Kesäksi alle 100 kg

Anonyymi

Olen kevennellyt tässä alkuvuoden. Nyt tavoitteena on päästä alle sataan kiloon toukokuun loppuun mennessä. Pudotettavaa on noin 9 kg.

Punnituspäiväni on maanantai.

22

896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tänään vaaka näyttää 108,4kg.

    • Anonyymi

      Lueppa aiemmin 24.3.2021 kirjoittamani viesti
      Kaikki tarvittava tieto ruuasta ja ajoituksesta“ se yksinkertaisesti ilmoittaa kaiken mitä tarvitsee tietää oikeasta syömisestä.

      • Anonyymi

        Yksikertainen se viesti oli, mutta ei ilmoita mitään muuta kuin sen kuinka sinä syöt tai selittelet että syöt.

        Laihduttajan kannattaa unesta herättyään olla syömättä niin pitkään kuin sietää olla, koska unen aikainen paasto aiheuttaa sen että elimistö kuluttaa tuolloin läskiä. Siis pitää lipitää ensin vettä ja siten kun se ei enää maistu niin, maustamattomina ja värjäämättöminä, teetä tai kahvia.

        Vaasta sitten, kun ei enää siedä nälän tuntemusten kanssa peuhaamista, laihduttajan kannattaa ruokailla pienienerginen annos, enintään 200 kCal. Näin toimien aterioita kertyy vuorokauden aikana useita.

        Aina kun ihminen ruokailee käynistyy ruuansulatus, vatsamehut alkavat prosessoimaan ruokaa ja noin 10 … 20 min kuluttua ensimmäisestä suupalasta, ruuasta saatua energiaa alkaa olla käytettävissä, jolloin laihtuminen pysähtyy täysin koska elimistö saa tarvitun energian ruuansulatuksesta käsin.

        Pienienergisillä annoksilla on muun muassa se etu laihduttajalle että vuorokauteen tulee automattisesti useita tilanteita joissa ilmenee nälän tuntemuksia, nälän tunne on tarkoittaa että elimistö kapinoi hormonaalisilla viesteillä siitä että energiareserviä hupenee eli läskiä kululuu. Mitä useampia em. tilanteita vuorokaudessa on, sen helpommin laihtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit voinut työntää lässytyksesi jonnekin toisaalle.

        Tämä on laihduttajien tukipalsta.

        Ottaako niin kutsutuille koville?

        Pakko kommentoida että minä en juo kahvia tai teetä.Ja en osta niitä sun takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaako niin kutsutuille koville?

        Ei ota, mutta jos jonkinlainen kaistajako täällä on olemassa niin noi jonninjoutavat lässytyset voi laittaa toisaalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ota, mutta jos jonkinlainen kaistajako täällä on olemassa niin noi jonninjoutavat lässytyset voi laittaa toisaalle.

        Tuolla kaverilla on yleinen tarve päteä, sen takia lässyttää paljon sanoja mutta vähän asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla kaverilla on yleinen tarve päteä, sen takia lässyttää paljon sanoja mutta vähän asiaa.

        Tulit sitten psykomussuttamaan, taidat olla helppoheikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikertainen se viesti oli, mutta ei ilmoita mitään muuta kuin sen kuinka sinä syöt tai selittelet että syöt.

        Laihduttajan kannattaa unesta herättyään olla syömättä niin pitkään kuin sietää olla, koska unen aikainen paasto aiheuttaa sen että elimistö kuluttaa tuolloin läskiä. Siis pitää lipitää ensin vettä ja siten kun se ei enää maistu niin, maustamattomina ja värjäämättöminä, teetä tai kahvia.

        Vaasta sitten, kun ei enää siedä nälän tuntemusten kanssa peuhaamista, laihduttajan kannattaa ruokailla pienienerginen annos, enintään 200 kCal. Näin toimien aterioita kertyy vuorokauden aikana useita.

        Aina kun ihminen ruokailee käynistyy ruuansulatus, vatsamehut alkavat prosessoimaan ruokaa ja noin 10 … 20 min kuluttua ensimmäisestä suupalasta, ruuasta saatua energiaa alkaa olla käytettävissä, jolloin laihtuminen pysähtyy täysin koska elimistö saa tarvitun energian ruuansulatuksesta käsin.

        Pienienergisillä annoksilla on muun muassa se etu laihduttajalle että vuorokauteen tulee automattisesti useita tilanteita joissa ilmenee nälän tuntemuksia, nälän tunne on tarkoittaa että elimistö kapinoi hormonaalisilla viesteillä siitä että energiareserviä hupenee eli läskiä kululuu. Mitä useampia em. tilanteita vuorokaudessa on, sen helpommin laihtuu.

        Tuo juttu sotii täysin omaa laihduttamistani vastaan, sillä itse laihdun parhaiten syömällä 5 ateriaa ja aamiainen aina heti herättyä, mikä mukavasti käynnistää aineenvaihdunnan. Seuraava ateria, lounas 4 tunnin kuluttua aamupalasta, välipala 3 tuntia lounaasta, päivällinen 3 tuntia välipalasta ja illallinen 3-4 tunnin kuluttua päivällisestä. Tärkeintä on ettei näläntunnetta tarvitse sietää kuin hetken, mutta korkeintaan yhden tunnin, sillä kun näläntunne menee ohi, se tarkoittaa että kroppa on ottanut energiansa haukaten hauisleipää eli verottanut lihaksia. Rasva lähtee kropasta viimeisenä, jollei harrasta yhtään liikuntaa.

    • Anonyymi

      Tänään alkaa painonpudotus. Pituus 167 ja paino 81,5 kg. En aio olla nälkäkuurilla tai paastota. Kolme kunnon ateriaa päivässä. Ei välipaloja.Lopullinen tavoitepaino 60-65. En kaipaa neuvoja miten syödä. Tiedän kyllä miten syödään. Päivitän tänne tilannetta. Tiedän että aluksi lähtee nesteet.

      • Anonyymi

        Lisää kaksi kevyttä välipalaa, niin pääset parempiin tuloksiin

    • Anonyymi

      Tänään painan 106,4kg. Ap.

      • Anonyymi

        Oletko käynyt vaa´alla 8.4. jälkeen?
        Mitä vaaka näyttää nyt ap?
        Onko jo alle 100?

        Mulla on maaliskuun 15 päivä aloitetusta 20 kg painonpudotuksesta nyt jäljellä vielä 9 kg eli saman verran mistä pudotustavoitteesta aloitit. Tsemppiä, kyllä ne karisee, kun syö terveellisesti ja liikkuu joka päivä ainakin tunnin. Itse en ole nälässä ollut yhtään.

    • Anonyymi

      Mulla lähtöpaino oli 98,4kg. Seitsemässä viikossa on lähtenyt 9 kg eli aamulla paino oli 89,4kg. Nyt olisi vielä 11 kg jäljellä pudotettavaa ihraa, koska pistin alun perin tavoitteeksi tasan 20 kg. Tämä olisi tarkoitus saada pois vielä ennen kesää. Aika alkaa kyllä käydä vähiin. Sovitaan että kesäni alkaa juhannuksesta. :D
      Olen itselleni silti armoton, sillä juhannukseen on aikaa vain reilu 7 viikkoa. Mutta jos nyt edes toiset 9kg lähtisi, niin sekin olisi hyvä saavutus.

      • Anonyymi

        Meinasitko juhannuksena sitten repsahtaa vai syödä vaan terveellistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasitko juhannuksena sitten repsahtaa vai syödä vaan terveellistä?

        Luulen ettei minulla enää ole tarvetta tai himoa repsahtaa? Painoa on nyt lähtenyt 11 kg eli 2 kg lisää edelliseen. En usko että painonpudotus enää voi jatkua yhtä reippaana kuin aiemmin? Selvästi paino alkoi jumittamaan 88,5 kg kohdalla. Mietin, että vähennänkö syömistä, sillä päivälliseni on vielä runsas. Mutta sitten päättelin, että saan kropan menemään säästöliekille, jo vähennän liikaa kaloreita.
        Kyllä terveellisestä ruokavaliosta on jo tullut elämäntapa tässäkin ajassa, enkä tunne olevani millään "kuurilla". Ruokarytmi minulla on periaatteessa ollut aina kohdallaan. Läskit on kerääntyneet turhista iltaherkuista.
        Joskus päivällisenjälkeen iskee vielä makeanhimo, mutta olen ajoittanut tunnin iltalenkkini juuri tuohon kohtaan ja lenkin jälkeen ei maistu muu kuin vesi.

      • Anonyymi

        Nyt 11,2 kg lähtenyt 98,4 -> 87,2.
        Vielä siis 8,8 kg pudotettavaa. No onhan sekin vähemmän kuin 11 kg ja Juhannus lähestyy...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt 11,2 kg lähtenyt 98,4 -> 87,2.
        Vielä siis 8,8 kg pudotettavaa. No onhan sekin vähemmän kuin 11 kg ja Juhannus lähestyy...

        Nyt paino n. 12 kg (tarkalleen ottaen 11kg900g) lähtenyt ja 8 kg jäljellä pudotettavaa. Paino 86,5 kg.

    • Anonyymi

      Aika monta maanantain punnituspäivää jo aloittajalla mennyt. Onko tästä ymmärrettävä, että paino alkoi jumittaa vai tuliko repsahdettu takaisin entiseen elämään, johon painonhallinta ei kuulu? Olisi ollut kiva saada tsemppari mukaan omaan 9 kilon haasteeseen. :'(

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      163
      13891
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      88
      10032
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      101
      9199
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8359
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      48
      6827
    6. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      43
      6813
    7. 151
      6216
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      102
      5164
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      4105
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      406
      1363
    Aihe