Halla-aho esittää myös ratkaisua ongelmaan

– Ei pidä päästää syntymään "ghettoutuvia" asuinalueita, joissa ihmiset elävät ahtaasti ja joilla asuu paljon ihmisiä, joilla on ehkä kielellisistä tai kulttuurisista syistä vaikeuksia noudattaa sääntöjä, Halla-aho sanoo.

– Suomi on yksi OECD:n kaikkein huonoimmista kotouttajista, mutta sitten kun tämän asian sanoo ääneen, niin pöyristellään, sitä, että onko Helsingissä ghettoutuvia alueita. Kyllä on, Halla-aho tokaisee.

Halla-aho esittää myös ratkaisua ongelmaan.

– Ghettoutuminen syntyy niistä ihmisistä, jotka siellä asuvat. Meillä on vääränlaista maahanmuuttoa liikaa. Maahanmuutto itsessään ei ole ongelma, mutta heikkotasoinen maahanmuutto on, Halla-aho sanoo.

– Helsingin pormestari ei voi rajoja sulkea. Täytyy olla realistinen sen suhteen, mitä voi tehdä, Razmyar huomauttaa.

Razmyar kuitenkin toteaa, että ongelmiakin maahanmuuttajien keskuudessa on.

– Esimerkiksi vieraskielisten työttömyysaste on korkeampi ja näihin täytyy kaikkien tehdä töitä. Kotoutumisessa emme ole välttämättä onnistuneet, meidän täytyy tehdä töitä sen eteen, että esimerkiksi kielen opiskelu ja työssä oppiminen onnistuu, Razmyar sanoo.

– Itse näen, että meillä Helsingissä ei ole ghettoalueita kansainvälisesti katsottuna. Muihin kaupunkeihin verrattuna olemme onnistuneet tässä varsin hyvin, Razmyar toteaa.



Nasima Razmyar: Vieraskielisten isosta osuudesta koronatartuntojen määrässä ei voi tehdä maahanmuuttajakysymystä – "Ketään ei pidä leimata"4.12.​2020
Halla-aho latasi suoria sanoja Vapaavuoresta: "Maahanmuutto on täysin sokea piste hänelle – tänne voi muuttaa veronmaksajien elätettäväksi loppuelämäkseen"16.11.​2020

ote mtv uutiset

Nazima sai viran pelkästään identiteettinsä takia. Eli hänen ” meriittinsä” on olla tummaihoinen mamunainen. Hän ohitti paljon pätevämpiä ehdokkaita!


Tanskan ratkaisu on hyvä
Tanska on julistanut Somalian ja Syyrian turvalliseksi ja palautukset alkaneet

Helsingissäkin vapautuisi yli 10 000 asuntoa

Ratkaisu väestöryhmien vaikeaan yhteiseloon on se, että karkotetaan Suomesta mamutuksen kannattajat mamujen kotimaihin tai vaikkapa vaan jonnekin Afrikkaan tai Lähi-itään. Myös mamutuksen pääarkkitehtejä korostaisin tässä, he pois Suomesta!

Samalla lähtisivät myös suurin osa mamuista kuin lepääkeihäät. Heitä ei kukaan tarvitse Suomessa.

Suomen hallinnon päätehtävänä on toimia Suomen kantaväestön eduksi. ei heitä syrjien.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No alkakaa siten kouluttautua hoitoalalle hoitamaan hoivakotien vanhuksia.
Suuret ikäluokat ovat nyt 75 vuotiaita, joten suurin hoitovastike tulee 10-20 vuoden kuluttua. En usko että kantaväestöstä löytyy porukkaa tähän vaikeaan tehtävään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

– Ei pidä päästää syntymään "ghettoutuvia" asuinalueita, joissa ihmiset elävät ahtaasti ja joilla asuu paljon ihmisiä, joilla on ehkä kielellisistä tai kulttuurisista syistä vaikeuksia noudattaa sääntöjä, Halla-aho sanoo.

– Suomi on yksi OECD:n kaikkein huonoimmista kotouttajista, mutta sitten kun tämän asian sanoo ääneen, niin pöyristellään, sitä, että onko Helsingissä ghettoutuvia alueita. Kyllä on, Halla-aho tokaisee.

Halla-aho esittää myös ratkaisua ongelmaan.

– Ghettoutuminen syntyy niistä ihmisistä, jotka siellä asuvat. Meillä on vääränlaista maahanmuuttoa liikaa. Maahanmuutto itsessään ei ole ongelma, mutta heikkotasoinen maahanmuutto on, Halla-aho sanoo.

– Helsingin pormestari ei voi rajoja sulkea. Täytyy olla realistinen sen suhteen, mitä voi tehdä, Razmyar huomauttaa.

Razmyar kuitenkin toteaa, että ongelmiakin maahanmuuttajien keskuudessa on.

– Esimerkiksi vieraskielisten työttömyysaste on korkeampi ja näihin täytyy kaikkien tehdä töitä. Kotoutumisessa emme ole välttämättä onnistuneet, meidän täytyy tehdä töitä sen eteen, että esimerkiksi kielen opiskelu ja työssä oppiminen onnistuu, Razmyar sanoo.

– Itse näen, että meillä Helsingissä ei ole ghettoalueita kansainvälisesti katsottuna. Muihin kaupunkeihin verrattuna olemme onnistuneet tässä varsin hyvin, Razmyar toteaa.



Nasima Razmyar: Vieraskielisten isosta osuudesta koronatartuntojen määrässä ei voi tehdä maahanmuuttajakysymystä – "Ketään ei pidä leimata"4.12.​2020
Halla-aho latasi suoria sanoja Vapaavuoresta: "Maahanmuutto on täysin sokea piste hänelle – tänne voi muuttaa veronmaksajien elätettäväksi loppuelämäkseen"16.11.​2020

ote mtv uutiset

Nazima sai viran pelkästään identiteettinsä takia. Eli hänen ” meriittinsä” on olla tummaihoinen mamunainen. Hän ohitti paljon pätevämpiä ehdokkaita!


Tanskan ratkaisu on hyvä
Tanska on julistanut Somalian ja Syyrian turvalliseksi ja palautukset alkaneet

Helsingissäkin vapautuisi yli 10 000 asuntoa

Ratkaisu väestöryhmien vaikeaan yhteiseloon on se, että karkotetaan Suomesta mamutuksen kannattajat mamujen kotimaihin tai vaikkapa vaan jonnekin Afrikkaan tai Lähi-itään. Myös mamutuksen pääarkkitehtejä korostaisin tässä, he pois Suomesta!

Samalla lähtisivät myös suurin osa mamuista kuin lepääkeihäät. Heitä ei kukaan tarvitse Suomessa.

Suomen hallinnon päätehtävänä on toimia Suomen kantaväestön eduksi. ei heitä syrjien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu