Yli-Viikarin tutkintoja ei voitu todentaa!

Sopiikin kysyä onkohan nyt toimittu kaikilta osin rehellisesti ja lain hyvän hengen mukaisesti. Sitä sopii epäillä erittäin vahvasti!
Hyvä kuitenkin että tämä on noussut nyt esille, eli asiaan saadaan edes jonkinlaista tolkkua .
=
Oikeuskansleri Pöystiin liitetyn Tytti Yli-Viikarin uralta puuttuu dokumentteja – kolmen huippuyliopiston tutkintoja ei VM:ssa voitu todentaa

Kohu. Tytti Yli-Viikarin lukuisista virkamatkoista, Finnairin bonuspisteiden käytöstä ja kauneudenhoitopalveluiden maksattamisesta julkisilla varoilla on alkuvuonna noussut kohu.
Tytti Yli-Viikarilla on ollut poikkeuksellisen nopea urakehitys valtionhallinnossa.

Valtiontalouden tarkastusviraston poliisitutkinnassa olevan pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virkamiesuran alun nimityksestä ei löydy dokumenttia valtiovarainministeriössä, josta hän siirtyi Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:hen 2007.

Ministeriö selvitti Kauppalehden pyynnöstä Yli-Viikarin työtehtäviä ja koulutustaustaa.

Kolmen päivän selvityksen jälkeen Yli-Viikarin tulosta ministeriön leipiin ei saatu nimitysmuistiota, ei myöskään dokumentteja hänen lukuisista tutkinnoistaan Euroopan huippuyliopistossa.

Sen sijaan VM:sta lähetettiin paperi, jossa kerrotaan, että lainsäädäntöasiantuntija vastaa sääntelypolitiikasta, oikeudellisista ja EU-asioista sekä evaluaatiosta. Tässä yhteydessä suluissa lukee ”virkaa hoitaa Tytti Yli-Viikari”.

Yli-Viikari on itse ilmoittanut cv:ssään toimineensa VM:ssä silloisen controllerin, nykyisen oikeuskanslerin Tuomas Pöystin avustajana.

Myöhemmin VTV:n sivuilla olevassa ansioluettelossa ei mainita Yli-Viikarin historiaa VM:ssa. Ura näyttää alkaneen VTV:sta.

Huikea nousu ilman avoimia hakuja
VM:sta Valtiontalouden tarkastusviraston johtoon siirtynyt Pöysti palkkasi Yli-Viikarin avustajakseen VTV:hen 2007. Sittemmin Yli-Viikarista tuli esikuntapäällikkö ja 2013 ylijohtaja.

Kahta viime mainittua virkaa ei laitettu avoimeen hakuun.

2015 lopussa Yli-Viikari oli jo noussut pääjohtajan sijaiseksi. 2016 hän otti pääjohtajan tehtävät vastaan, kun Pöysti nimitettiin oikeuskansleriksi.

Kun viraston sisällä ihmeteltiin Yli-Viikarin nopeaa urakehitystä Pöystin suojattina, Pöysti kiisti Yli-Viikarin toimineen VM:ssa hänen henkilökohtaisena avustajanaan ja totesi tämän toimineen VM:ssa lainsäädäntöasiantuntijana, Iltalehti kertoi vuonna 2017 (IL 24.6.2017).

Huippututkinnoista ei dokumentteja
VM:ssa Yli-Viikarin sektorivastuualueita olivat ulkoministeriö, oikeusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä tasavallan presidentin kanslia, joiden talousarvioesitysten lausuntojen kokoamisesta ja työstämisestä sekä raha-asiainvaliokunnan listavalmisteluista hän VM:sta tulleen paperin mukaan vastasi.

Yli-Viikarille kuului muun muassa hyvän hallintotavan oikeudelliset ja institutionaaliset kysymykset.

Oman ilmoituksensa mukaan Yli-Viikarilla on kolme ylempää korkeakoulututkintoa Euroopan huippuyliopistoista.

Viiden vuoden sisällä hän on suorittanut maisteritutkinnot Sorbonnen yliopistossa (1997) College of Europessa (1999) sekä l´ENA:ssa (École nationale d'administration, 2001).

Saavutus on kova kenelle tahansa, sillä pelkästään ENA:n opinahjosta tulevat kaikki Ranskan valtionhallinnon keskeisimmät virkamiehet.

Näistä tutkinnoista ei löydy dokumentteja valtiovarainministeriöstä, josta Yli-Viikarin nykyinen virkamiesura näyttää saaneen alkunsa.

Kauppalehti
44173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

No eipä ole ihme, että edusakunnan puhemiehistöällä tuli tulenpalava kiire aikaistaa Yli-Viikarin 5.4.2021 suunniteltu kuulemistilaisuus jo huomispäivälle, 29.3.

Jos ilmenee että Tytti Yli-Viikarilla ei ole olemassa niitä korkeakoulututkintoja joita hän väittää, niin silloin tämä poliittinen farssi ei pysähdy Yli-Viikarin tasolle.

Siinä tapauksesssa istuvan oikeuskansleri Tuoman Pöystin asema oikeuskanslerina on suuressa vaarassa katketa, jo alkavan huhtikuun aikana.

Pöysti on edellisessä toimessaa toiminut varomattomasti, sääntöjen vastaisesti ja huolimattomasti nimittäessään oman suojattinsa, Yli-Viikarin nykyiselle paikalleen.

Tällainen on erittäin raskauttava painolasti Oikeuskanslerin toimessa kannettavaksi. Joko Pöysti irtisanoutuu itse, tai eduskunta tulee irtisanomaan hänet.

Äänestä
  • Pöystin alaisena ollut, no sellainen alainen kuin pomonsakin, eihän Pöysti ole koskaan löytänyt mistään mitään tutkittavaa löytänyt kun on asioita hänelle viety, että silleen.

    Äänestä

Onko kyseessä valepääjohtaja, isojen poikien lemmikki vai mikä?

Äänestä

Kukaan ei halua horjuttaa asetelmaa koska jos lumipalloefekti lähtee liikkeelle niin siinä menee myös oma virka.

Äänestä
  • Kepu tulee kostamaan Yli-Viikarin irtisanomisen. Tietenkin Yli-Viikari on viallinen virkamies, käyttänyt valtion rahoja kuin omiaan, on siis mätä virkamies.

    Mutta Kepu kostaa "omien" irtisanomiset aina. Koston kohteena tulee olemaan SDP.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu tulee kostamaan Yli-Viikarin irtisanomisen. Tietenkin Yli-Viikari on viallinen virkamies, käyttänyt valtion rahoja kuin omiaan, on siis mätä virkamies.

    Mutta Kepu kostaa "omien" irtisanomiset aina. Koston kohteena tulee olemaan SDP.

    Yli-Viikari on vihreä

    Äänestä

> kolmen huippuyliopiston tutkintoja ei VM:ssa voitu todentaa

Jonkin omituisen pykälän vuoksi huippuyliopistolla ei ole lupa todentaa?
Työnantajakaan ei voi selvittää, onko väitetyt tutkinnot?

Raastupaan vaan ja rikostutkijat saavat tutkintotiedot huippuyliopistoilta.

Äänestä
  • "Raastupaan vaan ja rikostutkijat saavat tutkintotiedot huippuyliopistoilta."

    Ulkomaiset yliopistot toimivat omaan maansa lakien mukaan. Tapaus ei taida ihan täyttää kansainvälisen rikostutkintayhteistyön kriteerejä. :)

    Äänestä

Todella ikävä että tälläiset menettelyt ovat mahdollisia. Ko henkilöllä ei ole mahdollisuutta jatkaa virassaan mikäli oikeus tapahtuu. Samalla voi joutua tarkastelun alle muittenkin virat.

Äänestä

Johtajan pitäisi nyt itse vapaaehtoisesti kaivaa todistukset esiin . Ei pitäisi olla vaikeaa.

Äänestä
  • Varmasti kaivaakin kuulemistilaisuuteen. Medialle hänen ei tarvitse todistuksiaan esitellä. Ranskan hallintokorkeakoulun alumneja on se verran Suomessa, että todistusten aitous pitäisi olla suhteellisen helppo tunnistaa.

    Äänestä

Ei ihme, että Sipilän kaltaisille järjestyy yritystukiaisia, kun valvonta on mitä on hyvävelipeliä sopivin henkilöin.

Äänestä
  • Ilmankos pojat nimitti virkaan, mutta neuvoivat istumaan työpaikalla tekemättä mitään ja vain nostamaan palkkansa! Tietysti, kun noin on saanut virkansa, pitää ulkonäköön panostaa, minkä tekikin kalliisti verorahoilla!!

    Äänestä

Onko vihreiden listoilla, kun heillehän tuo kuormasta syöminen on ollut tavaramerkki jatkuvasti.

Äänestä

Hyvävelikerho halunnut oman ehdokkaan tarkastajaksi. Ei tule ongelmia tarkastuksissa .

Äänestä
  • Et kai kuvittele ylijohtajan tekevän tarkastuksia.:D VTV:n tarkastuksen suorittavat ammattitarkastajat, jotka vahvistavat omalla nimellään tarkastusraporttinsa. Johtajalla ei ole siinä osaa eikä arpaa. Tiedän, koska minutkin on tarkastettu lukemattomia kertoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et kai kuvittele ylijohtajan tekevän tarkastuksia.:D VTV:n tarkastuksen suorittavat ammattitarkastajat, jotka vahvistavat omalla nimellään tarkastusraporttinsa. Johtajalla ei ole siinä osaa eikä arpaa. Tiedän, koska minutkin on tarkastettu lukemattomia kertoja.

    Kai hän jotain sentään tekee siellä työpaikalla !

    Äänestä

Hienoa poliittista päiväohjelmaa tiedossa lähipäiviksi, kun muutama poliittisesti nimitetty pas-kakikakre sattumalta jäi kiinni.

SDP ja Kepu pesevät kilvan omia kilpiänsä, kun kertaalleen jo siirretyt vaalit tuloillaan.

Poliittisista viroista puhtoiset persut iskee tikaria kylkiluiden väliin, ihan joka suuntaan.

Äänestä

Minulta on joka työpaikassa vaadittu nähtäväksi alkuperäiset todistukset kun olen tullut valituksi.

Äänestä
  • Ketään ei valtiolla palkata ilman todistuksia. Todistuksilla ei jälkikäteen ole merkitystä. Sillä notaari pitää virkamiehen koulutus-, rekrytointi ja nimitystiedoista nimikirjaa. Opinahjoihin soitetaan vain, jos on syytä epäillä filunkia.

    Äänestä

Valtion virkoihin on pätevyysvaatimukset. Se tarkoittaa, ettei ketään palkata ilman todistuksia. Tutkintojen oikeellisuus on erittäin helppo tarkistaa. Vaikka VM olisikin paperit hukannut tai arkistoinut väärään paikkaan. Sellaistakin voi tapahtua,

Äänestä
  • Oikean puolueen jäsenyys menee pätevyyden edelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikean puolueen jäsenyys menee pätevyyden edelle.

    Vihreillä aivan rotuominaisuus. Sen näkee jo haavistostakin.

    Äänestä

Suomen valtiontalouden suurimman talouden tarkastajan paperit hukassa . Normimeininkiä valtionhallinnossa. Ihan hauska juttu.

Äänestä

Jos pitää paikkansa, että Yli-Viikari on ollut joskus vihreiden kuntavaaliehdokas, niin ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Huippuyliopiston professori Haavisto on myöntänyt todistukset. Joku kopio nyt saattaa puuttua tai jokin muu pikkuseikka.

Äänestä

Juutalaisten käsinukke.

Äänestä

viikari ion antanut pöystille pilua.,,siitä urakehitys käynnistynyt. kummallekkin kenkää ja heti.

Äänestä

Mitähän puoluetta tämä nainen on äänestänyt?

Äänestä
  • Eikös tämä ole demari.

    Äänestä

Taisikin olla vaan Pöystin tyttöystävä!

Äänestä
  • Naiminen on kovaa hommaa veronmaksajien varoin. Liukuvat ja siirtyvät virka-ajat ja kaikki muut ikävät etuisuudet. Voi valita jääkö sänkyyn, nouseeko sihteerin varaamalle lomalennolle toisella puolen maapalloa ("virkamatkalla"), vai nusaseeko ihan virkatiloissa samalla kun käy välillä joskus lounaalla kuuntelemassa juorut.

    Äänestä

Ensi viikolla minä hankin kanssa kahden korkeakoulututkinnon todistukset noista samoista eurooppalaisista yliopistoista kuin Tytti Yli-Viikarikin ne hankki.

Sen perästä alan hakea erilaisia Valtion hyväpalkkaisia possunvirkoja.

Parilla eurooppalaisella tohtorintutkinnolla pääsee jonoissa aika hyvin eteenpäin.

Äänestä

Selkeää naisvihaa. Koittakaas pojat itse synnyttää viisi lasta ja siihen väliiin vielä peräti kolme huippututkintoa huippuyliopistoista viidessä vuodessa. Ei onnistuisi miehiltä. Tytiltä onnistui.

Äänestä
  • No eiköhän Tutti Typpyräinen ole hommaamassa jo kaimalleen ”Kaikkien aikojen Ristiina Reipas” kunniapalkintoa? :)

    Äänestä

*hyssyn hys*

Tv: Hyssypuolueen hyssyttelyjaosto

Äänestä
  • Menee nyt niin korkealle tasolle tämä juttu, että huimaa.

    Äänestä

Vahva Kokoomus-tausta Yli-Viikarilla?

Äänestä

Onks tää se jonka naamaa ehostetaan valtion piikkiin, jonkun pieneläkkeläisen puolenvuoden eläketulolla? Kuten meikäläinenkin on.

Äänestä
  • Se sama tytönviikari. Mut mitähän sille naamalle sit oikein tehtiin, kun siihen sen hoitoon, saatiin upotettua useimpia tonneja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se sama tytönviikari. Mut mitähän sille naamalle sit oikein tehtiin, kun siihen sen hoitoon, saatiin upotettua useimpia tonneja?

    Varmaan puolilitraa silikoonia siihen upotettiin ?

    Äänestä

Koylutustaustaa löytyy:

Ranskassa suoritetun IB-lukion jälkeen opinnot jatkuivat ulkomailla: maisterintutkinnot viestinnästä, kulttuuri- ja taideaineista Pariisissa Sorbonnen yliopistossa, EU-opinnoista College of Europe -yliopistossa Belgian Bryggessä sekä hallintotieteistä Ranskan hallintokorkeakoulussa ENAssa. Opiskelutoverit tulivat eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa, Afrikkaa ja Amerikkaa. Opintojen ja harjoittelujen jälkeen Yli-Viikari työskenteli Euroopan Komissiossa Brysselissä ja kestävän kehityksen think tankissa Pariisissa.

Äänestä

Jos jollakin on sellainen uskomus, että virkoihin ei valita ilman pätevyyttä, erehtyy pahan kerran.

Pätevyys vaaditaan pienipalkkaisiin, eduttomiin asiantuntijan virkoihin, mutta korkeisiin isopalkkaisiin virkoihin valitaan jäsenkirjalla.
Kuinka esim. STM:ssä pystyi poliittista historiaa opiskellut valtiot.maisteri Varhila,sd, ohittamaan kansliapäälikön virassa olleen lääketiet.tohtorin?

Varsinkin aikaisemmin vasemmistossa oli puoluissa korkealle päässeitä liki kouluttamattomia, joille sitten piti järjestää hienoja johtajan eläkevirkoja, joihin piti valitta avustajaksi asinantuntija.
Nykyisin vasemmisto on nämä korvannut opiskelunsa keskenjättäneillä valtiotieteen yms. ylioppilailla.

Otetaanpa esimerkki.
Aivokirurgin virkaan ei pääse ellei ole neurokirurgian erikoislääkäri.
Mutta Suomessa on toiminut sairaalakonsernin johtajana vasemmistolainen muurari eli muurausalan erikoismies.
Hän kyllä puoluepoliittisissa töissä oli jo muurausalan ammattinsa unohtanut eikä mikään rakennusfirma olisi häntä uskaltanut palkata muuraushommiin. Sairaalan johtajaksi hän kuitenkin oli jäsenkirjalla pätevä, muttei aivokirurgiksi.

Äänestä
  • Nyt on kyllä erikoista.

    Ja jos ei taustaa ole selvitetty lienee Pöystikin tikun nenässä.

    Aikataulullisesti nuo kolme huippututkintoa on lähes mahdottomia.

    Äänestä

Osoitus siitä, että virkoihin uutetaan "sopivia" ansioituneitten edelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sopiikin kysyä onkohan nyt toimittu kaikilta osin rehellisesti ja lain hyvän hengen mukaisesti. Sitä sopii epäillä erittäin vahvasti!
Hyvä kuitenkin että tämä on noussut nyt esille, eli asiaan saadaan edes jonkinlaista tolkkua .
=
Oikeuskansleri Pöystiin liitetyn Tytti Yli-Viikarin uralta puuttuu dokumentteja – kolmen huippuyliopiston tutkintoja ei VM:ssa voitu todentaa

Kohu. Tytti Yli-Viikarin lukuisista virkamatkoista, Finnairin bonuspisteiden käytöstä ja kauneudenhoitopalveluiden maksattamisesta julkisilla varoilla on alkuvuonna noussut kohu.
Tytti Yli-Viikarilla on ollut poikkeuksellisen nopea urakehitys valtionhallinnossa.

Valtiontalouden tarkastusviraston poliisitutkinnassa olevan pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virkamiesuran alun nimityksestä ei löydy dokumenttia valtiovarainministeriössä, josta hän siirtyi Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:hen 2007.

Ministeriö selvitti Kauppalehden pyynnöstä Yli-Viikarin työtehtäviä ja koulutustaustaa.

Kolmen päivän selvityksen jälkeen Yli-Viikarin tulosta ministeriön leipiin ei saatu nimitysmuistiota, ei myöskään dokumentteja hänen lukuisista tutkinnoistaan Euroopan huippuyliopistossa.

Sen sijaan VM:sta lähetettiin paperi, jossa kerrotaan, että lainsäädäntöasiantuntija vastaa sääntelypolitiikasta, oikeudellisista ja EU-asioista sekä evaluaatiosta. Tässä yhteydessä suluissa lukee ”virkaa hoitaa Tytti Yli-Viikari”.

Yli-Viikari on itse ilmoittanut cv:ssään toimineensa VM:ssä silloisen controllerin, nykyisen oikeuskanslerin Tuomas Pöystin avustajana.

Myöhemmin VTV:n sivuilla olevassa ansioluettelossa ei mainita Yli-Viikarin historiaa VM:ssa. Ura näyttää alkaneen VTV:sta.

Huikea nousu ilman avoimia hakuja
VM:sta Valtiontalouden tarkastusviraston johtoon siirtynyt Pöysti palkkasi Yli-Viikarin avustajakseen VTV:hen 2007. Sittemmin Yli-Viikarista tuli esikuntapäällikkö ja 2013 ylijohtaja.

Kahta viime mainittua virkaa ei laitettu avoimeen hakuun.

2015 lopussa Yli-Viikari oli jo noussut pääjohtajan sijaiseksi. 2016 hän otti pääjohtajan tehtävät vastaan, kun Pöysti nimitettiin oikeuskansleriksi.

Kun viraston sisällä ihmeteltiin Yli-Viikarin nopeaa urakehitystä Pöystin suojattina, Pöysti kiisti Yli-Viikarin toimineen VM:ssa hänen henkilökohtaisena avustajanaan ja totesi tämän toimineen VM:ssa lainsäädäntöasiantuntijana, Iltalehti kertoi vuonna 2017 (IL 24.6.2017).

Huippututkinnoista ei dokumentteja
VM:ssa Yli-Viikarin sektorivastuualueita olivat ulkoministeriö, oikeusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä tasavallan presidentin kanslia, joiden talousarvioesitysten lausuntojen kokoamisesta ja työstämisestä sekä raha-asiainvaliokunnan listavalmisteluista hän VM:sta tulleen paperin mukaan vastasi.

Yli-Viikarille kuului muun muassa hyvän hallintotavan oikeudelliset ja institutionaaliset kysymykset.

Oman ilmoituksensa mukaan Yli-Viikarilla on kolme ylempää korkeakoulututkintoa Euroopan huippuyliopistoista.

Viiden vuoden sisällä hän on suorittanut maisteritutkinnot Sorbonnen yliopistossa (1997) College of Europessa (1999) sekä l´ENA:ssa (École nationale d'administration, 2001).

Saavutus on kova kenelle tahansa, sillä pelkästään ENA:n opinahjosta tulevat kaikki Ranskan valtionhallinnon keskeisimmät virkamiehet.

Näistä tutkinnoista ei löydy dokumentteja valtiovarainministeriöstä, josta Yli-Viikarin nykyinen virkamiesura näyttää saaneen alkunsa.

Kauppalehti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu