Tässä muutama hyväksi havaittu tapa pettää itseään ja valehdella, niin että on mahdollista pitää kiinni isiltä opituista harhaopeista ja perinteistä, vaikka ne on kerta toisensa jälkeen osoitettu Raamatun kirjoitusten ja Jumalan tahdon vastaisiksi.
1. Älä huomioi lainkaan vastaväitteitä ja oppisi kumoavia tai sitä kritisoivia perusteluja.
2. Siteeraa Raamatusta vain oppiasi näennäisesti tukevat ja virheellisesti tulkitut kohdat, mutta jätä kokonaan huomiotta ja käsittelemättä oppisi kannalta vaikeat kohdat, jotka kyseenalaistavat ja jopa kumoavat oman oppisi.
3. Irrota jakeita asiayhteydestä ja tulkitse ne mielivaltaisesti oman oppisi tueksi yrittämättä ymmärtää lainkaan sitä, mitä kirjoittajat ovat tarkoittaneet sanoillaan ja mikä heidän sanomansa on ollut (kokonaisuus).
4. Käytä tukenasi virheellisiä Raamatun käännöksiä ja sano niitä "Jumalan sanaksi".
5. Vetoa auktoriteetteihin, jotka ovat oman oppisi kehittäneitä katolisia isiä tai protestanttisia uskonpuhdistajia tai nykyään arvostettuja ja suosittuja saarnaajia tai asiantuntijoita, kunhan he vain ovat oman oppisi puolella ja muita vastaan.
6. Älä tutki omakohtaisesti tarkasti sitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Älä tutki sanakirjoja, interlineaareja, kommentaareja, opetustekstejä, tieteen tutkimuksen tuloksia ja muita apuvälineitä, vaan pidä kirjaimellisesti totena se, mitä isät ovat sanoneet ja opettaneet virheellisiin käännöksiin ja mielivaltaiseen tulkintaan perustuvalla tavalla.
Kuutta kohtaa noudattamalla voit pitää hyvällä omallatunnolla kiinni isiltä perityistä harhaopeista ja perinteistä, ihmisten käskyistä ja ihmisten opeista, niin että sinun ei tarvitse muuttaa mieltäsi ja korjata opetustasi/ elämääsi Raamatun sanan mukaan. Näin tekee Usko Toivonen. Miksi et sinäkin tekisi?
1. Älä huomioi lainkaan vastaväitteitä ja oppisi kumoavia tai sitä kritisoivia perusteluja.
2. Siteeraa Raamatusta vain oppiasi näennäisesti tukevat ja virheellisesti tulkitut kohdat, mutta jätä kokonaan huomiotta ja käsittelemättä oppisi kannalta vaikeat kohdat, jotka kyseenalaistavat ja jopa kumoavat oman oppisi.
3. Irrota jakeita asiayhteydestä ja tulkitse ne mielivaltaisesti oman oppisi tueksi yrittämättä ymmärtää lainkaan sitä, mitä kirjoittajat ovat tarkoittaneet sanoillaan ja mikä heidän sanomansa on ollut (kokonaisuus).
4. Käytä tukenasi virheellisiä Raamatun käännöksiä ja sano niitä "Jumalan sanaksi".
5. Vetoa auktoriteetteihin, jotka ovat oman oppisi kehittäneitä katolisia isiä tai protestanttisia uskonpuhdistajia tai nykyään arvostettuja ja suosittuja saarnaajia tai asiantuntijoita, kunhan he vain ovat oman oppisi puolella ja muita vastaan.
6. Älä tutki omakohtaisesti tarkasti sitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Älä tutki sanakirjoja, interlineaareja, kommentaareja, opetustekstejä, tieteen tutkimuksen tuloksia ja muita apuvälineitä, vaan pidä kirjaimellisesti totena se, mitä isät ovat sanoneet ja opettaneet virheellisiin käännöksiin ja mielivaltaiseen tulkintaan perustuvalla tavalla.
Kuutta kohtaa noudattamalla voit pitää hyvällä omallatunnolla kiinni isiltä perityistä harhaopeista ja perinteistä, ihmisten käskyistä ja ihmisten opeista, niin että sinun ei tarvitse muuttaa mieltäsi ja korjata opetustasi/ elämääsi Raamatun sanan mukaan. Näin tekee Usko Toivonen. Miksi et sinäkin tekisi?
Vastaukset 67
Vanhimmat
Raamatun ilmoitus on se, mihin kaikki tulee perustaa, kun keskustelemme Raamatun pohjalta.
Raamatun ilmoituksen perusteella juuri kaikki omat opit on helppo tunnistaa, koska niissä yleensä joudutaan selittämään pois Raamatun ilmoitusta.
Esim.
9 Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
( 2Kor 8)
Tämä jae vaatii paljon selitystä oppien edustajita.
Muutenhan tuo aloituksesi vaikuttaa jokseenkin asialliselta, kunhan vain kohdistat tuotoksesi myöskin itseesi.
Usko Toivonen
1Kor 8:9 on syytä selittää tarkoin, koska trinitaarit vääntävät kirjoituksia vinoon mm. sen avulla, ja jättävät kokonaan huomiotta kaikki ne kohdat, jotka kumoavat heidän oppinsa. Muun muassa nämä jakeet:
Johanneksen evankeliumi:
5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Jeesus sanoo, että Isä on yksin totinen Jumala. Usko Toivonen sivuuttaa tällaiset kohdat kokonaan kommentoimatta niitä millään tavalla ja siteeraa Raamatusta väärin tulkittuja kohtia, joita pitää todisteena ihmisiltä oppimansa harhaopin oikeellisuudesta.
Niin, monissa Raamatunkohdissa on ilmoitettu Herran Jeesuksen Kristuksen taivaallinen asema, josta Hän nöyrtyi tullessaan pelastamaan syntistä ihmiskuntaa.
Tuossakin Johanneksen evankeliumin kohdassa se on ilmoitettu.
5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
( Joh 17)
Jos et huomioi tätä, niin oppisi kaatuu vajavaisuuteensa.
Jeesushan todisti tuossa samassa puheessaan, johon viittasit, lähteneensä Isästä.
28 Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö." ( Joh 16)
Jeesuksen armon tuntemattomat eivät hyväksy rikkaan tulleen köyhäksi, vaan sanovat Raamatun vastaisesti köyhän tulleen rikkaaksi, vaikka Raamatun ilmoitus on juuri päinvastoin.
9 Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
( 2Kor 8)
Kysymys on siis siitä, että Herran Jeesuksen Kristuksen armon ollessa peitossa, em. jae ei aukea.
Usko Toivonen
Johanneksen evankeliumista en ala sen koommin vängätä, sillä se on harhaoppinen tai ainakin poikkeaa selvästi sitä vanhemmista teksteistä. Sen sisältö ja tapahtumajärjestys eroaa muista evankeliumeista, niin että on jyrkästi ristiriidassa ja on epäluotettava.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2018/02/04/onko-raamatun-kirjoituksia-muokattu/#Joh
Kaikkiin Johanneksen evankeliumin kohtiin löytyy silti unitaarien vastaukset.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/hakemisto/#jumala
Korinttolaiskirjeen rikas tuli köyhäksi kohta ei puhu mitään Jeesuksen olemisesta isän tykönä ennen ihmiseksi syntymistä.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/06/07/linkkeja-raamatun-kohtien-selityksiin/#2Kor_8.9
Tuolla on ymmärretty aivan oikein se, mitä Paavali asiayhteydessä sanoi.
Ja kuitenkin sitä lainaat, jos sieltä löytyy oppiisi käypää, eli korvasyyhyyn.
Noita linkkejä en avaa, selitysopit sikseen.
Usko Toivonen
Tietenkin lainaan Johanneksen evankeliumia, sillä vaikka se on harhaoppinen ja epäluotettava, niin siinäkään ei tunneta kolminaisuusoppia.
Kas näin:
Johanneksen evankeliumi:
5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Eikö tullutkaan enää korvasyyhyysi?
En minä pelkää harhaoppisen Johanneksen evankeliumin tekstejä, vaikka ne eivät sopisikaan yhteen Raamatun muun ilmoituksen kanssa siitä, että Jeesus kristus on vanhurskas ihminen, jonka Jumala on herättänyt kuolleista, eikä mitään muuta. Voin toki ihan ominkin sanoin nopeasti osoittaa sen, että ne kohdat, joita tykkäät siteerata, eivät todista Jeesuksen olevan isän vertainen Jumala, tai että kolminaisuusoppi olisi Raamatun sanan mukainen.
Johanneksen evankeliumi:
17:5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
Jeesus pyytää isää kirkastamaan itsensä: hän on arvossa alempi, koska isä kirkastaa hänet, ja isä onkin ylhäisin kirkkaus Raamatun mukaan. (2Piet 1:17)
Vaikka Jeesus olisi ollut isän tykönä ennen maailman perustamista, niin ei tuossa sanota, että hän oli isän vertainen Jumala tai Jumala ollenkaan. Jeesushan sanoi hetkeä aiemmin, että isä on yksin Jumala. Miten hän voisi kumota omat sanansa heti tämän jälkeen ja sanoa, että "Hei, eipäs olekaan - erehdyin - Jumala on kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki ja myös minä olen Jumala, isän vertainen!"
Mutta katsopas kun Jeesus ei tuon harhaoppisenkaan kohdan mukaan sellaista sanonut.
Sitä paitsi tuon voi tulkita myös niin, että Jeesuksella oli kirkkaus Jumalan suunnitelmissa -mielessä ja ajatuksissa - jo ennen kuin hän (Isä) loi tämän maailman. Tuon ei tarvitse edes kirjaimen tasolla tarkoittaa sitä, että Jeesus olisi ollut elävä olento ja persoona (henkilö) Jumalan tykönä ennen kuin syntyi ihmiseksi.
Mutta valitse sinä vain korvasyyhyysi väärin tulkitsemiasi Raamatun kohtia ja harhaoppisia lainauksia, mutta älä vain vahingossakaan kommentoi kohtia, jotka kumoavat sinun oppisi - tarkoitan näillä Raamatun kohtia kuten nuo kaksi jaetta (Jeesuksen sanat Joh 5:44 ja 17:3)
Miten voisitkaan niitä kommentoida, kun ne kumoavat sinun oppisi, joka on katolisilta isiltä peritty ihmisten oppi, eikä ollenkaan Raamatun sanaa?
Johanneksen evankeliumihan alkaa:
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh 1)
Paavali myös kirjoittaa Herran Jeesuksen taivaallisesta asemasta, mikä Hänellä oli ennen lihassa ilmestymistään.
5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
( Fil 2)
Ja myös:
9. Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
( 2Kor 9)
Siis rikas tuli köyhäksi, Jumalan vertainen nöyryytti itsensä, otti orjan muodon, jossa Hänet havaittiin olennaltaan kuin ihminenon.
Selkeää tekstiä suoraan Raamatun ilmoituksesta.
Jeesus on tuossa siteeraamassasi hetkessä itsensä tyhjentäneenä, nöyryyttäneenä, orjan muodossa.
Jos nyt sitten puhutaan korvasyyhystä, niin korvasyyhyn vuoksi Johanneksen evankeliumin alku ei mahdu korvasyyhyoppiin, joka joutuu sensuroimaan Raamatun ilmoitusta.
Usko Toivonen
Ei vaan sinä sivuutit kokonaan ne kohdat, jotka eivät sovi oppiisi. Joh 5:44, 17:3
Sanoiko Jeesus, että "Isä yksin on Jumala" vai eikö hän sanonut niin?
Niin, et vastannut mitään sinulle ikäviin kohtiin, jotka kumoavat oppisi (ja se on tunnetusti katolisilta isiltä peritty ihmisten oppi, ei Raamatun sanaa).
Jos 5:44 ja 17:3 Jeesus sanoi, että "Isä yksin on Jumala".
Miksi et usko Jeesuksen sanoja?
Minä en pelkää harhaoppisten sanoja, vaikka ne olisivat Raamatussa.
Joh 1:1-14 ei sano, että Jeesus oli isän vertainen Jumala taivaassa ennen kuin maailma luotiin. Jumala loi kaiken sanallaan, viisaudellaan, taidollaan ja voimallaan. Mikään näistä ei ole persoona, vaikka ne olisi "personoitu": niistä puhutaan ikään kuin ne olisivat persoonia. Myös viha, rakkaus ja synti ovat personoidut, mutta eivät ne ole henkilöitä.
Vaikka Jeesus olisi ollut taivaassa Isän tykönä, niin ei missään sanota sitä, että hän olisi isän vertainen Jumala, tai että häntä ei olisi luotu, tai että hän ei olisi syntynyt. Vaikka areiolaiset uskovat, että Jumala on luonut Kristuksen kautta maailman, niin tässäkin Isä on ylempi arvossa kuin Poika. Jeesus olisi vain toteuttanut Isän käskyn ja toiminut kuin taitava rakentaja, rakennusmestari tai arkkitehti.
Vertaa tätä Salomon temppeliin. Salomoa sanotaan sen rakentajaksi, vaikka ei hän sitä itse rakentanut: arkkitehdit suunnittelivat, rakennusmiehet rakensivat, mutta kunnian sai kuningas ja vain siksi, että hän rakennutti sen temppelin ja käski tehdä niin. Vertaa tuota Jumalan ja Jeesuksen suhteeseen, niin näet, että edes Jeesuksen toiminta luojana ei tekisi hänestä isän vertaista Jumalaa, eikä se todistaisi sitä, että Jeesus ei ole luotu olento. Juutalainen filosofi Filon uskoi, että maailman on luonut henkiolento, joka on Jumalan sana (logos) ja viisaus Snl 8:22-31 mukaan. Se filosofinen käsitys on siirtynyt Johanneksen evankeliumin kirjoittajien kautta Raamattuun.
Fil 2:5-11 Paavali asettaa Jeesuksen esikuvaksi ihmisestä, jonka Jumala herätti kuolleista ja korotti sen jälkeen luotuja ylemmäksi, mutta ei Jumalan rinnalle tai Jumalaa ylemmäksi.
Filippiläiskirje:
2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
2Kor 8:9 Paavali asettaa Jeesuksen esikuvaksi sitä kautta, että tämä oli hengellisesti rikas, mutta luopui elämästään muiden hyväksi. Esikuvan mukaan korinttolaisten tuli antaa avustuksia niitä tarvitseville köyhille. Tästä on erillinen selitys, jota lainaan.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/06/07/linkkeja-raamatun-kohtien-selityksiin/#2Kor_8.9
jatkuu
Katolisessa uskossa olevat väittävät Paavalin puhuneen siitä, että Jeesus on tullut Henkenä alas taivaasta Marian kohtuun, kun kirjoitti:
”Sillä te tunnette meidän herramme Jeesuksen kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.” (2Kor 8:9)
Paavali kirjoitti nämä sanat keskellä pyyntöä varojen keruusta pyhien tarpeita varten. (2Kor 7:13-9:15)
Paavali puhuu opetustarkoituksessa useassa eri kohdassa hengellisestä rikkaudesta. (Efe 1:1-23; Kol 1:9-2:3) Hän rinnastaa hengellisen ja maallisen rikkauden toisiinsa, niin että ne ovat velvollisia jakamaan maallista rikkautta apua tarvitseville, jotka ovat saaneet opetuslapsilta hengellisiä rikkauksia Jumalan sanan opetuksen kautta. Niin myös tässä kohdassa (2Kor 8:9) ja erityisesti vielä kirjeensä lopussa. (2Kor 12:13-13:4; Room 15:25-33; 2Kor 6:10; 1Kor 3:18)
Jeesus oli hengellisesti puhuttuna rikas (hänellä oli hengellisesti rikas elämä), mutta hän luopui elämästään ristillä opetuslasten hyväksi, että myös nämä tulisivat hengellisesti rikkaiksi: että he saisivat pyhän hengen Jeesuksen kuolleista heräämisen ja taivaaseen nousemisen kautta. (Joh 7:37-39; Apt 1:4-8; 2:1ss.; 1Piet 1:3) Tätä asiaa Paavali kuvaa sanomalla
”Rikas tuli köyhäksi meidän tähtemme, jotta me rikastuisimme hänen köyhyydestään”.
Tuskinpa kukaan ajattelee sitä, että Jeesuksella olisi ollut kultaa ja hopeaa taivaassa, josta hän luopui? Siispä myös trinitaarit uskovat Jeesuksen luopuneen hengellisestä rikkaudestaan maallisen rikkauden sijasta, mutta sijoittavat tämän ”köyhäksi tulemisen” väärään aikaan. Se tapahtui vasta ristillä, kun Jeesus kuoli. Sana rististä on evankeliumin ydin, sillä syntien sovitus tapahtui ristillä eikä silloin, kun Jeesus syntyi poikalapseksi äitinsä Marian kohdusta.
Paavali käytti Jeesusta esimerkkinä siitä, miten on ”autuaampi antaa kuin ottaa”. (Apt 20:29-38) Jeesus luopui hengellisestä rikkaudestaan antamalla elämänsä ristillä muiden hyväksi, jotta myös nämä tulisivat hengellisesti rikkaiksi. Tämän esimerkin rohkaisemana korinttolaisten ja muiden tulisi luopua maallisesta rikkaudestaan veljien hyväksi, jotka kärsivät puutetta. Herra Jeesus oli valmis luopumaan koko elämästään muiden hyväksi, joten ei olisi suuri uhraus, jos korinttolaiset luopuisivat osasta varallisuuttaan muiden hyväksi.
jatkuu
Eksyneillä on tapana yhdistellä virheellisesti Raamatun kohtia toisiinsa ennalta totena pitämänsä opin tueksi. He yhdistävät Paavalin sanat ”rikkaan köyhäksi tulemisesta” (2Kor 8:9) hänen sanoihinsa filippiläisille (Fil 2:5-11), joissa hän asettaa Jeesuksen kristuksen ihmisenä ja Jumalan kuvana esikuvaksi opetuslapsille.
Jumalan pyhä henki yhdistää Paavalin sanat (2Kor 8:9) niihin kohtiin, joissa hän puhuu samoista asioista, aivan niin kuin edellä on kerrottu. (Apt 20:29-38; 2Kor 12:13-13:4; Room 15:25-33; 2Kor 6:10; 1Kor 3:18) Totuutta rakastava vilpitön Jumalan lapsi yhtyy Jumalan pyhän hengen tapaan yhdistellä toisiinsa Raamatun kohtia, sillä niistä muodostuu pyhän hengen johdossa johdonmukainen ja ristiriidaton opetus. Samaa ei voida sanoa katolisten isien sisäisesti ristiriitaisista ja järjettömistä harhaopeista.
Mitä Paavalin sanoihin Fil 2:5-11 tulee, niin niissä on erotettu Jumala ja Kristus toisistaan niin kuin muissakin Raamatun kohdissa. Paavali asettaa Jeesuksen ihmisenä esikuvaksi seurakunnalle. Hän ei sano Jeesusta Jumalaksi. Sen sijaan hän sanoo, että Jeesuksen nimeen pitää jokaisen polven kumartua ja tunnustaa isän Jumalan kunniaksi, että hän on herra.
2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus kristus on herra.
Paavali ei puhu tässä eikä edeltävissä jakeissa mitään Jeesuksen olemisesta Jumalan taivaassa ennen ihmiseksi syntymistään. Hän ei sano Jeesuksen tulleen Henkenä alas taivaasta Marian kohtuun. Hän ei puhu mitään neitsyestä syntymisestä eikä siitä puhu kukaan muukaan Matteuksen ja ehkä Luukkaan evankeliumien alun jälkeen. Kaikki tuollainen on mielikuvituksen tuotetta tai vähintäänkin TULKINTAA ja Raamatun SELITYSTÄ, katolista harhaoppia ja taruja.
jatkuu
Kun Jeesuksen uskotaan olleen ihminen hänen kärsiessään ristillä ruumiissaan ja sielussaan ihmisten tavoin, niin silloin Jeesuksen ristintyö näyttäytyy suurempana arvoltaan uskovien silmissä kuin siinä tapauksessa, että hän olisi ollut Jumala ihmisen ruumiissa. Oppi, jonka mukaan Jeesus on Jumala ihmisen ruumiissa on harhaoppia jopa kolminaisuusopin mukaan. Sen mukaan Jeesus on täysi ihminen ja sellaisena hän uhrasi itsensä Jumalalle, ei itselleen. Jeesus on siis ihminen, ei Jumala, ja näin hänen uhrinsa arvo paljastuu suuremmaksi kuin mitä se on katolisessa harhaopissa, jonka mukaan Jeesus on Jumala.
Jumalalle ei olisi temppu eikä mikään roikkua ristillä, sillä Jumala ei tuntisi kipua sielussaan eikä ruumiissaan. Jumalalle ei olisi mikään ihme lähteä ulos sieluttomasta ruumiista ja palata siihen takaisin. Huomaatko, että jos uskot Jeesuksen olleen Jumala ihmisen ruumiissa, niin silloin Jeesuksella ei olisi ihmisen sielua ja henkeä! Mutta nytpä Jeesus on kokonaan ihminen henkeä, sielua ja ruumista myöten, sillä muutoin hän ei olisi ihminen ollenkaan! Ja kun me ymmärrämme tämän asian, niin me ylistämme ja kiitämme Jeesuksen uhrautumista ihmisenä Jumalalle enemmän kuin on ikinä mahdollista harhaopissa, jossa sanotaan ”Jeesus on Jumala”.
Jeesus näytti meille IHMISENÄ (Room 5:11-21; 1Kor 15:1-24; 1Tim 2:3-7) esikuvan siitä, mitä Jumalan palveleminen ja itsensä uhraaminen Jumalalle on. Jos hän olisi vain Jumala ihmisen ruumiissa, niin hän ei kelpaisi meille esikuvaksi kilvoituksessa kiusausten voittajana ja uskollisena (kuuliaisena) poikana. (Hebr 5:5ss.) Mutta koska hän luo luopui suurimmasta aarteestaan ja rikkaudestaan – elämästään (”rikas tuli köyhäksi”, 2Kor 8:9) – niin hän kelpaa meille esikuvaksi ja rohkaisee taistelemaan kiusauksia ja viettelyksiä vastaan, niin että me emme lankea pois häntä seuraamasta. (Hebr 12:2) Tämä olisi mahdotonta, jos Jeesus olisi Jumala ihmisen ruumiissa.
Jos me ymmärrämme sen, että Isä Jumala on pelastanut poikansa Jeesuksen herättämällä hänet kuolleista ja se ylösnoussut herra ja kristus on ihminen eikä Korkein Kaikkivaltias Jumala – näitä arvonimiä käytetään Raamatussa vain Isästä Jumalasta, ei kenestäkään muusta – niin silloin me pysymme evankeliumin totuudessa ja voimme uskoa sen sellaisena kuin se on meille pyhissä kirjoituksissa annettu. Mutta jos me emme usko Jeesuksen kärsineen ihmisenä ja tulleen herätetyksi kuolleista ihmisenä, niin me emme voi uskoa evankeliumia! Jeesus oli evankeliumien mukaan lihaa ja luuta oleva ihminen kuolleista herättyään. (Luuk. 24:34-53) Hän ei muuttunut Jumalaksi.
Jeesus ei ole muuttunut Jumalaksi sittenkään, kun hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän katosi pilven taakse opetuslasten silmien edessä. (Apt 1:1-11) Hän on edelleen ihminen taivaassa ollessaan ja rukoilee siellä pyhien edestä Jumalan kansan uuden liiton ylimmäisenä pappina. Jeesus on oleva ihminen vielä silloinkin, kun hän tulee alas taivaasta: hän on se ”toinen ihminen”, josta Paavali todistaa, että hän on kaikkien luotujen herra ja sen on jokainen tunnustava Isän Jumalan kunniaksi sinä päivänä, kun hän ilmestyy Voiman (Isän) oikealla puolella pilvissä. (1Kor 15:45-47; Matt 26:64) Ja hän on hallitseva tulevaa maailmaa ihmisenä, jonka alle ovat enkelit, vallat, voimat ja herrat alistetut. (Hebr 1-2; Efe 1:21-23)
Ei jatku. Asia tuli selväksi ja harhaoppi paljastetuksi.
Sanoiko Jeesus, että "Isä yksin on Jumala?" Joh 5:44 ja 17:3
2Kor 8:9 ei puhu mitään siitä, että Jeesus olisi ollut Jumalan tykönä taivaassa ja laskeutunut sieltä neitsyt Marian kohtuun.
Kuten jo mainitsin, Johanneksen evankeliumi alkaa sen alusta, jos ohitat sen, niin miksi sen ohitat?
Korvasyyhysikö vuoksi, vai miksi?
Jos hylkäät ja ohitat sen, niin kiistät silloin Raamatun ilmoituksen ja tarjoat tilalle omaa oppiasi, joka ei siis ole Raamatun ilmoitus, vaan sensuroimalla aikaan saatu oppi, kyhäelmä.
Kummassakaan ko. kohdissa et huomioi ympärysjakeita.
39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
..
43. Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.
44. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
( Joh 5)
1. Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
2. koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
5. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
( Joh 17)
Johanneksen evankeliumissa Jeesus myös todistaa mihin viittaa tässä 17. luvun kohdassa liittyen kirkastamiseen.
31. Kun hän oli mennyt ulos, sanoi Jeesus: "Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu hänessä.
32. Jos Jumala on kirkastettu hänessä, niin kirkastaa myös Jumala hänet itsessään ja kirkastaa hänet pian.
( Joh 13)
Tuosta taivaallisesta asemastaan Jeesus todistaa Johanneksen mukaan:
39. Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut:
40. "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi".
41. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.
42. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi.
( Joh 12)
Jeesus viittaa tässä Jesaja 6. luvun tekstiin.
1. Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja
ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
2. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät.
3. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa".
4. Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla.
5. Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin."
..
9. Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö'.
10. Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi."
Usko Toivonen
Ja höpö höpö... mikään noista lainaamistasi kohdista ei sano, että Jeesus on Jumala, tai että Isä ei ole yksin Jumala.
Ainoa, jolla voit vähän kyseenalaistaa Jeesuksen sanat (Isä on yksin Jumala), on viittaus Jesajan kirjan kuudenteen lukuun. Trinitaarit sanovat Jeesuksen väittäneen, että hän on valtaistuimella istuva JHVH. Jos näin olisi, niin missä se Isä sitten on? Tai Pyhä Henki, jos Jumala kerran kolmiyhteinen on? Pyhä Henki ei istu koskaan valtaistuimella, ei lähetä terveisiä Paavalin kautta (Isältä ja Pojalta tulee terveiset, mutta ei Pyhältä Hengeltä), jne.
Itse asiassa trinitaarit tuossakin korvaavat Isän kokonaan Pojalla (Jumalan Jeesuksella), niin että Isä (Jumala) katoaa jäljettömiin, ja jäljelle jää pelkkä Jeesus. Mitähän mieltä Jumala (Isä) on siitä, että hänet on korvattu trinitaarien opissa ja puheissa kokonaan Jeesuksella? "Jeesus voitti kuoleman" (Isää ei mainita lainkaan, vaikka Hän herätti Jeesuksen kuolleista), Jeesus loi maailman (Isää ei mainita), rukoillaan ja ylistetään Jeesusta (Isän sijasta),...
Onhan näistä unitaarien yksityiskohtaisia selityksiä (lähes) jokaisesta kohdasta ja trinitaarien perustelujen kritiikkiä, mutta tuossa nyt oli "lonkalta" muutama painava sananen etenkin palstan trinitaarien ja Usko Toivosen tavasta vääristellä kirjoitusten sanomaa harhaoppinsa tueksi.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/06/10/joh-1237-41-ja-jes-6-selitys/
Otetaanpa se Johanneksen evankeliumi sitten huomioon kokonaisena teoksena sen sijaan, että pilkottaisiin se osiin, poimittaisiin sieltä täältä namupaloja irrotettuna asiayhteydestään, ja tulkittaisiin ne väärin ihmisten harhaopin tueksi.
Johanneksen evankeliumin kirjoittaja sanoo evankeliumin lopussa syyn, mitä varten hän on evankeliumin kirjoittanut.
"... nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." Joh 20:31
Kirjoittajan tarkoitus on saada lukijat uskomaan, että Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika, jonka uskon kautta heillä olisi iankaikkinen elämä hänen nimessään.
No, miten trinitaarit tulkitsevat koko teoksen tarkoituksen.
"... nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Jumala - isän vertainen - ja että teillä tämän asian totena pitämisen kautta olisi iankaikkinen elämä hänen nimessään."
Te olette siis päättäneet edeltä, että teoksen kirjoittajan tarkoitus on eri kuin mitä teoksen kirjoittaja itse teoksen lopussa sanoo (alkuperäinen evankeliumi on päättynyt lukuun 20 ja luku 21 on kirjoitettu myöhemmin).
Kun nyt tiedetään, mikä tarkoitus teoksen kirjoittajalla oli, niin voimme ymmärtää muita kohtia tämä tarkoitus mielessä, jotta emme tulkitse kirjoituksia väärin. Tämä kirjoituksen loppu on AVAIN kaikkien sen sisältämien kohtien tulkitsemiseen ja johtaa oikeaan ymmärrykseen.
Teoksen alun tarkoitus on siis todistaa, että Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika. Sanaa "Kristus" käytetään vain ja ainoastaan ihmisistä Raamatussa. Sitä ei käytetä kertaakaan Jumalasta tai enkeleistä. Jopa trinitaarit tunnustavat sen, että Jeesus Kristus Nasaretilainen on ihminen, vaikka lisäävät samaan hengenvetoon sen, että hän on myös Jumala: ihminen ja Jumala yhtä aikaa. Silti: hän on ihminen.
Kristus on suomeksi "voideltu". Jumala on voidellut Jeesuksen pyhällä hengellä enemmän kuin hänen osaveljensä. (Apt 10:38; Herb 1:9) Israelissa oli tapana voidella kuningas öljyllä, kun hänet asetettiin tehtäväänsä. Jeesus on kuninkaana ihminen Psalmin ja hänestä annettujen ennustusten mukaan: hän on Daavidin jälkeläinen kuninkaallisessa sukulinjassa. (2Sam 7:8-16; 1Aik 17:13; 22:8-10; Psa 45; 89:20-40) Tämän trinitaaritkin tunnustavat.
Tätä kuningasta – joka on siis ihminen – tulee sanoa "Jumalan pojaksi" ja "Korkeimman pojaksi", mutta hän ei ole tietenkään itse se Jumala ja Korkein, jonka pojaksi häntä pitää kutsuttaman. (Luuk 1:32) "Jumalan poika" on siis Raamatussa ihmisestä annettu arvonimi, kun tämä on se Israelille luvattu ikuinen kuningas, josta profeetat ovat kertoneet jo edeltä. Raamatun mukaan Nasaretilainen Jeesus on se kuningas, mutta hän ei ole tietenkään itse Jumala, se "Korkein", jonka poika hän on.
Jeesus on lisäksi se Mooseksen kaltainen profeetta, josta Herran enkeli oli ennustanut (huomaa, että se enkeli ei ole Jeesus itse). (5Moos 18:15-18; Apt 3:19; enkeli on eri henkilö kuin Jeesus 7:20-40) Se profeetta on tietysti ihminen, sillä profeetat ovat Raamatussa aina ihmisiä, eikä Jeesus tee tässä poikkeusta. Myös Mooses oli ihminen ja Jeesus on hänen kaltaisensa profeetta.
Jeesus on myös Jumalan kansan ylimmäinen pappi, joka pysyy iäti, koska ei kuole enää koskaan sen jälkeen, kun Jumala on herättänyt hänet kuolleista. (Herb 5:4-7; 5-10) Jumala sanoo tätä ylimmäistä pappia "jumalaksi" samoin kuin sitä kuningasta, joka pysyy ikuisesti. (Psa 110; 45; vrt. Hebr 1-2) Silti tämä ylimmäinen pappi ja kuningas on ihminen sen sijaan, että olisi Jumala. Ihmistä sanotaan Raamatussa jumalaksi, kun hän on Israelin kansan päämies, tuomari ja Jumalan sanansaattaja. (2Moos 4:16; 7:1; 21:6; 22:9; 1Sam 2:25; Psa 82:1, 6) Jumala antaa tulevan maailman ihmisen valtaan: ei hän sitä enkeleiden valtaan anna. (Hebr 2:5-18) Tämä ihminen on kristus Jeesus, Nasaretilainen: välimies Jumalan ja ihmisten välillä. (1Tim 2:5) Jumala ja ihminen kristus Jeesus ovat siis kaksi eri olevaista, eivätkä vain kaksi eri persoonaa niin kuin kolminaisuusopissa sanotaan.
Jeesus on ihmisenä Jumalan kansan profeetta, ylimmäinen pappi ja kuningas, sen hallitsija. Jumala on voidellut hänet näihin tehtäviin "pyhällä hengellä" sen sijaan, että olisi käyttänyt maallista öljyä voiteluun. Jumala antoi Jeesukselle pyhän hengen kasteen jälkeen ja tunnusti hänet silloin pojakseen, kun taivaasta kuului tämä ääni: "Tämä on minun rakas poikani, häntä kuulkaa." (Matt 3:17) Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista "henkensä kautta" ja asettanut hänet taivaaseen Jumalan Pojaksi "hengen voimassa". (Room 1:3-4; 8:11) Jeesusta sanotaan Jumalan pojaksi tästä syystä: siksi, että Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista ja korottanut taivaassa kaikkien luotujen yläpuolelle. Sanat "tänä päivänä minä synnytin" viittaavat Jeesuksen heräämiseen kuolleista ja korotukseen taivaassa herraksi ja kuninkaaksi, joka pysyy iäti. Näin ne sanat ovat pyhät apostolit ymmärtäneet ja jopa trinitaarit ne näin tulkitsevat. (Psa 2:7; Hebr 1:5; 5:4-7; Apt 13:26-48)
jatkuu
Silloin kun joku väittää uskovansa puhtaasti Raamatun ilmoituksen ja kertoo mikä se on, hän yleensä on kaikista kauimpana totuudesta ja selittelee asioita kaikella muulla kuin sillä, miten tekstiä on kirjoitus hetkellä ymmärretty kohderyhmän ihmisten keskuudessa.
Kun tulkitsemme Johanneksen evankeliumin alkua, niin meidän pitää tulkita sitä oikean AVAIMEN avulla. Se avain on evankeliumin lopussa. Teoksen kirjoittajan tarkoitus on saada lukijat uskomaan se, että Jeesus on kristus ja Jumalan poika, ja että heillä olisi tämän uskomisen kautta iankaikkinen elämä hänen nimessään. (Joh 20:31) Iankaikkisen elämän saamiseksi ei siis tarvitse tunnustaa Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi kolminaisuusopin mukaan, eikä mitään muutakaan kolminaisuusoppiin liittyvää asiaa, kuten Kristuksen kaksiluonto-oppia ja kenosis-oppia (alentuminen ihmiseksi taivaan kirkkaudesta).
Evankeliumi alkaa kuvauksella tämän maailman luomisesta. Alussa oli sana, ja se sana oli Jumalan tykönä, ja ”Jumala oli sana”. Tämä on oikea sanajärjestys: ”Jumala oli sana”. On eri asia sanoa, että ”Sana oli Jumala” kuin ”Jumala oli sana”. Kreikankielen alkutekstissä ei ollut erikseen isoja ja pieniä kirjaimia, eikä välimerkkejä. Kaikki on kirjoitettu yhteen pienillä tai isoilla kirjaimilla. Seuraavissa jakeissa ei ole persoonapronominia ”hän” vaan demonstratiivipronominit ”se” (αὐτός autos) ja ”tämä” (Οὗτος Houtos). On virhe kääntää ne persoonapronominilla ”hän”. Näin on tehty vain sen vuoksi, että on tahdottu tukea katolisilta isiltä perittyä kolminaisuusoppia.
Vanhan testamentin kuvaukset luomisesta eivät tue ajatusta, jonka mukaan Jumalan tykönä olisi ollut elävä persoona, Jumalan Poika Jeesus, ja tämä olisi luonut maailman. Luomiskertomus ei puhu mitään Jeesuksesta luojana. Ainoat viittaukset häneen ovat profetiat, jotka kuvaavat häntä ”valona” ja ”vaimon siemenenä” (toki myös vaimon ottaminen miehen kyljestä on viittaus Kristukseen, jonka verihaavoista on seurakunta saanut alkuvoimansa yljän nukkuessa kuoleman unta). (1Moos 1:3-4; 3:15) Jumala sanoi ”tulkoon valo” ja ”valo tuli”. Tämä valo ei ole luomiskertomuksessa ”henkilö”, joka olisi luonut tämän maailman. Jumalan sanat eivät ole yksi ainoa persoona. Ne ovat sanoja, joilla on jokin merkitys. Ainoa, joka tässä on Jumala, on se joka sanat sanoo.
Jumala on luonut tämän maailman sanallaan, sanansa kautta, viisaudellaan, voimallaan ja taidollaan. (Psa 33:6-9; Snl 3:19; 8:22-31; Jer 10:12; 51:15) Nämä eivät ole henkilöitä, vaikka ”viisaus” on personoitu sananlaskujen kirjassa. Samalla tavalla on personoitu mm. viha, synti ja rakkaus, mutta ne eivät ole ”henkilöitä”. (Jaak 1:20; Room 7:17, 20; 1Kor 13) Ei Jumalan viisauskaan henkilö ole. Se on Jumalan ominaisuus, joka on ollut mukana vaikuttamassa luomisen työssä. Sanat ”Jumala oli sana” ovat ehkä viittaus tähän voimaan ja ominaisuuteen, joka Jumalan sanalla on: Jumalan sana on voimallinen ja viisas, niin että se saa taitavasti aikaan kaiken sen, mitä Jumala tahtoo. Sana ei ole silti persoona, henkilö. Niinpä ei ole evankeliumin alun kautta perusteltua uskoa, että Jeesus oli Jumalan tykönä luomassa tätä maailmaa.
Johanneksen evankeliumin alussa ei lue, että ”Alussa oli Jeesus, ja Jeesus oli Jumalan tykönä, ja Jeesus oli Jumala. Vaikka korvaisit nuo sanat sanalla ”Poika”, niin sitäkään ei siellä lue. Tuo kaikki on tulkintaa, joka on tehty katolisen kolminaisuusopin tueksi. Vanhasta testamentista ei löydy Jumalaa alempaa olevaista, joka olisi maailman luonut. Raamatun mukaan Jumala on luonut tämän maailman yksin, eikä ketään ollut hänen apunaan luomassa tätä maailmaa. (Jes 44:24) Apostolit tunnustivat tämän asian julistaessaan evankeliumia ja rukoillessaan Jumalaa, Jeesuksen kristuksen isää, joka on JHVH. (Apt 4:24-31; 17:22-31) Niinpä ei ole perusteltua väittää, että evankeliumin kirjoittaja olisi sanonut Jeesukseen olleen Jumalan tykönä luojana. Jos vaikka olisikin ollut, niin ei häntä kuvata ”isän vertaisena” Jumalana.
Vai oikea avain.
Johanneksen evankeliumi kokonaisuudessaan on riittävä avain.
Jos katsotaan Johannekksen evankeliumin alku ja mainitsemasi kohta 20. luvusta, niin joka osaa lukea, huomaa että ei tuo jäljempi kohta ole sen kummemmin erityinen avain, kuin evankeliumin ensimmäiset jakeet.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
(Joh 1)
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh 20)
Kuten voimme huomata, evankeliumin alussa on jo aivan sama ilmoitus ainokaisesta Jumalan Pojasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Nyt taitaa vain olla niin, että tietty/tietyt omat opit tarvitsevat ikään kuin "oppiavaimia", joilla se mikä kirjoitettu on, pyritään selittämään yli sen mikä kirjoitettu on.
Usko Toivonen
Johanneksen evankeliumi poikkeaa synoptisista evankeliumeista sisällöltään, tapahtumajärjestykseltään ja kristologialtaan. Se ei ole luotettava, eikä apostoli ole sitä kirjoittanut. Sen kirjoittaja on joku hänen oppilaistaan, tai joku myöhemmin elänyt ihminen. On tunnustettava se, että monia teoksen kohtia on vaikea ja jopa mahdoton tulkita muuten kuin siten, että niissä kuvataan Jeesus jumalallisia voimia käyttävänä olevaisena, joka on tullut alas taivaasta, ja ollut Jumalan tykönä jo ennen maailman luomista. Voi olla jopa niin, että kirjoittaja uskoo Jeesuksen olleen luomassa tätä maailmaa jo evankeliumin alussa. Tuo edellä oleva on kuvaus siitä, mitä Jeesuksen ja apostolien Raamatussa (Tanakh, VT) sanotaan. Jos Johanneksen evankeliumi kertoo muuta, niin se on silloin harhaoppinen. Uusi sanoma ei voi kumota vanhaa, jos se vanha on Jumalan sanaa.
Trinitaarit tukevat opetustaan Johanneksen evankeliumin valituilla kohdilla, mutta eivät voi juuri lainkaan perustella Jeesuksen olemista Jumalan tykönä taivaassa ja luojana sitä vanhemmilla teksteillä. Synoptisissa evankeliuimeissa ainoat kohdat ovat viittaukset neitsyestä syntymiseen, mikä on katolisten isien tekemä lisäys alkuperäiseen tekstiin, mutta vaikka ne olisivat alkuperäiset, niin ei niissäkään sanota, että Jeesus olisi isän vertainen Jumala, tai edes ”taivaasta alas tullut” (Marian kohtuun). Neitseestä syntyminen ei tarkoita sitä, että elävä persoona (taivaallinen henkiolento) olisi tullut asumaan Marian kohtuun, ja tullut puetuksi sikiävän lapsen ruumiilla. Se lapsi, joka sikisi ja syntyi, ei ollut taivaallinen henkiolento, vaan ihan tavallinen ihminen, joka ei osannut vauvana edes puhua, joten miten se olisi voinut olla ”Jumala”?
Oletetaan niin, että Johanneksen evankeliumin kirjoittaja uskoi Jeesuksen tulleen alas taivaasta. Todistaako se, että Jeesus on Jumala, isän vertainen ja kaiken luoja? Ei tietenkään. Se todistaisi vain sen, että Jeesus olisi taivaallinen henkiolento, ei muuta. Se henkiolento voisi olla Jumalan luoma, ja sen pitäisikin olla luotu, koska vain Jumala itse ei ole luotu Raamatun mukaan. Niinpä jokainen kohta, jossa sanottaisiin Jeesuksen olleen Jumalan tykönä taivaassa ennen maailman luomista, olisi korkeintaan todiste areiolaisuuden puolesta, mutta kolminaisuusoppia se ei tukisi. Ja kun muistamme AVAIMEN – sen mitä varten teos on kirjoitettu – niin voimme olla varmoja siitä, että tekijän tarkoitus ei ollut todistaa Jeesuksen olleen ”Isän vertainen Jumala”. Hänen tarkoituksenaan oli saada lukijat uskomaan, että Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika, jotta lukijalla olisi tämän asian uskomisen kautta iankaikkinen elämä hänen nimessään.
Kirjoittaja kertoo Jeesuksen sanoneen kahteen otteeseen, että ”Isä on yksin Jumala”, sen sijaan, että olisi sanonut itseään Jumalaksi. (Joh 5:44; 17:3)
5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Jeesus erottaa puheessaan jatkuvasti itsensä Jumalasta, jota sanoo isäkseen, niin että ei ole mitään syytä pitää Jeesusta ”Jumalana” tavalla, jota trinitaarit opettavat. Hän on teoksen kirjoittajankin mukaan korkeintaan taivaasta alas tullut Jumalan Poika aivan niin kuin areiolaiset uskovat hänen olevan. Jumala on siten eri henkilö ja eri olevainen kuin tämä Jeesus, johon teoksen kirjoittaja on voinut hyvinkin uskoa areiolaisittain: sitä ei ole syytä kieltää. Jeesus ei ole itse se Jumala, jonka tykönä hän olisi ollut jo ennen maailman luomista, ja jonka tykö hän oli menevä evankeliumin lopussa. Ja se, että Jeesus sanoo Jumalaa isäkseen, tee hänestä itse asiassa luodun olennon, samanlaisen kuin muut ihmiset ovat, hänen ”veljensä”. (Hebr 2:11)
20:17 Jeesus sanoi hänelle: ”Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.”
Isän ja Pojan välinen ero arvossa, voimassa, vallassa, kunniassa ja kirkkaudessa tulee sekin selvästi ilmi myös Johanneksen evankeliumissa, niin kuin muuallakin Raamatussa. Isä kirkastaa poikansa, koska on ylhäisin kirkkaus. (Joh 17:5; 2Piet 1:17) Isä on lähettänyt Pojan ja antanut kaiken hänen käteensä ja valtaansa, koska Isä on vallassa ja voimassa suurempi kuin Poika. (Joh 13:3; 17:3, 18 Huomaa, että Isä on lähettänyt Pojan maailmaan samoin kuin Poika on lähettänyt opetuslapset, joten onko perusteltua sanoa, että Jumala on lähettänyt Poikansa taivaasta henkenä alas maailmaan Marian kohtuun?) Jumala on antanut Jeesukselle vallan tuomita, mutta hänen tulee tuomita Jumalan tahdon mukaan, niin kuin kuulee isältä. (Joh 15:30; Apt 17:31; vrt. 12:49-50) Jumala on antanut Pojalleen kaiken – jopa elämän, 5:26 – joten miten ihmeessä Johanneksen evankeliumin mukaan voitaisiin pitää kolminaisuusoppia perusteltuna, että Jeesus olisi isän vertainen Jumala?
Sekään ei tee Jeesuksesta isän vertaista Jumalaa, että hän on tullut Jumalan nimessä, ja tehnyt voimallisia tekoja hänen nimessään. (Joh 5:43; 10:25) Apostolit tekivät jopa suurempia tekoja kuin Jeesus. (Joh 14:12) Sanotaan, että ”Jumala teki” ne teot, mutta ei se tee heistä Jumalaa, että Jumala vaikuttaa heissä tekoja ja ihmeitä, niin kuin vaikutti heitä ennen Jeesuksessa, Pyhän hengen voimalla. (Matt 12.28; Apt 5:12-16; 14:27; 15:4; 19:11-12; Room 15:19) Se, että joku tulee toisen nimessä, tarkoittaa sitä, että hän edustaa sitä toista henkilöä. Hän ei ole itse se henkilö, ketä hän edustaa, vaikka hänellä on lähettäjältä saadut valtuudet puhua ja toimia hänen nimessään. Silloin hänen tekonsa ja sanansa ovat yhtä pätevät kuin jos hänet lähettänyt henkilö olisi itse ne tehnyt ja puhunut. Jeesuksesta käytetään Jumalan nimeä juuri tässä merkityksessä. (Joh 10:31-42; 12:44-50)
Ei se avain muutu Johanneksen evankeliumin ensimmäisestä jakeesta viimeiseen jakeeseen yhtään mihinkään.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
..
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
(Joh 1)
Mutta onko kysymys lopultakin siitä, että opin vuoksi avain halutaan häivyttää, selittää pois?
Ja tiedoksi en ole mikään "trinitaari", vaan Raamatun ilmoitukseen uskova.
Usko on muuten sydämen uskoa, ei pään uskoa.
8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
( Room 10)
Uskovia vainottiin alkuseuran muodostumisesta alkaen juuri siitä syystä, että he sydämen uskossa avuksensa huusivat Herranaan Jeesusta Kristusta.
Usko Toivonen
Moosekselle ilmestynyt ”Herran enkeli” ei ollut Jumala itse, vaikka hänestä käytetään Jumalan nimeä JHVH ja häntä kutsutaan ”Herraksi Jumalaksi” ja ”Jumalaksi kaikkivaltiaaksi”. (2Moos 3:1-15; 6:2) Hän on se sama enkeli, joka ilmestyi Aabrahamille ja muille patriarkoille ennen Moosesta. (1Moos 18; 32:24-32) Häntä kutsutaan myös nimellä ”Herra Sebaot” (Sotajoukkojen päällikkö) samalla tavalla kuin valtaistuimella istuvaa Jumalaa. (Hoos 12:5-6; Jes 6) Jotkut trinitaarit ovat sitä mieltä, että Jeesus on se sama enkeli, joka ilmestyi ”kirkkauden jumalana” Aabrahamille ja myöhemmin muille profeetoille. (Apt 7:2) Stefanus erottaa kuitenkin Jeesuksen ja tämän enkelin toisistaan. (7:20-40) Samoin tekee Vanha testamentti. Se enkeli ei ole se profeetta, josta hän ennusti, mutta Jeesus on. (5Moos 18:15-18; Apt 13:19-26)
Vaikka Johanneksen evankeliumi on kristologialtaan harhaoppinen, ja se on perusteena myöhemmin kehitetylle kolmiyhteisen Jumalan opille, niin se ei siltikään tue kolminaisuusoppia, vaan korkeintaan areiolaisuutta: sitä, että Jeesus olisi Jumalan teoista ensimmäinen, luotu Jumalan Pojaksi ennen muita luotuja, ja että tämä Poika olisi sitten luonut tämän maailman, vastoin sitä, mitä Vanha testamentti sanoo, ja mitä apostolit todistavat. (Jes 44:24; Apt 4:24-31; 17:22-31)
Kun juutalaiset syyttivät Jeesusta siitä, että hän teki itsensä Jumalaksi, niin Jeesus ei suinkaan tunnustanut olevansa Jumala, vaan sanoi ”jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli” – nämä olivat Israelin tuomareita, ihmisiä Psa 82:1, 6 – ja tunnusti vain olevansa Jumalan poika. (Joh 10:31-47) Sekään ei tee Jeesuksesta Jumalaa, että hän on yhtä Isän kanssa. (j. 30) Jokainen Jumalan lapsi on ”yhtä Jumalan kanssa”, sillä ”joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.” (1Kor 6:17 KR 38) Jos ”yhteys Jumalaan” hengen välityksellä tekisi ihmisestä Jumalan, niin sitten Jumala olisi miljardiyhteinen, sillä lukematon on se joukko, joka pelastuu. (Ilm 7) He kaikki ovat ”yhä Isän kanssa” aivan niin kuin Jeesuskin oli yhtä Isän kanssa ihmisenä maan päällä. (Joh 5:30)
Trinitaarit perustelevat Jeesuksen isän vertaista Jumaluutta mm. Johanneksen evankeliumin sillä kohdalla, jossa teoksen kirjoittaja siteeraa Jesajan kirjan 6. lukua. (Joh 12:37-42) Siinä ei kuitenkaan sanota suoraan, että Jeesus on se valtaistuimella istuva olevainen, jota sanotaan Jesajan ilmestyksessä Jumalaksi. Ja vaikka olisi, niin missä on Isä Jumala? Ei kai Jeesus ole syrjäyttänyt Isää tämän valtaistuimelta? Ja missä on ”Pyhä Henki”? Sitä ei mainita valtaistuimella, eikä Paavali lähetä kirjeissään terveisiä Pyhältä Hengeltä, mutta lähettää ne Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta. (1Kor 1:3; 2Kor 1:2; Gal 1:3; jne.) Muuten, jos Jeesus olisi meidän isämme, niin miksi Paavali sanoo vain Jeesuksen kristuksen isää meidän isäksemme, samoin kuin Jeesus teki? (Matt 6:9; Efe 1:2; vrt. Jes 9:5-6) Jeesus ei hyväksynyt sitä, että häntä kutsutaan isäksi, koska hän ei ole meidän taivaallinen isämme. (Matt 7:11; 23:9; Joh 20:17)
Monet trinitaarit puhuvat lähes yksinomaan Jeesuksesta, niin että Isää ei mainita juuri lainkaan: Jumala on menettänyt merkityksensä heidän opissaan. He rukoilevat Isän sijasta Jeesusta, ylistävät Isän sijasta Jeesusta, sanovat Jeesuksen luoneen tämän maailman sen sijaan, että sanoisivat Isää luojaksi, sanovat Jeesuksen voittaneen kuoleman, koska Jeesus on Jumala (Isää ei tarvita heidän opissaan herättämään kuolleista Jeesusta ja pelastamaan hänet kuolemalta, Hebr 5:4-7), jne. He ovat riistäneet sanoillaan Isältä Jumalalta kaiken kunnian ja siirtäneet sen sellaiselle Jeesukselle, jota Raamatun kirjoitukset eivät tunnista Nasaretilaiseksi Jeesukseksi Kristukseksi. (ks. Jes 42:8) Tämä ”toinen Jeesus” on kuin ”väärä kristus”, joka istuu yksin valtaistuimella, ja vaatii kunnioittamaan itseään Jumalana, samalla kun on sysännyt Isän Jumalan alas valtaistuimeltaan. (vrt. 2Tess. 2; 2Kor 11:4; Ilm 3:11-18; Jes 14:1-29; hes 28:11-20)
Trinitaarit sanovat, että Jeesus on meidän isämme, koska Jesaja profetoi syntyvän Messias-lapsen olevan nimeltään ”iankaikkinen isä” ja ”eel gibbor”. (Jes 9:5-6) Jälkimmäistä on käytetty muualla vain Herran Jumalan nimestä (JHVH), ja edellinen sopii vain isään, jolla on lapsia. (Jes 10:21; Jer 32:18) Jeesuksellakin on lapsia, mutta asiayhteydessä hän on saanut ne lapset Jumalalta, sen sijaan, että olisi synnyttänyt heidät itse. (Jes 8:18; Heb 2:13) Jumala on se, joka synnyttää lapsia itselleen evankeliumin ja Jeesuksen kristuksen kautta, vaikka Paavali kutsuu itseään ”isäksi” vastoin Jeesuksen opetusta Matteuksen evankeliumissa. (1Kor 4:15; Matt 23:9) Jeesuskin on Johanneksen mukaan siinä mielessä isä, että tekee eläväksi ja herättää kuolleita, mutta hän on saanut tämän vallan Jumalalta. (Joh 5:17-31) Jumala on Jeesuksen isä, eikä näitä kahta ole lupa sekoittaa toisiinsa edes kolminaisuusopin mukaan.
Se, että Jeesusta kutsutaan Jumalan nimellä, ei tee hänestä vielä Jumalaa. Vaikka syntyvä lapsi saa nimekseen yksin Jumalalle kuuluvia nimiä, ei tee tästä ihmisestä Jumalaa. Jumala luo tämän poikansa kautta uuden luomakunnan, herättämällä kuolleet, joiden esikoinen Jeesus kristus on. (Kol 1:15-19) Jumala herätti kuolleista ensimmäisenä Jeesuksen, jonka kautta hän sitten herättää valitut ja pyhät Kristuksen tulemuksessa. (1Kor 15:20-24) Jeesus on uuden luomakunnan alku ja sen ensihedelmä, joka saa Jumalan esikoispoikana perintönsä ennen muita Jumalan lapsia. (Ilm 3:14; Matt 21:38; Room 8:17) Jumala on luonut aikakaudet (aioonas) poikansa Jeesuksen kautta ja korottanut hänet enkeleitä ylemmäksi, tulevan maailman ja aikakausien ”isäksi”, hallitsijaksi. (Hebr 1:2 ei puhu mitään tämän nykyisen ”maailman” luomisesta)
Jeesus ei ole itse se Jumala, jonka voimalla hän luo uuteen maailmaan sen kansan pienimmästä suurimpaan, ollen itse sen luomakunnan herra (tekee Jumalan käskystä ja voimalla eläväksi ja hallitsee tulevaa maailmaa). Jumala on tämän Jeesuksen ruumiissa henkenä: asuu siellä täydellisesti. (Kol 1:19; 2:9) Kun valitut ja pyhät tulevat samalla tavalla kuin Jeesus täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä, niin Jumala on oleva kaikki kaikissa, mutta silloin itse Poika on oleva alistettu Jumalan valtaan, eikä hän ole koskaan Jumalan kanssa tasavertainen hallitsija ollutkaan. (Efe 3:14-21; 1Kor 15:27-28) Jumala on Kristuksen pää ja vallassa Poikaa ylempi, niin kuin farao oli Joosefia ylempi, mutta Joosef oli koko hänen valtakuntansa herra. (1Moos 41:38-44) Jeesus on kaikkien luotujen herra, mutta Jumala on hänen herransa.
Jos nyt olisi niin, että Johanneksen evankeliumin – tuon harhaoppisen teoksen – kirjoittaja olisi ajatellut Jeesuksen olevan se Jumala (JHVH Tsavaot, Herra Sebaot), jonka Jesaja näki valtaistuimella (Jes 6), niin Jesaja ei itse tiennyt sen olevan ihminen kristus Jeesus, Nasaretilainen. Jeesus on nimittäin ihminen yhä vielä, kun on taivaassa Jumalan tykönä, ja on ihminen kun tulee alas taivaasta tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja kun hallitsee tulevaa maailmaa. (1Tim 2:5; 1Kor 15:20-47; Hebr 2:5) ”Kerran ihminen, on aina ihminen” pitää paikkansa myös kolminaisuusopissa, eikä sen mukaan Jeesuksen ihmisyyden kieltäjä voi pelastua. Raamatun mukaan tämä ihminen kristus Jeesus on istuutunut Jumalan valtaistuimelle vasta sen jälkeen, kun Jumala oli herättänyt hänet kuolleista, ja ottanut tykönsä taivaaseen, joten ilmestys koskisi siinä tapauksessa tulevaisuutta, ei sitä aikaa, jolloin Jesaja eli.
Näin ymmärrettynä ei ristiriitaa itse asiassa edes ole sen suhteen, kuka on Jumala, ja kuka on ihminen kristus Jeesus, ja miten ihminen voi istua Jumalan valtaistuimella niin, että kirkkauden henkiolennot (kerubit ja serafit ja muut enkelit) palvelevat ja palvovat häntä. (Jes 6) Jumala on nimittäin näkymätön henki, joka asuu valittujen ja pyhien Jumalan lasten ruumiissa. Jumala on valinnut Jeesuksen olemaan Israelin kuningas iankaikkisesti ja valo pakanoille. (Luuk 9:35; Matt 28:12; Jes 2:4; 11:2; 42:1-6) Jumala asuu poikansa Jeesuksen ruumiissa henkenä niin kuin asuu muidenkin Jumalan lasten sydämissä ja mielissä, ajatuksissa. Kaikki Jumalan lapset ovat ”yhtä henkeä” Jumalan kanssa. (1Kor 6:17 ”yksi henki Herran kanssa”, KR38) Kun Jeesus istuu Jumalan valtaistuimella, niin Isä on koko ajan näkymättömänä henkenä hänen ruumiissaan. Tästä syystä valtaistuimella nähdään lopulta vain yksi hahmo, vaikka sillä istuu kaksi olevaista: Isä ja Poika. (Ilm 22:1-5)
Tällä tavalla ymmärrettynä ei ole mitään ristiriitaa unitarismin ja sen välillä, mitä Johanneksen evankeliumin kirjoittaja sanoo, kun siteeraa Jesajaa. (Joh 12:37-42) Huomaa kuitenkin vielä se, että hän ei viittaa ainoastaan Jesajan kirjan kuudenteen lukuun, vaan myös lukuun 53. Siinä Jeesus kuvataan ihmisenä, jonka elämän uhri korvaa vanhan liiton synti- ja vikauhrit, tuo sovituksen Jumalan kansalle, ja ikuisen elämän. Tässä profetiassa Jeesus kuvataan Jumalan palvelijana, ei itse Jumalana, ja evankeliumin kirjoittaja viittaa myös siihen. Hän tiesi oman kertomansa perusteella sen, että Jeesus kirkastettaisiin vasta taivaaseen nousemisen jälkeen, joten ei ole uskottavaa, että Jesaja tunnisti hänet Jeesukseksi. (Joh 7:39; 16:7; vrt. Apt 1:5-8; 2:1ss.; 3:13) Se on evankeliumin kirjoittajan mielipide, ei Jesajan kautta tullutta Jumalan sanaa.
Ei ole perusteltua uskoa sitä, että evankeliumin kirjoittaja olisi sanonut Jeesuksen olevan isän vertainen Jumala noissa jakeissa, eivätkä sanat ”Tämän Jesaja sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä” ole Jeesuksen sanoja, vaan ne ovat evankeliumin kirjoittajan sanoja. Kirjoittaja on siis sitä mieltä, että Jesaja sanoi ne sanat Jeesuksesta, ei Jeesus itse, tai Jumala. Mitä tämän jälkeen tulleisiin sanoihin, ja muihin vastaaviin sanoihin tulee, niin ”se joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt Jumalan”, on viittausta siihen, että Jumala tosiaankin asui Jeesuksessa ruumiillisesti henkenä, niin kuin asuu nyt muissakin lapsissaan. (Joh 12:44-50; 14:1-11) Kirjoittaja todistaa kaikilla näillä sanoilla vain sitä, että Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika: ei sitä, että Jeesus olisi Jumala. (20:31)
Jeesuksen jumaluutta ja kolminaisuusoppia nämä kohdat eivät tue lainkaan edes asiayhteydessä (Jesajan kirjan lukujen 53 ja 6 valittujen jakeiden siteeraus Joh 12:36ss.).
12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
12:50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut.”
Suurempi vallassa lähettää pienemmän, ja käskee häntä. Jeesus ei näidenkään kohtien perusteella ole isän vertainen Jumala. Hän on Jumalan Poika ja Kristus, minkä todistaminen oli evankeliumin kirjoittajan tarkoitus. (Joh 20:31) Ja se, että Jeesusta sanotaan jumalaksi, ei todista hänen olevan välttämättä mitään muuta kuin ihminen, koska ihmisiä sanotaan ”jumaliksi”, kun heille tulee Jumalan sana. Jeesus ei sanonut olevansa Jumala, mutta tunnusti olevansa Jumalan Poika. (Joh10:34-36; Psa 82:1, 6) Sen asian tunnustaminen, ja usko, että Jeesus on Kristus, riittää Jumalasta syntymiseen ja pelastukseen, ikuiseen elämään. (1Joh 5:1)
Jeesusta pidetään Jumalana, koska hän tekee eläväksi ja antaa ikuisen elämän Johanneksen evankeliumin mukaan. Tässäkin kohdassa erotetaan silti Jumala ja Jeesus toisistaan. Jeesus ei voisi tehdä ketään eläväksi, ellei Isä olisi antanut hänelle sitä valtaa, ja elämää Pojalle! (Joh 5:17-31, 26!) Ja se, mikä tekee näiden kohtien mukaan eläväksi, ei ole Jeesus itse, vaan ne sanat, jotka hän Jumalan käskystä puhuu. (Joh 12:47-50) Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat, mutta hän on saanut ne sanat Jumalalta, sen sijaan, että olisi itse Jumala. (Joh 14:24! 17:6, 8, 14, 17; ks. myös 8:55; 6:63-68; 5:38) Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika, mutta ei Jumala, ja siitä evankeliumi todistaa. (20:31)
Unitaareilla on myös monia muita tapoja selittää näitä Johanneksen evankeliumin kohtia, mutta tässä oli yksi lisää. Selitykset kasvavat pituutta samoin kuin trinitaarien selitykset heidän yrittäessään perustella oppia järjellä ymmärrettävällä tavalla, vaikka sitä ei ole heidän itsensä mukaan mahdollista järjellä edes ymmärtää: eikä ihme, sillä se on järjetön ja sisäisesti ristiriitainen oppi, niin että se ei voi olla totta. Jumala ja ihminen kristus Jeesus ovat kaksi eri olevaista, eikä edes harhaoppisen Johanneksen evankeliumin kirjoittaja väitä näiden olevan yhden ja saman Jumalan kaksi eri persoonaa. Hän ei opeta kolmiyhteistä jumalaa, vaan panee Jeesuksen suuhun selvät sanat siitä, kuka Jumala on.
”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. ”Joh 17:3)
Jos kirjoittajan tarkoitus olisi ollut todistaa Jeesuksen olevan isän vertainen Jumala, tai että Jumala on kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki, niin hän ei olisi kirjoittanut tällaista. Jeesus tunnustaa tässä selvästi sen, että hän ei itse ole Jumala, ja että hänen isänsä on yksin totinen Jumala. (vrt. 1Joh 5:20) Niinpä ei ole Raamatun avulla perusteltua nostaa Jumalaksi ketään muuta Jeesuksen Kristuksen Jumalan ja Isän rinnalle. (Joh 20:17; 5:44; 2Kor 1:3; 11:31; Efe 1:3, 1Piet 1:3; Jes 44:24) Meidän taivaallinen Isämme on yksin Korkein ja Herra Jumala Kaikkivaltias. Nasaretilainen Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika. Tämän asian uskominen riittää iankaikkiseen elämään myös Johanneksen evankeliumin mukaan. (Joh 20:31)
On totta, että monet Vanhan testamentin profetiat sanovat Jumalan tulevan kansansa tykö samalla, kun Jeesus tulee kansansa keskelle, tai hallitsemaan ja tuomitsemaan maailmaa. (Jes 40; 42; Sak 13:7-14:9; jne.) Tämä Jumala, joka silloin saapuu, on tosiaankin Herra Jumala Kaikkivaltias ja Korkein, joka tunnetaan myös nimellä JHVH Tsavaot (Herra Sebaot), sotajoukkojen päällikkö (Jes 6). Tämä Jumala ei tule kuitenkaan Jeesuksena, vaan hän tulee Jeesuksessa. Tässä on suuri ero sen suhteen, miten sanotaan ja ymmärretään. Se Jumala ei ole Herra Jeesus Kristus, vaan hän on näkymätön henki Poikansa ruumiissa: se Jumala on meidän taivaallinen isämme, ja Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä. (Matt 6:9; Joh 20:17)
Se, joka näitä todistaa sanoo: ”Amen, tule herra Jeesus!”
Aika hyviä pointteja sulla. En ole tullut ajatelleeksi asiaan noin vaikka olenkin unitaari.
Ei kai Paavali joka ikisessä tekstissään selitä koko teologiaa läpi jokaiselta kantilta? Häh!?
Johanneksen evankeliumin kirjoittaja sanoo teoksensa lopussa syyn, miksi kirjoitti evankeliumin.
Johanneksen evankeliumi:
20:31 mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Sinä et usko tätä kirjoittajaa. Sinun mielestäsi evankeliumin tarkoitus on saada lukijat uskomaan, että "Jeesus on Jumala".
Sinua on aivan oikein kutsua trinitaariksi, koska uskot kolmiyhteiseen jumalaan sen jossakin muodossa, luultavimmin siten, että uskot Jumalan olevan yksi Herra Jeesus Kristus, joka on ilmoittanut itsensä Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä. Tällaisen kuvan sinun viesteistäsi olen saanut. Tuo harhaoppi tunnetaan nimellä "Jeesus yksin".
Uskoitpa niin tai näin, niin et pysty edes tällä harhaoppisella evankeliumilla osoittamaan sitä, että Jeesus olisi Jumala - isän vertainen - ja että Jumala olisi kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki.
Sinä yrität häivyttää pois selvät Jeesuksen sanat evankeliumista:
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
"Minä olen Jumalan Poika." (Joh 10:36)
Nuo sanat Jeesus sanoi vastauksena juutalaisille, jotka väittivät hänen tekevän itsestään Jumalan. (31ss.) Ja mitä Jeesus sanoi? Että ne ovat "jumalia", joille Jumalan sana tuli, vaikka nämä olivat ihmisiä. (Psa 82:1, 6) Ja mikä Jeesus on? Ihminen, jolle tuli Jumalan sana: ne sanat ovat isältä saadut ja Jumalan sanoja, jotka Jeesus välitti evankeliumin ja opetuslasten kautta.
14:24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
17:4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
17:6 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
17:14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
Sinulle ei kelpaa se, että Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika, ja että hän on ihminen, välimies Jumalan ja ihmisten välillä. (Joh 20:31; 1Tim 2:5)
Ei - sinun pitää tunnustaa, että "Jeesus on Jumala", ja näillä sanoilla sinä osoitat pitäväsi totena katolisilta isiltä perityn kolminaisuusopin, sen sijaan, että olisit pysynyt Raamatun sanassa, ja niin sinä opetat ja levität täällä ihmisten oppeja.
Jos tuntisit Vanhan testamentin kulttuureita ja historiaa, tietäisit, että kun Raamatussa puhutaan sanasta, tarkoitetaan sillä jonkun nimeä/hänen olemustaan. Sana Jahve edustaa koko Isä Jumalan olemusta. Kun kuulemme sanan Sauli Niinistö, tiedämme, että kyseessä on tämän hetkinen Suomen tasavallan presidentti. Tekstiyhteys selventää kenen nimestä on kyse. Kun Johannes sanoo:
"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."
Tekstiyhteys sanoo ihan kristallin kirkkaasti, että tuo sana oli tässä kohden Jumala. Johannes käyttää tuossa Jumala-sanana sanaa theos eli θεός , joka ei tarkoita merkitykseltään Jeesusta vaan se voi tarkoittaa mitä tahansa jumalia, kuten ainoaa oikeaa Jumalaa, epäjumalaa tai ihmistä. Nämä ovat suoria esimerkkejä Uudesta testamentista.
Lause itsessään ei siis todista yhtään mitään sen puolesta, että kyseessä olisi Jeesus. Kyse voi olla ihmisestä, epäjumalasta, pienemmistä jumalista tai itse Isä Jumalasta. Mutta tekstiyhteys kertoo, että tämä θεός oli kaiken synnyttäjä ja alkuunpanija, Luoja. Tämäkään ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi ollut Jeesus. Juutalaiset pitävät luojana Isä Jumalaa. He saavat sanalleen merkityksen uskonnostaan, josta koko Vanha testamentti kertoo. Vanhan testamentit hepreankielen sanakirjat ja tutkijat pitävät Luojana Isä Jumalaa, johon myös Raamatun ulkopuoliset hepreankielen teokset viittaavat Luojana. Kristityt pitävät Luojanaan Jeesusta, johon he tarkoitushakuisesti liittävät tämän raamatunlauseen SANA-sanan merkityksen, vaikkei itse teksti puhu sanaakaan Jeesuksesta.
Katolinen kirkko ja uskonpuhdistajat ovat vainonneet antitrinitaareja ja tappaneet heitä.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/10/katolisen-kirkon-ja-sen-tyttarien-eli-ilmestyskirjan-porton-saatamista-rangaistuksista-harhaoppisille/
Jos tuntisit Vanhan testamentin kulttuureita ja historiaa, tietäisit, että kun Raamatussa puhutaan sanasta, tarkoitetaan sillä jonkun nimeä/hänen olemustaan. Sana Jahve edustaa koko Isä Jumalan olemusta. Kun kuulemme sanan Sauli Niinistö, tiedämme, että kyseessä on tämän hetkinen Suomen tasavallan presidentti. Tekstiyhteys selventää kenen nimestä on kyse. Kun Johannes sanoo:
"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."
Tekstiyhteys sanoo ihan kristallin kirkkaasti, että tuo sana oli tässä kohden Jumala. Johannes käyttää tuossa Jumala-sanana sanaa theos eli θεός , joka ei tarkoita merkitykseltään Jeesusta vaan se voi tarkoittaa mitä tahansa jumalia, kuten ainoaa oikeaa Jumalaa, epäjumalaa tai ihmistä. Nämä ovat suoria esimerkkejä Uudesta testamentista.
Lause itsessään ei siis todista yhtään mitään sen puolesta, että kyseessä olisi Jeesus. Kyse voi olla ihmisestä, epäjumalasta, pienemmistä jumalista tai itse Isä Jumalasta. Mutta tekstiyhteys kertoo, että tämä θεός oli kaiken synnyttäjä ja alkuunpanija, Luoja. Tämäkään ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi ollut Jeesus. Juutalaiset pitävät luojana Isä Jumalaa. He saavat sanalleen merkityksen uskonnostaan, josta koko Vanha testamentti kertoo. Vanhan testamentit hepreankielen sanakirjat ja tutkijat pitävät Luojana Isä Jumalaa, johon myös Raamatun ulkopuoliset hepreankielen teokset viittaavat Luojana. Kristityt pitävät Luojanaan Jeesusta, johon he tarkoitushakuisesti liittävät tämän raamatunlauseen SANA-sanan merkityksen, vaikkei itse teksti puhu sanaakaan Jeesuksesta.
Jos tuntisit Vanhan testamentin kulttuureita ja historiaa, tietäisit, että kun Raamatussa puhutaan sanasta, tarkoitetaan sillä jonkun nimeä/hänen olemustaan. Sana Jahve edustaa koko Isä Jumalan olemusta. Kun kuulemme sanan Sauli Niinistö, tiedämme, että kyseessä on tämän hetkinen Suomen tasavallan presidentti. Tekstiyhteys selventää kenen nimestä on kyse. Kun Johannes sanoo:
"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."
Tekstiyhteys sanoo ihan kristallin kirkkaasti, että tuo sana oli tässä kohden Jumala. Johannes käyttää tuossa Jumala-sanana sanaa theos eli θεός , joka ei tarkoita merkitykseltään Jeesusta vaan se voi tarkoittaa mitä tahansa jumalia, kuten ainoaa oikeaa Jumalaa, epäjumalaa tai ihmistä. Nämä ovat suoria esimerkkejä Uudesta testamentista.
Lause itsessään ei siis todista yhtään mitään sen puolesta, että kyseessä olisi Jeesus. Kyse voi olla ihmisestä, epäjumalasta, pienemmistä jumalista tai itse Isä Jumalasta. Mutta tekstiyhteys kertoo, että tämä θεός oli kaiken synnyttäjä ja alkuunpanija, Luoja. Tämäkään ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi ollut Jeesus. Juutalaiset pitävät luojana Isä Jumalaa. He saavat sanalleen merkityksen uskonnostaan, josta koko Vanha testamentti kertoo. Vanhan testamentit hepreankielen sanakirjat ja tutkijat pitävät Luojana Isä Jumalaa, johon myös Raamatun ulkopuoliset hepreankielen teokset viittaavat Luojana. Kristityt pitävät Luojanaan Jeesusta, johon he tarkoitushakuisesti liittävät tämän raamatunlauseen SANA-sanan merkityksen, vaikkei itse teksti puhu sanaakaan Jeesuksesta. Etkö jo usko!
Aamen. Asiaa. :)
No, en usko selitysoppeihin.
Vastaavaa selitysoppia on esim. vt-seuran selitykset.
Usko Toivonen
Joka seurakunnassa on oma hengellinen kulttuurinsa ja perinteensä. Takuuvarmasti myös hellareissa tai muissa vapaissa suunnissa. Perinteissä ei ole mitään vikaa, jos opin perusta on muuten vakaa. Perinteettömiä ei ole olemassakaan, koska me kaikki olemme sen kulttuurin tuotteita, jossa olemme kasvaneet.
"Näin tekee Usko Toivonen. Miksi et sinäkin tekisi?"
Niin teenkin, koska minulla on 50 vuotta hengellistä historiaa. Ajatukseni uskosta on muotoutunut raamatun opiskelun lisäksi vuosien kasvuprosessin tuloksena. Se ei tule heilumaan nettiopettajien mielipiteiden mukaan.:) Et sitten pystynyt pysymään asiassa, vaan menit henkilöön. Sääli, sillä aloituksessa oli hyvääkin.
On ihan oikein ottaa esimerkkejä harhaoppisista, jotta tiedettäisiin, millaisiin ihmisiin sanoja voidaan soveltaa. Niin Paavalikin teki.
1.Timoteuksen kirje:
1:20 Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.
2.Timoteuksen kirje:
2:17 ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus,
1.Timoteuksen kirje:
1:20 Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.
2.Timoteuksen kirje:
4:14 Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.
Kuka on tehnyt Paavalin julistamalle pelastuksen evankeliumille pahaa?
Katsotaanpa mitä noissa kohdissa Paavali kirjoittaa?
19. säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.
20. Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.
( 1Tim 1)
17. ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus,
18. jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon.
19. Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
( 2Tim 2)
Kyseiset henkilöt eivät siis olleet pelastuksen evankeliumin, Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, julistamisen puolella, vaan sitä vastaan.
Joten miksi toimit vääryydessä, huomaathan siteeramasi tekstikohdan kehoituksen:
"Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
Usko Toivonen
Olisit katsonut, mitä niissä kohdissa sanotaan. Nyt et sitä tehnyt ja vaadit muita sitä tekemään. Onko joku sanonut, että ne harhaoppiset olisivat olleet sisällä Jumalan valtakunnassa? Kyllä he silti vaikuttivat seurakuntiin ja seurakuntalaisiin, mistä syystä Paavali heistä varoittikin. Ihan niin kuin sinustakin pitää varoittaa, kun julistat kirouksen alaista väärää evankeliumia, jossa kolminaisuusoppi on syrjäyttänyt evankeliumin ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon pelastumisen ehtona.
Jos et ole 50 vuoden aikana nähnyt mitään epäilyttävää kolmiyhteisen jumalan opissa, niin olet melko lailla paatunut ja lähes toivoton tapaus.
Paljosta Raamatun luvustakaan ei ole hyötyä, jos ymmärtää systemaattisesti lukemansa väärin (eikä tarkista alkukielestä, mitä on sanottu: onko käännösvirheitä tai onko sanaa muokattu).
Paavali kyllä tiesi, kuka on uskova, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetty.
Sauluksena ollessaan hän oli juuri Jeesuksen pyhiä vainonnut, joten hän tiesi harhaopit.
Täälläkin hyökätään juuri heita vastaan, jotka julistavat evankeliumia ristiinnaulitusta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Ja syynä ovat juuri ne ikiomat opit, joista käsin tuomitaan ja panetellaan, ikään kuin se ikioma harhaoppi siihen antaisi jonkin oikeuden.
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
(1Kor 1)
Joka kerskaa ..
17 Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18 Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2Kor 10)
Usko Toivonen
"Täälläkin hyökätään juuri heita vastaan, jotka julistavat evankeliumia ristiinnaulitusta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta."
Uskotko sinä, että ihminen kristus Jeesus kärsi ristillä ja kuoli, minkä jälkeen Jumala herätti hänet kuolleista ja otti tykönsä taivaaseen, korotti hänet enkeleitä ylemmäksi, ja että tämä Jumala on Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä pyhien kirjoitusten mukaan?
Uskotko, että Jeesus kärsi ihmisenä, jolla on järjellinen sielu ja ruumis niin kuin muillakin ihmisillä? Että Jeesus kärsi psyykkisesti ja ruumiillisesti niin kuin ihminen, ja että Jumala ei voi sellaista kärsiä, mitä Jeesus kärsi, koska Jumalalla ei ole ruumista, eikä Jumala ole sielultaan ihminen?
Jumala ei voi kärsiä psyykkistä eikä ruumiillista tuskaa. Jeesus voi, koska on ihminen.
Oletko vielä samaa mieltä kuin olit muutama vuosi sitten: että Jeesus lähti Jumalana ulos ruumiistaan ja palasi siihen Jumalana takaisin, jne.? Sehän oli lasten leikkiä Jumalalle se... eikä kukaan kuollut, koska Jumala ei voi kuolla. Mitä sitten jos ruumis käy elottomaksi Jumalan lähtiessä siitä pois? Eihän se ole mitään muuta kuin järjetön kotelo, jossa Jumala asuu Henkenä... vai onko Jeesuksella sielu, ihmisen sielu? Onko Jeesuksella ihmisen henki? Vai onko niin - kuten eräät uskovat ja todistavat jatkuvasti - että Jeesus on Jumala ihmisen ruumiissa?
Uskon niin, kuin Raamatussa on ilmoitettu.
Ja ilman selityksiä ja johdattalua, mitä selitysopit tuottavat.
Uskon siis, kuten esim. Paavali kirjoittaa:
9. Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
( 2Kor 8)
Joidenkin opit julistavat juuri päinvastaista.
Ja uskon myös, että Herra Jeesus Kristus kukisti kuoleman.
8 Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
( 2Tim 1)
4 Ja on väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi pyhityksen hengen jälkeen, että hän on noussut ylös kuolleista,) se on, Jesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme,
( Room 1 Biblia)
4 ja pyhyyden Hengen puolesta kuolleitten nousemuksen kautta voimassa osoitettu Jumalan Pojaksi Jeesuksesta Kristuksesta, Herrastamme,
5 jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolinviran uskon kuuliaisuudeksi Hänen nimeänsä kohtaan kaikissa kansoissa,
( Room 1, Aapeli Saarisalo UT)
Usko Toivonen
Kristittyjen ei pidä mennä uudestikastaviin uskonlahkoihin sarvipään kaadettavaksi selälleen lattialle, jossa voidaan lyödä pedonmerkki otsaan ja käteen ja pistää mikrosiru ihon alle.
Mikrosiru ei ole pedon merkki. Pedon merkki on aineeton hengellinen todellisuus. Se, että tunnustaa väärän kristuksen ja toisen Jeesuksen Jumalaksi. Israelin uskontunnustus (shema) on pedon merkin vastakohta. Siinä tunnustetaan, että Israelin Jumala on yksi ja hän on JHVH. Jeesus ei ole tämä JHVH, vaikka edustaa häntä ja käyttää hänen nimeään. Niin teki myös Herran enkeli, vaikka ei Herra Jumala Kaikkivaltias olekaan. (2Moos 3:1-15; 6:2)
No mikä se ensimmäinen kaste sitten on?
Mitä väliä kun koko Raamattukin on pelkkää ihmisoppia kannesta kanteen?
Digikuusi ensi jouluksi verkkokaupasta. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007886598.html
Ps.62:13 Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan. Job.34:1. Sananl.24:12. Jer.17:10. 32:19. Matt.16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudesta enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Room.2:6 hänen, joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan. 1Kor.3:8 Mutta istuttaja ja kastelia ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. 2Kor.5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyvän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollesaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. Ilm.22:12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Saarn.11:9 Iloitse, nuorukainen, nuoruudestasi, ja sydämesi ilahuttakoon sinun nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä. Saarn.12:14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa. 1Kor.4:5 Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta. Room.2:1.16
Se viskaa vaikka kaivoon huutaen Jumalaa antamaan leipää.
Järkiä ja ei ymmärrättekö?
114 MTV 30.03. 00:30:09
MTV UUTISET Maanantai
Tapahtuma-alan tuki etenee
Ammattimaisilla tapahtumajärjestäjillä
voi olla ensi kesänä mahdollisuus saada
valtiolta tukea, jos tapahtumia pitää
perua viranomaismääräysten takia.
Tuki koskisi yli 200 henkilön
tapahtumia ja tukea voisi saada 70
prosenttia aiheutuneista kuluista. Tuki
koskisi tapahtumia kesäkuusta
syyskuuhun.
Työ- ja elinkeinoministeriö lähetti
tapahtumatukea koskevan esityksen
lausuntokierrokselle tänään.
MAAN PARHAAT NÄKIJÄT S.777
0700-512 626 2,39e/min
Soininvaara vai Jeesus?
Jokainen voi kehittää oman oppinsa ihan itse. Sitähän tapahtuukin ihan kiitettävään tahtiin. Esim. jokainen uusi pikku seurakunta syntyy tällä tavalla, kun johtaja saa uuden ilmestyksen tai ymmärryksen siitä miten Raamattua tulee tulkita ja miten Jumala toimii jne. Samoin nämä nettipalstat ovat täynnä oivaltaneita raamatunopettajia ja profeettoja, jotka eivät roiku kirkkokuntien opeissa ja isien perinnäissäännöissä.
Vai onko niin kuten tälläkin keskustelupalsatalla on kääynyt ilmi, kuinka "Raamattua tulee tulkita" omaan korvasyyhyyn, eli käytännössä runnella ja pois selittää Raamatun ilmoitusta.
Muutaman seuraajan toki voi itselleen aina saada, mutta sehän ei ole Evankeliumin tarkoitus saada seuraajia itselleen.
Evankeliumin, sanan rististä, julistamisen tarkoitus on sydämen kääntymys Herran puoleen, ei minkään "pikkujoukon" kannattelijaksi.
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
( Apt 11)
Uskovan tunnistehan on Raamatussa ilmoitettu:
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt 9)
Kysymys on siis Jeesuksen pyhistä, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyistä, Häneen turvaavista.
Eikä oppiin turvautuvista, eikä omien oppien juistajiin turvaavista.
Evankeliumin tarkoitus ei ole siis tehdä käännynnäisiä opille, itselleen, vaan Sanan rististä julistamisen pitäminen esillä, että Jumalan voimasta ihmiset kääntyisivät Vapahtajan puoleen.
39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
( Joh 5)
Evankeliumi ei ole pitkiä selityksiä, vaan Sana rististä, Jumalan voima.
Usko Toivonen
Johanneksen evankeliumin alun kuvaus Logoksesta luomassa tätä maailmaa on syntynyt Johanneksen opetuslasten tai heidän aikalaisten yhdistettyä juutalaisen filosofin Filon Aleksandrialaisen kehittämän opin kristinuskoon.
Ernest Renan - uskonnon historian tutkija - kirjoittaa näin:
"...Saivatko jotkut myöhemmin Johanneksen nimiin pannut opetukset alkunsa jo keskusteluissa vanhan mestarin ja nuorten kirkkaiden henkien kanssa, näiden etsiessä uutuuksia, ja yrittäessä ehkä saada vanha mies uskomaan, että tällä olisi ollut aina ne ajatukset, joita he hänelle ehdottivat? Me emme tiedä, ja tässä on yksi suurimmista vaikeuksista, jotka liittyvät kristinuskon alkuperään. Me emme kyseenalaista tältä ajalta pelkästään sitä, että tarinoissa esiintyy liioittelua ja epäluotettavuutta. Efeson seurakunnan helmassa oli luultavasti tapahtumassa siirtymistä salailuun ja hurskaisiin petoksiin, jotka ovat tehneet sellaisen kriitikon tehtävästä erityisen vaikean, joka on kutsuttu paljastamaan tällaista sekaannusta.
Filon Aleksandrialainen oli muodostanut suurin piirtein Jeesuksen elämän aikana juutalaisen filosofian, jota hän oli kehittänyt tahtomaansa suuntaan huolimatta siitä, että oli sitä tehdessään spekuloinut israelilaisia ajattelijoita. Sen filosofian pohjalla oli eräänlainen abstrakti metafysiikka, joka esitti yhdestä Jumalasta erilaisia olemuksia, ja vehkeili Jumalallisesta Syystä [kreikaksi ”Logos”, syyrian ja kaldean murteilla ”Memera”] jonkinlaisen määrätyn periaatteen, joka lähti Iankaikkisesta Isästä.
Egypti ja Foinikia tunsivat jo entuudestaan samankaltaisia yhdestä ja samasta Jumalasta tehtyjä kuvia [doubling: kahdennus; monistaminen; kuvan tekeminen jostakin]. Hermeettiset kirjat perustivat myöhemmin tästä ”olemusten teologiasta” filosofian, joka on rinnakkainen kristinuskon vastaavalle filosofialle. Jeesus näytetään jätetyn pois näistä spekulaatioista, jotka eivät olisi lumonneet Johanneksen runollista mieltä ja rakastavaa sydäntä, jos hän olisi tiennyt niistä. Hänen koulukuntansa oli pikemminkin vastoin tätä, ja niin sanotusti, sen toisen piirittämä. Apollos oli luultavasti tietoinen siitä.
Apostoli Paavali näyttää uhranneen elämänsä loppuvaiheessa paljon aikaa sille. Ilmestyskirja kertoo meille sen voitonriemuisen salaperäisen nimen Λόγος τοῦ Θεοῦ [Logos tū Theū, Jumalan Sana]. Juutalais-kristillisyys, joka oli uskollinen ortodoksijuutalaisuuden hengelle, ei sallinut sellaisten ajatusten tulla keskuuteensa, paitsi ehkä sen rajoitetuimmassa muodossa. Mutta kun Syyrian kirkot alkoivat yhä enemmän ajautua eroon juutalaisuudesta, niin uusi henki rantautui sinne vastustamattomalla voimalla. Jeesuksesta, joka oli ollut ensin kuulijoilleen pelkkä profeetta, Jumalan Poika, jossa uskaliaimmat olivat nähneet messiaan tai Ihmisen Pojan, jonka pseudo-Daniel oli näyttänyt tulevien tapahtumien loistavana keskiönä, tuli nyt Logos, Järki, Jumalan Sana. Efesos näyttää olleen paikka, jossa Jeesuksen tämän puolen muotoilu sai syvimmät juurensa, ja josta se levisi kaikkialle kristittyyn maailmaan.
Johannes ei ole käytännössä ainoa, jonka perimätieto yhdistää tämän uuden opin juhlavaan vahvistamiseen ja käyttöön ottoon. Perimätiedon mukaan Johanneksen oppi aiheutti hänen ympärillään myrskyjä, vahingoittuneita omiatuntoja, skismoja [hajaannusta] ja pannaan julistamisia... "
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/06/07/johannes-vanhuuden-paivina-efesossa-cerinthus-ja-doketismi/
Tuolla on suomentajan mielenkiintoisia ajatuksia tästä aiheesta tuon tekstin jälkeen. Ja lisää Johanneksen evankeliumin alkuperästä ja luotettavuudesta löytyy tuolta:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2018/02/04/onko-raamatun-kirjoituksia-muokattu/#Joh
On merkille pantavaa, että varhaisemmat evankeliumit eivät puhuneet mitään siitä, että Jeesus olisi luonut tämän maailman...
Mielenkiintoista. En tiennytkään, että kristinusko on kehittynyt, mutta olisihan se pitänyt huomata, kun on niin paljon erilaisia tunnustuksia, suuntauksia ja lahkoja, joilla kaikilla on omat opilliset tulkintansa, käytäntönsä ja vähintäänkin erilaiset painotukset (siitä, mikä on tärkeää, ja mikä ei, tai mitä asioita noudatetaan käytännön elämässä "ehdottomina käskyinä" ja mitä ovat vain ohjeellisia, niin että uskoville jää valinnan vapaus).
Paavali ennusti Apostolien teoissa, että hänen jälkeensä seurakuntaan tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Ei mennyt kauaakaan, kun jotkut vanhimmat veljet pyrkivät yksin seurakuntien johtoon, ja sitten oman alueensa seurakuntien ylipäälliköksi.
Näin syntyi vähitellen hierarkinen laitoskirkko, josta on sitten kehittynyt katolinen kirkko. Se on jakaantunut jo varhain Idän ja Lännen kirkkoon opillisten erimielisyyksien vuoksi. Myöhemmin jako syveni niin, että itäinen haara erosi omaksi kirkkokunnaksi. Jäljelle jäivät roomalais-katolinen ja kreikkalais-ortodoksinen kirkko.
Riidat koskivat tässä vaiheessa enää sitä, lähteekö Pyhä Henki Isästä ja Pojasta - heistä molemmista - ja onko Maria "Jumalan äiti" vai ei. Kolminaisuusoppi oli lyöty lukkoon jo 300-luvulla: Nikean konsiilissa tuomittaiin harhaoppisiksi areiolaiset, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan iankaikkinen Jumala niin kuin Isä (v. 325). Konstantinopolissa päätettiin Pyhän Hengen asemasta Jumalan kolmantena persoonana. Näin oli muodostettu ja lyöty lukkoon kolmiyhteisen jumalan oppi, jota profeetat, Jeesus ja apostolit eivät tunteneet.
Katolinen uskonto on kehityksen tulosta. Siinä on yhdistetty toisiinsa pakanoiden ja juutalaisten jumaltaruja sekä kertomuksia Nasaretilaisesta Jeesuksesta. Lähes koko kristikunta uskoo nyt katolisten uskontunnustusten mukaan - myös helluntailaiset.
Apostolit eivät olleet yksimielisiä opista. Jaakob, Pietari ja Johannes ovat jatkaneet juutalaisten tapojen (rituaaliset pesut yms.) noudattamista kuolemaansa asti. Paavali piti sitä kaikkea paskana. Johannes halveksui Paavalin opetuslapsia (ja Paavalia). Pietari sai pyyhkeitä Paavalilta ulkokultaisuudestaan (Gal 2).
Osa Jerusalemin seurakunnan arvostetuista veljistä olisi tahtonut ympärileikkauttaa pakanat, mutta Paavali vastusti sitä jyrkäsi. (Gal 2)
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että uuden liiton seurakunnassa ei tule noudattaa Mooseksen lain käskyjä pappeudesta, temppelipalveluksesta ja uhreita, ei myöskään näihin liittyvistä pesuista, ruoista ja juomista. Jerusalemin vanhinten joukossa oli lainkiivailijoita, jotka vaativat tätä edelleen.
Paavalin suhtautuminen Mooseksen lakiin on tulkinnallista ja kiistakysymys nykyään. Osa sanoo, että hän vapautti pakanat Mooseksen laista, osa sanoo hänen pitäneen siitä kiinni ja vaatineen sen noudattamista ympärileikkaus pois lukien.
Apostolien tekojen kokouksen päätös vapauttaa pakanat Mooseksen lain monien käskyjen pitämisestä. Vain muutama jätettiin noudatettavien joukkoon. (Apt 15:28-29) Rakkauden käskyjä ei tarvinnut erikseen mainita, sillä niiden noudattaminen oli itsestään selvää.
Apostolien teoissa on mainintoja, joiden perusteella Paavali olisi jatkanut Mooseksen lain käskyjen noudattamista ja opettamista. Tämä on ristiriidassa Jerusalemin vanhinten ja apostolien päätösten kanssa. (Paavalin kirjeet ja Apt 15)
Jos ristiriitoja on, niin Paavalin kirjeet ovat ratkaisevat. Ne ovat luotettavammat kuin Luukkaan kirjoittama Apostolien teot. Toki molemmissa voi olla virheitä, eivätkä kirjeistä Paavalin itsensä sanelemia ole kuin seitsemän tutkijoiden nykykäsityksen mukaan. He voivat tosin erehtyä.
Saarnatautisille omat paikkansa, tämä on keskustelulle tarkoitettu.
pitkät julistukset menee tuuleen.
No onko säitä pidellyt?
Täällä on pidellyt paljonkin, ja ihan kokonaan ilman Herraa.
Ei ole Herra säitä säädellyt, eikä ilmoja annellut.
Kaikki toimii luonnonlakien mukaan: Jumalaa ei tarvita mihinkään.
miten tämän päivän Helluntai kristin uskon ,aitoutta voi enään ymmärtää ja ottaa vastaan tavallinen syntinen, joka etsii sydämestään aitona pelastusta, kun nykyisin pitää ensin olla suomen suurin murhaaja kiduttaja suuruuden hullu ahne ylpeä oppimaton sanaa julistaja joka on ties kuinka kymmeniä ,kiduttanut,hyväksi käyttänyt nuoria viattomia naisia ja mitä kaikkea saastaisuuttaa siellä saatanan maailmassa tapahtuu ja tehdään, nyt tämä joka on omistanut kolme sielun kadotukseen viemästä niin se vankila elämä joka suomen vankiloissa on tänä päivänä on parempi kuin hotellit ainut mitä on ettet pääse ulos kaljalle, ja tämä kyseinen murhaaja siintä kirjoitetaan kirjoja mainostetaan suomen pahempana ja julmempana rikollisena , varmasti sai kohdata Jeesuksen koska nee haamut jotka vierailivat hänen ennästään sairaassa aivoissa piirittivät hänet, ja Jeesus todellakin armossaan armahti hänet! Mutta Helluntaiseurakunnat vapaat seurakunnat alkoivat markkinoimaa tätä murhaajaa ja anomaa armahdusta paikasta joka ei ollut edes mikään vankila eikä sillä tuomiolla saatu takaisin niitä sieluja joita hän on helvettiin passittanut ikuiseksi ajaksi , ja minkä surun hän on jättänyt niiden poikien äitien ,isien ,siskojen ja veljien sisimpään ikuiseksi ajaksi . ja näitä kaikkia kymmeniä joita elää vielä joiden elämän hän on helvetiksi tehnyt suuruuden hulluudessaan kunnian ja maineen tähden !!NIIN NYT HELLUNTAI SEURAKUNNAT VAPAAT SEURAKUNNAT OLETTE ÄÄRIMMÄISYYDESTÄ MENNEET ÄÄRIMMÄISYYTEEN MURHAAJASTA ON TEHTY SUOMEN KUULUISIN LAILLISIN KEINOIN , NYT HÄN ON RADIO DEISSÄ KEHUSKELEMASSA JA MÄSSÄILEMÄSSÄ PAHOILLA TEOILLAAN JOITA SATTUU UHRIEN OMAISET KATKERANA SURUSSAAN JOUTUA KUUNTELEMAAN MITEN TÄMÄ SADISTI SUURUUDEN HULLU ON HEIDÄN TYTTÄRIÄÄN KÄYTTÄNYT HYVÄKSEEN SAMOIN HEIDÄN POIKIAAN KIDUTTANUT JA MURHANNUT !!! JA NYT ON SAARNAAMASSA JUMALASTA SEURAKUNNISSA, ONKO TÄSSÄ MITÄÄN JUMALAN KANSSA TEKEMISTÄ????? MINUN RAAMATTUNI EI TUNNE MITÄÄN VASTAVAA KUIN MITÄ TÄMÄ ON !!!! PAAVALI EI MURHANNUT VAAN VAINOI JA RAASTOI JUMALAN SEURAKUNTAA , KOSKA LUULI TEKEVÄNSÄ OIKEIN!!! MINÄ TUNNEN TÄMÄN SUURUUDEN HULLUN OLEN OLLUT ALAMAAILMASSA SAMMAAN AIKAAN PALJON ENNEN KUIN TÄMÄ KAHELI ALOITTI, OLEN ISTUNUT SIINÄ AITOSSA JOSSA HÄN MURHASI REMU AALTOSEN VELJEN , JOKA OLI NIIN ROHKEA ETTÄ ASEETTOMANA MENI TAPAAMAAN JA NOUSI TÄMÄN JA SEN RENKIENSÄ AUTOON JOSSA KIDUTTIVAT JA MURHASIVAT ASETTOMAN YSTÄVÄNSÄ MITÄTTÖMÄSTÄ HUUME VELASTA , JA KUN HÄN ON AINA OLLUT SKITSOFEERIKKO NYTKIN VAIKKA SANOO OLEVANSA USKOSSA NIIN JOUTUU VETÄMÄÄN MIELIALA LÄÄKKEITÄ KOURA KAUPALLA, NIIN TÄLLÄINEN SAARNAA JA HAASTATTELEE RADIO DEISSÄ MUITA KAVEREITAAN JOILLA EI OSALLA OLE USKOSTA EDES TIETOAKAAN VIIMEINEN KERTA KUN KUUNTELIN NIIN NIIN TÄMÄ LATE JA SEN KAVERI KEHUSKELIVAT KUINKA KOVASTI HE LYÖVÄT JA MITEN KOVIA JÄTKIÄ OVAT , ONKO TÄMÄ JOTAIN USKON KANSSA TEKEMISTÄ KUN HAASTETATTELEVA KIROILEE JA MÄSSÄILEVÄT PAHOILLA TEOILLAAN , ONKO AJATELTU MITEN NÄIDEN UHRIEN OMAISET JOTKA JOUTUVAT NÄIDEN MURHAAJIEN KKEHUSKELUJA JOPA SEURAKUNNISSA KUULEMAAN NIIN EIKÖ TÄMÄ OLE SUORAAN PERKELEESTÄ???? MINÄ OLEN 33VUOTTA ELÄNYT LAITOKSISSA SUOMESSA JA RUOTSISSA SILLOIN KUN OLI VIELÄ VANKILAT VANKILOITA JA SIELLÄ OLI KESKENÄINEN MORAALI KUNNOSSA JOTA EI NÄILLÄ HUUME DIILEREILLÄ OLE KENELLÄKÄÄN NIIN KK,KORHOSET KUIN LATET KUN OVAT NYKYISIN MAINEEN KUNNIAN SAMALAISESSA TILASSA JOTA HE OVAT SAIRAISSA VIHOLLISEN VALHEESSA ELÄNEET JA NYT HE SAAVAT SITÄ ILMAN LAIN PUUTTUMISEN PELKOA TOTEUTTAA SUURUTENSA HULLUUTTA JA MAINEEN JA KUNNIAN METSÄSTÄMISESSÄ!! HERÄTKÄÄ TE JOTKA USKOTTE VIELÄ ETTÄ JEESUS TOIMII MUUALLAKIN TAVOIN ETTEI TARVITSE SEN TAKIA MENNÄ MURHAAMAAN IHMISIÄ JA SAADA SEN KAUTTA TUOMIO SUOMEN TÄYSIHOITOLAA(VANKILAAN) JA SIELTÄ SITTEN HELLUNTAISEURAKUNTA TULEE JA NOSTAA SINUT SUOMEN TUNNETUIMMAKSI IHMISEKSI!!! JÄRKYTTÄVÄÄ.
Kiitos sinulle,itkien luin kirjoituksesi,tämä on niin totta,tätä olen niin vihannut,kuinka ylpeänä jo röyhkeästi esiintyvät.Juuri uhrien omaiset,kuinka suuri tuska heillä on.Minä,joka olen nöyränä,monin eri tavoin pahoinpideltynä,sekä henkisesti,että fyysisesti,olen hyljätty,halveksittu hellareissa.Estetty siunaamasta,jos olen kokenut,että joku kärsivä tarvitsee apua.Jeesus on kaukana näistä lahkoista.
on käsittämätöntä, että entiset, RIKOLLISET nostetaan jalustalle, ja vertaavat sitten "Paavaliin . .. , mistä ei voi puhua "saman päivänäkään !!
Paavalihan vainosi Jumalan seurakuntaa, määrätietoisesti, syystänsä, mikä ??
joka tapauksessa, on eri asia vainota, jotakin m ä ä r ä t i e t o i s e s t i, kuin jossakin alamaailmassa, huume, alkoholi, rikollisuus, jne. jotka sitten kuuluvat "samaan jengiin", jne
Paavali ei siis sillä tavoin "rikollinen", mihin nämä hellarit sitten yhdistää . . . huh, huh !