Euroopan ja koko maailman onni on se, että

saksalaisia tai ranskalaisia tai brittejä tai espanjalaisia ei ole sama määrä kuin mitä on venäläisiä eli n. 140 miljoonaa. Nehän olisivat autioittaneet jo koko Euroopan tai enemmänkin. Venäläiset pysyvät omassa maassaan pitäen kylläkin pölkkypäiset hyökkäilijät loitolla. Jos itäpuolellamme olisi aikojen alusta asunut jokin noista lännen aggressiivisista kansoista ei suomelaisia enää olisi Johan pikkainen Ruotsikin meinasi saada Pohjansodan aikana suomalaiset lopetettua.

Italia on onneksi aika vaaraton.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos Ruotsi ei olisi ottanut Suomea niin olisiko ehkä Puola tai Saksa tullut tänne pohjan perille. Heikko Novgorod ei olisi kyennyt niitä estämään.

Saksalaisparooneille loikka Suomenlahden yli Virosta ei olisi ollut temppu eikä mikään.

Äänestä
  • Korkeintaan sinun harhoissasi.

    Äänestä

  • Novgorod oli 1200- luvulla Pohjois-euroopan vahvin ja suurin kaupunki ja valtio.

    Äänestä

Heitähän on yhteensä paljon enemmän kuin venäläisiä.

Äänestä

Miten aikoinaan Nyky-Suomea pienempi Moskovan ruhtinaskunta kasvoikaan yli 20 miljoonan neliökilometrin keisarikunnaksi kolmeen maanosaan pysymällä omassa maassaan?

Äänestä

Euroopan ja koko maailman onni on se, että saksalaisia tai ranskalaisia tai brittejä tai espanjalaisia ei ole sama määrä kuin mitä on venäläisiä eli n. 140 miljoonaa. Nehän olisivat autioittaneet jo koko Euroopan tai enemmänkin. Venäläiset pysyvät omassa maassaan pitäen kylläkin pölkkypäiset hyökkäilijät loitolla. ”

Nyt puhut taas läpiä päähäsi! Heitä oli toisen maailmansodan aikana liki 200 miljoonaa ja he valtasivat Itä-Eurooppaan ja rakensivat rautaesiripun pitkälle länteen ja orjuuttivat kansoja ja maita 45:n vuoden ajan. Mielipä Jooseppi päästä peräti Atlantin rannalle, mutta onneksi se sntään torjuttiin!

”Jos itäpuolellamme olisi aikojen alusta asunut jokin noista lännen aggressiivisista kansoista ei suomelaisia enää olisi Johan pikkainen Ruotsikin meinasi saada Pohjansodan aikana suomalaiset lopetettua.”

MEILLÄHÄN NIMENOMAAN ASUI! Mutta onneksi se kitui ja riutui kunnes romahti 1991, jolloin lukemattomat maat ja kansat karkasivat vapauteen!

Äänestä
  • Heitä oli toisen maailmansodan aikana liki 200 miljoonaa

    Ei ole ollut venäläisiä koskaan vielä lähellekään 200 miljoonaa !

    Mielipä Jooseppi päästä peräti Atlantin rannalle, mutta onneksi se sntään torjuttiin!

    Tällä palstalla kuuluu kirjoittaa vain faktaa, ei sekavia natsipamfletteja. Missä ne torjuntataistelut käytiinkään ja mitä valtioita siinä oli mukana ?

    ”Jos itäpuolellamme olisi aikojen alusta asunut jokin noista lännen aggressiivisista kansoista ei suomelaisia enää olisi Johan pikkainen Ruotsikin meinasi saada Pohjansodan aikana suomalaiset lopetettua.”
    MEILLÄHÄN NIMENOMAAN ASUI!

    Mikä lännen aggressiivinen kansa on asunut koskaan itäpuolellamme ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heitä oli toisen maailmansodan aikana liki 200 miljoonaa

    Ruotsinkielisiä asui Kannaksella tietääkseni vielä 40-luvulla etenkin Kurkijoen Sorjossa. Eikö se ruotsalaisuus siis olekaan sinun pakkomielteinen painajainen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinkielisiä asui Kannaksella tietääkseni vielä 40-luvulla etenkin Kurkijoen Sorjossa. Eikö se ruotsalaisuus siis olekaan sinun pakkomielteinen painajainen?

    Kurkijoelle+ruotsinkielisiä+tuli+1860-+luvulla+nälkävuosien+ajamana.+Heidän+määränsä+oli+ennen+talvisotaa+hieman+alle+200+henkeä.+Tämä+oli+2%+Kurkijoen+asukasmäärästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurkijoelle+ruotsinkielisiä+tuli+1860-+luvulla+nälkävuosien+ajamana.+Heidän+määränsä+oli+ennen+talvisotaa+hieman+alle+200+henkeä.+Tämä+oli+2%+Kurkijoen+asukasmäärästä.

    Eipä ollut samanlaista vieraanvaraisuutta evakkoja kohtaan. Maahankintalailla varmistettiin ettei yhtään evakkoa Pedersöreen tule. Anssi Männistö ja Ville Kivimäki ovat kirjassaan Sodan Särkemä Arki todistaneet vain neljän prosentin suomalaisista miehistä olleen etulinjassa kesällä 1944. Tienhaarassa on saattanut kaksi tai kolme pedersöreläistä olla, jos on. Viljo Vyyryläisen tapaista jermua ei kuitenkaan Pedersören historiikista löydy.

    Äänestä

” Venäläiset pysyvät omassa maassaan pitäen kylläkin pölkkypäiset hyökkäilijät loitolla. ”

Niinkö? Kuitenkin miehittivät Baltian maat 1940 ja 1944, Kuriilit sekä koko Itä-Euroopan 1945-1990.

Viimeisimmät ”saavutukset” ovat Krim, Itä-Ukraina japari Georgian maakuntaa! Venäläinen ei todellakaan kunnioita toisen omaa!

Äänestä
  • Mutta eivät hyökänneet Irakiin ja alkaneet siellä sotaa joka on vienyt jo usean sadan tuhannen ihmisen hengen. Eivätkä ole levittäneet ilmasta käsin minnekään karmeijta myrkkyjä kuten eräs valtio levitti Vietnamiin dioksiinia. Kyllä vertailuja löytyy jos niitä haluat.

    Eivätkä muuten ole rakennelleet kenellekään kaasukammioita ja polttouuneja !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta eivät hyökänneet Irakiin ja alkaneet siellä sotaa joka on vienyt jo usean sadan tuhannen ihmisen hengen. Eivätkä ole levittäneet ilmasta käsin minnekään karmeijta myrkkyjä kuten eräs valtio levitti Vietnamiin dioksiinia. Kyllä vertailuja löytyy jos niitä haluat.

    Eivätkä muuten ole rakennelleet kenellekään kaasukammioita ja polttouuneja !

    Miten nyt jos tukivat 400 000 iranilaista tappanutta Saddamin Husseinia 80-luvulla. Sinua varmaan huvittaa miten iranilaiset lapset juoksivat Saddamin kiinalaisia, neuvostoliittolaisia, jugoslavialaisia ja amerikkalaisia aseita vastaan 'portit taivaaseen' periaatteella. Ilmankos Iran haluaa ydinaseen, kun on hullut venäläiset pohjoisessa ja sionistivarkaat lännempänä jatkuvasti Persian sivistyskansan kimpussa.

    Äänestä

Miksi eivät pysyneet 1939? Miksi ovat Libyassa laitonta sotapäällikköä auttamassa?

Äänestä

Onneksi noita kansoja on niin paljon, että pystyvät pitämään ryssat kurissa.

Äänestä
  • Onneksi venäläisiä on niin paljon, että pystyvät pitämään lännen murhaajakansat kurissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi venäläisiä on niin paljon, että pystyvät pitämään lännen murhaajakansat kurissa.

    Ai kuten 1914-1918?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

saksalaisia tai ranskalaisia tai brittejä tai espanjalaisia ei ole sama määrä kuin mitä on venäläisiä eli n. 140 miljoonaa. Nehän olisivat autioittaneet jo koko Euroopan tai enemmänkin. Venäläiset pysyvät omassa maassaan pitäen kylläkin pölkkypäiset hyökkäilijät loitolla. Jos itäpuolellamme olisi aikojen alusta asunut jokin noista lännen aggressiivisista kansoista ei suomelaisia enää olisi Johan pikkainen Ruotsikin meinasi saada Pohjansodan aikana suomalaiset lopetettua.

Italia on onneksi aika vaaraton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu