Opiskelu on tyhjänpäiväistä ajan tuhlausta

Jotkut ovat ikuisia opiskelijoita aina jokin aine löytyy mitä voi opiskella jopa eläkkeellä, miusta tuntuu nuo ikuiset opiskelijat ovat joilla on pätemisen/näyttämisen tarve, kuis etevä olenkaan, ei he ole mitään kädentaitajia vaan niitä lukutoukkia joilla aina on jokin kirja nenän alla, ei ne kerkee elääkään oikeesti tai osaa tehdä mitään oikeaa työtä.
7890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Oleppa sinä duunari vain

Äänestä

Kaikki eivät voi olla kädentaitajia, vaan tarvitaan myös teoreettisia ajattelijoita.

Äänestä
  • Toisen asteen opiskelijat ovat kädentaitajia, AMK:sta valmistuneet asiantuntijoita ja yliopistosta valmistuu Akateemisia Ajattelijoita.

    Sipilän hallituksen koulutuspoliittinen uudistus toisen asteen opinnoista pudotti koulutuksen laatua kuin lehmä häntänsä, joten vain korkea-asteella voi oppia uutta teoriaa peruskoulun jälkeen.

    Äänestä

  • Kädentaitaja voi olla myös samalla teoreettinen lukutoukka. Eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisen asteen opiskelijat ovat kädentaitajia, AMK:sta valmistuneet asiantuntijoita ja yliopistosta valmistuu Akateemisia Ajattelijoita.

    Sipilän hallituksen koulutuspoliittinen uudistus toisen asteen opinnoista pudotti koulutuksen laatua kuin lehmä häntänsä, joten vain korkea-asteella voi oppia uutta teoriaa peruskoulun jälkeen.

    Monella akateemisella on toisen asteen tutkinto/tutkintoja, ammattikoulututkintoja, amk-opintoja ja saattaa olla useampikin akateeminen tutkinto. Lukio on myös toisen asteen tutkinto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kädentaitaja voi olla myös samalla teoreettinen lukutoukka. Eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

    Aloittajahan tuon kahtiajaon teki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kädentaitaja voi olla myös samalla teoreettinen lukutoukka. Eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

    Niinpä. Tunnen näitä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kädentaitaja voi olla myös samalla teoreettinen lukutoukka. Eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

    Ja tietenkin toisinpäin.

    Äänestä

Itsensä sivistäminen on ihanaa. Vaikka tieto lisää tuskaa, en vaihtaisi tätä mahdollisuutta mihinkään. On ajoittain jopa parempaa kuin paras seksi.

Äänestä
  • Joojoo. Huonoa seksiä oot saanut jos ei edes opiskelua voita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joojoo. Huonoa seksiä oot saanut jos ei edes opiskelua voita.

    Et selvästikään ole opiskellut oikeita asioita, tynkämieli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et selvästikään ole opiskellut oikeita asioita, tynkämieli.

    Joojoo, olet siis todella huono seksissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joojoo, olet siis todella huono seksissä.

    Kyllä huomaa ettet osaa edes käyttää aivojasi. Sääliksi käy. Mutta kauhalla ei toki voi vaatia, jos on vain lusikalla annettu sinunlaisillesi alemman tason fyysisille eliöille. Erotiikka tapahtuu aivoissa, ei elimen nytkähtelyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä huomaa ettet osaa edes käyttää aivojasi. Sääliksi käy. Mutta kauhalla ei toki voi vaatia, jos on vain lusikalla annettu sinunlaisillesi alemman tason fyysisille eliöille. Erotiikka tapahtuu aivoissa, ei elimen nytkähtelyssä.

    Eli aivotkaan ei toimi sinulla kun olet huono seksissä.

    Äänestä

Opiskelijana voi käydä opiskelijabileissä juomassa viinaa ja tapaamassa naisia.

t. viinamies

Äänestä
  • Tuskin viiskymppisillä aikuisopiskelijoilla mitään bileitä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin viiskymppisillä aikuisopiskelijoilla mitään bileitä on.

    Tietäisitpä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin viiskymppisillä aikuisopiskelijoilla mitään bileitä on.

    On on .

    Miehellekin pelkistä kaljabileistä puhuttiin kävivät oikein kaupunki kieroksella onneksi nyt kuitenkin mies oli kuulia minulla ja lapsista välittää ei ole yhtään bilettänyt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin viiskymppisillä aikuisopiskelijoilla mitään bileitä on.

    Ei kaikki opiskelijat käy suinkaan opiskelijabileissä.

    Äänestä

Työelämä vaatii, että pitää opiskella uutta ja täydentää tietojaan, ei se ole mitään pätemisen tarvetta.
Aivot tykkää ja ei tule niin helpolla muistisairaus, kun opiskelee uusia asioita.

Äänestä
  • Näin juuri. Jos joku haluaa viettää elämänsä kelan rahoilla, niin se on sitten eri juttu. Ei nykyajan työelämässä pärjää sillä, mitä opetteli 30 vuotta sitten.

    Äänestä

Lukeminen kannattaa aina.

1Äänestä

Mitä tuo kuuluisa "eläminen" on.. no eikös se olekin tunteiden kokemista. Eihän elämys ole mitään ilman ettei se herätä mitään tunnetta. Luepa joskus hyvä kirja niin saat kokea vaikka minkälaista tunnetta.

Äänestä

Jos haluat päivittää tietojasi lue.
Myös lehden lukemisen asiosta pysyt paremmin mukana maailman menossa.

Äänestä

tyhjänpäiväinen provo

Äänestä

Olen sitä mieltä, että ihmisen on hyvä käyttää sekä aivojaan, käsiään että jalkojaan, elääkseen tasapainoisesti.

Äänestä
  • Joo, mä myös. Jos ei kirjatieto kiinnosta, voi opetella jotain uutta käsillään. Tai vaikka koko kropallaan. Toki kädentaitoihin ja liikuntaan voi liittää myös teorian, mutta eihän se välttämätöntä ole. Mikä nyt kenenkäkin mieltä virkistää ja tuottaa hyvää oloa ja vointia..

    xLiner

    Äänestä

Jokainen työpaikka on syntynyt opiskelun ansiosta.

Äänestä
  • Oisko enemmän toisinpäin..

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Oisko enemmän toisinpäin..

    Jokainen opiskelu syntynyt työpaikasta?
    🤣🤣🤣
    Ei.

    Oppia pitää, että voi syntyä työpaikkoja.

    Ilman oppia me oltaisiin vielä keräilijäkulttuurissa.

    Työpaikkoja on syntynyt VAIN sivistyksen ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen opiskelu syntynyt työpaikasta?
    🤣🤣🤣
    Ei.

    Oppia pitää, että voi syntyä työpaikkoja.

    Ilman oppia me oltaisiin vielä keräilijäkulttuurissa.

    Työpaikkoja on syntynyt VAIN sivistyksen ansiosta.

    Ei kun ensinnäkään ei jokainen, mutta moni opiskelupaikka on syntynyt ammattimaisen työvoiman saamisen tarpeesta. Harva huvikseen opiskelee esim sähköasenajaksi, maalariksi, lääkäriksi tai vaikka asianajajaksi ellei sillä saisi työpaikkaa.

    Työtä se keräilykin on ja työpaikkana on silloin esim mansikkatila.

    Ei, kun sen ammattimaisen työvoiman kouluttamisen tarpeen on synnyttänyt sivistys.
    Ensin sivistys luo tieteenalan. Tieteenala synnyttää uuden innovaation. Sivistynyt ihminen keksii, miten innovaatio valjastetaan hyötykäyttöön.

    SITTEN aletaan kouluttamaan duunareita.

    Jopa mansikoiden jalostamisen on tehnyt sivistynyt ihminen, ja se työpaikka syntyy siitä, kun on ollut ensin sivistystä luoda se työpaikka. Tilan perijä ei välttämättä ole käynyt kouluja, vaan oppinut sen sivistyksen vanhemmiltaan tai esivanhemmiltaan.

    Ja et voi verrata mansikkatilan pitämistä sivistyneessä yhteiskunnassa keräilykulttuuriin.
    Hyi!

    Ilman sivistystä olisimme keräilykulttuurissa.

    Määrittele sivistys.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Määrittele sivistys.

    Alkaa menemään saivartelun puolelle.
    Ketjun konteksti on sulla tiedossa. Tuskin kannattaa jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkaa menemään saivartelun puolelle.
    Ketjun konteksti on sulla tiedossa. Tuskin kannattaa jatkaa.

    Mun mielestä se oli tässä yhteydessä ihan oleellinen kysymys.. Milloin ja miten on syntynyt sivistyneisyys, jos se kerran on synnyttänyt kaiken muun..

    Suomeen oppivelvollisuus tuli 1921, sitä.ennen oli kiertokouluja.. Ammatteja opittiin oppipoika -koulutuksella, josta edelleen on olemassa oppisopimuskoulutus..

    Äänestä

Opiskelevat että voi välttää työnteon ja kun pääsevät eläkkeelle niin opiskelut jää siihen eli ovat työnvieroksujia

Äänestä
  • FHL tekee juuri näin, ikiopiskelija. On yli 40v mies ja ei mitään virkaa työelämässä, mitään ei osaa tehdä, ei osaa edes oikeinkirjoitusta. Opiskelu kannattaa aina?

    Äänestä

Kaiken voi sanoa olevan ajan tuhlaamista. Ilman aikaa ei olisi elämääkään..Siinä se Aika menee ihan omia...ääh, mä en jaksa..😄

Äänestä
  • Koskaan en ole ymmärtänyt sitä näkökulmaa, jossa elämää (eli aikaa) tuhlataan.
    Paljon olen viettänyt rauhallisia hetkiä, mutta sekuntiakaan en ole onnistunut tuhlaamaan.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Koskaan en ole ymmärtänyt sitä näkökulmaa, jossa elämää (eli aikaa) tuhlataan.

    Niin, jotain tehokkuusajattelua.. kuuluu samaan sarjaan kuin käsky hankkia elämä..

    Lunta tippuilee..

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Niin, jotain tehokkuusajattelua.. kuuluu samaan sarjaan kuin käsky hankkia elämä..

    Lunta tippuilee..

    Tee sitä, tee tätä.. No vitut teen...

    Juon sen, vihreenä.. 😄

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Niin, jotain tehokkuusajattelua.. kuuluu samaan sarjaan kuin käsky hankkia elämä..

    Lunta tippuilee..

    Joo. Kannattaa vaan käyttää aikansa siihen mistä tykkää. Eli elämäntapataiteilla, kalastella ja nautiskella :)

    Viime yönä täällä tuli n. 10 cm lisää entisen päälle. Vieläköhän löydän mateenkoukut. Pitäis lähteä kokemaan.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Koskaan en ole ymmärtänyt sitä näkökulmaa, jossa elämää (eli aikaa) tuhlataan.
    Paljon olen viettänyt rauhallisia hetkiä, mutta sekuntiakaan en ole onnistunut tuhlaamaan.

    Hyvä esimerkki on siinä yksi eläessä ei tajua kuinka kallista aika on. Näin isossa perheessä sen tajuaa paremmin. Jos aikaa pystyy säästää tekemällä asia järjestyksestä mutta asiat hujan on ajan tuhlaamista.
    Joudut tekemään itse se vie aikaa tai ostat sen palvelun säästät aikaa. Mutta kalleus tulee siitä mitä se työ maksaa esim hiusten leikkaus teetkö itse vain maksatko ja joku toinen tekee ja käyttää sen ajan.

    Elämää (aikaa) ja erotiikkaa unohtaa ei saisi milloinkaan:
    https://www.youtube.com/watch?v=gQNICToNNc4

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Koskaan en ole ymmärtänyt sitä näkökulmaa, jossa elämää (eli aikaa) tuhlataan.
    Paljon olen viettänyt rauhallisia hetkiä, mutta sekuntiakaan en ole onnistunut tuhlaamaan.

    Mutta itse tekemällä säästät rahaa mutta menetät aikaa.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Joo. Kannattaa vaan käyttää aikansa siihen mistä tykkää. Eli elämäntapataiteilla, kalastella ja nautiskella :)

    Viime yönä täällä tuli n. 10 cm lisää entisen päälle. Vieläköhän löydän mateenkoukut. Pitäis lähteä kokemaan.

    Varsinkin kun leikkaa itse toisen hiukset ne 6 ihmisen hiukset.
    Noh mutta esim sekin aika voi olla poissa siivouksesta.
    Jos leikkaat huonosti saa kiukkuttelevan lapsen siihen päälle onneksi kyseessä ei ole maksava asiakas

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Joo. Kannattaa vaan käyttää aikansa siihen mistä tykkää. Eli elämäntapataiteilla, kalastella ja nautiskella :)

    Viime yönä täällä tuli n. 10 cm lisää entisen päälle. Vieläköhän löydän mateenkoukut. Pitäis lähteä kokemaan.

    Eli Se aika on jostain toisesta tekemisestä . Köyhänä aika on hyvin kallista.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Koskaan en ole ymmärtänyt sitä näkökulmaa, jossa elämää (eli aikaa) tuhlataan.
    Paljon olen viettänyt rauhallisia hetkiä, mutta sekuntiakaan en ole onnistunut tuhlaamaan.

    Se että et arvosta kuitenkaan tätä , että kerroin tämän muttq tiedät jotain, se on kuitenkin menetyksen avain kun käytät aikasi oikein.

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    Hyvä esimerkki on siinä yksi eläessä ei tajua kuinka kallista aika on. Näin isossa perheessä sen tajuaa paremmin. Jos aikaa pystyy säästää tekemällä asia järjestyksestä mutta asiat hujan on ajan tuhlaamista.
    Joudut tekemään itse se vie aikaa tai ostat sen palvelun säästät aikaa. Mutta kalleus tulee siitä mitä se työ maksaa esim hiusten leikkaus teetkö itse vain maksatko ja joku toinen tekee ja käyttää sen ajan.

    Aika on suurinta luksusta. Siksi siitä kannattaa nautiskella. Sitten jos sattuu vielä niin onnellisesti että nauttii monien sellaisten asioiden puuhailusta, joista jotkut maksaa rahalla, niin sehän on tuplapotti.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Aika on suurinta luksusta. Siksi siitä kannattaa nautiskella. Sitten jos sattuu vielä niin onnellisesti että nauttii monien sellaisten asioiden puuhailusta, joista jotkut maksaa rahalla, niin sehän on tuplapotti.

    Minä olen suuri esimerkki ajan tuhlauksesta jonka lapsena olisin tehnyt ei tarvitsisi aikuisena opetella kuin perusasioita opiskelusta.

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    Se että et arvosta kuitenkaan tätä , että kerroin tämän muttq tiedät jotain, se on kuitenkin menetyksen avain kun käytät aikasi oikein.

    Kiitos infosta. Asia on hyvin tiedostettu. Mutta mitä se menestyminen lopulta on ja kuinka sitä kuuluu mitata? Mitä jos jonkun toisen mittarit on ihan erit?

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Aika on suurinta luksusta. Siksi siitä kannattaa nautiskella. Sitten jos sattuu vielä niin onnellisesti että nauttii monien sellaisten asioiden puuhailusta, joista jotkut maksaa rahalla, niin sehän on tuplapotti.

    Se on hyvinnärsytvää että joudun opettamaan lasta joka itkien tekee tehtävänsä istua vain vahdin alla ja joudun vielä maksamaan siitä rahaakin Vain että oppii perusasiat lapsena että aikuisena joudu opettelemaan vaan voi keskittyä mitä opiskelee kun löytyy se mieluinen ala. Mihin pääsee heittämällä kun on pohja taso korkea.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Kiitos infosta. Asia on hyvin tiedostettu. Mutta mitä se menestyminen lopulta on ja kuinka sitä kuuluu mitata? Mitä jos jonkun toisen mittarit on ihan erit?

    Jos jättää tekemättä se tekemättömien määrä nousee liian suureksi ja aloittaminen on hyvin vaikeaa, pala kerrallaan se tieto omaksutaan.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Kiitos infosta. Asia on hyvin tiedostettu. Mutta mitä se menestyminen lopulta on ja kuinka sitä kuuluu mitata? Mitä jos jonkun toisen mittarit on ihan erit?

    Kun tiedän nämä se vastuu nousee hyvin korkeaksi ja epämieluisen tekeminen on myös minulle hyvin raskasta ja toivon hartaudella kun se päivä tulee että hän ymmärtää miksi tämä on hyvin tärkeätä hänelle ja ottaa itse vastuunkantoa.

    Se on hyvin raskasta taistella tuntien ajan kun hoitaisi työnsä joka vie 10 minuuttia kun tekee sen motivoituna kuin taistella toisen tahtoa vastaa muutaman tunnin.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Aika on suurinta luksusta. Siksi siitä kannattaa nautiskella. Sitten jos sattuu vielä niin onnellisesti että nauttii monien sellaisten asioiden puuhailusta, joista jotkut maksaa rahalla, niin sehän on tuplapotti.

    Joten se tuntuu minun kohdalla ajankohdalta joten en tulevaisuuden suunnitelmia hirveästi tavoitteita pistä itseni kohdalle kun minun elämästä menee toisen elämän ehdoilla.

    Onneksi ehkäisen näitä nuoremmilla lapsilla siten että vielä ovat halukkaita tekemään asiat mallitamisen kautta joten oppivat kaikkien keinojen kautta mitä olen tähän mennessä oppinut. Kun pohja on vahva kouluun menessä se itsenäinen oppiminen on helpompaa.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Kiitos infosta. Asia on hyvin tiedostettu. Mutta mitä se menestyminen lopulta on ja kuinka sitä kuuluu mitata? Mitä jos jonkun toisen mittarit on ihan erit?

    Meidän ekaluokkainen tekee opiskeluja jo tietokoneella ja opettelee 10 järjestelmän samalla opetella muuta se ei tule aikuisena vastaa tai myöhemmk. Menestyminen on tiedon omaksuminen kuin kirjoja toinen 5 ja toinen 10 tuhansia on se tiedon kanta arvaten toisella menestyminen korkeampi ja todenäköisempi.

    Jokainen tarvitsee opiskella työn saamiseen ja vain parhaat saa töitä.

    Miehen koulussa yksi mies kuulin on vain yksi ihminen joka osaa tehdä työ se on halvempaa kuljettaa suomentoisesta päästä toiseen päähän joten se ihminen on hyvin arvokas tiedon määrällään kun se onhalvempaa kuljettaa ja tekee työn ja saa vielä palkankin kuin ostaa palvelu.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Kiitos infosta. Asia on hyvin tiedostettu. Mutta mitä se menestyminen lopulta on ja kuinka sitä kuuluu mitata? Mitä jos jonkun toisen mittarit on ihan erit?

    Joidenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki eivät mittaa menestystä ja onnistunutta ajankäyttöä samalla tavoin.

    Yhden mielestä lasten tekeminen ja kasvattaminen on ajan käyttöä oikein.
    Toisen mielestä opiskelu ja uran luominen on oikeaa ajankäyttöä.
    Kolmannen mielestä rahan määrä on menestyksen merkki.
    Neljäs taas ajattelee olevansa menestynyt kun saa kerran parissa vuodessa tarpeeksi rahaa kasaan lomamatkaan.

    Toki moni kuvittelee että heidän tapansa ajatella ja toimia on se absoluuttisen ainut ja oikea.

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    Kun tiedän nämä se vastuu nousee hyvin korkeaksi ja epämieluisen tekeminen on myös minulle hyvin raskasta ja toivon hartaudella kun se päivä tulee että hän ymmärtää miksi tämä on hyvin tärkeätä hänelle ja ottaa itse vastuunkantoa.

    Se on hyvin raskasta taistella tuntien ajan kun hoitaisi työnsä joka vie 10 minuuttia kun tekee sen motivoituna kuin taistella toisen tahtoa vastaa muutaman tunnin.

    Se on yhteiskunnan kannalta arvokasta ajankäyttöä, että joku koettaa kasvattaa hyviä tulevaisuuden veronmaksajia. Jonkunhan se on meidän lapsettomienkin eläkkeet maksettava :)

    Mutta nyt lähden nautiskelemaan ajastani jäälle. Koeta kestää siellä kotona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joidenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki eivät mittaa menestystä ja onnistunutta ajankäyttöä samalla tavoin.

    Yhden mielestä lasten tekeminen ja kasvattaminen on ajan käyttöä oikein.
    Toisen mielestä opiskelu ja uran luominen on oikeaa ajankäyttöä.
    Kolmannen mielestä rahan määrä on menestyksen merkki.
    Neljäs taas ajattelee olevansa menestynyt kun saa kerran parissa vuodessa tarpeeksi rahaa kasaan lomamatkaan.

    Toki moni kuvittelee että heidän tapansa ajatella ja toimia on se absoluuttisen ainut ja oikea.

    Juuri näin se on. Ja on vielä lukemattomia muita tapoja elää / menestyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joidenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki eivät mittaa menestystä ja onnistunutta ajankäyttöä samalla tavoin.

    Yhden mielestä lasten tekeminen ja kasvattaminen on ajan käyttöä oikein.
    Toisen mielestä opiskelu ja uran luominen on oikeaa ajankäyttöä.
    Kolmannen mielestä rahan määrä on menestyksen merkki.
    Neljäs taas ajattelee olevansa menestynyt kun saa kerran parissa vuodessa tarpeeksi rahaa kasaan lomamatkaan.

    Toki moni kuvittelee että heidän tapansa ajatella ja toimia on se absoluuttisen ainut ja oikea.

    Jos kokee olevansa elämäänsä tyytyväinen ja jopa onnellinen, niin eiköhän ole osannut elämänsä ja sen suoman ajan jokseenkin oikein käyttää..

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Jos kokee olevansa elämäänsä tyytyväinen ja jopa onnellinen, niin eiköhän ole osannut elämänsä ja sen suoman ajan jokseenkin oikein käyttää..

    Näinpä. Siitä huolimatta, että kaikki eivät asiasta ehkä samaa mieltä olekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinpä. Siitä huolimatta, että kaikki eivät asiasta ehkä samaa mieltä olekaan.

    Näinhän se on.. Ei voi olettaa että samat asiat tekisivät kaikki onnellisiksi, vaikka tiettyä kaavaa ehkä yritetäänkin tuputtaa.. koskien myös sukupuolia..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joidenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki eivät mittaa menestystä ja onnistunutta ajankäyttöä samalla tavoin.

    Yhden mielestä lasten tekeminen ja kasvattaminen on ajan käyttöä oikein.
    Toisen mielestä opiskelu ja uran luominen on oikeaa ajankäyttöä.
    Kolmannen mielestä rahan määrä on menestyksen merkki.
    Neljäs taas ajattelee olevansa menestynyt kun saa kerran parissa vuodessa tarpeeksi rahaa kasaan lomamatkaan.

    Toki moni kuvittelee että heidän tapansa ajatella ja toimia on se absoluuttisen ainut ja oikea.

    Kaikki tarkoittaa menestystä sitä samaa menestystä

    Tiedon määrä näkyy näissä kaikissa.

    Menestys on sitä että on huoleton elämä ja tyytyväinen siihen. Ura luodaan pienestä asti vaikka ei ole tietoa mitä tekevät.
    Lastenkasvatus on urani vaikka kukaan ei siitä minulle jaa palkintoa.
    Toiset on itsenäisiä tekijöitä koska alkavat huomaamaan kun toisella kestää ja toimii itse. toiset vaativat kädestä pitämistä kaikki vuodet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joidenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki eivät mittaa menestystä ja onnistunutta ajankäyttöä samalla tavoin.

    Yhden mielestä lasten tekeminen ja kasvattaminen on ajan käyttöä oikein.
    Toisen mielestä opiskelu ja uran luominen on oikeaa ajankäyttöä.
    Kolmannen mielestä rahan määrä on menestyksen merkki.
    Neljäs taas ajattelee olevansa menestynyt kun saa kerran parissa vuodessa tarpeeksi rahaa kasaan lomamatkaan.

    Toki moni kuvittelee että heidän tapansa ajatella ja toimia on se absoluuttisen ainut ja oikea.

    ” Joidenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki eivät mittaa menestystä ja onnistunutta ajankäyttöä samalla tavoin. ”
    Eivät mittaa kun ei tiedosta sitä en minäkään tiedostanut sitä vaan vasta myöhemmin kun perhe on kuin kylä joten ajankäyttö kallista pienellä pujektilla kuin myös koulussa.

    Voihan sitä aina eriytyä ja opetella maalla asua ja syödä maasta marjat ja opiskella elää muista erillään, sellaisesta itse haaveilen ettei tarvitse ole koko yhteiskuntaa osana tekemisen ketjua.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Se on yhteiskunnan kannalta arvokasta ajankäyttöä, että joku koettaa kasvattaa hyviä tulevaisuuden veronmaksajia. Jonkunhan se on meidän lapsettomienkin eläkkeet maksettava :)

    Mutta nyt lähden nautiskelemaan ajastani jäälle. Koeta kestää siellä kotona.

    ”Se on yhteiskunnan kannalta arvokasta ajankäyttöä, että joku koettaa kasvattaa hyviä tulevaisuuden veronmaksajia. Jonkunhan se on meidän lapsettomienkin eläkkeet maksettava :)”

    Onse arvokasta kyllä ja mitä parempi työpaikka sitä korkeampi verotus joskus todellakin tekee vaan paeta kun kotikasvatusta ei arvoteta ja lapsi pitäisi lykätä jo puolitoista vuotiaana päiväkotiin vaikka lapset tarvitsee vanhemman kasvatusta myös yläasteenkin ajan myös aikuisuudessa vanhempien tuki ihan hyvä kuin väliin katsovat lapsia mieluusti tai minun isäni tukee myös autonkorjaamisessa ja tietoilla mitkä ovat hänen alaansa.

    Äänestä

  • Thymallus kirjoitti:

    Se on yhteiskunnan kannalta arvokasta ajankäyttöä, että joku koettaa kasvattaa hyviä tulevaisuuden veronmaksajia. Jonkunhan se on meidän lapsettomienkin eläkkeet maksettava :)

    Mutta nyt lähden nautiskelemaan ajastani jäälle. Koeta kestää siellä kotona.

    Mutta kiitos kun ymmärrät. Tykkään mennä lasten kanssa toivoisin kyllä tätä lasta jota pitää vahtia että homma tulee tehtyä toivoisin myös koulussa tuetaidiin yhtä vahvasti pikkuiset menee ryhmässä kotona tekevät niin kivasti yhdessä asiat.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Näinhän se on.. Ei voi olettaa että samat asiat tekisivät kaikki onnellisiksi, vaikka tiettyä kaavaa ehkä yritetäänkin tuputtaa.. koskien myös sukupuolia..

    Ei voi olettaa. Jotkut tykkää seksistä ja jotkut on siitä sitä mieltä ettei huonommin voisi enää aikaansa tuhlata. Joku käy ongella ja joku sanoo sitä ajantuhlaukseksi, pitäisi mieluummin sen ajan lukea jotain romaania niin menisi aika toteen.
    Kukaan näistäkään ei ole väärässä, jos se itselle sopii ja tykkää siitä ei se ole ajan tuhlausta.

    Paras on kun ei tee mitään, silloin tuntuu että aika matelee hitaasti, se on oikeaa ajan säästämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joidenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki eivät mittaa menestystä ja onnistunutta ajankäyttöä samalla tavoin.

    Yhden mielestä lasten tekeminen ja kasvattaminen on ajan käyttöä oikein.
    Toisen mielestä opiskelu ja uran luominen on oikeaa ajankäyttöä.
    Kolmannen mielestä rahan määrä on menestyksen merkki.
    Neljäs taas ajattelee olevansa menestynyt kun saa kerran parissa vuodessa tarpeeksi rahaa kasaan lomamatkaan.

    Toki moni kuvittelee että heidän tapansa ajatella ja toimia on se absoluuttisen ainut ja oikea.

    Aivan.

    Itse olen sitä mieltä, että aikansa kutakin. Ja ihan sama mitä muut ajattelevat menestymiseni suhteen.

    Hoidin lapsiani kotona lähemmäs 10vuotta. Siinä sai hyvin lähtenyt urakehitys rankasti takapakkia, samoin eläkekertymä. Tiedostin sen jo silloin, mutta mitä siitä. En synnyttänyt lapsiani epäitsekkäästi päiväkodin hoitajia varten, vaan ihan omaksi ilokseni. Kun nuorin lapsi oli 4-vuotias, päivitin opintoja ja tein mahtavan paluun työelämään.

    Myös matkustelu sai jäädä lasten syntymän jälkeen moneksi vuodeksi. Aloitin uudelleen kun lapset varttuivat. Tosin huomasin, ettei matkustelu enää merkitse itselleni sitä mitä ennen. Maailma on nähty, parhaimmin puolin ja kurjuuttakin. Työmatkat tulivat myös kuvioihin. Vaikkei niitä paljon ollutkaan, niin pakkaaminen ja lentäminen alkoi maistua puulta. Muutama työmatka ja pari lomamatkaa vuodessa aiheutti "ää, joko nyt taas pitää lähteä" -reaktion. Siihen kotimaanlähtöjä vielä joukkoon ja stressi oli valmis. Täytyy sanoa, että korona-aika on rauhoittanut elämääni oikeaan suuntaan. Josko alkaahan tämä menemättömyys ja yli vuoden kestäneet etätyöt jo tympiä.

    - Sheena

    Äänestä

eiköjän tääkin aloittaja ole taas joku pilvenpolttaja, jonka mielestä työn tekeminen ja opiskeleminen on vaan ajan. Kun voi sen kaiken ylimääräisen ajan maleksia kaduilla tai maata lattialla ja imeskellä valkoista viivaa pitkin olohuoneen lattiaa samalla kun "normaalit" ihmiset tienaa kolminkertaisen määrän päivässä mitä tää tollo tienaa varastamillaan tavaroilla jotka sitten vaihdetaan uusiin makuihin että saadaan uusia jänniä tuntemuksia ja tuhotaan ne loputkin aivosolut

Äänestä

Oppia ikä kaikki. Elämä opettaa.

Ja Selviytyjätkin alkaa nyt, selviytyyköhän kukaan tällä kertaa hengissä?

Äänestä

Lukeminen on homoille sali on parempi harrastus

Äänestä

Opiskele ahkerasti koulussa urheilijoiden simputettavana, niin jonain päivänä voit päästä töihin huonolla palkalla jollekin urheilijalle simputettavaksi!

Äänestä

Lukutoukkien kanssa saa kyllä parhaat keskustelut aikaiseksi.

Äänestä

Aika kaukaa haettua settiä 😆

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jotkut ovat ikuisia opiskelijoita aina jokin aine löytyy mitä voi opiskella jopa eläkkeellä, miusta tuntuu nuo ikuiset opiskelijat ovat joilla on pätemisen/näyttämisen tarve, kuis etevä olenkaan, ei he ole mitään kädentaitajia vaan niitä lukutoukkia joilla aina on jokin kirja nenän alla, ei ne kerkee elääkään oikeesti tai osaa tehdä mitään oikeaa työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu