Salasuhde, miksi?

Koska minussa on vikaa ja virheitä. Riittääkö?

En etsi, enkä suunnittele salasuhdetta.

Rakastuin silti, ja se ei hellitä vaan syö minut sisältä. Se on vähän itsekästä, että toivon saada olla sen naisen kanssa edes silloin tällöin, koska silloin en kokisi elämäni menevän hukkaan. Voisin rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Miksi en eroa? En tahdo, että vaimoni kärsii. En tahtoisi hänen surevan. Hän ei tahdo erota, mutta hän ei myöskään rakasta minua tarpeeksi. En tarkoita pelkästään fyysisesti....

...Äh, tähän on tulossa liian pitkä tarina tuhlattavaksi tämän palstan mustavalkoterroristille, eikä minulla ole nyt kiinnostusta selittää. Nopeasti vain muutama avainsana, joihin voitte takertua ja asetella ne haluaamaanne järjestykseen ja keksiä sille kuvitteellisen ja harhaisen kontekstin ja sepittää sen ahtaisiin raameihin sellaisen tarinan kuin tahdotte, en palaa tähän ketjuun enää, mutta selittelen minun elämääni vähin erin myöhemmin, kun on paremmin aikaa ja toivottavasti kivemmissa ketjuissa.

-Lapset
-Asuntolaina
-Mystinen ja repivä, yli vuoden kestävä aviokriisi, johon ei koskaan tullut vastauksia
-Avioeron nostaminen pöydälle rauhoitti tilanteen, mutta itsellä surullinen olo
-Edelleen välitän vaimostani, ja rakastankin, mutta kriisi aiheutti näemmä todella kirvelevän arven arven, ja kaipaan jotain enemmän, vaikka pystyn tässä olemaan
-Vaimo ei pysty loputtomista keskusteluista huolimatta ymmärtämään minua täysin, enkä minäkään toisaalta kokonaan häntä -> rakkaus on rikki, sitä korjataan, mutta on käynyt selväksi, ettei se koskaan korjaannu sellaiseksi, mikä se oli.
-Sitten rakastuin naiseen, jonka kanssa oleminen on helpompaa, kuin mikään koskaan
-Ei hätää mustavalkomoralistit! Hän on varattu, ja oikein hyvä ystävä minulle, mutta ei hän vaikuta minuun rakastuneelta.
-En oikeasti syytä ketään, enkä varmasti ole syytön minäkään, vaikka en ole yhteisistä etsinnöistä huolimatta löytänyt syitä kriisiin, tai toiseen naiseen rakastumiseen itsestäni. En ole katkera, ihmiset ovat vaikeita, eikä mikään ole täydellistä, mutta pidän vaimoani itseäni enemmän vastuussa siitä, että rakastuin toiseen naiseen. En kuitenkaan vello vihanpidossa.

Ette voi sanoa mitään sellaista, jota en olisi jo kuullut ja ottanut huomioon, joten yrittäkää ottaa se huomioon esittäessänne muita viisaampia. Ette tunne minua, ettekä minun elämääni. Monesti kuulostaa myös siltä, että teillä on erilainen käsitys rakkaudestakin, kun teillä pyörii ajatukset aina lähinnä navan alla, mutta minä hyväksyn sen. Ihmisiä on erilaisia, ja en tunne kaikkien elämäntarinaa.

Ja jeesus-uskovaisille mustavalkosaarnaajille tiedoksi, että se ero, jollaista te täällä muille kaupittelette, ei ole teidän taivaallisen isänne silmissä yhtään sen hyväksyttävämpi teko ja rangaistus on täysin sama...vaikka uskoisi kerroksittaiseenkin helvettiin, samaan kerrokseen pääsevät.

Rakastuin silti toiseen naiseen, eikä se hellitä...vaan tuntuu vain kasvavan; en tiedä voiko täysillä rakastaminen enää kasvaa, vai paheneeko se kipu vain? Jos saisin halata häntä, olisin onnellisempi, kuin juuri kukaan koskaan on ollut. Tai suudella kättä. Rakastelu...
...

...

...

Pitkässä suhteessa kumppaniin on monenlaisia sidoksia, joskus on viisainta edetä harkiten ja maistaa sitä kiellettyä ennen kuin menee rikkomaan sellaista, joka ei oikeastaan ole edes rikki.