Haluaisin kuulla kokemuksia sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat muuttaneet yhteen uuden kumppanin kanssa siinä vaiheessa, kun lapset ovat jo lähteneet maailmalle. Kyse siis kahden aikuisen uusperheestä.
Onko toinen muuttanut toisen kotiin vai oletteko muuttaneet yhdessä molemmille uuteen asuntoon? Mitkä ovat ne syyt, että yhdessä asuminen ei ole onnistunut ja on tullut ero? Mikä johtanut eroon, mistä riidelty eniten? Onko tullut yllätyksiä, joista ei ollut tietoa ennen yhteenmuuton? Oletteko tehneet mistään asiasta kirjallista sopimusta? Rullaako arki hyvin? Mikä on onnistunut hyvin?
Löytyykö yhteisymmärrys esim. kalusteista, kotitöistä. Entä kummankin aikuisten lasten vierailut ja muu vaikutus suhteeseen?
Tällä iällä ei ole enää niin helppoa sopeutua toisen tapoihin. Nouseeko pienistäkin asioista erimielisyyttä, esim. erilainen käsitys siisteydestä ja järjestyksestä kotona?
Onko toinen muuttanut toisen kotiin vai oletteko muuttaneet yhdessä molemmille uuteen asuntoon? Mitkä ovat ne syyt, että yhdessä asuminen ei ole onnistunut ja on tullut ero? Mikä johtanut eroon, mistä riidelty eniten? Onko tullut yllätyksiä, joista ei ollut tietoa ennen yhteenmuuton? Oletteko tehneet mistään asiasta kirjallista sopimusta? Rullaako arki hyvin? Mikä on onnistunut hyvin?
Löytyykö yhteisymmärrys esim. kalusteista, kotitöistä. Entä kummankin aikuisten lasten vierailut ja muu vaikutus suhteeseen?
Tällä iällä ei ole enää niin helppoa sopeutua toisen tapoihin. Nouseeko pienistäkin asioista erimielisyyttä, esim. erilainen käsitys siisteydestä ja järjestyksestä kotona?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voisi helposti kuvitella, että helpommin syntyy riitoja keski-ikäisillä kaikista noista siisteys ym.jutuista kuin nuoremmilla pareilla, sillä täytyy muistaa että ne parit, jotka ovat asioita hyvin onnistuneet selvittämään niin ke ei eroa eli ei semmoisia ihmisiä vapaana ole viiskymppisenä. Toisaalta ne ihmiset, jotka ei halua tehdä missään asioissa kompromisseja toisen kanssa pysyy helpommin sinkkuna eron jälkeen eli ehkä tajuaa (ainakin osa) olla etsimättä uutta kumppania.
Mies 50 reilusti ja nainen 40 vähän
Meillä on eri kulttuuri, eri uskonto, erilainen kasvatus, erilainen sosiaalinen asema, eri äidinkieli jne.
Rakkaani eli nainen päättää, kotiin liittyvistä seikoista. Hän kyllä kuuntelee mielipiteeni, arvostaa, ottaen sen huomioon, mutta päätöksen hän tekee itsenäisesti.
Itse en esim. olisi kehdannut ostaa isointa telkkaria, mitä kaupasta löytyy. Mut hän taas katsoi tekevänsä minut onnelliseksi. Minulle siis sopii järjestely, paremmin kuin hyvin. Autoista molemmat päättävät itse.
Ruoasta joudumme keskustelemaan, erilaisten tottumusten vuoksi. Usein syömme samaa, joskus teemme molemmat itse ruokamme.
Viimeksi kun olimme eri mieltä, taisi olla kun ehdotin, voisimme juoda hieman.
Hän tokaisi, ettei mun kanssa kannata juoda, koska haluan aikaisin nukkumaan :).
Saattanut hyvinkin käydä niin.
Yksi on kuitenkin aihe, mistä emme koskaan keskustele. Kumpi rakastaa enemmän? Aihe on huono, koska molemmat tiedämme antavamme ja saavamme kaiken mahdollisen .
Kun arvostaa itseään niin paljon, että voi huoletta arvostaa ja rakastaa toista täydestä sydämestään, ei oikein riidalle sopivia aiheita löydy.
Erimieltä voi ja saa olla. Ratkaisuksi kelpaa vain meille paras.
Avioiduimme runsas kasi vuotta sitten ja siinä vaiheessa muutimme yhteen minun asuntooni, nyt mies 62 ja minä 68v. Ihan mukavasti arki soljuu, mies vielä työelämässä, minä teen kotityöt. Mökkeillään hänen mökillään ympäro vuoden hän kalastaa ja kalaa onkin usein pöydässä.
Ei valittamista, löysimme toisemme deittipalstalta.
Meitä yhdistää myös usko Jumalaan.
Yhteisymmärrys löytyy kun sitä haetaan. Uskokaa pois. Kyllä se hyvin menee.
Toisen tavat ärsyttävät etenkin viikonloppuisin.
Olemme reilusti yli 50 vuotiaita ja seurustelleet useamman vuoden. Naisystäväni muutti luokseni 6 kuukaudeksi väliaikaisesti hänen tehtyä asuntokaupat, uusi asunto oli hänellä jo katsottuna. Omaa kotiaan hän piti erittäin siistinä, mutta asuessaan luonani hän ei tehnyt juuri mitään kodin siisteyden eteen, imuroin, siivosin keittiön yms. jotta paikat pysyi siistinä. Hän ei siivonnut, ei edes roskapussia ulos vienyt. Huomasin myös, että päivärytmimme oli aivan erilainen, toinen meni nukkumaan jo kahdeksalta, kun olisi ollut hyvää aikaa illasta katsoa yhdessä vaikka elokuvaa. Kesäksi useammaksi kuukaudeksi majoitin lisäksi vielä hänen opiskelevan tyttärensä ja siivosin hänenkin jäljiltä kotia. Lopussa tein jo henkisen aamukamman ja laskin päiviä milloin naisystäväni muuttaisi pois, hän maalasi ennen muuttoa hienot kuvat miten auvoista meidän elämä saman katon alla olisi. Pitkässä nuoruuden avioliitossa (27 v. ) ei tullut koskaan tällaisia tuntemuksia, vaikka ero aikanaan muista syistä tulikin.
Vielä lisään tähän, että hän suhtautui lapsiini hyvin varauksellisesti / kielteisesti heidän käydessään kotonani, lapseni ovat aikuisia ja osaavat hyvät käytöstavat. Joten suosittelen ennen yhteenmuuttoa kokeilemaan "määräaikaista yhteisasumista " , kun ollaan jo yli viidenkymmenen, jotta ei tarvitse katua myöhemmin.
Se on viisain kun kumpikin asuu omillaan ja käy vaan naimassa aina toisen luona kun siltä tuntuu.
Ei se silloin ole mikään parisuhde mielestäni. Tiedän useamman parin, jotka menneet yhteen ns. vanhoilla päivillä ja asuvat yhdessä ja hyvin on mennyt.