Tähtien jälkeen tulivat tuimat tuulet ja kaltevat yöt. Luokille kääntyneiden koivujen toiveet varhaisesta keväästä kävivät yhä ohuemmiksi imeytyen ympärillä pyöriviin pyörteisiin. Toiveet olivat yhtä kaikki kuin hatara hirsinen linna, joka rapisi kiteiden kivityksessä. Metsän morsian kuunteli vaiti valkeaa rintamaa. Taipui välillä syvään ja nousi taas. Kuori oli kestänyt paljon, mutta paljon se vielä pinnalleen halusi.
Valkea rintama
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mies istui kodassa ja tämän naama oli värjäytynyt nokeen. Puut kalisivat ja kolisivat paukauttaen välillä kipinän yötaivasta kohden. Kummallista vaikutelmaa korostivat miehen mustat pikisilmät; kuin edessä oleva mytty olisi ollut nurkassa kyyröttävä uhmakas, villi susi. Yhtäkkiä tilanne päättyi rätisevään kurkkunauruun, joka sinkosi hammasrivistöstä, rivistöstä, josta erottui selvästi pari puuttuvaa sivuhammasta. Ukko rätisi kuin leppä nuotiossa: ”Mitä sie tyvär kattelet?”
Kohti huippua mentäessä metsänraja pakeni kauas taakse. Mieleeni hiipi haave, jonka olin ajatellut toteuttavani kun tilanne olisi otollinen. Yskäisin muutaman kerran kurkkua selvittääkseni. Ympärillä lumi ja pehmeä hämärä. Ainoa ääni, minkä aavalla saattoi kuulla oli tuulen laulu ja tähtien siirtymä. Mieti hetken oliko ajatuksessa mitään järkeä, mutta näillä neliökilometreillä ei olisi ketään. Olisiko?Vedin henkeä. Sitten päästin pitkän matalan ulvonnan. Suljin silmät, ja toistin. Kaksi sekuntia ja hiljaisuus rikkoutui. Ääni oli voimakas ja pysäytti hengitykseni. Vaativasti ja pitkään. Sieltä jostain, minne ei nähnyt. Oli pakko avata silmät. Vastaus meni suoraan verenkiertooni. Tein saman uudelleen ja uudelleen ja aina paikalla oli joku. Äänen syvyys kertoi pedoista, siihen liittyi ulahtelua ja haukahduksia. Olin tavoittanut lauman.