Kampaamopalvelut

Minusta kampaamot repivät kiskurihintoja palveluistaan. Muutin pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle. Oletin, ettei hinnat voi enempää nousta siitä, mitä ne edellisellä asuinpaikallani olivat, mutta väärässä olin. Leikkaus ja pari hassua raitaa 60-90 euroa. Törkeet hinnat! Leikkaus ja kuivaus 40-70 euroa..

Niinpä ostin välineet ja opettelin leikkaamaan itse. Aluksi jälki oli tietysti sen mukaista, mutta harjoittelu teki mestarin ja nykyään leikkaan ja värjään jo kavereittenkin hiukset, veloituksetta tietenkin. Hiuksista tiedän kaikkea mahdollista, enemmän kuin osa kampaajista, sen verran idioottimaisia neuvoja olen joskus saanut. Koulutukseen ja työmäärään nähden palvelut törkeän ylihintaisia!!
13849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ensinnäkin hienoa, että olet oppinut taitavaksi!
Muutama sivu taaksepäin käytiin tätä samaa keskustelua. Työnteossa (olit sitten putkimies, muurari, kotiavustaja, kampaaja...) maksaa aika.
Tuntikorvauksesta sitten siihen palkkaan ei jääkään kuin pieni kymmenys. Hinnan päältä voit suoraan vähentää 22% arvonlisäveroa (esim 70e:sta -15,40€=54,60) Tästä summasta sitten aletaan maksella vuokria, YEL maksuja, ennakkoveroja, vesimaksuja, teostomaksuja, luottokorttien palvelumaksuja, aine, tarvike ja siivouskuluja, jne... Tosiasia on, että jos kahden tunnin työstä veloitetaan 70e, jää summasta palkkaan nalle 20e, joka tarkoittaa tuntipalkkana alle 10e.
Kampaamoalan palkkataulukot ovat varmasti netissä, sieltä hyvin näkee, että samalla palkalla istuisi alepan kassassa. Työpaikkoja alalla ei ole, työllistäminen on liian kallista. Muutama sitkeä sitten tekee töitä yksityisesti, vuokratuolilla, sinnitellen maksujensa kanssa.
Maalaisjärkikin jo sanoo, että jos puuha olisi kovin tuottoisaa, kannattaisi työllistää iso porukka rahaa tahkomaan, vaan työpaikkoja ei ole. Miksiköhän?

Äänestä
  • vastauksestasi. Ei kuitenkaan lohduta. Systeemiä pitäisi muuttaa, olisi kaikkien kannalta parempi. Sekä palveluiden ostajien että myyvien. Koulutusta tulisi pidentää ja parantaa. Kampaajien ja heidän tarjoamiensa palvelujen arvostus kasvaisi siten.

    Äänestä

  • selventävästä kirjoitti:

    vastauksestasi. Ei kuitenkaan lohduta. Systeemiä pitäisi muuttaa, olisi kaikkien kannalta parempi. Sekä palveluiden ostajien että myyvien. Koulutusta tulisi pidentää ja parantaa. Kampaajien ja heidän tarjoamiensa palvelujen arvostus kasvaisi siten.

    Totta on, että koko systeemiä tulisi muuttaa tässä maassa. Sen muuttaminen vain on poliitikkojen, ei kampaajien käsissä. Peruskoulutus alalla on hyvää, tosin koulutuspaikkoja on aivan liikaa, alalle valmistuu väkeä varmasti kymmenkertaisesti liikaa (kuten on monilla muillakin aloilla tilanne). Valitettava seikka on myös se, ettei minkäänlaista kontrollia ole,kuka kampaamoliikkeen voi perustaa, siis sinäkin, kotiparturin opeillasi voit sen tehdä. Tässä myös yksi syy ammattitaidon kirjavuuteen.
    Valitettavasti tämän maan verotus on niin kova, ettei halvalla tehdä töitä, kuin pimeästi. No, periaatteessa veromarkat ovat "yhteiseksi hyväksi", jostainhan sittenolisi karsittava, ja siitä me tunnumme kaikki olevan eri mieltä, kenen pussista vähennetään. Itse olen todella suivaantunut maamme sosiaaliturvaan, sen sijaa terveydenhoidon puolelle varoja saisi olla enemmänkin jne...

    Äänestä

  • pari suvua... kirjoitti:

    Kuinka onnellista olisikaan, jos kuluttaja saisi kampaamopalveluista kela-korvausta! Työt alalla lisääntyisi niin, että kenties olisi mahdollista hintaakin laskea, josta vielä maksaja saisi osan takaisin. Mikä ilo olisikaan tehdä kampaajan työtä, jos säännöllinen palkka tulisi jostain muualta, ja maksava asiakas kokisi saavansa lähes ilmaista hoitoa... No, tämä on jo toiveajattelua, mutta valitettava tosiasia on, että tehdyllä työllä tulisi myös elää. Kortistossa tämän alan väkeä on ihan riittävästi.

    Äänestä

  • pari suvua... kirjoitti:

    Totta on, että koko systeemiä tulisi muuttaa tässä maassa. Sen muuttaminen vain on poliitikkojen, ei kampaajien käsissä. Peruskoulutus alalla on hyvää, tosin koulutuspaikkoja on aivan liikaa, alalle valmistuu väkeä varmasti kymmenkertaisesti liikaa (kuten on monilla muillakin aloilla tilanne). Valitettava seikka on myös se, ettei minkäänlaista kontrollia ole,kuka kampaamoliikkeen voi perustaa, siis sinäkin, kotiparturin opeillasi voit sen tehdä. Tässä myös yksi syy ammattitaidon kirjavuuteen.
    Valitettavasti tämän maan verotus on niin kova, ettei halvalla tehdä töitä, kuin pimeästi. No, periaatteessa veromarkat ovat "yhteiseksi hyväksi", jostainhan sittenolisi karsittava, ja siitä me tunnumme kaikki olevan eri mieltä, kenen pussista vähennetään. Itse olen todella suivaantunut maamme sosiaaliturvaan, sen sijaa terveydenhoidon puolelle varoja saisi olla enemmänkin jne...

    mulle ihan uutta tietoa, siis että kontrollia ei ole. Aika karsee ajatus. Mun mielestä kontrolli pitäisi olla ja vähemmän porukkaa sisään koulutukseen. Kyllä kampaajatkin voisivat omalla toiminnallaan vaikuttaa asiaan. Naisvaltainen ala, joka poljetaan maan rakoon. Veromarkat eivät ole tähän päivään asti minua ainakaan auttaneet. Ehkä sit eläkepäivinä. :)

    Äänestä

  • oli kirjoitti:

    ainakaan niin merkittävästi että niiden livulla voi polkea yrittäjiä..

    Äänestä

  • oli kirjoitti:

    mulle ihan uutta tietoa, siis että kontrollia ei ole. Aika karsee ajatus. Mun mielestä kontrolli pitäisi olla ja vähemmän porukkaa sisään koulutukseen. Kyllä kampaajatkin voisivat omalla toiminnallaan vaikuttaa asiaan. Naisvaltainen ala, joka poljetaan maan rakoon. Veromarkat eivät ole tähän päivään asti minua ainakaan auttaneet. Ehkä sit eläkepäivinä. :)

    Jo kun synnyit sait siitä asti verorahoilla kustannettua palvelua.
    Neuvola, terveydenhuolto, hammashuolto kouluaikana, kouluruoka, koulukirjat, käyttämäsi ajotiet, kun vedät vessan siis miltei kaikki jota arkena käytät jokapaiväiseen elämääsi on verovaroin kustannettua, vai mistä luulit rahat tulevan valtion kassaan, no verovaroistapa tietenkin. Joten koita vähän ottaa asoista selvää!
    Pyhä yksinkertaisuus mikä nuija!

    Äänestä

  • Taxfree kirjoitti:

    Käytän yksityisiä terveyspalveluita, perheemme on käyttänyt koko ikäni. Koulustamme vain pienen osan rahoitti valtio,koulukirjat teimme itse, lukiossa ostin töissä tienaamallani rahoilla. Auton ja teiden käyttämisestä,koirani kusettamisesta, vessan vetämisestä, puistojen spurgujen olutpullot, kaikesta MAKSAN verojen muodossa eli käytännössä ostan rahoillani palvelut (nekin, joita en halua), kukaan muu ei niitä minulle maksa. Taidan maksaa sinunkin huussissa käynnit, jos niin kovasti verorahoista HYÖDYT nuija. Ne turhat verot pois, jotka hankaloittavat yrittäjän arkea.

    Äänestä

Unohtui avain tässä päivänä eräänä. Huoltoyhtiön poitsu veloitti oven avauksesta 20€. Tämä on siis vielä sen korvauksen päälle, jonka huoltoyhtiö jo valmiiksi veloittaa taloyhtiöltä (eli meiltä osakkailta) Aina puhistaan kampaamojen tuntiveloituksista, vaikkei työllisyys suinkaan ole kokoaikaista. Miettikääpä, montako ovea huoltomies ehtii tunnissa avata...

Äänestä

oletkos ottanut hinnoissa huomioon sen millä paikalla kampaamo on?!? jos kampaajat ottaisivat työstään vai sen hinnan mitä tuotteet maksavat heille ei jäisi mitään käteen ja kampaamo jäisi pahasti miinuksen puolelle. Ja jos et ole käynyt kouluja niin väitämpä että sinulta ei löydy tarpeeksi ammatti taitoa tai tietoutta sillä tiettyjä tekniikoita esin leikkaamisessa ei voi oppia muuta kuin opiskelemalla... osaat ehkä perus taidot ja pärjäät niillä leikatessasi kavereiden tai sukulaisten hiuksia mutta tuskin olet yhtä hyvä kuin sellainen kampaaja jolla on monen vuoden kokemus liikkeessä... tai jos olet niin miksi et perusta omaa liikettä jossa olisi halpoja leikkausia ym...
en väitä etteikö jossakin kampaamoissa olisi hieman kiskuri hinnat mutta kuka niihin käskee menemään!? saa laittaa vastalausetta jos olet erimieltä kanssani. :)

Äänestä
  • perustaa omaa liikettä, koska opiskelen ihan muuta tutkintoa. Varmasti minulta puuttuu erilaisten tekniikoiden ammattitaito, jos huippu olisin, varmasti siitä veloittaisin. Itse olen ja kaverit ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä. Kiitos kuitenkin ehdotuksestasi ja vastauksestasi.:)

    Äänestä

satutko tietämään millaiset vuokrat on pääkaupunkiseudulla?? hyvin korkeat. kampaajilla ei ole mahdollisuutta laskea hintoja. heidän on saatava työstään voittoa. esimerkiksi 60 euron hiusväristä menee alv 22%. lisäksi hinnasta on miinustettava itse väriaineen hinta. kampaajalle ei todellakaan jää tuosta summasta käteen kuin alle puolet!!! mietippä sitä ennen kuin arvostelet. enkä myöskään usko että tietämyksesi on yhtä laaja kuin kampaajilla. vai tunnetko päänahan sairaudet, niiden aiheuttajat ja hoidon. mitä tiedät kaljuuntumisesta ja sen hoidosta? entä väriteoria? mitä tiedät hapetteiden tai permanenttiaineiden vahvuuksista??? veikkaampa että et mitään.

Äänestä

ootko vähän ärsyttävä. savu nousee korvista kun luki ton. kuule mäkin taidan vaihtaa alaa kun ei näillä palkoilla paljon juhli. ja että alemmas vielä pitäis tiputta leikkaa vaan ite tukkas ja muiden ja ilmaiseks. mä otan hinnan kaikilta, myös kavereilta. onhan se varmaan kivaa niin kauan kun se on harrastus.. tieto lisää tuskaa ja luulen ettet ihan kaikkea tarpeellista tiedä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ylihinnoiteltuja!! kirjoitti:

Minusta kampaamot repivät kiskurihintoja palveluistaan. Muutin pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle. Oletin, ettei hinnat voi enempää nousta siitä, mitä ne edellisellä asuinpaikallani olivat, mutta väärässä olin. Leikkaus ja pari hassua raitaa 60-90 euroa. Törkeet hinnat! Leikkaus ja kuivaus 40-70 euroa..

Niinpä ostin välineet ja opettelin leikkaamaan itse. Aluksi jälki oli tietysti sen mukaista, mutta harjoittelu teki mestarin ja nykyään leikkaan ja värjään jo kavereittenkin hiukset, veloituksetta tietenkin. Hiuksista tiedän kaikkea mahdollista, enemmän kuin osa kampaajista, sen verran idioottimaisia neuvoja olen joskus saanut. Koulutukseen ja työmäärään nähden palvelut törkeän ylihintaisia!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu