Tyttöystävän muuttopuuhat

Asun osa-aika vanhempana vuokrakaksiossa. Tyttöystäväni asuu vuokralla kämppiksen kanssa kolmiossa. Viime aikona heillä on välit kiristyneet eivätkä enää puhu keskenään. Hän haluaa muuttaa pois sieltä, mutta rahaa ei ole ostaa asuntoa - vuokralle ei halua - ahdistaa maksaa muille vuokraa. Ratkaisuna muuttaa naapurikaupunkiin halpojen (osto-) hintojen perässä, n. 1 tunnin ajomatkan päähän ja tehdä etätöitä.
En ole oikein innostunut ajatuksesta. En pidä kaukosuhteista ja pelkään että yhteistä aikaa jää vähän. Hänelle välimatka ei ole ongelma, sanoo että kyllä me yhdessä selviämme. Lisäksi voisin tehdä etätöitä hänen luonaan, kun ei ole isä-viikkoa.
Tietysti, jos muuttaisimme yhteen, niin ongelma olisi ratkaistu, mutta kun en vielä tiedä, haluanko sitä.
Olen yrittänyt järjestää niin, että hän tulisi minun luokseni kamoinensa pidemmäksi aikaa, mutta se aloite ei oikein ota tuulta alleen, koska hän ei halua tulla tämmöiselle alueelle pidemmäksi aikaa.
Sanoin hänelle, että en oikein ole ilahtunut tästä projektista, mutta hän ei ole (halua olla?) huolissaan.
Niin, mitähän mä oikein tässä kysynkään. En oikein tiedä, mutta pelkään joutuvani etäsuhteeseen, mikä ei oikein sovi mulle.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asun osa-aika vanhempana vuokrakaksiossa. Tyttöystäväni asuu vuokralla kämppiksen kanssa kolmiossa. Viime aikona heillä on välit kiristyneet eivätkä enää puhu keskenään. Hän haluaa muuttaa pois sieltä, mutta rahaa ei ole ostaa asuntoa - vuokralle ei halua - ahdistaa maksaa muille vuokraa. Ratkaisuna muuttaa naapurikaupunkiin halpojen (osto-) hintojen perässä, n. 1 tunnin ajomatkan päähän ja tehdä etätöitä.
En ole oikein innostunut ajatuksesta. En pidä kaukosuhteista ja pelkään että yhteistä aikaa jää vähän. Hänelle välimatka ei ole ongelma, sanoo että kyllä me yhdessä selviämme. Lisäksi voisin tehdä etätöitä hänen luonaan, kun ei ole isä-viikkoa.
Tietysti, jos muuttaisimme yhteen, niin ongelma olisi ratkaistu, mutta kun en vielä tiedä, haluanko sitä.
Olen yrittänyt järjestää niin, että hän tulisi minun luokseni kamoinensa pidemmäksi aikaa, mutta se aloite ei oikein ota tuulta alleen, koska hän ei halua tulla tämmöiselle alueelle pidemmäksi aikaa.
Sanoin hänelle, että en oikein ole ilahtunut tästä projektista, mutta hän ei ole (halua olla?) huolissaan.
Niin, mitähän mä oikein tässä kysynkään. En oikein tiedä, mutta pelkään joutuvani etäsuhteeseen, mikä ei oikein sovi mulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu