Jos ei ole kovin romanttinen ihminen, niin sanotaanko enimmäkseen seksiin pohjautuvaa tapailusuhdetta romanssiksi?
Mitä romanssi on?
Anonyymi
5057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Niin, kai se jotakin tunnesidettä odottaa tuo romanssi sananen. Mutta miksipä sitä ei voisi käyttää sukupuolisuhteestakin? Kertoo ainakin mulle enemmän suhteenlaadusta, kun siitä liittyykö siihen tunnesiteitä vaiko eikö.
Kun joku sanoo mulle, että sillä on romanssi meneillään, niin ajattelen jaaha se ei ole pelkkää kaveruutta ja silmiin tuijottelua, siinä taidetaan olla vähän intiimistikin kiinnostuneita toisistaan.
Eihän kaikki ihmiset ole mitään romanttisia ja romantikkoja luonteenlaadultaan. Tuntuisi hassulta ajatella, että vain romanttinen ja romantikko olisi romanssin "omistaja". :D
Okei. Mulle taas romanssi-sanasta tulee mieleen enemmänkin jotain rakkauteen viittaavaa. Siihen liittyy syvempää kiinnostusta kuin fyysinen ja intiimi kanssakäyminen.
Tällainen nykyajan termi kuin fwb-suhde on mielestäni lähempänä tätä nykyistä tilannettani kuin romanssi. Myös termiä YYA-sopimus olen käyttänyt. Tunnettahan se on ystävyyskin, vaikkei niin syvää.
Niin, jotain tunnesidettä se kai odottaa. Mä käytän sanaa rakkaussuhde, kun sisällytän suhteeseen rakkaudellisia syvempiä tunteita. :)
Eli kun mies näyttää rahapussiaan ja ottaa sieltä setelin eli vaikkapa 50 euron setelin ja sanoo haeppas meille jäätelöt ja hän venaa autossa niin silloin on tunnetta ja rakkautta ilmassa ja mies saa seksiä ja rakkauden ja hellyyden osoituksia ja pimppi kostuu löysin varakkaan miehen
No ei ole juurikaan kokemusta tästä mies ottaa rahapussistaan setelin ja haeppas jädee meille kuviosta. Yleensä olen omaa rahapussia raottanut, jos olen jädee ollut vailla.
Mutta on se rakastettu nyt mies tai nainen tai muunsukupuolinen tai hattivatti tai hottentotti, niin tunnehan siinä on se mikä sitoo.
Mut raha rakkaus on aito rakkaus eli mitä varakkaampi mies niin sitä rakkaampi mies
Vaan kyllä nyt sen verran täytyy tästä miehen lahjomisesta olla imarreltu nyt, että eilen puoliso kävi työmatkalla kaupassa. Ruokakaupassa, kuten oltiin sovittu hänen vuoron olevan.
Hänpä yllätti, mut uusilla bluetooth kuulokkeilla, kun nämä vanhat kuulokkeet on jo rikki. Joku piuha ottanut itseensä kun johdot on takertuneet kiinni ties minne, ties miten monta kertaa.
Ihan pikkasen liian kalliit ne kyllä oli. Minusta vähempikin hinta olisi riittänyt ja halvemmat ajaneet saman asian. 400 euroa kuulokkeista kotikäytössä on minusta aika paljon liikaa. Kun puhutaan kalliista lahjoista, niin nämä nyt oli sellaiset minusta pikkasen turhan kalliit lahjat. Mutta hyvät ne on. :)
Eihän se nyt niin mene. Mä olen pyrkinyt välttelemään rahakkaita ihmisiä, ettei vaan tule ongelmia niiden kanssa siitä rahasta. :D
Monilla tuppaa olemaan ajatus, että kun ovat varakkaita voivat ostaa toisen. En halua sellaista kuviota.
Joopa joo niinpä niin seli seli
Eli pidöt tätä provohahmoa autenttisena ja mussutat jotain mistä et tiedä mitään, eikö niin? Minua ei ainakaan mikään onneton torspoo ole ostanut, eikä jäänyt edes siitä kiinni, että lahjukset oli varsin pateeettisia pinnaa ja ns tilaisuutta mitä en pyytänyt.
Jos susta sille tuntuu. Päätä pensaaseen vaan. 🌳
Terkkuja muuten sinne teidän karkkimaahan, vaikket se penaalin terävin kynä olekaan. Tämä postscriptumiksi
Entä jos mies olis tuonut 2 euron nappi kuulokkeet ja sen takia syötte 3 viikkoo kaurapuuroo ja keitettyjä makaroonia ehkä 2 prk hernekeittoo ja 1 pkt näkkileipää veikkaan olisit jo ajat sitten sanonut heippa
Mullekko sinä niskojasi nakkelet? :D
Olen minä rikkaitakin heilastellut ja huomannut oitis, että tiedän mistä puhun ja miksi kannattaa vältellä. Pidän itseäni arvokkaampana, kun mitä rahalla saa. Siksi en aio jatkossakaan olla kenenkään ostettavissa, rakastakoon omaksi jos lystää minut saada ja pitää.
Jk. Siihen rakastamiseen ei tarvitse penniäkään rahaa. Sydäntä kyll ja vilpitöntä tahtoa.
Niin helppo sanoo rikkaan miehen kainalosta ja 400 euron kuulokkeet päässä
Kunhan ne toimii. Ihan oli itsellä tarkoitus mennä viikonloppuna ostamaan itselleni uudet kuulokkeet. Miehellä ei ole tapana lahjoa mitenkään, edes merkkipäivinä ja näin olen joskus toivonutkin, ettei kanneta mitään kräässää siksi vaan että pitää muka jotenkin muistaa. Ostetaan, sitten kun jotakin oikeesti tarvitaan. :)
En tiedä olikohan sillä jotain vaikutusta, kun laitoin läppärin taustakuvaksi yhden vanhan kuvan, jossa vastarakastuneina ollaan kallot vastakkain ja hymyillään kameraan päin? Näytin muutamia kuvia noilta ajoilta ja kysyin, muistatko vielä kun oltiin ihan vastarakastuneita ja tuore pari? :)
Ihan kun olis jotakin liikahtanut miehen sisällä, on nimittäin halinut minua aamuisin töihinkin lähteissään ja silitellyt hiuksia jos olen nukkumassa. En valita, mukavaa jos se toimii. ;)
Heh, rikas tavallinen työntekijä? :D
Mä olen itseasiassa se rikkaampi meistä. :P
Minulle tuollainen ihmisen "ostaminen" kehon tai muunkaan miellyttämisen puolella on vierasta. Onneksi ei ole ympärillä sellaisia ihmisiä. Jos toinen tekee jonkun kivan eleen, rahallisestikin arvokkaan, toisen hyväksi, se on pelkästään hänen päätöksensä antaa jotain. Se ei velvoita mitään vastapalveluksia, eikä tuo sidoksia mihinkään, ei ole velvoitteita. Lahjan saaja saa itse päättää mitä siitä seuraa ja toimia sen mukaisesti. Minulla esimerkiksi on lasten huoltajuuskumppanuus ja taloudenkin jakoa vielä mieheni kanssa, ja myös ystävyyttä on, mutta muita sidoksia meillä ei enää toisiimme ole. Rajat ovat selvät, ja niiden mukaan eletään tällä hetkellä.
Siitä kannattaa olla iloinen, jos on säästynyt näiltä ostovoima miehiltä ja naisilta. :)
Hyvä niin.
Jaa, meillä ei ole tuollaista. Eikä meistä ole kovin rakastuneita kuvia olemassa. Mieheni kanssa olemme kavereita, ystävyyttäkin on. Rakkautta en ole koskaan häntä kohtaan tuntenut, enkä myöskään himoa hänen kehoaan kohtaan. Niitä olen tuntenut vain yhtä naista kohtaan.
Okei. Meistä on varmaan satoja kuvia yhdessä, pusukuvia ja halikuvia ja ihan urpoja kuvia ilmeineen kaikkineen. :)
Me ihan aidosti on rakastuttu ja rakastetaan toisiamme, vaikka meillä nyt onkin joku kriisin tynkä joka ottaa aivoon kumpaakin mitä ilmeisemmin. Mulla omani ja hällä omansa ja sittenhän se on yhteinen sen myötä.
En minäkään sellaista himoa pysty miehiä kohtaan tuntemaan, mitä naisia kohtaan. Se on ihan rehellisesti sanottava. Johtuu varmaan ihan vartalosta, tunnen vaan vetoa naisvartaloon, vetoa mitä en miesvartaloa kohtaan tunne samalla tavalla. Fyysistä siis se vetovoima. Gynephiliaa? En osaa sanoa, mutta punainen lanka voi sieltä löytyä.
Mutta kyllä minä ihmiseen kykenen rakastumaan todella kuumasti ja palavasti ihan sama mitä sukupuolta on. En mieti sukuelimiä, kun rakastun persoonaan ja ajatusmaailmaan.
Olenkin, onhan sellaista kuvitelmaa jollakin joskus ollut ja tunnistan sellaisen, mutta kun itse laittaa rajan, ettei lähde sellaiseen mukaan, niin asia on sillä selvä. Minulle on ollut vierasta pelata sellaisia pelejä. Tai en ainakaan itse ole sitten käyttäytynyt niiden mukaisesti, joten sellainen on loppunut lyhyeen.
Ystävällisyys ja toisen tukeminen aidosta ystävyydestä ja myötätunnosta, on läsnä suhteessamme. Mukana on myös velvollisuutta taloudellisissa asioissa sillä, asumme samassa taloudessa (vielä) ja olemme yhdessä lasten vuoksi. Näin on viimeiset pari vuotta ollut..
Meillä ei ole yhtään pusukuvaa meistä yhdessä. Ei sitten yhtään. Ei yhtään halikuvaa, ei mitään sellaista. Emme juuri koskaan edes käsikädessä kävelleet. Siitä on varmaan yli 15 vuotta siitäkin.. Ei ole ollut hellittelyjä, söpöilyjä, mitään sellaista hassuttelua eikä oikeastaan romantiikkaakaan. Jos illallisia on syöty, on keskitytty aterian tekemiseen erityisine raaka-aineineen yms., erilaisten juomien maisteluun ja analysointiin, ja kaikkeen muuhun kuin toisiimme. Ei kädestä pitelyä, ei jalkapeliä, ei halauksia, ei katseita, ei mitään sellaista. Olemme olleet oikeastaan kuin sisko ja veli. Kaverit. Nyt vasta ymmärrän sen laajuuden. Romantiikkaa eikä rakkautta, ei himoakaan ole ollut lainkaan. Sitä tyhjyyttä on sitten täytetty erilaisilla turhilla asioilla.
Sama sen suhteen, että kun olen huomannut, että toinen kohtelee minua jo alussa silleen et olen joku lahjahevonen ja ostettavissa oleva otus. Niin olen pistänyt samantien tapailun loppu. Välittömästi. Mua loukkaa sellainen asenne, että pitää mua kuin maksullista. Koittaa varallisuudella ostaa puolelleen ja tyrkyttää lahjuksia saadakseen itselleen jotain vastineeksi. Ne ei ole mitään vilpittömiä lahjoja, ne kyllä erottaa sokea otsallaankin.
Mun kanssa siitä tulee nokkapokka välittömästi. En itse kohtele muita niin, enkä tasan suostu että minua kohdellaan niin.
Karkasi viesti ennen kun ennätin vastata tähän, sori.
"Ystävällisyys ja toisen tukeminen aidosta ystävyydestä ja myötätunnosta, on läsnä suhteessamme. Mukana on myös velvollisuutta taloudellisissa asioissa sillä, asumme samassa taloudessa (vielä) ja olemme yhdessä lasten vuoksi. Näin on viimeiset pari vuotta ollut.."
- Teillä on siis ystävyyssuhde mikä toimii? Tulkitsenko oikein? Ymmärrän hyvin tuon lasten vuoksi yhdessä olemisen ihan sama mitä kukaan muu siihen sanoo tai ajattelee sen olevan huono asia lasten kannalta. Ei se ole, jos vanhemmat kykenevät elämään sovussa ja kunnioittavasti, vaikkei heillä rakkausuhdetta olekaan.
Kaikilla ei ole koskaan kuin kasvatuskumppanuus ja yhtään enempää hulluja niistä lapsista tuskin silleenkään tulee.
Mielummin niin, silloin kun kaikkien kannalta on järkevämpää ja turvallisempaa, vältytään turhilta sydänsäryiltä ja itkuilta. Lapset saa pitää ehjän kodin ja molemmat vanhemmat arjessa tasapuolisesti mukana. Minä kannatan tätä vaihtoehtoa aina, kun se on toimivampi vaihtoehto, kun lähteä erilleen ja etäällä kasvattaa heitä.
Anteeksi, en halua loukata sinua, mutta en olisi kyennyt tuollaiseen 15 vuotta, en edes 1 vuotta.
Miten te ylipäänsä päädyitte yhteen? Mikä teitä veti yhteen, jos mitään varsinaista himoa, tunteita, vetovoimaa ei ole ollut?
Kahden toisiinsa rakastuneen ihmisen suhde.
Minusta romanssi voi jatkua maailman tappiin asti, mutta se ei välttämättä tarvitse olla mikään parisuhde vielä, voi olla sitäkin toki.
Romanssi ei minusta pois sulje mitään muuta, mutta vaatii silti sen kahden ihmisen rakastumisen toisiinsa, tai ainakin johonkin toisessa rakastumiseen... siinä ikävä kyllä saattaa ihminen unohtua.
Miten edes voi rakastua niin, että ihminen unohtuu? Kuulostaa minusta ihan mahdottomalta. :D
Itseasiassa helposti.
Kun itse tajusin jossainvaiheessa, etten osannut käsitellä ja tunnistaa omia tunteitani, saatoin rakentaa toisesta kuvan millainen hän on. Mutta todellisuushan on usein muuta.
Esimerkiksi nainen voi olla kaunis, herkkä ja hentoinen, mutta silti hän voi olla itsekäs, jopa narsisti ja manipuloiva ihminen. Jos et näe kuin sen mitä haluat nähdä, ihastut muuhun kuin ihmiseen. Tuossa vaan karkea esimerkki. On voinut käydä vaikka kuuluisuuksista Maisan ja Jari-Matin kohdalla...
Naisilla se voi olla vaikka niin, että näkee miehen vahvana ja vankkana, että itse voi olla sitten huoletta se heikko. Vaikka jokainenhan meistä on heikko. Mies voi äityä väkivaltaiseksi heikkoudessaan... taas karkea kuvaus, mutta näin on vaikka Tauskin kohdalla käynyt...
Jännää, kuulostaa oudolta mun päähän. Mutta käsitän ehkä mitä tarkoitat. Yleensä kai jokainen normaalilla mielenlaadulla varustettu ihminen tajuaa, ettei se kaikki ihana mihin ihastuu ole koko totuus? Siksi tuntuu oudolta ajatella, että joku rakastuisi urpona johonkin ihastuneen mielikuvaan ottamatta selvää ihmisestä sen enempää?
Ihastuminenhan on vasta alku, josta yleensä aletaan tekemään tuttavuutta ja ottamaan selvää onko se toinen mimmoinen ihminen. Ja ihan jokaisesta löytyy jotain mitä voi miettiä, aijaa onkohan tämä hyvä juttu. :)
Mä en ainakaan pysty itseäni huijaamaan, kun näen ihan jokaisessa piirteitä mitkä ei ole imartelevia, mutta kokonaisuus voi silti olla niin hyvä että tekee mieli tietää lisää.
Eikä ollut tarkoitus loukata ketään tuolla normaalilla mielenlaadulla, mutta limerenssistä tuli vaan mieleen. Eräänlaista "rakkaushulluutta". :)
Häikkä kopassa.
Jari ja Maisa taas uskoisin olleen kulissia pitkälti. Kumpikin on tienneet toistensa olevan muuta kuin ihastuttavia, mutta ovat jatkaneet kulissien ylläpitoa, oska se näyttää ulospäin hyvälle.
Jotkut jatkaa sellaista ulkopuolisille näyttelyä, vaikka todellisuudessa tietää olevansa ihan paskan keskellä ja vituttaa olla. :)
Niinkun näin, joo löysin ihana miehen ja se on upea. Missään nimessä ei mitään muuta kuin upea, oikeasti kuitenkin kulisseissa vituttaa koko ukon naama. Pitää vaan teeskennellä että kun kerran nyt ollaan näkyviä, pidetään kulissit näyttävästi pystyssä ja kiroillaan sitten niiden takana tai erotaan jopa ja esitetään että ollaan yhdessä edelleen.Ihan vaan koska se näyttää muiden silmiin hyvälle.
Harva tulee tohon eteen sanomaan, että vittu kun vituttaa tää suhde välillä, mut katellaan josko se siitä. :D
Niin, olen kyllä sellaista tuntenut. Joudun myöntämään sen. Nuo määritelmät ovat minusta usein jotenkin vajaita, kuvaavuudestaan ajatuksen tasolla huolimatta. Ne jotenkin unohtavat yksilön yksilöllisen tilanteen ja laittavat leiman, joka yksinkertaistaa asian monesti vähän liiankin yksinkertaistaen tai jopa vahingollisesti määritellen. Yksilöllinen kokemus ja tilanne hukkuvat leiman alle ja voivat joskus jumittuakin siihen jos liikaa samaistuu. Siksi ei pidä jäädä liikaa käsitteisiin ja määritelmiin kiinni, että tilannetta voi muuttaa haluamaansa suuntaan.
Vaikeinta on ollut se, etten ole päässyt fyysisesti hänen lähelleen. Halu ja kaipaus on mennyt fyysiseksi liikkeeksi yksin. Ja oma tilanteeni on ollut jo alkujaan vaikea. Jos edes joku osa-alue olisikin ollut paikallaan elämässäni, olisin ollut paljon toimintakykyisempi. Mutta kun kaikki palikat ovat olleet ilmassa kerralla..
Samoin ajattelen rakastuessanikin. En idealisoi, vaan tunteet ovat suuria ja siksi isoja sanoja ja tarinoitakin. Ne ovat kuvausta omista tunteista toista kohtaan. Rakastumisesta ajattelen että, molemmathan sitä ihan tavallisia ihmisiä ollaan, mutta toisillemme erityisiä ja ainutkertaisia tuntemamme rakkauden vuoksi.
Tottahan tuokin on, määritelmät on vajaita ja ahtaita. Eikä ne kuvasta koko todellisuutta, ehkä osan siitä juuri siksi, kun kaikki on yksilöllistä ja subjektiivista. Monen asian summaa.
Nimenomaan se on hyvä tiedostaa, että jotain voi asialle tehdä, jos vaan kykenee. Minusta se onkin oleellisinta, eikä jäädä vaikka häpeämään, että hitto minulle nyt iski tämä limerenssi ja olen tässä suurennuslasin alla. Ei niin, vaikka niin se helposti menee kun asioita aletaan nostaa pöydälle.
Oleellista on kuitenkin se miten tästä eteenpäin jatketaan, että olo helpottuu.
Saako kysyä, olisiko hän halunnut sinut fyysisesti joskus lähelleen? Olisiko se siis ollut edes mahdollista aivan oikeasti, niin kun hänen puoleltaan?
Tämä kuulostaa jo tutulta. :)
Ne on nimenomaan niitä omia suuria tunteita ja isoja kuvia mitkä roihuaa. Ehkä niitä ymmärtää parhaiten toinen samanlainen ihminen? Muille saattaa olla shokki ja pakokauhun paikka, jos ei ole sellaisia kokenut itse tai edes päässyt sellaisen ihmisen rakkaudenkohteeksi aiemmin. :D
Hulluna ehkä pidetään. Vaikka se mitään hulluutta ole, tunnetta vaan. :)
Voitaneen lohduttaa kauhistunutta, ettei sulle mitään kamalaa tapahdu. En edes anataisi tapahtua mitään kamalaa, jos estää sen suinkin voin. Ole huoleti, minä vaan tykkään sinusta helvetisti ihminen. :)
Joskos se sitten olis vähän helpompaa sietää.
No minä luulen, että moni ihminen on jossain vaiheessa ihastuessaan/rakastuessaan sokea näkemään toista oikeasti.
Totuus tulee usein vasta kun kaikki ”alkukiihkeys” laantuu ja jää aikaa nähdä se toinen ihmisenä. ”Purppuralasit” haalistuu kirkkaammiksi ja alkaa se tavallinen arki.
Lisäksi kun se käy kummallekin yleensä. Se alun toisen huomioiminen erityisesti hiipuu ja jäljelle jää hyväksyntä ja ymmärrys.... jos jää? Romanssihan voi jatkua, jos ymmärrys jää ja usko toiseen ja sen tuomaan hyvään. Mutta yhtähyvin kupla voi poksahtaa ja sitten ei olekaan enää mitään. 🤷♂️
Niin tämä minun ihastukseni ja rakkauteni kohde.. Tämä on vaikea kysymys. Hän ehdotti jotain sellaista vaiheessa, jossa olin juuri ymmärtämässä hänen olevan suuri rakkauteni kohde. Että haluan hänestä paljon.
Hän ehdotti yhteistä tapaamista sellaisessa ympäristössä jossa ollaan vähin vaattein. Se oli minulle liikaa sillä hetkellä, sillä olisin halunnut edetä romanttisesti vähitellen, kädestä pitäen kynttilän valossa, hitaasti intiimisti tutustuen.
Sellainen suorempi lähestymistapa tuntui mahdottomalta silloin vastata kyllä. Vaikka tarjous oli tehty oikein paljon minua ajatellen, oikeastaan romanttisestikin.. Luonnollisesti sellaisessa perinteisessä ympäristössä.. Se houkutteli kyllä suurestikin.. Rohkeus puuttui silloin, pelko oli että hän halusi vain kevyesti minua. Mutta siinä olin väärässä..
Juu näin on. Ulkopuolisesta se voi siltä näyttäytyä. Jos ei ole itse hurmokseen asti rakastunut. Se on hassua oikeastaan, että sille pitää olla joku lääketieteellinen nimi, sillä ovathan ihmiset hurmoksessa esimerkiksi uskoon tullessaan, eikä sitä minään sairautena pidetä. Toki minulla on kyllä omat epäilykseni tästä herätys- tai hurmosuskonnollisuuden oikeasta syystä ;)
No tuo kuulostaa jo selkeemmälle. Ehkä en ymmärtänyt sun tekstiä oikein.
Joo, ihan alussa voi olla sokea toiselle, mutta minusta se aika nopeasti silmät aukeaa, kun on juttusilla ihmisen kanssa tai ylipäänsä kommunikoi asioista ja oppii ymmärtämään toista enemmän realistisessa valossa.
Plus se yhteinen arki, seurustelu viimeistään avaa niitä silmiä todellisuudelle ja realistiselle ihmiselle. Juu juu.
No, se kuplan puhkeemisen vaarahan siinä aina on ja se otettava kaikkien kanssa, kun alkaa tutustumaan ja suhteita hieromaan. :)
Okei. Se rohkeus se taitaa usein olla se mikä puuttuu, kun etenemisestä pitäisi jotain ratkaisevaa tehdä.
Sinä tarvitsit lisää aikaa sulatella. Minusta se on ihan ok, mutta mites hän nyt. Vaikuttiko tuo nyt teidän väleihin sitten jotenkin negatiivisesti jatkoa ajatellen, kun et suostunut suinpäin?
Ja hei vastaat tai et, ihan sen mukaan mikä tuntuu sopivalta. Minä kyllä saatan kysellä ihan mitä vaan, mutta vastaaja valitsee mihin vastaa. :)
Juu. Mutta romanssi kuin romanssi. Järjellä tai ilman. 😁👌
Heh, ihmiset on erilaisia ihastujia ja rakastujia. Toiset tarvii kamalasti matskua ja näyttöä, ennen kun liikauttaa eväänsäkään. Toiset taas näkee oitis jotain mikä hurmaa. Sellasta se on. :)
Tässähän tuli jo kovinkin vastausta. Hkl olen sitä mieltä että nussiminen ja rakastelu ovat eri asioita. Toisaalta kumpikin tuntuu hyvältä.
Eipä hourita nyt. Romansseja ei ole eikä tule. Kahden kuukauden kuluttua alkaa päivät lyhenemään.
No itse en tuota kutsuisi romanssiksi.
Minusta romanssista ei ole kysymys kiintymyksen laadusta tai syvyydestä. Itse ajattelen että romanssi on kuin projekti eli sen voi kohdistaa aikaan (yleensä vielä lyhyeen) ja/tai paikkaan. Työpaikoilla työpaikkaromanssia, kesäheilojen kanssa kesäromansseja, Lapissa rinneromansseja yms.
Jos vaikka pariskunta on tavannut vaikka festareilla niin itse ajattelen että se silloin festareilla vietetty yhdessäolo oli se romanssi josta kaikki sai alkunsa. Ainahan tuon ei tarvi olla alussa. Jos vaikka työ- tai kaverisuhteesta mennään parisuhteeseen niin sieltä saattaa löytää sen romanssin joka teki suhteen muutoksen; kuten nyt vaikka pikkujouluromanssi.
Ei.
Romanssiin kuuluvat intohimoiset tunteet, ei pelkästään seksibuddy hengailukuvioineen.