Vihervasemmistohallituksen pioneeripäällikkö Sanna Marinilla on selkeänä agendana Suomen tuhoaminen viherhömpötyksellä ja ihmisten kuoliaaksi verottamisella. Björn Wahlroos fiksuna miehenä vei jo rahansa turvaan Luxemburgiin, ja Neste teki ainoan oikean päätöksen ja Porvoon sijasta teki omat satsauksensa Hollantiin. Nyt tämä hullu nainen suunnittelee jo ihmisten lukitsemista koteihinsa ulkonaliikkumiskiellolla, vaikka koronatartunnat ovat olleet jo viikkoja laskusuunnassa. Stockmann lienee Marinin seuraava uhri, tuhansien pienyrittäjien lisäksi.
Marinilla on meneillään Suomen tuhoamistalkoot
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pienkauppojen tuhoamiseksi venezueloittaja-Sanna haluaa liikkumisrajoitukset ympärivuorokautisiksi.
Euroopan siistysmaissa korona on Suomea pahempi. Rajoitukset vain öisin.
Koriste-esineitä saa ostaa vain ruokaakin myyvästä tavaratalosta mutta ei palvelevasta (työllistävästä) erikoiskaupasta.
"Liikkumisrajoituksissa" muu liikkuminen on sallittua paitsi pikkukaupoissa käynti.
Kysyttäessä olet "ulkoilemassa" tai menossa ostamaan ruokaa, lääkkeitä tai viinaa.
Kuinxwarten ei koronabileitä kielletä yksityisasunnoissa?
Tartuntatautilain 58§ mahdollistaa kieltämisen.
En olisi uskonut mutta persutkin alkaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta.