Hyvä idea Helsinkiin, ruuhkamaksut ja maksut myös

oman auton käytöstä. Kaikki autoilu olisi saatava minimiin, sillä tämä melusaaste ja ilmaston kurjistuminen sen kun suurenee ja mitään ei todellisuudessa tehdä, puhutaan kyllä paljon.

Mikäli käy töissä yli 50 kilometrin päässä Helsingin rautatieasemalta ja käyttää omaa autoa, tulee maksaa oamn auton lisäveroa/ maksua ja myöskin ruuhkamaksua. Helsingistä pääsee todell ahyvin jo paikallisjunalla moniin paikkoihin erittäin hyvin ja linja-autoja on sitten käytössä myöskin. Moni käyttää omaa autoa ihan vaan siksi, kun on niin laiska ettei viitsi kävellä bussipysäkille tai juna-asemalle. Mitään muuta syytä ei asiaan ole.

Helsingissä jos on varaa asua, niin on varaa maksaa myöskin tienkäyttömaksua ja ruuhkamaksua ja muuta. Oma auto ei todellakaan ole välttämättömyys. Se tulee melkein pakolliseksi vasta sitten, kun asuu kaukana maaseudulla, jossa kauppakin on 60 kilometrin päässä ja junia ja linja-autoja ei kulje.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Iso osa sähköautojen akkujen valmistuksesta on Kiinan saastutavissa tehtaissa. Kiinassa lisätään hiilivoimalatuotantoa. Itse asiassa sähköautot aiheuttavat tältä kantilta katsottuna enemmän saasteita kuin pyrkivät vähentämään.

Äänestä
  • Sähköautoa en ota koskaan, sillä pääsee vaivaiset sata kilsaa kerralla.

    Äänestä


Muuta maalle, mitä sinä täällä lusmuilet.

Äänestä

Jos kerran köyhyys lisääntyy kaupungin rahastossa ja veroja ei tule niin paljon nyt kuin ennen pandemiaa, niin kai sitä voi paikata ja jättää vaikkapa pysyväksi asiaksi. Autoilun rahoitus on asiallinen toimenpide. Jolla on varaa ostaa auto, niin on varaa maksaa tiemaksuja ja nytpä tuli mieleeni hieno juttu, myöskin pitäisi laittaa nelumaksu henkilöautoille ja rekka-autoille niinkuin moottoripyörillekkin. Tuosta liikenteen melusta on puhuttu paljon.

Äänestä

Kannatetaan, henkilöautoiluun hintaa lisää, muuten mikään ei muutu.

Äänestä
  • Ja he sitten kärsivät, jotka eivät pärjää ilman autoa.

    Asuminen ja työpaikat niin lähelle toisiaan, että voi kävellä tai fillaroida. Myös kaupat ja palvelut lähietäisyydelle. Tuollainen vähentäisi autoilun tarvetta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

oman auton käytöstä. Kaikki autoilu olisi saatava minimiin, sillä tämä melusaaste ja ilmaston kurjistuminen sen kun suurenee ja mitään ei todellisuudessa tehdä, puhutaan kyllä paljon.

Mikäli käy töissä yli 50 kilometrin päässä Helsingin rautatieasemalta ja käyttää omaa autoa, tulee maksaa oamn auton lisäveroa/ maksua ja myöskin ruuhkamaksua. Helsingistä pääsee todell ahyvin jo paikallisjunalla moniin paikkoihin erittäin hyvin ja linja-autoja on sitten käytössä myöskin. Moni käyttää omaa autoa ihan vaan siksi, kun on niin laiska ettei viitsi kävellä bussipysäkille tai juna-asemalle. Mitään muuta syytä ei asiaan ole.

Helsingissä jos on varaa asua, niin on varaa maksaa myöskin tienkäyttömaksua ja ruuhkamaksua ja muuta. Oma auto ei todellakaan ole välttämättömyys. Se tulee melkein pakolliseksi vasta sitten, kun asuu kaukana maaseudulla, jossa kauppakin on 60 kilometrin päässä ja junia ja linja-autoja ei kulje.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu