Tänään maistellaan..

..kiljua. Itseasiassa maistelin jo ihan pikkuriikkisen. Jokaisesta 1,5 litran pullosta. Ensimmäisessä oli selkeä tymäkkä alkoholin maku. Eli prossia on roimasti. Toinen ei maistunu samalta eikä kolmas. Varmaan johtu tosta ekasta. Suhdemäärät samat.

Neljännessä oli vielä käyminen päällä. Olis vaan pitänyt tehdä perunakiljua kuten lapsena. Tuollaisenaan on se aika julman makuista. No ovat jääkaapissa jonkin aikaa ja laitetaan mukaan mehua.

Ruuaksi tein hernesrokkaa köyhä kun oon. Tai rahat osakkeissa. ja kiljua..tänä iltana kiljua.

9

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kilju pistää kirjoittamaan! Veikkaan, että illalla viestiä pukkaa tällekin palstalle.

      Minä lisään sinne kuivahiivan, sokerin ja veden sekaan nykyään Tuoppi- kotikaljauutetta ja sitruunaa tai limeä, jotka paloittelen sinne saaviin kellumaan. Palottelen siis myös tuon uutteenki pienemmäksi. Maistuu aivan vuosikertaviiniltä. Seuraavaksi ehkä vähennän sokerin määrää, jotta voi nauttia suurempia määriäkin, iltaa lusiessa.

      Huomasin kuukausi sitten, että suomalainen on valmistanut viikinkien ja mongolien perinteistä maitokiljua Youtubessa. En tiennyt tuollaisen olemassaolosta. Sehän täytyy tempaista nopeasti, ettei maito happane.
      https://www.youtube.com/watch?v=myt6C9b9Uwo

      • Oon itsekin tehnyt viikinkisimaa vahvaa kaljaa ja jopa kotiviiniä. jostain syystä halusin leikkiä tulella ja vetää todelliset pohjahiivakiljut. Muutama rusina sitruunaa muttei ei edes sitä lapsuuden pottuu mitä esiteineinä keiteltiin. siis pottukiljuu. Se oli sentään jopa ihan hyvää..ihan hyvää.No juotu on nyt jonkin verran mut ei jumasvit pakko oli hakee olutta. Ei tota ainakaan pelkästään pysty juomaan.

        En avannut vielä tuota linkkiä..koska haluan arvata että oisko ainakin perzwalskin hevosen maitoon tehtyyn verrattavissa olevaa alkoholipitoista juomaa.... kenties kumissia??? ainakin kirgiisit vetää kumissia ja voi pojat kun ne vetääkin..aroilta on pitkä matka alkoon..


    • Anonyymi

      Tässä pikkukiireessä kokonaan unohtu vappukiljun valmistaminen. Ostin kirpparilta 20 litran maitotonkan.
      Vielä kai se ehtii vapuksi kun tänään laitan käymään?

      • Kolme viikkooko? pitåå varmaan pistää turrbohiivalla käymään.


    • Anonyymi

      eikös tommosista keitoksista mee vatta vallan kuralle. Krapula on ohitte aikapäivää sitten mutta vatta se vaan jaksaa kapinoida viikkotolkulla. Kalsaripyykkiä vessan lavuaarissa jokaiselle viikonpäivälle. Plus ne hajuhaitat.

      • Kaikesta alkoholista menee vatta kuralle. Joten sen ei enää väliä. Yksin kun on enkä ihmisten kanssa tekemisessissä. Enempi haittaa kivut kuin ripuli. Elän oikeasti aika terveellisesti mutta mkussa on vaan tuo vika että juon..silloin kun juon. ja silloin kun en juo en juo,. Dipsomaniaa? Kämppä on sen verran pioeni ja unessakin varotetaajn..pöntölle pöntölle.


    • Anonyymi
      • Kiljusta tuli jonkin sortin pöhinät. sai pervokinkin tekemään asioita mitä ei normaalisti tekis.

        Eli ytyä oli. Suosittelen kyllä että laittaa niitä makuaineita sinne. Pelkkä sokerihiivasitruunarusina ei ei kyllä makua tuo.. Jokainen tavallaan.


    • Anonyymi

      Maistellaan katkeraa kalkkia. Lähettäjänä Sarastia. Joitain laskuja jäänyt talven ajalta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe