Ruotsissa ihmetellään kun segregaatio etenee, svenssonien lapset häipyy

niistä kouluista, joihin mamujen lapsia tulee.

Eräskin mamu-isä kertoo: "Tyttäreni ihmettelee ja kyselee, miksi hänen luokallaan on niin vähän ruotsalaisia lapsia. Heitä on vain noin viisi-kymmenen prosenttia"

No, tämäkin nyt vaan kertoo myös siitä, että väärä monikulttuurisuus ei toimi.

Mutta tulihan se itsekkin nähtyä silloin kun vielä asuin Tukholman lähiöissä, että sitä mukaa kun muslimeita asettui paikalle, sitä mukaa riikit muuttivat pois, lapsiperheet varsinkin. Juttuhan on niin, että jos luokassa on vaan vaikka 3-4 ruotsalaisoppilasta ja muut ovat pääasiassa muslimitaustaisia, niin ruotsalaisoppilaat joutuvat jatkuvan rasismin ja mobbauksen kohteeksi. Eikä opettajat voi asialle mitään, asiasta on kyllä kirjoitettukin Ruotsissa, mutta minkäs teet.
23<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suomessa on pääkaupunkiseudulla kouluja, joissa ei niin sanottuja kantasuomalaisia ole.

Äänestä

Antirassen mielestä kyse on taas rasismista.

Äänestä
  • Kyse on rasistien hyökkäyksestä suomalaisia vastaan

    Äänestä

Se on mamuvihaa jos otetaan lapset muslimikylvystä pois.

Äänestä
  • Kuinka muslimipojat saavat tyydytettyä kulttuurilliset joukkoerityistarpeensa jos valkoiset tytöt viedään pois saatavilta??

    Äänestä

Suomessa sama ilmiö.

Äänestä

VTV: n selvityksen mukaan peruskoulussa (Suomessa) maahanmuuttajataustaisille oppilaille annetaan parempia arvosanoja kuin yhtä osaaville aitosuomalaisille oppilaille.

Äänestä
  • Samaa on Ruotsissa, todella törkeää.

    Äänestä

  • Se kirjataan todistukseen tähtimerkinnällä. Tarkoittaa *7 (ei vastaa 7, eli 4-5-6).
    Luokalle ei voi jättää ja siksi peruskoulusta tulee enenevässä määrin luku- ja kirjotustaidottomia jotka selviävät korkeintaan kännykkä viestinässä.
    Esseen tekeminen ei onnistu.
    Siksi että pakotetaan nyt osallistumaan lisäkoulutukseen ja todennäköisesti keskeyttämään toisen asteen, koska kyvyt ei riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa on Ruotsissa, todella törkeää.

    Huudetaan luokassa opettaja ottaa sairaslomaa vaihtaa alaa ei jaksanut enää

    Äänestä

Olikos Suomi kaun sitten Pisatestin kärjessä??
No ei enää....

Äänestä
  • Ruotsi on jäänyt vielä enemmän.

    Äänestä

Eihän sitä kukaan laita samaan luokkaan tyttäriä ongelmia tulee

Äänestä
  • Ei edes suvakit.

    Äänestä

Saadaan kotoisaa tunnelmaa luokkaan

Äänestä

Opettaja pakenee paikalta rehtori tulee apuun Ahmed hälyttää apua

Äänestä

Tavallinen ruotsalainen välttää maahanmuuttajien kouluja

Äänestä
  • Ja lähiöitä.

    Äänestä

Ruotsi islamisoituu vääjäämättä.

Äänestä
  • Pahalta näyttää.

    Äänestä

Öyh, öyh, sillonkunmä asuin Ruotsin lähiössä..blaa, blaa...samaa sontaa kuin kymmenissä samanlaisissa aloituksissa! Keksi jo jotain muuta öyhötettävää!! Kyllä ottaa pattiin🤮

Äänestä
  • Katsos kun toiset ovat asuneet ja nähneet kaikenlaista, toiset kuten sinä öyhöttää vaan yksinään netissä, tietämättä mistään mitään.


    t, avaaja.

    Äänestä

Marin ja Ohisalo haluaa tänne samaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

niistä kouluista, joihin mamujen lapsia tulee.

Eräskin mamu-isä kertoo: "Tyttäreni ihmettelee ja kyselee, miksi hänen luokallaan on niin vähän ruotsalaisia lapsia. Heitä on vain noin viisi-kymmenen prosenttia"

No, tämäkin nyt vaan kertoo myös siitä, että väärä monikulttuurisuus ei toimi.

Mutta tulihan se itsekkin nähtyä silloin kun vielä asuin Tukholman lähiöissä, että sitä mukaa kun muslimeita asettui paikalle, sitä mukaa riikit muuttivat pois, lapsiperheet varsinkin. Juttuhan on niin, että jos luokassa on vaan vaikka 3-4 ruotsalaisoppilasta ja muut ovat pääasiassa muslimitaustaisia, niin ruotsalaisoppilaat joutuvat jatkuvan rasismin ja mobbauksen kohteeksi. Eikä opettajat voi asialle mitään, asiasta on kyllä kirjoitettukin Ruotsissa, mutta minkäs teet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu