Kontrolloiva ja manipuloiva äiti

Anonyymi

Kirjoitin vähän aikaan sitten tälle sivustolle narsisti äidistä, joka on hallinnut minua viimeiset 30 vuotta. En kuitenkaan löytänyt yrityksistä huolimatta keskustelua, joten avan uuden ketjun.

Äitini on siis ollut hallitseva, kontrolloiva ja manipuloiva jo lapsuudesta asti. On ollut haukkumisia ystävilleen ja sukulaisilleen. Ilkkumista mun epäonnistumisista yms.

Vuosien mittaan on tapahtunut myöskin taloudellista manipulointia eli tyrkytetty rahaa, vaikka en ole tarvinnut. Edellinen vuosi oli haastavaa, kun oli korona ja palasin juuri takaisin Suomeen ja asuin väliaikaisesti vanhemmillani. Tietooni oli juuri tullut, että luottotietoihin oli tullut poissa olon aikana merkintä. Asia on kuitenkin jo hoidettu, ja taloudellinen tila on kohentumassa, vaikka korona jatkuu.

Päätin viime vuonna, että suhde äitiin saa loppua. Olin jo silloin ja edelleen henkisesti romuttunut ja mulle on todettu alkava masennus. Hän on silti pyrkinyt pitämään musta kynsin ja hampain kiinni. Sanoin jo uutena vuotena hänen puolisolle, että olen katkaissut välit äitiin väit ja että en halua jatkossa enään kuulla mitään hänestä. Olin jo estänyt hänet kaikkialta paitsi sähköpostitse, jonka jouduin tekemään eilen loppujen lopulta.

Vuoden alussa ennen syntymäpäivää sain häneltä ison paketin, jolloin otin häneen yhteyttä ja sanoin, että en halua häneltä enään mitään lahjoja tai yhteydenottoja. Mun olo tuntui tuolloin masentuneelta ja synkältä. Ennen sitä se oli tuntunut rauhallisemmalta. Hän uhriutui ja pyysi anteeksi, mutta en vastannut hänen viestiinsä. Pyysin apua jopa hänen mieheltään, että puhuisi järkeä,sillä uhkailin äitiä myöskin seuraavalla rikosilmoituksella, jos ei häirintä lopu. Hän taas oli kuin olisin ollut päästäni vialla ja sanoi, että kumpikin heistä ei ole ottanut muutenkaan yhteyttä ja että asiasta on keskusteltu.

Yhteydenotto jatkui kuitenkin jonkun aikaa sitten liittyen mun puhelinliittymään. Se avattiin pari vuotta sitten, kun palasin taksisin Suomeen ja piti avata liittymä. Merkinnän takia se avattiin äidin nimiin, mutta laskut maksoin itse. Tänä vuonna tuo liittymän sopimus loppui, ja hän otti yhteyttä pariin otteeseen, vaikka olin jo vuoden alussa syntymäpäiväni yhteydessä todennut, että voi sulkea sen enkä tarvitse enään mitään liittymää häneltä. Asia oli hänelle ok, kunnes pari viikkoa sitten hän otti yhteyttä samaan asiaan liittyen ja varmisti, että käy varmasti sulkemassa liittymän juuri silloin.

Yritin pysyä asiallisena ja sanoa, että edelleenkään ei ole tarvetta hänen apuunsa ja että liittymän voi sulkea. Sanoin kuitenkin, että valtuudet mulle puhelinnumeron siirrossa auttaisi, sillä ehdin jo avata uuden liittymän omiin nimiin. Häntä ei se kiinnostanut vaan hän jatkoi sopimusta uudella sopimuksella ja antoi siihen valtuudet.
Hän kuitenkin otti minuun yhteyttä ja sanoi, että oli lukenut aiemmin lähetetyn viestin myöhässä ja ehtinyt jo avata liittymän. Sitä ei enään voinut irtisanoa, sillä se oli tehty myymälässä ja oli määräaikainen. Ilmoitin siitä hänelle ja että en aio maksaa tulevia laskuja. Uhkailin häntä lähestymiskielto lla, jos hän vielä ottaisi yhteyttä tai vastaisi viestiin, sillä jokainen yhteydenotto sai mut ajattelemaan itsetuhoisesti. Häntä se ei kuitenkaan kiinnosta edelleen.

Sen sijaan hän laittoi kehiin oman uhkauksensa lähestymiskiellosta ja rikosilmoituksesta siitä, että olisin muka hyväksikäyttänyt, huijannut ja kavaltanut häntä. Hän oli vain yrittänyt auttaa minua hädässä. Hän vaatii, että maksan tulevat laskut niin kuin jo olisi, mutta niin siinä ei tule käymään, sillä maksan jatkossa vain omissa nimissä olevan sopimuksen.

Olen toki hänelle kiitollinen kaikesta avusta, mutta se ei poista sitä henkistä tuskaa, mitä hän on minulle aiheuttanut.

Otin eilen kaikista yhteydenotoista kuvakaappaukset, jos hän oikeuteen asti joskus minut vie ja estin hänet lopulta sähköpostitsekin.

Mä kaipaisin kuitenkin vielä vinkkejä, että miten mun kannattaisi jatkossa toimia, jos käräjiltä tai hänen suunnalta tulee yhteydenottoa?

10

1119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko sinulla päihdeongelma? Jatkuva rahantarve, luottohäiriömerkintä ja uhkaileva käytöstapa ovat usein siitä merkkejä kuten masennuskin. Jos olet äidillesi velkaa sen seurauksena, että hän on pyrkinyt auttamaan sinua talousvaikeuksissa, niin neuvon sinua jättämään hänen uhkailunsa vähemmälle, koska hän on näyttänyt saaneen siitä tarpeekseen.

      Jos äitisi on tehnyt rikosilmoituksen tai lähestymiskieltohakemuksen, niin sen asian taholta ei ole mitään pelättävää, jos et ole vienyt häneltä rahaa tai tehnyt mitään sellaista, mistä hän sinua syyttää. Eihän Suomessa syyttömiä tuomita. Tärkeintä olisi, että saat elämäsi kuntoon ja jos koet, että et halua siihen mukaan äitiäsi, niin koeta kertoa positiivisesti ja uhkailematta hänelle asiasta. Hae apua ongelmiisi terapiasta, siellä varmasti osataan auttaa tilannetta myös äidin suhteen, mutta lopeta nyt ainakin hänen uhkailemisensa ja pyydä, ettette ole toistaiseksi missään yhteyksissä.

      Jos et ole liittymää avannut etkä käytä tai omaa käyttöoikeuksia, niin sitä ei tarvitse myöskään maksaa. Jos taas käytät, pidät hallussa tai omaat käyttöoikeuden äitisi nimissä olevaa puhelinliittymää, niin sinun kuuluu maksaa laskut. Äitisi voi liittymän omistajana poistaa käyttöoikeutesi, ehdota tätä hänelle, jos asiasta tulee riitaa, mutta hän joutuu tietysti maksamaan perusmaksun, ellei pysty neuvottelemaan toista ratkaisua.

    • Anonyymi

      Kuulostaa kertomasi perusteella että sinun Aloittaja pitäisi mennä psykiatriseen hoitoon hoitamaan mielenterveyttäsi. Et parane syyttämällä äitiäsi olotilastasi, ja hän tuskin on yksin syyllinen ongelmiisi. Hän selvästi yrittänyt auttaa sinua. Sinä inhoat häntä, mutta voiko olla että inhoat häntä myös siksi että olet psyykkisesti sairas, että tuo sairaus aiheuttaa osan tuntemuksistasi?

      • Anonyymi

        En käytä päihteitä lainkaan, mutta henkisesti kylläkin loppu äitini suhteen. Meillä on ollut jo vuosia haastava suhde. Merkintä tuli ulkomaan opintotuesta ja sekin tietämättäni. Palasin siis tosiaankin vuosien ulkomailla asumisen jälkeen Suomeen. En ole ikinä häneltä rahaa kysynyt, vaan hän on itse sitä antanut ja jopa tyrkyttänyt, kun olen vähänkin maininnut, että työmarkkinoilla tai koronan suhteen on tullut takapakkia. Olen hyvin pärjännyt työttömänä tai osa-aika työttömänä sosiaalituilla tai työttömyyskassarahoilla. Hänen tapansa on vain ollut rahan antaminen. Puhumattakaan niistä postipaketteista, joita en edes ole odottanut. Arvostan hänen apuaan, mutta se kaikki mitä sen kylkiäisenä tulee niin paljon paskaa. Mulle ei ole ok, että oma äiti haukkuu omille ystävilleen, että tytär on aikaan saamaton ja että en ikinä tule pärjäämään ilman häntä.

        Hakeuduin jo viime vuoden lopulla hoitoon tähän asiaan ja moneen muuhun asiaan liittyen, mutta koska koronan takia on muitakin jonossa, niin asiat ovat edenneet hitaasti. Pääsy psykiatriselle tietää vuoden jonotusta. Koen muuten itseni vakaaksi, mutta aina, kun äiti ilmestyy kuvioihin, niin mielentila muuttuu synkäksi ahdidtumeeksi. Kävin viimeksi teininä psykiatrisella koulukiusaamiseen liittyen, ja silloin hänen suhtautuminen terapiaan oli kielteinen, sillä hän koki sen leimaavan hulluksi. Hän totesi vuosia myöhemmin, että mä mitään terapiaa tarvitse ja että nykypäivän ihmiset ovat niin heikkoja, että heti tarvitaan terapiaa.

        Mitään hakemuksia ei ole tuskin vielä tehty, mutta mulla on pätevät todisteet siitä, että äitini on kova manipuloija eikä ole valmis jättämään mua rauhaan. Jopa eräs ystäväni tietää asiasta, sillä olen hänelle jakanut joitakin mun ja äitini välisiä viestejä sekä kertonut mun meidän väleistä hänelle.

        Operaattorilta sanottiin, että vaikka mulla on valtuudet liittymään, niin hänen on ne viime kädessä maksettava, sillä se on hänen nimissä. Viimeinen lasku on tullut, joten sen enempää en ala maksamaan. Hän jatkoi sitä liittymäsopimusta ihan omaa tyhmyttään ja en ihmettele, vaikka ihan tarkoituksellakin, vaikka hänelle painotin kevään mittaan, että sulkekoon se liittymä, sillä en halua hänen liittymää enään. Tällä hetkellä jopa yritän itse poistaa valtuudet itseltäni. Takuita siitä ei kuitenkaan ole, että tämä tulee onnistumaan.

      • Älä missään tapauksessa alistu terapoitavaksi. Menetät siinä itseluottamuksesi ja itsekunnioituksesi sekä rahasi.

        Mikään kirjoittamassasi ei viittaa sinun minkäänlaiseen häiriöösi. Sinulla on vaikea tilanne äitisi takia, mutta aikaa myöten se hellittää. Ei kannata miettiä, mistä äitisi voisi syyttää sinua oikeudessa. Tuskin hän edes niin tekee, mutta jos tekee, muistanet ettet ole tehnyt mitään rikollista.

        Tilanteesi on nyt ikävä, mutta luottamusta tulevaisuuteen herättävä. Onnea ja menestystä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti saisit hakemaasi hoitoa pian. Masennuskin on oikea sairaus ja sitä kannattaa hoitaa. Terapia ei ole häpeä. Se on hoitomuoto siinä missä muutkin.

      • Anonyymi
        sokM kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa alistu terapoitavaksi. Menetät siinä itseluottamuksesi ja itsekunnioituksesi sekä rahasi.

        Mikään kirjoittamassasi ei viittaa sinun minkäänlaiseen häiriöösi. Sinulla on vaikea tilanne äitisi takia, mutta aikaa myöten se hellittää. Ei kannata miettiä, mistä äitisi voisi syyttää sinua oikeudessa. Tuskin hän edes niin tekee, mutta jos tekee, muistanet ettet ole tehnyt mitään rikollista.

        Tilanteesi on nyt ikävä, mutta luottamusta tulevaisuuteen herättävä. Onnea ja menestystä!

        Kiitos samoin!
        Mikä sulla on terapiaa vastaan, jos saa kysyä?

        Koen sen itselleni kuitenkin välttäämättömönä, sillä jo viimeisen 10 vuoden aikana on kertynyt muitakin taakkoja ja haaveilen löytäväni tasapainoisen parisuhteen ja hyvän uran.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Useimmat terapoidut ovat vuosien jälkeen havahtuneet huomaamaan, että se ei ole auttanut yhtään, mutta huonontanut tilannetta, ja samalla kukkaro on keventynyt valtavasti. Samanismin teho on samaa luokkaa kuin terapian.

      • Anonyymi
        sokM kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa alistu terapoitavaksi. Menetät siinä itseluottamuksesi ja itsekunnioituksesi sekä rahasi.

        Mikään kirjoittamassasi ei viittaa sinun minkäänlaiseen häiriöösi. Sinulla on vaikea tilanne äitisi takia, mutta aikaa myöten se hellittää. Ei kannata miettiä, mistä äitisi voisi syyttää sinua oikeudessa. Tuskin hän edes niin tekee, mutta jos tekee, muistanet ettet ole tehnyt mitään rikollista.

        Tilanteesi on nyt ikävä, mutta luottamusta tulevaisuuteen herättävä. Onnea ja menestystä!

        Komppaan mainitsemaasi.
        Aloittaja ja minä olemme kohtalontovereita, sillä molemmilla on manipuloiva, narsistinen munchausen-äiti. Löysin aloituksesta paljon yhteistä kokemieni kanssa.

        Aloittajan kannattaa valehdella tahallaan äidilleen sekä salaa katkaista välit. Samoin puheluihin vastaamatta jättäminen on auttanut asiaa satunnaisesti samoin kuin numeron vaihtaminen uuteen, salattuun numeroon, jolloin maksaa itsenäisesti laskut.

        Terapia tosiaan pahentaa mielenterveyttä, ei paranna. Maslow:n tarvehierarkia itse käytäntöön sovellettuna auttaa mm. mielenterveydenhoidossa, joten mitään "mielenterveysasiantuntijoita" ei tarvita sotkemaan aikuisen elämää.

    • Anonyymi

      Hyvä, ettet ole lääkinnyt masennustasi päihteillä niin kuin monet tekevät. Kannattaa selvittää järjestöjen ilmaiseksi saatavaa terapiaa, käsittääkseni esimerkiksi Mielenterveysseuran kriisiterapia on ilmaista ja kirkon palvelupuhelimesta tai muista vastaavista puhelinpalveluista voisi saada vinkkejä nopeampaan terapiaan ainakin siksi aikaa, kun virallisen terveydenhuollon terapia alkaa.

      Äitisi ongelmalliseksi kokemasi käyttäytyminen vaatii sen, että koetat itse käyttäytyä mahdollisimman aikuismaisesti ja jämäkästi. Eli jos et halua olla yhteyksissä, niin pidät päätöksestä kiinni ja palautat lahjat ja rahat. Hän ei usko sinun olevan tosissasi, jos ikään kuin kiukuttelet ja rimpuilet, mutta kun osoitat olevasi aikuinen ja tarkoittavasi mitä sanot, niin hän voi oppia kunnioittamaan sinua vertaisenaan aikuisena. Ja jos ei opi, ne se on hänen ongelmansa. Minusta on turha murehtia mitä hän kertoo sinusta kavereilleen, eiväthän nämä kaverit vaikuta elämääsi mitenkään. Tietysti jos äitisi sinua mollaa, niin luottaisin sinuna siihen, että juuri kukaan ei sellaista äitiä arvosta. Hän rikkoo tabua haukkuessaan omaa lastaan ja se kääntyy häntä vastaan.

      T. Sinulle ensimmäisenä vastannut.

      • Anonyymi

        Sain ainoana lapsena päihteiden suhteen erittäin tiukan kasvatuksen, joten kun muut teinit ryyppäsivät, niin itse istuin kotona. Aikuisiän juhlimiset vähentyivät ennen kuin edes täytin 25. Nykyisin nautin alkoholia vain merkkipäivinä, kuten uutena vuotena ja syntymäpäivänä, jolloin muina aikoina tykkään enemmänkin alkoholittomista versioista.

        Totesin tuon episodin jälkeen, että jääköön historiaan koko ihminen. Estot päällä kuitenkin ja numerokin vaihtui. Olemme luonteiltamme kumpikin kiivaita ja kovapäisiä, joten yhteydenotot ovat enemmänkin tapa kuin poikkeus. Hän vaatii usein itseäni pyytämään anteeksi ja todennut sen, että äitinä hänellä on oikeus sanoa asioita kuin asioita ja kun kerran sanoin hänelle, että hän on väärässä asian suhteen, niin hän oli puhumatta yli 2 viikkoon.

        Koska iän myötä oma itsekunnioitus ja arvostus kasvoivat nousi kynnys ja voimat katkaista välit. Harmi että se kesti sen 13 vuotta.

        Olet täysin oikeassa, että sellaista äitiä ei juurikaan kukaan arvosta. Täytyy ottaakin selvää tuosta Mielenterveysseuran kriisiterapiasta, sillä terveyskeskuksen psykiatrinen sairaanhoitaja ei siitä maininnut mitään. Kiitos suosituksesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3451
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1508
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1277
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1151
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      815
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      779
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      47
      772
    Aihe