KAikki vasemmistolaiset eivät ole katkeria ja laiskoja

Tuollaiset väitteet on tuulesta temmattuja.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Eikö se niin mene että poikkeus vahvistaa säännön.

Äänestä
  • Vasemmistopuolue - Susi Jo Syntyessään !

    Äänestä

Minä tunnen vain korkeasti koulutettuja ja hyvin palkattuja vasemmistolaisia. Jotka ovat tarpeeksi valveutuneita kantamaan huolta myös niistä, jotka eivät ole samassa asemassa.

Äänestä
  • Kansanedustajia ovat...

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Suurin osa katkerista ja laiskoista ovat oikeistolaisia.

Äänestä
  • Ei tuokaan pidä paikkaansa, suurin osa tuntemistani "oikeistolaisista" on päinvastoin duunareita tai jopa ylisuoriutujia.

    Äänestä

Ajavat BMW amg Mersu

Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Valitettavasti netissä roikkuvat ja kirjoittavat vihervasemmistolaiset yleensä ovat laiskoja.

Äänestä

Ovatkin oppineet rahaa pitää palvoa ei muita jumalia ole

Äänestä

Kyllähän se on kiva pukua pitää

Äänestä

Se on totta. On olemassa ns. kermapersevasemmistolaisuus, jossa kermaperse kuuluu kouluttautuneeseen ylempään keskiluokkaan tai jopa sitäkin paremmin tienaavaan, ja toimii jollain etuoikeutetulla alalla, kuten kulttuuri, media, tietotekniikka, tiede jne.

Näille tapauksille on tyypillistä saarnata ja jeesustella kovaa sekä korkealta sieltä norsunluutornistaan alas ihmisille, jotka elävät ihan kokonaan erilaisissa sosiaalisissa ympyröissä ja yleensä heikommassa asemassa.

Yleensä näillä kermapersevasureilla ei ole minkäänlaista todellisuuden tai realiteettien tajua lainkaan, koska elävät turvallisesti hermeettisessä pumpulikuplassaan, jossa syntyy niitä kuuluisia "snow flakeja".

Äänestä

Kyllähän se vasemmiston aivokuppa jättää jäljet

Äänestä

Siis aloittajan mukaan kaikki vasemmistolaiset ovat katkeria ja laiskoja...

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa se väite, että kaikki eivät olisi katkeria ja laiskoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa se väite, että kaikki eivät olisi katkeria ja laiskoja.

    Puolet on laiskoja ja se toinenpuoli on katkeria.

    Äänestä

Ei kukaan järkevä ihminen voi niin väittääkään.
Vuonna 1918 valitettavasti nämä järkevät demarit jäivät vähemmistöön ja katkera räyhäporukka sai enemmistön ja vei SDP:n väkivallan tielle. Siinä sortui sitten räätäli Halmekin.

Punakapinan jälkeen jo muutaman vuoden päästä tämä katkeroitumaton SDP:n osa oli taas maan hallituksessa.

Ongelma onkin, että tänään hallitusta johtaa taas samoin ajatteleva räyhäjoukko kuin mikä muodosti kansanhallituksen ja sytytti punaisen lyhdyn työväentalon torniin.
Kansanhallituksen ohjelmaankin 1918 kuului yltiöpäinen ihmisten oikeuksien korostus, joista onnistuneen vallankaappauksen jälkeen työväenluokan diktatuurissa olisi jäänyt tuskin mitään käyttöön.

Nyt keinovalikoimassa on demlalaisten perustuslakiasiantuntijoiden yltiöpäinen perustuslain tulkinta, jolla estettiin mm. Sipilän sote. Tarkoitus on luoda kaaosta porvarilliseen yhteiskuntaan sen omien lakien saivartelevalla tulkinnalla (italialaisen lakon tyyliin) ja luoda olosuhteet kaaoksellisiksi ja siten otollisiksi sosialistisille muutoksille, joista uusi sote on ensimmäinen merkittävä.

Siksi koronan hoidossa esiintyy nyt voimakas poliittinen ohjaus lääketieteellisen sijasta, mutta viruksen aiheuttaman pakon edessä on nyt jouduttu hivenen taipumaan ja kuuntelemaan aitoja asiantuntijoitakin.

Preussin tasavallassa kaaoksellisessa johtamisessa ja oikeuksien ylikorostamisessa epäonnistuttiin ja vallankumous menikin sosialistien sijasta kansallissosialisteille.
Jotain olisi hyvä demarienkin oppia historiasta ja lopettaa niiden katkerien alhaisten vaistojen ruokkiminen heikkomielisille ja palata asevelisosialistien linjalle.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus !

    Äänestä

Mutta SUURIN osa.

Äänestä

Kaikki vasemmistolaiset yrittävät päästä eroon syistä miksi he ovat vasemmistolaisia.
Jos onnistuvat yrityksissään (harva onnistuu), niin sen jälkeen he eivät enää olekaan vasemmalle kallellaan.
Björn Wahlroos paras esimerkki

Äänestä

Jos ei murrosiässä ole kapinallinen, on häiriintynyt. Jos vielä kolmekymppisenä on kommari, on täysi hullu. Näin vanhan sanonnan mukaan.

Äänestä

Miksi sosialistit vastustavat kansan edun huomioimista?

Lyhyestä virsi kaunis:
-Jos yhteiskunnallistettu järjestelmä viedään vaikka aseellisen vapaustaistelun vallankumouksella muihin maihin, se on kansainvälistä sosialissmia.
-Jos yhteiskunnallistettu järjestelmä viedään vain yhden kansan keskuuteen, se on kansallissosialismia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuollaiset väitteet on tuulesta temmattuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu