Suomella olivat kaikki mahdollisuudet olemassa tukahduttaa koronan leviäminen nykyiseen mittakaavaan.
1. Joulukuussa matkustaminen yli kuntarajojen olisi pitänyt estää
2. Helmikuussa matkustaminen yli kuntarajojen olisi pitänyt estää
3. Ulkomailta tulleille pakolliset testit ja 2 viikon korona karanteenit hallitusti ja valtion hoitamana
4. Lainsäädännön muutokset olisi pitänyt tehdä nopeammin, jotta ihmishenkiä olisi säästetty.
Nämä toimenpiteet jätettiin käyttämättä.
SYY: oikeusoppineet olivat valistaneet heikkoa hallitustamme, että rajoitukset ovat Suomen perustuslain vastaisia. Toivottavasti nämä lainopin tulkitsijat tajuavat montako ihmishenkeä menetettiin heidän neuvojensa takia.
Hallitus on heikko. Yhtäkään miespuolista ei hallituksessa ole, koska koko kokoonpano on pelkkää poliittista peliä. Nykyiset ministerit ovat täysin uhrattavissa. Yksikään tulevissa presidentin vaaleissa mukana oleva EI halua olla tällä hetkellä hallituksessa. Rintamakarkurit.
On häpeällistä, ettei Suomi kykene muuttamaan valmiuslakia nopeammassa tahdissa.
Miten kansalaiset voivat luottaa poliittisten päätäjien päätöksiin vakavissa uhkatilantessa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei voikaan luottaa. Olen itse äänestänyt yhtä hallituspuolueista mutta nyt on vakavassa harkinnassa pystynkö enää äänestämään. Nyt tarvittaisiin selittelyn ja huolissaan olon sijaan, yhteistyökykyä ja vastuunkantoa. Jos lakiesitys olisi ollut huolellisemmin valmisteltuja olisi se mennyt läpi valiokunnassa. Jos olisi lähdetty tukemaan taloudellisesti suomalaista rokotetta se olisi jo saatavilla ja ehkäisisi tartuntoja. Jos otettaisiin myös yksityinen sektori avuksi koronatestauksiin ne toimisivat tehokkaammin. Mutta koska ideologia ja jääräpäisyys. Täysin surkeaa ja leväperäistä touhua.
Samaan aikaan näperrellään täysin olemattomien rajoitusten kans ja hehkutetaan niitä suurina edistysaskelina koronataistossa, mm. laulukielto, tanssikielto, liikkumiskielto.