työttömän ilmais työ johti käräjä saliin,

kun työtön teki ilmais työtä joka lupulta johti käräjä saliin jossa peritään työttömyys korvaukset ja käräjä kulut yhteensä noin 70 tuhatta, kertoi iltasanomat,
850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saako enää tehdä siis vapaaehtoistyötäkään? Ja jos saa, niin kuka saa, sekö jolla
on paljon rahaa, vai sekö jolla ei juuri mitään. Samoin kuin rikoksen tekijäkin,
se jolla on isoinDitteli ja palkka ei kuulu rangaistusten piiriin, mutta joka elää
kituuttaa olemattomilla tuilla, heitä on kyllä rangaistava kovimman mukaan.
Sekö on oikeusvaltoin oikeudenmukaisuutta ja tasapuolista kohtelua, jota niin
kovin muuten peräänkuulutetaan? Peiliin tulisi katsella, niiden jotka noita
pähkähulluja päätöksijä prustailevat.

Äänestä

sinänsä ironista kun te toimisto voi teettää ilmais työtä josta saa yli määräistä vain matka kuluhin,

Äänestä
  • Kyllähän noista te toimistojen "työntekijöistä" on enempi haittaa kuin hyötyä työkohteissa. Aiheuttavat yleensä joko taitamattomuuttaan taikka tahallaan isoja vahinkoja. Ei ainakaan yksityisillä yrityksillä varaa ole tälläisiin joiden asenne ja hyöty on mitä nopeammin yritys konkaan menee sen parempi.

    Jos työttömille sallitaan että ne voi ilmaiseksi "auttaa" niin pimeä työ tehdään lailliseksi.
    Eli työtön saa sossukorvauksia 1000 e ja työnantaja maksaa pimeästi 1500

    Tai vaihtoehtoisesti työnantaja maksaa 2000 - verot...
    Duunari saa valita.

    Äänestä

teki kirjanpitäjän työtä poikansa yrityksessä ja sai rahaa valtiolta eli meiltä. Tämän takia ne vahtii jos on yrittäjä puolisona, helposti sinne livahtaa toisen yritykseen työttömänä tekemään hommia.

Äänestä
  • Teki pojalleen ilmaiseksi (palkatta, ei petos, eivät asuneet samassa taloudessa) työtä, se ei ole keneltäkään pois.

    Sellainen henkilö on ilmaistyöstä huolimatta koko ajan työmarkkinoiden käytettävissä ja hälytysvalmiudessa työhön koska on oltava, pojan firmassa takuulla nuotit olivat tiedossa.

    Kannattaa valittaa hovioikeuteen, selkeä vääryys tapahtunut.

    Äänestä

Ei duunari saa vetää välistä yhtään.

Vains suryritykset j a suurjohta jat ja poliituåikot b oi selitellä.

Kansalle on vaan k o va laki ja korvaukset..

Saivthan pakolisetkin tehdä töitä ilman veroitjaa samalla sivat. Elätyskorvaukset.

Äänestä

Samaan aikaan elätetään sota/ elintasopakolaisia ym. paskasakkia ja haukutaan arvostelijat rasisteiksi.

Äänestä

Miksi yrityksissä saa tehdä 9€/päivä vaikka saa työttömyyskorvausta?
Taas on lakia luettu käärmeen kielellä.
Nuo ilmaistyöt myös tämän mukaan laittomia. Onko kysymys siitä kuka yrityksen omistaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kun työtön teki ilmais työtä joka lupulta johti käräjä saliin jossa peritään työttömyys korvaukset ja käräjä kulut yhteensä noin 70 tuhatta, kertoi iltasanomat,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu