kiinteyttävää kaulalle

Anonyymi

moi

olen 50-vuotias nainen, joka on onneksi kasvoista melko rypytön MUTTA leukaperät ja kaula ovat jo jonkun verran valahtaneet.

Onko joku saanut jostain voiteesta apua vastaavaan tilanteeseen? Olen valmis jonkun verran maksamaankin, jos vaan vaikuttava löytyisi.
Vai onko vain tyydyttävä siihen, että jos ei tässä iässä ole juurikaan ryppyjä niin sitten on heltta?

1

136

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi kokeilla retinolia, sanotaan, että se olisi ainoa oikeasti vaikuttava tuote. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa. Itse luotan, että muitakin hyviä aineita on. Retinoli saattaa herkistää auringonvalolle, joten retinolikuuri olisi mielestäni parasta pitää pimeimpään vuodenaikaan.

      Kasvoissa tapahtuu muitakin muutoksia kuin ihon rypistyminen tai löystyminen. Myös luiset rakenteet madaltuvat (posket) ja lihaksia katoaa. Aktiivisella kasvovoimistelulla voi saada jotain parannusta aikaan.

      Itse olen muutaman vuoden nuorempi ja saanut elämässäni yliannoksen auringonvaloa. Vasta muutaman viime vuoden olen koettanut suojautua auringolta. Eli aurinko on vaurioittanut ihoani ennen aikaisesti. Pieniä uurteita on paljon, ja joitain isompiakin ryppyjä. Tänä talvena olen huomannut, että alkaa olla jonkinlaista hamsteripussia poskissa. Olen normaalipainoinen ja ihonalusrasvaa kasvoissa on niukasti.

      Itse olen nyt tehnyt aktiivista kasvojumppaa. Retinolikuurin pidin talvella, enkä huomaa erityistä tehoa. Kasvojen mikroneulaukseenkin taidetaan nykyään suhtautua kielteisesti, mutta teen sitäkin välillä. Just nyt pääsiäisen alla tein taas kerran. Netistä olen katsonut laser-hoidoista tietoa ja ennen kaikkea kuvia. Ovat kalliita nekin, mutta näyttävät oikeasti vaikuttavilta.

      Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että kauneustuotteiden ja -hoitojen vaikuttavuudesta ei ole oikeita asiallisia tutkimuksia. On vain muotihoitoja, mielipiteitä ja mainoksia. Ja ehkä jotain vähäisiä epätieteellisiä testejä. Toivoisin oikeita asiallisia tieteelliset kriteerit täyttäviä tutkimuksia valintojen pohjaksi. Niitä tuskin ikinä tulee - muutoin moni yrittäjä päätyisi työttömäksi, kun tuotteet ja hoidot osoittautuisivat huuhaaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      959
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      234
      783
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      690
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      669
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      591
    Aihe