koska eivät välitä "vääräuskoisten" korona varoituksista, pitävät sitä huuhaana.
Helsingin tehohoitopaikat lähes täynnä, somalit täyttää
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Montako somalia tehohoidossa on tällä hetkellä?
Onko tohtori Oha-allah teho-osastolla hokemassa muinaiskirkkoslaavilaisia loitsuja viruksen karkoittamiseksi?
Eihän ne koronvuoksi täyty, on siellä ne influenssapotilaat ja tapaturmissa loukanneetkin. Niitä ei vaan eritellä, ku eihän kansan kaikkea tarvi tietää.
Jaa somalit siis vie tehohoitopaikat muistakin syistä kuin koronan vuoksi? On tää yhtä helvettiä ois saatana ottannu noita vasta kun tehohoito paikkoja ja vankiloita on ensin tarpeeksi suomessa.
Perustat mielipiteesi perättömään väitteeseen. Somaleita on tehohoidossa ihan samoin lääketieteellisin perustein kuin kaikkia muitakin sairaalaan joutuneita. Ihonväri tai uskonto ei sinne joutumista määrää.
Somaleita on vaan suhteellisen paljon siellä.
Niin on mutta syynä on se, että somalit tartuttavat toisiaan koronaan kun eivät noudata turvaohjeita. Teholle päätyvät edelleenkin myös somaleista vain ne, joilla on tarvetta tehohoidolle.
Heti riskiryhmiin kuuluvien jälkeen pitää aloittaa somalien ja muiden koronaa levittävien ynnä teholle päätyvien ulkomaalaisten rokotukset. Näin saadaan teho-osastojen kuormitusta lievitettyä.
Eikös YLE ole tehnyt isolla rahalla niitä somaliankielisiä uutisiskuja useampaan otteseen? Vaan ei niitä ole vissiin kukaan katsonut, eli hukkaan heitettyjä veronmaksajien euroja nekin.
Tokkopa Somalian kielessä on mitään tauti sanaa. Eiköhän se ole aika alkeellinen kieli perustunee äänähdyksiin murinoihin ja eleisiin... luulisin.
Ei niitä kiinnosta.
somppuihin haaskattu raha menee aina hukkaan ja on pois hyötykäytöstä.
Yle ei ole ainakaan televisiossa koskaan esittänyt somalinkielisiä uutisia. Venäjänkielinen Novosti-uutislähetys sen sijaan on olemassa ja vieläpä hyvällä syyllä - Suomessa asuu nimittäin suhteellisen paljon venäjänkielisiä (myös useimmat virolaiset osaavat venäjää).
Joitakin virallisia julkaisuja on olemassa myös somalin kielellä - kuten myös mm. arabian ja venäjän sekä tietysti myös englannin ja ruotsin.
Lapsikulta, somali on ihan yhtä täydellinen kieli kuin suomi ja ruotsi ja venäjä ja ranska ja malta ja uzbekki ja arabia ja japani ja parituhatta muuta oman alueensa valta- ja/tai virallista kieltä.
- Ilkimyksen kanadanranskalainen sukulainen
Kun valistus ei auta niin sitten pitää rokottaa tuo tautia tartuttava ja tehohoitopaikat varaava väki mahdollisimman pian varsinaisten riskiryhmien rokotusten jälkeen.
Voisiko joku esittää jonkin todisteen otsikon väitteestä?
Todisteita+ei+saa+osoittaa+koska+sehän+olisi+rasismia.+
Olen+kuullut+siellä+töissä+olevilta+ihmisiltä,+että+välillä+näyttää+siltä+kuin+olisikin+jossa+afrikan+terkkarissa+töissä.+
Reilusti+yli+50%++HUS+tehohoidon+potilaista+on+mustia.
Miltä osin?
Se tiedetään uutisten perusteella että tehohoitopaikat alkavat olla täynnä. Myös se tiedetään että teholle päätyneiden joukossa on huomattavan suuri yliedustus ulkomaalaisia ja ulkomalaistaustaisia.
https://yle.fi/uutiset/3-11839149
Tuon mukaan pääkaupunkiseudulla tartunnan saaneista nyt on noin puolet ulkomaalaistaustaisia. Sairaalahoidon osalta heidän osuutensa on jonkin verran pienempi, mikä on tuon porukan muuta väestöä nuoremman iän vuoksi ymmärrettävää.
"Hus ei ole tilastoinut sairaalahoidossa olevia koronapotilaita äidinkielen mukaan, mutta Järvinen arvioi, että sairaalahoidossa olevissa vieraskielisiä on suhteessa vähemmän kuin tartunnan saaneissa."
Somaleita ei tuossa ole eritelty esimerkiksi raksoilla tartunnan saaneista ulkomaalaisista työntekijöistä. On siis hyvn epätodennäköistä että somaleita olisi puolet tehohoidossa olevista edes pääkaupunkiseudulla.
No kuka uskoo tämän maan totuuteen perustuvaan tiedotukseen, tässäkin pelaa samat lain alaisuudet, kun kyseessä täällä vielä hetken "etninen vähemmistö", on se tabu asia käsiteltäväksi.
Tämä nyt vaan on mädätetyn ja taamotun maan politiikkaa, ensimäinen uhri tiedotussodassa on aina totuus:(
Se on sitä monikulttuuria. Sitä monikulttuuria on myös vankiloissa, KELA:n konttorilla, ostoskeskuksissa ja oikeussaleissa.
Tätä on tilattu ja tätä on saatu.