Näilläkö meitä johdetaan?

Hyvin omituinen on kohututkimus ja sen tausta:

"Poistettu kohta jonka mukaan valtioneuvoston kanslia olisi tilannut tutkimuksen, kuten raportin datatutkijan esityksestä saattoi ymmärtää. Kanslia on kertomansa mukaan vain 'ehdottanut' sitä."!

Ja sen sisältö:

"Analyysin mukaan kritiikki kohdistui pääasiassa huonoon hallintoon, eikä sukupuoleen. Tästä on mediassa annettu hiukan erikoinen kuva, jossa mittasuhteet ovat puuttuneet täysin."

Sanna Marinin reaktio oli kuitenkin paljastava.
Herkkähipiäistä teini-ikäistä kipuilua ilmaiseva tiuskaisu oikein englannilla vahvistettuna:

"Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus.
Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it."

Mitä puuttuu?
"Kaikki vihaa mua!"

Sääliksi käy Sannaa mihin on joutunut ja alkanut.
Mutta eniten käy sääliksi sitä millaisella hallinnolla Suomi tänä päivänä on.
Isompiakin asioita nimittäin olisi mihin kiinnittää huomiota.
10<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja YLE toitottaa että naisministereihin kohdistuu "valtava vihakmpanja".
Asia, eli huono johtaminen" sivuutetaan täysin ja jatkuvasti.

1Äänestä

Kyllä on omituinen juttu, eikö sokoksen kassa tiedä, että raha pitää aina tutkia ennen kuin sen laittaa kassaan?

1Äänestä
  • Et sitten malttanut mieltäsi. Jatkat samaan malliin.

    Äänestä

Miksi kansa osoittaa vihaa hallitusta kohtaan
jota ei ole vaaleilla valittu.

1Äänestä
  • Valta huijattiin vappusatasella pienellä marginaalilla. SDP seniileitä vanhusäänestäjiä käytettiin hyväksi. Oli heti alussa nähtävissä, että marin ottaa rinteen paikan, tuo kiilusilmä kulki aina rinteen perässä askeleen päässä.

    1Äänestä

  • Hallitusta ei valita vaaleilla Suomessa. Näin tämä menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valta huijattiin vappusatasella pienellä marginaalilla. SDP seniileitä vanhusäänestäjiä käytettiin hyväksi. Oli heti alussa nähtävissä, että marin ottaa rinteen paikan, tuo kiilusilmä kulki aina rinteen perässä askeleen päässä.

    Pienellä marginaalilla? Eihän enemmistö hallitusta olisi muuten voitu muodostaa. Ketkä muut olisivat voineet muodostaa hallituksen? Persu ja Kristilliset?

    Äänestä

Valta tekee sokeaksi ja pissa nousee päähän. Silloin kaikki ovat vihollisia.

1Äänestä
  • Miten persutelet väitteesi. Eihän sinulla ole valtaa.

    Äänestä

Alun perin Sipilän hallitus tilasi tutkimuksen mutta venäjätrollipropagandaa ei löytynytkään, joten tutkimusta muutettiin ja se paljasikin oikeiston trollitehtaan naisministerien kimpussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hyvin omituinen on kohututkimus ja sen tausta:

"Poistettu kohta jonka mukaan valtioneuvoston kanslia olisi tilannut tutkimuksen, kuten raportin datatutkijan esityksestä saattoi ymmärtää. Kanslia on kertomansa mukaan vain 'ehdottanut' sitä."!

Ja sen sisältö:

"Analyysin mukaan kritiikki kohdistui pääasiassa huonoon hallintoon, eikä sukupuoleen. Tästä on mediassa annettu hiukan erikoinen kuva, jossa mittasuhteet ovat puuttuneet täysin."

Sanna Marinin reaktio oli kuitenkin paljastava.
Herkkähipiäistä teini-ikäistä kipuilua ilmaiseva tiuskaisu oikein englannilla vahvistettuna:

"Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus.
Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it."

Mitä puuttuu?
"Kaikki vihaa mua!"

Sääliksi käy Sannaa mihin on joutunut ja alkanut.
Mutta eniten käy sääliksi sitä millaisella hallinnolla Suomi tänä päivänä on.
Isompiakin asioita nimittäin olisi mihin kiinnittää huomiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu