Persu vankilaan huumeiden myynnistä

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Hämeenkyrössä asuvan 45-vuotiaan Jani Mikael Perkonmäen kahden vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeustuomioon törkeästä huumausainerikoksesta.

Perussuomalaisten kunnanvaltuutettuna toimiva Perkonmäki myi viime vuonna 650 grammaa amfetamiinia ja 300 grammaa kannabista Lapualla Mika Tapio Haapalalle. Perkonmäki myönsi myydyn huumeen arvoksi 16 000 euroa. Summasta Haapala oli maksanut Perkonmäelle noin 7000 euroa.
1601869
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 160

Vanhimmat

Jotkut Politikot myi Suomessa Sähkönsiirron Carunalle, siitä Suomalaiset maksaa nyt kovaa hintaa siirtohintojen korotuksina ja Suomen valtio menettää miljoonia euroja verotuloina joka vuosi. Kuka siitä rötöksestä pitäisi panna linnaan?

3Äänestä
  • Ei tuollasilla asioilla ole enää mitään väliä. Ainoastaan koronahössötyksellä on enää merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuollasilla asioilla ole enää mitään väliä. Ainoastaan koronahössötyksellä on enää merkitystä.

    Vai haluaa vihreät sutkia taas tekemänsä HORNANKAUPAT räpättämällä, ettei Carunakaupalla ole mitään merkitystä. Ei kuule onnistu, vaikka kuinka sutkitte niitä piiloon, kansan muisti on pitkä, ja joka ikinen sähkönsiirtolasku pitää muistin virkeänä, että kuka saatanan pölövästi sen teki !

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuollasilla asioilla ole enää mitään väliä. Ainoastaan koronahössötyksellä on enää merkitystä.

    Kyllä sillä on väliä kun sähkönsiirtohinnat kallistuivat pitkälti siitä syystä, kun osa koko valtakunnan sähkönsiirtoverkostamme lahjoitettiin silloisten pm Kataisen, ktm Vapaavuoren ja omistajaohjausministeri Haaviston toimesta Australiaan. Espoon sähkön myivät Stub, Häkämies ja Katainen.

    Äänestä

  • Kun puhutaan persupoliitikon saamasta parin vuoden huumetuomiosta, niin mitäpäs siinä muutakaan voisi tehdä kuin yrittää kääntää keskustelu pikaisesti 'joihinkin muihin poliitikkoihin'.

    1Äänestä

  • Olet käsittänyt väärin asian. Eihän sähkönsiirtoa pysty edes myymään valtiovallan päätöksellä.
    Siirtoverkot ovat noin 80 suomalaisyhtiön omistamia. Ei verkkoja myydä kuin maitoa kaupassa.
    Toisekseen, eihän siirtohintojen korotus ole johtunut mistään verkkokaupasta. Sehän johtuu huonosta lainsäädännöstä, joka sallii suuret korotukset säävarman verkon rakentamisen varjolla.
    Eivät nämä sähköyhtiöt taida juuri veroja maksaa. Onko valtio menettänyt mitään? Kuluttaja maksaa sekä sähkön, että myös sähköveron.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sillä on väliä kun sähkönsiirtohinnat kallistuivat pitkälti siitä syystä, kun osa koko valtakunnan sähkönsiirtoverkostamme lahjoitettiin silloisten pm Kataisen, ktm Vapaavuoren ja omistajaohjausministeri Haaviston toimesta Australiaan. Espoon sähkön myivät Stub, Häkämies ja Katainen.

    Kunnon paskakolmikko..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet käsittänyt väärin asian. Eihän sähkönsiirtoa pysty edes myymään valtiovallan päätöksellä.
    Siirtoverkot ovat noin 80 suomalaisyhtiön omistamia. Ei verkkoja myydä kuin maitoa kaupassa.
    Toisekseen, eihän siirtohintojen korotus ole johtunut mistään verkkokaupasta. Sehän johtuu huonosta lainsäädännöstä, joka sallii suuret korotukset säävarman verkon rakentamisen varjolla.
    Eivät nämä sähköyhtiöt taida juuri veroja maksaa. Onko valtio menettänyt mitään? Kuluttaja maksaa sekä sähkön, että myös sähköveron.

    persut = putin => aina kiistetään kaikki vaikka asia on päivänselvää!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persut = putin => aina kiistetään kaikki vaikka asia on päivänselvää!

    Jep.

    Äänestä

  • Suomalaiset maksavat nyt sähkönsiirrosta niin kovaa hintaa, että persuvaltuutettu Perkonmäkikin oli pakotettu myymään henkensäpitimiksi kannabista ja amfetamiinia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset maksavat nyt sähkönsiirrosta niin kovaa hintaa, että persuvaltuutettu Perkonmäkikin oli pakotettu myymään henkensäpitimiksi kannabista ja amfetamiinia.

    Kyllä on maailma mallilleen mennyt, kun Suomen rehellisimmänkin puolueen edustaja joutuu turvautumaan tuollaisiin sivuhommiin.

    1Äänestä

  • Ei sähkönsiirtoa ole mihinkään myyty. Minullekin sähkön siirtää maakunnallinen yhtiö.
    Tosin se on Suomen kallein.

    Äänestä

  • Ei taida olla Suomen lain mukaan rikos. Pitäisikö yrityskaupat ja huumekaupat rinnastaa rikoslaissa mielestäsi? Ei muuta kun yhteyttä kansanedustajaasi ja säädäntötyö käyntiin!

    Äänestä

Joutuuko vihreät nyt hankkimaan itse huumeensa?

2Äänestä
  • Ei ole mitään väliä tuollakaan. Vain uusien koronarituaalien keksimisellä ja pakottamisella on enää merkitystä.

    Äänestä

Kyllä tuollainen näyttäisi tapahtuneen. Näin perussuomalaisena pidät asiaa valitettavana, mutta isoon joukkoon mahtuu aina kaikenlaisia ihmisiä. Ei tämäkään toiminta ollut meidän puolueohjelmasta opittua, kuten ei ollut Kokoomuksen puolueohjelmasta taannoinen maahanmuuttajan murha, jonka kokoomusnuori teki.

Äänestä
  • Taitavasti luuseripersut taas siirtävät maalia.

    2Äänestä

  • Persuissa näitä äärityyppejä riittää loputtomiin.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavasti luuseripersut taas siirtävät maalia.

    Eikö tämä rikollinen ole entinen poliisi?
    Persuissa on paljon poliiseja! Kannattaisiko tutkia vähän heidän tekemisiään?
    Poliisi huumekauppiaana ja opettaja ministerin teurastajana! Kyllä on sakkia!
    Ei enää mitään uskottavuutta tuolla sakilla!

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavasti luuseripersut taas siirtävät maalia.

    Lähtökohtainen vihamielisyys kanssakeskustelijoita kohtaan estää helposti asiallisen ajatusten vaihdon. Oikea vastaväitehän olisi ollut esim. lainaus PS-puolueohjlemasta, missä nimenomaan pyritään muun yritystoiminnan ohella lisäämään huumekauppaa. Jos tuollainen löytyisi.
    Julkisesti huumemyönteiset ihmiset ovat lähes poikkeuksetta PS-vastaisia. Tämä antanee tasapainottavan kuvan tähän rikosuutiseen meidän puolueemme kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavasti luuseripersut taas siirtävät maalia.

    Joko bongisi tyhjeni?

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavasti luuseripersut taas siirtävät maalia.

    Sinun kommenttisi ovat vain sallittuja, asia selvä. Muuten onko äiti ja isä antanut luvan viestitellä aikuisten kanssa täällä?

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavasti luuseripersut taas siirtävät maalia.

    Mites tämä Turussa pormestariksi pyrkinyt Sasu Haapanen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavasti luuseripersut taas siirtävät maalia.

    Sasu Haapanen ei pääsyt Turun pormestari ehdokkaaksi. Pedofiili ehkä?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähtökohtainen vihamielisyys kanssakeskustelijoita kohtaan estää helposti asiallisen ajatusten vaihdon. Oikea vastaväitehän olisi ollut esim. lainaus PS-puolueohjlemasta, missä nimenomaan pyritään muun yritystoiminnan ohella lisäämään huumekauppaa. Jos tuollainen löytyisi.
    Julkisesti huumemyönteiset ihmiset ovat lähes poikkeuksetta PS-vastaisia. Tämä antanee tasapainottavan kuvan tähän rikosuutiseen meidän puolueemme kannalta.

    Näin on! Huumehörhöt löytyvät pääasiassa vihevassareita lähellä olevista sidosryhmistä. Esim. Seta, Elokapina ym... ja huumeitten toimittajina yhä useammin maahanmuuttajataustaiset diilerit.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tämä rikollinen ole entinen poliisi?
    Persuissa on paljon poliiseja! Kannattaisiko tutkia vähän heidän tekemisiään?
    Poliisi huumekauppiaana ja opettaja ministerin teurastajana! Kyllä on sakkia!
    Ei enää mitään uskottavuutta tuolla sakilla!

    Kokoomuslainen ollut ennen, niin kuin useimmat polisit ennen olivat, mutta kun huomasi kokoomuksen alamäen alkaneen ja nosteen persuissa niin tottakai loikannut.

    Sitä paitsi, juttu tullut ilmi jo ajat sitten mutta keissin käsittelyä ja mediajulkaisua vitkutettua tänne saakka tarkoitushakuisesti. Persuja halutaan mustamaalata kaikella mahdollisella ja vieläpä ihan hemmetin raukkamaisella tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on! Huumehörhöt löytyvät pääasiassa vihevassareita lähellä olevista sidosryhmistä. Esim. Seta, Elokapina ym... ja huumeitten toimittajina yhä useammin maahanmuuttajataustaiset diilerit.

    Siis perussuomalaiset myy ja vihreät käyttävät? Siinä sitä onkin yhteisymmärrystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuissa näitä äärityyppejä riittää loputtomiin.

    Mitähän perspuoluelta saa ostaa äänestäjä kuntavaaliluukulta :?

    Äänestä

Perussuomalaiset olivat ainoa eduskuntaan päässyt puolue, jolla oli ehdokaana huumetuomion saanut. Nyt kärahti kohtuullisen suuria huumekauppoja (650g amfetamiinia) tehnyt persuvaltuutettu.

Tästä huolimatta Persut jatkavat öyhöttämistä, että Vihreät olisi joku "huumepuolue", vaikka huumerikolliset löytyvät omasta porukasta.

4Äänestä
  • Persu kuvittelee olevansa kaiken kritiikin yläpuolella

    2Äänestä

  • Kai tämäkin tuomio on vain sulka hattuun ja paita jossa lukee ”ÄIJÄ”.

    Sitkeästi persut pitävät yllä asemaansa ylivoimaisena rikostuomiopuolueena. Ilmankos he somessa sönkkäävät polposta (poliittinen poliisi), joka vainoaa erityisesti isänmaanystäviä.

    3Äänestä

  • Ei jonkun toisen huumetuomio tietenkään vähennä Ohisalon ja muiden vihreiden huumemyönteisyyttä. Ohisalo puhuu kannattajilleen.

    2Äänestä

  • Myös viinan trokaus on persumielisten pyörittämää "liiketoimintaa".

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei jonkun toisen huumetuomio tietenkään vähennä Ohisalon ja muiden vihreiden huumemyönteisyyttä. Ohisalo puhuu kannattajilleen.

    No sieltähän se tuli. Kuten juuri kirjoitin: Tästä huolimatta Persut jatkavat öyhöttämistä, että Vihreät olisi joku "huumepuolue", vaikka huumerikolliset löytyvät omasta porukasta eikä vihreistä.

    3Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    No sieltähän se tuli. Kuten juuri kirjoitin: Tästä huolimatta Persut jatkavat öyhöttämistä, että Vihreät olisi joku "huumepuolue", vaikka huumerikolliset löytyvät omasta porukasta eikä vihreistä.

    Vihreät on huumepuolue, sitä ei jonkun toisen puolueen huumekauppias muuta mihinkään. Huumekauppias todennäköisesti myynyt humeensakin vihreille.

    2Äänestä

  • Älä kirjoita kun et tiedä asioista ja käytät sanaa huumerikolliset ethän solvaa puoluetta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreät on huumepuolue, sitä ei jonkun toisen puolueen huumekauppias muuta mihinkään. Huumekauppias todennäköisesti myynyt humeensakin vihreille.

    Eli "huumepuolue" on se, jonka piirissä ei ole huumerikollisuutta eikä se jonka piirissä on huumerikollisia. Selvä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä kirjoita kun et tiedä asioista ja käytät sanaa huumerikolliset ethän solvaa puoluetta?

    Huumerikoksesta tuomion saanut on huumerikollinen.

    2Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Eli "huumepuolue" on se, jonka piirissä ei ole huumerikollisuutta eikä se jonka piirissä on huumerikollisia. Selvä.

    En puhunut muista puolueista mitään, vaan sanoin, että vihreät on huumepuolue. Selvä?

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En puhunut muista puolueista mitään, vaan sanoin, että vihreät on huumepuolue. Selvä?

    Kaikenlaisia perustelemattomia väitteitä voi esittää.
    Helpompi on perustella sitä, että Perussuomalaiset on huumepuolue. Sen tueksi löytyy edes jotain faktaa.

    1Äänestä

  • Ahdistaako enemmän se, että Perussuomalaisessa puolueessa toimivia jää kiinni huumerikoksista vai se, että Vihreissä ei vastaavia tapauksia ole?

    Joka tapauksessa olen pahoillani todellisuuden aiheuttamasta tuskasta.

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Kaikenlaisia perustelemattomia väitteitä voi esittää.
    Helpompi on perustella sitä, että Perussuomalaiset on huumepuolue. Sen tueksi löytyy edes jotain faktaa.

    ". Huumausaineiden kohdalla linja on erilainen: puheenjohtaja Ohisalo sekä kansanedustaja Iiris Suomela ovat tällä viikolla esittäneet, että kovien huumeiden käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta tulisi luopua."

    Hyvinhän tuo on tuossa perusteltu.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ". Huumausaineiden kohdalla linja on erilainen: puheenjohtaja Ohisalo sekä kansanedustaja Iiris Suomela ovat tällä viikolla esittäneet, että kovien huumeiden käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta tulisi luopua."

    Hyvinhän tuo on tuossa perusteltu.

    Kyse on siitä, onko käytön rangaistavuudesta enemmän haittaa vai hyötyä huumeiden torjumisen kannalta. Huumeiden KÄYTÖN (ei myynnin) rangaistavuudesta on erilaisia mielipiteitä myös huumevastaista työtä tekevien keskuudessa.

    Nythän tilanne on se, että jotta huumeriippuvainen voi hakea apua, hänen täytyy tunnustaa sarja rikoksia, joista periaatteessa on määrätty rangaistus laissa. Sen pelätään nostavan kynnystä hoitoon hakeutumiseen. Yksittisen pilvenpolton aiheuttama rikosrekisterimerkintä taas voi enemmän vaikeuttaa kuin tukea nuoren pääsyä normaaliin elämään käsiksi. Toisaalta huumeiden käyttörikoksesta ei läheskään aina tuomita, joka on oma ongelmansa, koska se voi johtaa epäyhtenäiseen linjaan. Samasta teosta joku saa tuomion ja merkinnän rikosrekisteriin ja toinen ei mitään.

    En tiedä mikä on oikea linja, mutta keskustelussa huumeiden käytön rangaistavuudessa on kyse siitä, mikä on paras linja huumiden TORJUNNAN kannalta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ". Huumausaineiden kohdalla linja on erilainen: puheenjohtaja Ohisalo sekä kansanedustaja Iiris Suomela ovat tällä viikolla esittäneet, että kovien huumeiden käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta tulisi luopua."

    Hyvinhän tuo on tuossa perusteltu.

    Anonyymi. Miksi sitten persut mollaavat Ohisaloa,jos hän haluaisi,ettei tätäkin ketaletta tuomittaisi. Muuten taisi selvitä syy paniikkiin vaalinsiirrosta. Mitähän jatkossa tulee esiin.

    Ohisalo ei puhunut mitään huumekauppiaista, vaan hänen näkemyksensä on, että Persu-kaupunginvaltuutetulta omaan käyttöön amfetamiinia tai hassista ostaneita ei pitäsi tuomita vaan ohjata vieroitukseen.

    Myyjä joutaa linnaan, mutta asiakkaita pitäisi auttaa irti huumeista.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös viinan trokaus on persumielisten pyörittämää "liiketoimintaa".

    poliisi hämeenlinnasta demarien kaupungista

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    poliisi hämeenlinnasta demarien kaupungista

    Nytkö vankilaan tuomitusta huumekauppias-persusta halutaan tehdä demari syntymäpaikan mukaan?

    Halla-ahokin on ilmeisesti punikki, kun on syntynyt Tampereella?

    1Äänestä

  • Tosiasia kuitenkin on se, että vihreät yrittävät ajaa tähän maahan huumemyönteisempää ilmapiiriä ja tämän voi todeta vain seuraamalla vihreiden johtavien poliitikkojen antamia lausuntoja huumeasioista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ". Huumausaineiden kohdalla linja on erilainen: puheenjohtaja Ohisalo sekä kansanedustaja Iiris Suomela ovat tällä viikolla esittäneet, että kovien huumeiden käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta tulisi luopua."

    Hyvinhän tuo on tuossa perusteltu.

    Tuo olisi järkevää ettei käytöstä rangaista. Sillä ei saavuteta mitään ja menetetään paljon. Koukussa koviin aineisiin se ei ole auttanut. Pelote vaikutteena se ei toimi kun vähintään puolet nuorista kokeilee.

    Siitä pienestä pössyn kokeilusta paisuu käyttörikos ja potkut koulusta. Hyvä alku syrjäytymiselle. Näitä on kuinka paljon vuosittain? Riittääkö 1000 vai onko 10 000? Yli 30 tuhatta käyttörikosta viime vuonna. Paljonkohan niiden oikeuden käynnit tuli maksamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosiasia kuitenkin on se, että vihreät yrittävät ajaa tähän maahan huumemyönteisempää ilmapiiriä ja tämän voi todeta vain seuraamalla vihreiden johtavien poliitikkojen antamia lausuntoja huumeasioista.

    Tuo on vale. Kuten olen yrittänyt rautalangasta vääntää, niin puhe on ollut siitä mikä on tehokkain tapa tehdä huumeiden vastaista työtä.

    "Huumemyönteisyys" on omaa tulkintaasi / valehteluasi.

    Äänestä

Persu tai ei mutku entinen poliisi.

Äänestä
  • Miksi lähes joka päivä persu on tuomiolla?

    1Äänestä

  • Jani Mikael Perkonmäki on Perussuomalainen ja huumerikollinen. Piste.

    Tarkoittaako se, että perussuomalaiset vähättelevät rikosta sitä, että myös huumekauppa on Persuissa "vain sulka hattuun"?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi lähes joka päivä persu on tuomiolla?

    Kun PS on puhunut totta vihreistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jani Mikael Perkonmäki on Perussuomalainen ja huumerikollinen. Piste.

    Tarkoittaako se, että perussuomalaiset vähättelevät rikosta sitä, että myös huumekauppa on Persuissa "vain sulka hattuun"?

    Pitäisi kysyä Veijolta ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi lähes joka päivä persu on tuomiolla?

    Miksi sitten demari? Miksi mamudemari? Miksi joku vasuritoimittaja tai -bloggaaja kunnianloukkauskäräjillä? Miksi demareissa on ennätysmäärä rikollisia? Päänirroittajia, joukkoraiskaajia ja "vuoden mamuja", jotka tekevät petoksia? Miksi?

    Miksi vasuriaktiiveissa ja -toimittajissa tai vasuripoliitikkojen avustajissa ja järjestöjen toimijoissa on niin paljon väkivallan kannattajia ja siihen kehoittajia? Miksi?

    Lääkkeet ottamatta?

    Äänestä

Rikollinen ja persu nehän ovat synonyymejä keskenään.

1Äänestä
  • Äitisi ja portto myös.

    Äänestä

Nyt enää puuttuu, että se sarjahukuttaja löytyy jostain persujen kuntavaalilistalta.
Sarjahukuttaja on melkein sarjamurhaaja! Se on suuri saavutus persujen mielestä.
Silloin on kaikki rikostyypit persuilla edustettuna!

Äänestä

Vasureille tuossa ei pitäisi olla mitään uutta tai tuomittavaa, teistähän noita nistejä löytyy ihan helvetisti poliitikkoja ja toimittajakuntaa myöten.
Samoin kannatatte huumeiden laillistamista - kuten minäkin - niin hiukan ihmetyttää tuollainen jeesustelu.

Mutta vasurille ei tunnetusti ole väliä mitä sanotaan tai tehdään vaan kuka sen sanoo tai tekee.

1Äänestä
  • Seuraavaksi pitää varmaan väsätä joku salaliittoteoria selittämään sitä, että vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliittoilla, Vihreillä tai SDP:llä ei ollut yhtäkään huumeista tuomittua ehdokasta, mutta Perussuomalaisilla oli. Ja nyt Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu sai tuomion ihan kohtuullisen raskaasta huumekaupasta.

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Seuraavaksi pitää varmaan väsätä joku salaliittoteoria selittämään sitä, että vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliittoilla, Vihreillä tai SDP:llä ei ollut yhtäkään huumeista tuomittua ehdokasta, mutta Perussuomalaisilla oli. Ja nyt Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu sai tuomion ihan kohtuullisen raskaasta huumekaupasta.

    Paha paska jos näin on, minkäs teet, ei hyvä julkisuuskuvan suhteen - siitäkös te vasurit sitten ilakoittekin koko rahan edestä. Pääsette taas takertumaan johonkin yksityiskohtaan sumentaaksenne jonkin isomman asialinjan. Sinullakin on varmaan tippa pillin kärjessä kun pääsit asialla mässäilemään.

    Asia ei itseäni kuitenkaan henkilökohtaisesti häiritse, en ole huumeiden vastainen - ja harvinaisesti ottaen siinä suhteessa samoilla linjoilla monien vasurien kanssa.

    Näistä ei aina erota onko kyse sarkasmista vai ei?

    Tuo viittaa vahvasti sarkasmiin: "sumentaaksenne jonkin isomman asialinjan".

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Seuraavaksi pitää varmaan väsätä joku salaliittoteoria selittämään sitä, että vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliittoilla, Vihreillä tai SDP:llä ei ollut yhtäkään huumeista tuomittua ehdokasta, mutta Perussuomalaisilla oli. Ja nyt Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu sai tuomion ihan kohtuullisen raskaasta huumekaupasta.

    Saathan pyöritellä miten tykkäät.
    Kyllä kannabiskasvattamo vihreiden rivissä löytyy.
    Janne Nurminen ja kasveja kamalasti.
    https://www.ess.fi/paikalliset/715850

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Näistä ei aina erota onko kyse sarkasmista vai ei?

    Tuo viittaa vahvasti sarkasmiin: "sumentaaksenne jonkin isomman asialinjan".

    Isompi asialinja kuin persuvaltuutetun huumetuomio voisi olla ministerien Kiuru ja Marin koronasekoilut, mutta sitähän on katseltu jo kyllästymiseen asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isompi asialinja kuin persuvaltuutetun huumetuomio voisi olla ministerien Kiuru ja Marin koronasekoilut, mutta sitähän on katseltu jo kyllästymiseen asti.

    Suomen koronanhoidon onnistumisesta naapurimaihin verrattuna kertoo jotain se, että suomessa syntyneitä on kuollut koronaan enemmän Ruotsissa kuin Suomessa.

    2Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Suomen koronanhoidon onnistumisesta naapurimaihin verrattuna kertoo jotain se, että suomessa syntyneitä on kuollut koronaan enemmän Ruotsissa kuin Suomessa.

    Huhhuh. Olipa tieto. 😲

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isompi asialinja kuin persuvaltuutetun huumetuomio voisi olla ministerien Kiuru ja Marin koronasekoilut, mutta sitähän on katseltu jo kyllästymiseen asti.

    >Isompi asialinja kuin persuvaltuutetun huumetuomio voisi olla ministerien Kiuru ja Marin koronasekoilut

    HuumeKAUPPAtuomio.

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Huhhuh. Olipa tieto. 😲

    Totta se on.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Seuraavaksi pitää varmaan väsätä joku salaliittoteoria selittämään sitä, että vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliittoilla, Vihreillä tai SDP:llä ei ollut yhtäkään huumeista tuomittua ehdokasta, mutta Perussuomalaisilla oli. Ja nyt Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu sai tuomion ihan kohtuullisen raskaasta huumekaupasta.

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

Tilastojen mukaan eduskunnassa on istunut yksi huumeista tuomittu ja hän on ollut keskustalainen.

Äänestä
  • En kuitenkaan menisi väittämään, että keskusta olisi joku "huumepuolue"

    Äänestä

  • Mites toi Halme?

    "Poliisi kuulusteli perjantaina usean tunnin ajan kansanedustaja Tony Halmetta heinäkuisesta ampumavälikohtauksesta ja sen tutkinnassa ilmi tulleista asioista.

    Halmetta epäillään vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta, doping- ja huumausainerikoksista, rattijuopumuksesta sekä ajoneuvorikkomuksesta."

    1Äänestä

  • Iltalehti keräsi kaikki vuoden 2012 jälkeen tulleet lainvoimaiset rikostuomiot eikä siellä ollut Keskustalta kuin yksi rikosesta tuomittu ehdokas eikä kyse ollut huumetuomio. Nuoruuden synneistä saattaa jotain löytyä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mites toi Halme?

    "Poliisi kuulusteli perjantaina usean tunnin ajan kansanedustaja Tony Halmetta heinäkuisesta ampumavälikohtauksesta ja sen tutkinnassa ilmi tulleista asioista.

    Halmetta epäillään vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta, doping- ja huumausainerikoksista, rattijuopumuksesta sekä ajoneuvorikkomuksesta."

    Olet oikeassa, sai tuomion myös doping-aineiden käytöstä.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Iltalehti keräsi kaikki vuoden 2012 jälkeen tulleet lainvoimaiset rikostuomiot eikä siellä ollut Keskustalta kuin yksi rikosesta tuomittu ehdokas eikä kyse ollut huumetuomio. Nuoruuden synneistä saattaa jotain löytyä.

    Huumausainerikostuomiot (myöskin "nuoruudessa" saadut) ovat kuitenkin harvinaisia kansanedustajien keskuudessa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Iltalehti keräsi kaikki vuoden 2012 jälkeen tulleet lainvoimaiset rikostuomiot eikä siellä ollut Keskustalta kuin yksi rikosesta tuomittu ehdokas eikä kyse ollut huumetuomio. Nuoruuden synneistä saattaa jotain löytyä.

    Kyseisen keskustalainen kansanedustaja sai vuonna 1979 tuomion hasiksen käytöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseisen keskustalainen kansanedustaja sai vuonna 1979 tuomion hasiksen käytöstä.

    Tuo on hyvä esimerkki siitä pitäisikö huumeiden käyttörikoksista (varsinkaan lievien huumeiden) tuomita ja kauanko rikosrekisterimerkinnän tulisi säilyä.

    Itse en pitäisi 40 vuotta sitten pilveä poltellutta pahana huumhörhönä. Muistan itse kun olin työtehtävissä seminaarissa Hollannissa ja iltapalan jälkeen kävelin pienellä porualla kanssa hotellille ja yksi saksalaisessa finanssialan firmassa työskennelleen it-puolen päällikkö osoitti portaita yhden aukion laidalla ja kertoi, että "noilla portailla poltin ensimmäisen kerran elämässäni hassista". Hänestä oli kuitenkin tullut ihan kunniallinen kansalainen ja isopalkkainen päällikkö. Entä jos hänellä olisi ollut tuomio huumeiden käyttörikoksesta? (Toki pilven poltto ei ollut Hollannissa laitonta).

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mites toi Halme?

    "Poliisi kuulusteli perjantaina usean tunnin ajan kansanedustaja Tony Halmetta heinäkuisesta ampumavälikohtauksesta ja sen tutkinnassa ilmi tulleista asioista.

    Halmetta epäillään vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta, doping- ja huumausainerikoksista, rattijuopumuksesta sekä ajoneuvorikkomuksesta."

    ....eikös siellä missä Halme nyt on,pitäisi jo saada levätä rauhassa vai onko näillä nykymenon kannattajilla siinäkin oma linja?...yhtään kertaa ole vaaliuurnilla vielä tähän ikään (79) käynyt mutta nyt ehtii lukea nämäkin kommentit ja ihmetellä vaalikarjan yksinkertaisuutta ,läppäri polvella kiikkustuolissa päätä puistellen...

    Äänestä

Persut paljastuivat Suomen huumepuolueeksi

1Äänestä

Persujen uskottavuus poliittisena toimijana on pyöreä nolla! Näin se on! Näitä Mynämäen teloittajia, Haapaveden teurastajia, huumekauppiaspoliiseja, anoturtiaisia, hakkaraisia ja muita hörhöjä on aivan liikaa! Ei tuollaisesta porukasta ole mihinkään vastuulliseen tehtävään. Turha pettää itseään, kannattaa alkaa katsella muita vaihtoehtoja äänelleni!

2Äänestä
  • Äänestä Suomi takaisin!

    Haluan takaisin sellaisen Suomen jossa kunnanvaltuutetut eivät myy amfetamiinia tai politiikasta ei "keskustella" lyömällä vasaralla päähän. Perussuomalaisia äänestämällä se ei ainakaan onnistu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestä Suomi takaisin!

    Haluan takaisin sellaisen Suomen jossa kunnanvaltuutetut eivät myy amfetamiinia tai politiikasta ei "keskustella" lyömällä vasaralla päähän. Perussuomalaisia äänestämällä se ei ainakaan onnistu.

    Haluat SDP:n, jossa kaikki taputtelevat pedofiiliä selkään ja insesti-isä on POP

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestä Suomi takaisin!

    Haluan takaisin sellaisen Suomen jossa kunnanvaltuutetut eivät myy amfetamiinia tai politiikasta ei "keskustella" lyömällä vasaralla päähän. Perussuomalaisia äänestämällä se ei ainakaan onnistu.

    Todella hyvä kommentti!

    "Suomi takaisin". Mutta millä se vasuri meinaa saada suomen takaisin jos ei äänestämällä persuja?

    Ainoa suomi minkä saat takaisin, mikäli persut ja kaikki suomalaisten etujen puolustajat häviävät kartalta, on islamisoitunut ja erilaisten kehitysmaalaisten kulttuurien rikkirepimä turvaton ja sekasortoinen suomi, jossa vasurimedia hakkaa joka päivä suomalaisten päähän ajatusta siitä kuinka rasistista väkeä valkonaamat ovat.

    Tämän profetianhan totuudellisuus nähdään, jos Allah-aho lähtee apuporrmestariksi ja saatte uuden puheenjohtajan. Voisit antaakin sen oikein nimimerkillä, niin saamme sitten kehua sinua (valitettavan) oikeaan osuneesta ennustuksesta. Antsuna esitetylle viisaudellehan on tuhansia jakajia sitten kun kaikki (valitettavasti) toteutuu.

    Tuo profetiani nähdään joka tapauksessa mikäli persut eivät pääse vaikuttamaan eivätkä suomalaiset yleisemmin ala heräillä euroopan kehityskulkuun.
    Siitä on selvät merkit jo nyt olemassa kaikkialla euroopassa. Suomi ei tule jäämään poikkeukseksi, sen kertovat pelkästään rikostilastot jo nyt.

    >Suomi ei tule jäämään poikkeukseksi, sen kertovat pelkästään rikostilastot jo nyt.

    Rikostilastot kertovat, että poliisin tietoon tulleet rikokset ovat vähentyneet 30 vuodessa 0,58 miljoonasta 0,45 miljoonaan vuodessa. Sullako on jotkin muut tilastot?

    Äänestä

Persun pelko on jo viisauden alku. Hyvä niin.

1Äänestä

Äänestä sellainen Suomi takaisin, jossa kaupunginvatuutetut eivät myy kovia huumeita.

Äänestä muita kuin Persuja!

1Äänestä

Taas nähtiin persujen talousosaaminen. Meni myymään 16 k€ huumeet 7k€. Ja tuollaisia pitäisi valita valtuustoon hoitamaan kunnan taloutta. Kyllä sinne valitaan sellaiset henkilöt jotka kykenevät myymään 7k€:n lastin 20k€:n hinnalla.

1Äänestä
  • Anonyymi Kyllä näin pääsi käymään. Huomasin saman,no ei näyttämyt saavan alennusta tuomiosta vaikkatappiota tulikin.

    Äänestä

Saanee kai vankilasta iltavapaat, jos on kaupunginvaltuuston kokous?

1Äänestä
  • Turha linkittää roskamediaa, kukaan ei klikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha linkittää roskamediaa, kukaan ei klikkaa.

    Klikkasin ja totesin, että ihan asiaahan tuo kirjoitus oli, vaikka olikin MV.

    Vasuri ei sellaista tietystikään kestä siellä kuplassaan.

    Äänestä

  • Ei ole tietoa, että olisi ollut vihreä tsi vasemmistoliittolainen. Todennäköisemmin perussuomalaisten äänestäjä, mutta todennäköisimmin nukkuva syrjäytynyt.

    1Äänestä

  • Koita päättää mitä ne on. Vihreitä vai vasureita vaiko oikeistolaisia vai mitä?

    Äänestä

Niin,olikohan se Aarnio kokoomuslainen?

Äänestä

Poliisin ylin virkamies Ohisalo huutaa huumeiden vapauttamisen puolesta,mutta muille kuin vihreille vapaa pössyttely on kiellettyä.

Äänestä
  • Persut siis haluavat huumeet vapaaksi etteivät joutuisi tavastaan kärsimään.

    1Äänestä

  • Hönö, ei tuota tyyppiä mistään pössyttelystä tuomittu vaan huumeiden myynnistä. Vai eikö ymmärrys riitä näkemään myynnin ja käytön eroa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut siis haluavat huumeet vapaaksi etteivät joutuisi tavastaan kärsimään.

    Ohisalo haluaa niin? Ja kaiken maailman vihervassarihörhötkin.

    Äänestä

Semmoinen huumepersu. Onneksi heittivät vankilaan. Että sellaisia tyyppejä..!

1Äänestä

Haluan sellaisen Suomen, jossa ei ole valtuusto-tai eduskuntavaalien ehdokkaina näitä huumeiden myyjiä, teloittajia ja teurastajia! Eikä näitä väkivallan kannattajia, jotka ”melkein ampuivat homoa päähän” ja jotka vähättelevät tätä vaarallista pandemiaa ja kokoontuvat mellastamaan suurella joukolla mielenosoitukseen ympäri Suomea.
Haluan järkeviä, maltillisia, rehellisiä ja vastuullisia päättäjiä sekä valtuustoihin ja eduskuntaan. Siksi iso EI persuille.

1Äänestä
  • Heikotpa ovat sinun korttisi. Haluatko siis mieluummin esim. demarien päänkatkojia, joukkoraiskaajia ja lukuisia muita rikollisia? Vaiko vasemmistolaisia valkonaamojen vihaajia ja talouden tuhoajia? Vaiko kenties kokoomuslaisia EU-federalisteja?

    https://beta.oikeamedia.com/o1-7113

    Äänestä

Kyseiset tapaukset ovat erittäin valitettavia kuten kaikenlainen rikollisuus. Mutta totuuden nimissä pitää todeta, että rikollista toimintaa esiintyy joka puolueessa. Huumeiden käytön lisääntyessä tällaiset tapaukset tulevat ehkä vielä enemmän kasvamaan. Ei hyvä ei.

Äänestä

Huumeiden myyminen on erittäin tuomittavaa, ja tällainen on paljastuessaan entinen persu.

Vihreiden, vasemmistoliiton ja demareiden listoilla tällaiset voivat porskuttaa kiinni jäätyäänkin, sillä heidän politiikkansakin mukaan kaikenlaiset huumeet tulee sallia.

Siksi näille puolueille ehdoton EI.

Äänestä
  • >Vihreiden, vasemmistoliiton ja demareiden listoilla tällaiset voivat porskuttaa kiinni jäätyäänkin

    Kerropa yksikin esimerkki.

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    >Vihreiden, vasemmistoliiton ja demareiden listoilla tällaiset voivat porskuttaa kiinni jäätyäänkin

    Kerropa yksikin esimerkki.

    ÖYÄÄÄH! Uhriutumisrituaali käyntiin! T:persuperus

    Äänestä

  • Miksi persu valehtelee?

    Äänestä

Mitenkäs se vihreiden kansanedustaja Rosa Meriläinen kun myönsi A-studion haastattelussa huumeiden käytön, ei taidettu tuomita vaikka tunnusti?

Äänestä
  • Minkäs verran käytöstä oli kulunut aikaa?

    Tiesitkö muuten, että käyttö on ihan toisen luokan rikos kuin diilaaminen?

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Minkäs verran käytöstä oli kulunut aikaa?

    Tiesitkö muuten, että käyttö on ihan toisen luokan rikos kuin diilaaminen?

    Ja kun vihreä käyttää niin ei ole rikos ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kun vihreä käyttää niin ei ole rikos ollenkaan.

    Todista toki sössötyksesi.

    Äänestä

Hämeenlinnassa SDP:n paikallispomo hommasi huumekauppaa harjoittavalle Cannonball mc rikollisjärjestölle kerhotilat. Saavat demarijuristeilta apuakin aina kun pitää tekemisistään käräjöidä.

Äänestä

Persut voi jakaa kahteen ryhmään: Niihin, jotka ovat vankilassa ja niihin jotka tulevat olemaan vankilassa.

Äänestä
  • Lopun voisi muotoilla niinkin, että jotka eivät vielä ole. No asia on sama. 😄

    No eihän ne kaikki nyt rosvoja ole, mutta paljon useampi on kuin missään muussa puolueessa.

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Lopun voisi muotoilla niinkin, että jotka eivät vielä ole. No asia on sama. 😄

    No eihän ne kaikki nyt rosvoja ole, mutta paljon useampi on kuin missään muussa puolueessa.

    Mestari H-A vois joutua vankilaan jos poliisi löytäisi hänen skriptansa.

    Äänestä

  • Ei tässä nyt ollut vasureista kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mestari H-A vois joutua vankilaan jos poliisi löytäisi hänen skriptansa.

    Ei taida enää onnistua, kun nuo Scriptat ovat lähinnä arkistokamaa. Räsäskä ikään kuin julkaisi uudelleen vanhoja juttujaan pitämällä niitä aktiivisesti tarjolla ja erikseen allekirjoittamalla kaiken uudelleen. Mestari taas ei nähdäkseni ole noin tehnyt.

    Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Lopun voisi muotoilla niinkin, että jotka eivät vielä ole. No asia on sama. 😄

    No eihän ne kaikki nyt rosvoja ole, mutta paljon useampi on kuin missään muussa puolueessa.

    Ei pidä edes paikkaansa, ja toisekseen on hiukan kyseenalaista sanoa, että on rikollista kritisoida islamin profeettaa, mistä Halla-aho tuomittiin.

    https://beta.oikeamedia.com/o1-7113

    Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Ei taida enää onnistua, kun nuo Scriptat ovat lähinnä arkistokamaa. Räsäskä ikään kuin julkaisi uudelleen vanhoja juttujaan pitämällä niitä aktiivisesti tarjolla ja erikseen allekirjoittamalla kaiken uudelleen. Mestari taas ei nähdäkseni ole noin tehnyt.

    On ne tarjolla.

    Äänestä

HEH! Rehupuntit vaihtaneet kiljun ja ohrakaljan vähän kovempiin aineisiin.

1Äänestä

Mistä tiedät että oli persu? Kun ei vaan olisi punikki kyseessä.

Äänestä
  • Kas kun on persu valtuutettu.

    Kaikki rikolliset eivät ole persuja, mutta useimmat persut ovat....

    Äänestä

Mafia ulos eduskunnasta!

Äänestä

Konna on konna.

Äänestä

Nykyisin perussuomalaisten kunnanvaltuutettuna ja ravintolayrittäjänä toimiva hämeenkyröläismies myi amfetamiinia ja kannabista Lapualla. Rahoja hän piilotteli ovenkarmin päällä.

Äänestä

Elinkeino siinä missä muutkin ? Jani pääsee nyt täyshoitolaan syömään ilmaisia lounaita , valmiiksi pestyt lakanat , salia ja tapaamaan uusia kavereita .
Sitten sieltä taas elinkeinoa harjoittamaan ja lomille kun sen aika on .
Muuta kun raapii mahaansa todeten että mikäs tässä kissanpäivillä.

Äänestä

Persut ovat sooloilijoita kaikessa.

Äänestä
  • Mitä tämänkin liittyy persukunnanvaltuutettu ex poliisin rikoksiin, Ylen vika????????????????????

    Äänestä

Pennuille pilvee ja sulka hattuun!

Äänestä
  • Persuille

    Äänestä

Mitä puoluetta pitää äänestää, että saisi sellaisen Suomen takaisin, jossa kunnanvaltuutetut eivät olisi huumekauppiaita?

Äänestä

Heh heh kuinka monella viherhörhöllä on pössyttelytuomio..

Äänestä
  • Viime eduskuntavaaleissa ei yhdelläkään vihervasemmiston ehdokkaalla ollut huumetuomiota. Perussuomalaisilta löytyi huumetuomion saanut ehdokas.

    Pääkaukunkiseudulla ei yhdelläkään virhervasemmistolaisella ole huumetuomiota. Perussuomalaisella ehdokkaalla on.

    Heh heh?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Viime eduskuntavaaleissa ei yhdelläkään vihervasemmiston ehdokkaalla ollut huumetuomiota. Perussuomalaisilta löytyi huumetuomion saanut ehdokas.

    Pääkaukunkiseudulla ei yhdelläkään virhervasemmistolaisella ole huumetuomiota. Perussuomalaisella ehdokkaalla on.

    Heh heh?

    Niin se todellakin on. Olisiko syytä kieltää persut rikollisjärjestönä.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Viime eduskuntavaaleissa ei yhdelläkään vihervasemmiston ehdokkaalla ollut huumetuomiota. Perussuomalaisilta löytyi huumetuomion saanut ehdokas.

    Pääkaukunkiseudulla ei yhdelläkään virhervasemmistolaisella ole huumetuomiota. Perussuomalaisella ehdokkaalla on.

    Heh heh?

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

Tavanomaista persuilua.

Äänestä

Missä tehtävässä toimii nykyään puolueessa? Onko kunnallisvaaliehdokkaana?

Äänestä

Syyttäjä nostaa pedofiliasta syytteen Turun vasemmistolaiselle piiripuoluejohtajalle. Oli pyrkimässä oikein pormestariksi, enne kuin jäi lapsien alastonkuvista kiinni.

Äänestä

Vasemmistoliiton Sasu Haapasella oli toisenlaiset harrastukset eli pedofiili.

Äänestä

Aaamiais Sanna varasti kansalta rahaa , se on pahin rikos mitä luottamustehtäviin valittu voi tehdä , Marin kuuluu vankilaan muiden rikollisten sekaan.

Äänestä
  • Oliko se Sanna joka joi 800€ skumppaa veronmaksajien laskuun?

    Äänestä

Huomenna tämä kyttä pääsee vapaaksi ja perseily voi jatkua

Äänestä

Pyyteetöntä toimintaa kunnan kassan täyttämiseksi. Ajattele kuinka monta ateriaa tuollakin rahalla saatiin koulujen oppilaille tarjottua.

Äänestä

Tossa se on kävellyt jalka kepeenä...

Äänestä

Joko Jani ex-poliisi on vapautunut?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Hämeenkyrössä asuvan 45-vuotiaan Jani Mikael Perkonmäen kahden vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeustuomioon törkeästä huumausainerikoksesta.

Perussuomalaisten kunnanvaltuutettuna toimiva Perkonmäki myi viime vuonna 650 grammaa amfetamiinia ja 300 grammaa kannabista Lapualla Mika Tapio Haapalalle. Perkonmäki myönsi myydyn huumeen arvoksi 16 000 euroa. Summasta Haapala oli maksanut Perkonmäelle noin 7000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu