Talven mittaan aina ajoittain on ollut esillä kysymys, mistä saadaan asiantuntijoita ja hyviä johtajia hoitamaan yhteisiä asioita t.s. mukaan politiikkaan - ammattijohtajat kun hakeutuvat mm. parempien palkkojen perässä suuryritysten johtoon. Tässä viime päivien lööppijournalismissa surullista (sen murheen lisäksi, mitä se on aiheuttanut asianosaisille ja heidän läheisilleen) on se, että kukaan täysjärkinen johtamistaitoja omaava ei enää tämän jälkeen tule hakeutumaan päivänpolitiikkaan - ajojahdilla kun ei näytä olevan mitään rajoja eikä lööppien luojilla minkäänlaista etiikkaa.
Tiedoksi: itse olen boikotoinut iltapäivien roskalehdistöä koko sen olemassaolon ajan.
Kuka enää lähtee mukaan politiikkaan?
3
138
Vastaukset 3
- kansiotsikot
ovat usein myös murhia ja tappoja täynnä, mikä ei missään tapauksessa ole hyväksi lapsille. Olisi ison peilin tarpeessa media ja muutkin
Kuules nyt Surusilmä. Meillä on jo aivan liikaa n.s. hyviä asiantuntijoita mukana politiikassa. Kun taas niiden osuus päätösten valmistelussa, joiden elämään nuo tulevat
päätökset eniten vaikuttavat, heitä tarvitaan lisää mukaan.Heillä on arkipäivän kokemusta rutkasti enemmän, joka toisi jo kulloisenkin asian valmisteluvaiheessa tosiasiat
esiin. Syy miksi heitä ei vallankammareissa näy, selviää itsekullekin katsomalla peiliin! Toisin sanoen, meidät on saatu uskomaan politiikan olevan vaikea laji, ja siksi itsekukin äänestyskopissa toimimme usein vastoin omia etujamme juoksemalla mainostoimistojen luomien " idolien" perässä. Pidä tämä mielessäsi seuraavalla kerralla kun teet valintoja!
vom- Surusilmä :o)
Olen äänestänyt kaikissa mahdollisissa vaaleissa, eivätkä ääneni saaneet todellakaan pärjäisi Miss Suomi tai Mr Finland -kisoissa :o)! Asiantuntijuus kunniaan, siinä olet oikeassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561324- 25957
- 69787
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69728- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131665Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10622Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12605Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45548- 78539
- 4532
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �125527Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 90472
- 36455
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 36447