Aihe

Miksi pelastuminen on niin monimutkaista?

Anonyymi

Jumala loi tietämättömän ihmisen ja jätti heidät puhuvan käärmeen armoille. Käärme houkutteli heidät syömään kiellettyä hedelmää ja ihminen ajettiin pois paratiisista eroon Jumalasta.

Jumala yritti korjata virheensä noin 1500 vuoden päästä globaalissa tulvassa. Miksi Jumalan piti tappaa viattomat eläimet ja viattomat lapset tulvassa? Miksi hän ei vaan taikonut syntisiä hengiltä? Kaikkivaltiaana hän olisi voinut jopa taikoa synnin pois tappamatta ihmistä...vähän sama kuin nykyään lääkäri leikkaa syöpäkasvaimen pois tappamatta ihmistä? Miksi Nooa joutui rakentamaan arkin? Miksi Jumala ei vaan ottanut Nooan perhettä ja eläimiä kämmenensä suojaan tulvan ajaksi?

Noin 2500 vuoden kuluttua Jumala yritti taas korjata virheensä. Hän siitti itsensä, syntyi ihmiseksi, palloili noin 30 vuotta kunnes sai juutalaiset ja roomalaiset provosoitua tappamaan hänet. Tuon tappamisen tarkoituksena oli tukahduttaa Jumalan viha ja saada ihmiset vapautumaan Jumalan määräämästä kuoleman kahleesta.

Edelleenkään tämä ei onnistunut. Vieläkin on syntiä ja Jumalattomuus rehottaa voimakkaampana kuin koskaan aikaisemmin. Pelastuakseen pitäisi uskoa kaikki tämä monimutkainen pelastustarina ilman yhtään ainoaa todistetta. Eikä tässäkään vielä kaikki...uskokaan ei tuo pelastusta vaan pelastus riippuu täysin Jumalan mielivallasta. Miksi näin monimutkaista? Eikö kaikkivaltias voisi tehdä yksinkertaista ja selvää pelastumisesta?

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin että aloituksen tekijä kannattaa ”teoriaa” jonka mukaan maapallon ikä on 6000 vuotta. Tai sitten - toivottovasti - kyseessä on provo...

    • Anonyymi

      Hyvä ja paha ovat vastinpari, jotka eivät voi olla olemassa erikseen. Kun ihminen liittyy Kristuksen seuraajiin, tulee siis uskoon, hän luopuu syntisestä elämästä, joka on pahan ilmentymä. Tulee aika, kun Jumala tuhoaa nykyisen maailman ja luo uuden. Silloin ne, jotka ovat seuranneet Kristusta, saavat uuden elämän ja ylösnousemusruumiin. Silloinkin paha on yhä olemassa hyvän vastakohtana, mutta se ei enää vaikuta ihmisten keskuudessa, koska he ovat sen vallan voittaneet yhdessä Jumalan kanssa. Tämä on se suuri suunnitelma, miksi kaikki tapahtuu.

    • Anonyymi

      "Miksi näin monimutkaista?"

      Loppujen lopuksi pelastuminen on varsin yksinkertaista.

      Usko Herraan Jeesuksen, niin sinä pelastut.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei meitä kukaan pelasta, no peladtuslaitos

      Pelastukaa uskonnoilta!. Ottakaa yhteyttä "uskontojen uhrit ry" .

    • Anonyymi

      "uskontojen uhrien tuki ry" auttaa pelastumisessa.

    • Anonyymi

      <<Jumala loi tietämättömän ihmisen ja jätti heidät puhuvan käärmeen armoille. Käärme houkutteli heidät syömään kiellettyä hedelmää ja ihminen ajettiin pois paratiisista eroon Jumalasta.<<

      On taas niin totaalisesti hukassa luomiskertomus - Jumalahan teki ihmisen omaksi kuvakseen, ja tämän jälkeen ihminen tuli jopa jumalien kaltaiseksi tietämään hyvän ja pahan, mutta tiedon kanssa on ongelmia (kuten on nähty), joten Jumalan suojatakseen ikuisen elämän puun, oli sidottava ihminen aikaan ja materiaan, mutta tyhmää ja tietämätöntä - joskin ymmärtämättömän - ei Jumala kyllä luonut. Se oli syntioppi, joka loi ihmisen Saatanan kuvaksi, ei Jumala. Ja tuota kohtaa - eroon Jumalasta - en sitten ymmärrä alkuunkaan, koska Jeesus jo opetti, että se Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, ja sieltä löytyy se paratiisikin, josta karkoitettiin tiedon erottamattomuuden - pahan ja hyvän tiedon - vuoksi.

      <<Jumala yritti korjata virheensä noin 1500 vuoden päästä globaalissa tulvassa. Miksi Jumalan piti tappaa viattomat eläimet ja viattomat lapset tulvassa? Miksi hän ei vaan taikonut syntisiä hengiltä? Kaikkivaltiaana hän olisi voinut jopa taikoa synnin pois tappamatta ihmistä...vähän sama kuin nykyään lääkäri leikkaa syöpäkasvaimen pois tappamatta ihmistä? Miksi Nooa joutui rakentamaan arkin? Miksi Jumala ei vaan ottanut Nooan perhettä ja eläimiä kämmenensä suojaan tulvan ajaksi?<<

      No nyt menevät jo sekaisin Luojajumala ja Jahve. Mooseksen kautta kun näkyy olleen Jahvella paremmat kyvyt puhua kuin Luojajumalalla, joka onkin koettava enemmän intuitiivisesti. Eikö siellä ilmestyskirjassa jotakin sellaistakin ole, että luodaan puhuva pedon kuva?

      <<Noin 2500 vuoden kuluttua Jumala yritti taas korjata virheensä. Hän siitti itsensä, syntyi ihmiseksi, palloili noin 30 vuotta kunnes sai juutalaiset ja roomalaiset provosoitua tappamaan hänet. Tuon tappamisen tarkoituksena oli tukahduttaa Jumalan viha ja saada ihmiset vapautumaan Jumalan määräämästä kuoleman kahleesta.<<

      Niin, että Jeesus olisi ollut Jahven poika? Höpsin. Jeesus puhui siitä, että kaikki ihmiset ovat syntymättömän Isän lapsia. Tuo on mielipuolista uskovaisten kuvitelmaa uskonnon tarinasta, kun eivät erota Jumalaa Saatanasta.

      <<Edelleenkään tämä ei onnistunut. Vieläkin on syntiä ja Jumalattomuus rehottaa voimakkaampana kuin koskaan aikaisemmin. Pelastuakseen pitäisi uskoa kaikki tämä monimutkainen pelastustarina ilman yhtään ainoaa todistetta. Eikä tässäkään vielä kaikki...uskokaan ei tuo pelastusta vaan pelastus riippuu täysin Jumalan mielivallasta. Miksi näin monimutkaista? Eikö kaikkivaltias voisi tehdä yksinkertaista ja selvää pelastumisesta?<<

      Totta kai tämä on pelkkää syntiä, kun uskovaiset vaihtoivat taivasten valtakunnan itsestään Saatanan syntiin ahneuksissaan, ja lopputulos on sitten tässä.

      Onhan Raamatussa todiste pelastumisesta - mitä ihmettä puhut. Se on Paavalin syntiopin tärkeimmässä opetuskirjeessä. Tällä, kun tosi Jumala uhrataan ristille kidutettuna kuolemaan, pelastutaan palvelemaan lihalla synnin lakia.

      Tässä:

      Room. <<7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA.<<

      • Anonyymi

        Ja tästä syystä juuri uskovaiset hokevat koko ajan olevansa läpikotaisin syntisiä, mutta eivät sitä kyllä ymmärrä, ettei tämä heidän syntisyys koske ketään muuta kuin heitä Paavalin opin seuraajia, jotka vaihtoivat sen taivasten valtakunnan sisäisesti itsestään syntiseen sisukseen Paavalin opilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      89
      6260