Israelin vihollinen Iranin armeija

Iranin armeija on Israelin vihollinen. Iranin valtio eikä kansalaiset ole Israelin vihollisia.
951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Iranin vallankumouskaarti ja papisto ovat Israelin ja koko maailman vihollisia.

Äänestä
  • Tuo vallankumouskaarti on myös suuri ja etuoikeutettu toimija taloudessa.
    Orjatyövoimalla pyörittää bisneksiä.

    Äänestä

Iran on teokratia, aivan kuten Vatikaani. Rikokset vain ovat erilaisia.

Äänestä

Israelin vihollisia ovat syystä lähes kaikki maat, usaa lukuun ottamatta. Suomellekin viralliset suhteet ovat lähinnä pakkopullaa, valtiovierailuja ei tehdä sinne, eikä näitä "netanjahuja" tänne kutsuta, usassa joskus käyvät rakkikoiralleen ohjeita antamassa.

Äänestä
  • Suomella on hyvät suhteet Israeliin, vaikka Tuomioja niitä on ulkoministerinä välillä pilannutkin. Monella muullakin maalla on hyvät suhteet Israeliin. Presidentti Niinistö vieraili Israelissa viime vuonna ja ulkoministeri ainakin vuonna 2016.

    Missä maissa Suomen tasavallan presidentti on käynyt viime- tai tänä vuonna? Missä maissa Suomen ulkoministeri on vieraillut viimeisten viiden vuoden kuluessa?

    Mikä on motiivisi tuolle Israelin ja totuuden vastaiselle höpinällesi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomella on hyvät suhteet Israeliin, vaikka Tuomioja niitä on ulkoministerinä välillä pilannutkin. Monella muullakin maalla on hyvät suhteet Israeliin. Presidentti Niinistö vieraili Israelissa viime vuonna ja ulkoministeri ainakin vuonna 2016.

    Missä maissa Suomen tasavallan presidentti on käynyt viime- tai tänä vuonna? Missä maissa Suomen ulkoministeri on vieraillut viimeisten viiden vuoden kuluessa?

    Mikä on motiivisi tuolle Israelin ja totuuden vastaiselle höpinällesi?

    Hmmmm? Mihis Tuomioja on muuten kadonnu julkisuudesta kun ei enää juurikaan näy räyhäämässä? Demarit tais hommata sille niin vahvat rauhottavat lääkkeet sen suun tilkkimiseksi että se on totaalisen kuutamolla jo eikä saa enää sanaa suustaan? :D

    Äänestä

Vuoden 2015 "ydinsopimuksessa" kielletyt Iranin ballistiset atomipomminkuljetusohjukset on kehitetty jo Pariisiin yltäviksi, Lontooseen ei vielä.

Äänestä

iran on systemaattisesti kehittänyt ballistisia ohjuksia ja atomipommia, siitä tuli 2016 todisteet kun kaksi kontillista papereitä lötyi kehitys ohjelmista.
No, trump pisti asiota järjestykseen ja teki historiallisia sopimuksia Israelin ja udsean Muhamettimaan kanssa.
Iran on kuin Kepu, se pettää aina .

Äänestä

Vakava uhka Iran on, jos uhkaa muuta maailmaa kuin Israelia. Israelista nyt ei ole väliä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iranin armeija on Israelin vihollinen. Iranin valtio eikä kansalaiset ole Israelin vihollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu