Ei kannata olla rehellinen

68<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

"Sipilä joutui väkivallanteon kohteeksi Pikkuparlamentin lähistöllä tammikuun 7. päivä. Turvallisuusjohtaja Savola kommentoi julkisuudessa, että kyse oli lähinnä tönäisystä. Savola oli lähettänyt aiheesta myös sähköpostin kaikille kansanedustajille.

Sipilä puolestaan luonnehti MTV:lle pahoinpitelyään, että häntä lyötiin nyrkillä."

Ei olisi saanut paljastaa kansalle ettei Sipilän puheet pidä paikkaansa, menee päättäjiltä uskottavuus mutta Sipilän uskottavuus on mennyt jo aikoja sitten.

Hiihtäjä Mäki puskettiin nurin maaliintulon jälkeen, ei rangaistuksia, mitähän Sipilä olisi sanonut siinä tilanteessa? Venäläinen panssarivaunu ajoi yli?

Äänestä
  • Sipilän uskottavuudesta ei ollut kyse (eikä siitä kukaan edes piittaa), vaan virkamiehen valtuuksiensa ylityksestä.

    Äänestä

  • No minusta nauhasta ei käy ilmi, oliko epäillyllä käsi nyrkissä vai ei. Onhan se voinut nyrkissä ollakin.

    Äänestä

Rehellisyydellä jää yksinäiseksi.

Äänestä

Kannattaa mennä nukummaan jos väsyttää :D

1Äänestä

Kerrassaan lapsellisen hyviä nimiä noillakin james 007 -elokuvilla ei aikaa kuolla parempi nimi olisi ollut: syö iltapala ennen kuolemaasi, 007 :D

Tai siis syö iltapala ennen nukkumaan menemistä, 0054 _:SD

Äänestä

Ei kannata olla tyhmä.

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Kannattaa toimia niiden valtuuksien puitteissa, mitkä kyseisen viran hoitamisesta on määrätty. Ei kannata olla niin tyhmä, että menee omin lupinsa valtuudet ylittämään. Todella tyhmää mennä sössimään oma työpaikkansa mokoman pikkujutun takia.

    Äänestä

Katso Pikkuruinen Kakkiainen ja tv-ohjelma kakkiainen :D

Äänestä

Joo, yleensä kannattaa pitää vaan turpansa kiinni, eikä lähtee selittelemään yhtään mitään.

Äänestä

Koskas Sipilä ois totuudessa pysynyt?
Mutt lentsikalla hän voi lennellä ihan vaan näytöksen luontoisesti, olleensa valmis olemaan sanojensa takana!

No, se näytös kannatti silloin; -> synnytti lopulta Sinisen Tulevaisuuden, ja jytky ukko Soini haudattiin, tynkä kannatuksen kera!

Toivottavasti saman suuntaiset vaalit tulossa ja persut voittaisivat, olis heidän vuoronsa näyttää millainen tulevaisuus... ???

Äänestä

Miksi kukaan itseään kunnioittava äänestäisi keskustaa?
Lestojen juoksupoikia ja tukiaispellejä.
Kepu pettää aina.

Äänestä
  • Niin tai kokoomusta.perstaskut pursuaa rahaa .köyhältä kynittyä.

    Äänestä

Hirvittäväkin sanonta tyttösiltä että ihminen voi olla kuin jääkarhu :D

Äänestä

Eipä se ole rehellisyyttä toimittaa turvakamerakuvia tuolleen julkiseen mediaan. Jos niitä tarvitsee toimittaa, poliisi tekee sen ja taatusti uhrin mielipiteen saatuaan.

Äänestä
  • Tätä voisi verrata pariskunnan toisen osapuolen valittamiseen ilman että toinen puolisko saa tilaisuutta sanoa omaa näkemystään asiasta.

    Ilman videota Sipilää olisi uskottu 10-0 kuten palstalla jotkut (naiset) uskovat kuulopuheita.

    Siksi video näytettiin muillekin.

    Äänestä

  • Mun mielestä ihan rehellistä julkista materiaalia. Mitä mitä? Voi voi kun polkijan jalalle astuttiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä voisi verrata pariskunnan toisen osapuolen valittamiseen ilman että toinen puolisko saa tilaisuutta sanoa omaa näkemystään asiasta.

    Ilman videota Sipilää olisi uskottu 10-0 kuten palstalla jotkut (naiset) uskovat kuulopuheita.

    Siksi video näytettiin muillekin.

    Mitäpä sillä on väliä kuka mitäkin uskoo?

    Mitäpä itse tykkäisit, kun sinusta julkistettaisiin kuva, missä kaivat nenää eduskuntatalon edessä? Tai roplaat pallejas siinä portailla?

    Jos tuo sama heppu olisi julkistanut kuvat, olisit sinäkin vinkumassa sille eroa. Taatusti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun mielestä ihan rehellistä julkista materiaalia. Mitä mitä? Voi voi kun polkijan jalalle astuttiin.

    Vaan eipä ole... ja jos on turvallisuusvirksmies ja tekee virkarikoksen noin törkeänä, saa potkut.

    Virkamiehillä on tosi kovat pykälät, mistä voi tulla monoa. Ei tarvitse olla kuin vanginvartija ja saada liikaa ylinopeussakkoja ja voi tulla monon kuva hanuriin.

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Mitäpä sillä on väliä kuka mitäkin uskoo?

    Mitäpä itse tykkäisit, kun sinusta julkistettaisiin kuva, missä kaivat nenää eduskuntatalon edessä? Tai roplaat pallejas siinä portailla?

    Jos tuo sama heppu olisi julkistanut kuvat, olisit sinäkin vinkumassa sille eroa. Taatusti.

    No joo.aikalailla eri asia. Jos kaivelet nokkaas niin kaivelet. Jos väität että joku sua nyrkeillä lyö ,siis julkisuudessa,kun tönäisi.niin valhettelet. Sipilä valehteli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No joo.aikalailla eri asia. Jos kaivelet nokkaas niin kaivelet. Jos väität että joku sua nyrkeillä lyö ,siis julkisuudessa,kun tönäisi.niin valhettelet. Sipilä valehteli.

    Sipilästä tönäisy takaapäin saattoi tuntua nyrkillä lyömiseltä.
    Ja heti tilanteen jälkeen tuollainen agressiivinen käytös saattaa saada ylireagoimaan, shokki.

    Ja kun vuosia olet saanut kansalaisilta uhkauksia ja v.ttuilua, se voi konkretisoitua tuossa tilanteessa. Sinun ”nobodyna” on helppo ilvehtiä asialla.

    Vaikka en mäkään Sipilän touhuista tykännyt, mutta sama suojelu silläkin, kun sulla...

    Mutta nyt on todistusaineistoa ettei lyönyt nyrkillä, haloo?

    Sipilä on itse aiheuttanut ja ansainnut kohtalonsa, tuo ei ollut ainut valhe minkä on suustaan päästänyt.
    Ootko nyt tuominnut ihmisiä jos toinen osapuoli on sulle jotain kertonut? Otitko vastuun kuulemastasi. Ootko ryypännyt tänäänkin?

    Sinäkö olet tuomari? Tuskin, et ole mitään...

    Saattoi tuntua. Ööö..kun oot nurkistä saanut ei se ole mitään saattoi tuntua. Nämä herkkänahkaiset mamman helmoissa muhineet ökyukot saa jo traumoja jostain saattoi tuntumisista. Voi hyvää päivää. On öky elämä oikeasta kaukana.

    Sipilä ei ole aiheuttanut tuolle ukolle potkuja, vaan itse teki virkarikoksen ja sai kenkää, kun oli tyhmä.

    Ja mitä media rahastaa tällä teiltä tolloilta on teillekin ihan oikein. Saatte nylkyttää toisten elämänkäänteistä, kun oma lipuu ohi seitsäkymmenluvun ikivihreitten ja rasvan tahrimien verhojen ja ikkunan, mistä kyttäät myös naapureitasi.

    Ihan selvinpäin tässä ollaan, elä huoli. Minä en vaan jaksa kiinnostua jonkun Sipilän toikkaroinneista ja tyhmistä virkamiehistä, jotka ovat myös innokkaita lööppivankkereita ehkä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saattoi tuntua. Ööö..kun oot nurkistä saanut ei se ole mitään saattoi tuntua. Nämä herkkänahkaiset mamman helmoissa muhineet ökyukot saa jo traumoja jostain saattoi tuntumisista. Voi hyvää päivää. On öky elämä oikeasta kaukana.

    Ja oletkohan disse itsekkään koskaan turpaan saanut. Isäsi lyönyt nyrkillä ja juossut rautakangen ka perässä. Piiskannut risulla jonka itse olet joutunut puusta hakemaan.jos ei ollut tarpeeksi suuri niin itkun ka hait uuden isomman. Jouduit housut laskeen kun jo menkat oli. Piiskattavaksi.et juonut.et polttanut.et seurustellut.et mitään. Sanoit vaan vääryydelle EI.

    No voisithan itsekin ahdistua, jos baarissa 200 kg ukko tulee, ottaa pillistäs kiinni ja suutelee...vai ootko niin tottunut väkivaltaisten homomiesten käsittelyyn, että lähettäisit vaan lentosuukon ja tilaisit oluen tiskiltä?

    Mä järkyttyisin...

    Mene nukkumaan jo. Olet väsynyt selkeesti.

    No luulis sinun sitten erottavan lyömisen js tönäisyn. Kaikkea me kansalaiset saadaan kokea ja nämä herkkähipiäiset äitinpojat itkee kun joku tönäisee. Poliisitki meille nauraisi. Nauraisin itsekkin😄 lestaperheestä olen että sitenkään pikku ökykyyneleet ei pure.

    No nauran mä sulle oikeesti. Vaikka kai pitäisi olla surullinen... mutta nauru pidentää ikää ja osaathan kaivella hymiönkin ihan. 😁👌

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Mene nukkumaan jo. Olet väsynyt selkeesti.

    Oliko liian rankkaa? Ei pumpulielämässä tällaista?🤗💎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta nyt on todistusaineistoa ettei lyönyt nyrkillä, haloo?

    Se todistusaineisto kuuluu lain mukaan luovuttaa vain poliisille.

    Virkamies, joka toimii noin epäluotettavasti, ansaitsee potkut. Ei työnantaja voi enää häneen luottaa, ties mitä muuta hän menee ilman lupaa julkistamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko liian rankkaa? Ei pumpulielämässä tällaista?🤗💎

    Ei, kuulosti vaan vähän himmeelle. 😀

    Kaikki ei elä elämäänsä nähden väkivaltaa ja älänmölöä, eikä se ole väärin. Ei keneenkään pitäisi..

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Ei, kuulosti vaan vähän himmeelle. 😀

    Kaikki ei elä elämäänsä nähden väkivaltaa ja älänmölöä, eikä se ole väärin. Ei keneenkään pitäisi..

    Totuus voi olla toisille ns.himmeetä.ja hyvä jos niin. Sellaisena pysykööt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus voi olla toisille ns.himmeetä.ja hyvä jos niin. Sellaisena pysykööt.

    Niin, eipä vaikkapa Sipilä tajunnut hommata itselleen hyökkäyskokemusta kaupungilla, ennen tuota juttua? Vai olisiko pitänyt, että osaisi suhtautua ”oikein” ahdistelevan kansalaisen töytäisyyn?

    Kyllä minullakin olisi ollut tunteet pinnassa heti tapahtuman jälkeen, mutta minulta ei kyseltäisikään tuntien sisällä selostusta julkiseen mediaan, eikä sinulta, Sipilältä kylläkin. Ei olla samalla viivalla siinä.

    Mitäkähän arvon herra SIpilä olisi voinut tehdä tuon kauhean hyökkäyksen kohteeksi joutuessaan. VÄISTÄÄ. Niin ihmiset jotka toisensa tasa arvoiseksi kokevat luonnostaan tekevät. Toiseksi,avautua tilanteesta rehellisesti valhettelematta ja suurentelematta asiaa. Tekemättä rikosilmoitusta inhimillisistä ehkä jopa yllättävistä tilanteista. Muttakun on niin nirppanokka ja olevinaan. Käveli koko suojatienleveydeltä että tässä minä! Väistäkää.

    Minusta se luikki kyllä tiehensä, mutta se ahdistelija kun ei saanut vastakaikua, tönäisi takaapäin.

    Mutta jokainen vetää omat johtopäätökset itse. Sinäkin muodostat mielipiteesi vain Sipilästä, jos et olisi tuennyt kuka tyyppi olisi, et juuri olisi moksiskaan.

    Ja saahan se Sipilä tehdä vaikka mitä? Poliisit ja muut on sitä varten.

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Vaan eipä ole... ja jos on turvallisuusvirksmies ja tekee virkarikoksen noin törkeänä, saa potkut.

    Virkamiehillä on tosi kovat pykälät, mistä voi tulla monoa. Ei tarvitse olla kuin vanginvartija ja saada liikaa ylinopeussakkoja ja voi tulla monon kuva hanuriin.

    Hän nimenomaan haastattelussa sanoi että eduskunnan turvallisuusvastaavana koki oikeaksi julkistaa tallenteen, jotta tilanne näyttäytyisi niinkuin se oli, eikä turhaan aleta lietsomaan pelkoa. Väärin perustein irtisanottu rehellinen ja suoraselkäinen mies.

    Paskanmarjat vanginvartijat tollasesta potkuja saa😂

    No teki typerästi. Ihan sama mitä mieltä itse oli, sillä on tarkat säännöt, miten sen pitää asemassaan toimia. No nythän sitten on tuonut sen totuuden minkä halus ja toimi miten halus, mutta toimi väärin. Ja seuraus on tämä.

    Ei tarvitse varmaan enää murehtia miten totuudet esitetään. 😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No joo.aikalailla eri asia. Jos kaivelet nokkaas niin kaivelet. Jos väität että joku sua nyrkeillä lyö ,siis julkisuudessa,kun tönäisi.niin valhettelet. Sipilä valehteli.

    Todellakin valehteli ja liioitteli.Yrittävät luoda mielikuvaa että anarkia on nurkan takana jotta kontrolli menee läpi junteille paremmin. Disselle ainakin uppoo. Kiltti poika, kunnon kansalainen. Ota rasvatuubi ja levitä pakarat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskanmarjat vanginvartijat tollasesta potkuja saa😂

    No tietääkseni niillä on työsopparissa kyllä mainittu jatkuvan rikkeiden osalle sanktioita, mutta voihan jotkut vartiat mulle voineet liioitellakin? 🤷‍♂️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellakin valehteli ja liioitteli.Yrittävät luoda mielikuvaa että anarkia on nurkan takana jotta kontrolli menee läpi junteille paremmin. Disselle ainakin uppoo. Kiltti poika, kunnon kansalainen. Ota rasvatuubi ja levitä pakarat.

    No mitä se tähän juttuun liittyy? Nythän oli kyseessä virkamiehen potkut?

    Ei mua Sipilän länkytykset kiinnosta. Sehän on ihan pelke jätkä. Mutta virkamies oli tollo ja sössi työpaikkansa jeesustelulla.

    Ja minusta suomesta on anarkia kaukana. Muutama lahopää jossain kyräilemässä mielenosoituksissa ja mölyämässä kuka minkäkin asian puolesta ja vastaan, mutta eihän kaikille anneta kauhalla. 😁

    Jep, mutta mielikuva kytevästä anarkiasta halutaan luoda jotta rajoitukset ja kontrollit, perusoikeuksien kaventaminen, menis paremmin läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, mutta mielikuva kytevästä anarkiasta halutaan luoda jotta rajoitukset ja kontrollit, perusoikeuksien kaventaminen, menis paremmin läpi.

    Tai sitten mielikuvituksesi laukkaa ihan omiin sfääreihin.

    Tämä on helppo. Virkarikos, potkut ja yhä poliisi tutkii juttua. Tuskin Sipilä saa mitään korvauksia mistään, eikä tönijäkään kuin poliisin nuhtelun ja yhä on virkamies, joka olisi voinut kysyä vaikka viisaammilta miten toimia, ennenkuin toimii... mutta kun ei, niin ei. Joten voi voi ja kättä housuun. 😃

    Hän toimi täysin oikein moraalin kannalta. Noin muuten, jatķa toki ruususen untasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän toimi täysin oikein moraalin kannalta. Noin muuten, jatķa toki ruususen untasi.

    Moraali... just. No jospa hän sitten perustaa omsn uskonlahkon ja selostaa siellä paatoksella lisää moraalia. Saa keksiä omia moraalisäännöksiään lahkoonsa.

    Mutta Suomen valtion virkamiehellä on selkeät toimintapuitteet ja ne hän ylitti. Eikä taatusti löydy kaveriltakaan vasta-argumentteja. Vaikka voihan se aina yrittää... mutta eiköhän dille joku suojatyöpaikka keksitä. Ely-keskus on sitä varten. 😬👌

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän nimenomaan haastattelussa sanoi että eduskunnan turvallisuusvastaavana koki oikeaksi julkistaa tallenteen, jotta tilanne näyttäytyisi niinkuin se oli, eikä turhaan aleta lietsomaan pelkoa. Väärin perustein irtisanottu rehellinen ja suoraselkäinen mies.

    Se julkistaminen on poliisin päätettävissä, ei hänen.

    Työnantaja ei voi enää luottaa häneen. Hänhän voi julkistaa hyvinkin arkaluontoista matskua ilman lupaa, kun kerran on tuolle tielle lähtenyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän toimi täysin oikein moraalin kannalta. Noin muuten, jatķa toki ruususen untasi.

    Moraalin kannalta ne filmit olisi pitänyt luovuttaa poliisille, joka sitten päättää julkistamisesta.

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Mitäpä sillä on väliä kuka mitäkin uskoo?

    Mitäpä itse tykkäisit, kun sinusta julkistettaisiin kuva, missä kaivat nenää eduskuntatalon edessä? Tai roplaat pallejas siinä portailla?

    Jos tuo sama heppu olisi julkistanut kuvat, olisit sinäkin vinkumassa sille eroa. Taatusti.

    En tykkäisi pahaa, olisi mukava päästä videolle jossa ei kukaan tunnistaisi kuitenkaan. Vai näitkö kuka sipilän ahdistelija oli?
    Videon jakoon laittanut tiesi varmasti miten tulee käymään mutta rehellisyys ennen kaikkea. Jospa toinen parempi työpaikka oli jo tiedossa.

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Sinäkö olet tuomari? Tuskin, et ole mitään...

    Sinäkö olet läski?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkö olet läski?

    Ernolle meni herne nenään! 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tykkäisi pahaa, olisi mukava päästä videolle jossa ei kukaan tunnistaisi kuitenkaan. Vai näitkö kuka sipilän ahdistelija oli?
    Videon jakoon laittanut tiesi varmasti miten tulee käymään mutta rehellisyys ennen kaikkea. Jospa toinen parempi työpaikka oli jo tiedossa.

    Joo. Ei tuosta edes tunnistanut Sipilää, mutta Sipilähän siinä oli se ainoa tunnistettu ihminen... sen nimi sanottiin jutussa jne.
    Ei minuakaan haittais, vaikka mitä kuvattais, jos ei tunnistais...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se todistusaineisto kuuluu lain mukaan luovuttaa vain poliisille.

    Virkamies, joka toimii noin epäluotettavasti, ansaitsee potkut. Ei työnantaja voi enää häneen luottaa, ties mitä muuta hän menee ilman lupaa julkistamaan.

    No, joo... näkökulma tuokin, kyllä jokainen joka turvakameroiden kanssa on työkseen tekemisissä -> tietää lain säädökset. Ne kuvaukset on myös hävitettävä tietyn ajan kuluessa.
    Jos itse olisin joutunut tuohon tilanteeseen; paljon mahdollista ett nauhitus ois päätynyt julkisuuteen... kaiken uhallakin!
    Niin kuin nyt tapahtui; moraalinen oikeus voitti, ja totuus tuli julki.

    Sipilän maalailut pahoinpitelystä, lässähtivät kertakaikiaan olemattomiksi.
    Silkkaa koston haluaan Sipilä yritti saada mahdolliset sanktiot kiistan toiselle osapuolelle; EI ex-pääministeriä mennä nöyryyttämään/nolaamaan julkisella paikalla, huitomalla ilmaan hänen läheisyydessään.
    Joutui "uhri" peloissaan vielä väistelemään, siltä se nyt näytti; sivullisesta katsojasta.
    trollikka

    Poliisin katsottua turvakamerafilmit, ne ”mahdolliset sanktiot” olisi lässähtäneet olemattomiksi, ja siitä olisi sitten media tiedottanut koko kansalle. Pöytäkirjat ovat julkisia, kaikki kiinnostuneet voivat ne ilmaiseksi tilata itselleen.

    Tyhmää olisi sinultakin ollut vaarantaa oma työpaikkansa tuollaisella teolla, jolla itse asiaan ei olisi ollut mitään vaikutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, joo... näkökulma tuokin, kyllä jokainen joka turvakameroiden kanssa on työkseen tekemisissä -> tietää lain säädökset. Ne kuvaukset on myös hävitettävä tietyn ajan kuluessa.
    Jos itse olisin joutunut tuohon tilanteeseen; paljon mahdollista ett nauhitus ois päätynyt julkisuuteen... kaiken uhallakin!
    Niin kuin nyt tapahtui; moraalinen oikeus voitti, ja totuus tuli julki.

    Sipilän maalailut pahoinpitelystä, lässähtivät kertakaikiaan olemattomiksi.
    Silkkaa koston haluaan Sipilä yritti saada mahdolliset sanktiot kiistan toiselle osapuolelle; EI ex-pääministeriä mennä nöyryyttämään/nolaamaan julkisella paikalla, huitomalla ilmaan hänen läheisyydessään.
    Joutui "uhri" peloissaan vielä väistelemään, siltä se nyt näytti; sivullisesta katsojasta.
    trollikka

    Huomaa sinun konservatiivisuuden. 😀

    Nainen saa järkyttyä Sipilän tavoin, mutta Sipilän kohdalla ”munattomuus” pitäisi julkistaa ja päästä ähättelemään.

    Sylkisitkö Sipilän ruokaan, jos se tulisi sun hoitokotiin? 😃

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Moraali... just. No jospa hän sitten perustaa omsn uskonlahkon ja selostaa siellä paatoksella lisää moraalia. Saa keksiä omia moraalisäännöksiään lahkoonsa.

    Mutta Suomen valtion virkamiehellä on selkeät toimintapuitteet ja ne hän ylitti. Eikä taatusti löydy kaveriltakaan vasta-argumentteja. Vaikka voihan se aina yrittää... mutta eiköhän dille joku suojatyöpaikka keksitä. Ely-keskus on sitä varten. 😬👌

    Ikinä kuullu sellasesta kuin julkisuusperiaate?

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Huomaa sinun konservatiivisuuden. 😀

    Nainen saa järkyttyä Sipilän tavoin, mutta Sipilän kohdalla ”munattomuus” pitäisi julkistaa ja päästä ähättelemään.

    Sylkisitkö Sipilän ruokaan, jos se tulisi sun hoitokotiin? 😃

    Mä en kyllä ois järkyttynyt pahastikaan, sen verran kylmää kyytiä oon osakseni saanut.
    Takaisin mätkäisisin, vaikka nokka verissä, mutt en mä suosiolla alistu väkivallankaan edessä.
    Tässä muinoin mulla oli päänahkaakin oikeesti irti hieman kallosta ja iso nippu hiuksia katos samassa rytäkässä.

    Kuitenkaan en kokenut jääneeni kakkoseksi; sillä se tappelu ei päättynyt mun häviööni.
    Ja vastapuolelle tuli suurempia tappioita, oli pitkään sairauslomalla, jalkapöydän luut vahingoittuivat, mun tanssikenkäni alla... ja ihan tarkoituksella survaisin korolla.
    Ei tullut kuitenkaan oikeusjuttua... mulla oli pitävät todisteet, ett herra aloitti kisailut.

    Yhä edelleen, mulla on lääkärin todistus vammoistani, valokuvia ja irtonaisia hiuksia, juurineen irronneita,

    "Sylkisitkö Sipilän ruokaan, jos se tulisi sun hoitokotiin? "

    Mahdoton ajatus! Häntä en missään nimessä mun firmaani päästäisi edes sisälle.
    Mulla on onnekseni mahdollisuus valita asiakkaani... ainakin toistaiseksi.
    Mä en lähtisi haastamaan itseäni, pysyä asiallisen vakaana viilipyttynä, kyseisen henkilön palvelijana.... sillä mä olen palkollinen.
    Jos nyt ymmärrät ...mitä ajan takaa.

    Kattos, mä taidan olla aika ristiriitainen persoona, viitaten tuohon konservatiivisuuteen.

    Sulla on oikeus mielipiteeseen. Mutta niin on Sipilälläkin. Ja se sanoi sen suht tuoreeltaan... jos olisi miettinyt asiaa vaikka päivän, olisi kommentti tilanteesta julkisuuteen voinut olla tyyliin: En kommentoi.

    En mä Sipilästä itsekään pidä, mutta toisaalta virkamiehen tapaakaan toimia, en hyväksy.

    Tämän kahakan olisi voinut hoitaa järkevämminkun ja kaikki olis tyytyväisempiä. Sinäkin. Se on mun pointti. 😊

    Fiksu nainen sä oot ja säpökkäluonteinen. Tiedän. 😬

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikinä kuullu sellasesta kuin julkisuusperiaate?

    En minäkään?

    Mutta Sipilän tietää kaikki, jos sinä menet kameran eteen sanomaan, että jätkä löi mua, ei ketään kiinnosta samalla tavalla.

    Äänestä

Paha saa palkkansa ja kyllä sillä palkalla pärjäilee. Rehellinen mies tai video on pahasta koska se sotkee hyvän "narratiivin".

Äänestä
  • Poliisin asia on päättää mitä valvontakameramatskua saa julkistaa. Siihen ei ole firmojen turvallisuusvastaavilla lupaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisin asia on päättää mitä valvontakameramatskua saa julkistaa. Siihen ei ole firmojen turvallisuusvastaavilla lupaa.

    Jos kartta ja maasto ei täsmää niin minä ainakin uskon mieluummin maastoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisin asia on päättää mitä valvontakameramatskua saa julkistaa. Siihen ei ole firmojen turvallisuusvastaavilla lupaa.

    No päättikö poliisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No päättikö poliisi?

    Eipä tainnut ehtiä...

    Äänestä

Kun disse suurin elkein otti käyttöön tuon homppeli nimimerkkinsä, kertoili satuja siinä ettei enää alennu väittelyyn kenenkään kanssa.

Kuinkas kävikään. Sipilä kakkonen jutuissaan.
Dissen naisasiat ei ota onnistuakseen niin mikset kokeilisi miestä.

Äänestä
  • Sinulta loppui näköjään argumentit, kun oli pakko siirtyä haukkumaan kirjoittajaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007854094.html?fbclid=IwAR2G9ZVxarTaGcKDWDl41yBuauU-ee8NV5x2JX7R-AZ77RS26nog7_C4lEI

Eikä kunnollinen mies koska saa potkut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu