Miksi rokotekriittisiä syyllistetään?

Anonyymi

Yhtä asiaa en tajua. Miksi niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti koronarokotteeseen eivätkä halua ottaa sitä ainakaan seuraamatta ensin tilanteen kehittymistä, syyllistetään niin hirveästi? Jos sinä ja läheisesi otatte rokotteet ja uskotte sen auttavan, niin silloinhan olette turvassa. Mitä väliä sillä on, jos naapurin ukko ei ole rokotettu, jos itse olette ja uskotte siksi olevanne tartunnalle immuuneja? Eihän sen logiikan mukaan se naapuri voi teitä enää tartuttaa, vaikka hän koronan saisikin. Siis miksi leimata rokottamaton naapuri melkein hirviöksi?

721

16522

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Pelko ja viha siitä, että joku voi olla eri miletä ja kun he itse eivät ota asioista selvää, tai eivät uskalla ajatella muita vaihtoehtoja.

      • Anonyymi

        Koska tartuntatautimyönteiset rokotevastaiset yrittävät levittää omia valheellisia "tietojaan" muille. Ei omaa sairauttaa saa yrittää levittää muille. STOP tartuntatautimyönteisten propagandalle.

      • Anonyymi

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Tuon sairaalahoidosta luopumisen luulisi olevan rokotevastaisille luonnollinen ratkaisu.

        Hehän eivät luota lääketieteeseen eivätkä lääketieteen asiantuntijoihin rokoteasioissakaan, niin miksi he uskoisivat lääkäreiden pystyvän hoitamaan heidän COVID - 19 tautiakaan.

        Vaikka sanotaanhan sitä niinkin, että hätä panee pakanankin rukoilemaan Jumalalta apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        maailmalla on pitkään tutkittu koko koronafeikkiä ja siksi tiedemiehet ovat tätä sekoilua kutsuneet ja rokotteista on todettu etteivät ole rokotteita siinä merkityksessä mihin olemme tottuneet vaan geeniterapiaa. jos et tosiaan osaa mitään muuta kieltä kuin suomea niin kannattas opetella ja pian. itseasiassa tämän piti alkaa jo v.15.

      • Anonyymi

        Vähä-älyisiä on tässä maassa ilman rokotustakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Kyllähän siitä mielellään kieltäytyisi mutta tuota hupaskaa täytyy pakonomaisesti verorahoista tukea ja vaihtoehtoisia hoitoja tarjoavat tahot joko leimataan kollegion, median ja yhteiskunnan tuumin pseudotieteeksi tai salaliitoksi, ellei jopa tapeta pois levittämästä disinformaatiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Olisiko kohtuullista odottaa, että tupakoitsijat ja ylipainoiset luopuisivat myös kaikenlaisista elämäntapansa aiheuttamasta lääkärinhoidosta? Sitä paitsi enemmistö koronaan sairastuneista ei edes tarvitse sairaalahoitoa.

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

      • Anonyymi

        Ilmankos maailman autoteollisuus on pulassa kun niitä siruja ei saada riittävästi. kaikki sirut menee rokotteisiin, voi kauheeta. Ihmiset joutuu ajamaan vanhoilla autonkottosilla kun uusia ei enää saada tehtyä. On kyllä ihan hirveä tilanne. Kuinka meidän oikein käy?

      • Anonyymi

        Sellaisia syrjintä ja rasismi juttuja on tullut esiin että Italiassa lääkärit hoitaa hengitys koneilla vain nuoria. Tämä on jo ikärasismia. Ihminen on sama syntymästä vanhuuteen asti ja pitää saada tasapuolisesti hoitoa .

        Jeesukselta. Jeesus on Jumala.

        Hoikilla ihmisillä on myös tauteja ja tupakoimattomilla. Olisitte nyt vaan tuomitsematta muita ja katsotte itse eteenne. Monet hoikat on myös seksitautisia ja huumeissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Korona rokotetta pelkää monet koska sivuvaikutuksia ei vielä tiedetä. Paitsi veritulppa on ollut. Myös kuumetta. On tervettä miettiä aina lääkkeitä ottaessa onko sivuvaikutuksia.

        Minä en tarkoittanut, että rokotevastaisille ei pidä antaa hoitoa, jos he sairastuvat koronaan vaan sitä, että he luopuisivat sitä itse, koska he eivät luota lääketieteen asiantuntijoihin edes rokoteasioissa, niin miten sitten saamaansa hoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Samaa mieltä edellisen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Samaa mieltä! En tajua mitä rokotevastaiset mouruaa. Rokotteen ottaminen on täysin vapaaehtoista. Ovat vaan ottamatta ja pitävät turpansa kiinni. Sairaita tosin ovat toisella tapaa nuo esim. Hgissä mieltään osoittavat rokotekammoiset ja rajoitusten vastustajat. Tosiaan toivoisin että rokotekammoiset allekirjoittaisivat paperin, että eivät tarvitse hoitoa eivätkä vie kenenkään koronaan sairastuneen sairaalapaikkaa, jos itse sairastuvat koronaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Miksi se olisi sinusta kohtuullista? Saavatko he myös veronsa takaisin?
        Luovutko hoidosta, jos olet juonut limun? Syönyt joskus karkkia?
        Rokotevastaisuuttakin on erittäin montaa tasoa. Jokainen aine, lääke, myrkky jne. aiheuttaa reaktion, ja me toivomme, että reaktio on hyödyllisempi kuin vastareaktiot. Esim. vanhan kaltaisen koronan kanssa näin ei välttämättä ole, varsinkaan nuorten kohdalla.
        Jos suojan saa 70% ihmisistä, 30% ei saa, eli noin 1/3sta. Jos sen jälkeen luovutaan rajoituksista, tulee paljon enemmän kuolleita kuin nyt.
        Ihmiset on vaan niin kyllästyneitä koronaan, että varmaan tykittäisivät vaikka metanolia suoneen, jos joku sanoisi, että päästään normaaliin elämään,kun kaikilla on suonessa metanolia tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .
        He itse menivät vapaaehtoisesti rokotuksen ottamaan.

        On kummallista että monilla näyttää edelleen olevan se käsitys että koronaan sairastuminen johtaisi todella usein sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, vaikka suurimman osan kohdalla näin ei tapahdu. Propaganda on siis mennyt hyvin perille. Mitä tulee asiantuntijoiden luottamiseen, niin normi kansalainen luottaa varmasti siihen tavalliseen lääkäriin enemmän kuin rokotebisnekseen, jossa määrää raha.

        Kirjoitan mielelläni, kunha ko. huijaus lopetetaan kyykytyksineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maailmalla on pitkään tutkittu koko koronafeikkiä ja siksi tiedemiehet ovat tätä sekoilua kutsuneet ja rokotteista on todettu etteivät ole rokotteita siinä merkityksessä mihin olemme tottuneet vaan geeniterapiaa. jos et tosiaan osaa mitään muuta kieltä kuin suomea niin kannattas opetella ja pian. itseasiassa tämän piti alkaa jo v.15.

        Siis minkä piti alkaa vuonna 15? Koronafeikinkö? Mistä tuo tieto on peräisin, että 2006 vuotta sitten olisi pitänyt olla jo korona feikkiä tai geeniterapiaa.

      • Anonyymi

        Juuri näin.
        Minä otan rokotteen myös ja kaikki perheemme jäsenet. Itse adiassameisyä on jo puolet saanut sen ja elämme edelleen lähes 2 kk jälkeen.
        Minulle on ihan sama vaikka joku ei ota rokotetta. Ei maailma meitä kaikkia maan päällä tarvitsekaan. Taikausko ja valheet ovat niitä haluavia varten.
        Valinta on oma kuten serkkuni ei ottanut lapsilleen pienenä poliorokotetta. Kahdella on jalka surkastunut ja lyhyempi. Sellainen äiti. Periaatteet on hyvä pitää ja kantaa vastuunsa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Komppaan. Ja maksavat myös niiden hoidon mitkä saitastuttivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se olisi sinusta kohtuullista? Saavatko he myös veronsa takaisin?
        Luovutko hoidosta, jos olet juonut limun? Syönyt joskus karkkia?
        Rokotevastaisuuttakin on erittäin montaa tasoa. Jokainen aine, lääke, myrkky jne. aiheuttaa reaktion, ja me toivomme, että reaktio on hyödyllisempi kuin vastareaktiot. Esim. vanhan kaltaisen koronan kanssa näin ei välttämättä ole, varsinkaan nuorten kohdalla.
        Jos suojan saa 70% ihmisistä, 30% ei saa, eli noin 1/3sta. Jos sen jälkeen luovutaan rajoituksista, tulee paljon enemmän kuolleita kuin nyt.
        Ihmiset on vaan niin kyllästyneitä koronaan, että varmaan tykittäisivät vaikka metanolia suoneen, jos joku sanoisi, että päästään normaaliin elämään,kun kaikilla on suonessa metanolia tarpeeksi.

        Minä tykittäisin suoneeni mieluummin Trumpin suosittelemaa desinfiointiainetta, vaikka käsidesiä, kuin metanolia.

      • Anonyymi

        Sinä olet kyllä ihan pihalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        Näissä esimerkki-terveyshaitoilla pilataan vain yksilön omaa kuntoa (no, tupakka pilaa muidenkin, jos poltetaan sisällä ja alkoholi sikiöiden). Korona on yleisvaarallinen tartuntatauti. Jos sitä ei nyt saada ruotuun, siitä tulee nykyajan rutto. Siksi kaikkien rokotusvastustajien pitää mielestäni maksaa oman ja tartuttamiensa hoito. Piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän siitä mielellään kieltäytyisi mutta tuota hupaskaa täytyy pakonomaisesti verorahoista tukea ja vaihtoehtoisia hoitoja tarjoavat tahot joko leimataan kollegion, median ja yhteiskunnan tuumin pseudotieteeksi tai salaliitoksi, ellei jopa tapeta pois levittämästä disinformaatiota.

        Mikä sinä sitten rokotevastaisena olet muu kuin disinformaationlevittäjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesukselta. Jeesus on Jumala.

        Jeesus on siis itsensä isä, kun hän on sekä Jumala että Jumalan poika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona rokotetta pelkää monet koska sivuvaikutuksia ei vielä tiedetä. Paitsi veritulppa on ollut. Myös kuumetta. On tervettä miettiä aina lääkkeitä ottaessa onko sivuvaikutuksia.

        Rokotevastaisethan ovat todistaneet koronarokotteella olevan vaikka minkälaisia sivuvaikutuksia aina elimistöön asennettavista siruista alkaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia syrjintä ja rasismi juttuja on tullut esiin että Italiassa lääkärit hoitaa hengitys koneilla vain nuoria. Tämä on jo ikärasismia. Ihminen on sama syntymästä vanhuuteen asti ja pitää saada tasapuolisesti hoitoa .

        Jos ajatellaan säästettyinä elinvuosina niin järkevämpihän sitä on nuoria hoitaa. Vanhat on jo ehtinyt elämään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .
        He itse menivät vapaaehtoisesti rokotuksen ottamaan.

        >Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .

        Rokotteistahan tosin ei ole sairastuttu kuin äärimmäisen harvoin. Sairaalapaikkojen ja kustannusten kanssa näillä tapauksilla ei ole merkitystä.

      • Anonyymi
        OH61 kirjoitti:

        Näissä esimerkki-terveyshaitoilla pilataan vain yksilön omaa kuntoa (no, tupakka pilaa muidenkin, jos poltetaan sisällä ja alkoholi sikiöiden). Korona on yleisvaarallinen tartuntatauti. Jos sitä ei nyt saada ruotuun, siitä tulee nykyajan rutto. Siksi kaikkien rokotusvastustajien pitää mielestäni maksaa oman ja tartuttamiensa hoito. Piste.

        Myös rokotetut voivat tartuttaa koronaa. Rokottamaton huomaa olevansa sairas ja pysyy karanteenissa. Rokotetulle ei tule oireita joten levittää tautia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On kummallista että monilla näyttää edelleen olevan se käsitys että koronaan sairastuminen johtaisi todella usein sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, vaikka suurimman osan kohdalla näin ei tapahdu. Propaganda on siis mennyt hyvin perille. Mitä tulee asiantuntijoiden luottamiseen, niin normi kansalainen luottaa varmasti siihen tavalliseen lääkäriin enemmän kuin rokotebisnekseen, jossa määrää raha.

        Sairaala- ja tehohoidossa olevien määrät julkistetaan päivittäin, joten suikassa kyllä viiraa jos luulee että suurin osa sairastuneista joutuisi sairaalaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotevastaisethan ovat todistaneet koronarokotteella olevan vaikka minkälaisia sivuvaikutuksia aina elimistöön asennettavista siruista alkaen.

        Todisteet ovat todella vakuuttavat, ellen olisi jo saanut rokotusta en kyllä ikinä ottaisi! Öglhsd ugabuga

      • Anonyymi

        Miten niin olemattoman pienestä pistoksesta laitetaan siru ihmiseen. Sitäpaitsi, kaikilla ihmisillä on syöpä elimistönsä dna ssa, joillekin se tulee vaikka miten eläisi. Toisille ei vaikka elävät ja tekevät mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Älytön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Olen kuullut että jotkut rokotteen ottaneet ovat silti sairastuneet koronaan..miksi syyllistää ihmisiä jotka eivät halua riskeerata terveyttään uusilla vaivoilla...ei kaikkien tarvitse olla koekaniineita jos ei niin välttämättä tahdo...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        👍 Juuri näin

      • Anonyymi

        Tämä on niin totta! Minäkin luin ATKsta, että jos käy kakalla ennen klo 07 aamulla, saa ebolan ja vesipöhön! Ja olutta ei myydä kaupoissa ennen klo 09 koska Bill Gatesin kätyrit ovat sen verran aamu-unisia, että ehtivät laittamaan oluisiin sirut ( joilla meitä seurataan ) vasta juuri ennen kuin myynti voidaan aloittaa. Enkä edes ala puhua lääkäreistä joiden nimi päättyy kirjaimiin NEN. Sattumaako? En usko!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tarkoittanut, että rokotevastaisille ei pidä antaa hoitoa, jos he sairastuvat koronaan vaan sitä, että he luopuisivat sitä itse, koska he eivät luota lääketieteen asiantuntijoihin edes rokoteasioissa, niin miten sitten saamaansa hoitoon.

        On vain tervettä olla kriittinen tuoreiden rokotusten kanssa 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös rokotetut voivat tartuttaa koronaa. Rokottamaton huomaa olevansa sairas ja pysyy karanteenissa. Rokotetulle ei tule oireita joten levittää tautia.

        Väärin, lievästi sairastava koronahenkilö EI pysy karanteenissa. Puhelimitse yritetään tavoittaa ja kysyä vointia. Kulkevat pitkin kauppakeskuksia ja ilman maskia, TÄMÄ ON TOTTA.

      • Anonyymi

        Kai tää oli joku vitsi?

      • Anonyymi

        😂😂😂

      • Anonyymi

        No eipä ole noin älytöntä kirjoitus lukenut koskaan! Istutetaan "SIRU" miten helv... piikin antaja tietää sieltä pullosta ottaa jokaiselle oman sirun??? Lapsettomuus, vammaisuus, mene peilineteen ja kato naamaas Älkää nyt olko hulluja aikuiset ihmiset. Kuka helvetti meitä seuraa? Olisi todella mielenkiintoista tietää mistä olet ottanut selvää? Uudenvuoden tinasta vai viime juhannuksena laittanut kukkia tyynyn alle. On se suunnattoman suuri harmi, kun Lapinlahti suljettiin, nyt kaikki sekopäät ja vartinhullut kirjoittelee mitä sattuu ja liikkuva vapaana normaalien ihmisten joukossa. Pidä mölyt mahassa, äläkä kirjoita paskaa ihmisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmankos maailman autoteollisuus on pulassa kun niitä siruja ei saada riittävästi. kaikki sirut menee rokotteisiin, voi kauheeta. Ihmiset joutuu ajamaan vanhoilla autonkottosilla kun uusia ei enää saada tehtyä. On kyllä ihan hirveä tilanne. Kuinka meidän oikein käy?

        😂😂 Perseaukiset ei aja autolla ikinä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tykittäisin suoneeni mieluummin Trumpin suosittelemaa desinfiointiainetta, vaikka käsidesiä, kuin metanolia.

        😂😂😂

      • Anonyymi

        Ja sinähän sen sitten tiijät ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös rokotetut voivat tartuttaa koronaa. Rokottamaton huomaa olevansa sairas ja pysyy karanteenissa. Rokotetulle ei tule oireita joten levittää tautia.

        Voi olla tottakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on niin totta! Minäkin luin ATKsta, että jos käy kakalla ennen klo 07 aamulla, saa ebolan ja vesipöhön! Ja olutta ei myydä kaupoissa ennen klo 09 koska Bill Gatesin kätyrit ovat sen verran aamu-unisia, että ehtivät laittamaan oluisiin sirut ( joilla meitä seurataan ) vasta juuri ennen kuin myynti voidaan aloittaa. Enkä edes ala puhua lääkäreistä joiden nimi päättyy kirjaimiin NEN. Sattumaako? En usko!

        😂😂😂

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .

        Rokotteistahan tosin ei ole sairastuttu kuin äärimmäisen harvoin. Sairaalapaikkojen ja kustannusten kanssa näillä tapauksilla ei ole merkitystä.

        Itse tunnen enemmän rokotteesta sairaalahoidossa olleita kuin koronasta, mutta miten vaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kummallista että monilla näyttää edelleen olevan se käsitys että koronaan sairastuminen johtaisi todella usein sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, vaikka suurimman osan kohdalla näin ei tapahdu. Propaganda on siis mennyt hyvin perille. Mitä tulee asiantuntijoiden luottamiseen, niin normi kansalainen luottaa varmasti siihen tavalliseen lääkäriin enemmän kuin rokotebisnekseen, jossa määrää raha.

        Minä otan sen pienen riskin, että rokote aiheuttaisi jotain ongelmaa. Parempi kaikkien rokotuttaa, että saadaan tauti kuriin. Israelissa vissiin on joku juttu, että rokottamattomat ei sit pääse mukaan kaikkiin. Se olisi hyvä täälläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Aivan kohtuutonta.Puuttuuko sulta lähimmäisen rakkaus?jos niin säälin sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Ei riitä. Heidät on myös suljettava eristykseen, kunnes kuolevat mutaatioihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Miksi rokottamattoman pitäisi luopua sairaalahoidosta mahdollisesti sairastuttuan koronnaan? Myös rokotettu voi saada koronan tai sitten rokotteesta johtuvan sairaalahoitoa vaativan taudin. Pitäisikö myös hänen mielestäsi luopua sairaalahoidosta?
        Jos ei niin miksi ei?

      • Anonyymi

        Tiedätkö minkä kokoisia mikrosirut on. Käypä katsomassa eläinlääkärin vastaanotolla, tai tunnustele merkityn koiran tai kissan niskaa. Aika iso. Vertaapa sitä ohuen ohueeseen rokotusneulaan. Miten luulet se mahtuvan siitä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tarkoittanut, että rokotevastaisille ei pidä antaa hoitoa, jos he sairastuvat koronaan vaan sitä, että he luopuisivat sitä itse, koska he eivät luota lääketieteen asiantuntijoihin edes rokoteasioissa, niin miten sitten saamaansa hoitoon.

        Ihan normaalia tervettä järkeä, ettei luoteta näin lyhyen tutkimuksen jälkeen. Tulihan narkolepsiakin vasta myöhemmin tietoon niistä influenssarokotteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona rokotetta pelkää monet koska sivuvaikutuksia ei vielä tiedetä. Paitsi veritulppa on ollut. Myös kuumetta. On tervettä miettiä aina lääkkeitä ottaessa onko sivuvaikutuksia.

        Lyhytaikainen lievä kuume ei ole mikään katastrofi rokotusoireena. Kertoo, että rokotus saa aikaan puolustusreaktion
        Voi tuota ihmisten taikauskoisuutta ja tietämättömyyttä

        Kymmeniä miljoonia rokotettu ja joitakin veritulppia. Olisivat voineet saada ne ilman rokotustakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tykittäisin suoneeni mieluummin Trumpin suosittelemaa desinfiointiainetta, vaikka käsidesiä, kuin metanolia.

        Siitä vaan, kuka kieltää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        Ihan hullusti ajateltu Jokaisella on oikeus kaikkiin näihin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        Jos harrastat urheilua ja vammaudut , ei hoitoa koska se on itse aiheutettu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Ovatko kaikki koronaan sairastuneet olleet rokote vastaisia. Melkein joka ilta tulee urheilu uutiset tv:stä, missä urheijat kaulakkain suut selällään huutavat kohti toisiaan ja samoissa lähetyksissä on haastattelussa joku urheilija, joka kertoo miten parani koronasta ja tämä on melkein kansallisen sankari. Ja meillä on vahva maski suositus. Ei ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmeniä miljoonia rokotettu ja joitakin veritulppia. Olisivat voineet saada ne ilman rokotustakin

        Olisitko halunnut olla 1 niistä tulpan saaneista, AZ rokote tuilla niitä riittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        Alkoholin juojat ja tupakoijat maksavat aineistaan veroa ,joten he ovat kyllä hoitonsa ansainneet.
        Ja he eivät sairastuta muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Sinun logiikallasi kaikkien niiden ihmisten, jotka

        1. tupakoivat
        2. juovat viinaa muodossa tai toisessa
        3. ovat liikalihavia
        4. käyttävät huumeita
        5. tai muuten poikkeavat sinun asettamistasi kriteereistä kunnon ihmiselle

        pitäisi siis sairastuessaan luopua hoidosta?

        Noh. Eihän tänne sitten kovin paljon populaa jäisikään. Saisit siis aloittaa alusta ja vähän kauempaa tuon tuhoajattelun.

        Miten olisi, jos vaikka alottaisit niistä, jotka tämänkin pandemian ovat saaneet aikaan? Tai niistä, jotka tälläkin hetkellä ovat täysin tietämättömiä siitä, että heidän pitäisi ottaa rokote? Tai niistä, jotka kulkevat kaduilla räkien ja ovat täten potentiaalisia taudinlevittäjiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kummallista että monilla näyttää edelleen olevan se käsitys että koronaan sairastuminen johtaisi todella usein sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, vaikka suurimman osan kohdalla näin ei tapahdu. Propaganda on siis mennyt hyvin perille. Mitä tulee asiantuntijoiden luottamiseen, niin normi kansalainen luottaa varmasti siihen tavalliseen lääkäriin enemmän kuin rokotebisnekseen, jossa määrää raha.

        Muistuu mieleen sikainfluenssarokotteen aiheuttama narkolepsia. Nohynek sanoi sikainfluenssan aikana rokotteen olevan yhtä turvallinen kuin lusikallinen oliiviöljyä.

        Sama ihminen esiintyy nytkin usein julkisuudessa kertomassa coronarokotteen turvallisuudesta siitäkin huolimatta, että sivuvaikutuksia on jo todettu.

        Rokote kehitettiin pikapikaa, eikä kukaan pysty sanomaan vielä, millaisia vaikutuksia sillä tulevaisuudessa on.

        Kolmasosa narkolepsiaan sairastuneista ei ole vieläkään saanut korvauksia miltään taholta. Nyt kun AstraZenecan tuoteselosteeseen on lisätty klausuuli siitä, että rokote saattaa aiheuttaa verisuonitukoksia, valmistaja pesee kätensä kaikista mahdollisista korvausvaateista.

        Jo pelkkä AZ:n rokotteen nimen vaihtaminen aiheuttaa epäluuloa...Ja terve epäluulo on aiheellista. Itse en ottanut aikanaan sikainfluenssarokotetta ja sain siitä hyvästä kuulla kunniani työyhteisössä. Hengissä tässä nyt kuitenkin vielä ollaan.

        Enkä ota AZ:n rokotetta tulevaisuudessa, kun vuoroni joskus tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska tartuntatautimyönteiset rokotevastaiset yrittävät levittää omia valheellisia "tietojaan" muille. Ei omaa sairauttaa saa yrittää levittää muille. STOP tartuntatautimyönteisten propagandalle.

        Ei pidä tyrkyttää oma ideologiaansa muille, muista se😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Minä sairastin koronan jo, lievänä toki. Mutta, saat minunki rokotteet, olehyvä. Nyt saat mielenrauhan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        jos juot alkoholia maksat itse kaikki aiheutuneet kulut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoikilla ihmisillä on myös tauteja ja tupakoimattomilla. Olisitte nyt vaan tuomitsematta muita ja katsotte itse eteenne. Monet hoikat on myös seksitautisia ja huumeissa.

        Osuko🧐

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.
        Minä otan rokotteen myös ja kaikki perheemme jäsenet. Itse adiassameisyä on jo puolet saanut sen ja elämme edelleen lähes 2 kk jälkeen.
        Minulle on ihan sama vaikka joku ei ota rokotetta. Ei maailma meitä kaikkia maan päällä tarvitsekaan. Taikausko ja valheet ovat niitä haluavia varten.
        Valinta on oma kuten serkkuni ei ottanut lapsilleen pienenä poliorokotetta. Kahdella on jalka surkastunut ja lyhyempi. Sellainen äiti. Periaatteet on hyvä pitää ja kantaa vastuunsa!

        Ajattelepa tältä kannalta. Jos joku perheenpää ottaa rokotteen ja sen takia saa veritulpan ja siitä johtuvan halvauksen. Ei pysty enää enää työhön. Kuka maksaa perheen elätyksen? valtiolta voit saada ehkä kansaneläkkeen, jolla ei tule toimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se olisi sinusta kohtuullista? Saavatko he myös veronsa takaisin?
        Luovutko hoidosta, jos olet juonut limun? Syönyt joskus karkkia?
        Rokotevastaisuuttakin on erittäin montaa tasoa. Jokainen aine, lääke, myrkky jne. aiheuttaa reaktion, ja me toivomme, että reaktio on hyödyllisempi kuin vastareaktiot. Esim. vanhan kaltaisen koronan kanssa näin ei välttämättä ole, varsinkaan nuorten kohdalla.
        Jos suojan saa 70% ihmisistä, 30% ei saa, eli noin 1/3sta. Jos sen jälkeen luovutaan rajoituksista, tulee paljon enemmän kuolleita kuin nyt.
        Ihmiset on vaan niin kyllästyneitä koronaan, että varmaan tykittäisivät vaikka metanolia suoneen, jos joku sanoisi, että päästään normaaliin elämään,kun kaikilla on suonessa metanolia tarpeeksi.

        Nyt taidat kirjotella itestäsi vaan.
        Minä käyn töissä, kaupassa, ulkoilen, kuten ennen koronaakin. Maski, ainut ero. Ei se elämääni paljoa muuta, tai haittaa. Ulkomailla kävin kyllästymiseen asti vuoskymmeniä sitten, ei kiinnosta se. Kotimaassa voi autoilla mihin haluaa, ei koronakieltoa esteenä. Ja koronasta, sairastin sen jo, eikä se pelota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotevastaisethan ovat todistaneet koronarokotteella olevan vaikka minkälaisia sivuvaikutuksia aina elimistöön asennettavista siruista alkaen.

        Lääkärit on uutisoineet noista, lue lehdistä, älä mutuile.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyhytaikainen lievä kuume ei ole mikään katastrofi rokotusoireena. Kertoo, että rokotus saa aikaan puolustusreaktion
        Voi tuota ihmisten taikauskoisuutta ja tietämättömyyttä

        Sillä logiikalla, että jos rokotteesta tulee oireita, niin se kertoo puolustusreaktiosta, niin sehän sitten tarkoittaisi, että jos oireita ei tule, niin puolustusreaktiotakaan ei tule? Näinhän asia ei kuitenkaan ole, vaan immuniteetti syntyy ilman oireitakin.

        Itse olen saanut todistetusti oireita vain yhdestä rokotteesta, ja niitä on kuitenkin rokotusohjelman mukaisesti pistetty. Kaikista on immuneetti kuitenkin tullut, muutenhan olisi turhaan pistetty kaikki muut rokotteet. Miksi tuosta yhdestä rokotteesta tuli haittoja, niin siihen on luultavasti useitakin selittäviä tekijöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .
        He itse menivät vapaaehtoisesti rokotuksen ottamaan.

        Erittäin hyvin sanottu :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmeniä miljoonia rokotettu ja joitakin veritulppia. Olisivat voineet saada ne ilman rokotustakin

        Yhdelle miljoonasta ihmisestä tullut veritulppa ja kukapa tietää, että tuliko rokotteesta vai olisiko tullut rokottamattomanakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähä-älyisiä on tässä maassa ilman rokotustakin.

        "Jos äly olis yleistä, sitä olis kaikilla"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Ilman muuta juuri nain.

        Ja samalla logiikalla nama rokotevastaiset saavat veronpalautuksena sen, mita heidan palkastaan on pidatetty sairaanhoitojarjestelman kuluihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa, että tupakoitsijat ja ylipainoiset luopuisivat myös kaikenlaisista elämäntapansa aiheuttamasta lääkärinhoidosta? Sitä paitsi enemmistö koronaan sairastuneista ei edes tarvitse sairaalahoitoa.

        Kyllä sairastuvat,Brasiliassa on jo tehoilla yli puolet 30-50vuotiaita,kun iäkkäitä on rokotettu...

      • Anonyymi

        😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        kannatetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        No niimpä niin... Olisiko kohtuullista odottaa että alkoholistit, tupkoijat sun muut (itsensä tuhoajat) myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat maksa- tai keuhkosyövän. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa, että tupakoitsijat ja ylipainoiset luopuisivat myös kaikenlaisista elämäntapansa aiheuttamasta lääkärinhoidosta? Sitä paitsi enemmistö koronaan sairastuneista ei edes tarvitse sairaalahoitoa.

        Olin juuri ehtinyt kirjoittaa kutakuinkin samalla lailla! Haha... :D Mahtavaa, että vielä löytyy ihan ihmisiäkin maan päältä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä tyrkyttää oma ideologiaansa muille, muista se😉

        Kumpaa tarkoitit ,rokote kriittisyyttä vai rokote intoilua? Vai peräti molempia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdelle miljoonasta ihmisestä tullut veritulppa ja kukapa tietää, että tuliko rokotteesta vai olisiko tullut rokottamattomanakin.

        Metsään meni,tässä ajantasaiset tiedot Fimean sivuilta.

        Haittavaikutusilmoitukset, joissa on ilmoitettu kuolemantapauksesta

        Fimeassa on 6.4.2021 mennessä käsitelty 53 koronarokotuksiin liittyvää haittavaikutusilmoitusta, joissa kerrotaan potilaan menehtyneen. Kaksi potilaista oli saanut Modernan, kuusi Vaxzevria (Astra Zeneca) ja loput 45 Comirnaty -rokotteen.

        https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/viikkoraportti

      • OH61 kirjoitti:

        Komppaan. Ja maksavat myös niiden hoidon mitkä saitastuttivat.

        Höpö höpö, kylläpä olette sitten täysin valtamedian proban niellyt aasi. Terveydenhoito kuuluu kyllä ihan kaikille veronsa maksaneille ja niillekin jotka eivät maksa. Teidän logiikallannehan työttömienkin tulisi varmaan luopua siitä kun eivät maksakaan? Sitäpaitsi tämä surkuhupaisa covid johtaa hyvin harvoin sairaalahoidon tarpeeseen. Ihminen joka kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan, kokee ettei kukaan tarvitse välttämättä rokotetta tautiin josta yli 99% selviää. Sellainen ihminen ei ole mikään "kulkutautimyönteinen" vaan realisti. Kyllähän se niin on että te valtamedian hysteeriseen retoriikkaan uskovat olette juurikin niitä "kulkutautimyönteisiä" pää pensaassa kulkevia lampaita jotka mahdollistatte tämän idiotismin joka nyt on vallalla ja joka tulee tuhoamaan koko talouden ja yhteiskunnan ennenpitkää. Tämä mahdollinen covid ei edes tarvi rokotetta kuin korkeintaan riskiryhmille, mikäli pystytään tutkimaan ja osoittamaan että niillä ei ole itse tautia pahempia vaikutuksia.. on hullua paukutella henkseleitä että on "elossa 2kk rokotteen jälkeen" kun haittoja voi tulla kahden tai kolmenkin vuoden päästä. Fakta on kuitenkin jo maalaisjärjelläkin ajateltuna se että rokotteita ei ole testattu lähellekään riittävää aikaa. Eli ME KUKAAN emme tiedä riittävästi mitä niistä tulee seuraamaan. Pitää lopettaa tuo typerä keuhkoaminen nyt ihmisten sellaisille jotka haluavat odottaa riittävän varoajan. Siinäpä se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdelle miljoonasta ihmisestä tullut veritulppa ja kukapa tietää, että tuliko rokotteesta vai olisiko tullut rokottamattomanakin.

        Otan veritulpan mieluummin ilman AZ rokotetta, kuulun ryhmään 65-69 vuotiaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähä-älyisiä on tässä maassa ilman rokotustakin.

        Se on noin 12 ihmisen porukka, jotka rokotevastaisuutta levittää kansainvälisesti mitä hurjimmilla videoilla ym, ja saavat tyhmyrit liekkeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesukselta. Jeesus on Jumala.

        Jättäkää edes Jeesus pois näistä keskusteluista, ihan kunnioituksesta Häntä kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on siis itsensä isä, kun hän on sekä Jumala että Jumalan poika.

        Ei kai nyt turhaan kutsuta kaikkivaltiaaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kummallista että monilla näyttää edelleen olevan se käsitys että koronaan sairastuminen johtaisi todella usein sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, vaikka suurimman osan kohdalla näin ei tapahdu. Propaganda on siis mennyt hyvin perille. Mitä tulee asiantuntijoiden luottamiseen, niin normi kansalainen luottaa varmasti siihen tavalliseen lääkäriin enemmän kuin rokotebisnekseen, jossa määrää raha.

        Ei kukaan kuvittele, että kaikki joutuu sairaalahoitoon. Teissä rokotevastaisissa on myös se piirre, että te luulette muiden luulevan jotain, ja kuvittelette itse olevanne niitä viisaimpia.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .

        Rokotteistahan tosin ei ole sairastuttu kuin äärimmäisen harvoin. Sairaalapaikkojen ja kustannusten kanssa näillä tapauksilla ei ole merkitystä.

        Missä rokotevastainen, siellä riita. Se on jo tullut hyvinkin huomattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan kohtuutonta.Puuttuuko sulta lähimmäisen rakkaus?jos niin säälin sinua.

        Ei tuolla asialla ole mitään tekemistä lähimmäisenrakkauden kanssa. Älyä on käytettävä näissä asioissa, eikä mennä kaikenlaisen huuhaan mukana ja uskoa kaikkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä ole noin älytöntä kirjoitus lukenut koskaan! Istutetaan "SIRU" miten helv... piikin antaja tietää sieltä pullosta ottaa jokaiselle oman sirun??? Lapsettomuus, vammaisuus, mene peilineteen ja kato naamaas Älkää nyt olko hulluja aikuiset ihmiset. Kuka helvetti meitä seuraa? Olisi todella mielenkiintoista tietää mistä olet ottanut selvää? Uudenvuoden tinasta vai viime juhannuksena laittanut kukkia tyynyn alle. On se suunnattoman suuri harmi, kun Lapinlahti suljettiin, nyt kaikki sekopäät ja vartinhullut kirjoittelee mitä sattuu ja liikkuva vapaana normaalien ihmisten joukossa. Pidä mölyt mahassa, äläkä kirjoita paskaa ihmisille.

        Sarkasmi on tosiaan vaikea laji näinä aikoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia syrjintä ja rasismi juttuja on tullut esiin että Italiassa lääkärit hoitaa hengitys koneilla vain nuoria. Tämä on jo ikärasismia. Ihminen on sama syntymästä vanhuuteen asti ja pitää saada tasapuolisesti hoitoa .

        Jos on kaksi potilasta ja yksi hengityskone, potilaat eivät voi saada tasapuolisesti hoitoa. Joudutaan tekemään valintoja, joita lääkäri ei ikinä haluaisi joutua tekemään ja se johtuu järjestelmän ylikuormittumisesta, mitä taas esim. rokotevastaiset, maskikriittiset ja liikkumis- ja kokoontumisrajoituksille nuivat ihmiset edistävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tarkoittanut, että rokotevastaisille ei pidä antaa hoitoa, jos he sairastuvat koronaan vaan sitä, että he luopuisivat sitä itse, koska he eivät luota lääketieteen asiantuntijoihin edes rokoteasioissa, niin miten sitten saamaansa hoitoon.

        Päinvastoin, olet ymmärtänyt täysin väärin- suuri osa tähän kokeelliseen piikkiin varauksella suhtautuvista on tietoisempi lääketieteen ja rokotekehittäjien lausunnoista ja näkemyksistä,kuin te, jotka hyppäisitte vaikka jyrkänteen reunalta, jos hallitus tai THL niin käskisi. Kuten tekevätkin he, jotka pelaavat venäläistä rulettia tällä kokeellisella mRNA-hoitomuodolla, jota eivät terveet ihmiset tarvitse. Kai sinä tajuat, että piikki ei estä levittämästä virusta, se ei estä saamasta tartuntaa, se ei suojaa ketään yhtään miltään ja sen teho on korkeintaan suunnilleen sama, kuin kausiinfluennssaa vastaan rokotetuilla, 60% ja piikkejä olisi otettava jatkuvasti uusia,sillä virus muuntuu? Omilla aivoillaan ajattelusta on laitonta jaella syrjintäpäätöksiä-rokotepassit ovat natsi-saksa ideologiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Millä oikeudella syyllistät ihmisiä?Eikö jokaisella ole oikeus omaan mielipiteeseen tollasessa asiassa?Kyllä asioista voi olla eri mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin olemattoman pienestä pistoksesta laitetaan siru ihmiseen. Sitäpaitsi, kaikilla ihmisillä on syöpä elimistönsä dna ssa, joillekin se tulee vaikka miten eläisi. Toisille ei vaikka elävät ja tekevät mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Älytön.

        No siruhan on juuri sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajattelepa tältä kannalta. Jos joku perheenpää ottaa rokotteen ja sen takia saa veritulpan ja siitä johtuvan halvauksen. Ei pysty enää enää työhön. Kuka maksaa perheen elätyksen? valtiolta voit saada ehkä kansaneläkkeen, jolla ei tule toimeen.

        Tai pahimmassa tapauksessa kuolee rokotukseen.Kuka herättää henkiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet kyllä ihan pihalla.

        Sarkasmi on vaikea laji, ei sen tajuamiseen kaikkien järki riitä.

      • Anonyymi

        Olet sitten tietoinen Astra Zenecan mahdollisesta veritulppa riskistä ,joka voi osua kohdalle kuin lottopallon viimeinen numero. JA kyseistä rokotetta annetaan työikäiselle väestölle ,muut saavat veritulppa riskistä vapaan rokotteen.

        Suomessa THL jatkoi rokottamista Astra Zenecalla vaikka muualla laitettiin kyseinen rokote boikottiin!

        THL suorastaan vähättelee veritulppa riskiä, toisin on muualla euroopassa!!!

        Onneksi saan itse päättää otanko ja milloinka , sekä sen mitä haittoja rokotteet aiheuttaa ja punnita niitä , kuulun kolmos tai nelos ryhmään .

        Veritulppakin voi viedä hengen yhtälailla kuin Koronakin !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tarkoittanut, että rokotevastaisille ei pidä antaa hoitoa, jos he sairastuvat koronaan vaan sitä, että he luopuisivat sitä itse, koska he eivät luota lääketieteen asiantuntijoihin edes rokoteasioissa, niin miten sitten saamaansa hoitoon.

        Eihän heistäkään monet luota rokotteisiin! Monet tuntemani terveydenhoitoalan ammattilaiset sairaalasiivoojista lääkäreihin jättävät rokotteet ottamatta.
        Mahdatko osata selittää miksi he näin tekevät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin olemattoman pienestä pistoksesta laitetaan siru ihmiseen. Sitäpaitsi, kaikilla ihmisillä on syöpä elimistönsä dna ssa, joillekin se tulee vaikka miten eläisi. Toisille ei vaikka elävät ja tekevät mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Älytön.

        No se siru on tieten atomin kokoinen, kulkeutuu aivoihin ja varastaa kaikki hyvät ajatukset, tuhoaa libidon, laskee pallit lattiaan, pakottaa istumaan television tai somen ääreen kurjan, mutta onneksi lyhyen loppuelämänsä ajaksi. Neljä seinää vaan ja mökkihöperyys tai synnynnäinen "herkkyys" näille asioille. Varmasti foliot pian loppuvat kaupoista, älykkäimmät tosin tietävät sen juoneksi.
        Tai sitten kommentti kirjoitettu kieli poskessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos harrastat urheilua ja vammaudut , ei hoitoa koska se on itse aiheutettu!

        Näin voi olla jos kysytään vakuutusyhtiön lääkäriltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.
        Minä otan rokotteen myös ja kaikki perheemme jäsenet. Itse adiassameisyä on jo puolet saanut sen ja elämme edelleen lähes 2 kk jälkeen.
        Minulle on ihan sama vaikka joku ei ota rokotetta. Ei maailma meitä kaikkia maan päällä tarvitsekaan. Taikausko ja valheet ovat niitä haluavia varten.
        Valinta on oma kuten serkkuni ei ottanut lapsilleen pienenä poliorokotetta. Kahdella on jalka surkastunut ja lyhyempi. Sellainen äiti. Periaatteet on hyvä pitää ja kantaa vastuunsa!

        Taitaa taas tulla aika sadun kerrontaa!!! Tässä taas huomaa selvästi, että te nuoret ette kykeni arvioimaan saamaanne informaatiota, tuskin osaisitte edes persettänne pyyhkiä jos ette katso ohjeita googlesta!!!
        Mieti nyt vähän!!! Serkkusi on oletettavasti samaa ikäluokkaa kanssasi. Vuoden -60 jälkeen ei poliota käytännöllisesti enää ole ollut. Elikä sinun on täytynyt syntyä noin vuoden -40 paikkeilla elikä olet nyt noin 80 vuotias. Mutta kuitenkin puhetavastasi päätellen sinua ei ikä vielä paina.
        Ihan vaan vinkkinä sinulle - sinun älykkyydellä varustetun ihmisen ei kannata valehdella, koska jäät siitä heti kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Minä voin luopua jos ei tarvitse maksaa veroa siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä ole noin älytöntä kirjoitus lukenut koskaan! Istutetaan "SIRU" miten helv... piikin antaja tietää sieltä pullosta ottaa jokaiselle oman sirun??? Lapsettomuus, vammaisuus, mene peilineteen ja kato naamaas Älkää nyt olko hulluja aikuiset ihmiset. Kuka helvetti meitä seuraa? Olisi todella mielenkiintoista tietää mistä olet ottanut selvää? Uudenvuoden tinasta vai viime juhannuksena laittanut kukkia tyynyn alle. On se suunnattoman suuri harmi, kun Lapinlahti suljettiin, nyt kaikki sekopäät ja vartinhullut kirjoittelee mitä sattuu ja liikkuva vapaana normaalien ihmisten joukossa. Pidä mölyt mahassa, äläkä kirjoita paskaa ihmisille.

        https://mvlehti.net/2021/04/13/ala-ruokaile-sisatiloissa-vaikka-sinut-on-rokotettu-kaanteista-faktantarkastusta-umv-raportti/

        Ei rokote tee sinusta ihmistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin olemattoman pienestä pistoksesta laitetaan siru ihmiseen. Sitäpaitsi, kaikilla ihmisillä on syöpä elimistönsä dna ssa, joillekin se tulee vaikka miten eläisi. Toisille ei vaikka elävät ja tekevät mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Älytön.

        Taidat ollakin syöpätukija itse.
        Syöpä on monien tekijöiden summan(jossa huono säkä ei ole pienin) aiheuttama mutaatio. Se ei todellakaan ole kirjoitettu dna kaksoiskierteeseen.

        Mutta syövästä sen verran, että sitä ei voi verratakaan tähän koronaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kummallista että monilla näyttää edelleen olevan se käsitys että koronaan sairastuminen johtaisi todella usein sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, vaikka suurimman osan kohdalla näin ei tapahdu. Propaganda on siis mennyt hyvin perille. Mitä tulee asiantuntijoiden luottamiseen, niin normi kansalainen luottaa varmasti siihen tavalliseen lääkäriin enemmän kuin rokotebisnekseen, jossa määrää raha.

        samoin on myös älytöntä kuvitella että moni koronavirukseen sairastunut tarvitsisi sairaalahoitoa tai kuolisi siihen 😅 Kyllä ye olette sekaisin, mihin maalaisjörki ja suvaitsevaisuus on tässä ykskaks kadonnut 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon sairaalahoidosta luopumisen luulisi olevan rokotevastaisille luonnollinen ratkaisu.

        Hehän eivät luota lääketieteeseen eivätkä lääketieteen asiantuntijoihin rokoteasioissakaan, niin miksi he uskoisivat lääkäreiden pystyvän hoitamaan heidän COVID - 19 tautiakaan.

        Vaikka sanotaanhan sitä niinkin, että hätä panee pakanankin rukoilemaan Jumalalta apua.

        Tällä logiikalla ne jotka ovat tautia levittäneet pitäisi teloittaa tai ainakin tuomita tapoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuko🧐

        Näytti osuvan 😅

      • Mulkku-Seppo kirjoitti:

        Höpö höpö, kylläpä olette sitten täysin valtamedian proban niellyt aasi. Terveydenhoito kuuluu kyllä ihan kaikille veronsa maksaneille ja niillekin jotka eivät maksa. Teidän logiikallannehan työttömienkin tulisi varmaan luopua siitä kun eivät maksakaan? Sitäpaitsi tämä surkuhupaisa covid johtaa hyvin harvoin sairaalahoidon tarpeeseen. Ihminen joka kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan, kokee ettei kukaan tarvitse välttämättä rokotetta tautiin josta yli 99% selviää. Sellainen ihminen ei ole mikään "kulkutautimyönteinen" vaan realisti. Kyllähän se niin on että te valtamedian hysteeriseen retoriikkaan uskovat olette juurikin niitä "kulkutautimyönteisiä" pää pensaassa kulkevia lampaita jotka mahdollistatte tämän idiotismin joka nyt on vallalla ja joka tulee tuhoamaan koko talouden ja yhteiskunnan ennenpitkää. Tämä mahdollinen covid ei edes tarvi rokotetta kuin korkeintaan riskiryhmille, mikäli pystytään tutkimaan ja osoittamaan että niillä ei ole itse tautia pahempia vaikutuksia.. on hullua paukutella henkseleitä että on "elossa 2kk rokotteen jälkeen" kun haittoja voi tulla kahden tai kolmenkin vuoden päästä. Fakta on kuitenkin jo maalaisjärjelläkin ajateltuna se että rokotteita ei ole testattu lähellekään riittävää aikaa. Eli ME KUKAAN emme tiedä riittävästi mitä niistä tulee seuraamaan. Pitää lopettaa tuo typerä keuhkoaminen nyt ihmisten sellaisille jotka haluavat odottaa riittävän varoajan. Siinäpä se.

        >on hullua paukutella henkseleitä että on "elossa 2kk rokotteen jälkeen" kun haittoja voi tulla kahden tai kolmenkin vuoden päästä.

        Mistä rokotteesta on tullut haittoja 2-3 vuoden päästä?

        Jos kaikkea hyvin epätodennäköistä pelkää, on turha lähteä ovestaan ulos, eikä toisaalta oikein kannattaisi jäädä kotiinkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Otan veritulpan mieluummin ilman AZ rokotetta, kuulun ryhmään 65-69 vuotiaat

        Muista lotota, jos uskot olevasi se yksi sadasta tai kahdestasadasta tuhannesta, joka AZ:sta johtuvan veritulpan saa. Eurojackpotkin käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä ole noin älytöntä kirjoitus lukenut koskaan! Istutetaan "SIRU" miten helv... piikin antaja tietää sieltä pullosta ottaa jokaiselle oman sirun??? Lapsettomuus, vammaisuus, mene peilineteen ja kato naamaas Älkää nyt olko hulluja aikuiset ihmiset. Kuka helvetti meitä seuraa? Olisi todella mielenkiintoista tietää mistä olet ottanut selvää? Uudenvuoden tinasta vai viime juhannuksena laittanut kukkia tyynyn alle. On se suunnattoman suuri harmi, kun Lapinlahti suljettiin, nyt kaikki sekopäät ja vartinhullut kirjoittelee mitä sattuu ja liikkuva vapaana normaalien ihmisten joukossa. Pidä mölyt mahassa, äläkä kirjoita paskaa ihmisille.

        Kovin harva näyttää ymmärtävän, mikä oli kirjoituksen tarkoitus

      • Anonyymi

        Se on vastuullista puhetta! Ota pian se toinen annos, ennen kuin syöpä sinut vie. Minulle pantiin jotain muuta myrkkyä. Nyt olen huomannut, että nukun ihan liikaa, en saa sydämentykytystä kun katson koronauutisia, ja olen oppinut käyttämään kuonokoppaa kaupoissa käydessäni.
        Epäilen, että rokotuksella on ollut muitakin seurauksia, ans kattoo nyt, miten käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän siitä mielellään kieltäytyisi mutta tuota hupaskaa täytyy pakonomaisesti verorahoista tukea ja vaihtoehtoisia hoitoja tarjoavat tahot joko leimataan kollegion, median ja yhteiskunnan tuumin pseudotieteeksi tai salaliitoksi, ellei jopa tapeta pois levittämästä disinformaatiota.

        Älä hermostu, ota homeopaattinen troppi.
        Ja sen päälle voit polttaa munas kuhnekylvyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesukselta. Jeesus on Jumala.

        Markuksen evankeliumissa ( se eka, jos et tollo tiedä) se ei vielä ole mutta vihanneksen eiku johanneksen keljumissa on jo aika jumala... jessekin evoloituu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kummallista että monilla näyttää edelleen olevan se käsitys että koronaan sairastuminen johtaisi todella usein sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, vaikka suurimman osan kohdalla näin ei tapahdu. Propaganda on siis mennyt hyvin perille. Mitä tulee asiantuntijoiden luottamiseen, niin normi kansalainen luottaa varmasti siihen tavalliseen lääkäriin enemmän kuin rokotebisnekseen, jossa määrää raha.

        Uudellamaalla on suurin osa tehon potilaista ollut covid-19 potilaita.
        Revippä narttu siitä tilastoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse tunnen enemmän rokotteesta sairaalahoidossa olleita kuin koronasta, mutta miten vaan..

        Ihanko totta? Millaiset olivat oireet ja mikä rokote?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt taidat kirjotella itestäsi vaan.
        Minä käyn töissä, kaupassa, ulkoilen, kuten ennen koronaakin. Maski, ainut ero. Ei se elämääni paljoa muuta, tai haittaa. Ulkomailla kävin kyllästymiseen asti vuoskymmeniä sitten, ei kiinnosta se. Kotimaassa voi autoilla mihin haluaa, ei koronakieltoa esteenä. Ja koronasta, sairastin sen jo, eikä se pelota.

        Näin, koronan voi sairastaa tuosta vaan, ei kaikki joudu sairaalaan, hyvä jos testiin pääsee

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Muista lotota, jos uskot olevasi se yksi sadasta tai kahdestasadasta tuhannesta, joka AZ:sta johtuvan veritulpan saa. Eurojackpotkin käy.

        Kyllä myös lottoan. Ja taas Thl pitää kokousta, keille se uskaltaa antaa AZ rokotteen kakkos annoksen. Saksa ja Ranska eivät anna kenellekään kakkos annosta Astrazenecaa. Näin on tutkittu ja turvallinen AZ. Kun tulee yksityisille rokotteet saataville, ostan itse, ei Thl määrää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajennetaan hiukan kahta edellistä ajatusta.
        Jos et ota rokotetta et saa sairaala tai muutakaan hoitoa.
        Jos juot ja sairastut et saa sairaala hoitoa.
        Jos olet ylipainoinen BMI>25 et saa hoitoa
        Jos tupakoit sinua ei hoideta
        Jos et urheile sinulla on itseaiheutettu tauti, ei hoitoa.
        Jos vammaudut tapaturmaisesti eikä sinulla ole turva varusteita ei hoitoa.

        Tai jos urheilet liikaa ja siitä tuee tuki- ja liikuntaelin sairauksia kolotust jne ei saa hoitoa

        Tai jos juot makeutusaineilla varustettua juomaa on todennäköistä, että siitä suraa sairauksia.

        Tai jos syöt prosessoitua ruokaa siinä on haittoja esim. syöpään EI hoitoa

        Tai jjos olet älykkyydeltä keskiarvoa alempi ei yhteiskunnallista asemaa

        olisihan näitä paljon...

      • Anonyymi kirjoitti:

        No eipä ole noin älytöntä kirjoitus lukenut koskaan! Istutetaan "SIRU" miten helv... piikin antaja tietää sieltä pullosta ottaa jokaiselle oman sirun??? Lapsettomuus, vammaisuus, mene peilineteen ja kato naamaas Älkää nyt olko hulluja aikuiset ihmiset. Kuka helvetti meitä seuraa? Olisi todella mielenkiintoista tietää mistä olet ottanut selvää? Uudenvuoden tinasta vai viime juhannuksena laittanut kukkia tyynyn alle. On se suunnattoman suuri harmi, kun Lapinlahti suljettiin, nyt kaikki sekopäät ja vartinhullut kirjoittelee mitä sattuu ja liikkuva vapaana normaalien ihmisten joukossa. Pidä mölyt mahassa, äläkä kirjoita paskaa ihmisille.

        Ai kuka helvetti meitä seuraa? Käy kysymässä Kiinasta, kuka sitä miljardiväestöä näkee järkeväksi seurata (mm. kasvojentunnistusteknologia). Ja miksi? Social credit. Kansalaisten pisteytys. Juoko Jeppe liikaa? No, otetaan Jepeltä hetkeksi kansalaisoikeudet pois, niin oppii olemaan. Jos se onnistuu Kiinassa, se onnistuu täälläkin. Nyt on vain ajan kysymys, koska kansalaisten tiukka seuranta otetaan käyttöön länsimaissakin, ellei kansalaisten vastustus herää.

        Ja ps. helposti onnistuisi nanosirun asennus rokotteen mukana. Nanosiru voi olla neulassa valmiina ja kullekin rokotettavalle oma neula.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se siru on tieten atomin kokoinen, kulkeutuu aivoihin ja varastaa kaikki hyvät ajatukset, tuhoaa libidon, laskee pallit lattiaan, pakottaa istumaan television tai somen ääreen kurjan, mutta onneksi lyhyen loppuelämänsä ajaksi. Neljä seinää vaan ja mökkihöperyys tai synnynnäinen "herkkyys" näille asioille. Varmasti foliot pian loppuvat kaupoista, älykkäimmät tosin tietävät sen juoneksi.
        Tai sitten kommentti kirjoitettu kieli poskessa.

        Luepa ajatuksella asiaa nanosiruista (engl. nano chip). Niitä on jo, ei se nyt atomin kokoinen ole, vaan nanometriluokkaa. Mikrosiru on noin riisinjyväsen kokoinen, nanosiru silmälle näkymätön.

      • Anonyymi

        Kyllä ja pitkä aivopesu tv:stä ja lehdistä (eivät noudata hyviä lehtimiestapoja!)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudellamaalla on suurin osa tehon potilaista ollut covid-19 potilaita.
        Revippä narttu siitä tilastoa.

        Revippä ruma nartuksihaukkuja siitä tilastoja, että koronatestattuja ei ole samanaikaisesti testattu myös rino-, adeno- ja influenssaviruksen varalta niin kuin ennen tätä höpöepidemiaa tehtiin. Jossain päin maailmaa (en valitettavasti enää muista missä) hoitaja testasi salaa lääkäriltä covid-epäillyt potilaat myös influenssan varalta. Kaikki covid-positiiviset olivat myös influenssa-positiivisia! Ylipäänsä influenssa on nyt muka kadonnut johonkin. Todennäköisesti sitä on yhtä paljon liikkeellä, mutta kun sitä ei testata, niin eihän sitä havaita! Ei tilastoihin voi merkitä influenssaa jos ei ole testattu. Sen sijaan koronan voi merkitä tilastoihin pelkän vahvan epäilyksen perusteella! Logiikka tässä??!!

        Joten teholla makaavat ns. covid-potilaat ovat suurella todennäköisyydellä jotain ihan muuta. Ainakaan ei voi millään tavalla varmaksi sanoa, että he ovat nimenomaan covid-potilaita. PCR-testin kehittäjä Kary Mullis on itse sanonut, että tätä testiä EI VOI käyttää virusinfektion osoittamiseen - se ei ole luotettava. Kun testillä ajetaan riittävästi kierroksia, saadaan positiivinen tulos vaikka coca colasta. Mullis kuoli elokuussa 2019. Juuri sopivasti ennen plandemiaa. Ei pääse enää kommentoimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.
        Minä otan rokotteen myös ja kaikki perheemme jäsenet. Itse adiassameisyä on jo puolet saanut sen ja elämme edelleen lähes 2 kk jälkeen.
        Minulle on ihan sama vaikka joku ei ota rokotetta. Ei maailma meitä kaikkia maan päällä tarvitsekaan. Taikausko ja valheet ovat niitä haluavia varten.
        Valinta on oma kuten serkkuni ei ottanut lapsilleen pienenä poliorokotetta. Kahdella on jalka surkastunut ja lyhyempi. Sellainen äiti. Periaatteet on hyvä pitää ja kantaa vastuunsa!

        Se surkastuma on ihan sattumaa, ei ole mitään tekemistä rokottamisen kanssa.
        Meillä ei olisi monia tauteja jos myrkyllisiä rokotteita ei olisi käytetty.
        USA on jo paljolti lopettamassa rokotuksia, kun autismi on lisääntynyt 200 kertaiseksi 33 viime vuoden aikana kun 18 ikävuoteen mennessä on piikitetty 72 annosta myrkkyä kehoon.
        Kukaan rokottamaton ei ole saanut syöpääkään. kannattaa harkita.
        Syöpään vaan etsitään rokotetta, aika naurettavaa, kun se voitaisiin hoitaa helposti ja halvalla lopettamalla rokotehulluus.
        Kiihko se on monella ollut nytkin saada tämä myrkky vaikka koe-eläimet kaikki kuolivat tähän myrkkyyn. Hallleluja, me luotamme Jumalaan, ei myrkkyihin. Ei pidä ottaa epäjumalia, eikä se ole kolmannessa käskyssäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotevastaisethan ovat todistaneet koronarokotteella olevan vaikka minkälaisia sivuvaikutuksia aina elimistöön asennettavista siruista alkaen.

        Kyllä kuolemia ja emme me mielellämme istu loppuelämää rullatuolissa tai saa syöpää.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .

        Rokotteistahan tosin ei ole sairastuttu kuin äärimmäisen harvoin. Sairaalapaikkojen ja kustannusten kanssa näillä tapauksilla ei ole merkitystä.

        Oletko THL:n maksettu propangandan puhuja?
        Ei tuota ymmärrä jos tänne tulee muuten kehumaan myrkkyjä, sairastahan tuo on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut että jotkut rokotteen ottaneet ovat silti sairastuneet koronaan..miksi syyllistää ihmisiä jotka eivät halua riskeerata terveyttään uusilla vaivoilla...ei kaikkien tarvitse olla koekaniineita jos ei niin välttämättä tahdo...?

        Meillä on 8 yhdestä piikistä sairastunutta tutuista. Se on faktaa! Piikistä todella tuli massatartunta.PISTE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, lievästi sairastava koronahenkilö EI pysy karanteenissa. Puhelimitse yritetään tavoittaa ja kysyä vointia. Kulkevat pitkin kauppakeskuksia ja ilman maskia, TÄMÄ ON TOTTA.

        Eihän tuo haittaa, tulee hyvä vastustuskyky.
        On noita tartuntoja ollut vuosimiljoonia.
        Emme olisi hengissä ilman näitä tautejakaan. Niilläkin on tarkoitus.
        Olemme vain etääntyneet elämästä ja myrkyillä yritämme parantaa maailmaa.
        Menee mäkeen vaan eli alamäkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia syrjintä ja rasismi juttuja on tullut esiin että Italiassa lääkärit hoitaa hengitys koneilla vain nuoria. Tämä on jo ikärasismia. Ihminen on sama syntymästä vanhuuteen asti ja pitää saada tasapuolisesti hoitoa .

        Liittyykö tuo italialaislääkäreiden väitetty ikärasismi jollakin tavoin koronarokotteiden haittoihin tai rokotevastaisten kritisoimiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet kyllä ihan pihalla.

        Siksikö minä olenpihalla, kun olen ottanut asioista selvää vai siksi, kun olen ottanut Astra Zeneca -koronarokotteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        joo o voidaan sitten olla osallistumasta sairaanhoitomaksun keräämiseen palkasta,sopii!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on siis itsensä isä, kun hän on sekä Jumala että Jumalan poika.

        Saduissa on kuule kaikki mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös rokotetut voivat tartuttaa koronaa. Rokottamaton huomaa olevansa sairas ja pysyy karanteenissa. Rokotetulle ei tule oireita joten levittää tautia.

        Ei kaikille kornonatartunnan saaneille rokottamattomillekaan tule oireita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö minkä kokoisia mikrosirut on. Käypä katsomassa eläinlääkärin vastaanotolla, tai tunnustele merkityn koiran tai kissan niskaa. Aika iso. Vertaapa sitä ohuen ohueeseen rokotusneulaan. Miten luulet se mahtuvan siitä ?

        Tiedämme, ovat todella näkymättömiä tunnistepalasia ja saat jatkossa jos totalitarismi saa vallan, että kassalla et enää tarvitse korttia. Kassa tunnistaa sinut muutenkin ja tietää minne menet ja kenen kanssa olet ja puhutko pahoja. Israelissa tätä on pitkälle kaavailtu.
        Ei enää konnia, kun poliisi korjaa jo pelkän ajatuksen esittäneen talteen ja pamputtaa :-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin olemattoman pienestä pistoksesta laitetaan siru ihmiseen. Sitäpaitsi, kaikilla ihmisillä on syöpä elimistönsä dna ssa, joillekin se tulee vaikka miten eläisi. Toisille ei vaikka elävät ja tekevät mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Älytön.

        Näytät se sinäkin olevan sen verran älytön, että sinulla ei ole minkäänlaista sarkasmintajua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmeniä miljoonia rokotettu ja joitakin veritulppia. Olisivat voineet saada ne ilman rokotustakin

        Joitakin miljoonia vammautuneita ja kuolleita tähän mennessä ovat lääkärit kertoneet.
        Ei ole roskalehdet etusivulla kertoneet kissankokoisilla otsikoilla sentään :-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisitko halunnut olla 1 niistä tulpan saaneista, AZ rokote tuilla niitä riittää

        Vaihtoi nimeä tuo myrkkyliemen tekijä, nyt sitten toisesta etiketistä samaa moskaa.
        Siinähän on ureaakin, eli voi nousta kusi päähän ihan kirjaimellisesti :-))
        Kai tuon kaikki tietävät, jotka sitä ottavat.
        Emme ota, mutta vaatisimme täyden selonteon mitä muuta kuin kusta saamme tuossa myrkkypullossa kehoomme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdelle miljoonasta ihmisestä tullut veritulppa ja kukapa tietää, että tuliko rokotteesta vai olisiko tullut rokottamattomanakin.

        Joo ei kuolemilla ole mitään tekemistä rokotteitten kanssa vaikka 5 minuuttia on mennyt rokotuksesta ja ottaja kuolee...ei niin mitään :-))

        USA:ssa on noita päivän aikana kuolleita rokotteitten oton jälkeen listattuina tuhansittain ja vain jonkun osan tietoja.
        Sairastuneista emme ole jaksaneet lukea loputtomia listoja.
        Veritulppia ei kaikkia Astrasti tietenkään kerrottu, uskotko näihin valheellisiin kaunisteleviin tilastoihin tosissasi, se on uskoa, ei tietoa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan veritulpan mieluummin ilman AZ rokotetta, kuulun ryhmään 65-69 vuotiaat

        Järkevää olla myrkyttämättä itseään.
        Meitä ihmetyttää miksi suuri lammaslauma tulee tänne kehumaan näitä selkeitä myrkkyjä?
        Niihin on kuolleet kaikki koe-eläimetkin.
        Mikä panee kehumaan? Ovatko kehujat maksettuja (THL?) vai mikä pistää todistelemaan niitten "hyviä " vaikutuksia.
        Kuitenkin vammautuneita ja kuolleita tulee ja rokotuksista tulee vain tauteja muillekin. Meillä on siitä selkeä näyttö tutuistamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä rokotevastainen, siellä riita. Se on jo tullut hyvinkin huomattua.

        Missä riita? Asioista pitää voida puhua. Riita voi vain olla sinussa itsessäsi. Ehkä olet mato-maskin käyttäjä, rokotekiihotettu ja testeissä turhaan ramppaava henkilö kuluttaen samalla meidän verovarojamme turhaan. 1,5 miljoonaa euroa per päivä turhiin testeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on kaksi potilasta ja yksi hengityskone, potilaat eivät voi saada tasapuolisesti hoitoa. Joudutaan tekemään valintoja, joita lääkäri ei ikinä haluaisi joutua tekemään ja se johtuu järjestelmän ylikuormittumisesta, mitä taas esim. rokotevastaiset, maskikriittiset ja liikkumis- ja kokoontumisrajoituksille nuivat ihmiset edistävät.

        Suomessa on lähes tuhat vapaata hengityskonetta sinulle, ole hyvä!
        Mene käymään sairaaloissa ja totea se.
        Totea myös se, että nyt on alkanut tulla potilaita kun rokotukset alkoivat.
        On alkanut tulla myös haudattavia kun rokotukset alkoivat!
        Kysy vaikka hautausurakoitsijoilta.!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia syrjintä ja rasismi juttuja on tullut esiin että Italiassa lääkärit hoitaa hengitys koneilla vain nuoria. Tämä on jo ikärasismia. Ihminen on sama syntymästä vanhuuteen asti ja pitää saada tasapuolisesti hoitoa .

        Toisaalta jos ihminen on hyvin vanha ni tehohoidosta ei välttämättä ole mitään hyötyä vaan enemmänkin haittaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat ollakin syöpätukija itse.
        Syöpä on monien tekijöiden summan(jossa huono säkä ei ole pienin) aiheuttama mutaatio. Se ei todellakaan ole kirjoitettu dna kaksoiskierteeseen.

        Mutta syövästä sen verran, että sitä ei voi verratakaan tähän koronaa.

        Joo, mutta rokottamattomalla ei ole koskaan syöpää löytynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Tällä logiikalla rokoteuskovaiset maksaa itse rokotteensa ja rokotuksesta aiheutuvat haitat.

        Hoh hoijaa... Yllä on täydellinen kommentti sosialismin lopputulokselta.

        Vaikka minä en ota koronarokotetta, niin minä en ole "rokotevastainen".

        Yrittäkää ymmärtää tämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maailmalla on pitkään tutkittu koko koronafeikkiä ja siksi tiedemiehet ovat tätä sekoilua kutsuneet ja rokotteista on todettu etteivät ole rokotteita siinä merkityksessä mihin olemme tottuneet vaan geeniterapiaa. jos et tosiaan osaa mitään muuta kieltä kuin suomea niin kannattas opetella ja pian. itseasiassa tämän piti alkaa jo v.15.

        Älä sotke tiedettä ja tiedemiehiä omiin mielipiteisiisi. Huuhaata voidaan levittää myös muilla kielillä, kuin suomen kielellä. Suprise! Kaikki, mitä luet ei ole totta - ei vaikka ne olisi naamioitu mukatieteelliseen kuoreen. Jos tiedettä haluat, niin tutustu oikeisiin, tiedeyhteisön vertaisarvioimiin tieteellisiin julkaisuhin. Tieteen ymmärtämisessä ja tunnistamisessa auttaa opiskelu muuallakin kuin elämän kovassa korkeakoulussa - maisterin tai kandin papereista voi olla tässä jotain hyötyä.

        Covid19-pandemiassa ehdottomasti pelottavinta on ollut huomata kuinka paljon ja kuinka helposti ihmiset erilaisiin salaliittoteorioihin uskovat. Rokotevastaisuus on yksi foliohattuisuuden muoto. Ja juu, minut voi toki sen foliohattunsa alta leimata laumasieluksi tai todeta että kaikki eivät ole itse ottaneet selvää. Mutta se tässä hauskinta onkin, että ihan tieteelliseen faktaan syvästi nojaten, minä sen rokotteen kuten kaikki muutkin rokotteet olen menossa ottamaan. Rokotekriitikot saavat minun puolestani niin halutessaan vaikka jäädä odottelemaan seuraavaa komeettaa, jonka kyytiin hypätä. Onhan näitä maailman historiassa ennenkin nähty. Foliota tiukemmalle vaan!

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >on hullua paukutella henkseleitä että on "elossa 2kk rokotteen jälkeen" kun haittoja voi tulla kahden tai kolmenkin vuoden päästä.

        Mistä rokotteesta on tullut haittoja 2-3 vuoden päästä?

        Jos kaikkea hyvin epätodennäköistä pelkää, on turha lähteä ovestaan ulos, eikä toisaalta oikein kannattaisi jäädä kotiinkaan.

        Ettekö lukenut kunnolla? En puhunut että aiemmin olisi tullutkaan. Välttämättä. Tämä sensijaan on alle vuodessa kehitetty. Ei ole testattu tarpeeksi kauaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin, koronan voi sairastaa tuosta vaan, ei kaikki joudu sairaalaan, hyvä jos testiin pääsee

        Olettepa valehteleva sika. Ette te mitään "koronaa "ole sairastanut vaan jonkun ihan tavan viiruksen vain.. ai niin.. katohan kehveliä.. tehän kävitte oikein LUOTETTAVASSA "testissä" typerä lampaan merkki eli "maski" lärvissänne..

      • Anonyymi

        On esitetty arvioita, että geenimanipulaatio mRNA hoito (rokotteeksi sitä ei saisi kutsua) aiheuttaa istukan kiinnittymisen vaikeutumista. Pitkän ajan haittavaikutuksia ei ole vielä saatu selville ja niitä ei ole tehty. Vuoden parin kuluttua näemme mahdollisesti niitä.
        Globaalieliitin painostus rokotteeseen aiheuttaa epäilyjä, onko rokote vastaus heidän puheisiin maapallon väestön vähentämisestä. Syntyvyyshän maailmassa on laskussamutta väestön määrä lisääntyy ihmisen iän pitenemisen myötä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuo haittaa, tulee hyvä vastustuskyky.
        On noita tartuntoja ollut vuosimiljoonia.
        Emme olisi hengissä ilman näitä tautejakaan. Niilläkin on tarkoitus.
        Olemme vain etääntyneet elämästä ja myrkyillä yritämme parantaa maailmaa.
        Menee mäkeen vaan eli alamäkeen.

        Todella säälittävää ja naurettavaa tuo höpöttäminen kun joku kulkee jossain "ilman maskia".

      • Juuri näin😊👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska tartuntatautimyönteiset rokotevastaiset yrittävät levittää omia valheellisia "tietojaan" muille. Ei omaa sairauttaa saa yrittää levittää muille. STOP tartuntatautimyönteisten propagandalle.

        Onko nämä sitten valheellisia tietoja joita salataan roskalehdistön toimestakin:

        Chicagossa COVID-rokotteita antanut 27-vuotias mies kuoli yhtäkkiä muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän otti toisen annoksensa Pfizer-rokotetta. Joshimar Henry oli PGY1-ohjelman parissa kanssa työskentelevä lääkäri Humboldt Park Healthissä Chicagossa.

        Ikoninen räppäri ”DMX” sai COVID-19-rokotteen juuri ennen kuin hän sai sydänkohtauksen, joka johti hänen kuolemaansa. Viime perjantaina DMX, AKA Earl Simmons, kuoli vietettyään lähes viikon teho-osastolla kriittisessä tilassa.

        Mies kuoli vain muutama minuutti saatuaan Pfizer / BioNTech COVID-rokotteen Alankomaissa eilen maanantaina. 77-vuotias mies poistui rokotusoaikasta Noordwijkerhoutista pian sen jälkeen, kun hän oli saanut pistoksen ja kärsi selittämättömästä terveyskriisistä hetkiä myöhemmin.

        Sarah Moore Cummingista, Georgiasta, on yksi kahdeksasta ihmisestä, jotka kärsivät haittavaikutuksista heti Johnson & Johnson COVID-19-rokotteen ottamisen jälkeen.
        ”Raajani alkoivat muuttua tunnottomiksi … kasvoni hämärtyivät. Se on pelottavaa, koska pyörtyminen kerran ei ole minun huoleni, se tulee ja menee, monta kertaa ja sitten on 39,7 asteen asteen kuume viimeisten kahden päivän ajan.”Selittäen reaktionsa vakavuutta, Moore totesi: ”Kahden tai kolmen minuutin kuluessa tiesin, että menetän tajuni. Näköni meni, kuuloni meni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähä-älyisiä on tässä maassa ilman rokotustakin.

        Ja niitä joilla huonoja kokemuksia vaikka muille jakaa. Narkolepsia? Olisi kaikkien kannalta viisasta että asiat tehtäisiin kerralla kuntoon eikä kilpailtaisi eri valmistajien kesken tällaisilla asioilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! En tajua mitä rokotevastaiset mouruaa. Rokotteen ottaminen on täysin vapaaehtoista. Ovat vaan ottamatta ja pitävät turpansa kiinni. Sairaita tosin ovat toisella tapaa nuo esim. Hgissä mieltään osoittavat rokotekammoiset ja rajoitusten vastustajat. Tosiaan toivoisin että rokotekammoiset allekirjoittaisivat paperin, että eivät tarvitse hoitoa eivätkä vie kenenkään koronaan sairastuneen sairaalapaikkaa, jos itse sairastuvat koronaan.

        Mieltään osoittavat ihmiset ovat henkilöitä joilla on tietoa. Valtamedian aivojumppaan uskovat ovat niitä, joilla se sairaus on.
        Jo ennenkuin pandemia pistettiin liikkeelle tutkittiin, miten ihmiset saadaan ottamaan rokote. Toistamalla, toistamalla, toistamalla ja sitähän valtamedia tekee.
        Silmät neliskantin muotoisena tuijotetaan valheuutisia joissa on pelkästään manipulointia uskomuksiin, jotka eivät ole totta.
        Rokote on tarkoitettu todella tuhoamaan ihmisten immuunijärjestelmä. Itse en aio pelata venäläistä rulettia ja ottaa rokotetta. Vain todella typerät ottaa tappopiikin. Se ei tapa heti, mutta 1-2 vuoden sisällä alkaa viikatemies heilua, jos ei jo ennenkin. Paljon on jo ihmisiä kuollut rokotteeseen, mutta sitähän ei valtamedia kerro. Suomessakin jo reippaasti yli neljäsataa henkilöä on menehtynyt tappopiikkiin, puhumattakaan vakavista muistakin haittavaikutuksista. Mm. nuori hoitaja, ennen niin terve, istuu nyt pyörätuolissa. Tämä on fakta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on lähes tuhat vapaata hengityskonetta sinulle, ole hyvä!
        Mene käymään sairaaloissa ja totea se.
        Totea myös se, että nyt on alkanut tulla potilaita kun rokotukset alkoivat.
        On alkanut tulla myös haudattavia kun rokotukset alkoivat!
        Kysy vaikka hautausurakoitsijoilta.!!

        Britanniassa yli 1800 kuollutta päivässä kun rokotukset oli aloitettu, ja nyt kun puolet on rokotettu – seitsemän kuollutta 11.4.

        Siellähän tosin on perinteisesti kovasti pelätty elävältä hautaamista. 1800-luvullakin laitettiin rikkaan vainajan hautaan hengitysputki varmuuden vuoksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on 8 yhdestä piikistä sairastunutta tutuista. Se on faktaa! Piikistä todella tuli massatartunta.PISTE.

        Kauheaa! 😱

      • Anonyymi

        Ei ole mitään sirua, sellaiset ei mahdu vaaleansinisen neulan kautta kulkemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet kyllä ihan pihalla.

        Tai sitten hän vitsaili.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on noin 12 ihmisen porukka, jotka rokotevastaisuutta levittää kansainvälisesti mitä hurjimmilla videoilla ym, ja saavat tyhmyrit liekkeihin.

        en ole rokotevastainen haluan vain valita oman rokotteeni ihmisellä pitää olla valinnan vapaus ammateissakin on valinnan vapaus joku on maanrakennus mies toinen on rekkakuski kolmas rautakaupan myyjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi myös kohtuullista että rokotteista sairastuneet kieltäytyvät sairaala hoidosta .
        He itse menivät vapaaehtoisesti rokotuksen ottamaan.

        Tuossa ei ollut mitään järkeä!!

        Miksi aikuinen ihminen pelkää rokottamista?

        Mikä siinä on se pelon syy?

        Miten on aikuinen ihminen, ihan normaalin näköinen saatu aivopestyä tuohon tilaan?

      • Anonyymi
        OH61 kirjoitti:

        Komppaan. Ja maksavat myös niiden hoidon mitkä saitastuttivat.

        Komppaa nyt juurikin! Molemmat yhtä naurettavia sanoja kuin kaikki rokotavastaiset ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös rokotetut voivat tartuttaa koronaa. Rokottamaton huomaa olevansa sairas ja pysyy karanteenissa. Rokotetulle ei tule oireita joten levittää tautia.

        Voi kun olikin viisaasti ajateltu. No ei ollut. Mistä tuon tekosyyn keksit aikuinen ihminen, pelkäät rokotusta??? Mieti miksi sitä pelkäät ja vastustat! Miten suhtaudut muihin asioihin? Luulojen varassako on menty ja mennään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai tää oli joku vitsi?

        Aivan varmasti on, atai siis voihan olla ihan tosissaan joku tuotakin mieltä. Kyllä rokotevastaisissa on aika laaja kirjo "viisaita"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Voimmeko olettaa ettet sinäkään ole oikeutettu sairaan hoitoon jos ajat vaikka autolla kolarin. Tiedät että kolareita aina silloin tällöin tapahtuu ja otat tietoisen riskin jos autolla matkustatat. Näinhän ajattelet?! Ei se että sairastuu, vaikka yrittää välttää tartuntaa, ole yksilön vika tai valinta, ei kukaan sitä halua. Toivokaamme ettei kaltaisesi koskaan pääse päättämään kuka hoitoa saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska tartuntatautimyönteiset rokotevastaiset yrittävät levittää omia valheellisia "tietojaan" muille. Ei omaa sairauttaa saa yrittää levittää muille. STOP tartuntatautimyönteisten propagandalle.

        Rokottaminen aiheutti epidemian jyrkän kasvun.Sehän olikin selvä asia jota rokotekiihkoilijat ei tunnusta. Nyt aletaan sakottamaan niitä jotka eivät ole voineet rokottaa itseään siksi että eivät pyöri rokotejonoissa. Kummallista ettei edes rokustista voi tehdä siten ettei joudu alttiiksi koronalle. Puhutaan sairaanhoidon hyvästä tasosta mutta toytuus onkin toinen.Yrittäjät johtavat sairaanhoitoa väilttämättä mitään seurauksista.Puolueet ovat kaikki rahan vankeja .Taas tulee vaalit joissa korruptio ratkaisee. Jatkuu sama vanhusten tappaminen ja juoppojen hyysääminen ikäänkuin talouskin olisi pelkkä vitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Te rokotemyönteiset ette tarvitse sairaaloita koska teillä on jumala joka suojelee teitä kaikelta pahalta.Ihmisten järkevä käyttäytyminen suojaisi heidät paremmin kuin mikään teknologia tai hoito. Siksai ihmiskunta on kasvanut tähän asti mutta nyt tulee muutos kaiken örvellyksen ja ahneuden takia.Korona johtuu rikastumisen kiihkosta kun rahaa tehdään vastuuttomasti ympäristöä tuhoten. Ihmisten keuhkot ja elimistöei kestä teknologian saasteita.Siksi globalisaatio pitää nujertaa ja palata alkuperäiseen lokalisaatioon. Turimi ja kaikki liikkuminen pitää lopettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia syrjintä ja rasismi juttuja on tullut esiin että Italiassa lääkärit hoitaa hengitys koneilla vain nuoria. Tämä on jo ikärasismia. Ihminen on sama syntymästä vanhuuteen asti ja pitää saada tasapuolisesti hoitoa .

        Minkä takia kaikki joutuvat maksamaan rokotteet vaikka eivät rokotuta itseään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesukselta. Jeesus on Jumala.

        En ole saanut vuosikymmeniin mitään apua yhteiskunnan sairaanhoidosta. Pitäisikö vielä uskoakin mokomaan typeryyteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tarkoittanut, että rokotevastaisille ei pidä antaa hoitoa, jos he sairastuvat koronaan vaan sitä, että he luopuisivat sitä itse, koska he eivät luota lääketieteen asiantuntijoihin edes rokoteasioissa, niin miten sitten saamaansa hoitoon.

        Mulla oli 2 vuotta sitten kova influenssa joka vei lopulta 4 putken ohitusleikkaukseen. Ennen sitä en saanut mitään hoitoa vaan makasin omassa sängyssä 2 kuukautta. Miksi jotkut luulevat että lääkärit pystyvät auttamaan potilaita vaikka viruksiin ei tunnetusti ole mitään hoitoa. Tähänhän koronan peko perustuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! En tajua mitä rokotevastaiset mouruaa. Rokotteen ottaminen on täysin vapaaehtoista. Ovat vaan ottamatta ja pitävät turpansa kiinni. Sairaita tosin ovat toisella tapaa nuo esim. Hgissä mieltään osoittavat rokotekammoiset ja rajoitusten vastustajat. Tosiaan toivoisin että rokotekammoiset allekirjoittaisivat paperin, että eivät tarvitse hoitoa eivätkä vie kenenkään koronaan sairastuneen sairaalapaikkaa, jos itse sairastuvat koronaan.

        Pidä nyt oma turpasi jo kiinni. Nyt estetään passilla ihmisiä liikkumasta ilman rokotusta.Vai vielä vapaaehtoista!? Täällä on paljon porukkaa joka teljätään lukkojen taakse hullujen turistien ja ahneiden yrittäjien takia. Ota viinasi ja lähde Epsanjaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Tuo on varmaan neuroottisten paniikissa olevien ajatus.
        Rokote ei välttämättä sovi kaikille joten turhaa on tuo syyllistäminen. Eikä se rokotteen suoja muutenkaan ole mitenkään varmaa.
        Kenenkään ei tarvitse luopua hoidosta jos saa koronan koska siihen on suomessa kaikilla oikeus.
        Mielestäni näitä pönttöpäitä ulkomaan matkailijoita jotka toivat koronan tuliaisina saisi jollain tapaa rangaista , edes sakkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi rokottamattoman pitäisi luopua sairaalahoidosta mahdollisesti sairastuttuan koronnaan? Myös rokotettu voi saada koronan tai sitten rokotteesta johtuvan sairaalahoitoa vaativan taudin. Pitäisikö myös hänen mielestäsi luopua sairaalahoidosta?
        Jos ei niin miksi ei?

        Rokotetun pitää myös maksaa rokotuksensa ja sairaanhoitonsa.Samoin koronaa levittävien turistien pitää maksaa seuraukset.Mutta Suomen valtio palkitsi turistit jostain käsittämättömästä syystä ja nyt ne haikailevat taas uusia matkoja .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa että rokotevastaiset myös luopuvat sairaalahoidosta jos saavat koronan. Silloin voivat sitten ajatella vaihtoehtoja mitä tekivät.

        Musta kuulostaa yhtä kohtuulliselta että rokotetut luopuu myös sairaalahoito oikeudestaan jos saavat jotain oireita rokotteesta. Eli yhtä fiksusti ajateltu. En ole todellakaan rokote vastainen. Mutta en myöskään niin hölmö, että ummistaisin sokeasti silmäni näille veritulpille ja aivoveren vuodoille mitä rokotteista on seurannut. Mistä tiedän että en kuole rokotteeseen? Kumpi sitten on pienempi paha itse tauti vai rokote? Minusta nämä on hyviä asioita punnita, kun tautiin Koko maailmassa ei ole edes kovin montaa ihmistä kuollut.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa, että tupakoitsijat ja ylipainoiset luopuisivat myös kaikenlaisista elämäntapansa aiheuttamasta lääkärinhoidosta? Sitä paitsi enemmistö koronaan sairastuneista ei edes tarvitse sairaalahoitoa.

        Ja ne jotka muuten vaan on tyhmiä, alkoholisoituneita, narkkareita, johonkin adiktoituneita jne....kun sattuu olemaan erilaisia ihmisiä ja erilaisia mielipiteitä niin ei suvaita sitä jos joku syystä tai toisesta ei halua rokotetta tai haluaa seurata tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesukselta. Jeesus on Jumala.

        Jeesus ei ole Jumala vaan Jumalan Poika. Jumala on yksi ja sen totuuden löytää raamatusta edelleen vaikka kolminaisuus opin kannattajat on vuosisatoja levittäneet valhetta.

        Kannattaa lukea paljon historiaa ja käyttää omia aivoja. Etsi suhde Jeesuksen kautta Jumalaan niin olet hyvällä tiellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On esitetty arvioita, että geenimanipulaatio mRNA hoito (rokotteeksi sitä ei saisi kutsua) aiheuttaa istukan kiinnittymisen vaikeutumista. Pitkän ajan haittavaikutuksia ei ole vielä saatu selville ja niitä ei ole tehty. Vuoden parin kuluttua näemme mahdollisesti niitä.
        Globaalieliitin painostus rokotteeseen aiheuttaa epäilyjä, onko rokote vastaus heidän puheisiin maapallon väestön vähentämisestä. Syntyvyyshän maailmassa on laskussamutta väestön määrä lisääntyy ihmisen iän pitenemisen myötä.

        Sitä vaan että rokotteen teho ei kestä kovin kauan, joten haitanneeko mitään jos puolen vuoden ehkäisy tulee rokotteen kylkiäisinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieltään osoittavat ihmiset ovat henkilöitä joilla on tietoa. Valtamedian aivojumppaan uskovat ovat niitä, joilla se sairaus on.
        Jo ennenkuin pandemia pistettiin liikkeelle tutkittiin, miten ihmiset saadaan ottamaan rokote. Toistamalla, toistamalla, toistamalla ja sitähän valtamedia tekee.
        Silmät neliskantin muotoisena tuijotetaan valheuutisia joissa on pelkästään manipulointia uskomuksiin, jotka eivät ole totta.
        Rokote on tarkoitettu todella tuhoamaan ihmisten immuunijärjestelmä. Itse en aio pelata venäläistä rulettia ja ottaa rokotetta. Vain todella typerät ottaa tappopiikin. Se ei tapa heti, mutta 1-2 vuoden sisällä alkaa viikatemies heilua, jos ei jo ennenkin. Paljon on jo ihmisiä kuollut rokotteeseen, mutta sitähän ei valtamedia kerro. Suomessakin jo reippaasti yli neljäsataa henkilöä on menehtynyt tappopiikkiin, puhumattakaan vakavista muistakin haittavaikutuksista. Mm. nuori hoitaja, ennen niin terve, istuu nyt pyörätuolissa. Tämä on fakta.

        ? Mistä tuo fakta tulee ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun olikin viisaasti ajateltu. No ei ollut. Mistä tuon tekosyyn keksit aikuinen ihminen, pelkäät rokotusta??? Mieti miksi sitä pelkäät ja vastustat! Miten suhtaudut muihin asioihin? Luulojen varassako on menty ja mennään?

        Tieto on luuloa niin kauan kunnes se on vahvistettu oikeaksi ja paikkansa pitäväksi.

      • Anonyymi

        Asioista selvää ottamisella tarkoitat varmaan persujen ja venäjätrollien ylläpitämien huuhaa-sivustojen uskomista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kohtuullista odottaa, että tupakoitsijat ja ylipainoiset luopuisivat myös kaikenlaisista elämäntapansa aiheuttamasta lääkärinhoidosta? Sitä paitsi enemmistö koronaan sairastuneista ei edes tarvitse sairaalahoitoa.

        Toivon kommenttisi perusteella että sairastut koronaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon sairaalahoidosta luopumisen luulisi olevan rokotevastaisille luonnollinen ratkaisu.

        Hehän eivät luota lääketieteeseen eivätkä lääketieteen asiantuntijoihin rokoteasioissakaan, niin miksi he uskoisivat lääkäreiden pystyvän hoitamaan heidän COVID - 19 tautiakaan.

        Vaikka sanotaanhan sitä niinkin, että hätä panee pakanankin rukoilemaan Jumalalta apua.

        Tiedoksi: Jumalalta ei saa apua. Hätähän on tullut jumalan tahdosta.

    • Anonyymi

      Ihmettelen samaa, pelolla tökkimistä, syyllistetään oman itsesuojeluvaiston käyttämisestä. Ihankuin uuniin kävely olisi luonnollista.

      Eletäänkö me eri todellisuudessa, kun lääkärin ominaisuudessa elävät,
      hannat, puumalaiset, mäkitalot - moittii niitä jotka eivät usko niiden vakuutteluihin.

      hanna ja puumalainen katsoo edelleen suoraan kameraan.

      Ehkä tää vaihe on jotenkin tarpeellinen, ihmiset oppii näkemään miltä valehtelu näyttää.

      • Anonyymi

        Onko se valehtelua jos on eri mieltä foliohattujen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se valehtelua jos on eri mieltä foliohattujen kanssa?

        Syyllistäminen, pelottelu ja toisen terveyden
        uhraaminen ei ole ”eri mieltä olemista” vaan
        väkivaltaa.

        Vai onko sinusta rattijuoppo, vain eri mieltä?

        Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysmys
        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Nuremberg_trials

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se valehtelua jos on eri mieltä foliohattujen kanssa?

        Ei kannata nyt leimata ja yleistää kaikkia koronarokotteisiin epäröivästi suhtautuvia foliohatuiksi tai salaliittohörhöiksi. Monet ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole sinänsä rokotevastaisia vaan ovat huolissaan kun nämä rokotteet on kehitetty niin nopealla aikataululla ilman riittävää tutkimusta. Monilla on mielessä yhä ne sikainfluenssan rokotteen aiheuttamat narkolepsiat. Heidänkin näkemykselleen tulee olla tilaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllistäminen, pelottelu ja toisen terveyden
        uhraaminen ei ole ”eri mieltä olemista” vaan
        väkivaltaa.

        Vai onko sinusta rattijuoppo, vain eri mieltä?

        Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysmys
        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Nuremberg_trials

        Kukaan ei uhkaa rokotteella toisen terveyttä. Jokainen päättää itse, ottaako rokotteen vai ei.

        Vai onko joku uhannut sinua, että jos et lopeta rokotevastaista höpö-propagandaasi, niin minä tulen ja isken sinuun koronarokotteen, joka tekee sinut sairaaksi, kenties kuolemansairaaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata nyt leimata ja yleistää kaikkia koronarokotteisiin epäröivästi suhtautuvia foliohatuiksi tai salaliittohörhöiksi. Monet ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole sinänsä rokotevastaisia vaan ovat huolissaan kun nämä rokotteet on kehitetty niin nopealla aikataululla ilman riittävää tutkimusta. Monilla on mielessä yhä ne sikainfluenssan rokotteen aiheuttamat narkolepsiat. Heidänkin näkemykselleen tulee olla tilaa.

        Ystäväni ystävä on iäkäs ja yksinäinen eläkeläismaisteri. Hänelle ystäväni ystävyys on erittäin tärkeä, mutta hän ei aio ottaa rokotusta. Ja koska näin on, ystäväni ei aio tavata ystäväänsä sisätiloissa. Rokotuksen suojahan ei ole 100 %, joten riski on olemassa sekä sada että tartuttaa. Toivottavasti ystävän ystävä tulee järkiinsä, mutta hyvältä ei nyt näytä.

        Mutta entä jos ystäväsi ystävä onkin oikeassa?

        >Monet ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole sinänsä rokotevastaisia vaan ovat huolissaan kun nämä rokotteet on kehitetty niin nopealla aikataululla ilman riittävää tutkimusta.

        Eli siis tavis tietää paremmin kuin THL, onko rokotetta tutkittu riittävästi? Pitäisikö olla jokin maallikkojen lautakunta, joka sanoo lääkkeistä ja lääketieteestä viimeisen sanan?

        sada po. saada.

        TOTTA.

        Ei ole kysymys siitä, etteikö THL tiedä. Kysymys on siitä, kuinka paljon he ovat kytköksissä kansainväliseen rokotebisnekseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta entä jos ystäväsi ystävä onkin oikeassa?

        Justiinsa näin. Saattaa olla, että menee muutama vuosi, ja ne, joita nyt olan takaa haukutaan, ovatkin olleet viisaita.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Monet ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole sinänsä rokotevastaisia vaan ovat huolissaan kun nämä rokotteet on kehitetty niin nopealla aikataululla ilman riittävää tutkimusta.

        Eli siis tavis tietää paremmin kuin THL, onko rokotetta tutkittu riittävästi? Pitäisikö olla jokin maallikkojen lautakunta, joka sanoo lääkkeistä ja lääketieteestä viimeisen sanan?

        Yhdelläkään näistä "rokotteista" ei ole myyntilupaa,eikä turvallisuus/haittavaikutus/pitempiaikaisten haittavaikutusten tutkimukset ole vielä valmiina.
        Kaikki "rokotteet" ovat saaneet hätäkäyttöluvan ja valmistajat on vapautettu kaikista syytteistä ja mahdollisista korvausksista.
        Eli käytännössä on menossa lääkekoe ja normaalisti kokeeseen osallistujalta täytyy saada kirjallinen suostumus,oletteko kuulleet että kenellekään olisi kerrottu rokotetta ottaessa,että he osallistuvat kokeellisen rokotteen testaukseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata nyt leimata ja yleistää kaikkia koronarokotteisiin epäröivästi suhtautuvia foliohatuiksi tai salaliittohörhöiksi. Monet ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole sinänsä rokotevastaisia vaan ovat huolissaan kun nämä rokotteet on kehitetty niin nopealla aikataululla ilman riittävää tutkimusta. Monilla on mielessä yhä ne sikainfluenssan rokotteen aiheuttamat narkolepsiat. Heidänkin näkemykselleen tulee olla tilaa.

        Juuri noin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kysymys siitä, etteikö THL tiedä. Kysymys on siitä, kuinka paljon he ovat kytköksissä kansainväliseen rokotebisnekseen.

        Eli THL on rikollisten pesä ja täynnä täysin moraalittomia ihmisiä?

        Ja persut haluavat vielä hallitukseen päättämään asioistamme tällaisilla asenteilla...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta entä jos ystäväsi ystävä onkin oikeassa?

        Kyseinen henkilö on sydänvikainen ihminen ja sellaisena välittömässä kuolemanvaarassa, jos hän saa koronan vakavan muodon. Miten hän voisi olla oikeassa ja 99,9 % lääkäreistä väärässä?

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Monet ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole sinänsä rokotevastaisia vaan ovat huolissaan kun nämä rokotteet on kehitetty niin nopealla aikataululla ilman riittävää tutkimusta.

        Eli siis tavis tietää paremmin kuin THL, onko rokotetta tutkittu riittävästi? Pitäisikö olla jokin maallikkojen lautakunta, joka sanoo lääkkeistä ja lääketieteestä viimeisen sanan?

        En ymmärrä taviksena, miksi Thl pitää kokouksen, keille se uskaltaa antaa AZ rokotteen kakkos annoksen. Saksa ja Ranska eivät anna AZ rokotteen kakkos annosta kenellekään. Miksi ihmeessä, jos AZ on niin turvallinen rokote. Miksi ei muista rokotteista tartte pitää näitä soutaa huopaa kokouksia Voiko joku mulle tavikselle sen kertoa

        Koska demokraattiset hallitukset ovat äärimmäisen varovaisia ja suorastaan säikkyjä mahdollisten haittavaikutusten suhteen. Someraivo yltyy valtavaksi jo siitä jos joku pelle väittää ihmisiä kuolleen rokotteisiin, vaikka mitään todisteita sellaisesta ei olisi.

        Unkarissa ei tiettävästi ole mitään ongelmaa mistään rokotteesta, vaikka käyttävät myös kiinalaista ja venäläistä. Ei siellä kyllä ole vapaata someakaan.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Monet ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole sinänsä rokotevastaisia vaan ovat huolissaan kun nämä rokotteet on kehitetty niin nopealla aikataululla ilman riittävää tutkimusta.

        Eli siis tavis tietää paremmin kuin THL, onko rokotetta tutkittu riittävästi? Pitäisikö olla jokin maallikkojen lautakunta, joka sanoo lääkkeistä ja lääketieteestä viimeisen sanan?

        THL katsoo asioita väestötasolla, yksilöt katsovat asioita yksilötasolla. Yksilö tietää, että yksilön riski sairastua rokotteen sivuvaikutuksiin on x %. Yksilön kohdalla sairastuminen ja rokotevammautuminen on henkilökohtainen katastrofi. Myös THL tietää tämän, mutta käyttää tunnuslukuja tuottaessaan ja mainostaessaan väestötason dataa eli "riski on tosi pieni" ja "Kuollaanhan me jokainen muutenkin" (Hanna Nohynekin lausahdus rokotevaurioisen lapsen äidille eräässä tv-haastattelussa). THL:n mielestä yksilötason sairastuminen on pieni riski, se ei ole väestötason katastrofi. Tässä ero. Joten yksilötavis kyllä tietää omalla kohdallaan, mikä on parasta. Olla ottamatta rokotetta ja ylimääräistä riskiä. En minäkään lottoa.

        >Joten yksilötavis kyllä tietää omalla kohdallaan, mikä on parasta. Olla ottamatta rokotetta ja ylimääräistä riskiä.

        Ei, vaan se ylimääräinen riski sairastua vakavaan koronan muotoon tulee juuri siitä että ei ota rokotusta, jonka teho vakavaan tautiin on erinomainen.

    • Anonyymi

      Jos keskustelu olisi alunperinkin ystävällisempää,
      rokotemyynti ei vetäisi.

    • Anonyymi

      ROKOTTEET EIVÄT PELASTA SUOMEA LÄHIAIKOINA
      Rokotekattavuus saavuttanee Suomessa hyvän tason vuoden 2021 aikana, mutta maailmanlaajuisesti samaan saatetaan päästä vuonna 2023 tai 202412. Myös koronarokotteiden tehoon liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä. Niin kauan kuin virus leviää valtoimenaan eri puolilla maailmaa, uusia muunnoksia syntyy runsaasti. Edessä voi olla vuosien kilpajuoksu rokotekehityksen pitämiseksi viruksen tahdissa13. Rajojen ylitse saapuvat tartunnat on pysäytettävä ennen kuin jokin rokotteille vastustuskykyinen, mahdollisesti aiempia tappavampi, virusmuunnos leviää Suomeen.

      Suomen ei pidä jäädä koronakurimukseen odottamaan rokotteiden tuomaa vapautusta: se tie on pitkä, epävarma ja kivinen. Maailmanlaajuinen koronakriisi ei ole ratkeamassa näillä hetkillä, huolimatta hallituksen vielä äskettäisistä loppukiripuheista. Ainoa tapa aloittaa loppukiri on ryhtyä tukahduttamaan koronaa omassa maassa. Rokotekattavuuden kansainvälistä nousua, virusmuunnosten esiinmarssia ja rokotekehitystä on parempi seurata eläen suhteellisen normaalisti toimivassa yhteiskunnassa.

    • Anonyymi

      Selitys on korruptio. Lääkeyhtiöt ovat perinteisesti lahjoneet viranomaisia laajamittaisesti. Tästä esimerkkinä Pfizerin 60 miljoonan dollarin sakot v. 2012 lahjonnasta Bulgariassa, Kiinassa, Kroatiassa, Tshekissä, Italiassa, Kazakstanissa, Venäjällä ja Serbiassa. Nässä maissa lahjonta siis kyettiin todistamaan, mutta paljonko jäi todistamatta? Perinteisesti Suomessa korruptio on osattu kätkeä todella tarkoin. Tähän vaikuttanee se, että poliisohto ja oikeusviranomainen ovat olleet vuosikymmeniä Kokoomuksen hallinnassa.

      Vuonna 2009 Pfizer sai 1,6 mrd. $ sakot, kun valehteli lääkkeidensä vaikutuksista.

      Vuonna 2004 Pfizer sai isot sakot laittomasta markkinoinnista

      On ollut odotettavissa, että valtavan rikkaiksi kasvaneet lääkejätit tekevät yhä suurempia rikoksia ahneuttaan. Tämä rokotehuijaus korruptioineen lienee maailmanhistorian laain rikosvyyhti, jota ennätystä tuskin ihmiskunnan elinaikana rikotaan.

      https://yle.fi/uutiset/3-6246825

      • Anonyymi

        Ei, vaan noissa maissa korruptio on maan tapa eikä todellakaan mitenkään Pfizerin aloittamaa..

    • Anonyymi

      Mikään rokote ei toimi,
      jos maan rajoilta voi kulkea edelleen vapaasti sisälle.

      • Anonyymi

        Ei rokotteet auta karmaan. Eläinten hyväksikäytön on loputtava jos zonooseista halutaan eroon.

    • Anonyymi

      Ei siinä auta järkipuheet eikä edes lääketiede kun propaganda on aivopessyt massat.

      Eikä mitään erimielisyyksiä edes julkaista kuin ilkkumismielessä. Tavis ei halua tulla ilkutuksi, joten alistuu massan ja median painostukseen.

      Olikohan hitlerin aikana montaa ihmistä, jotka enää uskalsi julkisesti olla eri mieltä?

      • Anonyymi

        Onkohan korona uusi hister?

    • Anonyymi

      Suurin osa rokotevastaisten argumenteista ovat valheellisia ja vähintäänkin reilusti liioiteltuja.

      • Anonyymi

        Myös rokotemyönteisten usko siihen, että rokotukset ratkaisevat yksin kaiken on reilusti liioiteltu.

      • Anonyymi

        Esimerkiksi mikä rokotevastainen argumentti on ollut valhetta ja liioittelua? Olen nähnyt räikeää valehtelua vain rokotteiden markkinoinnissa. Esiemerkkinä se, että koronakuolemat olisivat olleet Israelissa ja Britanniassa rajussa kasvussa ennen rokotusten aloittamista, ja että rokotteilla kuolemat alkoivat nopeasti vähentyä. Viralliset tilatot kertovat täsmälleen päinvastaista. Koronakuolemat olivat Israelissa stabiilissa tilassa ja Britanniassa vähenmässä, kun rokotteet nostivat ne kuuakudessa monikertaisiksi. Kaiken huipuksi valehtelijat linkittävät noita tilastoja jotka kertovat totuuden rokotteiden tappavuudesta, ja valehtelevat tilastojen vastaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös rokotemyönteisten usko siihen, että rokotukset ratkaisevat yksin kaiken on reilusti liioiteltu.

        Kukaan ei ole noin sanonut, älä viitsi olla noin tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole noin sanonut, älä viitsi olla noin tyhmä.

        Kyllä, rokoteuskovainen esittää vain jotain laskevaa käppyrää ja iloitsee kuinka rokote auttaa. Onhan rokote lanseerattu jo monta kuukautta sitten. Ihan kuin laskuun ei olisi taustalla muita syitä kun pelkkä rokote.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi mikä rokotevastainen argumentti on ollut valhetta ja liioittelua? Olen nähnyt räikeää valehtelua vain rokotteiden markkinoinnissa. Esiemerkkinä se, että koronakuolemat olisivat olleet Israelissa ja Britanniassa rajussa kasvussa ennen rokotusten aloittamista, ja että rokotteilla kuolemat alkoivat nopeasti vähentyä. Viralliset tilatot kertovat täsmälleen päinvastaista. Koronakuolemat olivat Israelissa stabiilissa tilassa ja Britanniassa vähenmässä, kun rokotteet nostivat ne kuuakudessa monikertaisiksi. Kaiken huipuksi valehtelijat linkittävät noita tilastoja jotka kertovat totuuden rokotteiden tappavuudesta, ja valehtelevat tilastojen vastaisesti.

        Kun 7 prosenttia briteistä oli kertaalleen rokotettu, kuolemia oli 1820 päivässä (20.1.2021).
        Nyt on rokotettu lähes puolet, ja kuolemia 7 kappaletta päivässä (11.4.).

        _Teidän_ valheillanne ei ole mittaa eikä määrää. 🤥

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Kun 7 prosenttia briteistä oli kertaalleen rokotettu, kuolemia oli 1820 päivässä (20.1.2021).
        Nyt on rokotettu lähes puolet, ja kuolemia 7 kappaletta päivässä (11.4.).

        _Teidän_ valheillanne ei ole mittaa eikä määrää. 🤥

        Puhuin siis koronakuolemista, mikä ehkä joillekin pitää täsmentää.

    • Anonyymi

      Rokotteet ovat bisnestä! Raha virtaa.

    • Anonyymi

      Rokotevastaiset ei syystä tai toisesta halua ja yritä edes päästä tästä epidemiasta eroon.

      • Anonyymi

        Mutta jos enemmistö ottaa rokotteen ja pieni vähemmistö ei ota ja jos rokote on oikeasti turvallinen ja tehoaa, niin silloinhan se suuri enemmistö on turvassa tartunnoilta eikä heidän tarvitse silloin välittää mitä se pieni vähemmistö on tehnyt. Miksi rokottamattomuudesta siis tehdään niin iso numero?

      • Anonyymi

        No kun ei se rokotteilla tämä epidemia lähde (osittain myös poliittinen virus), rokotteet luo vain uusia mutaatioita. Lukekaa ja katsokaa muualtakin tätä asiaa, älkääkä vain iltalehtien sivuilta, niin saatte laajempaa näkökulmaa asioihin.

      • Anonyymi

        Rokotevastaiset on kommunistipummeja.Eivät halua mennä töihin,mieluummin loisivat kotona ja elävät toisten rahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotevastaiset on kommunistipummeja.Eivät halua mennä töihin,mieluummin loisivat kotona ja elävät toisten rahoilla.

        Olin koronapandemian alkaessa töissä ja niin mieluusti olisin jatkanutkin mikäli se olisi turvallista ollut mutta kun alalla on paljon virolaisia työntekijöitä jotka välittävät vain ja ainoastaan tilille tulevista palkkasta, sekä viinan ja tupakan myyntituloista, työnteko on toissijainen asia kunhan vain tunteja saadaan kerättyä mahdollisimman paljon varkaissa käydään ennen kotimaahan lähtöä että voidaan tilatut tavarat toimittaa ja ostaa paluu matkalle alkoholia ja tupakkaa joita sitten työmailla kaupataan tästä syystä virolaiset olisivat halunneet pitää rajat auki, tämä paskasakki sitä koronaa on pääkaupunkiseudulla levittänyt ja nyt kun virossa tilanne on paha niin nyt pitäisi suomen antaa heille osa omista rokotteistaan tai mieluusti vaikkapa kaikki että bisnekset voisivat jatkua,mielestäni suomalaisten maksamia rokotteita ei pitäisi jakaa ilmaiseksi eikä edes maksua vastaan virolaisille ostakoon itse omansa ja koittakoon pärjätä sillä mitä saatavilla on itsepähän omalla välinpitämättömyydellään ovat tilanteeseen ajautuneet eikä minua todellisuudessa heilauta suuntaan eikä toiseen vaikka kuolisivat sukupuuttoon koko kerjäläissakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotevastaiset on kommunistipummeja.Eivät halua mennä töihin,mieluummin loisivat kotona ja elävät toisten rahoilla.

        Kommariglobalisti-illun agenda koronahuijaus on suuri osa rokotevastaisista ovat isänmaallista oikestolaista, lukenutta porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotevastaiset on kommunistipummeja.Eivät halua mennä töihin,mieluummin loisivat kotona ja elävät toisten rahoilla.

        Töihin on vaikea mennä mikäli rekrytoinnissa haastattelijat kirkuvat kurkkusuorana: EI ME SUA OTETA!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos enemmistö ottaa rokotteen ja pieni vähemmistö ei ota ja jos rokote on oikeasti turvallinen ja tehoaa, niin silloinhan se suuri enemmistö on turvassa tartunnoilta eikä heidän tarvitse silloin välittää mitä se pieni vähemmistö on tehnyt. Miksi rokottamattomuudesta siis tehdään niin iso numero?

        Rokotukset ei koskaan voi antaa täydellistä suojaa vaan yleensä 70-95 %, joten vastuu on kaikkien.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No kun ei se rokotteilla tämä epidemia lähde (osittain myös poliittinen virus), rokotteet luo vain uusia mutaatioita. Lukekaa ja katsokaa muualtakin tätä asiaa, älkääkä vain iltalehtien sivuilta, niin saatte laajempaa näkökulmaa asioihin.

        >Lukekaa ja katsokaa muualtakin tätä asiaa, älkääkä vain iltalehtien sivuilta, niin saatte laajempaa näkökulmaa asioihin.

        Kuten mistä muualta, siis lääketieteellisestä lähteestä?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Suosittelen katsomaan Netflixistä dokkarin The Social Dilemma, siinä viitataan myös tähän polarisaatioon koronapandemian suhteen. Käytännössä nykypäivänä algoritmien takia valeuutiset leviävät hallitsemattomasti, ihmiset kuplautuvat ja sitä kautta syntyy polarisaatiota. Sehän näkyy myös poliittisella rintamalla vahvasti, ihmiset ovat napit vastakkain ja tuntuu että tilanne vaan pahenee.

      • Anonyymi

        En välttämättä pitäisi Netflixiä minään puolueettomana mediana. Suuret rahat pyörii sielläkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En välttämättä pitäisi Netflixiä minään puolueettomana mediana. Suuret rahat pyörii sielläkin.

        Netflix ei ole uutismedia, mutta kerrohan mitä pidät puolueettomana.

        Ei median pidäkään olla puolueeton totuuden ja valheen välillä. Aina on pyrittävä kertomaan tosiasiat niin hyvin kuin ne voidaan tietää.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Netflix ei ole uutismedia, mutta kerrohan mitä pidät puolueettomana.

        Ei median pidäkään olla puolueeton totuuden ja valheen välillä. Aina on pyrittävä kertomaan tosiasiat niin hyvin kuin ne voidaan tietää.

        Tein tilin ilta-sanomien sivuille ja yksikään kommentti ei mene läpi vaikka kehuisi Sannaa,johtuneeko nimimerkistöni
        "mRNA genetherapy" jokuhan saattaisi jooa löytää totuuden mRNA "rokotteista",Suomessa näköjään sama sensuuri kuin google,youtube,twitter,instagram,....
        Käyttäkää muuta kuin googlen hakukonetta kun etsitte tietoa netistä,tulee muutakin näkyville,eikä pelkästään se mitä sensuuri sallii,kokeilkaa ja hämmästykää!

    • Anonyymi

      Vastaan tai puolesta jos noin 5.5 miljoonasta on miljoona rokotettu niin se ei ole paljon. Onkohan näkynyt merkittävästi muutosta koronaan sairastuneiden vähenemisessä minun mielestä ei. Koko ajan ilmestyy uusia muunnoksia viiruksesta on ainakin outoa syyllistää jos ei edes pysty tarjoamaan rokotusta joka suojais edes yhdeltä viiruksen muunnokselta. Sitten ilmoitetaan että nämä voivat hakea rokotetta on kuitenkin mahdollista kuolla rokotuksen aiheuttamiin oireisiin. OHO.

      • >Sitten ilmoitetaan että nämä voivat hakea rokotetta on kuitenkin mahdollista kuolla rokotuksen aiheuttamiin oireisiin. OHO.

        Missäs näin on ilmoitettu? Rokotuksen aiheuttamiin oireisiin ei ole kuollut edes promillen tuhannesosaa. Loton päävoitto on todennäköisempi saada.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Sitten ilmoitetaan että nämä voivat hakea rokotetta on kuitenkin mahdollista kuolla rokotuksen aiheuttamiin oireisiin. OHO.

        Missäs näin on ilmoitettu? Rokotuksen aiheuttamiin oireisiin ei ole kuollut edes promillen tuhannesosaa. Loton päävoitto on todennäköisempi saada.

        53 kuollut rokotteisiin Suomessa ja 513 saanut vakavia haittavaikutuksia 6.4.2021 mennessä.
        Fimean määritys vakavasta haittavaikutuksesta:
        Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on: johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaalahoitoon tai sen pidentymiseen, aiheuttanut pysyvän vamman tai alentanut toimintakykyä tai on synnynnäinen epämuodostuma.

        Unohdit tosin lähteen jälleen kerran. Odotan vesi kielellä, sillä 53 rokotteisiin kuollutta on huima luku, kun itse en ole kuullut yhdestäkään.

        Vakavasta haittavaikutuksesta (AZ) oli korvauksia saanut Suomessa eiliseen mennessä kuusi ihmistä ja neljä hakijaa taas ei. Korvatut olivat yli kahteen viikkoon pitkittyneitä tavanomaisia haittaoireita eli särkyjä ja kuumeiluja.

    • Anonyymi

      Aika pienillä asioilla saadaan ihmiset toisiaan vastaan. Rokotteiden haitoista jokainen pystyy saamaan virallista tietoa, samoin kuin niiden tehosta. Siitä ei kiistellä tarvii. Jokainen voi itse päättää millaisen riskin haluaa ottaa. Ihmettelen myös tätä rokotteiden puolestapuhujien hyökkäyksiä punnitsijoita kohtaan. Näillä rokotteilla korona ei häviä (nykytiedon mukaan) ja rokotteisiin uskovat voivat olla rauhassa, sillä vakavaa tautimuotoa he eivät saa (tai ainoastaan harvoin). Heidän elämäänsä ei millään tavalla vaikuta se, onko joku toinen rokottamaton. Ovatko edes nämä rokotteisiin painostavat tavallisia tallaajia ollenkaan...vai mikä kumma ajaa ihmisen moiseen. Toivottavasti pystytään kehittämään lääke (tai rokote), joka aidosti estää tartunnat ja hävittää koko viruksen. Silloin voimme puhua immuniteetista.

    • Anonyymi

      Mielestäni "rokotevastainen" on jo muutenkin halventava ja negatiivinen nimitys. Luo todella ahdasmielisen ja synkän vaikutelman maalaisjärkeä käyttävistä ihmisistä. Ehdotan että jatkossa käytetään rokotevastaisista positiivisempaa ilmausta "kulkutautimyönteinen".

      • Anonyymi

        "Kulkutautimyönteinen" :D Fiksu veto!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kulkutautimyönteinen" :D Fiksu veto!

        Rokoteuskovaisilla olisi oikeus pilkata rokotekriittisiä jos k-rokote olisi turvallinen, mutta vakavia haittavaikutuksia on ollut niin paljon, ettei ketään voi syytellä siitä jos päättää olla riskeeraamatta terveytensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokoteuskovaisilla olisi oikeus pilkata rokotekriittisiä jos k-rokote olisi turvallinen, mutta vakavia haittavaikutuksia on ollut niin paljon, ettei ketään voi syytellä siitä jos päättää olla riskeeraamatta terveytensä.

        Ei ole ollut juuri mitään ja niitä vähiäkin mitättömästi. Opiskelkaa matematiikkaa. Lisäksi suuri osa "sivuoireista" on noseboa.

      • Anonyymi

        Voisiko rokote vouhkaajista myös käyttää myönteisempää nimitystä:
        Alistuja
        Lammas

        Alistujat ja lampaat menee kyykkyyn kun käsketään ja käyttävät alistumisen merkkinä maskia (syvimmässä kyykyssä olijat jopa yksin ulkoillessaan)

        Joo ja hyppäävät kaivoon kun käsketään.

    • Anonyymi

      Jos on joskus kärsinyt esim. Laskimotukosista, en ihmettele yhtään. OTA SINÄ VAAN ÄLÄKÄ KYSELE.

      • >Jos on joskus kärsinyt esim. Laskimotukosista, en ihmettele yhtään.

        Jos on kärsinyt tukoksista, korona on huippuvaarallinen, koska sen vakava muoto lisää niiden muodostumisen mahdollisuutta rajusti.

    • Anonyymi

      Tuo "rokote" ei edes ole oikea rokote, koska siinä ei ole virusta itseään. Tämänkin sanominen ääneen leimataan hölynpölyksi suoraan, vaikka väite on yksinkertaisesti totta.

      Enkä usko kuolevani rokotteeseen, mutta tämä täysin läpinäkyvä pelottelu ja uhkailu pistää väkisinkin miettimään, onko tässä taustalla jotain muuta kuin puhdas auttamisen halu. Jokaisen pitäisi saada päättää itse mitä kehoonsa pistää ja miten ulkona varustautuu.

    • Anonyymi

      Kaikki sairaudet ja kuolintapaukset jotka tulee rokotteista ja maskin käytöstä laitetaan infulennssan syyksi , ja maski/Korona uskovaiset nielee ne kakistelematta. Minne influenssa on kadonnut rokotteiden myötä, kerropa se?

      • >Minne influenssa on kadonnut rokotteiden myötä, kerropa se?

        Influenssa ei tartu niin helposti kuin korona, joten koronavarotoimet ovat nujertaneet sen aika tarkkaan.

    • Anonyymi

      Kysymykseen on ihan yksinkertainen vastaus, sillä rokotekriittinen on KULKUTAUTIMYÖNTEINEN.

      Ihan turhaa plörinää nämä rokotekriittisten jutut!

      • Anonyymi

        Brasiliassa koronakuolleisuus oli 1.1.-19.1. keskimäärin 870 päivässä.

        Pfizerin tehostetta alettiin jakaa 16.2. alkaen yli 100 000 annosta päivittäin ja koronakuolleisuus lähti heti rajuun nousuun.

        1.4.-10.4. koronakuolleisuus oli keskimäärin 2 959 päivässä.

        Pfizerin tehosterokotteet tapavat muutamassa päivässä prosentin saajista. Kun jonain päivänä annetaan noin 200 000 tehostetta, tappavat ne muutamassa päivässä noin 1 500 - 2 500 ihmistä. Juuri näin tapahtuu tällä hetkellä Brasiliassa.

        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/brazil/

        Eikös tuo kuolleisuuden käyrä noudata aika täsmällisesti tuota tapausten määrän käyrää? Väitätkö ihan tosissaan, että kuolleisuus suhteessa tautitapauksiin olisi jotenkin taianomaisesti lähtenyt laskuun jos vain olisi jätetty rokotukset ottamatta? Missä ihmeessä noissa tilastoissa edes näkyy se hetki, jolloin rokotteita on alettu antaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Brasiliassa koronakuolleisuus oli 1.1.-19.1. keskimäärin 870 päivässä.

        Pfizerin tehostetta alettiin jakaa 16.2. alkaen yli 100 000 annosta päivittäin ja koronakuolleisuus lähti heti rajuun nousuun.

        1.4.-10.4. koronakuolleisuus oli keskimäärin 2 959 päivässä.

        Pfizerin tehosterokotteet tapavat muutamassa päivässä prosentin saajista. Kun jonain päivänä annetaan noin 200 000 tehostetta, tappavat ne muutamassa päivässä noin 1 500 - 2 500 ihmistä. Juuri näin tapahtuu tällä hetkellä Brasiliassa.

        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/brazil/

        Höpöhöpö

    • Anonyymi

      Olette kuitenkin vaatimassa ilmaista hoitoa , vaikka virus olisi voitu välttää rokotteella .

      • Anonyymi

        Tuolla logiikalla alkoholin väärinkäytäjiltä ja tupakoitsijoilta ja ylipainoisilta pitäisi myös kieltää hoidot.

      • Anonyymi

        Ei olisi vaan lopettamalla täysin tarpeeton eläinten hyväksikäyttö ja tappaminen.

      • Anonyymi

        Juu, ja varmaan sinäkin hakeudut lääkärin juttusille jos saat hankalia haittavaikutuksia rokotteesta. Kaikilla on oikeus mennä lääkäriin jos on tarvetta.

    • Anonyymi

      Miksi rokotekriittiset eivät halua avata yhteiskuntaa niille, jotka ottavat rokotteen riippumatta merkistä? Miksi kaikkien pitää odottaa, että saat sen suomalaisen nenän kautta otettavan rokotteen? Siksikö että olet itsekeskeinen kaveri, joka vaatii kaiken, muista välittämättä?

      • Anonyymi

        Sen kun avaavat.

      • Anonyymi

        Voin ottaa minkä muun rokotteen tahansa, mutta en Astrazenecaa. Taas huomenna pitävät kokousta, että keille ykkös annoksen saaneille uskalletaan antaa kakkos annos. Ranska ja Saksa eivät anna kenellekään kakkos annosta Astrazenecaa. Että silleen, tuo turvallinen kansanrokote

        "Voin ottaa minkä muun rokotteen tahansa, mutta en Astrazenecaa. Taas huomenna pitävät kokousta, että keille ykkös annoksen saaneille uskalletaan antaa kakkos annos. Ranska ja Saksa eivät anna kenellekään kakkos annosta Astrazenecaa. Että silleen, tuo turvallinen kansanrokote"

        Onhan maita, missä ei kenellekään anneta rokotteita. Eli miksi uskallat ottaa minkään rokotteen tuolla perusteella? Vai onko itsekeskeisyytesi saavuttanut täyden huipun?

        Kyllä olen sen verran itsekeskeinen, juuri eläkkeelle päässyt nainen, että en ota AZ soutaa, huopaa rokotetta, kun ei ole pakko. Minulla riittää rahat ostaa itselleni turvallisempi rokote, kun tulee yksityiselle myyntiin

    • Anonyymi

      Ei minulle ole vielä selvitetty riittävän tarkoin kuinka rokote toimii.
      Otan rokotteen sitten vasta kun olen selvillä siittä tarpeeksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Zonoosipositiivisia eli ei-vegaaneja ei paljon syyllistetä julkisesti.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvä teksti.
        Sitä vanhaa kunnon ajattelua.

    • Anonyymi

      Ei sinun ole pakko kertoa oletko ottanut rokotuksen vai ei.Pidä omana tietonasi äläkä levitä omia aatteitasi.

    • Anonyymi

      Rokotekriittinen saa olla, sillä AZ vaikuttaisi olevan suoranainen itsemurha joillekin, muttei muuten kriittinen, esim. maskien ja joukkokokoontumisten suhteen.

      Kannattaa elää omanlaisessa eristyksessään, suojautua maskein ja desinfiointiainein.

      Mikä pakko on olla lähiyhteydessä muihin ihmisiin? Tuollainen, aikuinen ihminen, joka ei pärjää yksin, on heikko ja selkärangaton äidin pikku vauveli, joka-tattoo-hiekkalaatikolle-leikkiin! Tai mummu ja "pappa" (suomalaisilla ukki, taata, äijä ja vaari) joilla-niin-kovin-ikävä-lapsenlapsia... Eivät osaa mukautua kulloinkin muuttuviin olosuhteisiin.

      Kaikenlaisia suomalaisia...

      • Anonyymi

        "AZ vaikuttaisi olevan suoranainen itsemurha" outs. Olisi pitänyt kertoa ystäville, joiden luona vierailin eilen, että tietävätkö nämä olevansa zombeja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "AZ vaikuttaisi olevan suoranainen itsemurha" outs. Olisi pitänyt kertoa ystäville, joiden luona vierailin eilen, että tietävätkö nämä olevansa zombeja.

        Moni tuttu on jo saanut AZ:n, joten ovat tietämättään kuoleman omia.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Moni tuttu on jo saanut AZ:n, joten ovat tietämättään kuoleman omia.

        Ovatko saaneet jo kakkos annoksen. Ei ole vielä päätetty keille se uskalletaan antaa. Saksa ja Ranska eivät anna kenellekään

    • Anonyymi

      Tarkoituksena on hävittää korona maailmasta tai ainakin länsimaista. Laumasuoja toimii, kun suurin osa kansalaisista ei voi sairastaa koronaa. Mutta mörkönä on rokotesuojan kesto ja viruksen mutaatiot ja viineisimpänä viruksen Bolsonaro-variantti.

    • Anonyymi

      Koska hän toimii eri tavalla eli väärin.
      Tuo vastaus kattaa joka riitatilanteen.

      Ihminen on pääsääntöisesti itsekeskeinen ja ymmärtämätön otus joka ei osaa asettua toisen asemaan tai ymmärtää toisen näkökulmaa.
      Oma mielipide/ toimintamalli on aina se ainoa oikea ja kaikkien tulee toimia samoin hinnalla millä hyvänsä.
      Ahdasmielinen Ihminen Ihminen syyllistää ja demonisoi toisia. Edelleen hän tuntee onnistuvansa kun saa painostettua / pakotettua toiset toimimaan oman mielensä mukaan.
      Tuollainen Ihminen on mielisairas ja häiriintynyt.
      Tuollainen Ihminen on valmis häikäilemättömiin toimenpiteisiin ja on todennäköisesti oppinut sen jo lastentarhassa ja peruopetuksess kiusaamalla toisia.

      En osaa tuon paremmin asiaa selittää. Jään odottamaan vasta-argumenttejä.

      • Anonyymi

        Huono on ymmärtää sellaista näkökulmaa, joka ei halua, eikä edes yritä päästä tästä pandemiasta eroon.
        Kaikki tiedetään, että koronasta on ollut paljon enemmän haittaa ja harmia kuin rokotteesta.

        Jotkut kuitenkin tajuavat että rokotukset eivät välttämättä vähän ajan kuluttua tehoa koska virus muuntuu jatkuvasti ja kehittää uusia variantteja. Eli rokotteilla emme välttämättä pääse koronasta eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono on ymmärtää sellaista näkökulmaa, joka ei halua, eikä edes yritä päästä tästä pandemiasta eroon.
        Kaikki tiedetään, että koronasta on ollut paljon enemmän haittaa ja harmia kuin rokotteesta.

        Rokotteen haitoista on jo tietoa,pidemmällä ajalla ilmenevistä haitoista tiedetään muutaman vuoden kuluttua,toivotaan parasta mutta kun tietää miten mRNA kokeissa on aiemmin käynyt ei hyvältä näytä.Nämä mRNA rokotteet eivät ole koskaan saaneet myyntilupaa nyttenkin ne saivat hätäkäyttöluvan javalmistajat vapautettu kaikesta vastuusta,rohkaisevaa ja luottamusta herättävää,vai mitä.

    • Anonyymi

      Miksi se naapurin ukko ei voisi ottaa rokotetta? Ei oikein ole syytä olla ottamatta, kuten ei ole syytä olla käyttämästä maskia. Nämä ovat yhteiset talkoot ja se on ihan ymmärrettävää että kapinalliset vapaamatkustajat ärsyttää. Ha jatkavat edelleen terveydenhuollon kuormittamista ja kansoittavat tehohoitopaikkoja. Fiksummat maksaa sitten senkin laskun.

      • Anonyymi

        Korvaako joku taho jotain sille naapurin ukolle tai hänen omaisilleen, jos hän saa rokotteesta veritulpan ja jopa kuolee? Ei korvaa. Eikä se naapurin ukko välttämättä vie tehohoitopaikkaa keltään jos ei kuulu riskiryhmään. Enemmistö ihmisistä sairastaa koronan kuitenkin lievänä. Joten järki käteen.

        >Korvaako joku taho jotain sille naapurin ukolle tai hänen omaisilleen, jos hän saa rokotteesta veritulpan ja jopa kuolee? Ei korvaa.

        Jos AZ:stä saa veritulpan laskennallisesti enintään 1/100 000, eipä siihen monta naapurin ukkoa mahdu. On mahdollista, että juuri Suomesta ei yhtään.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Korvaako joku taho jotain sille naapurin ukolle tai hänen omaisilleen, jos hän saa rokotteesta veritulpan ja jopa kuolee? Ei korvaa.

        Jos AZ:stä saa veritulpan laskennallisesti enintään 1/100 000, eipä siihen monta naapurin ukkoa mahdu. On mahdollista, että juuri Suomesta ei yhtään.

        Miksi huomenna taas pidetään kokous, tällä kertaa aiheesta, keille Astrazeneca rokotteen ykkös annoksen saaneille uskalletaan antaa kakkos annos. Saksa ja Ranska eivät anna kenellekään kakkos annosta Astrazenecaa. Ei tarvitse pitää tämmöstä kokousta, jos rokote on turvallinen

        Mediat yms. reagoivat juurikin tällaisten kirjoitusten ja salaliittolaisten vuoksi. Nyt on selvinnyt, että iso osa sivuoireista on keksittyjä, joita ääliöt levittelelevät.

      • Anonyymi

        Kirjoittamasi pitäisi saattaa niiden "kapinallisten vapaamatkustajien" tietoon.

        Itsekin tiedät, missä tauti pahiten jyllää.

        Ne itseään fiksummiksi tituleeraavat ovat aivan omalla toiminnallaan tuottaneet maahamme väestönosan, joka ei piittaa pandemiasta tuon taivaallista. Osa ei edes tiedä, että pandemia on olemassa.

        Syyttäkää itseänne.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Korvaako joku taho jotain sille naapurin ukolle tai hänen omaisilleen, jos hän saa rokotteesta veritulpan ja jopa kuolee? Ei korvaa.

        Jos AZ:stä saa veritulpan laskennallisesti enintään 1/100 000, eipä siihen monta naapurin ukkoa mahdu. On mahdollista, että juuri Suomesta ei yhtään.

        Mutta mutta. Se yksikin on liikaa. Vai antaisitko sinä mielelläsi jonkun läheisistäsi uhrattavaksi lääketeollisuudelle?

      • Anonyymi

        Mistä lähtien ÄO on vaikuttanut verotukseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mediat yms. reagoivat juurikin tällaisten kirjoitusten ja salaliittolaisten vuoksi. Nyt on selvinnyt, että iso osa sivuoireista on keksittyjä, joita ääliöt levittelelevät.

        Viranomainenko levittelee keksittyjä lukuja?
        Katso Fimean vikkoraportti rokotteiden haittavaikutus ilmoituksista.
        6.4.2021 Suomessa 53 rokotteisiin kuollutta,tämä luku Fimean sivuilta,sieltä löytyy muutakin kivoja lukemia joista ei media hiisku,julkaistaan vain ne luvut joilla lietsotaa korona paniikkia

        Tässä juuri kuuntelen klo 8 Yle uutisia, sanotaan. Tänään Thl kokousta, keille Astrazeneca rokotteen ykkös annoksen saaneille uskalletaan antaa kakkos annos. Saksa ja Ranska eivät anna kenellekään kakkos annosta Astrazenecaa. Jotenkin luotan Yle uutisiin. Jess

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mutta. Se yksikin on liikaa. Vai antaisitko sinä mielelläsi jonkun läheisistäsi uhrattavaksi lääketeollisuudelle?

        Ei ole liikaa, koska ihminen ei pysty aivan täydelliseen toimintaan, vaikka toki pyrkii siihen, ja rokotteiden hyödyt ovat tilastollisesti suunnattomasti suurempia kuin haitat.

        Toisekseen AZ:n aiheuttamia aivoveritulppia ei vielä ole Suomessa havaittu, ja ulkomailla ne muutamat keissit kymmenissä miljoonissa rokotetuissa ovat ilmenneet kahdessa viikossa rokotuksesta.

        Tosiaan mieluummin otan läheiselleni riskin vakavasta haittavaikutuksesta kuin sitä valtavasti yleisemmästä vaikeasta covid-taudista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viranomainenko levittelee keksittyjä lukuja?
        Katso Fimean vikkoraportti rokotteiden haittavaikutus ilmoituksista.
        6.4.2021 Suomessa 53 rokotteisiin kuollutta,tämä luku Fimean sivuilta,sieltä löytyy muutakin kivoja lukemia joista ei media hiisku,julkaistaan vain ne luvut joilla lietsotaa korona paniikkia

        >Katso Fimean vikkoraportti rokotteiden haittavaikutus ilmoituksista.
        6.4.2021 Suomessa 53 rokotteisiin kuollutta,tämä luku Fimean sivuilta

        Et kuitenkaan osaa linkittää noihin? Katsos kun minä en tuollaista sieltä Fimean sivuilta löydä.

    • Anonyymi

      Koska rokotevastaiset voivat saada taudin ja joutua tehohoitoon. Heissä voi kehittyä uusi vaarallisempi virusmuunnos. Laumaimmuniteetille on tärkeää, että tarpeeksi suuri osa on rokotettu.

      Itse otin jo Pfizerin koronarokotteen. Olen riskiryhmää 2, joten sain näin aikaisin omassa kunnassamme.

      Pari päivää oli käsi kipeä rokotuskohdan alta, mutta se meni ohi. Ei mitään mullistavia sivuvaikutuksia ollut. Ei se vaaralliselta vaikuta.

      • Anonyymi

        Selvä enemmistö koronaan sairastuneista ei joudu tehohoitoon eikä tarvitse edes sairaalahoitoa. Ja koronan vaarallisia muunnoksia näyttää kehittyvän koko ajan vaikka ihmisiä rokotetaankin. Tavallaan se on loogista, että virus alkaa taistella rokotteita vastaan kehittämällä uusia muunnelmia itsestään pysyäkseen hengissä. Ja mitä rokotteiden sivuvaikutuksiin tulee ne voivat näkyä joko nopeasti tai pidemmällä aikavälillä kuten sikainfluenssarokotteissa, joten siihen ei voi vielä tässä vaiheessa ottaa lopullista kantaa.

    • Anonyymi

      Ei tarvitse olla perähikiän mummoa valveutuneenpi kansalainen kun ymmärtää tämä pakonomaiset rokotustarpeen olevan jotain muuta mitä annetaan ymmärtää.

      • Anonyymi

        Siihen tarvitaankin foliohattumaista mielikuvitusta.

      • Anonyymi

        Mutta tyhmä pitää olla.

    • Anonyymi

      Koska he ovat syyllisiä ylenkatsoessaan ja vaarantaessaan lähimmäistensä terveyden ja hengen.

      • Anonyymi

        Miten niin rokottamattomat vaarantavat lähimmäistensä terveyden? Jos ne lähimmäiset itse ovat rokotettuja, niin eihän heillä ole silloin tartuntavaaraa. Vai eikö rokote suojaakaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin rokottamattomat vaarantavat lähimmäistensä terveyden? Jos ne lähimmäiset itse ovat rokotettuja, niin eihän heillä ole silloin tartuntavaaraa. Vai eikö rokote suojaakaan?

        Rokote suojaa 70-95-prosenttisesti, kuten varmasti tiedät jos luet uutisia.

    • Anonyymi

      Ja sitten tää rokote passi mitä suunnitellaan. Voi huh huh. KAUHU skenaario on että rokote passin omaava voi sitten oireettomana levittää tautia tuolla maailmalla, ja sehän on sitten ihan okei. Kuhan vaan on rokote passi ni missä vaan voi pärskiä eiks nii rokote myönteiset?

    • Anonyymi

      Heitä kritisoidaan, koska ihmiset ovat keskimäärin aivan hemmetin typeriä ja yksisilmäisiä. On aivan tervettä olla vähän kriittinen ja kiinnostunut myös tuon rokotteen taustoista. Myös tämän "pandemian" vakavuudesta ja siihen käytetyistä hoitokeinoista ja varsinkin ihmisen oman puolustuskyvyn vahvistamisesta olisi syytä olla kiinnostunut. Nyt vaan valitettavasti asiasta ei suostuta puhumaan mitään. Osassa asia sentään herättää ihmetystä. Suurin osa massasta sen sijaan ei kykene ajattelemaan sen kummemmin mitään muuta kuin mitä heille valmiiksi pureskeltuna syötetään

      • >Suurin osa massasta sen sijaan ei kykene ajattelemaan sen kummemmin mitään muuta kuin mitä heille valmiiksi pureskeltuna syötetään

        Logiikkanne mukaan tähän massaan kuuluu kansan koulutetuin osa, jossa on vähiten rokotusvastaisuutta. Vähiten koulutettu, jossa on eniten vastustusta, taas on itsenäisimmin ja analyyttisimmin ajattelevaa. Esimerkkinä vaikkapa Teuvo Hakkarainen.

        Jokin tässä pykii. 🤔

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Suurin osa massasta sen sijaan ei kykene ajattelemaan sen kummemmin mitään muuta kuin mitä heille valmiiksi pureskeltuna syötetään

        Logiikkanne mukaan tähän massaan kuuluu kansan koulutetuin osa, jossa on vähiten rokotusvastaisuutta. Vähiten koulutettu, jossa on eniten vastustusta, taas on itsenäisimmin ja analyyttisimmin ajattelevaa. Esimerkkinä vaikkapa Teuvo Hakkarainen.

        Jokin tässä pykii. 🤔

        Koulutus ei kerro mitään siitä kuinka paljon henkilö kykenee hahmottamaan asioita oman erikoisalansa ulkopuolelta. Toki yleensä fiksummat ovat kiinnostuneempia koulutuksesta. Koulutus myös tuntuu sokaisevan monia. Koulutus ei suojaa tyhmyydeltä.

        Koulutus ei myöskään suojaa esim luonnosta vieraantumiselta. Monille näyttää olevan hämmästyttävän hankalaa tajuta, että ihmisiä tosiaan syntyy ja kuolee ihan joka vuosi ja päivä, se on normaalia ja kuuluu elämään.

        Kätevä keino tietysti määritellä kriittisesti ajattelevat heti kouluttamattomiksi perussuomalaisiksi. Itse kun en tuota ryhmää ainakaan edusta.

        Ei huuhaahan uskominen ja arkijärjen pitäminen tiedettä parempana maailman selittäjänä edelleenkään ole kriittistä ajattelua, vaan puuta heinää.

    • Anonyymi

      Ilman kattavaa laumasuojaa virusta ei nujerreta.

      Rokotus pakolliseksi, ellei jo sairastanut tautia. Poikkeukset vain lääketieteellisin perustein. Kuolleisuus koronaan on 1/50 sairastuneista. Lisäksi joka kolmannella on vakavia pitkäaikaisia haittoja.

      • Anonyymi

        IL mukaan A-Z piikin tulppariski 1/200 000. Kuoleman riski pienempi. Ehkä samaa luokkaa kuin yhden lennon riski.

      • Anonyymi

        Laumasuojan hankkiminen tartuttamalla maksaa 2000 kertaisesti ihmishenkiä rokottamiseen verrattuna.

      • Anonyymi

        Kyse on "sodasta". Silloin yhteisön jokaisen jäsenen velvollisuus on asettua riskille alttiiksi.

        Rokotteesta kieltäytyvää voidan verrata rintamakarkuriin. Taudin tahallinen levittäjä on viruksen eli vihollisen kätyri.

      • Anonyymi

        Loppujen lopuksi rintamakarkuri ottaa paljon isomman riskin. Eikä itse edes tajua sitä.

      • Anonyymi

        Rokotuksilla pyritään laumasuojaan. Tämä ei onnistu, jos kovin moni kieltäytyy.
        Muutama vapaamatkustaja siellä menee mukana, mutta koronan tukahduttamiseksi rokotettujen osuus tulisi olla selvästi yli 70 % väestöstä.

        Niin mutta kun näillä rokotteilla ei lauma suojaa tuu, onhan se jo huomattu että rokotettuun tarttuu tauti ihan samanlailla kun rokottamattomiin. Idiootti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on "sodasta". Silloin yhteisön jokaisen jäsenen velvollisuus on asettua riskille alttiiksi.

        Rokotteesta kieltäytyvää voidan verrata rintamakarkuriin. Taudin tahallinen levittäjä on viruksen eli vihollisen kätyri.

        Miten niin rokottamattomat levittävät tautia? Jos on rokotettu, niin on silloin suojassa. Vai eikö rokote suojaakaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppujen lopuksi rintamakarkuri ottaa paljon isomman riskin. Eikä itse edes tajua sitä.

        Sekin nähdään vasta ajan kanssa, kuka on ottanut riskin ja kuka ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        IL mukaan A-Z piikin tulppariski 1/200 000. Kuoleman riski pienempi. Ehkä samaa luokkaa kuin yhden lennon riski.

        Näillä tiedon. Mutta emme tiedä vielä kaikkea. Aika näyttää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta kun näillä rokotteilla ei lauma suojaa tuu, onhan se jo huomattu että rokotettuun tarttuu tauti ihan samanlailla kun rokottamattomiin. Idiootti.

        >onhan se jo huomattu että rokotettuun tarttuu tauti ihan samanlailla kun rokottamattomiin. Idiootti.

        Missäs tuo on huomattu, neropatti?

        Kun 7 prosenttia briteistä oli kertaalleen rokotettu, kuolemia oli 1820 päivässä (20.1.2021).
        Nyt on rokotettu lähes puolet, ja kuolemia 7 kappaletta päivässä (11.4.).

    • Anonyymi

      Onhan niitä monia rokotevastaisia lasten vanhempia.Tauti mikä tahansa.Itsekästä on ajatella ettei rokota lastaan,kyse on kuitenkin toisen elämästä.Siksi lastentauteja on todettu enenmmän nykyään,vihurit,tulirokot ym. Itsepäiset vanhemmat kun ovat änkyröitä.Moni lapsi 50 luvulla jäi rokottamatta ja polio teki rumaa jälkeä.

      • Anonyymi

        Se ”polio” oli DDT myrkytys.

        Vihurit, tulirokot ja vesirokot väheni muutenkin hygienian kehittyessä,
        sisävessat ja jätteiden asiallinen käsittely, eli kunnallistekniikalla.

        Tietynlainen sisäinen protektionismi,
        kadotti rokot, ei rokote.

        Rokote aiheuttaa edelleen post oireistoa,
        josta tällä lääkäriaineksella ei selvitetä.
        Ne ei edes yritä. Haittaa lääkitään oireenmukaisesti toisilla lääkkeillä.

        Lääkärit vahingoittavat asiakkaitaan.

    • Anonyymi

      Rokotepassi kehiin.Kaikki rokottamattomat saavat jäädä lentokentille,kun toiset lähtevät.Kauppoihin ja yleisiin tiloihin vaatimus että on jonkilainen todiste. Tautiset saa jäädä ulkopuolelle.Nyky-yhteiskunnassa kun hyysätään liikaa,se on kommunistihallituksen syytä. Kunnon kuri pitää saada maahan.

      • Anonyymi

        Mihin se lopulta johtaa? Raamatun pedon merkkiinkö? Ei saa ostaa eikä myydä, ellei ota pedon merkkiä. Näinhän siellä Raamatussa lukee.

      • Anonyymi

        Jos ulkomaille matkustaville tehdään virustestaus niin lentokentälle saattaa jäädä myös rokotettu upouuden rokotepassinsa kanssa, korona tarttuu myös heihin vaikka rokotuksen vuoksi eivät saa oireita. Lisäksi nykyinen rokote ei suojaa k-virusmuunnoksilta.

    • Anonyymi

      Rintamakarkurit ovat itsekkäitä. Heitä on turha hyysätä ja paapoa. Sodan aikana käpykaartilainen ei ollut kovin korkeassa kurssissa.

    • On olemassa ihmisiä, jotka eivät voi (terveydellisistä syistä) rokotteita ottaa. Jokainen joka jättää tärkeitä rokotteita ottamatta höpöhöpösyistä on osaltaan heikentämässä suojaa niiltä, jotka rokotetta eivät voi ottaa.

      Ei sillä hirveästi väliä ole, jos joku erakoitunut vanhus jättää rokotteen ottamatta. Mutta sillä on, jos tuo vanhus netissä vaahtoaa ja levittää valheita ja ajaa rokotevastaista agendaa.

      • Anonyymi

        Rokoteasiantuntijat ne jaksavat tarinoida, kuinka rokotelääkityt pelastavat rokottamattomat.

        Samoin kuin useita kertoja tuhkarokonvastaisesti rokotetutkin harjoittivat näitä pelastusoperaatioita. Mutta pelastaessaan päinvastoin tartuttivat vielä muutkin. Näin siis Netanjahun tieteellisyyteen panostavassa Israelissa.

        Rokoteteollisuus asiantuntijoineen on yksi suurimmista virheellisen tiedon välittäjistä. Ihmeellistä tässä on se, että tuo teollisuushaara saa aina kaiken anteeksi, ja sitten sama alkaa taas uudestaan, nimittäin rahanteko.

        Siis kun yhdeksän (9) rokotettua sotilasta sai rokotteesta huolimatta tartunnan vuonna 2018, niin rokotteista pitäisi luopua?

        Odotas. Minäpä etsin sen kohdan jossa luvattiin rokotteiden tarjoavan 100% suojan virustaudilta... Hmm... Hetki menee... Sinuna en pidättäisi hengitystä...

        Opettele edes perusasiat, ennen kuin alat levittämään tuollaista roskaa. Joku vielä uskoo ja jättää rokotteen ottamata.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo virus ole jo läpikäynyt lähes koko väestön, niinkuin muutkin "normaalit" kausi influenssat. Jotkut saaneet oireita, toiset eivät ja heikoimmat kulkeutuu pois kuleksimasta ihan kuin aina ennenkin. Ei elämästä selviä hengissä.

      • Anonyymi

        Meinaat, että kaikki tulisikin rokottaa oikealla viruksella. Siis tartuttaa. Päästäisiin tästä ongelmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaat, että kaikki tulisikin rokottaa oikealla viruksella. Siis tartuttaa. Päästäisiin tästä ongelmasta.

        Saat puolestani ottaa minunkin rokotteeni jos sitä haluat, itse en aio ottaa. Ei minulla ole mitään ongelmaa minkään taudin kanssa. En pelkää pientä flunssan poikasta. Mutta tunnen ihmisiä jotka ovat oikeita tautipanikoijia ja tekevät kaikkensa etteivät tulisi sairaaksi mutta kuinka ollakaan, he ovat yleensä niitä jotka sairastavat ensimmäisinä jonkun kausiflunssan tms.

    • Anonyymi

      Jos ei halua korona "rokotetta" ei tarkoita, että olisi rokotekriittinen.

      • Anonyymi

        Pitäisikö nämä rintamakarkurit sitten tartuttaa, jotta laumasuoja saadaan kattavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö nämä rintamakarkurit sitten tartuttaa, jotta laumasuoja saadaan kattavaksi.

        ”Rintamakarkuri”?

        Jos et nyt ihan jumalaksi heittäytynyt, niin puolijumalaksi kuitenkin.

        Laumasuoja on rokoteteollisuuden voimasana. Se on hyvä vetäistä esiin, mikäli rahat alkavat loppumaan.

    • Anonyymi

      Toivoisin niin kovasti, että annettaisiin ihmiselle lupa, oma päätösvalta ja rauha omaan kehoon ja koskemattomuuteen. Jos sä otat rokotteen se on fine ja jos et ota syystä tai toisesta niin sen täytyy olla ihan yhtälailla hyväksyttävää. Niin kauan kun rokotteet sun muut liittyy vapaaehtoisuuteen ei pitäisi kellään olla nokankoputtamista asiaan ja toisen päätökseen. Ja itse esimerkiksi en voi sille asialle mitään, että mun vaistot huutaa kokoajan tässä rokotteessa ja koronassa olevan paljon mätää vaikka kuinka yrittäisin ajatella miten päin niin mun pää huutaa valtavirtaa vastaan.

      • Anonyymi

        Korona ei taltu ilman laumasuojaa. Laumasuojan hankkiminen tartuttamalla maksaa 2000 kertaisesti ihmishenkiä rokottamiseen verrattuna. Yhteisön etu menee yksilön itsekkäiden tuntemusten edelle.

      • Anonyymi

        " Ja itse esimerkiksi en voi sille asialle mitään, että mun vaistot huutaa kokoajan tässä rokotteessa ja koronassa olevan paljon mätää vaikka kuinka yrittäisin ajatella miten päin niin mun pää huutaa valtavirtaa vastaan."

        Sitä enemmän ne vaistot huutaa, mitä enemmän asioita pähkäilet.

        Miksei esim. tätä asiaa oteta enään huomioon lainkaan. Vai onko kaikki tutkimukset sellaisia että niihin ei voi luottaa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uutta-tutkimustietoa-veriryhma-vaikuttaa-koronaan-sairastumiseen/7779966#gs.y0pavc

        Onko syytä rokottaa vain tasapuolisuuden vuoksi, myötämielestä.

        Yhteisön etu? Palataan asiaan sitten, kun koko laumasuojahypoteesi joutuu ja vieläpä täysin oikeutetusti lekan alle.

        Lääketieteessä on paljonkin sellaista termistöä, jota on kovasti vielä harkittava uudelleen, mitä tuolla oikein mahdettiinkaan tarkoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Ja itse esimerkiksi en voi sille asialle mitään, että mun vaistot huutaa kokoajan tässä rokotteessa ja koronassa olevan paljon mätää vaikka kuinka yrittäisin ajatella miten päin niin mun pää huutaa valtavirtaa vastaan."

        Sitä enemmän ne vaistot huutaa, mitä enemmän asioita pähkäilet.

        Miksei esim. tätä asiaa oteta enään huomioon lainkaan. Vai onko kaikki tutkimukset sellaisia että niihin ei voi luottaa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uutta-tutkimustietoa-veriryhma-vaikuttaa-koronaan-sairastumiseen/7779966#gs.y0pavc

        Onko syytä rokottaa vain tasapuolisuuden vuoksi, myötämielestä.

        Valtavirran puolesta suurin osa huutaa. Rokoteteollisuus lupaa pelastaa ihmiset ja siksi ihmiset lyöttäytyvät rokoteasiakkaiksi. Monista on myös mukavaa olla enemmistön puolella turvassa.

        Ajatelkaapa esim brittilääkäri Wakefieldiä? Kuinka moni hänen asemaansa halajaa. Omantunnon täytyy olla väkivahvan ennen kuin sydän kääntyy kokonaan lasten turvaamisen puolelle. Valitettavasti normilääkäri ei saata kritisoida rokotteita muutoin kuin salaa ja kuiskaten vakioasiakkaalleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Ja itse esimerkiksi en voi sille asialle mitään, että mun vaistot huutaa kokoajan tässä rokotteessa ja koronassa olevan paljon mätää vaikka kuinka yrittäisin ajatella miten päin niin mun pää huutaa valtavirtaa vastaan."

        Sitä enemmän ne vaistot huutaa, mitä enemmän asioita pähkäilet.

        Miksei esim. tätä asiaa oteta enään huomioon lainkaan. Vai onko kaikki tutkimukset sellaisia että niihin ei voi luottaa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uutta-tutkimustietoa-veriryhma-vaikuttaa-koronaan-sairastumiseen/7779966#gs.y0pavc

        Onko syytä rokottaa vain tasapuolisuuden vuoksi, myötämielestä.

        Itse asiassa tuo veriryhmän merkitys voi hyvinkin selittää sen mysteerin, miksi jotkut saavat koronan vakavan muodon ja toiset taas eivät. Ikä ja ylipainokaan ei ole aina selittävä tekijä. Joku urheilullinen ja hoikka alle 30-vuotias voi joutua koronan takia sairaalahoitoon ja potea sairautta pitkään ja joku 60-vuotias ylipainoinen sairastaa taudin lievänä kotonaan. Näitähän esimerkkejä löytyy ja silloin selitys voi olla, että riippuu veriryhmästä.

      • Anonyymi

        Jos se rokotteen ottamatta jättäminen johtuu vain valetiedosta, niin silloin asia on vakava. Infodemia tappaa kuin virus.

    • Anonyymi

      Täällä on tapahtumassa keskitysleiri

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Milgramin_tottelevaisuuskoe

      ”Milgramin tottelevaisuuskoe on yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologi Stanley Milgramin 1960-luvun alussa suorittama koesarja, jossa mitattiin osallistujien halukkuutta totella auktoriteettiasemassa olevan henkilön antamia käskyjä, vaikka ne olisivat epämoraalisia ja epäinhimillisiä. Koehenkilöitä kehotettiin antamaan vaarallisiksi uskomiaan sähköiskuja toiselle ihmiselle. Suuri osa koehenkilöistä suostuikin tähän, mikä on tulkittu auktoriteetin voiman osoitukseksi.”

    • Anonyymi

      Heikko itsetunto ajaa ihmisen vastakkainasetteluun ja syyttelyihin toisten ihmisten kanssa. Tähän eivät auta lait, eivät hyvät tavat. Avuksi tulevat myös voimasanat, joista rokotevastainen ja foliohattu ovat erityisen pidettyjä, samoin hörhö.

      Kaiken takana on kuitenkin rokoteteollisuus ja sen huomattavat erehdykset maailman historiassa. Siis lääketieteelliset hairahdukset. Pakko peitellä tai käy kalpaten.

      • Anonyymi

        Mitä ovat rokoteteollisuuden huomattavat erehdykset?
        Isorokko on hävitetty maailmasta ja monet vakavat taudit voidaan ennaltaehkäistä.
        Ei tarvi kärsiä poliosta, jäykkäkouristuksesta. Voimme elää turvallisesti.

        Tautien häviäminen tekee ihmisistä liiankin huolettomia, luullaan että rokotteet ovat vaarallisia kun ei enää nähdä vakavia tauteja omassa elämässä.

        Rokotehistoriaan massiivisine rokotekampanjoineen on mahtunut kaikenlaista. Tavallinen kansa on ollut tälle massateollisuudelle pelkkää karjaa, jota on ollut helppo ohjata suuntaan jos toiseen.

        Kuka tahansa voi tutustua rokotehistoriaan niin halutessaan, mutta aikaa tuo vie, kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia, eikä vain silloin tällöin silmäiltynä, vaan joka ikinen päivä huolellisesti perehtyen.

        Tällä hetkellä meillä Suomessakin on valtaisa tautien kirjo, enkä nyt tarkoita tätä koronaa, vaan jo ilman tätäkin, näitä vuosikymmenten hillittömien rokottamisten seurauksena ilmaantuneita mielenkiintoisia sairauksia, joita ei osata mitenkään parantaa, ja jotka voisivat herättää paljonkin huomiota, mikäli emme eläisi tässä jatkuvassa rokotehurmoksessa.

        Tuskin mitään muuta lääketieteen osa-aluetta tullaan katumaan enempää kuin rokotteita. Mutta kun maito on jo kaatunut, parempi tunnustaa kaatuminen, ja elää sen kanssa.

        Olen pahoillani. Aiemmin asiaa ei olisi voinut auttaa. Kuinka tilanteiden edetessä rokotteisiin nyt aiotaan reagoida, on tämän ajan murhe. Kullekin ajanjaksolle riittävät omat murheensa.

    • Anonyymi

      "Rokotteen hyödystä ja riskeistä voidaan tehdä päätelmiä vasta, kun kaikki käytettävissä olevat tiedot ovat läpikäyneet tieteellisen arvioinnin osana rokotteen jatkuvaa turvallisuusseurantaa." Näin kertoo THL.

      • Anonyymi

        Näin sanottiin silloin aikoinaan sikainfluenssarokotteestakin. 🤔

    • Anonyymi

      Hyvä on ajatella itsekin asioita. Viranhaltijat toimii ohjeiden mukaan ihan sama mitä siitä seuraa se on heille palkkatyötä. Ovat itsekin rokotettavina. Veritulppia tulee myös palmuöljystä rasvasta ja ihrasta.Ehkäisystä ja hormonituotteista. Nythän on niin että jo rokotettuja on sairastunut muuhun covid muunnokseen ja taas sairastunut on vastustuskykyinen 6 kk mihin tämä laskelma perustuu ei tiedä. Ainahan maapallolla on liskojen tauteja ollut.Tarkoitus on ollut ettei jo muita sairauksia sairastavat sairastuisi tähän virus aaltoon. Nuoret kestää tauteja paremmin kuin vanhemmat. Nuoret myös harrastaa liikuntaa mikä auttaa aineen vaihdunnassa. Ketään ei saa syrjiä minkään syyn takia.

    • Anonyymi

      Rokotteet eivät ole ainoa pakkomielteiden kohde. Potilaat kertovat ällistyttävistä tilanteista lääkärin vastaanotoilla, joissa heitä on vastoin tahtoaan yritetty painostaa milloin mihinkin lääkkeellisiin pakkokokeiluihin. Ihmistä ei koskaan saisi aliarvioida niin pahoin, että hänen ihmisarvoaan ryhdytään mitätöimään.

    • Anonyymi

      Jos kaikki suomalaiset saavat A-Z-piikin, niin on odotettavissa kymmenkunta tästä aiheutuvaa kuolemantapausta. Näille virussodan uhreille voidaan järjestää valtiolliset hautajaiset kunnianosoituksineen.

      • Anonyymi

        Kattavalla rokotuksella pelastetaan kymmeniätuhansia ihmishenkiä. Mutta heidän nimeään ei tiedetä.

      • Anonyymi

        Ei ole. Juuri tuollainen asenne on tympeä. Pitäisikö e-pillerien käyttö kieltää? Ne aiheuttavat sitä mistä nyt vauhkotaan A-Z kohdalla yli 100-kertaa enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Juuri tuollainen asenne on tympeä. Pitäisikö e-pillerien käyttö kieltää? Ne aiheuttavat sitä mistä nyt vauhkotaan A-Z kohdalla yli 100-kertaa enemmän.

        On sanonta "no risk, no fun". Kun toisessa vaakakupissa on nautinto, niin riskit eivät paina mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Juuri tuollainen asenne on tympeä. Pitäisikö e-pillerien käyttö kieltää? Ne aiheuttavat sitä mistä nyt vauhkotaan A-Z kohdalla yli 100-kertaa enemmän.

        Nytkö tämä ehkäisylääkeongelma nostettiin esille, jotta voitaisiin esittää, että onhan meillä vielä suurempikin ongelma käsissämme kuin rokotteet. Eikä rokotteissakaan tämä ongelma muiden ongelmien rinnalla ole kuin pisara meressä, vai olisiko sittenkin mitättömämmäksi taputeltu kerran ajankohtakin on vielä verrattain tuore.

    • Anonyymi

      Ihmiset eivät ymmärrä riskejä. Jos ikäihminen sairastuu koronaan, se on kuoleman riskinä sama kuin kierros venäläistä rulettia. Jos ottaa A-Z-piikin, se on sama kuin yksi lento liikennelentokoneella.

      • Anonyymi

        Ihmiselle on luonteenomaista pyrkiä välttämään riskejä. Elämässä joutuu kuitenkin ottamaan riskejä, vaikka ei tahtoisikaan. Ison riskin torjumiseksi on järkevää ottaa pieni riski.

      • Anonyymi

        Meillä Suomessakin on lukematon määrä ihmisiä, jotka pikku hiljaa ovat alkaneet aivan uudella tavalla ymmärtämään rokotteiden riskejä. Ensin neuvolakäyntien yhteydessä ja sitten näiden lukemattomien influenssakierteiden kera.

        Ja selvennykseksi vielä sen verran, että lopulta päätyneet jättämään valtioille kalliiksi käyneet rokoteuskomukset.

      • Anonyymi

        Eikö ne ikäihmiset ole jo rokotettu. Meidän kylällä ainakin on. Nyt olen yksin nuorempien rokottamattomien kanssa ja kuulun ryhmään 65-69 vuotiaat, enkä aio ottaa Astrazenecaa, hui. Mitä tästä seuraa. Jospa Thl pitää kokouksen huomenna, saan tietää lisää

      • Anonyymi

        Eikö ne yli 70v,jotka ovat karanteenissa, ole jo saaneet eka annoksen jotain rokotetta ja suurin osa riskiryhmistä

    • Anonyymi

      " Yhtä asiaa en tajua. Miksi niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti koronarokotteeseen eivätkä halua ottaa sitä ainakaan seuraamatta ensin tilanteen kehittymistä, syyllistetään niin hirveästi?"

      Ihan melkein kuin insestistä tai sukurutsasta monen mielessä tuntuu olevan kyse, jos rokotetta epäilee.

      Yleensä erään tuttavapariskunnan kanssa on aina mukava tavata ja seurustella, ja toinen heistä on lääkäri. Tämä lääkäri sai suunnilleen raivokohtaiuksen, kun kerroin etten aio ottaa rokotetta. Ei ainakaan ennen vuoden loppua.

      Hän mekasti pitkään, että eletään avaruustekniikan aikaa ja molekyyliteknologiaa, miljoona tutkijaa maailmalla tutkiin koronarokotteita. Ja sitten minä, tavallinen mökin ukko luulen tietäväni paremmin asioita, kuin kaikki maailman lääkärit.

      Ne rokotteet on hänen mukaansa niin hyvin testattu ja tunnetaan, että kaikkien järkevien kansalaisten on syytä ottaa heti rokote.

      Että silleen se korona ja rokotepuoli muuttelee tuttavuussuhteitakin.

      • Anonyymi

        Joitakin ärsyttää, kun tapaa tollon. Ei pitäisi.

      • Anonyymi

        Jokohan ne kaikkien 150 narkolepsialapsen syomalaiset äidit ovat vieneet loputkin lapsensa koronarokotettavaksi?

        Kun perheen yhdelle lapselle tuli jo Elämän Jättipotti. niin voi se tulla vielä toisellekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joitakin ärsyttää, kun tapaa tollon. Ei pitäisi.

        Saamistaan rokotteista johtuenko lääkärit käyvät niin kierroksilla.

    • Anonyymi

      Ihmisillä on koulutustausta huolimatta täydellinen, massiivinen, järjetön suhteellisuudentajun puute. Nyt panikoidaan, että A-Z aiheuttaa, joka 200 000:lle riskin. Eli rokotusjono, jossa on kaksi ihmistä metrillä, on 100 kilometriä pitkä. Heistä yksi saa rokotusoireita. Todennäköisesti muutama saa turpiinsa riitojen takia, jokunen muljauttaa nilkkansa ja joku kaatuu ja lyö päänsä.

      On tämä elämä niin helevetin vaarallista. Ei rokotteita!

      • Anonyymi

        Näin, ja huomenna Thl taas pitää kokouksen, missä ehkä päätetään, keille Astrazenecan ykkös piikin saaneille uskalletaan antaa kakkos annos. Saksa ja Ranska eivät anna kenellekään kakkos annosta Astrazenecaa

    • Anonyymi

      Ilman rokotetta ei saada tappavaa virusta leviämästä ja tappavasta ihmisiä!

      Kriittinen saakin olla ja jokaisen huolen ymmärtää, mutta valheellista disinformaatiota en hyväksy rokotteistakaan, koska niillä on tarkoitus ainoastaan luoda pelkoa ja kenties jopa vastustamisen vuoksi levittää paikkansa pitämätöntä mututietoa.

      • Anonyymi

        Mikään ei estä sinua luottamasta rokotteisiin. Päinvastoin sinua suorastaan yllytetään ja painostetaan ottamaan rokotteita. Mikäli et rokotteille lämpene, joudut paarialuokkaan ja rokotteiden vapaaehtoisuudesta huolimatta sinua vieroksutaan ja paheksutaan heti kun ilmaiset kantasi.

        Jos olet vahva, voit päättää itse. Mutta jos et ole, muut päättävät oitis puolestasi.

    • Anonyymi

      Pitäisiköhän kaikki lääkkeet ja rokotteet kieltää ja poistaa käytöstä, koska lääkkeethän voivat aina aiheuttaa jollekin jotakin harmia ja jopa sairautta.

      • Anonyymi

        se mikä saa epäilyksen aikaan on juurikin että painostus rokotuksiin alkoi jo sika inffulessan aikaan kun kovalla painostuksella yritettiin hoitajat pakko rokotuksiin ja ,nyt tämä muka pandemia ,tätähän on joka kevät ,on lieviä ja kovempia tauteja joka vuosi .tällä kertaa on eri lailla pelottelun kautta painostettu ihmis laumoja korona piikille jopa vanhuksia kuten minuakin lähellä 90v soitto 2 kertaa kotiin jopa illalla myöhään kehoitus piikille niin kyllä vanhakin jo herää että MITÄ ? tämä on! onko UUDEN MAAILMAN alku jollekkin jota muutama harva eliitti sitten joskus toteutuessaan johtavat tätä maailmaa ....ei hyvältä näytä
        se on pitkän ajan suunnitelma !koitetaan muistaa hitlerin aikaa miten se alkoi .

    • Anonyymi

      > Eli rokotusjono, jossa on kaksi ihmistä metrillä, on 100 kilometriä pitkä.

      Todennäköisesti Astra-Zenecan ottamalla säilyy hengissä, eikä tule veritukosta aivolaskimoon. Tämän riskin kanssa voisi elää ja olla.

      Mutta nimenomaan ne 2...5 vuoden sisään tulevat, vain lyhyellä aikavälilllä tutkittujen rokotteiden pitkäaikaisvaikutukset, ne sen sijaan arveluttavat suuresti.

    • Anonyymi

      Itse en aio rokotetta ottaa,ja syynä se että nuita ei ole tutkittu tarpeeksi.En halua että kehooni pistetään jotakin sellaista josta ei ole luotettavaa pitkäaikaista tietoa.Miten oli aikanaan sikainfluessa rokotukset,ja niitä seuranneet narkolepsia tapaukset.Antaa kaikkien kukkien kukkia,mitä se on keneltäkään pois.

    • Anonyymi

      Koronaan kuollut runsaan vuoden aikana Suomessa 888 ihmistä. Korona ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. Rokotteita annettu nyt kaksi ja puoli kuukautta ja vakavia haittoja rokotuksista tullut tänä aikana 593 kpl. Ihan tilastotietoutta.

    • Anonyymi

      " Jokohan ne kaikkien 150 narkolepsialapsen suomalaiset äidit "

      Tarkennetaan tuota lukemaa, oikea lukumäärä Pandemrix-rokotteesta narkolepsian saaneista on 235 lasta.

      – Suomessa Pandemrix-rokotteella tehdyt rokotukset suoritettiin 12.10.2009 - 28.2.2010 välisenä aikana.

      –Ensimmäiset lasten narkolepsiatapaukset alkoiva ilmetä jo helmikuulla 2010. Todennettuja narkolepsiatapauksia ilmeni kuitenkin rokottamista seuraavan 3...4 vuoden aikana.
      https://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/dlk/Narkolepsiat.PNG

      –Oheinen Terveyskirjaston julkistama narkolepsian saaneiden seurantakäyrä loppuu vuoteen 2013. Edelleen silloin, 3 vuotta rokottamisen jälkeen, todettiin 4-kertainen määrä uusia lasten narkolepsiatapauksia vuosittain.

      Rokotteista tulevat mahdolliset jälkiseuraamukset voivat tulle heti, kuten aivolaskimon tukkeumat nyt. Mutta osa seuraamuksista odottaa vuosikausia, ennen kuin ne alkavat tulla esille.

    • Anonyymi

      Siksi ettei hän välitä lähimmäisistään eikä puhalla ns.yhteen hiileen. On vastarannan kiiski. Änkyrä.sellaiset sais laittaa omalle saarelle missä saavat ihan vapaasti ja rauhassa maskittomana ja rokottamattomana sairastua tai olla sairastumatta. Siellähän tehkööt mitä tykkää.suurinosa ihmisistä silti tuijottaa muutakin kun omaa napaa. Siksi. Tuliko nyt tarpeeksi selvästi,että ymmärrätte?

      • Anonyymi

        Itsekäs ajattelee henk.koht omaa kohtaloaan. Mitä väliä jos muutama tai vaikka minä rokotuksesta sairastuu,jos ihmiskunta ympärillä pelastuu. Narskut ne vastaan narskuttaa.

      • Anonyymi

        Ei noin vaan siksi, että kaikki halukkaat eivät vielä ole saaneet rokotetta. Kun tuo tavoite on saavutettu, sen jälkeen rokottamattomat saavat minun puolesta änkyröidä missä haluavat mutta sairaalahoitoon heitä ei sitten pitäisi ottaa. Sairastakoot ja kuolkoot kotonaan kuten tahtonsa kaiketi on.

        Toisaalta ei sitten rokotteesta veritulppia saaneitakaan pitäisi hoitaa sairaaloissa, koska itsehän sen riskin ottivat. Varoitettu oli.

    • Anonyymi

      Aiemmin oli tuo logiikka, että rokotettu on tavallaan pikkusairastanut ja immuuni, joten hän voi kulkea vapaasti sairaidenkin joukossa. Mutta nyt on toinen juttu nääs! Kato, nyt menee niin, että rokotetun voi sairastaa joku ja erityisesti, jos ei ole rokotettu.

      Tosiasiassa rokotettua ottaa päähän se, että joku voi vapaasti mennä ja hän itse rokotettu on joutunut pahan rokotteen ottamaan. Ei siis halua, että joku muu voisi pahalta välttyä. Vielä laajemmassa mittakaavassa on menossa merkkaaminen - rokottamaton joutuu syrjityksi. Myöskin maskit mielestäni vähentävät aivojen hapensaantia ja sitä kautta tulee noita kaupassa hermostumisia. Lisäksi koronaan liittyvä tautikontrollointi ja rajoitukset piinaavat ihmistä ja aiheuttavat hermostumisia.

      Nenän survonta myös pelottaa. Miten kamala tauti siitä tulee, jos limakalvot puhkotaan rikki kerta toisensa jälkeen. Eikö jo joku pysäyttäisi tuon touhun?

      • Anonyymi

        No johan pomppas! On itsekkyys huipussaan! Kaiken koittaa kääntää ja vääntää ettei vaan itse tarviis sitä pahaa rokotetta ottaa. Rokote ei ole paha.ottasin heti jos jo saatavana olisi.en sekuntiakaan miettisi mitään jälkiseuraamuksia.rokote on hyvä! Rokotteen ottajat ovat valistuneita,rakastavia,ihmisiä ihmisille. Mikä siinä sairastumisessa ja kuolemassa on niin kovin pelottavaa? Kiertoon menemme . Olemme joko itsekkäitä,tai epäitsekkäitä. Valinta on jokaisen oma. Jos kuitenkin valitset olla itsekäs.niin ole,mutta älä täällä itke!!

        Ihme vinguntaa. Ei sellaista tarvisi jos oikeassa uskoisitte olevanne,mutta täällä vingutte ja haette jotain oikeutusta itsekkyydellenne. Hävetkää. Ei mene läpi.

    • Anonyymi

      >> Kun tuo tavoite on saavutettu, sen jälkeen rokottamattomat saavat minun puolesta änkyröidä missä haluavat mutta sairaalahoitoon heitä ei sitten pitäisi ottaa. Sairastakoot ja kuolkoot kotonaan kuten tahtonsa kaiketi on.>>

      Koronarokotteet antaa *korkeintaan* 90% suojaustason, ne 10% rokotetuista voivat edelleen sairastua. Suomessakin on jo useampia kymmeniä toiseenkin kertaan rokotettuja, jotka kuitenkin sairastuvat koronaan.

      Yleensä ne sairastujat ovat reilusti ylipainoisia, BMI-indeksit paukkuu jossakin 25...40 hujakoilla.

      Koronasairaanhoito pitää evätä kaikilta suomalaisilta joiden BMI-indeksi on yli 28. Nämä ihmiset eivät ole pitäneet itsestään huolta, ja siksi kallista koronahoitoa on turhaa haaskata heihin.

      • Anonyymi

        Jos vain 10% on altis sairastumaan, niin heillä on kuitenkin hyvä laumasuoja tautia vastaan eikä yhteiskuntaa sen vuoksi tarvitse sulkea ja jättää lapsille hervittävää velkataakkaa perinnöksi.

        Myös tavallisella koronarokottamattomilla on tasan samanlainen laumasuoja olemassa kuin tuolla 10% porukalla, joka on rokotettu mutta ei ole rokotteesta saanut immuniteettia.

        Siis mikäli sellainen "laumasuoja" lopulta edes toteutuu ja kehittyy, korona on yllättänyt tutkijaväen jo niin moneen kertaan.
        Brasiliassa on kaupunkeja joissa 90% asukkaista on sairastanut koronan. Silti siellä puhkea koko ajan uusia koronaepidemioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vain 10% on altis sairastumaan, niin heillä on kuitenkin hyvä laumasuoja tautia vastaan eikä yhteiskuntaa sen vuoksi tarvitse sulkea ja jättää lapsille hervittävää velkataakkaa perinnöksi.

        Viimevuonna Sanna&turmion kätilöt hassasi jo 30mrd € (30 000 000 000 ) ha lisää tulee vielä vuosia.Alkuperäisen suunnitelman mukaan tämä covid huijaus loppuu 3/2025 ,että kyllä sitä velkaa tulee mutta sitä ei makseta,Great Reset.

    • Anonyymi

      SUOMI ON VAPAA MAAAAA ???? Pappa 65 tietää ???? Ota piikki tai et ota !!!! Jos tunnen olevani ns. terve niin miksi ees menisin lääkäriin..... ??????? AI niin vaan Varmuudenvuoksiko kun se NAAPURIKIN kävi.... hah ja hah !!!!!

    • Anonyymi

      Miksi tyhmälle ei saisi sanoa, että hän on tyhmä.
      Halveksin rokotekriittisiä, sillä itse olen iäkäs ison riskin omaava henkilö. Jos sairastuisin koronaan, olisi riskini joutua teho-osastolle iso ja siellä kuoleman todennäköisyys 30-50%.
      Rokotekriittisrt vaarantavat minun elämäni.

      • Anonyymi

        Miten niin? Jos olet itse rokotettu, niin rokotteenhan pitäisi suojella sinua tartunnalta. Vai epäiletkö sitä?

      • Anonyymi

        Rokotettu airastaa koronan vähillä oireilla, näin sanovat asiantuntijat. Eli joka on saanut jo rokotteen, ei sen tarvitse muiden rokotuksista hätäillä

    • Anonyymi

      Kun lukee tätä ketjua, niin moni kutsuu koronorokotteeseen epäluuloisesti suhtautuvia hulluiksi, rintamakarkureiksi, foliohatuiksi, jne. Ehdotetaan, ettei heille tule antaa sairaanhoitoa, jos sairastuvat koronan vaikeimpaan muotoon ja joku jopa ehdotti, ettei rokottamattomia pitäisi päästää edes ruokakauppaan muita "tartuttamaan", vaikka rokotettujenhan pitäisi nimenomaan olla suojassa tartunnoilta. Eikö juuri natseilla ollut tuollainen asenne juutalaisiin eli juutalaiset haluttiin eristää muusta yhteiskunnasta? Kannattaisi kuitenkin huomioida etteivät läheskään kaikki koronarokotteisiin epäröivästi suhtautuvat ole mitään ns. foliohattuja tai mitään periaatteellisia rokotevastustajia, vaan huolestuneita tavallisia ihmisiä, jotka haluavat laskea varman päälle. Uutiset rokotteiden ja veritulppien yhteydestä ja muisto sikainfluenssarokotteen aiheuttamista narkolepsioista ovat tehneet heidät varovaisiksi, vaikka he eivät sinänsä olisi mitään rokotevastaisia ihmisiä. Puhumattakaan siitä kuinka nopealla ja hätäisellä aikataululla nämä rokotteet kehitettiin. Ja jos näille ihmisille nyt sanottaisiin, että et pääse lääkärinhoitoon etkä kauppaan jos et ota rokotetta niin sehän olisi jo kiristystä. Silloin ei voisi enää väittää, että rokotteen ottaminen on muka vapaaehtoista.

    • Anonyymi

      Erittäin harva on rokotevastainen sinänsä. Nyt vaan on tilanne se että KUKAAN ei tiedä onko rokote turvallinen, vai ei. Joten tässä loukataan ihmisoikeuksia kun ei saa itse päättää kieltäytymisestä ilman että siitä tulee myöhempää sortoa tai jopa vainoa.

      • Anonyymi

        Minun puolesta voitte kieltäytyä tai laittaa omaa päätä pensaaseen.mutta ymmärtäkää nyt olla edes hiljaa.aina on aidan alta kulkijoita riittänyt.kun älämölöitte täällä niin kyllä teidätkin ruotuun laitetaan. Pelkureitahan te todellisuudessa olette. Sekin on ymmärrettävää. Älämölöt mahaan ja tehkää omat itsenne happy. Meidän sydämen rakkaus venyy kyllä teitäkin reppanoita ymmärtämään.

        Miksi pitäisi olla hiljaa? Jokaisella tulee olla oikeus sanoa oma mielipiteensä. Vai haluatko rajoittaa sananvapautta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun puolesta voitte kieltäytyä tai laittaa omaa päätä pensaaseen.mutta ymmärtäkää nyt olla edes hiljaa.aina on aidan alta kulkijoita riittänyt.kun älämölöitte täällä niin kyllä teidätkin ruotuun laitetaan. Pelkureitahan te todellisuudessa olette. Sekin on ymmärrettävää. Älämölöt mahaan ja tehkää omat itsenne happy. Meidän sydämen rakkaus venyy kyllä teitäkin reppanoita ymmärtämään.

        Minä kutsuisin kriittisyyttä terveeksi itsesuojeluvaistoksi.

        Tottakai ihmisiä pelottaa tuntematon. Eväättekö sen tunteen ihmisiltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kutsuisin kriittisyyttä terveeksi itsesuojeluvaistoksi.

        Tässä tapauksessa sitä voi kutsua myös tyhmyydeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tapauksessa sitä voi kutsua myös tyhmyydeksi.

        Tulevaisuudessa vasta nähdään, kuka on oikeasti tyhmä ja kuka ei.

      • Anonyymi

        Maailmalla on rokotettu kymmeniä miljoonia. Oletko tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmalla on rokotettu kymmeniä miljoonia. Oletko tyhmä?

        Oletko itse? Sikainfluenssapiikin seurauksetkin tuli esiin vasta lähes vuosi ensimmäisten sikapiikkien jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun puolesta voitte kieltäytyä tai laittaa omaa päätä pensaaseen.mutta ymmärtäkää nyt olla edes hiljaa.aina on aidan alta kulkijoita riittänyt.kun älämölöitte täällä niin kyllä teidätkin ruotuun laitetaan. Pelkureitahan te todellisuudessa olette. Sekin on ymmärrettävää. Älämölöt mahaan ja tehkää omat itsenne happy. Meidän sydämen rakkaus venyy kyllä teitäkin reppanoita ymmärtämään.

        En ole pelkuri, arvostan terveyttäni eikä minua kiinnosta riskeerata sitä jonkun kokeellisella tasolla olevan rokotteen vuoksi. Ymmärrän joutuvani sairastamaan koronan ja hyväksyn sen.

    • Anonyymi

      Täysin asialliset (korona)rokotepolitiikkaa kyseenalaistavat kommentit estetään ja käyttäjätilit blokataan ihan tavallisissa suomalaisissa palveluissa kuten IL, IS, YLE.

      Tilanne isossa maailmassa on vielä pahempi. Sosiaalinen media poistaa ja estää häikäilettömästi alan asiantuntijoiden, professorien ja tohtorien tilejä ja kommentteja.

      Tilanne on yhtä äkkiä edennyt käsittämättömän pahaksi. Älkää luulko että mediassa oleva tieto on täysin puolueetonta.

      On valtava ongelma että normaalia keskustelue ei pysty enää tietyistä aihesita internetin kohtaamispaikoilla käymään.

    • Anonyymi

      > itse olen iäkäs ison riskin omaava henkilö.
      >
      > Rokotekriittisrt vaarantavat minun elämäni.

      No millä tavalla ne rokotteisiin ja niiden sivuvaikutuksiin kriittisesti suhtautuvat ihmiset oikein vaarantavat sinun elämääsi, kerropa se? Sinuthan on nyt rokotettu, ja olet suojassa kaikenlaisilta koronataudeilta, koko loppuikäsi.

      Miksi edelleen siis syyttelet ihmisiä, jotka vain ja ainoastaan suhtautuvat kriittisesti noihin heikosti tutkittuohin rokotteisiin?

      • Anonyymi

        Mitä te pelkäätte? Omaa sairastumista? Omaa kuolemaa? Meille annettiin maapallo josta huolehtia. Ja yhteisvastuu elämästä maapallolla. Kuka täällä pelkää OMAA sairastumista tai kuolemaa! Itsekkäät omaan napaan tuijottajat. Siihenkö kaikki uskonnot maanpäällä kehoittaa?? 😳

        Ihminen joka rakastaa lähimmäistään ei jätä itseään rokottamatta. ei pelkää. Olen puhunut🤗💎

      • Anonyymi

        Jos kaikki olisivat rokotekriittisiä pelkureita , sairaalat oilisivat täynnä koronapotilaita ja oikeasti kriittisesti sairaat jäisivät hoitamatta. Kyllä tässä tilanteessa on ihan oikein, että rokotekriittisilli kerrotaan, mitä me muut heistä ajattelemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen joka rakastaa lähimmäistään ei jätä itseään rokottamatta. ei pelkää. Olen puhunut🤗💎

        Sano tuo sikainfluenssapiikistä narkolepsiaan sairastuneille. Se on vaikea ja parantumaton sairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaikki olisivat rokotekriittisiä pelkureita , sairaalat oilisivat täynnä koronapotilaita ja oikeasti kriittisesti sairaat jäisivät hoitamatta. Kyllä tässä tilanteessa on ihan oikein, että rokotekriittisilli kerrotaan, mitä me muut heistä ajattelemme.

        Totta kai saa sanoa mitä ajattelee, mutta salli myös toisille vapaus kertoa vastakkainen mielipiteensä ja koeta ymmärtää heidän näkemystään, vaikka et samaa mieltä olisikaan.

    • Anonyymi

      Pelkuruus teettää kaikkea.

    • Anonyymi

      " Kuka täällä pelkää OMAA sairastumista tai kuolemaa!"

      Voit ideologianasi sönköttää mitä vaan, mutta kyllä se oma eloonjääminen on joka ikiselle luomakunnan yksilölle prioriteeteista sijalla 1 tai 2.
      Omaa jälkeläistä suojellaan omankin elämän uhalla, mutta muuten oma henkiinjääminen on ykkössijalla.

      Maailma ja luomakunta ja koko ohmisruumiin sisäinen kemia ja sähköiset ärsykkeet, ihan kaikki. Ne kaikki toimii viritettynä tämän ykkösprioriteetin täyttymisen puolesta.

      • Anonyymi

        Puhu omasta puolestas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhu omasta puolestas.

        No kenenkäs puolesta sinä itse olisit valmis kuolemaan? Joku asia on sinulle tärkeämpi kuin oma elämäsi.

        Kerro mikä asia se on? Sekö rokottamisten suuri onnistuminen, vai mikä asia?

    • Anonyymi

      Vain vellipöksy pelkää rokottamista.

      • Anonyymi

        Noin minullekin sanottiin, kun kymmenisen vuotta sitten kieltäydyin sikainfluenssarokotteesta. Näin jälkikäteen ajatellen tein hyvin viisaasti. Enkä koskaan sairastunut sikainfluenssaan.

      • Anonyymi

        Minä pelkään Astrazenecaa, olen 65-69 ryhmään kuuluva, enkä ota tätä rokotetta. Tänään taas uutisoitiin, että Thl pitää huomenna kokouksen, missä on aiheena, keille annetaan AZ ykkös annoksen jo saaneille kakkos annos. Saksa ja Ranska eivät anna kenellekään. Rokote ei ole mielestäni turvallinen, en halua olla se 1 vaikkapa miljoonasta, joka saa tukoksen johonkin kohtaa kehoaan

    • Anonyymi

      Tämä kommentti ei päässyt läpi YLEn eikä Iltalehden artikkelikeskusteluun. Iltasanomiin pääsi, mutta käyttäjätilin kommentointi estettiin.

      Kommentissa ei mielestäni ole mitään asiatonta, kaikki väitteet on tarkastettavissa.

      Onko tässä nyt sellaista tietoa jota pitää erityisesti estää kansalaisten näkemästä?

      ---------------------------------------------

      Maltti on valttia.

      mRNA rokotteita ei ole koskaan ennen hyväksytty ihmiskäyttöön, mutta nyt nämä prototyyppi rokotukset hyväksyttiin tilapäisesti poikkeusolojen perusteella ohi normaalien testausprotokollien. Esimerkiksi ilman eläinkokeita.

      Turvallisuudesta, tehosta ja pitkäaikaisvaikutuksista ei ole olemassa kunnollista tutkimustietoa. (Lähes kaikki tämä tieto on peräisin rokotevalmistajilta itseltään)

      Tehokkuuslaskelmien lähdetietoja ja koejärjestelyjä rokoteyhtiöt eivät ole luovuttaneet.

      Valmistajilla on täysi vastuuvapaus haittavaikututksista. Lisääkö se niiden halukkuutta parantaa rokotteen laatua?

      Lisäksi internetissä on käynnissä ennennäkemätön sensurointiaalto jossa kaikki argumentit rokotusmaniaa vastaan jyrätään pois "valetietona". Kriitikot eivät saa ääntään kuuluviin.

      Kysymyksiä on paljon mutta niitä ei saa kysyä, eikä niistä voi keskustella. Hirveällä voimalla ajetaan tätä rokottamista.

      • Anonyymi

        Niin? Ja mitä sitten? Ei pelota. Toiset todella yrittävät. Tekevät sinunkin elämäsi eteen kaiken mahdollisen. Mitä sinä teet? ?💎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin? Ja mitä sitten? Ei pelota. Toiset todella yrittävät. Tekevät sinunkin elämäsi eteen kaiken mahdollisen. Mitä sinä teet? ?💎

        Sensuuri ei pelota, vai rokote?

        Mitä minä teen, käytän omaa aikaani että ihmiset voisivat thedä perusteltuja ratkaisuja pakotettujen sijaan.

      • Anonyymi

        Ei höpöhöpöjutut ole mitään "kritiikkiä", vaan täyttä soopaa. Ei ole niin, että tässä rokoteasiassa olisi jotain väiteltävää tai kaksi tasavahvaa puolta.

        Virallinen lääketiede on aika yksimielinen rokotteiden suuresta hyödystä ihmiskunnalle. Yksittäiset hörhöt ja valemaakarit vain ovat eri mieltä. Näillä tyypeillä on oma lehmä ojassa. He pyrkivät saamaan lisää kannattajia uskonlahkolleen ja sitä kautta lisää rahaa. Tai asiakkaita vaihtoehtohoidoilleen ja sitä kautta lisää rahaa.

        Luulette, että suuri paha lääketeollisuus vain halua rahaa, mutta nämä rahasta rokotevastaisuutta levittävät eivät pyri hyötymään teistä millään tavalla. Vaikka he vahingoittavat terveyttänne ja vaarantavat henkenne.

        Jossain Aasiassa tutkittiin tiedonlevittämistä. Yksi televisiokanava kertoi koronauutisia vakavammin ja kuukauden aiemmin kuin toinen kanava. Huomattiin, että myöhemmin tiedon saaneet sairastuivat ja kuolivat enemmän.

        Joten valetieto on hengenvaarallista. Älkää uskoko kaiken maailman humpuukimaakareita ja hokkuspokkus-tyyppejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sensuuri ei pelota, vai rokote?

        Mitä minä teen, käytän omaa aikaani että ihmiset voisivat thedä perusteltuja ratkaisuja pakotettujen sijaan.

        Sensuuri ei pelota.eikä rokote. Miksi pitäisi?? ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sensuuri ei pelota.eikä rokote. Miksi pitäisi?? ?

        Jäi laittamatta timantti💎

    • Anonyymi

      Se johtuu siitä että suomessa on tapana kritisoida ihmisiä jotka tekevät asiat eri laill akuin muut. Aina pitöisi tehdä kaikki samoin.
      Ei pidä välittää heistä jotka kritisoi omia pääöksiä, jokainen päättää itse, ja se ei kuulu kelleen miksi tekee erilailla. Anna piupaut ja älä välitä sanomisisista. Sitä he haluavat että pahoitat mielesi. Kritisoi sinä heitä jotka ottaa ja sanoo siitä ,. Jokaisiesella on oma vapaus tehdä mitä tahtoo. Eivät hekään varmaan välitä siitä mitä sinä sanot?!

      JOKAISELLA OIKEUS TEHDÄ MITEN ITSELLEEN ON PARAS.

      • Anonyymi

        Ei ole. Jokaisella on oikeus tehdä vain itselleen mitä parhaana pitää kunhan ei samalla vahingoita muita. Kannattaa kuitenkin muitaa, että tyhmyydestä sakotetaan eikä silloin kannata purnata, kun maksun aika tulee.

      • Anonyymi

        "JOKAISELLA OIKEUS TEHDÄ MITEN ITSELLEEN ON PARAS."
        Oikeus on, mutta kyllä sen käyttäminen yleisen hyödyn vastaisesti on halveksittavan itsekäs teko.

    • Anonyymi

      AIKAA KULUU TOTUUS TULEE JULKI
      lääketiede häpeästä vajoaa maanrakoon yksi toisen perään.
      miten kehtaavat huuhaata pitää totuutena.

      lopussa huuhaata alkaa ahdistaa ja räjähtää omaan massaan.

      • Anonyymi

        Voi voi. Antaa olla. Narskut ei napaansa edemmäs näe. Olen puolestanne pahoillani.

    • Näitä on niin vähän testattu että kuuluvat sarjaan herran haltuun.

      No mulle tuo Jenkkilän versio sopii ja uskallan todellakin ottaa.. Jos tuo on kohtaloni niin olkoon.

    • Anonyymi

      Miksiköhän rokotevastaisessa Japanissa on maailman pienin lapsikuolleisuus, korkeat äo:t ja pisimpiä elinikäodotteita?

    • Anonyymi

      Meitä perussuomalaisia on jo jahdattu ihan tarpeeksi ideologiamme vuoksi. Lopettakaa punikit jo se vaino.

    • Anonyymi

      Pandemia ja virus saadaan kuriin vain sillä että on tarpeeksi kattava rokotus peitto. Jos näin ei oltais tehty muiden aikaisempien tautien kanssa niin voi voi. Ei voi olla niin vaikea ymmärtää realiteetia.

    • Anonyymi

      Voihan se naapurinukko tartuttaa se kwhen vaan.

      • Anonyymi

        Mutta eihän se naapurinukon pitäisi ainakaan rokotettuja tartuttaa, jos rokote kerran suojaa. Voihan hän tietysti tartuttaa toisen rokottamattoman, mutta tämä taas on itse ottanut riskin tulla tartutetuksi joten syyttääkkään ei voi.

    • Anonyymi

      Viimeiseen mieheen vältetään piikkiä.

    • Anonyymi

      Olen tuota itsekkin monelle sanonut...että miksi se olisi uhka sen ottaneille jos joku päättää olla sen ottamatta...logiikka haisee....!

    • Anonyymi

      Varmaanhan se on ajatus siitä, että tilanne helpottaisi nopeammin, jos kaikki ottaisivat rokotteen. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jokainen saa itse päättää ottaako rokotetta vai ei, mutta jokainen kantakoon itse myös vastuun jos tauti leviää kulovalkean tavoin kun ei rokoteta.

      Ihmisten välinpitämättömyys suututtaa suunnattomasti: ei ne kehotukset turvavälien pitämisestä, käsihygieniasta ja maskisuositusten noudattamisesta ole tuulesta temmattuja.

      • Jep..

    • Anonyymi

      >>Jos näin ei oltais tehty muiden aikaisempien tautien kanssa niin voi voi. Ei voi olla niin vaikea ymmärtää realiteetia.>>

      Vuosina 1918–1920 maailmalla, ja Euroopassa ja myös Suomessa riehui Espanjantaudiksi nimetty tauti. Se oli hyvin samantyyppinen, keuhkojen tulehtumista aiheuttava tauti kuin nykyinen koronakin on.

      Mitään rokotteita ei ollut olemassa Espanjantaudin torjuntaan. Kuitenkin tauti on maailmasta kadonnut, itsekseen ja rokottamatta.

      • Anonyymi

        Itse asiassa espanjantaudin virus on yhä luonnon kiertokulussa, mutta huomattavasti heikentyneenä. Kun virus on tavallaan tehnyt tehtävänsä, se heikkenee itsestään.

    • Anonyymi

      Influenssaankin on rokote. Ne jotka sen ottanut, on ottanut ja ne jotka influenssaan ovat kuolleet, ovat kuolleet ilman naurettavuuksiin menevää joukkohysteriaa ja psykoosia. Onneksi lähi- kaveri- ja naapuripiireissä ei ole ainuttakaan hysteerikkoa ja on voinut elää normaalia elämää typeristä rajoituksista huolimatta. Samalla unohtuu koko koronan olemassaolo aivan samalla tavalla, kuin influenssan olemassaolo ennen koronaa.

      • Anonyymi

        Tuosta influenssarokotteestakin sen verran että en ole sitä ikinä ottanut, mutta enpä ole juuri influenssiakaan sairastanut moniin vuosiin. Moni tuttavani on sen ottanut, mutta ovat silti sairastaneet influenssia toisin kuin minä. Näin koronan aikana ne tavanomaiset influenssat ovat mystisesti hävinneet.

    • Anonyymi

      Olen kokenut samaa. Ja tänää olen keskustellut tästä, kun olen monisairas.. Ja jos ottaisin rokotteen, joutuin ottamaan ikäni puolesta Astra Zenecan. Kun jo muutenkin neurologisia ym, sairauksia, niin todella pelottaa ottaa se rokote, kun jo muutenkin kestämistä tässäkin terveyteni tilassa. Voisiko edes saada muun rokotteen, mutta ei. Tuli semmoinen olo et pelotettiin kuolemalla, kun jo nytkin on kipuja kipujen päälle ja monia tutkimuksia. Ja toisekseen jos ei ota kyseistä rokotetta, et saa liikkuakkaan kohta missään, kun ajetaan rokote passin käyttöön ottoa. Sairasta pakottamista. Miksi meille iän mukaan pakotetaan ottamaan huonoin vaihtoehto.

      • Anonyymi

        En minäkään ota A Z:aa. Käyn ostamassa yksityiseltä kunnon rokotteen, kun ne sinne tulee. Siihen asti yritän pärjätä. Tsemppiä. Olen ryhmä 65-69 vuotta. En ole kouluttamaton, enkä tyhmä, ajattelen omilla aivoilla

    • Anonyymi

      Ei rokotetta oo pakko ottaa ei hae ja sillä selvä

    • Anonyymi

      Aamen .

    • Anonyymi

      Ei kukaan syyllistä. Se syyllisyys tulee omasta päästä.

    • Anonyymi

      Kun hengittelee puutervaa niin ei tule tauteja eikä irujaimia. Flunssaakaan ei tule. On muutes vanhankansan konsti. Mummo pyyhkäisi toisinaan tervaa nieluunsa, eikä ollu flunssia!

    • Anonyymi

      Ihminen ei tule toimeen ilman laumaa. Vaaran uhatessa lauman kaikkien jäsenten on altistettava itsensä riskille puolustauduttaessa. Rintamakarkurit ovat itsekkäitä pelkureita ja siipeilijöitä.

      • Anonyymi

        Ei näitä rokotuksia huvin vuoksi anneta. Koettakaa nyt tajuta.

      • Anonyymi

        Kaiken lisäksi yhteisen asian takia otettava riski on häviävän pieni siihen nähden mitä koronaan sairastuminen on yksilölle.

      • Anonyymi

        Paapomisyhteiskunta mahdollistaa kieroutuneen käyttäytymisen. Ainahan voi sitten heittäytyä "rattaille".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken lisäksi yhteisen asian takia otettava riski on häviävän pieni siihen nähden mitä koronaan sairastuminen on yksilölle.

        Älä höpötä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken lisäksi yhteisen asian takia otettava riski on häviävän pieni siihen nähden mitä koronaan sairastuminen on yksilölle.

        Voitte kysyä joskus, että voisiko tuonkin COVID_19 rokotteen saada joskus pillereinäkin. Näyttää pahalta jopa minusta kun pistävät niin syvälle sen piikin olkavarteen?! Olettavasti joskus saa, olettaisin melko monen psyykelääkkeenkin tekevät immuuniksi COVIDILLE.

        Tässä eräs psykedeelinen lumepilleri:" Miten niin?" Eikö ole kyse keuhkokuumeesta? Mutta senkinhän voi sairastaa kuin flunssan... Minun käsittääkseni keuhkokuumekin on vain ärhäkkä flunssa, mutta kyseinen virus kyllästyi elämäänsä jopa lämpimässä ja hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavissa etelämaalaisten ilmastoissakin. Vaikka Suomikin on hygieniaa paljon toitottava maa, ei hygieniakaan ketään pelasta, jos vain sairastuu herkemmin, jossakin hieman sontaisessa paikassa, oli se sitten sisällä tai ulkona, ja jonne kumminkin edes joskus jokainen joutuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näitä rokotuksia huvin vuoksi anneta. Koettakaa nyt tajuta.

        Nyt olit oikeassa,mutta syy saattaa olla toinen kuin luulet,katellaan tämä vuosi lopuilleen josko alkaisi valkenemaan.Vihje:covid-21

    • Anonyymi

      Missä niin sanotaan että korona ei tartu rokotetuilla. Mahdollisesti oireet on lievemmät on kerrottu. Ei se estä tartuntaa. Toinen juttu on se että jos rokottamaton saa koronan ja joutuu vaikka hengityskoneeseen on se todella paljon kalliimpaa hoitoa kuin kotihoito rokotetuilla? Lisäksi voi olla että tehohoitopaikat on rokottamattomien vuoksi niin täynnä ettei mahdu muista syistä, esim. liikenneonnettomuudessa loukkaantuneet saamaan asiallista hoitoa. Yksinkertaisesti tarvitaan kaikkien osallistumista näihin talkoisiin. Voitais jopa puhua rintamakarkuruudesta jollei ota rokotetta.

      • Anonyymi

        Totuus on että enemmistö sairastaa koronan niin ettei tarvitse sairaalahoitoa. On sitten rokotettu tai rokottamaton. Ja koska koronasta kehittyy koko ajan uusia ja ilmeisesti vaarallisempia variantteja, joihin nykyiset rokotteet eivät todennäköisesti tehoa, niin rokotteista huolimatta taidamme elää tässä kierteessä vielä ainakin tämän ja ehkä ensi vuoden.

    • Anonyymi

      Kaiken voi yrittää ymmärtää muttei voi ymmärtää sitä miksi rokotevastaiset täällä vinkuu. Olkaa mitä olette mutta näköjään epäilette itsekkin,kun tarvii täällä itkeä. Ketään ei haittaa muutama luuseri joka hyppii vahvempien siivellä. Olkaa hyvät. Mutta sydämmessänne tuletta tietämään keille tästäkin epidemiasta voitto tulee kuulumaan.Mahtaa teitä hävettää.

      • Anonyymi

        En ole rokotevastainen, enkä vingu. Huomenna kokoontuvat jälleen miettimään, miten nyt eteenpäin, että voidaanko AZ:n piikin jälkeen sittenkin pistää toinen, kolmas ja neljäs piikki jotain muuta kuin AZ.
        Turha ilveillä ja syyllistää niitä jotka jättivät AZ-piikin väliin.

        Mä myönnän, Astra ois jääny piikittämättä. Tuskin oon yksin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole rokotevastainen, enkä vingu. Huomenna kokoontuvat jälleen miettimään, miten nyt eteenpäin, että voidaanko AZ:n piikin jälkeen sittenkin pistää toinen, kolmas ja neljäs piikki jotain muuta kuin AZ.
        Turha ilveillä ja syyllistää niitä jotka jättivät AZ-piikin väliin.

        Niin.ma mitähän siitä hyötyivät? Kerro nyt sitten samalla sekin.

      • Anonyymi

        Äläs turhia intoile, muuntoviruksiin ei tämä rokote tehoa. Lisäksi on ollut juttua, jotta nimenomaan massarokotukset aiheuttavat k-virusmuunnoksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole rokotevastainen, enkä vingu. Huomenna kokoontuvat jälleen miettimään, miten nyt eteenpäin, että voidaanko AZ:n piikin jälkeen sittenkin pistää toinen, kolmas ja neljäs piikki jotain muuta kuin AZ.
        Turha ilveillä ja syyllistää niitä jotka jättivät AZ-piikin väliin.

        Ranska ja Saksa eivät anna kenellekään Astrazeneca kakkos annosta, näin oli tänään lehdessä

    • Anonyymi

      Mitä parempi rokotekattavuus saataisiin, niin sitä paremmin päästäisiin koronasta eroon ja normaaliin.
      Rokotteiden hyödyt ovat suurempia kuin haitat ja sillä selvä.

      • Anonyymi

        Tämähän oli suoraan Thl asiantuntijalta, kun yrittävät epäonnistunutta Astrazenecaa kaupata

    • Anonyymi

      Johan se nyt myrkyn lykkäs!!!

      • Anonyymi

        myrkyn lykkäs ja sitten se vasta lykästää kun joka vuosi 2-3 kerta ja pakotettuna rokote passin myötä...kyllä näitä riittää joka räkä tautiin piikki kun oma immuniteettikin annettaisiin hoitaa tauti ,ehkä ei niin paljon muuntautuneita viruksiakaan olisi kuin nyt on korona rokotusten myötä tullut!

    • Anonyymi

      Koska te olette syyllisiä:
      - valehteluun
      - salaliittoteorioiden levittämiseen
      - vastuuttomuuteen lähimmäisistänne

    • Anonyymi

      Jos ei halua rokotetta, jättää vain ottamatta. Yksinkertaista!
      Alhaista ja sikamaista on sen sijaan levittää huuhaatietoa ja peloittelua rokotuksesta. Hävetkää!!

    • Anonyymi

      Hihhulille on helppo vastaus: "Saatana on DIABOLOS - syyttäjä". Tuo muinainen dinolisko ja esi-isistäme eräs. Ei sillä ole mitään väliä Saatanalle, millä asialla syytetään, ja kuka johdatetaan harhaan, mutta Hänet vangitaan... Vain 800-1000 vuodeksi, mutta en puhu ihmisestä, vaan tarkoitan sitä kiinalaista pilveä.... Jossa - Taivaalla - sekin vieläkin liitelee ektoplasma ja harhakehona.. Älkää pitäkö syyttämistä omana aivontuotteenanne, tarkempi syyllinen kyseiseen käytökseen tulee kyllä ajallaan ilmi. Sitä en menisi vannomaan, milloin tuo alkuperäinen olento muka saisi edes takaisin massallisen kehonsa... Älkää sekoittako siis saatana ja satanisteja, Lucifeerus valontuoja on satanisti - kai vieläkin. Se Etelä-Amerikan patsas silti esittää Jeesusta Rio de Janeirossa, mutta siis New Yorkissa on tuon valkyyrian patsas, ja hän johdattaa monia harhaan... Jeesus ei johdata harhaan, mutta hänen seuraamisensa on silti vaikeampaa tavallisesti... Johtuen siitä, että enemmistö ei maailmassa noudata sanojaan.

    • Anonyymi

      Minua myös ärsyttää ihmiset ketkä kyttää käyttääkö muut maskia vai ei, minua myös ärsyttää ne ihmiset ketkä valittavat siitä jos joku ei rokotetta ota.
      Maskin käyttö on jokaisen oma asia, vähän sama asia käyttääkö jouluna tonttulakkia vai ei.
      Rokote asiat on myös jokaisen oma asia, vähän sama asia juoko joku kahvin mustana vai ei.
      Maski on varsin hyödytön asia koronassa sekä rokote lievittää vain koronan oireita, maski on hyödyllinen vain niille ihmisille ketkä yskii ja aivastelee jatkuvasti, rokotettu myös kantaa koronavirusta ihan yhtälailla kuin ei rokotettu.
      Korona on olemassa ja korona on vaarallinen tauti todella iäkkäille sekä monisairaille ihmisille kuten myös keuhkokuume on heille vaarallinen tauti.

      • Anonyymi

        On se kyllä kaikkia koskeva asia, että tartunnat pysyisi hallinnassa ja lopulta pois keskuudestamme, niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin.
        Koronasta sairaalaan on joutunut nuorempiakin ja Brasilian muunnos myös tappaa nuorempia.

        Mistä sinä tiedät kuinka monta tartuntaa suomessa on päivittäin? Valtaosa tartunnoista on täysin oireettomia ja tuskin oireettomat siellä testeissä käy.
        Itse näen että koronan leviämistä voidaan hidastaa kieltämällä suuret kokoontumiset,pitämällä turvavälit eikä yskitä tai aivastella muita päin. Maskilla ei ole asian kanssa mitäät tekemistä.
        Koronasta on sairaalaan joutunu ihan parikymppisiäkin mutta pitää muistaa se että on erittäin harvinaista että työikäinen ihminen joutuu sairaalaan koronan takia.
        Suomessa on noin 3 miljoonaa työikäistä ihmistä ja sairaalassa tuskin on ollut tuhatta enempää työikäistä sairaalassa koronan takia ja teho-osastolla taidetaan puhua kymmenistä.
        Turhaa paniikkia yrität lietsoa ihmisiin viestilläsi.

        Turhaa välinpitämättömyyttä lietsot ihmisiin viestilläsi.
        Monet tartuntaryppäät ovat syntyneet piittaamattomuuden ja asennevammaisuuden takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kyllä kaikkia koskeva asia, että tartunnat pysyisi hallinnassa ja lopulta pois keskuudestamme, niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin.
        Koronasta sairaalaan on joutunut nuorempiakin ja Brasilian muunnos myös tappaa nuorempia.

        Siihen Brasilian muunnokseen ei muuten ilmeisesti nämä nykyiset rokotteet tehoa. Jos se pääsee leviämään Suomeen niin maskia käytät edelleen sinäkin etkä baariinkaan pääse vaikka kuinka olisit rokotettu. Eli tilanteesi ei silloin eroa mitenkään rokottamattoman tilanteesta.

    • Anonyymi

      Rokotevastaisille elinikäinen maskipakko olisi hyvä asia. 🙂😷👍

      • Anonyymi

        Jos pitää suuta kiinni niin silloin ei pidä käyttää maskia? Luulisi että suun kiinni pitäminen on 100x parempi ja luotettavampi kuin maski.
        Maski vuotaa aina vähän tai jonkin verran mutta suuta jos pitää kiinni niin huulien läpi ei tule yhtään mitään.

        Melko typerää on jättää nenä peittämättä maskia käytettäessä.

      • Anonyymi

        Se vuosien maskipakko voi olla edessä sinullakin mahdollisesta rokotuksesta huolimatta. Koronaviruksesta kehittyy koko ajan uusia voimakkaampia variantteja, jotka omat immuuneja nykyisille rokotteille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko typerää on jättää nenä peittämättä maskia käytettäessä.

        "Melko typerää on jättää nenä peittämättä maskia käytettäessä."
        Maski ei suodata hengitysilmaa vaan maski suodattaa ne pärskeet mitkä lentää suusta vai lentääkö sulta nenästä pärskeitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Melko typerää on jättää nenä peittämättä maskia käytettäessä."
        Maski ei suodata hengitysilmaa vaan maski suodattaa ne pärskeet mitkä lentää suusta vai lentääkö sulta nenästä pärskeitä?

        Maski asetetaan siten, että sillä peittyy suu ja nenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maski asetetaan siten, että sillä peittyy suu ja nenä.

        Niin asetetaan mutta nenä on ihan turhaa maskin alla piilossa koska nenästä ei lennä pärskeitä.
        Maski on vähän sama asia kuin laittaisit nenäliinan suusi eteen kun aivastat.
        Mistä ihmiset on saannu se luulon että maski suodattaa hengitysilmaa vaikka asia ei niin todellakaan ole.
        Valtioneuvosto,thl ja monet tutkimusryhmät on todenneet maskin hyödyttömäksi ja lähinnä kosmeettiseksi kapistukseksi koronapandemiassa.
        Ihmisten pitäisi ymmärtää ihan ensin se että maski ei suodata hengitysilmaa, suodatillinen maski suodattaa hengitysilman.

    • Anonyymi

      Joku täällä ehdotti, että siirretään rokottamattomat johonkin saareen. Olen täynnä kaikenlaisia rokotteita, mutta tätä koronarokotetta kyllä mietin. Haluan kuitenkin mukaan siihen saarelle, vaikka siis en olekaan ns. rokotekriittinen. Tietäisin hyvän saaren, johon ennenkin kuljetettiin ryhmään kuulumattomat. Asukkaita parannettiin alkoholilla. Lopetetaan tämä kinastelu ja mennään me rokottamattomat yhdessä sinne. Siellä ei oltais köyhiä eikä kipeitä ja rokotetut sais olla täällä mantereella omassa erinomaisessa, kaikkia lämmöllä ajattelevassa ryhmässään.

      • Anonyymi

        Niinpä. Ja jos kävisi se pahin vaihtoehto että koronasta kehittyy koko ajan yhä pahempia muunnoksia joihin rokotteetkaan eivät enää auta ja tauti alkaa tappaa porukkaa oikein olan takaa, niin ehkä me saarella eristyksissä olevat onnistumme sinnittelemään hengissä. 😉

      • Anonyymi

        Hyvä. Sinun kanssasi kyllä lähtisin.

    • Anonyymi

      Minulla on ratkaisu tähän korona ongelmaan: jos kaikki ihmiset olis samaan aikaan 20 minuuttia hengittämättä niin korona olis voitettu. Ja samalla päästäisiin muistakin maapalloa saastuttavista ongelmista. Ja koko maapallo pelastuksen. 😁

    • Anonyymi

      Melko samaa uskontohihhulitouhuu mitä oon nähny. Kannattaa varoa mielipiteitä, mitkä vie hengen. Yksi potilaani ei uskonnollisista syistä ottanut verivalmistetta, hän kuoli. Tämä käy, mutta ei pidä yrittää tuota hihhulihommaa soluttaa korona-aikana ulkopuolisiin väärillä faktoilla, hyi

    • Anonyymi

      > ...Siis miksi leimata rokottamaton naapuri melkein hirviöksi?

      Ei mitään järkeä noissa rokotevaatimuksissa, ellei edusta rokotefirmaa.

      On koomista, että nyt uutisissa valtietaan, että ihmiset on ylivaroivaisia, kun samaan aikaan koko maailma on koronan suhteen massiivisen ylivarovainen.

    • Osa epidemiasta on ns herran haltuun, johon emme voi vaikuttaa. Rokotteeseen voimme, siksi olisi tärkeää että kaikki sen ottaisi. Änkyrävastustajat eivät näe omaa napaansa pidemmälle, kun pitäisi ajatella koko maapalloa..

      • pandemiasta..

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä että koronarokotevastaisten ei pidä saada meidän muiden veronmaksajien toimesta verorahoilla maksamaa sairaalahoitoa vaan saisivat maksaa hoitonsa todelliset kulut jotka todennäköisesti ovat 100-kertaiset jos sekään riittää.

      • Anonyymi

        Jos näin ajattelee niin sitten myös jokaisen pitäisi itse maksaa itselleen rokote ja rokotten antajalle palkkio pistämisestä(ellei itse piikitä itselleen sitä piikkiä)

    • Anonyymi

      Mitä useampi ottaa rokotteen sitä nopeammin päästään eroon koronasta.

      • Anonyymi

        Mie en tajuu tät väittämää
        Siis eiks se rokote vaa lievitä oireit eikä se anna mitää immuniteettia eli korona tarttuu rokototeettuun
        Eiks tää tarkota sitä et korona ei mihkää hävii vaa se jää pyörii maapallolle useiksi vuosiksi tai vuosidadoiksi ja siitä tulee luultavasti tavallinen flunssa aalto

      • Tän hetkisellä tiedolla kyllä. Nyt emme voi muuta kuin ottaa rokote ja toivoa parasta..

    • Anonyymi

      Mitä te kaikki täällä vouhkaatte?

      Pandemiahan on siunaus ihmiskunnalle. Planeetta kestää 10 % nykypopulaatiosta, eli meitä on täällä 90 % liikaa.

      Eikös se "ja ilmasto pelastuu" nyt kiinnostakaan enää ketään?

      • Anonyymi

        Sitähän jotkut salaliittoteorikot ovat väittäneet, että koko koronapandemiassa on kysymys hallitsevan eliitin salajuonesta päästä "liikaväestöstä" eroon. Koska väestöräjähdys ja koska ilmastonmuutos. Rokotteet ovat heidän näkemyksensä mukaan vain silmänlumetta, joilla näennäisesti rauhoitellaan ihmisiä koska ei haluta paljastaa heille että tarkoitus hävittää noin 70 % ihmiskunnasta.

    • Anonyymi

      Miksette ole tyytyväisiä siihen että saatte haluamanne rokotteenne?

      Mitä väliä muiden valinnoilla on, ei se vaikuta rokoteturvaanne.

      Omalla kohdalla rokotevuoro olis vasta loppuvuonna. Mutta mietin väliin jättämistä, kun korona ehti jo ensin tulemaan lievänä.

      En ymmärrä, että miksi haluatte tuputtaa rokotteiden ottoa muille, sehän on jokaisen oma valinta!

      Mulle on ihan sama, päättääkö joku ottaa rokotteen, tai päättääkö joku olla ottamatta. Se EI ole multa pois, mitä toiset päättää.

      Kohdelkaa muita niin, kun haluaisitte ITSEÄNNE kohdeltavan, kiitos.

      • Anonyymi

        Varsinainen älynväläytys. Sellaisia nämä rintamakarkurit ovat.

    • Anonyymi

      Hei, jokaisella ihmisellä on onneksi täysi oikeus päättää mitä rokotteita ottaa omaan kehoonsa vai onko ottamatta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on päätetty 29. 1. 2021 että minkäänlaista rokotuspakkoa ei saa olla missään Euroopan maassa. Eikä millään tavalla saa syrjiä rokottamattomia. Minusta on suuresti ihmeellistä, että kukaan ei mahdollisista
      asiantuntioista sano. Enkä ole mistään lukenut, että mitä kuuluisat koronarokotteet sisältävät, jota meihin pistettäisiin. 2:n aineen nimen olen kuullut ja ne ovat Tetanoksietanoli ja Kaliumkloridi. Tietääkseni 17 ainetta on vielä minulta pimennossa. Rokotteista kyllä puhutaan melkein "aivopesun" vahvuudella. Sanon vaan, toivottavasti se on tehokasta " taudin tappamista". Pääasia tietysti on, että tauti kuolee ja suuri osa ihmisistä eläisi vielä rokotustenkin jälkeen.

    • Anonyymi

      Haluan vain sputnik rokotteen ja haluan sen rokotteen oikeaan kankkuuni.

    • Anonyymi

      En oo rokotevastainen. Olin jo testissä kertaalleen koronapositiivinen. Minulla tauti oli lievä, niin en koe tarvitsevani rokotusta. Ja huomaahan sen, että kipeämmin sitä monet muut täällä tarvitsee.

      Typerää on tapella täällä siitä, jos joku ei rokotetta ota, tai että joku sen ottaa.

      Ensinnäkin, monilla ei ole rokotetta edes lähiaikoina saatavilla. Ja toisaalta, sitä rokotteen ottamista ei päätä muut, vaan rokotettava itse!

      Keski- ikäisillä kestänee useita kuukausia, ennenkun ovat kahdesti rokotettuja.
      Lasten rokotteista ei ole mitään tietoa koska ne aloitetaan.
      Ja, todella monet on jo sairastaneet taudin.

      Eli, koittakaas rauhoittua. Stressi, on kohta monella, ja vaarallisempi,ja ennen kun rokote, tai korona.

      • Anonyymi

        Juuri näin.
        Miksi ylipäätänsä kukaan perusterve ottaisi sen rokotteen kun perusterveelle se rokote on täysin hyödytön.
        Rokote on hyödyllinen vain todella vanhoille ihmisille sekä monisairaille.

        Älä hyvä ihminen höpötä!
        Rokote estää tappavan virustaudin tartunnan!!!!!!

        Yhä nuorempia aikuisia joutuu raskaisiin tehohoitoihin koronartartunnan takia ja saavat kenties loppuelämäkseen koronasta vaikeita vaivoja ja sairauksia tai jopa menehtyvät raskaassa tehohoidossa.

        Näinhän se on, kun monet vanhusväestöstä ovat onneksi jo saaneet ainakin yhden rokotteen.

      • Anonyymi

        Rokottamattomat saavat selvitellä ja kärsiä sitten keskenään, kun vaan kaikki rokotteen haluavat saavat sen eivätkä tarvitse pelätä tartuntaa ja päästään vapaammin liikkumaan ja normaalimpaan elämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se on, kun monet vanhusväestöstä ovat onneksi jo saaneet ainakin yhden rokotteen.

        Suomessa on koronan takia ollut tehohoidossa noin 1000 ihmistä ja heistä alle 70 vuotiaita on noin 100kpl joten on erittäin epätodennäköistä että kukaan ihminen joutuu tehohoitoon koronan takia.
        Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta.
        Alle 64 vuotiaita on kuollut suomessa koronaan alle 10kpl.
        Täysin ylihypetetty asia koko korona.
        Rokote ei estä tappavaa tautia vaan rokote lievittää oireita!
        Muutama kysymys minulla olisi...
        Kuinka pitkäksi aikaa rokote antaa suojaa?
        Miten rokote toimii variantteja vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.
        Miksi ylipäätänsä kukaan perusterve ottaisi sen rokotteen kun perusterveelle se rokote on täysin hyödytön.
        Rokote on hyödyllinen vain todella vanhoille ihmisille sekä monisairaille.

        Mitä tarkoitat perusterveellä? Eihän sellaista ole olemassakaan. On vain ihmisiä, joita ei ole riittävästi tutkittu. Keneltä tahansa itseään terveeksi luulevalta voi löytyä vakava sairaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä hyvä ihminen höpötä!
        Rokote estää tappavan virustaudin tartunnan!!!!!!

        Yhä nuorempia aikuisia joutuu raskaisiin tehohoitoihin koronartartunnan takia ja saavat kenties loppuelämäkseen koronasta vaikeita vaivoja ja sairauksia tai jopa menehtyvät raskaassa tehohoidossa.

        Kyllä se on todella harvinaista että ihan nuoria joutuisi tehohoitoihin koronan takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä hyvä ihminen höpötä!
        Rokote estää tappavan virustaudin tartunnan!!!!!!

        Yhä nuorempia aikuisia joutuu raskaisiin tehohoitoihin koronartartunnan takia ja saavat kenties loppuelämäkseen koronasta vaikeita vaivoja ja sairauksia tai jopa menehtyvät raskaassa tehohoidossa.

        Onko sinulla mitään virallista tietoa väitteesi tueksi?
        Korona kuolleiden keskuikä Suomessa 84v ja näistä kuolleista yli 95%:lla ollut yksi tai useampi pitkäaikais sairaus,tiedot löytyy Fimean sivuilta,mistä sinun faktat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on koronan takia ollut tehohoidossa noin 1000 ihmistä ja heistä alle 70 vuotiaita on noin 100kpl joten on erittäin epätodennäköistä että kukaan ihminen joutuu tehohoitoon koronan takia.
        Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta.
        Alle 64 vuotiaita on kuollut suomessa koronaan alle 10kpl.
        Täysin ylihypetetty asia koko korona.
        Rokote ei estä tappavaa tautia vaan rokote lievittää oireita!
        Muutama kysymys minulla olisi...
        Kuinka pitkäksi aikaa rokote antaa suojaa?
        Miten rokote toimii variantteja vastaan?

        Hae:tehohoidon tilannekuva covid-19,pitisi löytyä KYS:s sivu jolta käy ilmi,että vain 544:llä noista yli tuhannesta oli testillä varmistettu korona,loput epäiltyjä sairaalaan teholle .
        Puolittui tuokin luku,mutta se pitää itse etsiä sitä ei mediamme meille kerro,pelkopornoon käy paremmin tuo yli tuhat.Ei tarvitse edes aina valehdella,kertoo vain osan totuudesta ja tätä se on kaikessa korona uutisoinnissa .Etsikää itse tieto,sitä ei teille kerrota kuin valikoidusti.

    • Anonyymi

      Et taida edes tietää, kuka se oli. Silti yrität vääntää...

    • Anonyymi

      Kyllä nyt on niin että kenelläkäön ei ole tähän asiaan mitäön sanomist. Itse saa päättää mitä tekee. Älkööt ihmistä siitä tuomitko

      • Anonyymi

        Rokottamattomathan tartuttavat sitten vain toisia rokottamattomia, joten ei muuta onnea matkaan!

    • Anonyymi

      Rokotteen ottavat vastuulliset ihmiset, jotta saadaan tarvittava rokotesuoja ja saadaan yhteiskunta toimimaan normaalimmin.

      Koronarokotettakaan ei ole kenenkään pakko ottaa, joten voisi maksaa koronasta aiheutuvat kulutkin itse, jos ei rokote kelpaa.

    • Anonyymi

      Aivan samat sanat! Olen myöskin odottavalla kannalla.miten rokote vaikuttaa ihmisiin. En ole koskaan ottanut esim. jokavuovuotista influenssarokotettakaan, enkä ole saanut kun pienen flunssan poikasen.

      • Anonyymi

        Onko sinulla kotivakuutus? Tai jos omistat kiinteistön, niin onko sinulla palovakuutus? Ei niitäkään tarvita ennen kuin vahinko sattuu.
        Sama juttu koronan kanssa: kun pesee käsiään jatkuvasti, käyttää maskia ja pitää min. 2 km turvavälin naapureihin ei ole mitään hätää.

    • Anonyymi

      Se johtuu kuules siitä, että minä haluan palata mahdollisimman pian normaaliaikoihin, haluan matkustella, käydä rock-konserteissa ja elää normaalia älämää, eikä se onnistu ennen kuin rokotekattavuus on vähintää 80%. Suuri rokotekriittisten määrä tarkoittaa sitä ettei rajoituksista päästä koskaan eroon.

      • Anonyymi

        Luuletko todella sen johtuvan vain rokotekriittisistä, ettei yhteiskunta avaudu? Hmm. Luultavasti mediassa aletaan kohta uutisoida tästä uudesta vaarallisesta brasilialaisesta variantista, että se on alkanut leviämään Euroopassa ja kohta hallitus ja THL pitävät taas tiedotustilaisuuksia, että rajoituksia on pakko yhä jatkaa ja maskia pitää yhä pitää eikä ravintoloita voi avata koska brasilialainen variantti. Ja rokotetutkin joutuvat noudattamaan rajoituksia, koska nykyiset rokotteet eivät tehoa tähän varianttiin. Show jatkuu, koska olemme keskellä suurta ihmiskoetta. Tämä on tietysti helppo kuitata pelkäksi tyhmäksi salaliittoteoriaksi, mutta ennen kuin tuomitsette niin seuratkaa tilannetta tapahtuuko näin tässä kevään ja kesän aikana. Tuomitkaa vasta sitten.

      • Anonyymi

        Sorry hemmo,ei tule normaaliaikoja.
        NEW NORMAL ja kenelläkään ei ole enää kivaa .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko todella sen johtuvan vain rokotekriittisistä, ettei yhteiskunta avaudu? Hmm. Luultavasti mediassa aletaan kohta uutisoida tästä uudesta vaarallisesta brasilialaisesta variantista, että se on alkanut leviämään Euroopassa ja kohta hallitus ja THL pitävät taas tiedotustilaisuuksia, että rajoituksia on pakko yhä jatkaa ja maskia pitää yhä pitää eikä ravintoloita voi avata koska brasilialainen variantti. Ja rokotetutkin joutuvat noudattamaan rajoituksia, koska nykyiset rokotteet eivät tehoa tähän varianttiin. Show jatkuu, koska olemme keskellä suurta ihmiskoetta. Tämä on tietysti helppo kuitata pelkäksi tyhmäksi salaliittoteoriaksi, mutta ennen kuin tuomitsette niin seuratkaa tilannetta tapahtuuko näin tässä kevään ja kesän aikana. Tuomitkaa vasta sitten.

        Fiksusti kirjoitettu👍

    • Anonyymi

      Ei rokotetta ole pakko ottaa, itte sinne pitää ilmoittautua, enkä ole huomannut ketään syyllistävän. Eikä rokote suojaa 100% , eikä edes koronan sairastamine, jokainen saa itse päättä muten jännittävästi elää.

    • Anonyymi
    • Korona on poliittinen epidemia. Sillä voi tienata, hajottaa ja hallita.

    • Anonyymi

      Outoa, että tänne tulevat ulvomaan ja osoittelemaan ne, jotka puolustavat ikenet verillä koronarokotuksen ottamista.
      Kuitenkin ketjun aiheena oli se, että kriittisesti rokotteeseen suhtautuvia mollataan, ja miksi näin tehdään.

      • Anonyymi

        Koronarokote! Mikä mainio keino saada yllytettyä ihmiset toisiaan vastaan ja hajoittaa ja jakaa kansaa. Se kuuluisa hajoita ja hallitse!

    • Anonyymi

      Ihminen joka ei välitä omasta eikä lähimmäistensä terveydestä, on alhainen olento ja aivotoiminnaltaan hidas. Koronaan kuolee ihmisiä ja joku vielä kysyy, miksi syyllistetään.

      • Anonyymi

        Miten kuvittelet olevasi fiksumpi kun myös rokotettu voi olla tartuttaja?

    • Anonyymi

      Oman päätöksen pönkittämistä itselleen. Pieni epävarmuus kytee toista syyllistävässä. Kun kovin syyllistää ja haukkuu, niin samalla saa itselleen uskoteltua tehtyään oikean päätöksen piikin kohdalla.

    • Anonyymi

      Herman Göringiltä kysyttiin Nurbergin oikeudenkäynnissä toisen maailmansodan jälkee millä saitte niin suuret määrät saksalaisia hallintaanne? Pelolla vastasi göring hetkeä ennen kuin sai köyden kaulaansa.
      Nyt on ihan samat menetelmät käytössä. Ihmiset ovat menettäneet rationaalisen ajttellukykynsä. ei ole mitään pandemiaa ollutkaa missään. Viime viikolla oli kolmesataa henkilöä sairaalassa Covidiin littyen ja niistä 50 oli teholla.
      Yhtään ketään sairastunutta tai sairautta vähättelemättä homma on sekundaa.
      ensinnäkin RT PCR testi on kelvoton ja Saksalainen virologian professori Michael Drosten on haastettu oikeuteen juuri tämän testin avulla Pandemiakohun luomisesta ostetun median avulla. Sama juristi Reiner Fuellmich Joka poltti Volkkarin päästöhuijauksesta on kanteen takana. Eli Drosten on kusessa ja pahasti.
      Wuhanissa ihmiset ``kaadettiin `` 5'G:n avulla ja se tulee tapahtumaan täälläkin kunhan aikaa kuluu hieman. 5G 60 GHz:n taajuudella erottelee Ferritiinin hemoglobiinista ja happi ei sitoudu vereen joten huono homma ja olo.
      Tämä tlölkki ei ole rokote Usan terveysviranomaisten mukaan vaan lääkinnällinen laite.
      Tähän asti tämä geeniterapia ei ole päässyt elänkokeita pidemmälle joissa kissat ja fretit ovat kuolleet tölkin antaman hurjan immunologisen reaktion sytokiinimyrskyn jälkeen. Hätätilalain mukaan rokotevalmistajalla ei ole mitään vastuita eikä tölkkiä ole testattu rokotteille määrätyillä pecseillä. Tölkki ei anna suojaa tartunnalta eikä estä tartuttamasta? Joten miksi ottaa tämä tölkki joka on vaarallinen ja steriloiva komponentti joka tekee miehistä testottomia piipittäjiä? Hullun hommaa sanon minä!
      https://tokentube.net/v/2776533823/RIKOS-IHMISYYTTÄ-VASTAAN---Rapsodia-fi--tekstitys

      • Anonyymi

        " Pelolla vastasi göring hetkeä ennen kuin sai köyden kaulaansa. "

        Herra Göring ei milloinkaan saanut köyttä kaulaansa. Hermann kaiveli oman kasvovoidepurkkinsa pohjalta syanidikapselin, ja puraisi sen suussansa rikki.

    • Anonyymi

      "Se johtuu kuules siitä, että minä haluan palata mahdollisimman pian normaaliaikoihin, haluan matkustella, käydä rock-konserteissa ja elää normaalia älämää, eikä se onnistu ennen kuin rokotekattavuus on vähintää 80%. Suuri rokotekriittisten määrä tarkoittaa sitä ettei rajoituksista päästä koskaan eroon."

      No kuule niin haluan minäkin. Mutta höpinäsi 80% tarpeellisesta rokotekattauudesta on täysin sieltä syvältä, ja tuulesta temmattu. Luulisi sen jokaisen huomanneen. Joudun silti hakemaan esimerkin Jenkeistä Jo aikaa sitten Texas poisti kaikki kokoontumisrajoitukset, ja maskimandaatit, ja tämä vielä tilantesa, jossa brittimuunnosta oli juuri alkanut löytyä, niin poistivat silti. Seuraus, ei mitään ongelmia.

      Vaatimukset isosta rokotekattavuudesta ovat virologien talkoita oman porukkansa nostamiseksi. Aika ikävällä tavalla ovat toimineeet. Näitten ja joittenkin lääkäreiden kuten Suomesta vaikkapa Lehtosen ja Ruotsalaisen kumartelu on älyttömyydeksi. Ei se ole ollut mikään kaiken tarkoitus.

    • Anonyymi

      Koska lampaat ja joukkohysteriä. Vähän sama kuin miks moni hamstras turhaan vessapaperia silloin aikaisemmin.

      • Anonyymi

        En hamstrannut vessapaperia, mutta itsellä on ainakin tahtotila, että tartunnat pysyisivät kurissa ja lopulta koko korona pois keskuudestamme ihan terveydellisistä ja myöskin taloudellisista syistä.
        Ei kiinnostaisi joutua edes karanteeniin, saati huonommalla tuurilla saada vakavampia oireita.

    • Anonyymi

      Rokotteen toimintaperiaate ei ole tuoda vartaloon koronaviruksen osia, tai heikennetty virus. Se mitä laborantit ovat kehittäneet on muuntaa ihmisen vartalon solut hetkeksi pieniksi rokotetehtaiksi. Tämän ne tekevät käyttämällä muunneltuja viesti-RNA-molekyylejä, jotka normaalisti kuljettavat geneettistä koodia solun DNA:sta sen proteiinia tuottavaan järjestelmään.

      Tässä tapauksessa mRNA ohjeistaa vartaloa tekemään piikki-proteiinia, jota Sars-CoV-2 käyttää soluun pääsemiseksi. Tämä stimuloi vartaloa tuottamaan pitkäkestoisia vasta-aineita virukselle.
      Viesti-RNA-rokotteita on nopeampi luoda, kuin perinteisiä, koska niiden tuotanto ei vaadi virusten kasvattamista, tai viruksen proteiineja elävissä soluissa.
      Modernan koronarokote kehitettiin muutamassa päivässä luomalla oikea mRNA-ketju.
      Lähde: https://www.bloomberg.com/news/articles/2021-03-22/are-mrna-covid-vaccines-risky-what-the-experts-say-quicktake

      Lisäksi Muistakaa, että
      Kasvomaskien tarkoituksena on ainoastaan estää tartuttamasta muita.
      Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11506714

    • Anonyymi

      Koska jos sellanen annetaan SE MYÖS otetaan stna. !!

    • Anonyymi

      Tarkoitat siis kulkutautimyönteisiä?

    • Anonyymi

      Rokotekriittisillä on tutkitusti heikompi ÄO.

      Heillä on taipumus etsiä ongelmaa netin keskustelupalstoilta vaikka nettiä voisi käyttää hyödyllisemminkin kuin kysymällä naapurin Terskalta sähköpostitse onko tämä rokote mulle sopivin.

      No ei oo, sanoo Terska naapurista ja jemmaa pullon portaitten alle.

    • Anonyymi

      Ihme juttuja täynnä, tämäkin ketju. Ei rokotusta ole pakko ollenkaan ottaa nyt. Voi rauhassa katsella, kun uusia rokotteita on tulossa, kun sieniä sateella. Fimean sivuilta voi opiskella rokotteen haitat ja punnita, minkä sitten valitsee. Varsinkin jos jo sairastaa vakavaa tautia, kannattaa olla tarkkana. Kukaan ei korvaa mitään tällaisissa äkkiä kasaan kyhätyissä rokotteissa. Ei se ole mitään rokotevastaisuutta, ihmisen itsesuojeluvaiston on sýytä toimia.

      • Anonyymi

        Ihmisten itsesuojeluvaisto vaan näyttää olevan kovin valikoiva. Viina, tupakka, ylipaino, liikkumattomuus jne, jne. Siihen päälle kaikki ne lääkkeet joita vedetään ohjeista piittaamatta, tai jätetään ottamatta. Ja moni ohjeidenkin mukaan syöty lääke on vaarallisempi kuin rokote, mutta hoidettava ongelma on vielä vaarallisempi, joten lääke syödään. Koronassa ja rokotteessa on kyse tuosta samasta, eli pienemmän riskin periaatteesta. Koronassa rokote on häviävän pieni riski verrattuna sairauden aiheuttamiin ongelmiin, suoriin ja välillisiin.

        Ehkä ongelma on, että rokotteen yhteydessä pitäisi ajatella muitakin kuin omaa itseä. Jos sairauden riski koetaan omalla kohdalla pieneksi, rokotetta ei oteta vaikka sillä suojelisi muita, edesauttaisi yhteiskunnan avaamista ja sitä kautta toisi yhteistä hyvää. Ja koronaan liittyvät riskit eivät ole edes niin pieniä. On todennäköisempää saada veritulppa koronasta kuin rokotteesta.

        Siksi rokotevastaisia ei "katsota hyvällä":
        a) he ajattelevat itsekkäästi.
        b) riski on olematon verrattuna kaikkiin niihin muihin riskeihin mitä otamme päivittäin => itsekkyyteen ei ole edes mitään järkevää perustetta.

        Viina, tupakka, ylipaino, liikkumattomuus jen eivät tartu, vaikka leviävätkin vähä-älyisten keskuudessa. Niitä vastaan riittää rokotukseksi käydä kolmannen asteen koulutus tai hankkia vastaava sivistys ilmaiseksi kirjastosta.

        Eikä noita vastaan tulekaan rokottaa, muuten persuja ja rikollisia ei harvenna enää mikään. Tasapaino järkkyy ilman luontaisia vihollisia.

    • Anonyymi

      MIETIPPÄ SITÄ !

    • Anonyymi

      Koska rokotevastaiset toimivat viruksen mutaatioiden kehtona. Heissä kehittyy uusia kantoja jotka voivat tarttua jo rokotettuihin. Samoin he kuormittavat terveydenhoitoa itseaiheutetulla sairastumisillaan estäen esim. Autoonnettomuuksissa sattuneiden vammojen hoidon. Heidän takiaan myöskään rajoitteita ei voi poistaa. Rokottamattomat pitäisi merkitä näkyvällä merkillä joka varoittaa muita ihmisiä kun vapaaehtoinen viruslinko lähestyy. Myöskään saisaanhoitoa ei heille tulisi antaa. Eli kun kieltäydyt rokotteesta, siirryt myös täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

      • Anonyymi

        Minulla mennyt luottamus suomen terveydenhoitoon totaalisesti jo muutenkin. Vähä ällisiä paskanpuhujia, valehtelijoita invaliidiksi väsääjiä sattui kohdalleni.

      • Anonyymi

        Sinähän kannatat näköjään natsien meininkiä. Seuraavaksi varmaan ehdotat keskitysleirejä.

    • Anonyymi

      Uutisissa nyt...... Asiantuntijoiden mukaan niin suuri osa eteläafrikkalaisista on saanut tartunnan, että luonnollinen immuniteetti rajoittaa viruksen leviämistä.
      Tartunnat ei oo vähenryny rajoitusten tai rokotusten vuoksi, vaan luonnollisen immuniteetin, jonka saaneet sirastamalla.

      Suomessa käy samoin, monet on jo sairastaneet. Kiitos heille!

      • Anonyymi

        Ne jotka ovat sairastaneet kiina-koronan ovat sairastuneet mm. brittimuunnokseen. Moni rokote taas ei suojaa etelä-afrikkalaiselta muunnokselta.

        Brasialaine Bolsonaro-muunnos on olla todella kriittinen versio, kun mietitään seuraavia aaltoja.

        oma immuniteetti paras jos ei pilattu rokotteilla.

      • Anonyymi

        "Asiantuntijoiden mukaan niin suuri osa eteläafrikkalaisista on saanut tartunnan, että luonnollinen immuniteetti rajoittaa viruksen leviämistä"

        Tai sitten ei rajoita, vaan sitä rajoittaa jokin muu tekijä.

        Laumaimmuniteetti ei näytä pysäyttävän kulkutauteja juuri koskaan, saati että hävittäisi niitä. Muutenhan isorokot ja ebolat olisivat jo täysin tuntemattomia sairauksia. Tai siis isorokko onkin, koska se hävitettiin rokotuksin.

        Laumaimmuniteetin osuutta on vaikea arvioida, sillä sen syntyyn vaikuttavat myös kaikki muut taudin leviämiseen ja tarttumiseen vaikuttavat tekijät. Niinpä myös taudin aiheuttama laumasuoja syntyy sitä nopeammin, mitä enemmän muita keinoja käytetään. Eli sekin siis juuri päinvastoin kuin viinanhimossaan tärisevät kapakkapersut ja ruotsinkieliset luonnonmukaiset kirjoittelevat.

    • Anonyymi

      Mitä olen netissä nähnyt, rokotevastaiset siellä meteliä pitää ja julkaisevat kilpaa toinen toistaan kammottavampia videoita kuvitelluista haitoista. Rokotetut tai rokotemyönteiset ovat ihan hiljaa sinne asti, kun nämä rokotevastaiset "asiantuntijat" aloittavat haukkua ja syyllistää.

      • Anonyymi

        Rokotteista vahingoittuminen on tavattoman iso asia ihmiselämässä, koko perheessä, suvussakin. Valitettavasti rokoteteollisuuden käsittämättömän vahvan aseman vuoksi ihmiselämällä ei ole enää samaa merkitystä kuin aiemmin.

    • Anonyymi

      Rokotteet eivät toimi ihan noin. Rokotteilla hankitaan kansanterveyttä, vaikka mikään rokote ei takaa yksittäiselle rokotetulle varmaa suojaa. Rokottamaton naapuri altistaa siis rokotetunkin naapurinsa jonkinasteiseen vaaraan. Lisäksi, kun enemmistö on rokotettu, epidemia ei voi edetä. Jos tätä "rokotekriittisyyttä" on paljon, rokote alentaa kyllä tautiapausten määrää tai taudin vakavuutta rokotettujen keskuudessa, mutta ei pysäytä jatkuvana käynnissä olevaa epidemiaa ja johtaa siis myös rokotettujen sairastumisiin enemmän kuin jos epidemia olisi pysäytetty. Lisäksi, mitä enemmän virusta on liikkeellä, sitä enemmän sillä on mahdollisuutta mutatoitua ja väistää rokotesuoja. Yksilönvapaudet antavat kaikille vapauden tehdä päätöksiä myös asiosta, joita ei itse ymmärretä. Rokotukset ovat aihe, jossa pieni piiri levittää tätä "kriittisyyttä" eli epätietoa tarkoituksenaan vahingoittaa yhteiskuntia. He hyväksikäyttävät järjestelmiimme sisäänrakennettua oikeutta tehdä yksilöllisesti päätöksiä myös oman edun ja oman ymmärryksen vastaisesti. Motiivit ovat saman tapaiset kuin muullakin sabotaasilla, ilkivallalla, terrorismilla tms. yleisellä vahingonteolla, jotka kohdennetaan koko kansaan tai kansanosaan, ei valittuihin yksilöihin.

      • Anonyymi

        "Lisäksi, mitä enemmän virusta on liikkeellä, sitä enemmän sillä on mahdollisuutta mutatoitua ja väistää rokotesuoja"

        Juuri tästä syystä korona tulisi ehdottomasti hävittää koko maailmasta. Siihen tarvitaan rokotteita, mutta myös keinoja, jotka tekevät yhteiskunnista kulkutautikestävämpiä.

        Media elää katastrofeista, me muut emme niitä tarvitse.

    • Anonyymi

      On varmaan paljon muitakin asioita, joita et tajua ja jotka normi-ihmettelijät kyllä tajuavat.
      Jos joku on piikkikammoinen, eikä uskalla ottaa rokotusta, niin mikäs siinä, jos vain suojautuu annettujen ohjeiden mukaan.
      Mutta jos joku on vaikka saliittoharhojen riivaama ja lähtee kieltoja ja turvamääräyksiä uhmaten muiden samankaltaisten kanssa kaduille hihhuloimaan, niin kallonkutistajalla olisi näissä työmaata.

    • Anonyymi

      Jees. Nykyään saa uskoa maan olevan pannukakku ja jättää korote ottamatta niin ei muutu steriiliksi. Myös isorokolta ja tubilta kannattaa olla suojautumatta. Ei muutu steriiliksi. Kannattaisiko lukea vähän vähemmän seiskaa jne. Voi sentään. Ai niin. Jätä turvavyö auki, jos naapuri jo pitää kiinni. Tämän tason juttuja.

      • Anonyymi

        Onneksi lasten tubirokotuksista päätettiin luopua, mutta valitettavasti ei ennen kuin vakavia sairastumisia ja kuolemantapauksia alkoi tihkua julkisuuteen.

        Kyllä terveydenhoitohenkilökunnankin, etenkin THL:n tasolla, pitäisi luopua rokotteiden käytöstä huomattavasti ennen kuin koko karmeus lävähtää silmille.

        Isorokko on ollut ainoa oikeasti pakollinen rokote maassamme. Vieläkin on järkyttävää lukea tuon aikaisista ko rokotteen haitoista, sokeutumisesta ym.

    • Anonyymi

      Koska kulkutautimyönteiset rokotusvastaiset eivät osallistu laumaimmuniteetin luomiseen. Kaikki eivät voi ottaa rokotetta (vakava kananmuna-allerginen ystäväni) ja lapseni esim. eivät rokotetta saa ottaa. Rokottaminen on ennen kaikkea muita ihmisiä varten, vaikka kyllä omaa rokotusta itsekkäästi odottelen etten sairastuisi.

      • Anonyymi

        Paradoksi on, että luultavasti ihmiset, jotka saavat vakavia oireita rokotteesta, ovat myös altteimpia saamaan taudin vakavan muodon ja kuolemaan siihen.

        Siksi on nimenomaan tärkeää, että rokotuksen ottavat juuri muut kuin todellisiin riskiryhmiin kuuluvat ja taudin torjunnassa keskiössä tulee rokotuksista huolimatta olla taudin leviämisen estäminen.

    • Anonyymi

      Nummelassa tapahtunutta. 36 vuotias perusterve lähihoitajakaveri sai astran rokotteen. Viikon päästä siitä toinen puoli kehoo halvaantunu ja menettäny näkönsä. Ollu siinä tilassa jo viikon hospitaalissa ja sanovat nyt että loppuikänsä saa syödä jotai nappeja sen vuoksi. Myös toinen lähihoitaja Nummelassa sai astran rokotteen ja hänkin halvaantu osittain. Facebookista poistettiin heidän tekemä varoitusvideo "disinformaationa". Voisiko joku laittaa jo THL:än vastuuseen Astran tunkemisesta ihmisille?? Terveydenhuollossa työskenteleviä estetään puhumasta kyseisestä rokotteesta julkisesti.

      • Anonyymi

        Kiitos, todella tärkeä tieto!!!Tuokaa hoitajat anonyymeina julki näitä tapauksia, tämä piikkihulluus on saatava loppumaan- ihmiset ovat massahysterian valassa eivätkä enää ajattele selkeästi. Kaikki mitä virallisen totuutena tuputetaan,menee läpi ja haittavaikutuksista ei vastaa kukaan- itse olen kieltänyt kaikki rokotteet koronaan liittyen niin itseltäni kuin lapsiltanikin- jos yrittävät viedä väkisin, sen jälkeen tietävät yrittäneensä. Lapset on otettava pois koulusta, jos tämä maski-asia tulee pakolliseksi- HUS-johtavat lastenlääkärit ja asiantuntijat ovat tyrmänneet ala-koululaisten maskinkäytön täysin,asiasta uutisoitu ulkomaita myöten ja Vihti ottikin aika-lisän ilmeisesti tästä syystä pikkulasten maski"pakossa"-ei siinä,enme olisi tätä typerää suositusta noudattaneet missään nimessä muutenkaan.

        AP tässä.

        Huomauttaisin että Pfizerin rokote on turvallinen (joskin kuolemia on seurannut kun rokotetta on annettu maailmalla liian heikossa kunnossa oleville vanhuksille, ja ovat kuolleet rokotteesta aiheutuneeseen kuumeeseen. Puhutaan niin huonossa kunnossa olevissa että kuolevat kuumeeseen tuli se sitten mistä vain. heidän kohdalla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin jättää rokote antamatta).

        Tässä suututtaa että Suomessa koitettiin TAAS KERRAN säästää muutama euro ja ostaa pskin mahdollinen rokote (tämä oli jo tiedossa etukäteen) ja toitottaa "hyödyt suuremmat kuin haitat" ja astra on niittänyt meidän oman terveydenhuollon työntekijöiden keskuudessa jo todella paljon tuhoa ja pilannut monet elämät. Asiasta julkisesti puhuminen tuo POTKUT.

        Useita rokotteita on tilattu ja sitä mitä tähän mennessä maahan on saatu, on sitten laitettu.

      • Anonyymi

        Tein tilin iltasanomiin reilu viikko sitten,yksikään kommentti ei ole mennyt läpi sensuurista ja vain sen takia että laitoin nimimerkiksi
        "mRNA geeniterapia" STASI meininkiä !
        Kokeilkaa itse esim. lärvikirjassa laittaa jotain korona kriittistä niin sensuuri iskee !

      • Anonyymi

        Koronarealistit com sivusto on blokattu ulos netistä kokonaan viime viikolla.
        Millä lie uhkailtu palveluntarjoja Bluehost estämään sivusto?

      • Anonyymi

        Eli kyseinen hoitaja saanut siis aivoveritulpan ja joutuu käyttämään verenohennuslääkkeitä kuten kaikki, jotka saavat veritulppia. Hän olisi saattanut saada tulpan joskus myöhemmin elämässään, joten rokotus ehkä vain korvasi terveitä elinvuosia sairailla, tosin ehkä suurenkin määrän.

        Mikäli kyseinen hoitaja olisi saanut koronatartunnan, sekin olisi mitä todennäköisemmin aiheuttanut hänelle tukoksia, luultavasti laajemmin kuin rokote ja aiheuttanut siten vielä pahemman invaliditeetin. Ehkä, mutta kuitenkin oletettavasti.

        Edelleen paras keino taistella kulkutauteja vastaan on jo Raamatun tuntema keino: tukahduttaa ne eristämällä ja karanteenein. Tyynenmeren maat, jotka tekivät niin, kärsivät vähiten taudista ja tulevat kärsimään vähemmän myös rokottamisen sivuvaikutuksista, koska heillä ei ole kiirettä rokottaa ja voivat hyvin jättää osan väestöstä rokottamattakin.

        Talous sitä ja talous tätä, eläkepommi, työvoimapula, verohaarakiila ja muut idiootit tulisi sijoittaa itsenäisen vapaan yrittäjän Jukka Ojaharjun proomuun ja ajaa keskelle Itämerta keskellä yötä... ja aika moni ongelma ratkeaisia ihan vaan sillä ja vielä enemmän ongelmia jäisi syntymättä tulevaisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein tilin iltasanomiin reilu viikko sitten,yksikään kommentti ei ole mennyt läpi sensuurista ja vain sen takia että laitoin nimimerkiksi
        "mRNA geeniterapia" STASI meininkiä !
        Kokeilkaa itse esim. lärvikirjassa laittaa jotain korona kriittistä niin sensuuri iskee !

        Länsimaiden "sananvapaus"... = kommunisteja saa (ja pitää) arvostella.

        Mediat ovat muuttuneet naurettaviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronarealistit com sivusto on blokattu ulos netistä kokonaan viime viikolla.
        Millä lie uhkailtu palveluntarjoja Bluehost estämään sivusto?

        Käykää osoitteessa: koronarealistit.NET- laitettu pystyyn jo uusi sivusto entisen tilalle :)

    • Anonyymi

      Vyöruusua kovasti rokotetut valittavat.

    • Anonyymi

      Mä en meinaa ottaa rokotetta. Ei siksi että se olisi jotenkin täynnä jotain salaliittoteorian mikrosiruja tai muita minun mielestäni riski on vaan isompi kuin hyöty. Vieras aine huonosti tutkittu elimistössä jälkiseurauksia ei tiedetä ne nähdään ajan kanssa. Otan sen riskin mieluummin että saan koronan johon ei suurin osa ihmisistä kuole samoin kuin flunssaankaan. Ei ole pelkoa tai vihaa olla eri mieltä.

    • Anonyymi

      Asiantuntijat ja viranomaiset sanoo mitä käsketään ja mitä tarvii että työpaikka ja ilmapiiri säilyy. Ainoa puolueeton osapuoli on rokotteen saaja.

      Kun jotain haittoja tulee ilmi, Viranomaisten ei ole mahdollista mennä sanomaan että "Oltiin väärässä", sillionhan ottaisivat vastuun haitoista. Yksin ovat vaivojensa kanssa ne joille jää lyhyt tikku tässä maailmanlaajuisessa ihmiskokeessa.

    • Anonyymi

      Kylläpäs onkin aikamoista syyttelyä tässä ketjussa. Ei heti uskois, että kysymyksessä on rokotteen kohdalla vapaaehtoisuus. Millonkas se laiva sinne saareen lähteekään.

    • Anonyymi

      Ei minua haittaa pätkääkään, jos naapurin ukko ja moni muu haluaa jättää koronarokotteen ottamatta. Sitä nopeammin minä nuorehkona, riskiryhmiin kuulumattomana työikäisenä puolestani saan oman rokotteeni. Jos naapurin ukko ja moni muu rokottamaton sitten kuolee tautiin, niin omahan on asiansa.

      • Anonyymi

        Niin tai sitten siinä käy niin että naapurin ukko ja muut jotka ei ota rokotetta ei saakkaan koronaa eikä rokotteesta aiheutuvaa jotain muuta sairautta.

      • Anonyymi

        Sama täällä! 😁

        Nyt vain kaikki kilvan jättämään rokote ottamatta, niin minä saan nopeammin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai sitten siinä käy niin että naapurin ukko ja muut jotka ei ota rokotetta ei saakkaan koronaa eikä rokotteesta aiheutuvaa jotain muuta sairautta.

        Miksi sen pitäisi haitata työikäistä riskiryhmiin kuulumatonta rokotuksen ottajaa? He ovat laumasuojassa ja kenties välttävät komplikaatiot sillä että työikäinen ottaa itselleen haitattoman rokotteen.

      • Anonyymi

        Kysynpä sinulta, kuinka moneen kertaan ajattelit käydä hakemassa aina uuden rokotteen? Virus mutatoituu ja puoli vuotta sitten otettu rokote ei enää tarjoa suojaa seuraavaa muotoa vastaan, vaikka eihän tämä ihmisokoe sitä tee missään muodossa muutenkaan: ei estä tartuttamista, kantamista,levittämistä,sairastumista-korkeintaan lievittää oireita,jos sellaisia edes kenellekään riskiryhmien ulkopuolella oleville tästä höpönpöpöstä tulee. Juuri sinun kaltaisesi lauma-määkijöiden vuoksi tämä maa on täysin suossa.

    • Anonyymi

      Mykkäsnatsismia, hätäisimmillä on kiire jonnekin.

    • Anonyymi

      Jokunen kirjoitteli, että tehohoito kiellettäisiin rokottamattomilta, ettei verorahoja tuhlattaisi heihin. Mitäs nyt sitten siihen sanotaan, kun nyt on jo kuudelle myönnetty verorahoistamme korvaus rokotteen tuottamista haitoista.

      • Anonyymi

        On kuitenkin tainnut palaa enemmän rahaa koronapotilaiden tehohoitoon kuin koronarokotusten haittavaikutuskorvauksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kuitenkin tainnut palaa enemmän rahaa koronapotilaiden tehohoitoon kuin koronarokotusten haittavaikutuskorvauksiin.

        Toistaiseksi varmaan, mutta tilanne voi muuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kuitenkin tainnut palaa enemmän rahaa koronapotilaiden tehohoitoon kuin koronarokotusten haittavaikutuskorvauksiin.

        Vertaus on siinä mielessä huono, että rokotteita on annettu vasta pienen aikaa. Kukaan ei tiedä, mikä tulevaisuus rokotettujen kohdalla tulee olemaan ja kuinka laajalti he tulevat tarvitsemaan tehohoitoa sekä korvauksia.

    • Anonyymi

      Suomessa on todettu reilut 80000 koronatapausta ja yli 800 on heittänyt taudin takia lusikkansa nurkkaan. Rokotteita on annettu n. 1.1 miljoonaa, ja ehkä pari on kupsahtanut rokotteen takia.

      Taidanpa ottaa rokotteen, kun oma vuoroni tulee.

      • Anonyymi

        Tuskin kukaan vielä tietää, onko yksikään kuollut rokotteeseen. Suomessa rokotteen saamisen jälkeen on kuollut 53 ihmistä, mutta ehkä myöhemmin tiedämme, onko syy ollut rokote vai jokin muu.

        Juurikin näin.

      • Anonyymi

        Mä näe taas että murto osa on heittänyt lusikkansa nurkkaan ja pääasiassa vanhuksia koska nuoremmat ei ole noudattanut rajoituksia. Se näyttää olevan yllättävän vaikeaa monelle tajuta että maski päähän käsidesiä käsiin käsien pesut ei ängetä iholle ei mennä vanhustentaloon ei matkustella ei kokoonnuta mihinkään. Jos jokainen olisi hoitanut oman osansa ei mitään rokotetta olisi edes tarvittu. Minä en aseta itseäni vaaraan jollain oudolla arvaamattomalla aineella sen takia että joku ei hoida asioitaan.

      • Anonyymi

        800 ei ole kuollut koronaan vaan taudin kanssa. Eli todettu korona ja jäänyt auton alle=koronakuollut

        Suurin osa tästäkin taudista on lähtenyt liikkeelle siksi että hallitus on kyvytön eikä reagoinut heti sulkemalla rajoja tai vaatimalla valvontaa ja pakko karanteenia ja siitä että ihmiset ei tee niinkuin olisi paras vaan se että jollain on tylsää kotona voi tappaa useita kymmeniä ihmisiä koska ei kestä istua yksin kämpässä.

        ja sanon vielä että viihdyn kotona en koe pakonomaista tarvetta olla sosiaalinen tai että joku pitää minua kädestä kun menen vessaan. Pärjään ihan itsekseni ja nautin siitä suorastaan. Väentungokset julkiset ym on ollut aina vastenmielisiä paikkoja metelin ja ahtauden takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin kukaan vielä tietää, onko yksikään kuollut rokotteeseen. Suomessa rokotteen saamisen jälkeen on kuollut 53 ihmistä, mutta ehkä myöhemmin tiedämme, onko syy ollut rokote vai jokin muu.

        Muualla Euroopassa kylläkin on jo todistetusti myös rokotteeseen kuolleita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja sanon vielä että viihdyn kotona en koe pakonomaista tarvetta olla sosiaalinen tai että joku pitää minua kädestä kun menen vessaan. Pärjään ihan itsekseni ja nautin siitä suorastaan. Väentungokset julkiset ym on ollut aina vastenmielisiä paikkoja metelin ja ahtauden takia.

        Sosiaalisesta riippuvuudesta kärsiville on sitä paitsi kännykät ja netit. Koskaan maailmanhistoriassa yhteyden pitäminen muihin ei ole ollut helpompaa kuin nyt, silti vaan pitää tunkea iholla-tapahtumiin.

        Seksiäkin voi harrastaa nuken tai robotin kanssa eikä ole pelkoa ehkäisyn pettämisestä tai seksitaudeista (jos ei lainaa robottia naapurille).

        Vähän samahan se on puolisonkin kanssa. Robotti tosin vähemmän käynee oma-aloitteisesti vieraissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa tästäkin taudista on lähtenyt liikkeelle siksi että hallitus on kyvytön eikä reagoinut heti sulkemalla rajoja tai vaatimalla valvontaa ja pakko karanteenia ja siitä että ihmiset ei tee niinkuin olisi paras vaan se että jollain on tylsää kotona voi tappaa useita kymmeniä ihmisiä koska ei kestä istua yksin kämpässä.

        ano11:14 hallituksenkin on valitettavasti toimittava Suomen lakien mukaan eli se ei voi tehdä ihan mitä ja miten vaan. Kuinka hallitus voisi vahtia ihan jokaista puupäätä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muualla Euroopassa kylläkin on jo todistetusti myös rokotteeseen kuolleita.

        ano11:42 pistäppä faktaa esille jos sulla on todisteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        800 ei ole kuollut koronaan vaan taudin kanssa. Eli todettu korona ja jäänyt auton alle=koronakuollut

        Juurikin näin. THLn tilastoväärennöksistä valtamedia pitää matalaa profiiliia, mistään haittavaikutuksista rokotteen ottaneille ei pidetä meteliä,-se että kuolinsyitä ei eritellä missään, on uskomatonta!

    • Anonyymi

      Miksi meillä on kokoontumisrajoituksia?
      Eikö olisi paljon fiksumpaa jos kaikille tulisi maskipakko niin kaikista rajoituksista voitaisiin heti luopua?
      Miksi kuntosalit,leffateatterit,konsertit..jne ei saa tulla yleisöä? Miksi ei voitaisi vain säätää lakia että ilman maskia ei ole mitään asiaa kyseisiin paikkoihin?
      Kenenkään ei tarvitsisi jäädä sitten edes karanteeniin jos meillä olisi maskipakko koska maski päällä se koronapotilas sitten voisi käydä kaupassa ja elää normaalisti.

      • Anonyymi

        Koska maski ei ole 100% varma vaikka osaltaan riskiä pienentääkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska maski ei ole 100% varma vaikka osaltaan riskiä pienentääkin.

        Miten se maskk auttaa ja miten se pienentää riskiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se maskk auttaa ja miten se pienentää riskiä?

        Hengittäminen maskin läpi hidastaa ilmavirtaa ja saa pöpöt lentämään vähemmän matkaa.

        Niinpä siis sekä turvaväli että maski vähentävät mahdollisuutta saada tauti, ja yhdessä tietenkin vielä enemmän kuin vain toinen erikseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengittäminen maskin läpi hidastaa ilmavirtaa ja saa pöpöt lentämään vähemmän matkaa.

        Niinpä siis sekä turvaväli että maski vähentävät mahdollisuutta saada tauti, ja yhdessä tietenkin vielä enemmän kuin vain toinen erikseen.

        Mutta koronavirus on niin pieni että se menee maskin läpi ja maski vuotaa reunoilta.
        Pöpöt liikkuvat ilmavirran takia ilmassa myös, ei se ihmisen hengittäminen ole ainoa seikka mikä kulettaa pöpöjö ilmassa
        Jos ei hengästy eikä yski ni eikö maski ole heille turha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengittäminen maskin läpi hidastaa ilmavirtaa ja saa pöpöt lentämään vähemmän matkaa.

        Niinpä siis sekä turvaväli että maski vähentävät mahdollisuutta saada tauti, ja yhdessä tietenkin vielä enemmän kuin vain toinen erikseen.

        Kaikialle maailmassa ne maat,jotka ovat ottaneet maskipakon käyttöön,on koronatartuntojen määrä noussut räjähdysmäisesti- selitäppä, miten tämä on mahdollista? No minäpä kerron: maskit ovat bisnes, kontrollin väline, pelottelukeino ja tarpeen kansalaisten alistamiseksi aivopesun välineinä. Maskien "hyödyistä" suhteessa jo todettuihin haittoihin ei ole perusteluksi sille, että niitä missään nimessä kannattaisi käyttää-ellei sitten ole halukas oman terveytensä vaurioittamiseen.

        Höpö höpö. Maskit on otettu käyttöön sen jälkeen kun tartuntamäärät ovat lisääntyneet.

        Tietenkin maskit ovat "bisnes". Ei kukaan tässä maailmassa mitään ilmaiseksi tee. Ei edes herra Lidl.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikialle maailmassa ne maat,jotka ovat ottaneet maskipakon käyttöön,on koronatartuntojen määrä noussut räjähdysmäisesti- selitäppä, miten tämä on mahdollista? No minäpä kerron: maskit ovat bisnes, kontrollin väline, pelottelukeino ja tarpeen kansalaisten alistamiseksi aivopesun välineinä. Maskien "hyödyistä" suhteessa jo todettuihin haittoihin ei ole perusteluksi sille, että niitä missään nimessä kannattaisi käyttää-ellei sitten ole halukas oman terveytensä vaurioittamiseen.

        Mikä niissä maskeissa sinua pelottaa? Jopa hammashoitoloissa niitä on käytetty iät ja ajat.

        Kuinka paljon turvavyön käyttö loukkaa oikeuksiasi?

    • Anonyymi

      Niin,MIKSI? Totuus rokotteen kanssa on se, että se on ns.uuden ajan rokote. Tämä rokote on ongelmallinen, koska se on RNA-rokote ja se muuttaa DNA:ta,joka on ihmisen ydin. Rokote tunkeutuu solun sisään ja aktivoi solua taisteluun virusta vastaan.
      Ihminen;lääköärikunta, liikkuu nyt alueella joka on lääkäreiden etiikan vastainen(mm.Mengele aikoinaan teki samaa Auschwitzissa), eli lääkärit ovat astuneet askeleen liian pitkälle. Totuus on se, että ei varmuudella tiedetä miten rokote pitemmän ajan kuluessa vaikuttaa ihmiseen.Rokote voi jopa kääntyä ihmistä vastaan. Lisäksi rokotteessa on se haittapuoli, että pitää ottaa toinen rokote,kohta pitää ottaa kolmas rokote ja kohta neljäs jne. Lääkealalle tämä on hyvä business vai mitä? Mitäpä jos onkin niin, että mikäli et otakaan jatkossa tätä DNA:ta muuttavaa rokotetta puolen vuoden välein immuunijärjestelmäsi romahtaa ja kaiken maailman virukset hyökkäävät kimppuusi.Mietippä tätä.Onnea vaan rokotteiden ottajat.Minä EN OTA...

      • Anonyymi

        Älä nyt höpötä. RNA EI MUUTA DNA:ta eikä RNA pysty mitenkään reagoimaan DNA:han.

        mRNA-rokotteet (Pfizer ja Moderna) toimii tismalleen näin:

        - RNA-lähete ohjeistaa sinun omia soluja monistamaan tuota coronan piikkiproteiinia.
        - Sinun oma immuunijärjestelmä sitten reagoi tähän uuteen proteiiniin kehossa, tuhoaa sen ja antaa immuunivasteen.

        Näistä rokotteista ei ole löytynyt AstraZenecan (joka on perinteisempi vektorirokote) kaltaisia haittavaikutuksia ja Pfizer on nyt eniten maailmassa käytetty rokote.

        Oikea kriittisyyden kohde on AstraZenecan kiireessä väsätty vektorirokote jonka jokin ainesosa tai näiden yhdistelmä aiheuttaa HUOMATTAVALLA osalla rokotteen saaneista veritukoksia, johtaen aivoveritulppaan. Tähän on tulla sönköttämään "hyödyt suuremmat kuin haitat" tai "todella harvinaista". Ei se ole enää "todella harvinaista" kun Suomen kokoisessa maassa kymmeniä työikäisiä terveydenalan ammattilaisia alkaa tipahtelemaan aivohalvauksesta.

        Thl :n toiminta lähentelee rikollista toimintaa ,tietoista Terveyden ja hyvinvoinnin vaarantamista -

        Kuinka se onkaan kääntynyt aivan pää laelleen tämä "Terveyden ja hyvin voinninlaitos"

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Odotellaan ja katsellaan miten käy.Kyllä tyhmimmätkin vielä saavat nähdä miten tämä päättyy.Ihmiskunnan järjenkäyttö on vähentynyt voimakkaasti.Onko ihmiskunta taantumassa??? Mielessä vaan hauskanpito ja irstailu.Onnea vaan...

    • Anonyymi

      Astra Zenecan mahdollinen veritulppa riski ,joka voi osua kohdalle kuin lottopallon viimeinen numero. JA kyseistä rokotetta annetaan työikäiselle väestölle ,muut saavat veritulppa riskistä vapaan rokotteen.

      Suomessa THL jatkoi rokottamista Astra Zenecalla vaikka muualla laitettiin kyseinen rokote boikottiin tiedostaen veritulppariski.

      THL suorastaan vähättelee veritulppa riskiä, toisin on muualla euroopassa!!!

      Onneksi saan itse päättää otanko ja milloinka , sekä sen mitä haittoja rokotteet aiheuttaa ja punnita niitä , kuulun kolmos tai nelos ryhmään .

      Veritulppakin voi viedä hengen yhtälailla kuin Koronakin !!

      • Anonyymi

        "THL suorastaan vähättelee veritulppa riskiä, toisin on muualla euroopassa!!!"

        Mihin perustuu tuollainen väite? Kerro!

        "JA kyseistä rokotetta annetaan työikäiselle väestölle ,muut saavat veritulppa riskistä vapaan rokotteen."
        Tuollaisen väitteen kai jokainen tietää valheeksi?

    • Anonyymi

      Nuo rokotekriittiset ovat vähän kuin pummit junassa. Perustelevat, että junahan kulkee vaikka minä en sitä lippua osta! Jotkut taas puhuvat lupuntarkastajalle vain somaliaa ja ottavat yhteyttä tasaarvovaltuutettuun kun hietä ei edes lipuntarkastajat palvele vedoten kielitaidottomuuteensa.
      Yhteiset ongelmat vaativat yhteisiä ponnisteluita. Jotkut vaan menevät mielummin vaikka linnaan kuin palvelukseen yhteiseksi hyväksi.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Huomioisin myös sen. että noiden rokotekriittisten hoito taudintullen maksaa sitten meille veronmaksajille miljoonia!
        Olisiko mahdollista, että rokotekriittiset maksaisivat ihan itse oman hoitonsa kustannukset?
        Olisiko mahdollista, että rokotekriittiset tekisivät kirjallisen hoitotahdon, että heitä ei saa hoitaa koronaviruksen aiheuttamissa taudeissa. Hoitotahdon voi rekisteröidä tai sitä voi kuljettaa mukanaan vaikkapa lompakossa.
        Vai ovatko nuo rokotekriittiset ihmisiä jotka ovat meidän tavisten yläpuolella ja jättävät paskahommat kuten heidän tehohoidon meille alempiarvoisille.

        Mä maksan jo autoilijana teidän maksujanne niin mulla pitäisi olla vip kortti ja veroalennuksia sun muita joten eiköhän siinä yksi oma koronan hoitokin menisi niillä rahoilla. Jos haluat nähdä suuria hyväntekijöitä mene kättelemään ja kiittämään yksityisautoilijoita.

      • Anonyymi

        Jos sinä haluat suojautua tältä kausi-influenssaan verrattavissa olevalta virukselta, voit aivan vapaasti pukeutua vaikka ydinvoimalan suojapukuun,jätesäkkiin ja tuhanteen hengitystiet salpaavaan maskiin ja linnoittautua seiniesi sisään, se ei minua liikuta, mutta jättäkää meidät täysjärkiset ihmiset rauhaan. Ei ole enemmistön tehtävä lakata elämästä elämäänsä pienen vähemmistön vuoksi-riskitryhmät suojautukoot/laitettakoon eristykseen heidän niin tahtoessaan, ei terveitä ja oireettomia! Jos tästä maasta olisi todella haluttu virus poistaa, olisi koko maan rajat pitänyt sulkea jo aikoja sitten täysin, rajoille pakolliset tatit ja karanteenit, olisi tullut laittaa kaikki kaupat,koulut jne. täysin kiinni, ihmiset muutamaksi viikoksi täyteen karanteeniin ja kas-korona olisi jo kadonnut Suomesta, mutta tämähän ei punavihreillekoronahysteerikoille sovi-kansalaisten pelkotilat ja massapsykoosi on niin paljon parempi, sillä hei me tienataan tällä! Halpatyövoima, vapaa väestönvaihto, vanhusväestön poistuminen korona-kuolemien kautta, itsemurhien lisääntyminen, syntyvyyden lasku olosuhteiden vuoksi jne. Sitä tämän maan johto todella haluaa.

        Ei ollut nyt lainkaan sinun autoilustasi ja sen maksuista kysymys. Ääliöitä ovat kaltaisesi "yksityisautoilijat". Osaisitko matkustaa junalla tai bussilla? No älä hätäänny, sinäkin voisit oppia sen taidon :) !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinä haluat suojautua tältä kausi-influenssaan verrattavissa olevalta virukselta, voit aivan vapaasti pukeutua vaikka ydinvoimalan suojapukuun,jätesäkkiin ja tuhanteen hengitystiet salpaavaan maskiin ja linnoittautua seiniesi sisään, se ei minua liikuta, mutta jättäkää meidät täysjärkiset ihmiset rauhaan. Ei ole enemmistön tehtävä lakata elämästä elämäänsä pienen vähemmistön vuoksi-riskitryhmät suojautukoot/laitettakoon eristykseen heidän niin tahtoessaan, ei terveitä ja oireettomia! Jos tästä maasta olisi todella haluttu virus poistaa, olisi koko maan rajat pitänyt sulkea jo aikoja sitten täysin, rajoille pakolliset tatit ja karanteenit, olisi tullut laittaa kaikki kaupat,koulut jne. täysin kiinni, ihmiset muutamaksi viikoksi täyteen karanteeniin ja kas-korona olisi jo kadonnut Suomesta, mutta tämähän ei punavihreillekoronahysteerikoille sovi-kansalaisten pelkotilat ja massapsykoosi on niin paljon parempi, sillä hei me tienataan tällä! Halpatyövoima, vapaa väestönvaihto, vanhusväestön poistuminen korona-kuolemien kautta, itsemurhien lisääntyminen, syntyvyyden lasku olosuhteiden vuoksi jne. Sitä tämän maan johto todella haluaa.

        Vai kausi-influenssaan verrattasissa olevalta virukselta?

        No totta kai sitä voi siihen verrata, mutta ystävä hyvä, ei ole nyt tosiaankaan asia niin kuin sinulle on saatu uskoteltua. Korona on pahempi/vaarallisempi ihmisten hengen ja terveyden uhkaaja kuin viime vuosien ja vuosikymmenten kausi-influenssat. Vai oletko eri mieltä?

        Mieti nyt hetki ihan rauhassa itseksesi sitä tosiasiaa, että mistä olet päähäsi saanut nuo ajatukset ja mitä "oikeaa rehellistä mediaa" seuramalla olet vahvistunut ajattelemaan niin kuin nyt teet!

        Luuletko tietäväsi jotakin tämän maan johdon halusta? Ajatteletko tosissasi, että maan johto haluaa lisää itsemurhia?

        Nuo sinun luettelemasi sulkutoimet eivät olisi olleet mahdollisia.

        Salpaako esimerkiksi normaali kirurginen maski sinun hengitystiesi?

        Miksi muuten kirjoitat olevasi täysjärkinen? Perustele hyvin. Koska tässä kohtaa oli vaikeinta uskoa kirjoitustasi muuksi kuin trollin tuotokseksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinä haluat suojautua tältä kausi-influenssaan verrattavissa olevalta virukselta, voit aivan vapaasti pukeutua vaikka ydinvoimalan suojapukuun,jätesäkkiin ja tuhanteen hengitystiet salpaavaan maskiin ja linnoittautua seiniesi sisään, se ei minua liikuta, mutta jättäkää meidät täysjärkiset ihmiset rauhaan. Ei ole enemmistön tehtävä lakata elämästä elämäänsä pienen vähemmistön vuoksi-riskitryhmät suojautukoot/laitettakoon eristykseen heidän niin tahtoessaan, ei terveitä ja oireettomia! Jos tästä maasta olisi todella haluttu virus poistaa, olisi koko maan rajat pitänyt sulkea jo aikoja sitten täysin, rajoille pakolliset tatit ja karanteenit, olisi tullut laittaa kaikki kaupat,koulut jne. täysin kiinni, ihmiset muutamaksi viikoksi täyteen karanteeniin ja kas-korona olisi jo kadonnut Suomesta, mutta tämähän ei punavihreillekoronahysteerikoille sovi-kansalaisten pelkotilat ja massapsykoosi on niin paljon parempi, sillä hei me tienataan tällä! Halpatyövoima, vapaa väestönvaihto, vanhusväestön poistuminen korona-kuolemien kautta, itsemurhien lisääntyminen, syntyvyyden lasku olosuhteiden vuoksi jne. Sitä tämän maan johto todella haluaa.

        "jättäkää meidät täysjärkiset ihmiset rauhaan."

        Tyypilliseen vainoharhaisuuteen liittyy sairaudentunnottomuus ja perusteeton luulo vainoamisen kohteena olemisesta.

    • Anonyymi

      Koska ne ovat vapaamatkustajia.

      • Anonyymi

        Minun mielestäni taas rokotteen ottavat ja mahdollisesti siitä sairastuvat ovat hyväuskoisia hölmöjä.

    • Anonyymi

      Jokainen tekee omat valintansa, vapaaehtoistahan rokotteiden ottaminen Suomessa on.

      Pääasia on, että seisoo - tai no, ehkä pikemminkin makaa selkä suorana päätöksensä takana myös kuolinvuoteellaan teho-osastolla.

    • Anonyymi

      Norjan johtava koronakieltäjä sairastui koronaan ja kuoli.

      Taudin uskotaan levinneen miehen järjestämässä tilaisuudessa, jonka seurauksena jo kaksi ihmistä on kuollut.

      IL news.

      • Anonyymi

        Sattui kohdalle.

      • Anonyymi

        Pysykää asiassa , tässä kukaan kiellä mitään ja kieltolakikin oli ja meni !!

      • Anonyymi

        Ei kuollut koronaan kuten tiedätkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuollut koronaan kuten tiedätkin!

        Ruumiinavauksen perusteella kuoli nimenomaan koronaan.

      • Anonyymi

        Tyhmästä päästä kuoli koko ruumis. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruumiinavauksen perusteella kuoli nimenomaan koronaan.

        Jospa hän vain lopetti hengittämisen , kuten suurin osa edesmenneistä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa hän vain lopetti hengittämisen , kuten suurin osa edesmenneistä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Ehkä koronankieltäjät ovat niin typeriä, että huvikseen lopettavat hengittämisen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tätä, ilmeisesti. Lääkäri Mikaen Kivivuori tuo esiin kansainvälistä alan erityisasiantuntijoiden tutkimusaineistoa korona-piikeistä ja koronaan littyvistä valheista-sen seurauksena saa potkut oman esimiehensä yläpuolelta tulleen käskyn myötä. Mitäpä jos te koronaa pelkäävät ihmiset avaisitte silmänne ja pelkäisitte sensijaan vaikkapa niitä tahoja, jotka tätä massiivista globaalia joukkotuhontaa ovat halunneet?

    • Anonyymi

      Meidän kaikkien on mentävä samaan muottiin tässä maailmassa, jos et mene , niin itket ja menet, tai suljetaan ulos yhteiskunnasta.

    • Anonyymi

      Minä veronmaksajana haluan kyllä verorahoja käytettävän terveydenhoidossa kaikkien hyväksi, myös "itseaiheutettujen" sairauksien (mitä sitten lienevätkään) sekä sellaisten ihmisten hoitoon, jotka eivät paljon veroja maksa. Näitä kommentteja lukiessa jotkut haluavat Suomesta sellaisen yhteiskunnan, jossa jokainen maksaa itse oman hoitonsa. Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja jos tällaiset mielipiteet saavat vallan, on Suomikin kohta niiden maiden joukossa, jossa hoitoa saa vain rahalla.

    • Anonyymi

      Ei kukaan syyllistä, mutta pitävät heitä yhteiskunnan vastaisina hirviöinä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No maksaako valtio korvauksia jos ottaa rokotteen ja saa siittä huolimatta diabeteksen.
        Jos ei niin miksi ei?

      • Anonyymi

        Aivoveritulppa ei ole vähäteltävä asia ,jos sen vielä saa Thl:n rokotteesta kuka ottaa vastuun ja mitä se enää auttaa .

      • Anonyymi

        Myös rokotteen mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta. Voi aiheuttaa diapeestäkin pahenpia vaikutuksia loppuiäksi. Rokotteen haitat voi olla suurempia kuin sairastetun koronan haitat.

    • Anonyymi

      Miksi kirjoitetaan ja huolestutaan rokotuksen mahdollisista haittavaikutuksista, mutta unohdetaan paneutua esimerkiksi ehkäisyhormonien sivuvaikutuksiin?
      Ehkäisytabletteja nainen voi syödä 30 vuotta. Eikö todellakaan ole kiinnostavaa tietää niiden sivuvaikutukset ja mahdollisuudet veritulppiin?

      • Anonyymi

        Harva mies noita ehkäisyhormooneja joutuu käyttämään joten ei niistä sillai ihmisille voi edes teoriassa olla haittaa.

    • Anonyymi

      Rokotteet ovat aikojen myötä pelastaneet miljoonia ja miljoonia ihmisiä... Ilman rokotteita moni rokotevastainen hörhö ei olisi ikinä syntynyt ellei esivanhempansa olisi piikkiä ottanut nahkaan... no jokaisessa rokotteessa on haittavaikutuksensa.

      • Anonyymi

        Eivät ole pelastaneet ketään kaikki syntyneet on tähänasti ainakin myös kuolleet.
        Vaikea arvioida suoralta kädeltä paljonko ihmisiä kuolee jos esimerkiksi yli 85 vuotiaat elävät vuoden pitempään ja jatkavat saastuttamista.

        Se tiedetään että ihmisten aiheuttamat ilmansaasteet tappaa jopa lapsia ja nuoria ihmisiä ennenaikaisesti.
        Täytyisi laskea montako lasta ja nuorta kuolee jos pidetään kymmeniätuhansia yli 85 vuotiaita hengissä eikä anneta niiden kuolla luonnollisesti koronaan.

      • Anonyymi

        Korona rokote ei ole siinä mielessä perinteinen rokote, että estäisi viruksen tartunnan/ siihen sairastumisen, kuten tekee nuo mainitut aiemmat tehohkaiksi todetut rokotteet. Korona rokote ei siis estä viruksen tarttumista, eikä sitä ettei rokotettu virusta edelleen levittäisi. Joten vain rokotteen mahdolliset haittavaikutukset jää puoltamaan rokotteen ottamista näille hysteeriköille joita yllättävän paljon näyttää olevan.

      • Anonyymi

        Siinäpä se, kun kyseessä ei ole rokote, vaan kokeellinen "hoitomuoto" jota ei tule kutsua rokotteeksi. Ota asioista selvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ole pelastaneet ketään kaikki syntyneet on tähänasti ainakin myös kuolleet.
        Vaikea arvioida suoralta kädeltä paljonko ihmisiä kuolee jos esimerkiksi yli 85 vuotiaat elävät vuoden pitempään ja jatkavat saastuttamista.

        Se tiedetään että ihmisten aiheuttamat ilmansaasteet tappaa jopa lapsia ja nuoria ihmisiä ennenaikaisesti.
        Täytyisi laskea montako lasta ja nuorta kuolee jos pidetään kymmeniätuhansia yli 85 vuotiaita hengissä eikä anneta niiden kuolla luonnollisesti koronaan.

        "Se tiedetään että ihmisten aiheuttamat ilmansaasteet tappaa jopa lapsia ja nuoria ihmisiä ennenaikaisesti"

        Myös saasteilta voi suojautua käyttämällä maskia.

    • Anonyymi

      Se ei kyllä kuulu kenellekään ottaako rokotteen vai ei. Minä en ottanut esim. "sikarokotetta" enkä tämänkään rokotteen kanssa ole ensimmäisenä jonossa. Sivuvaikutukset ei välttämättä tule heti esille.

      • Anonyymi

        Tuntuuhan tuo luonnonvastaselta että laboratoriossa kehitetään litku jota ei luonnossa voi esiintyä. Kai tuo litku voi vuosien saatossa happamoitua tai kehittyä uudeksi aineeksi.

        Ajan saatossa meille sitten kehittyy luonnossakin elävää litkua jonka alkuperä ei ole luonnollinen vaan laboratoriossa kehitetty.

    • Anonyymi

      Voisikohan syy olla se, että sooloilu on typerää koska me tavalliset kansalaiset emme ilman epidemiologisia pohjatietoja näe kokonaiskuvaa. Kokonaiskuvan tietää vain THL. Meidän tehtävä on noudattaa tinkimättä THL:n yhteiseksi hyväksemme tekemiä rajoituksia ja sääntöjä.

      Tämän koronataistelun komentokeskus on siellä. He ovat aivot. Meidän kuuluu tehdä mitä omaksi parhaaksemme määrätään.

      Maskittomille ja muille niskureille sietäisi antaa nelinumeroinen sakko, kysymys on terveydestä. Samalla valtion kassavaje paikkautuisi, on täällä sen verran paljon luupäitä.

      Meidän tietämättömien ei sovi kyseenalaistaa, vaikka tänä aikakautena jokainen on maailman napa ja kaikkien alojen asiantuntija, jokaisella on painavaa sanottavaa joka juuttaan asiasta ja eri mieltä olevat ovat väärässä.

      Eri asia on poliitikkojen löpinät, niitä voi ja pitääkin kyseenalaistaa. Mutta heillä ei olekaan lääketieteen ja epidemiologian asiantuntemusta takanaan.

      • Anonyymi

        Vaatimukset epidemiologin tehtävään: (lääkärit ilman rajoja hakee)
        sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esim. kansanterveystieteen tai terveystieteiden maisteri, epidemiologian tai tartuntatautien hallinnan painotuksella)
        sinulla on vähintään kahden vuoden kokemus epidemiologin työstä
        sinulla on kokemusta sekä kvantitatiivisista että kvalitatiivisista tutkimusmenetelmistä
        puhut ja kirjoitat englantia erinomaisesti, ranskan ja arabian taito on etu
        sinulla on kokemusta kouluttamisesta ja ohjaamisesta.

        tollanen epidemiologi ei oikeastaan mitään osaa...
        Paskan jauhajia jotka guuglesta joutuu katsomaan jos kyseessä vähäkin vaikeampi monimutkainen asia.

      • Anonyymi

        "Maskittomille ja muille niskureille sietäisi antaa nelinumeroinen sakko,"
        Ihan mielenkiinnosta, kun tuon sakon maksaisi niin saisiko sitten ilman maskia ja ilman rokotetta liikkua yleisillä paikoilla? Eli saisiko rahalla ostaa vapautusta hysteerikköjen luomasta vouhotuksesta?
        Entä kuinka usein sakko pitäisi maksaa kun ja jos sakosta huolimatta ei maskia käytä tai rokotetta ota?

        No ei todellakaan. Eikö ole järkeä yhtään päässä tuollaisella kun aivan hassuja kyselee?

        Se sakko tulisi aivan joka kerrasta, kuten ylinopeudesta.

        Jos tuollaista yksinkertaista asiaa ei ihminen ymmärrä, miksi hän kirjoittaa "hysteerikköjen luomasta vouhotuksesta"?

        Taitaa hän olla juuri niitä "hysteerisiä vouhottajia", jotka pelkäävät koronarokotusta tai eivät uskalla kävellä kasvomaski kasvoillaan? Mitä he oikeastaan pelkäävät niin hysteerisesti?

        Vai ovatkohan "liian viisaita"?

      • Anonyymi

        Älä viitsi provota. THL kertoo keskeiset luvut sivuillaan. Niiden perusteella tilannetta pystyy arvioimaan kuka hyvänsä.

    • Voitaisko rokote määrätä juridisesti pakolliseksi? Jos sen käyttämättömyys uhkaa kansan terveyttä?

      • Anonyymi

        Voi. Sitten vain piikkipartio kadulle.

      • Anonyymi

        Yhtälailla :Voitaisko juridisesti määrätä Thl korvausvelvolliseksi jokaisesta aivoveritulppa tapauksesta , kansalaisten terveyden vaarantamisesta, ja edes vastuuttomasta toiminnasta sekä tietoisesta hengenvaaraan johtamisesta.

      • Anonyymi

        Hyvin voitas mutta päättäjät ja innokkaimmat joutuisi vastaamaan siittä.
        Yleensä nuo jotka pakottaa lääketieteelisiin kokeisiin tai edes testeihin Hirtetään nyky lainsäädännön mukaan.

        Joten hallituksella ei munaa (tarkoitan siis edes kuvainnollisesti) vastuuta eivät uskalla kantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtälailla :Voitaisko juridisesti määrätä Thl korvausvelvolliseksi jokaisesta aivoveritulppa tapauksesta , kansalaisten terveyden vaarantamisesta, ja edes vastuuttomasta toiminnasta sekä tietoisesta hengenvaaraan johtamisesta.

        THL pitäisi ehdottomasti saada vastuuseen näistä ”täysin turvallinen” ja ”erittäin turvallinen” lausumistaan. Ellei rokoteasiantuntijoita saada koskaan mistään vastaamaan, sama hurvellus tulee jatkumaan iät ja ajat.

        Rokotteet eivät ole mikään ”se juttu”, jonka puitteissa saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa, ja mitä kulloinkin mieleen sattuu juolahtamaan. Nythän näin on.

        Eikös meilläkin olla jo huolissaan tieteen arvostuksesta. Mikäli näin, eikö pitäisi jo ryhtyä toimeen ja asettaa kunnon sanktiot toimivaltansa ylittäjille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtälailla :Voitaisko juridisesti määrätä Thl korvausvelvolliseksi jokaisesta aivoveritulppa tapauksesta , kansalaisten terveyden vaarantamisesta, ja edes vastuuttomasta toiminnasta sekä tietoisesta hengenvaaraan johtamisesta.

        Siittä voisit sinä ihan ite ajatella: Mistä ole moiset älyttömyydet päähäsi saanut!

    • Anonyymi

      Rokotevastaiset pitää ottaa kiinni ja pistää niihin oikein isolla piikillä turvallista laimeaa suolaliuosta. Sitten nekin on rokotettu.

      • Anonyymi

        Eli sinäkin uskot, että laimea suolaliuos on yhtä tehokas korona virusta vastaan kuin nykyiset rokotteet? Olen kanssasi täysin samaa mieltä, mutta miksi rokotteisiin järkevästi suhtautuvat pitäisi ottaa kiinni ja heitä kiduksen omaisesti kohdella?

        Jaa sinälö uskot noin, kukaan järkevä ei usko!

    • Anonyymi

      siksi koska koronaa vähättelevät ja dissaavat tyypit ovat itsekkäitä, muistaihmisistä piittaamattomia ja omahyväisiä k***ipäitä. Siksi

    • Anonyymi

      Tietenkin rokotevastaisiin täytyy suhtautua kielteisesti!
      - Kun he sairastuvat koronaan, eivät ne kuitenkaan itse maksa hoitoaan.
      - Lisäksi edesauttavat epidemian leviämistä ja siten sairastuttavat muita, eli jokaiselle rokotekieltäytyjälle voidaan määrittää laskennallinen lukema, montako viatonta ihmistä tällainen yksilö toimillaan surmaa.

      • Anonyymi

        "- Kun he sairastuvat koronaan, eivät ne kuitenkaan itse maksa hoitoaan."
        Eihän rokotettukaan joka koronaan sairastuu itse hoitoaan maksa, miksi siin rokottamattoman pitäisi olla eri asemassa?

        "- Lisäksi edesauttavat epidemian leviämistä ja siten sairastuttavat muita, eli jokaiselle rokotekieltäytyjälle voidaan määrittää laskennallinen lukema, montako viatonta ihmistä tällainen yksilö toimillaan surmaa."
        Myös rokotettu voi saada tartunnan ja sitä siis levittää. Jopa rokottamatonta tehokkaammin kun ei mitään sairauden oireita tunne. Joten se rokotettu on rokottamatonta suurempi uhka toiminnallan aiheuttaa surman viattomille ihmisille.

    • Rokoitevastaiset haluavat uhriutua.. Niin läpinäkyvää.

    • Anonyymi

      En tiedä

    • Anonyymi

      Eihän tuollaista tarvitse edes kysyä, Normaalijärkiselle ihmiselle itsestään selvä asia.
      Rokottamattomia vieroksutaan, koska he estävät tai ainakin haittaavat laumasuojan syntymistä. Meillä on itsellä rokottamattomia lapsia ja sukulaisia, vaikka itse olisimme rokotteen suojassa, niin lapsemme ja heideän lapsensa ehkä eivät ole. Mutta tietenkin, jos ihmisen täytyy kysyä tuollaista asiaa, niin on ilmeistä, että hänelle läheisten ihmisten edun huomiointi ei ole ominaista.

      • Anonyymi

        "Rokottamattomia vieroksutaan, koska he estävät tai ainakin haittaavat laumasuojan syntymistä. "
        Rokote ei mitään laumasuojaa edes pysty aikaansaamaan. Kas kun se rokotettu voi saada tartunnan aivan siinä kuin rokottamatonkin ja sitä tehokkaasti myös levittää.
        Joten tuo harjoittamasi vieroksunta antaa vain itsestäsi kovin tyhmän kuvan, jota toki olet, mutta pitääkö se välttämättä kaikelle kansalle kuuluttaa?

    • Anonyymi

      Turhaan rokotevastaisuudesta äläkkää nostetaan. Jokaisella on vapaus olla ottamatta tai ottaa rokotteita. Jokainen on itse vastuussa myös haittavaikutuksista tai sairastumisesta. Rokotteen kehittäjä ja jakaja on vastuussa rokotteen haitoista ihmisille.
      Kaikki ei voi rokotetta ottaa sivuoireiden ja sairauksienkaan takia. Turha ketään on syyllistää mistään. Jokainen kantaa itse kipunsa, kaikkia on hoidettava. Vain todella julmat ihmiset sanoo että ei pidä hoitaa rokottamattomia. Hävetkää!
      Rokotettukin voi sairastua ja tartuttaa virusta se on jo selvää. Hysteeriset rokotteen puolesta puhujat voi mennä itse hoitoon hoidattamaan päänsä.

      • Anonyymi

        Rokotetut ovatkin olleet ainoita, jotka ovat tutuista sairastuneet!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotetut ovatkin olleet ainoita, jotka ovat tutuista sairastuneet!!!!!!!!

        Koronaan vai johonkin muuhun?

    • Anonyymi

      - Koska rokote ei tee immuuniksi, vaan vähentää riskiä

      - Koska muiden rokottamattomuus lisää tartuntoja ja siten pitkittää yhteiskunnan avaamista ja kansantalouden ongelmia

      - Koska muiden rokottamattomuus johtaa heidän sairastumiseensa, mikä kuormittaa terveydenhuoltoa, mikä huonontaa rokotettujen saamaa hoitoa, mikä johtaa kärsimykseen ja kuolemaan heidän kohdallaan.

      Eli kyllä, rokottamaton naapuri on vastuuton ja kuvittelee tietävänsä paremmin kuin asiantuntijat, ja aiheuttaa suoraa haittaa yhteiskunnalle ja siten naapureille.

      • Anonyymi

        "- Koska rokote ei tee immuuniksi, vaan vähentää riskiä"
        Ei vähennä viruksen saamisen riskiä yhtään.

        "- Koska muiden rokottamattomuus lisää tartuntoja ja siten pitkittää yhteiskunnan avaamista ja kansantalouden ongelmia"
        Rokottamattomuus ei lisää tartuntoja yhtään kappaletta rokotettuihin nähden. Rokote ei estä tartuntaa. Kansantaloudelle aiheituneet ongelmat ja menetykset ei millään mittarilla ole asetettavissa järkevien siis rokotetta ottamattomien syyksi, voisi jopa jossitella, että päin vastoin.

        "- Koska muiden rokottamattomuus johtaa heidän sairastumiseensa, mikä kuormittaa terveydenhuoltoa,"
        Ei rokottamaton sairastu sen helpommin kuin rokotettukaan.
        Miksi rokotettu pitäisi olla etuoikeutettu saamaan hoitoa viruksesta johtumattomaan hoitoon? Yksikään rokotettu ei kärsi tai kuole hoidon puutteeseen sen takia ettei järkevät ihmiset ota rokotetta.

        "Eli kyllä, rokottamaton naapuri on vastuuton"
        Ei ole. On vain järkevä yksilö joka ei hysteriän lietsojien kelkkaa ole lähtenyt.
        Ei aiheita mitään haittaa yhteskunnalle sen paremmin kuin naapureillekaan. Voisi sanoa jopa päin vastoin säästämällä yhteisillä varoilla ostettuja rokotteita niihin uskoville.

        Idiootti! Rokote vähentää vakavan sairastumisen riskiä 95%, jos joku maskiton ääliö räkii virusta silmille. Rokotettu paranee ilman tehohoitoa.

        Rokotuksia on annettu nyt 20 prosentille ja tartunnat ovat lähteneet vastaavaan laskuun.

        Rokottamaton sairastuu vakavaan tautimuotoon 95%:a suuremmalla todennäköisyydellä kuin rokotettu. Norjan koronadenialistien pääpukari sai koronan ja kuoli pois, mutta sinä voit jäädä kalliin tehohoidon jälkeen invalidiksi ja kuormittaa hirvittävällä osuudella valtiontaloutta.

    • Anonyymi

      Ei näitä kommentteja voi nauramatta lukea. Rokotteiden puolustajat (onko heitä palstalla yks vai kaks vai kolme) huutaa "päät punaisena" rokotteiden puolesta tietämättä yhtään mitään rokotteiden mahdollisista vaaroista, koska rokotettukin on vasta vähän aikaa. En usko, että noin moni ihminen voi näillä saatavilla olevilla tiedoilla noin henkeen ja vereen puolustaa jotain rokotetta. Ainakin on saatu aikaan pitkä mielipideketju.

    • Anonyymi

      Tuhansia ja tuhansia "yksittäistapauksia" joissa rokotuksen ottaja kuollut rokotusten ottamisen jälkeen.

      Satojatuhansia "yksittäistapauksia" joissa tilapäinen tai pysyvä vamma, kuten vyöruusu.

      • Anonyymi

        Viellä enemmän niitä jotka ilmoittaa jonkun oireen saadakseen reilun tukun rahaa.

        Pelkästään taudinlevittäjien kontrolli hankalaa. Ihminen jolla tauti viranomaiset haluaa tietää kehen se mahdollisesti on levitetty. Henkilöllä siis arvokasta tietoa kehen on taudin levittänyt. ei se sitä tietoa ilmaiseksi tai edes halvalla viranomaisille luovuta....

    • Anonyymi

      meinasitteko että rokotuksella hoidetaan/parennetaan jotain??nyt kannattaa ottaa sanakirja käteen ja alkaa opiskelemaan asiaa jossei muuten ole valjennut. ainiin kaikki eivät ole saaneet kauhalla..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaikki tiedämme että rokotteista kieltäytäjät ei levitä tautia vaan aliihmiset siis juutalaiset ja muslimit. Saksakin olisi 30 luvulla ollut kusessa jos ei olisi kovalla kädellä puuttunut taudinlevittäjiin.

    • Anonyymi

      Nyt Husin alueella 3 Astrazenecan aiheuttamaa aivolaskimotukosta heistä 1 kuollut. Mutta kohta varmaan kuullaan Thl arvio, ei AZ:aan kukaan kuole. Onneksi en ottanut tätä paskaa. Kuolen mieluummin auton alle, salaman iskuun, tai Buranaan, näihin voi Husin asiantuntijoidenmukaan todennäköisempää.

      • Anonyymi

        Vanha mummeli tuo kuollut oli todennäköisesti olisi kuollut ilman rokotustakin ja rokote ei tapa eikä vammauta. sen tekee vain tauti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha mummeli tuo kuollut oli todennäköisesti olisi kuollut ilman rokotustakin ja rokote ei tapa eikä vammauta. sen tekee vain tauti.

        Rokote aiheuttaa elimistölle rasitusreaktion, mikä joillakin on todella voimakas. Kun tällainen ihminen samaan aikaan on jo viruksen rasittama, ja jos vielä kuuluu rskiryhmään, tai on muu sairaus päällä, voi etenkin tehosteannos olla se tappava viimeinen pisara. Ehkä tämä selittää, miksi Britanniassa koronakuolleisuus lähes kolminkertaistui kuukauden rokottamisen jälkeen, kun samaan aikaan koronakuolleisuus väheni rajusti maissa joissa ei vielä rokotettu. Tai, kun Brasiliassa alettiin 16.2. jakaa tehosterokotteita satoja tuhansia päivittäin, nousi koronakuolleisuus tästä alkaen nopeasti yli 2,5-kertaiseksi.

        Missään maassa ei ole ollut niin suurta koronakuolleisuuden nousua kuin niissä, joissa on jaettu satoja tuhansia rokotteita päivittäin. Hitaasti ja vähäisiä määriä päivittäin rokottaneissa maissa ei valtavaa kuolleisuuspiikkiä ole.

        No on tässä se hyvä puoli että jos jollekkin annetaan vaikka tappava rokote niin se melko suurella todennäköisyydellä lakkaa tautia levittämästä? jolloin sairastuneiden määrä vähenee ja samoin tautiin kuolleiden.

        Rokotteisiin kuolleet helppo merkitä vanhuuteen taikka muihin syhin kuolleiden joukkoon.

        Eli ei tuossa vahinkoa sinäänsä kellekään ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha mummeli tuo kuollut oli todennäköisesti olisi kuollut ilman rokotustakin ja rokote ei tapa eikä vammauta. sen tekee vain tauti.

        Tuskin oli mummeli, vaan hedelmällisessä iässä oleva E-pillereitä syövä nainen. Kaikki maailman muutama kymmentä tapausta ovat olleet E-pillerien syöjiä. Ne tunnetusti aiheuttavat tukoksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin oli mummeli, vaan hedelmällisessä iässä oleva E-pillereitä syövä nainen. Kaikki maailman muutama kymmentä tapausta ovat olleet E-pillerien syöjiä. Ne tunnetusti aiheuttavat tukoksia.

        Eli toisin sanoen e-pillerit ja astra zeneca ja viimeisten uutisten mukaan myös johnson & johnson-rokote ovat tuhoisa yhdistelmä.

    • Anonyymi

      yksi sana rittää:
      Koronafobia.
      siinä kaikki, moi.

    • Anonyymi

      Eipä nuo poliitikot itsekään rokotteita ota.

    • Anonyymi

      Itsenäinen ajattelu koetaan uhkana Suomessa.

      • Anonyymi

        Jotain rajaa mielikuvituksille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain rajaa mielikuvituksille.

        Toisaalta vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa ajatella mitä haluaa ja sanoa mitä ajattelee.

    • Anonyymi

      Korona nyt leviää kaikilta pinnoilta saman tekevää onko se pinta kassa hihna vaikko somalin iho.

      Pitää siis pysytellä erossa pinnoilta joihin ulkomaalaiset koskeneet. Ei tämä herran tähden!!!! mitään rakettitiedettä ole.

    • Anonyymi

      Enemmänkin olisin huolestunut ihmisten mielenterveydestä rokotteisiin liittyen.

      Tämäkin ketju osoittaa, että monet rokotetut ovat laista piittaamattomia. He myös näyttäisivät uskovan kaiken, mitä viranomaiset heille syöttävät. Meillä on myös lääkäreitä, jotka menettävät malttinsa, elleivät potilaat hypi heidän ajatustensa mukaisesti.

      Kunnon julkiset rokotekeskustelut olisivat jo paikallaan, eikä mitään ”lain mukaan rokotteista kieltäytyjien” herjatilaisuuksia, vaan ihan täysjärkisten ihmisten normaalien eriävien näkökulmien käsittelyä.

      Ihmisten vastakkainasettelu rokotteiden perusteella on rokoteteollisuuden tarkoin harkittu suunnitelma, ja kun tätä johtoajatusta on muutama vuosikymmen julistettu, menee jo kuin häkä tietämättömien päähän.

      Ei pidä ollenkaan hyväksyä sitä, että yksi ihmisryhmä rokotetut menettävät malttinsa ja alkavat öykkäröimään. Ei kerro kovinkaan hyvää rokotteiden mielialoihin liittyvistä vaikutuksista.

      • Anonyymi

        Taidat olla sitä mieltä, että on viisasta olla ottamatta koronarokotusta?

        "Tämäkin ketju osoittaa, että monet rokotetut ovat laista piittaamattomia. He myös näyttäisivät uskovan kaiken, mitä viranomaiset heille syöttävät. Meillä on myös lääkäreitä, jotka menettävät malttinsa, elleivät potilaat hypi heidän ajatustensa mukaisesti."

        Kerroppa nyt mistä laista on kysymys?

        "Ei pidä ollenkaan hyväksyä sitä, että yksi ihmisryhmä rokotetut menettävät malttinsa ja alkavat öykkäröimään. Ei kerro kovinkaan hyvää rokotteiden mielialoihin liittyvistä vaikutuksista."

        Mitä tuo tarkoittaa? Öykkäröintiähän harjoittavat juuri nimenomaan ja vain ja ainoastaan rokotteita vastustavat? Etkö ollut tietoinen vai valehtelitko tietoisesti?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos joku tuntematon murhaa naapurin vanhukset, niin eikö siitä saisi suuttua?
      Korona voi tarttua rokotuksesta huolimatta ja kun toiset ihan silkkaa itsekkyyttään ja tyhmyyttään eivät ota rokotusta, niin pandemia jatkuu ties kuinka kauan ja tappaa varmasti vähintään tuhansia aivan turhaan. Kun kuolleita on kolme miljoonaa, niin näiden vastuuntunnottomien uhreina saattaa kuolla satoja tuhansia sivullisia.

    • Anonyymi

      Media julkaisee mitä tahansa. Tänään USA lopetti J&J rokotteen jakelun. Sitten uutisissa että J&J aloittaa toimitukset euroopaan. Sitten pari tuntia myöhemmin J&J keskeyttää toimitukset eurooppaan. Siis ei mitään omaa harkintaa käytetä, otsikot vaan kopioidaan. toimuksethan eivät koskaan edes alkaneet. Mutta helpompi tulevaisuudessa "jatkaa" kuin "aloittaa"

      • Anonyymi

        Eipä noista kannata hätkähtää.
        Muuttunee vielä moneen kertaan.

    • Anonyymi

      Koska "rokotokriittisyys" on rokotevastaisuutta, ja se on täysin vastuutonta kulkutautimyönteisyyttä, josta pahimmillaan myös viattomat maksavat hengellään. Siksi syyllistetään, tai "syyllisetetään", sillä oikeastaan yritetään saada "rokotekriittisille" järki päähän.

      • Anonyymi

        Sinusta on kai sitten vastuutonta mennä sairastumaan tai menehtymään rokotteista.

        Rokotteista kieltäytyjät eivät yleensä vastusta THL:n rokotteisiin yllyttämistä tai painostamista, mutta koska meillä Suomessa ei ole pakkorokottamista, pitäisikö rokottamattomienkin jo ryhdistäytyä ja ryhtyä varoittamaan THL:n ”erittäin turvallisista” injektioista, jotka kuten olemme jo vuosikymmeniä saaneet havaita, eivät myöhemmin kovin turvallisiksi ole osoittautuneetkaan. Eli pitäisikö rokotteista kieltäytyjien ryhtyä sellaisiksi kuin heitä jo nimitellään, rokotevastaisiksi. Rokotteita palvovillakin olisi jotain konkreettista vastusta tarjolla.

        Terveydenhoidollisen informaation yksipuolisuus tv:ssa ja radiossa johtunee virheellisestä olettamasta, että rokotteista ei yleensä seuraisi mitään kovin vakavaa. Varsinkaan kun sairastuneista ei mediassa haluta tietää yhtään mitään. Rokotteita varjellaan, mutta rokotteista sairastuneitakin pitäisi edes jotenkin suojella. Ketkään maassamme eivät näyttäisi olevan heistä huolissaan, ja mitä pahemmin rokotteista vaurioidutaan, sitä vähemmän heitä päästetään julkisuuteen.

        Nyt näyttääkin siltä, että se mistä ihminen sairastuu, on se olennaisin seikka, eikä suinkaan se, kuinka vakava sairastumisen aste on. Siispä rokotteista ei paranisi mennä lainkaan sairastumaan, eikä kohtelu sitä paitsi ole lähelläkään samaa kuin muun sairauden kohdatessa. Sairautta ei tahdota esitellä julkisuudessa, koska se voisi muuttaa ihmisten suhtautumista rokotteisiin, ja siksi piilottelu on aina paikallaan.

        Rokotteissa piisaa vielä jälkipolvillekin penkomista. Ihmisiä varoitellaan salaliittoteorioista, kun taas nämä virkavallan salaiset kansiot ovat vallan toista. Yksityisyyden väitetään suojaavan sairastuneen tietoja, mutta näissä rokotetapauksissa vasta vuoto mahdollistaisi asian tutkimisen.

        Elämä on. Kun sen oikein oivaltaa.

    • Anonyymi

      Vaikea, helposti leviävä sairaus on vaikea saada leviämään kaupungin kokoiselle alueelle, vaikka vähän yrittäisikin.
      Korona taas levisi muutamassa kuukaudessa lähes koko maailmaan ja joka vielä mutatoituu herkemmäksi jatkuvasti yhä nuoremmille . Se pistää huolestumaan kaikki älykkäät ihmiset.

      • Anonyymi

        Tämän planeetan kansoja on rokoteltu vallan vimmatusti. Sitten kun tulee vastaisku, jolla ihmisiä herätellään, niin mitä tapahtuukaan. Ihmiset alkavat tolkuttomasti vaatimaan lisää rokotteita sillä seurauksella, että niitä alkaakin sataa vähän joka suunnalta.

        Ei kysytä, miksi tämä onnettomuus kohtasi meitä. Rokottelimme kaikkea liikkuvaa ja silti.

        Mikäli rokotteilla olisi mahdollista pelastaa tämä maailma, se olisi jo tapahtunut.

    • Anonyymi

      Toistaiseksi ei ole mitään pakkoa ottaa. Toisaalta rokotteesta on asiatonta jakaa paskaa, joka ei perustu faktaan.
      Ja sitten voi käydä näin, kuten Norjassa.

      IS.Uutiset "Koronaviruksesta salaliitto­teorioita levitellyt norjalais­mies sairastui koronaan ja kuoli."

      • Anonyymi

        Eli jos et kerro rokotteesta, mistä tahansa sitä ”virallisversiota”, olet paska?

        Totalitarismi on monen mielestä ”erittäin turvallista”.

      • Anonyymi

        Se korona oli hänelle määrätty maanpäällisen elämän loppumiselle sillä siisti, koronaan kuolee ihmisiä, eikä se ole mikään ihme vaikka olisikin salaliitto takana, koska aluperin koko korona juttu on haissut, miksi tutkijat eivät tutki sitä, että korona olisikin lähtöisin influenssapiikistä, koska oireet ovat lähestulkoon samanlaiset kuin influenssissa. Yskärokko on sellainen fiirus, että se ei lähde ihmisestä pois, vasta kun tulee noutaja, miksi siis korona lähtisi pois sairastettuaan sen.

    • Anonyymi

      En tule rokotetta ottamaan, koska olen kokenut allergisen reaktion puudutus aineesta, vaikka tulisi pakolliseksi, sit hankitaan lupa lääkäriltä. Korona tulee viemään ihmisen, vaikka se kuinka rokottaisi tai suojautuisi siltä, mikäli niin on käydäkseen.

    • Anonyymi

      Jos olet ihan tavallinen ihminen, joka ensin odottelee ja katselee tilannetta, niin silloin kukaan ei saa edes tietää siitä että mietit rokotteen ottamista.

      Mutta, jos olet sellainen persoona joka "opettaa" ja "neuvoo" muita olemaan ottamatta rokotetta ja levität rokotteesta perättömiä satuja, silloin sinut pitäisi kärrätä laitokseen yleisen turvallisuuden vaarantamisesta.

    • Anonyymi

      "Eli jos et kerro rokotteesta, mistä tahansa sitä ”virallisversiota”, olet paska?

      Totalitarismi on monen mielestä ”erittäin turvallista”."

      Ei kun käy ensin katsomassa mitä se virus teettää pahimmillaan ja tee vasta sitten oma.. siis OMA mielipiteesi asioista.

      Tässä toimintamallissa on se kauhea mahdollisuus, että näkisit oikean totuuden. Virukseen kuoleva ei taatusti valehtele sinulle.

    • Anonyymi

      En ajattele vain itseäni vaan myös niitä, joiden terveyttä ja elämää "naapurin ukko" uhkaa.
      Toinen ajatus: Syyllistyminen on kansantauti. Jos on erimieltä kuin toiset syyllistyy, kun toinen ei pidä käytöstäsi hyvänä ja ilmaisee sen.

    • Anonyymi

      Rokotteesta kieltäytyvä henkilö hyväksynee sen että jos kun hän sairastuu koronaan niin häntä ei hoideta yhteiskunnan rahoilla. Eli olet omillasi ja hoidat itsesi itse. Norjassa muuten rokotusten äänekkäin vastustaja kuoli itse kokonaan. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa rokote miettinee omaiset.

      • Anonyymi

        Samalla voitaisiin päättää, että kaikki kustantaisivat hoitonsa itse. Nyt useamman tuhannen euron sairaalahoidoista asiakas maksaa vain noin 40 euroa/vrk. Ne, jotka veroja eniten maksavat ja joiden rahoilla kaikkien hoito kustannetaan, saattavat jossain vaiheessa sanoa, että näin ei enää voida jatkaa. Mutta ihan sama itselleni, jos näin päätettäisiin. Olet ilmeisesti samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Ja sovitaanko niin että jos rokotteesta saisi jonkun vamman niin häntä ei hoideta yhteiskunnan rahoilla? Tai jos joku on syönyt itsensä 200kg ylipainoiseksi niin häntä ei auteta yhteiskunnan varoilla? Tai jos jos jos jos jne

    • Anonyymi

      Mitenkähän tuon rokotuksen laita on, kun jo nyt suunnitellaan kolmatta kierrosta.
      Joillekin rokotetuille lienee jo annettu kolme piikkiä yhteensä kahdella eri rokotteella.
      Ainakin näin on suunniteltu.
      Totuus lienee, ettei kukaan tiedä yhtään mitä tekee ja mitä kansalle annetaan.

      Eräs tuntemani lääkäri sanoi myös, ettei rokotetta aina osata pistää oikein ja jo se aiheuttaa tiettyjä komplikaatioita. Rokote ei saa mennä suoraan vereen.

    • Anonyymi

      Eikä se vereen menekään. Siksi pistäjä imee ruiskulla ihopiston jälkeen ja katsoo, ettei verta tulee. Vasta sen jälkeen rokote injektoidaan lihakseen.
      Täällä on ihan turha vatkata näitä, sillä rokotukset etenee kohtuullisella vauhdilla.

      Se kuka ei piikkiä ota, pitäköön mölyt mahassaan. Ei ketään kiinnosta tapauksesi!

    • Anonyymi

      Tarkoitatko kulkutautimyönteisiä vapaamatkustajia?

    • Anonyymi

      Liian pahoja kysymyksiä korona-uskovaisille. Et saa vastauksia näihin, ainoastaan uskovaisten vihat päälle. Kun aivot ei aivopesun jäljiltä toimi niin ne ei toimi.

    • Anonyymi

      Vaikea käsittää miksi joku haluaa ottaa rokotteen tautiin josta perusterve selviää 99,99%. Tai miksi joku kävelee vaippa naamalla yksin ulkona sauvakävellen. Joskus mietin onko ihmisten korvien välissä oikeasti yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Voiskohan tuo rokotekokeilu olla jo tässä. Mitähän, jos hetki vedettäis henkeä ja seurattaisiin, mitä rokotteet saavat aikaiseksi. Eiköhän tämä rokotemäärä anna tutkijoille jo jonkun verran tietoa.

      • Anonyymi

        Vähintään 70% kattavuus pitää saavuttaa, että alkaisi olla mahdollista nujertaa virus pois keskuudestamme.
        Myöskin varianteille olisi silloin vähemmän tilaa.

    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe