Irtosuhteet ja yhden illan jutut, tapailu-suhteet, nettisex-palstat ym. on nyt loppu. On tullut itselleni selväksi että haluan oikean vakavan parisuhteen joka johtaa avioliittoon.
Jos ei löydy suomalaista miestä joka haluaa muutakin kuin netistä bongattua p*noseuraa, tai jatkaa sitä suhteissakin, niin sitten katsellaan ulkomaan miehiä. Vaikka syvästi uskovaisia vakaumukseltaan(vaikka itse en kuulu mihinkään uskontoon).
Ei ole pienintäkään epäilystä, ettenkö löytäisi tältä maapallolta sellaista miestä. On niitä yliluonnollisempiakin asioita täällä tapahtunut.
En enää suo ajatustakaan seksille ilman henkistä ulottuvuutta ja aitoa välittämistä toiseen, ja täydellistä sitoutumista liittoon.
Irtoseksillä elämänsä täyttäviä miehiä en enää vilkaisekkaan, en edes netissä käy sivuilla joissa näitä liikkuu.
Mikä vapauden tunne, kun voin olla aidosti oma itseni, enkä sitä mitä nykyään pidetään modernina, liberaalina, kaikin puolin hyvänä piirteenä ihmisessä eli hulvatonta seksi-iloittelua kaikkien kanssa, ja "itsensä toteuttamista".
Minä toteutan itseäni tästä lähtien täysin väärällä tavalla yleistä mielipidettä vastaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.