että yli 70-vuotiaat ja riskiryhmät on rokotettu kesäkuun alkuun mennessä.

    • Anonyymi

      Vaalit olisi hyvin voinut hoitaa sähköisesti, lähestulkoon kaikki taitavat tietokoneen käytön. Kesäkuussa, kunhan saapuu brittiläinen ja afrikkalainen muunnos, taas ihmetellään miksei voitu järjestää ajoissa.

      • Tarkoittanet nettiäänestystä? Mitenkähän sellainen olisi saatu järjestettyä turvallisesti ja virheettömästi, kun takavuosina muutamassa kunnassa kokeiltu sähköinen äänestys nettikopissakaan ei onnistunut, vaan vaalit jouduttiin noissa kunnissa uusimaan.

        Brittiläinen ja afrikkalainen muunnos on jo täällä.

    • Anonyymi

      Rokotettujen määrän eksponentialliselle kasvulle ei ole mitään perustetta. Lineaarisesti se kasvelee.

    • https://yle.fi/uutiset/3-11300232

      Tänään koronasaaneiden määrä on 759 827 ja n.17000 on sen saanut ja väestöstä alkaa olemaan n. 14% rokotesuojan piirissä.

      Hitaasti mutta varmasti ja kun ryhdytään käyttämään Astra-Zenecan valmistamaa rokotetta jälleen tahti kiihtyy ja lisääkin rokotteita ollaan Suomeen saamassa.

      • Anonyymi

        Aloituksessa sanot rokotustahdin kiihtyvän eksponentiaaliseti. Niin on käynytkin, tosin se eksponentti taitaa olla negatiivinen, tai aiankin lineaarisen kuvaajan piirtävä.

        Ymmärtänetkö matematiikasta edes alkeita, mutta ei aivan putkeen mennyt ennusteesi. Siihen olemme toki tottuneet. Arskan yksinkertaisuuteen

        Vaan edelleen pätee se, että juhannukseen mennessä kaikki on rokotettu. Juhannukseen 2022.

    • Anonyymi

      Rokotus on kepulaisten salajuoni jolla ujutetaan maalaisliittotartunta vidattomien kansalaisten verenkiertoon.

      Me persulaiset irtisanoudumme kaikesta halituskusetuksesta, niin kuin tästäkin.

    • Anonyymi

      Marinn meni piiloon, töppäsi.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe