Ikäkompleksi?

Anonyymi

Arvaatko iän? Tiaa luullaan jatkuvasti 10 vuotta nuoremmaksi, on otsikko IL:n Hyvä olo - sivustolla.
Sama juttu oli jo v. 20 lehdessä.

Ongelmansa kullakin. Ja on juuri ikäisensä näköinen.

1

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeps. Ei kannattaisi liikaa ylvästellä. Kaverini sanoi, että ikääntyminen ei tapahdu tasaisesti, vaan sykäyksinä. Itse olen todennut saman omalla kohdallani. Vielä alle 40-vuotiaana olin todella nuorekas ja jopa teini-ikäisen oloinen. Minua luultiin usein opiskelijaksi. Täytettyäni 40 ihoni alkoi vanhentua nopeasti. Jo saadut ihon valovauriot tulivat näkyviin. Sitähän sanotaan, että kollageenin eritys lakkaa 40 ikävuoden jälkeen... Tosin aktiivisilla varsin luomutoimenpiteillä olen saanut parannusta aikaan, mutta ihonhoito vie nyt aikaa. Kasvojumppaa, auringolta suojautumista, seerumeita, mikroneulausta jne.

      Aika harva pystyy kokonaan pimittämään ikänsä, vaikka niin uskoo. Yleensä ikääntymisen jostain huomaa, vaikka olisikin onnistunut säilyttämään hyvän ja rypyttömän ihon. Pidän huijauksena 20-vuotiaan näköisiä 70-vuotiaita. Vähintäänkin on käytetty kalliita kokeellisia hoitoja, jotka eivät ole kaikkien saatavilla, eivätkä laillisiakaan (geeniterapiaa - nuorennushoitoja).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1369
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      818
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe