ja monivuotisen budjetin kytkennän."
Budjetin ulkopuolelle perustettava elpymisväline on luotu varta vasten muodostamaan budjettiunioni. Elpymisväline on osoitus lyhyen aikavälin solidaarisuudesta, minkä tavoite on jälleen kerran pelastaa vaikeuksissa olevaa euroa. Näin kirjoittaa VTT Peter Nyberg.
"Mikäli jokin EU:n jäsenmaa hylkää joko elpymisvälineen verotusoikeuksineen tai monivuotisen budjetin, niin kytkennän vuoksi molemmat jäävät tekemättä. Budjetin kaatuminen ei merkitse EU:n suistumista rahoituskriisiin. Siinä tapauksessa jatkettaisiin vain aiemmin hyväksytyllä budjetilla.
Esimerkiksi Espanja jäi ilman uusia budjetteja parin viime vuoden ajan. Maa ei ole lakannut olemasta. Vastaavasti kytkennän hylkääminen ei johda EU-eroon, saati koko EU:n romahdukseen."
Elpymisväline vaatii jokaisen jäsenmaan hyväksynnän. Vaihtoehtoja on vain kaksi: joko ehdotus hyväksytään tai hylätään. Nybergin mielestä olisi omituista, mikäli Euroopan komissio ei olisi millään muotoa varautunut jonkun jäsenmaan kieltäytymiseen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Paketti ei ole hyvä Suomen kannalta.
Sehän on täystuho suomelle . Ehdottomasti nurin äänestettävä.
Toivottavasti järki palailee Suomen päättäjiin. Liittovaltion kannattajat pierisivät verta.
Kokoomuksen käsissä
Todella huono paketti Suomen kannalta.
Investointitavaroita valmistavalle Suomelle paketti ei tuo hyötyä.
Joku vielä ajattelee aivoillaan. Toisin on....
Urpilainen > rahamme Kreikkaan...
Marin > rahamme Italiaan, Espanjaan ym...
yhteistä kaikelle SDP ...