Kopioiko Hitler tarkoituksella islamia ja Muhammedia?

Natisismi vaikuttaa olevan suunniteltu erittäin samanlaiseksi ideologiaksi kuin islam, molemmat jopa vihavaat juutalaisia koska kadehtivat heidän vaurauttaan.
856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Natsismi kehitettiin yksinomaan perustaksi saksalaisen rodun ylivallalle muihin verrattuna.
Islamiin se ei lainkaan perustunut,mutta siihen suhtauduttiin myönteisesti yhteisen juutalaisvihan takia.

Juutalaisten vauraus on myytti.

Saksan juutalaiset kuuluivat enimmäkseen alempaan keskiluokkaan.
Puolan juutalaiset olivat pääosin köyhälistöä.

Tietenkin oli myös vauraita ja hyvin koulutettuja juutalaisia.

Äänestä
  • Pitääkin erottaa juutalaiset ja siionistit. Nämä eivät ole synonyymi. Kaikki eteläitalialaiset eivät ole mafian jäseniä.
    Siionistit eivät piitanneet mitään tavallisista juutalaisista. Siionistit halusivat muuttoliikkeen Israeliin, mutta maallistuneet Keski-euroopan juutalaiset eivät halunneet muuttaa. Tässä mielessä siionistien, joihin kuului varakkaita pankkiirisukuja ja natsien päämäärät olivat yhteneväisiä.
    Jossain vaiheessa v. 1936 jälkeen siionistit tajusivat ongelman, mikä taho elättää juutalaiset Israelissa mikäli heidän pankkivaltansa romahtaa Euroopassa? Tästä lähtien juutalaiset ajoivat aktiivisesti Maailmaa sotaan. Tästä oli hyötynä se että voitetun sodan jälkeen ja 'holokaustin' 6 miljoona uhrin muistoa hokien(tämä kuvio siis päätettiin jo ennen sotaa!) voitiin Saksalta lypsää loputtomasti rahaa ja saatiin muuttoliike Israeliin.
    'Daavidin tähti' ei muuten ole mikään vanha juutalainen tunnus, vaan pankkisiionistien merkki. Monet juutalaiset kavahtivat tuota merkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitääkin erottaa juutalaiset ja siionistit. Nämä eivät ole synonyymi. Kaikki eteläitalialaiset eivät ole mafian jäseniä.
    Siionistit eivät piitanneet mitään tavallisista juutalaisista. Siionistit halusivat muuttoliikkeen Israeliin, mutta maallistuneet Keski-euroopan juutalaiset eivät halunneet muuttaa. Tässä mielessä siionistien, joihin kuului varakkaita pankkiirisukuja ja natsien päämäärät olivat yhteneväisiä.
    Jossain vaiheessa v. 1936 jälkeen siionistit tajusivat ongelman, mikä taho elättää juutalaiset Israelissa mikäli heidän pankkivaltansa romahtaa Euroopassa? Tästä lähtien juutalaiset ajoivat aktiivisesti Maailmaa sotaan. Tästä oli hyötynä se että voitetun sodan jälkeen ja 'holokaustin' 6 miljoona uhrin muistoa hokien(tämä kuvio siis päätettiin jo ennen sotaa!) voitiin Saksalta lypsää loputtomasti rahaa ja saatiin muuttoliike Israeliin.
    'Daavidin tähti' ei muuten ole mikään vanha juutalainen tunnus, vaan pankkisiionistien merkki. Monet juutalaiset kavahtivat tuota merkkiä.

    Hitlerin kansallissosialismin opit ovat kopio Vanhatestamentillisesta juutalaisesta herrarotu-opista. Juutalaiset seksuaalisen kultin Jahven valittuna herrarotuna jolla on velvollisuus hävittää muut kansat Juudean ja Filistean (Palestiinan) alueelta. Raa'at seksuaalisfetisistiset lapsiuhriopit Vanhassa testamentissa ja ympärileikkausriitti jossa ortodoksijuutalainen rabbi juo verta leikkaushaavasta on koko kieroutuneen natsi mytologian alitajuisena virtana. Tunnettu psykologian havainto on että vain kaltaistaan voi todella vihata.

    Äänestä

Sama Baalina tunnettu paholainen molempien oppien takana. Niin samanlaiset.

Äänestä
  • Annapa lista näistä samanlaisuuksista.

    Äänestä

Muistuttavathan ne toisiaan kun molemmat palvovat samaa isäntää, vanhaa sarvipäätä.

Äänestä
  • Perustelut?

    Äänestä

Oikea natsi piti näitä kaikkia uskontoja, myös kristinuskoa, seemiläisenä basillina. Ja ajan saatossa ne tuli hävittää täysin.

Tämä olikin kai parasta natsi-ideologiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Natisismi vaikuttaa olevan suunniteltu erittäin samanlaiseksi ideologiaksi kuin islam, molemmat jopa vihavaat juutalaisia koska kadehtivat heidän vaurauttaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu