SAATANAAKO TUO HALLITUS JAANAA RAJOITUSTEN KANSSA?

Espanjassa on vuoden mittaan ollut moneen kertaan ulkonaliikkumiskielto ja matkustusrajoitukset. Välillä taas on purettu rajoituksia, kunnes taas on ryöpsähtänyt korona-aalto ja taas on rajoitettu kulkemisia.
Joka kerta sulut ovat tepsineet ja tartunnat laantuneet. Korona ei voi levitä, jos kukaan ei pääse toisen luo tartuttamaan. Yksinkertaista.
654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oliko sulla muuta,HÄ ?

Äänestä

Taitaa pikku perussoomalaasta harmittaa HÄ

Äänestä

Oikeusministeri Henriksson on ihme ruikuttaja, itkee oman ja muiden rantaruottalaisten elannon ja pärjäämisen puolesta. Kurjistaisi muitten suomalaisten eloa mutta hurrit saisi elää kuin pellossa.

Äänestä

Kuukaudeksi kaikki kiinni niin korona vähenee siedettäviin lukemiin.
Näillä kevyillä rajoituksilla kituutamme toisenkin vuoden, eikä se lopu sittenkään.

Äänestä

No vittu taas tuhat koronaa ja kuolleita tulee liukuhihnalta, kun ihmiset lipsuu maskista ja hygieniasta kun ovat saaneet rokotuksen.

Äänestä

Tuleeko sitä koronapassia? Jos ei tule, niin nuo ilkeyttään ja tyhmyyttään ronotteen ottavat tavallaan palkitaan, kun ovat "oikeassa".
Passilla annetaan selvä sanoma, että menkää tollot ottamaan se rokotus vuelä kun ehditte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Espanjassa on vuoden mittaan ollut moneen kertaan ulkonaliikkumiskielto ja matkustusrajoitukset. Välillä taas on purettu rajoituksia, kunnes taas on ryöpsähtänyt korona-aalto ja taas on rajoitettu kulkemisia.
Joka kerta sulut ovat tepsineet ja tartunnat laantuneet. Korona ei voi levitä, jos kukaan ei pääse toisen luo tartuttamaan. Yksinkertaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu