Slavery Routes - A Short History of Human Trafficking
ja siinä aikoinaan katolinen Paavi antoi siunauksen että Portugali sai ottaa orjia Kongosta ja muilta Afrikan alueilta vapaasti.Tästä on kirjallisia dokumentteja Portugalin museon arkistoista.Aluksi orjat nimettiin kappaleittain mutta myöhemmin orjia laskettiin "konteittain" ja yksilöllisyys unohdettiin.
Todella karmea historia Euroopalla.Lopulta sokeriplantaasit ja tuotanto siirettiin Afrikasta Karibian alueelle koska orjat alkoivat nousta kapinaan ja useita tiloja poltettiin maan tasalle Afrikassa.Eurooppa keksi myös että valkoiset isännät menivät yhteen mustien naisten kanssa josta syntyi mulattilapsia.Näin Eurooppa laskelmoi että saaamalla uusi rotu aikaiseksi eli "mulattilapset" niin heistä kasvaisi lojaali sukupolvi Eurooppa kohden.Nykyisin tämä pariutumiseen tapahtunut kokeilu oli lopulta pelkkää raiskausta valkoisen miehen osalta.Lopulta nykyisen Usa:n alueelle jossa orjia rahdattiin tuhansittain Afrikasta länteen Karibiaan ja Usa:han.Kun dokumenttia tehtiin ja haastateltiin orjien jälkeläisiä he monet sanoivat että tuntevat orjuuden yhä edelleen veressään mutta muistoja ei ole Afrikan historiasta ei sitten mitään.Eli identtiteetti on hajalla ja murskaantunut aikoja sitten sukupolvia tarkastellessa.
Tässä linkki Saksan DW ohjelmaan
https://www.dw.com/en/trailer-slavery-routes-a-short-history-of-human-trafficking/av-56787434

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kiina joka on aloittanut yritystoiminnan Afrikassa on median kautta useasti lähettänyt jopa Eurooppalaisia dokumentteja kolonialismista ja orjuudesta ja karmeimpana esimerkkinä Belgian Leopoldin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä Kongossa.
Kiina pyrkii näin olemaan "hyvä isäntä" joka ei kahlitse afrikkalaisia vankiketjuissa ja piiskaa heitä orjakaleereihin Eurooppaan eikä Usa:han vaan ruokkii heitä ja hoivaa heitä "rakkaudella ja myötätunnolla".
Kyllä huomaa että maailmassa on nyt menossa kova "valtataistelu" suurten jättien välillä ja voittaja vie kaiken jopa orjat mukanaan.Hah
Huhhuh, millaista laskelmoivan valheellista tuo vasuritahojen historian uudelleenkirjoitus on!?
Tässä "oikeaa" oikeistolaista historiaa aiheesta: Mitään orjia ei ollut, vaan työntekijöille maksettiin kunnon palkka, annettiin vielä ateriat ilmaiseksi. Mutta tyypilliseen vasemmistolaiseen tapaan, ahneet työntekijät halusivat liikaa palkkaa, joten työmaat piti siirtää Karibialle. Nyt oli työhönoton bonuksena työskentely paratiisisaarella, johon lätkäistiin vielä isompi palkka ja ison talon edut päälle. Siitä huolimatta vasemmistolaiset ideat valtasivat tummien työläisten mielen ja kapinoita syntyi. Yhdysvalloissa pohjoisen ilkeät kapitalistit halusivat saattaa tummat työläiset kurjuuteen ja aloittivat sodan Etelävaltioitten hyviä työllistäjiä vastaan. Nyt ovat Karibian ja USA:n tummat kurjuudessa, kiitos sosialistien, jotka riistivät heiltä työt.
Tiedotus vasuritollolle:
Jenkkivasurit luulevat, että eurooppalaiset ihan keksivät orjuuden, kuljettaakseen afrikkalaisia Amerikkaan!?
Ja eivät tiedä, että muslimit, arabit ja beduiinit olivat niitä varsinaisia orjien metsästäjiä ja kauppiaita?
Ja eivät tiedä, että afrikkalaiset itse myivät sotavangeiksi ottamiaan ihmisiä eurooppalaisille orjakauppiaille?
Tiesitkö muuten sinä!? Keksipä sarkasmia noista asioista...😉
Ja valkoisetko olivat sitten täysin syyttömiä? Kun on kysyntää, on markkinoita.
Kyllä tuo identiteetin katoamisvaara on maahanmuuttajilla, jotka tulevat Afrikasta Suomeen. Pitäisi varmaan estää jotenkin?
Tiedotan. Afrikassa on VIELÄKIN orjuutta!?
Siinä vähän pohdittavaa BLM- intoilijoille ja muille omaa rotuaan haukkuville hyvesignaloitsijoille...😉
Transatlantinen orjakauppa 1650-l. Lähtien oli täysin juutalaisten hallussa.
On kuvaavaa kun vaimoni kanssa istuttiin kerran viikonloppuna perinteiseen tapaan kotona yhdessä lastemme kanssa ja puhuttiin menneistä
Tyttöni muisti kuinka kerran unohdin hakea hänet musiikkitunneilta ja poikani jolle lupasin urheiluvälineet ja unohdin lupauksen
Kun puhuimme näistä vanhoista asioista niin ymmärsin että minun lapseni ovat ihania ja odottivat vuosia että ymmärtäisin asian ja toisin nämä asiat esille rehellisesti . Nyt olemme sujut
Mutta mietitäänpä mitä surua ja tuhoa me olemme aiheuttaneet muille kansakunnille ja kun katsoin tätä sarjaa en voinut muuta kuin itkeä ja surra
En tiedä mutta meidän länsimaalaisten mattojen alle on lakaistu niin paljon pahaa ja välinpitämättömyyttä että hirvittää
Todella hirvittää
Jumalauta miksi me ihmiset emme voi olla toisillemme ihmisiä, empaattisia ja välittäviä.
Mistä tällainen paska asenne.Mistä tällainen saastainen hyödyn ja rahan tavoittelu joka on aiheuttanut surua ja tuskaa monien sukupolvien ajan. Jos ihminen syvältä on tällainen haluan etsiä jonkun toisen planeetan jossa elää inhimillisyys
Me valkoiset itsekkäät paskiaiset ja hyötyjät maksetaan pitkään näiden tummien riistosta
Me maksetaan hirveän paljon ja sielu ei koskaan tule antamaan meille Rauhaa
Ei koskaan.Kuin aikuinen joka hylkää oman lapsensa niin me valkoiset melkein tuhottiin koko Afrikan kansa ja se näkyy päivittäin uutisissa sotima ja kärsimysnäytelmänä
Hyi helvetti mikä häpeä ja kirous
Ei edes Jumala tai Jeesus pelasta meitä tältä
Niinpä.
Mustan Afrikan väkiluku lähes nelinkertaistuu eli väestöräjähdys vain jatkuu siellä.
Joka aiheuttaa loputtomia mamutulvia valkoisiin maihin.
Tosiaan ei edes Jumala ja Jeesus pelasta meitä tuolta kohtalolta! 😉