Haluaisin asiallisia vastauksia tähän, sillä tämä on itselle todella kipeä ja herkkä aihe.
Tästä tulee todella pitkä viesti, anteeksi etukäteen, mutta kiitos kiitos jos jaksat lukea loppuun saakka!! 🙏
Tulin suunnittelemattomasti raskaaksi ja olen tällä hetkellä raskausviikolla 16 ja koko raskauden ajan olen tuntenut itseni todella yksinäiseksi.
Pidän yleisesti ottaen itseäni vahvana ja kärsivällisenä ihmisenä, mutta viimeaikoina oma mieli on alkanut rakoilla toden teolla.
Jopa niin paljon, että pelkään välillä omia tunteita ja ajatuksiani.
Myöskin sitä, miten nämä tunnetilat vaikuttavat sisälläni kasvavaan lapseen.
Monelle raskausaikana tuo turvaa oman kumppanin tuki ja perhe.
Perhettä tai oikeammin sukua, minulla ei ole.
Olen eronnut uskonnollisesta lahkosta, mihin suku ja perhe kuului ja tästä syystä, en ole edes olemassa heille.
Tämän asian olen melko hyvin sisäistänyt ja siihen tottunut, paitsi raskausaika on tuonut pintaan todella haavottuvaisia tunteita ja yksinäisyyttä.
Mietin kuinka ihana olisi, kun voisi kääntyä esim oman äidin puoleen raskauteen liittyvissä asioissa..
Isoin ahdistuksen aihe on kumminkin parisuhde johon tämä lapsi tulee syntymään, mikäli niin päätän.
Rakastan miestäni valtavasti, enemmän kuin olen ikinä toista ihmistä rakastanut.
Tekisin mitä vain hänen eteensä ja olen yrittänytkin olla koko suhteemme ajan hänelle se täydellinen puoliso.
Käsi sydämellä, voin rehellisesti sanoa, että olen antanut kaikkeni tälle suhteelle ja hänelle.
Enkä myöskään usko että hän voisi tätä kiistää.
Sama vene ei kumminkaan kulje molempiin suuntiin.
Miehellä on vakava peliriippuvuus, johon passitin hänet hakemaan ammattiapua ennen kuin olin raskaana.
Tämä riippuvuus aiheutti jo ennen raskautta ahdistusta siitä, millainen elämäni ja mahdollisten lasten elämä tulee olemaan, kun toisella ei ole ollenkaan itsekuria.
Kun hän pystyy hetken pysymään poissa nettipeleistä, tulee korvaavana pornon katsellu niille rajoille asti, että se on meidän seksielämästämme pois.
Jos pelit ja porno pysyvät hetken kontrollissa, kuluu viinaa niille rajoille asti että saattaa juoda kokonaisen viinapullon yksin kotona ja pissata yöllä sänkyyn.
Kun hän joi tuon määrän viinaa, piti minun mennä seuraavana päivänä töihin. Yritin soittaa hänelle päivällä ja laittaa viestiä.
Hän ei vastannut ja olin niin ahdistunut, että väritin jo mielessäni kuvia, kuinka hän on tyyliin tukehtunut tai jotain muuta kamalaa, koska tuo on jo aika vaarallinen määrä kerralla juotavaksi.
Tämä tapahtui muutama viikko sitten.
Hänen viinankäyttönsä on ollut muutenkin holtitonta koko raskauden ajan ja on toistuvasti lupaillut parantaa tapansa.
Oli sitten kyseessä pelaaminen, todella kova pornon kulutus tai juominen TAI vain ylipäätän miten hän puhuu ja kohtelee minua.
(Tai jättää tekemättä. Minä esim siivoan kodin,pesen pyykit ja teen ruoat ym. En pahemmin ole saanut mitään hemmottelua mitä moni nainen raskausaikana mieheltäsä saa)
Kuitenkin jotenkin aina haluan uskoa parasta ja ajatella että hän muuttuu.
Varsinkin nyt kun olen raskaana, on tuntunut että on ikäänkun pakko voida vaan luottaa ja uskoa.
Rikottuja lupauksia on valitettavasti niin paljon ettei yhden sormen kädet riitä niitä laskemaan.
Mutta jostain kumman syystä mies uhriutuu kun alamme puhumaan näistä asioista.
Hän alkaa hokemaan asioita kuten; "enkö muka ikinä tee mitään oikein, ehkä olen vaan paska, enkö ole muka yrittänyt" ym.
Ja sitten jättää mut yksin esim olohuoneeseen ja menee "pakoon" riitaa vessaan ja väittää että minä olen ylitunteellinen, haluan vain riidellä ja korotan ääntäni.
Että hän ei sellaista käytöstä jaksa katsella.
Olen yrittänyt asiallisesti jutella ja myös laittanut pitkiä viestejä LUKEMATTOMIA kertoja perään, missä asiallisesti yritän selittää reaktioitani jotta hän ymmärtäisi minua.
En halua riidellä, vaan haluan tulla kuulluksi, nähdyksi ja kunnioitetuksi.
Alkanut tuntumaan, että tuskinpa edes lukee niitä viestejä.
Lähinnä naljailee välillä huonon käytöksensä jälkeen että meinaatko taas laittaa viestiä perään.
Pudotin yksi päivä lautasen täynnä ruokaa matolle ja lautanen meni rikki.
Mies alkoi saarnaamaan minulle siitä, kuinka olen toistuvasti hänen mielestään varomaton ja minun pitäisi oppia olemaan tarkempi.
Yritin saada häneltä edes yhden esimerkin puoltamaan sitä, kuinka olen tavallista ihmistä muka kömpelömpi ja varomattomampi. No ei tullut kuulemma just sillä hetkellä mieleen.
Sanoin tuohtuneena hänelle, että en minä ole nalkuttamassa vahingoista, niitä sattuu kaikille. En nalkuta kun hän pissaa sänkyyn tai rikkoi puhelimeni humalassa.
Mihin hän sanoi, että en kestä ikinä kuulla omista vioistani ja että tämäkin on käännettävä häneen.
Lautasen rikkominen on täysi vahinko!
Minä olin ostanut tuon lautasen, ruokatarvikkeet ja vielä valmistanut ruoat.
Tuntui, että lähinnä halusi vain purkaa omaa huonoa oloaan minuun, raskaana olevaan kumppaniin, joka oli valmistanut hänelle juuri aterian.
Tässä vain yksi esimerkki riidoista.
Tästä tulee todella pitkä viesti, anteeksi etukäteen, mutta kiitos kiitos jos jaksat lukea loppuun saakka!! 🙏
Tulin suunnittelemattomasti raskaaksi ja olen tällä hetkellä raskausviikolla 16 ja koko raskauden ajan olen tuntenut itseni todella yksinäiseksi.
Pidän yleisesti ottaen itseäni vahvana ja kärsivällisenä ihmisenä, mutta viimeaikoina oma mieli on alkanut rakoilla toden teolla.
Jopa niin paljon, että pelkään välillä omia tunteita ja ajatuksiani.
Myöskin sitä, miten nämä tunnetilat vaikuttavat sisälläni kasvavaan lapseen.
Monelle raskausaikana tuo turvaa oman kumppanin tuki ja perhe.
Perhettä tai oikeammin sukua, minulla ei ole.
Olen eronnut uskonnollisesta lahkosta, mihin suku ja perhe kuului ja tästä syystä, en ole edes olemassa heille.
Tämän asian olen melko hyvin sisäistänyt ja siihen tottunut, paitsi raskausaika on tuonut pintaan todella haavottuvaisia tunteita ja yksinäisyyttä.
Mietin kuinka ihana olisi, kun voisi kääntyä esim oman äidin puoleen raskauteen liittyvissä asioissa..
Isoin ahdistuksen aihe on kumminkin parisuhde johon tämä lapsi tulee syntymään, mikäli niin päätän.
Rakastan miestäni valtavasti, enemmän kuin olen ikinä toista ihmistä rakastanut.
Tekisin mitä vain hänen eteensä ja olen yrittänytkin olla koko suhteemme ajan hänelle se täydellinen puoliso.
Käsi sydämellä, voin rehellisesti sanoa, että olen antanut kaikkeni tälle suhteelle ja hänelle.
Enkä myöskään usko että hän voisi tätä kiistää.
Sama vene ei kumminkaan kulje molempiin suuntiin.
Miehellä on vakava peliriippuvuus, johon passitin hänet hakemaan ammattiapua ennen kuin olin raskaana.
Tämä riippuvuus aiheutti jo ennen raskautta ahdistusta siitä, millainen elämäni ja mahdollisten lasten elämä tulee olemaan, kun toisella ei ole ollenkaan itsekuria.
Kun hän pystyy hetken pysymään poissa nettipeleistä, tulee korvaavana pornon katsellu niille rajoille asti, että se on meidän seksielämästämme pois.
Jos pelit ja porno pysyvät hetken kontrollissa, kuluu viinaa niille rajoille asti että saattaa juoda kokonaisen viinapullon yksin kotona ja pissata yöllä sänkyyn.
Kun hän joi tuon määrän viinaa, piti minun mennä seuraavana päivänä töihin. Yritin soittaa hänelle päivällä ja laittaa viestiä.
Hän ei vastannut ja olin niin ahdistunut, että väritin jo mielessäni kuvia, kuinka hän on tyyliin tukehtunut tai jotain muuta kamalaa, koska tuo on jo aika vaarallinen määrä kerralla juotavaksi.
Tämä tapahtui muutama viikko sitten.
Hänen viinankäyttönsä on ollut muutenkin holtitonta koko raskauden ajan ja on toistuvasti lupaillut parantaa tapansa.
Oli sitten kyseessä pelaaminen, todella kova pornon kulutus tai juominen TAI vain ylipäätän miten hän puhuu ja kohtelee minua.
(Tai jättää tekemättä. Minä esim siivoan kodin,pesen pyykit ja teen ruoat ym. En pahemmin ole saanut mitään hemmottelua mitä moni nainen raskausaikana mieheltäsä saa)
Kuitenkin jotenkin aina haluan uskoa parasta ja ajatella että hän muuttuu.
Varsinkin nyt kun olen raskaana, on tuntunut että on ikäänkun pakko voida vaan luottaa ja uskoa.
Rikottuja lupauksia on valitettavasti niin paljon ettei yhden sormen kädet riitä niitä laskemaan.
Mutta jostain kumman syystä mies uhriutuu kun alamme puhumaan näistä asioista.
Hän alkaa hokemaan asioita kuten; "enkö muka ikinä tee mitään oikein, ehkä olen vaan paska, enkö ole muka yrittänyt" ym.
Ja sitten jättää mut yksin esim olohuoneeseen ja menee "pakoon" riitaa vessaan ja väittää että minä olen ylitunteellinen, haluan vain riidellä ja korotan ääntäni.
Että hän ei sellaista käytöstä jaksa katsella.
Olen yrittänyt asiallisesti jutella ja myös laittanut pitkiä viestejä LUKEMATTOMIA kertoja perään, missä asiallisesti yritän selittää reaktioitani jotta hän ymmärtäisi minua.
En halua riidellä, vaan haluan tulla kuulluksi, nähdyksi ja kunnioitetuksi.
Alkanut tuntumaan, että tuskinpa edes lukee niitä viestejä.
Lähinnä naljailee välillä huonon käytöksensä jälkeen että meinaatko taas laittaa viestiä perään.
Pudotin yksi päivä lautasen täynnä ruokaa matolle ja lautanen meni rikki.
Mies alkoi saarnaamaan minulle siitä, kuinka olen toistuvasti hänen mielestään varomaton ja minun pitäisi oppia olemaan tarkempi.
Yritin saada häneltä edes yhden esimerkin puoltamaan sitä, kuinka olen tavallista ihmistä muka kömpelömpi ja varomattomampi. No ei tullut kuulemma just sillä hetkellä mieleen.
Sanoin tuohtuneena hänelle, että en minä ole nalkuttamassa vahingoista, niitä sattuu kaikille. En nalkuta kun hän pissaa sänkyyn tai rikkoi puhelimeni humalassa.
Mihin hän sanoi, että en kestä ikinä kuulla omista vioistani ja että tämäkin on käännettävä häneen.
Lautasen rikkominen on täysi vahinko!
Minä olin ostanut tuon lautasen, ruokatarvikkeet ja vielä valmistanut ruoat.
Tuntui, että lähinnä halusi vain purkaa omaa huonoa oloaan minuun, raskaana olevaan kumppaniin, joka oli valmistanut hänelle juuri aterian.
Tässä vain yksi esimerkki riidoista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jotenkin mies ei näe kuinka paljon olen hänen peliongelmiaan, juopotteluaan ja välillä aggressiivista känni käytöstä ja valheitaan katsonut ja kestänyt.
Ongelma tuntuu olevan hänen päässään aina muualla kuin hänessä itsessään.
Syyttää milloin stressiä ja milloin mitäkin siitä että hän käyttäytyy miten käyttäytyy.
Olen henkisesti aivan loppu ja tänään aamulla meillä tuli taas riita.
Istuin suhun lattialla ja itkin silmät päästä kun en enää vaan pysty ja jaksa tätä.
Mietin missä mun ihana kumppani johon voin tukeutua ja hakea rakkautta ja turvaa.
Tää suhde tekee kaikkea muuta.
Pakkasin kamat ja lähdin ystävän luokse pariksi päiväksi. Olo on aivan kuollut ja neuvoton tällä hetkellä. En vaan jaksa yksinkertaisesti enää. Oma mielenterveys pettää pian.
Hae apua muualta kuin suomi24-palstalta.
Tarvitset apua, mutta en osaa sanoa mistä suunnasta. Voitko ottaa asian puheeksi esim neuvolassa. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin. Kumppanillasi on riippuvuus, eikä hän ymmärrä edes kuinka vakava. Voimia Sinulle ja pikkuiselle.❤
Hyvä että lähdit ystäväsi luo hetkeksi, ihan oikea ratkaisu. Mun mielestä jokaisen naisen kannattaa tehdä itselleen selväksi, että se mies ei välttämättä kykenekään...tietyllä tavalla varautua pärjäämään tarpeen vaatiessa yksin, vaikka alkutilanne olisikin kohdillaan - toisin kuin teillä.
On ihan selvää kertomasi perusteella että miehelläsi on riippuvuusongelma. Sitä ei voi parantaa kukaan muu kuin mies itse, jos hän ongelmaan itse havahtuu. Kannattaa lukea myös läheisriippuvuudesta, joka äärimmäisen herkästi kehittyy riippuvaisen puolisolle. Pitkiä viestejä ei miehet lue, niiden lähettäminen on sinänsä turhaa. Mä tunnistan sun tunteet, kun olin itse samanlaisessa suhteessa. Oli iso työ selvitä siitä yksin(mullakaan ei ole perhettä ja ystäville en kaikkea kertonut). Muistan tuon turhautumisen ja sen tukahduttavan epäoikeudenmukaisuuden tunteen kun tuntuu että puhutaan eri kieltä ja ollaan valovuosien päässä toisistaan...
Elämässä vaan on niin, että ainoa mihin voit varmasti tukeutua ja luottaa, olet sinä itse. Sinulla on valta ja voima määritellä mitkä ovat sinun vähimmäisvastimuksesi suhteelle, millaista elämää haluat elää ja miten sinua saa kohdalla. Sinä päätät, sinä valitset mitä elämääsi päästät. Sinun on siis rakastettava ja arvostettava itse itseäsi!
Muista ettet koskaan voi muuttaa toista ihmistä. Et voi takoa näkemystä toisen päähän, jos hän kieltäytyy kohtaamasta todellisuutta.
Pidä itsestäsi huolta, kuuntele itseäsi(ja vain itseäsi) sen suhteen annatko raskauden jatkua vai et. Muista myös, että myös alkuraskaudessa tunteet on herkillä ihan luonnollisesti.
Lohtua sinulle täältä, toivon että löydät voimasi ja olet omalla puolellasi!
Päihdelinkistä muuten löytyy paaaaaljon kohtalotovereiden kertomuksia, käyhän lukemassa. Et ole yksin, valitettavasti.