Virolaistutkija sai vankeustuomion Kiinalle vakoilemisesta
Virossa meritutkija on tuomittu kolmen vuoden vankeusrangaistukseen Kiinalle vakoilemisesta. Kyse on Viron ensimmäisestä vakoilutapauksesta, joka ei liity Venäjään.
Mediassa julkaistusta päätöksestä selviää, että mies tuomittiin vakoilusta ja kuulumisesta perustuslain vastaisiin organisaatioihin, joiden tarkoitus on toimia Viroa vastaan.
Tarmo Kouts, 57, on oseanografian alalla tunnettu tutkija. Vuosina 2006-2014 hän oli puolustusministeriön tiedekomitean jäsen, ja vuosina 2006-2012 hän oli mukana sotilasliitto Naton meritutkimuskeskuksessa, joka tunnetaan nykyään lyhenteellä CMRE.
Viron suojelupoliisin edustaja on kertonut medioille, ettei tuomittu ollut vielä paljastanut Naton tai valtionsalaisuuksia ennen pidätystään viime syyskuussa.
Vankeustuomion lisäksi oikeus takavarikoi Koutsilta noin 17 000 euroa.
Toinenkin ihminen on otettu kiinni, mutta oikeus ei ole vielä antanut päätöstä hänen asiassaan.
Kiinalla on rahaa ja se pyrkii kaikin tavoin saavuttamaan ylivallan maailmassa

Vastaukset 2
Vanhimmat
Uutisessa ei kerrottu tarkemmin mitä mies vakoili, oliko se tallinnatunneli, itämeri, kaasuputki, euroopan meret vai maapallon meret. Vai joku muu aihealue.
Hyvin suurella todennäköisyydellä Tarmo Kouts ei vakoillut mitään. Hänet painostettiin yli 6 kuukauden eristyksessä hyväksymään sopimus ja siten 3 vuoden tuomio.