Olen lähelläsi aina

Yhtäkkiä mieleni valtasi suunnaton ikävä. Seisoin kevättalven illassa, ja rintaani puristi kaipuu. Mistä se oli tullut? Ympärilläni oli täysi pimeys, mutta katseeni kääntyi taivaalle. Taivas tuikki avaruuden valomerenä, ja tuli hetkessä lähemmäs kuin lohduttaen. Kaikki se kauneus siinä, mitä harva enää näkee. Kohtisuoraan näkökentässä oli kaksi valoa loistavaa lähdettä, hyvin lähekkäin. Ensin näkyi vain kirkkaampi ja isompi, mutta pian rinnalla erottui lähes huomaamaton tähti. Mitä kauemmin tätä katsoi, näki kuinka toisen tähden sakara tavoitti toista. Näky sai mielen rauhoittumaan; tähdet olivat ojentautuneet toisiaan kohden niin kuin läheisestä huolta pitäen. Ja niin laaja oli öisen taivaan katto ja syvyys, että se tavoitti sydämen, joka maan päällä vaeltaa.
62<50
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Onpa kaunista. Voin samaistua.

Äänestä
  • Se oli kokemus eilisillasta ja oikeasta tunteesta ja näkymästä. Yksinkertaisten asioiden äärellä pysähtyy vaikkeivät ne pidä ääntä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se oli kokemus eilisillasta ja oikeasta tunteesta ja näkymästä. Yksinkertaisten asioiden äärellä pysähtyy vaikkeivät ne pidä ääntä.

    Hienosti puit sen sanoiksi. Osu ja upposi minuunkin.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Kiitos, no kiva.

    Tai eihän taivas yksinkertainen ole, mutta noh, ymmärrettäköön, mitä tarkoitin. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos, no kiva.

    😃😃

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    😃😃

    Mitä ajatuksia sinulla heräsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä ajatuksia sinulla heräsi?

    Se ikävä, se ikävän tunne. Joku on yhtä kaukana kuin nuo tähdet, mutta samalla niin lähellä ja käsi kurkottaa sinne sen toisen samanlaisen luokse. Se ikävä tulee siitä välimatkasta ja saavuttamattomuuden tunteesta, samalla kaihosta pitää nousta maasta taivaaseen saakka ja koti maassa mihin kuulun, tuntuu kaukaisemmalta.

    1Äänestä

    Ja samalla kuitenkin vaikka jäisin maahan, kotiini tiedän, että se samnalainen tähti on siellä taivaalla, kun luon katseeni sinne tunnen sen tunteen, se lämmittää ja lohduttaa.

    Ok, ymmärrän nyt, hienoa. Mukavaa sinällään, että joku muu(kin) pääsee käsiksi omiin ajatuksiinsa toisen kokeman kautta :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ok, ymmärrän nyt, hienoa. Mukavaa sinällään, että joku muu(kin) pääsee käsiksi omiin ajatuksiinsa toisen kokeman kautta :)

    Nämä on kivoja lukea ja fiilistellä. Näissä on niin paljon enemmän asiaa, kun parhaimmassakaan uutisessa. Tunteita, ihmisyyttä, herkkää ja kaunista, surullista ja koskettavaa, iloakin ja rakkautta. :)

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Nämä on kivoja lukea ja fiilistellä. Näissä on niin paljon enemmän asiaa, kun parhaimmassakaan uutisessa. Tunteita, ihmisyyttä, herkkää ja kaunista, surullista ja koskettavaa, iloakin ja rakkautta. :)

    Eikä mikään tule ennen kuin tuntuu :)
    Väkisin ei kenenkään sanat riveille hyppää.

    1Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Ja samalla kuitenkin vaikka jäisin maahan, kotiini tiedän, että se samnalainen tähti on siellä taivaalla, kun luon katseeni sinne tunnen sen tunteen, se lämmittää ja lohduttaa.

    Vaikka ihminen on uniikki, on aina jossain joku likelle samankaltainen.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Nämä on kivoja lukea ja fiilistellä. Näissä on niin paljon enemmän asiaa, kun parhaimmassakaan uutisessa. Tunteita, ihmisyyttä, herkkää ja kaunista, surullista ja koskettavaa, iloakin ja rakkautta. :)

    Ihmisyys -sitä tarvitaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä mikään tule ennen kuin tuntuu :)
    Väkisin ei kenenkään sanat riveille hyppää.

    No näinhän se on. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka ihminen on uniikki, on aina jossain joku likelle samankaltainen.

    Varmasti, joku samankaltainen sielu joka henkisllä tasolla kohtaa ja kietoutuu toinen toiseen. Ikään kuin bestikset, toisiaan täydentäen ja toistensa erilaisuuttakin ihastellen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisyys -sitä tarvitaan

    Ihmisyys, ihminen ihmiselle.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Varmasti, joku samankaltainen sielu joka henkisllä tasolla kohtaa ja kietoutuu toinen toiseen. Ikään kuin bestikset, toisiaan täydentäen ja toistensa erilaisuuttakin ihastellen.

    Mut näitä tapaa tosi harvoin, joiden kanssa syntyy sellainen selittämätön yhteys. Sitä ei sanoilla kykene tarpeeksi avaamaan, sen vaan tuntee. Se on tuo tuossa, tunnen hänet ja aistin hänessä sukulaissielun.

    2Äänestä

    Niinpä, ja näinä aikoina ihan muunkin ikävän ohella korostuu vielä pandemian asettamat etäisyydet ja rajat. Nyt alkaa se kovinkin ja viimeisin introvertti kaipaamaan lajitovereita, vuosiko siihen meni? :)

    Yksi päivä tuli ikävä konsertteja! Tanssia, naurua, laulua. Tähän asti on vielä mennyt ettei tarvinnut. Nyt miettii jo, miksei kitara soi :D

    Niin, joku tuntuu heti kodilta. Liekö asiaa tutkittu koskaan. Siinä ei tarvitse selittää kummankaan itseä kun se on kertakättelyllä selvää ja miten kivaa ja helppoa kanssakäyminen on. Mutta totta, liian harvoin. Harmillisen harvoin.

    Heh, joo. Ainakin välillä on kiva törmätä lajitovereihin. Vuosi. :)

    Saas nähdä koska tapahtumia saa taas järjestää. Kyllähän tämä kova kolaus on konserttien kautta elantoa tekeville. Kun se on siitä maksavillekin.

    Sepä se. Mut heihin on ilo aina törmätä, silloinkin harvoin kun törmää.

    Siinä mielessä hyvä ”koe”, että miten kauan paatuneimmillakin yksinään möyröttäjillä kestää kunnes tajuaa, että ei ...tu. No artistit ym taiteilijat ovat joutuneet posteljooneiksi, ja elintarvikepuolelle hommiin jos mielivät saada elantoa. Nyt odotetaan peruuntuuko kesä.

    Samma här!

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Hienosti puit sen sanoiksi. Osu ja upposi minuunkin.

    Tunnetko noin huhtikuussa kun kaipaat palstaa mut unohdettava on ja uudet tuulet ottaa purjeisiin ja vaikka näet joskus palstan takaisin ei ole asiaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä mielessä hyvä ”koe”, että miten kauan paatuneimmillakin yksinään möyröttäjillä kestää kunnes tajuaa, että ei ...tu. No artistit ym taiteilijat ovat joutuneet posteljooneiksi, ja elintarvikepuolelle hommiin jos mielivät saada elantoa. Nyt odotetaan peruuntuuko kesä.

    Joo, todellinen tulikoe.

    Pääasia, että on jotain mistä repiä voita rieskan päälle.

    Kukas se siihen tupsahti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samma här!

    😀👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnetko noin huhtikuussa kun kaipaat palstaa mut unohdettava on ja uudet tuulet ottaa purjeisiin ja vaikka näet joskus palstan takaisin ei ole asiaa

    En mä usko, että mä palstaa kaipaan. Joitakin ihmisiä palstalta varmasti kaipaan. Vaikka muuten ihmisiä irl kartankin. Kyllä mä silti tykkään ihmisistä, erilaisista ihmisistä ajatuksineen.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Joo, todellinen tulikoe.

    Pääasia, että on jotain mistä repiä voita rieskan päälle.

    Naurattaa kun yks päivä erään kaupan työntekijä luuli olevansa liikkeessä yksin ja hän lauloi sydämensä kyllyydestä. Eihän sitä tohtinut keskeyttää vaan jäin kuuntelemaan ovensuuhun :D Kyllä sekin esiintymisestä jo kävi, alkaa käydä mikä vaan :D Hyvin veti muuten!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnetko noin huhtikuussa kun kaipaat palstaa mut unohdettava on ja uudet tuulet ottaa purjeisiin ja vaikka näet joskus palstan takaisin ei ole asiaa

    Millon sinä lähdet jos toista noin kovasti työnnät pois?

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurattaa kun yks päivä erään kaupan työntekijä luuli olevansa liikkeessä yksin ja hän lauloi sydämensä kyllyydestä. Eihän sitä tohtinut keskeyttää vaan jäin kuuntelemaan ovensuuhun :D Kyllä sekin esiintymisestä jo kävi, alkaa käydä mikä vaan :D Hyvin veti muuten!

    Haha, olisit taputtanut ja kehunut. :D

    Kiva, kun ihmiset uskaltaa elää, eikä aina murjota myssyn alta emmä saa tehä tot, emmä saa tehä tät, sitten mä saa totakaan.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Haha, olisit taputtanut ja kehunut. :D

    Kiva, kun ihmiset uskaltaa elää, eikä aina murjota myssyn alta emmä saa tehä tot, emmä saa tehä tät, sitten mä saa totakaan.

    Meinaan että hyvä kun lauloi sydämensä kyllyydestä.

    Hahhah, juu, musiikin tarve :D

    1Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Meinaan että hyvä kun lauloi sydämensä kyllyydestä.

    Nuotit meni kohdilleen ja tuli tunteella, harmittaa etten iljennyt spontaanisti aplodeerata.

    1Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    En mä usko, että mä palstaa kaipaan. Joitakin ihmisiä palstalta varmasti kaipaan. Vaikka muuten ihmisiä irl kartankin. Kyllä mä silti tykkään ihmisistä, erilaisista ihmisistä ajatuksineen.

    Etkä tule takaisin lillistä kaipaamaan unohdettava palsta ja palstalaiset

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hahhah, juu, musiikin tarve :D

    Jalalla ja kädellä komppia. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuotit meni kohdilleen ja tuli tunteella, harmittaa etten iljennyt spontaanisti aplodeerata.

    Mahtaako olla laulun harrastaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkä tule takaisin lillistä kaipaamaan unohdettava palsta ja palstalaiset

    Heh, kyllä mä Lillistä aina kaipaan, mutta ehkäpä hänet löytää muualtakin, jos vaan kehtaan koskaan lähestyä. :)

    1Äänestä

  • Täh??? :D

    Äänestä

  • Minä olen kirjoittanut sheheelle.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Mahtaako olla laulun harrastaja?

    Äänestä päätellen täysin voisi olla :)

    1Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Heh, kyllä mä Lillistä aina kaipaan, mutta ehkäpä hänet löytää muualtakin, jos vaan kehtaan koskaan lähestyä. :)

    Kuvailetkos tätä Lillistä, millainen hän on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen kirjoittanut sheheelle.

    Ja nyt lähden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvailetkos tätä Lillistä, millainen hän on?

    En välttämättä viitti. Hänelle voi olla keljua lukea näitä. Ehkä mun on parempi sulkea suuni. :)

    Vaikka sieltä tulis kyllä kaikenlaista mitä on mielenpäällä, mutta ei nyt passaa.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Varmasti, joku samankaltainen sielu joka henkisllä tasolla kohtaa ja kietoutuu toinen toiseen. Ikään kuin bestikset, toisiaan täydentäen ja toistensa erilaisuuttakin ihastellen.

    Tuo on totta ihan ku kirjottaisit minusta ja mun miehestä😷😷tulossa töistä kotia😉💞

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on totta ihan ku kirjottaisit minusta ja mun miehestä😷😷tulossa töistä kotia😉💞

    Hieno homma, että olette löytäneet toisenne. :)

    Kaikki ei löydä koskaan sitä sielunpuolikastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä mielessä hyvä ”koe”, että miten kauan paatuneimmillakin yksinään möyröttäjillä kestää kunnes tajuaa, että ei ...tu. No artistit ym taiteilijat ovat joutuneet posteljooneiksi, ja elintarvikepuolelle hommiin jos mielivät saada elantoa. Nyt odotetaan peruuntuuko kesä.

    Ei korona ole vaikuttanut kaikkein yksinäisimpien elämää suuntaan jos toiseen. Tietenkin sosiaalisempien jatkuva valitus, on voinut herkistää omalle pysyvälle olotilalleen.

    Äänestä

Kuuntelin kevät lintujen viserrystä tänä aamuna.
Sydämmeni heräsi henkiin, kunnes luin palstan epätoivoiset viestit.
Kunhan katselen kuinka linnut ja oravat ruokailee, ei mulla muutakaan puuhaa oo jee.

Äänestä
  • Kuuntele tarkalla korvalla. Luonto on hyväksi ei netti :)

    Äänestä

Kenen lähellä olet miehen vai naisen?

Äänestä
  • Minuako tarkoitat? En kenenkään nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minuako tarkoitat? En kenenkään nyt.

    Aloituksessa kenelle? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloituksessa kenelle? :)

    Ei se ollut vain tietylle henkilölle, se oli kaipuu kaikkea sitä kohtaan, mitä en enää näe.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ollut vain tietylle henkilölle, se oli kaipuu kaikkea sitä kohtaan, mitä en enää näe.

    Aaaaivan osaat sitten sanoa oman sukupuolesi kuitenkin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aaaaivan osaat sitten sanoa oman sukupuolesi kuitenkin?

    Tietysti. Nainen. Mitä tämä nyt on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti. Nainen. Mitä tämä nyt on?

    Ja lisään ( koska kohta kysyt sitäkin ): Pidän miehistä vaikkei sillä olekaan mitä tekoa jos ketjua ajatellaan. Eilen oli vain maaginen luontohetki. Ja pikkusen tunnetta ilmassa.

    Äänestä

Kaksi ihmistä kirjottaa tässä ketjussa. Toinen leikkii kolmatta.

Äänestä

Sisäistänyt oot..... 👍😎

Äänestä

Missäkähän sinä mahdat kirjoittoo tuota?

Mutta, älä murehdi, rintakipu hellittee kyllä valon tullessa 3siin,,,, you know😁

Äänestä

On olemassa sekä aitoja painovoiman toisiaan kiertämään sitoneita kaksoistähtiä että optisia kaksoistähtiä, jotka vain näyttävät olevan lähellä toisiaan katsottaessa niitä maasta käsin.

Äänestä

Pyydän sinut mukaani, joustaan metsään ja pälyilen ympärilleni, että olemmehan kahden, valitsen suurimman männyn ja pysähdyn juurelle, ihmettelet mikä nyt on, mutta olen intoa täynnä.

Katson virlä paikat ja että ollaan kahden, lähestyn korvaasi ja kuiskaan salaisuuden, mikä on totta.

Rakkaus ei kuole koskaan ja hymyilen.

On taas mentävä ja juoksen pois. Sinä jäät miettimään nojaten honkaan. Tiedän, että hiffaat vielä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Yhtäkkiä mieleni valtasi suunnaton ikävä. Seisoin kevättalven illassa, ja rintaani puristi kaipuu. Mistä se oli tullut? Ympärilläni oli täysi pimeys, mutta katseeni kääntyi taivaalle. Taivas tuikki avaruuden valomerenä, ja tuli hetkessä lähemmäs kuin lohduttaen. Kaikki se kauneus siinä, mitä harva enää näkee. Kohtisuoraan näkökentässä oli kaksi valoa loistavaa lähdettä, hyvin lähekkäin. Ensin näkyi vain kirkkaampi ja isompi, mutta pian rinnalla erottui lähes huomaamaton tähti. Mitä kauemmin tätä katsoi, näki kuinka toisen tähden sakara tavoitti toista. Näky sai mielen rauhoittumaan; tähdet olivat ojentautuneet toisiaan kohden niin kuin läheisestä huolta pitäen. Ja niin laaja oli öisen taivaan katto ja syvyys, että se tavoitti sydämen, joka maan päällä vaeltaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu