Venäjän sekä Britannian diplomaattiset välit täysin poikki

Venäjän Britannian-suurlähettiläs sanoi sunnuntaina, että diplomaattiset siteet näiden kahden maan välillä olivat "lähes kuolleet", sen jälkeen kun Yhdistyneen kuningaskunnan strateginen katsaus tällä viikolla leimasi Moskovan "akuutiksi suoraksi uhaksi".

Andrei Kelin arvosteli myös Ison-Britannian päätöstä vahvistaa ydinvarastoaan väittäen, että vuosikymmeniä jatkuneen politiikan kumoaminen rikkoi erilaisia kansainvälisiä sopimuksia.

Britannia julkisti tiistaina yhden suurimmista turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikan uudistamista sitten kylmän sodan aikakauden, jonka mukaan Venäjä aiheuttaisi edelleen "täyden uhkien kirjon".

Niin sanottu integroitu katsaus, joka on laadittu viime vuoden aikana Lontoon kalibroidessa uudelleen brexitin jälkeistä ulkopolitiikkaansa, teki myös yllätysilmoituksen maan ydinkärkien lisäämisestä 260:een vuoteen 2030 mennessä.

Se maalasi pessimistiset näkymät Venäjän-suhteille, joita Britannia syyttää yhden entisen KGB:n vakoojan tappamisesta ja toisen murhayrityksestä aselaatuisen hermokaasun kanssa vuonna 2018 sekä Britannian maaperällä.

Taas lyödään roistovaltiota isolla lekalla.....
51<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Hylkiömaa Venäjällä taitaa olla enää P-Korean kanssa jonkinlaiset suhteet.

Äänestä
  • Venäjän lähetystöt Pohjois Koreassa ovat tyhjillään maassa jylläävät koronan takia. Lähettiläät tulivat perheineen kiireesti resinalla pois, kun junat eivät enää kulkeneet.
    Näithän kuinka Kim itki kun kaikki toverit ovat hylänneet ja laittaneet rajat kiinni.

    Äänestä

Diplomaatit kotiin vaan molemmilta mailta.

Turha pitää diplomaattisia suhteita kusessa viruvaan saarivaltioon.

Äänestä

Miksi pitää diplomaattisia suhteita yllä Homo-Britanniaan?

Äänestä
  • Tämä saarivaltio oli jo siirtomaavaltana paremminkin sivistäjä kuin alistaja.Olisi kylläkin pitänyt oman maan sivistyksen kehittymisen valossa aiemmin luopua siirtomaistaan?
    Venäjä on sitten oma lukunsa?

    Äänestä

Huvittavaa kuinka Venäjä nyt uhriutuen arvostelee Isoa-Britanniaan ydinasevoimiensa modernisoinnista ja kasvattamisesta sekä sopimuste rikkomisesta. Muistellaanpa.

Venäjähän itse petti kaikki läntiset partnerinsa ja rikkoi yli 30 vuotta voimassa olleen INF-sopimuksen kehittämällä ja testaamalla ydinkärjellä varustettavaa Novator 9M729 -risteilyohjusta jo vuonna 2008.

Novator 9M729-risteilyohjukset ovat olleet operatiivisessa käytössä vuodesta 2017 alkaen ja niitä on jo sijoitettu muun muassa Kaliningradiin mistä käsin ne nyt uhkaavat kaikkia eurooppalaisia NATO-maita, Ruotsia ja Suomea.

Tämän lisäksi Venäjä kasvattaa aggressiivisesti omaa valtavaa ydinarsenaaliaan kehittämällä uutta ydinkärjellä varustettavaa matalalla lentävää vaikeasti torjuttavaa Kalibr-M -risteilyohjusta jolla yltää 4500 km asti.

Uusista venäläisistä joukkotuhoaseista käyttöön on tulossa myös Poseidon-ydintorpedo, Avangard hypersooninen mannertenvälinen liitävä taistelukärki sekä strateginen mannertenvälinen raskas RS-28 Sarmat- ballistinen ohjus.

On aivan selvää että uusilla joukkotuhoaseilla varustautuva Putinin Venäjä on tämän päivän vakavin uhka maailman vakaudelle ja rauhalle. 🙂

Äänestä

Venäjä on laaja maa. Englanti tarvitsee lisää ydinpommeja. Tuo 260 pommiakin tuntuu aika vaatimattomalta määrältä. Ei olisi likaa kymmenkertainen määrä 2600. Venäjällä olisi edelleenkin lähes kymmenen kertaa enempi.
Pommien kuljettamiseenkin tarvitaan lentokoneita.
Ojukset nykyään kuljettavat pommit kohteisiinsa. Se on sitä nykyaikaa.
Tulevathan ydinpommit olemaan teholuokkaa, megaluokan, (yksi megatonni= miljoona tonnia rotyyliä) Se olisi kaapunki ja laaki.

Äänestä

Britannia rikkoo kansainvälisiä sopimuksiaan ydin aseiden lisäämisellä mutta siitä liehutukka Boris vähät välittää. Suomi on riippuvainen Britanniasta mutta Venäjä ei ole ja Pekka pitää panna liehittelemään Borista ettei se pane Suomea banniin Venäjän naapurimaana.
Britannia ei USAta riippuvana maana nyt voi tehdä muuta kuin pitää Bideenimäisiä huonoja suhteita ja eiköhän MI6 järjestä kohta uudet Skripalit niiden huonontamiseksi.
Assange on ollut jo vuosia eristyksessä Englantilaisessa vankilassa ilman tuomiota ja hänet MI6 voi uhrata ja syyttää siitä Venäjää niin Britannia pääsee kiusallisesta ihmisoikeusrikkomuksestaan.

Äänestä
  • Vielä kun osaat kertoa mitä sopimusta on rikottu? Venäjä sen sijaan on hyökkäämällä Ukrainaan rikkonut kansainvälistä oikeutta ja yhdessä sovittuja sopimuksia ja normeja vähintään neljällä eri tavoin: YK:n peruskirjaa, vuoden 1975 ETYJ-päätösasiakirjaa, 1994 Budapestin sopimusta jonka nojalla Ukraina luopui ydinaseistaan sekä vuoden 1997 Venäjän ja NATOn välistä perussopimusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä kun osaat kertoa mitä sopimusta on rikottu? Venäjä sen sijaan on hyökkäämällä Ukrainaan rikkonut kansainvälistä oikeutta ja yhdessä sovittuja sopimuksia ja normeja vähintään neljällä eri tavoin: YK:n peruskirjaa, vuoden 1975 ETYJ-päätösasiakirjaa, 1994 Budapestin sopimusta jonka nojalla Ukraina luopui ydinaseistaan sekä vuoden 1997 Venäjän ja NATOn välistä perussopimusta.

    Tuon valeen toistamisella se ei todeksi muutu vaan olet omasta päästäsi sen keksinyt. Britannia rikkoo ydinaserajoitussopimuksen määrä pykälää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuon valeen toistamisella se ei todeksi muutu vaan olet omasta päästäsi sen keksinyt. Britannia rikkoo ydinaserajoitussopimuksen määrä pykälää

    Tarkkalleen ottaen mitä ydinaserajoitussopimusta on rikkonut, mitää pykälää siitä ja kuinka paljon sen sopimuksen mukaan Isolla Britannialla saa olla ydinaseita?

    Äänestä

  • Mikä tekee venäjästä mielekkään ,että sitä pitää puolustaa ja samalla syytellä brittanniaa?Suomella on kokemuksia venäjästä läpi historian,ei aina niitä miellyttävämpiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkkalleen ottaen mitä ydinaserajoitussopimusta on rikkonut, mitää pykälää siitä ja kuinka paljon sen sopimuksen mukaan Isolla Britannialla saa olla ydinaseita?

    Britannia tulee rikkomaan useita ydinaserajoituksiin liittyviä sopimuksia kuten ydinsulkusopimusta jonka mukaaan vain ydinaseiden vähentäminen on mahdollista mutta lisääminen ei. Britannia voi kuitenkin aloittaa neuvottelut YKn kanssa sopimusken purkamiseksi jolloin rajoituksia ei ole. Tästä taas seuraa että kaikki ydinasevallat purkaa ydinsulkusopimuksensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä kun osaat kertoa mitä sopimusta on rikottu? Venäjä sen sijaan on hyökkäämällä Ukrainaan rikkonut kansainvälistä oikeutta ja yhdessä sovittuja sopimuksia ja normeja vähintään neljällä eri tavoin: YK:n peruskirjaa, vuoden 1975 ETYJ-päätösasiakirjaa, 1994 Budapestin sopimusta jonka nojalla Ukraina luopui ydinaseistaan sekä vuoden 1997 Venäjän ja NATOn välistä perussopimusta.

    Näytöt puuttuu väitetystä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä tekee venäjästä mielekkään ,että sitä pitää puolustaa ja samalla syytellä brittanniaa?Suomella on kokemuksia venäjästä läpi historian,ei aina niitä miellyttävämpiä.

    Britit ovat sotineet Suomea vastaan usein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Britit ovat sotineet Suomea vastaan usein.

    Vain kerran kun julisti meille 1941 sodan, mutta mitään sotatoimia ei tapahtunut!

    Äänestä

Venä vetoaa kansainvälisiin sopimuksiin .
No voi v...u vai vetoaa , salliiko ne sopimukset ihmisten myrkyttämiset .

Äänestä
  • Venäjää ei ole missään todistettu myrkyttäneen ketään vaan se on mediassa leviävä poliitikkojen lietsoma valeuutinen highly likely

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjää ei ole missään todistettu myrkyttäneen ketään vaan se on mediassa leviävä poliitikkojen lietsoma valeuutinen highly likely

    Väitteesi on kummallinen ?Todisteet syyttömyydestä?

    Äänestä

Tarkkalleen ottaen mitä ydinaserajoitussopimusta on rikkonut, mitää pykälää siitä ja kuinka paljon sen sopimuksen mukaan Isolla Britannialla saa olla ydinaseita?

En minä tiiä. Minä vain kirjoitan sapluunan mukaan. Muuten ei tuu ruplia. Eikä pääse Pietarin juna-asemalle jatsaamaan.

Äänestä

Ja Suomihan se ei liity natoon jos ette satu olemaan tietoisia.

Äänestä
  • Suomi ja Ruotsi menee Natoon r...än mielisellä on tilanteesta väärää tietoa

    Äänestä

  • Ei mene natoon jos saa olla rauhassa.Ainut uhka suomelle tulee idästä,siis on todistettava luotettavuutensa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mene natoon jos saa olla rauhassa.Ainut uhka suomelle tulee idästä,siis on todistettava luotettavuutensa?

    Sama koskee Suomea jolla on nyt salainen isäntämaasopimus kuten Hitelrin aikaan saksalaisille kauttakulkusopimus

    Äänestä

  • Se on pelkkä stallarin toive eikä mikään fakta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mene natoon jos saa olla rauhassa.Ainut uhka suomelle tulee idästä,siis on todistettava luotettavuutensa?

    Venäjä on jo todistanut olevansa epäluotettava!

    Äänestä

Venäjä pakottaa meidät valitsemaan ollaanko puolella vai vastaan , se tulee olemaan suomettuneille kova paikka .

Äänestä
  • Toivottavasti Nato-vähemmistö valitsee lähdön Lontooseen pakolaiseksi kun niin kovasti pelottaa.

    Äänestä

Miksi Venäjän pitäisi pitää diplomaattisia suhteita yllä tuohon pelkäävien Brittien epätoivon alhoon.

Äänestä

No jotain positiivista kehitystä sitten silläkin sotarintaamalla.

Äänestä

Miksi Venäjällä yleensä pitää olla diplomaattisia suhteita demokratioiden kanssa.Maahan ei noudata kansainvälisiä sääntöjä, vaan on kuin norsu posliinikaupassa. Rikkoo, murhaa, myrkyttää, ja ampuu siviilikoneita alas. Eikä mitään tunnusta, tai pyydä erheitään anteeksi, vaikka jää niistä kiinni.

Äänestä
  • Niinhän se länsi väittää vaikka itse on syyllinen varsinkin Lontoon porukka mutta Venäjä pitää diplomaattisuhteita lännen roistovaltioihin tavan vuoksi

    Äänestä

"Venäjän sekä Britannian diplomaattiset välit täysin poikki"

Ihan hyvä vaan. Putin on hullu.

Äänestä
  • Boris on vielä hullumpi

    Äänestä

Kutsukoot diplomaatit kotiin vaan. Ei niillä ole tuola pelkoperseiden saarella mitään tekemistä.

Äänestä

Venäjän välit muihin maihin tulevat pysymään kireällä vielä kauan.
Putin tuntee olevansa korvaamaton, ja jatkaa kauan.
Putinin ympärillä pyörivä hännystelijäjoukko tukee presidenttiä viimeiseen asti. Onhan heidän varallisuus, vapaus, ja yhteiskunta-asema kiinni siitä.

Äänestä
  • Sula huonot välit Putiiniin? ;)

    Äänestä

"Venäjän sekä Britannian diplomaattiset välit täysin poikki"

Kaikki voittavat!

Alla winner!

Äänestä

Venäjän sekä Britannian diplomaattiset välit täysin poikki, mutta sillä ei ole paskankaan merkitystä :)

Äänestä

BREXIT oli Euroopalle ja sen liiittolaiselle Venäjälle omaksi parhaaksi.

Äänestä
  • Näin on.

    Philipilläkin, tällä Brexit vainaalla oli Nazi tausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on.

    Philipilläkin, tällä Brexit vainaalla oli Nazi tausta.

    Kreikkalaisen Philipin Nazi taustalle kolminkertainen Sieg-Heil!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kreikkalaisen Philipin Nazi taustalle kolminkertainen Sieg-Heil!

    Mossad nappasi Nazi-Philipiltä hengityslaitteen plugin irti.

    Äänestä

Britti hovissa oli kohisten spekuloitu prinssi Harryn pojan ihonväristä.

Ei tainnut perinteinen orjan ihonfäri istua hovin sisustukseen?

Äänestä

Murhista koituu seurauksia.
- ei se opi

Äänestä
  • Putin ei ymmärrä, että muissa valtioissa myös presidentin toimeenpanema murha on rikos.

    Äänestä

  • Lontoolaiset tuntuu tappavan venäläisiä vähän päästä ja syytävät sitten Putinia

    Äänestä

  • Britanniassa homoseksuaaleille tapahtuu kaikkee "jännää" seksihurjastelujen tiimellyksessä. Ei ollut eka noilla hoodeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Britanniassa homoseksuaaleille tapahtuu kaikkee "jännää" seksihurjastelujen tiimellyksessä. Ei ollut eka noilla hoodeilla.

    Joo. Välillä on jollain appelsiini suussa kun alaston kroppa löydetään perseraiskattuna. Britti-sodomiittien riitit...

    Äänestä

Stoltenberg on kyllästynyt sukkuloimaan Amerikan mantereelle. Ollaanko perustamassa Euroopan Natoa. Pääpaikka London.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäjän Britannian-suurlähettiläs sanoi sunnuntaina, että diplomaattiset siteet näiden kahden maan välillä olivat "lähes kuolleet", sen jälkeen kun Yhdistyneen kuningaskunnan strateginen katsaus tällä viikolla leimasi Moskovan "akuutiksi suoraksi uhaksi".

Andrei Kelin arvosteli myös Ison-Britannian päätöstä vahvistaa ydinvarastoaan väittäen, että vuosikymmeniä jatkuneen politiikan kumoaminen rikkoi erilaisia kansainvälisiä sopimuksia.

Britannia julkisti tiistaina yhden suurimmista turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikan uudistamista sitten kylmän sodan aikakauden, jonka mukaan Venäjä aiheuttaisi edelleen "täyden uhkien kirjon".

Niin sanottu integroitu katsaus, joka on laadittu viime vuoden aikana Lontoon kalibroidessa uudelleen brexitin jälkeistä ulkopolitiikkaansa, teki myös yllätysilmoituksen maan ydinkärkien lisäämisestä 260:een vuoteen 2030 mennessä.

Se maalasi pessimistiset näkymät Venäjän-suhteille, joita Britannia syyttää yhden entisen KGB:n vakoojan tappamisesta ja toisen murhayrityksestä aselaatuisen hermokaasun kanssa vuonna 2018 sekä Britannian maaperällä.

Taas lyödään roistovaltiota isolla lekalla.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu