Minut savustettiin entisestä työpaikasta luottamusmiehen ja johdon systemaattisella toiminnalla ulos. Minun olemasssaolevalle paikalleni palkattiin toinen henkilö (talon ulkopuoleta)eikä minulle tehty uutta toimenkuvaa.Minulle lakattiin puhumasta eikä kysymyksiini vastattu, korkeintaan ivailtiin ja nakeltiin niskoja. Mitäpä muuta vaihtoehtoa oli kuin hakeutua pois? Liiton lakimies sanoi, että pieni mahdollisuus on saada korvaus, koska lähdin 100 euroa pienemmällä bruttopalkalla/kk uuden työnantajan palvelukseen. Toisaalta kysymys ei ole nyt rahasta, vaan periaatteesta.
Menisikö läpi vai ei?
Oikeuteen asti en jaksa lähteä
5657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi kuule. Et ole ainut. Nykyisinhän luottamusmiehillä ja porukalla on enemmän valtaa kuin työnjohdolla. Siksi kai työpaikoilla voidaan huonosti. On tapahtunut vallan ylitys.
Näinhän on tapahtunut kouluissakin. Oppilaat nimittelevät ja haistattelevat opettajiaan. Ei haluta kuunnella eikä totella mitään.
Ei kai luottamusmiehilläkään olisi tarvetta tulla sanomaan ja kehottaa työtoveriaan peiliin katsomaan.
Omakuvan paljastavaan peiliin katsominen voisi tehdä näillekin "paaveille>" tosi kipeää.
Jos vielä sieltä peilistä näkisi itsensä ja oman raadollisuutensa sekä puolueellisuutensa.
Minuakin taannoinen pääluottamusmies uhkaili lopputilillä ja saman talon erään osaston luottamusmies nimitteli.
Minun ei auttanut muu kuin lähteä talosta.
Kuka jaksaa olla sellaisen paineen alla? On käytettävä itsesuojeluvaistoa terveytensä säilyttämiseksi.
Ja kuitenkin olemme samassa veneessä. Vieläkö tällaisia luottamusmiehiä voidaan kutsua tovereiksi?
Kylläpä luottiksetkin saisivat katsoa peiliinsä.
Teillä on teidän oman työporukan valitsema luottamusmies tai ainakin pitäisi olla.
Jos te olette itse luottamusmiehenne valinneet niin te voitte myös itse hänet irtisanoa toimestaan.
Jos taas sinulla on omia etuja mitkä eivät käy yksiin työryhmän kanssa niin olet heikoilla koska enemmistö päättää.
Sopimukset ja lait sitovat luottamusmiehiä toimimaan niiden mukaan ja jos eivät toimi niin valita.
Kenelles valitan?
on huono luottamusmies ja hyvällä työporukalla on hyvä luottamusmies. Kato, hyvä porukka ei huonoa miestä valitse eikä pidä !!
Enemmistö tekee aina sen valinnan , on turha sanoa että itsehän valitsitte luottamusmiehen.
Siinä ammattietiikkasi kärsii jos se huono työporukka joka on valinnut sen huonon "johtajan" pääsee valtaan.
Se ahkera, tunnollinen ja rehellinen saadaan äkkiä tuolla porukalla savustettua ulos ja mustattua hänen maine.. Pahimmillaan tuo huono porukka saa valita uudet työntekät joten ulospääsyä ei ole ....