Ihmiselle on annettu erilaisia koettelemuksia

Anonyymi

Kun synnymme ihmisiksi: ihmisellä on sielu ja ruumis. Elämä täällä, ihmisten seassa, luo paikallista kulttuuria, jota opimme väkisin. Olemme silti sielu ja ruumis. Saamme matkalle mukaan myös mm. sukupuolen, kivun tunteen, tunneskaalan ja opettelemme elämään niiden kanssa.

Tämä aika maan päällä kylvää pelkoa, tämä on täysin erilaista kuin esim. 20-30 vuotta sitten. Jos toisin vuodelta 1987 jonkun tähän päivään, hän todennäköisesti kauhistuisi siitä mitä täällä tapahtuu tällä hetkellä. ihmiset on totutettu lisääntyvään kipuun, vihaan, riitelyyn, ihmisarvon alentamiseen, orjan asemaan. Meitä painetaan alas. Suomen ilmapiiri, euroopan kiusattavana muistuttaa lähinnä perhehelvettiä. Mihin Suomen itsesuojeluvaisto katosi? Miksi se ei aseta ihmisiä suojelevia rajoja?

Ihmiseltä otetaan pois jopa oikeus omaan sisäiseen rakastavaan, suojelevaan rajaan, rauhaan ...TÄSSÄ on minun rajani. Älä tule, älä loukkaa - älä vahingoita.

Hiljennä, aseta pelko sivuun hetkeksi. Luo ympärillesi rauha, hengitä.
Niillä ei ole oikeutta alentaa edes suomalaisen ihmisarvoa alemmaksi, kuin jonkun toisen maan, kulttuurin, rahan vuoksi.
Sinulla on arvo, meillä on ihmisarvo.

En olisi ikinä osannut kuvitella ennen EUta, että Suomen, oman kotini ilmapiiri voi muuttua tällaiseksi. Niiden joiden olisi pitänyt suojella, eivät sitä tehneet. Päinvastoin.

Löydä valo itsestäsi. Suojele itseäsi.

Jos tarinat Jeesuksesta tuntuvat lohduttavilta, mieti miksi? Hän oli hyvä ihminen? Puhui hyvää? Lohdutti? Onko se hyvän ihmisen malli? Hänen kohtalo oli kaamea, eikä kukaan toivo sellaista itselleen. Ristiinnaulitun kuva kauhistuttaa. Kuten pitääkin.

Vaikka olisit itse kuinka hyvä, paha on silti olemassa. Älä heittäydy silti liian luottavaiseksi. Paha käyttää hyvää hyväkseen. Paha pilkkaa hyvää. Pidä silmät auki, suojaa sydämesi. Väistä, sano ei, sinulla on oikeus asettaa rajat. Rakastavat rajat.

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joko puoluevärien etsintä riittää?

      Olisiko aika keskittyä etsimään totuutta? Mikä on hyvä totuus, mikä on hyvää meille ihmiskuntana, yhteisönä? Entä ne asiat? Mitkä asiat? Ne meitä koskevat asiat, kuten koti, ruoka, rauha, turvallisuus? Eikö niiden pitäisi olla hallituksen asialistalla, eikä riitely puolueväristä?

      Ei, sinun, eikä Suomen tarvitse ratkaista ensisijaisesti koko planeetan asioita. Jokaiselle maalle pitää suoda mahdollisuus hoitaa omat asiansa. Se on osa heidän kehitystä.
      Suomalaisen tehtävä on huolehtia itsestään ja läheisistään.

      Mitä se tarkoittaa? Jos jokainen eläisi kuten hyvä ihminen, huolehtisi läheisistään se riittäisi.
      Miksi? Koska se kattaa jokaisen.

      En voi luoda rauhaa maa xyz :aan, koska he sotivat ja joku minua suurempi menee sinne taas riehumaan. Mitä minä voin? Rukoilla, toivoa, puhua rauhan puolesta. Miksi, jos jokainen tekee niin, se kattaa kaikki.
      Joku pyssytehtailija ei halua sitä, en voi sille mitään.
      Joku johtaja ei halua sitä, en voi sille mitään.
      Joku IT jätti ei halua sitä, en voi sille mitään.
      Jos joku suomalainen haluaa mennä italiaan perustamaan EU aivopesulaa, en voi sille mitään.

      Pidän huolen siitä, etten itse ole siellä, enkä Brysselissä ronkkimassa toisten maiden asioita ja elämässä siellä veronmaksajien elättinä, tekemässä pahaa.

      • Yritin vähän hahmottaa ajatuksen juoksuasi, joka tuntui vastaavaan erään puolueen politiikkaa.

        ”Ei, sinun, eikä Suomen tarvitse ratkaista ensisijaisesti koko planeetan asioita. Jokaiselle maalle pitää suoda mahdollisuus hoitaa omat asiansa.”
        ”Suomalaisen tehtävä on huolehtia itsestään ja läheisistään.”

        Miksi on jotenkin huono asia, että eri valtiot yrittävät yhdessä ratkoa ongelmia, jotka vaikuttavat jokaiseen yksityiseen valtioon? Mitä enemmän mukana on eri maita, sitä paremmin saadaan niitä hyviä asioita aikaan. Kyllä silti jokainen valtio hoitaa omat asiansa.

        Mutta onko idea se, että katkaistaan kaikki yhteistyö eri maiden kanssa ja käperrytään omaan pieneen plänttiimme? Itsekeskeisesti , omaan napaan tuijottaen?

        ”Mitä se tarkoittaa? Jos jokainen eläisi kuten hyvä ihminen, huolehtisi läheisistään se riittäisi.
        Miksi? Koska se kattaa jokaisen.”

        Ei se tarkoita, sillä maailmassa tarvitaan yhteistyötä, ja ilman sitä suomen asiat menevät vain huonompaan suuntaan. Toki se jonkin omassa pikkuympyröissä siellä kotona voi tuntua tuolta, mutta jos koko yhteiskuntaa tarkastellaan, ei se vain toimi ilman yhteistyötä.

        ”Pidän huolen siitä, etten itse ole siellä, enkä Brysselissä ronkkimassa toisten maiden asioita ja elämässä siellä veronmaksajien elättinä, tekemässä pahaa.”

        Ehkä niin on parempi, sillä tuolla tarvitaan laajaa tietämystä sekä hyvää sivistystä, että voi toimia kunnolla.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Yritin vähän hahmottaa ajatuksen juoksuasi, joka tuntui vastaavaan erään puolueen politiikkaa.

        Miksi jätät yhteistyön ulkopuolelle, suljet mahdollisuuden yhteistyöhön
        jos pyydän ihmisiä auttamaan läheisiään?

        KUKAAN EI OLE KÄÄNTYMÄSÄ HAPETTOMAAN KUPLAAN.
        Pyysin huomioimaan, ettei Suomi ole YK.
        EU punaisuus näyttää keskittävän kaiken energian muiden asioiden ronkkimiseen.
        Et taida olla työelämässä enää. Julkisen talouden asiat eivät ole kunnossa.
        Ne rakenteet oli tarkoitettu kaikille. Nyt ne ei ole kenellekkään.
        Mikään uskonto, luterilasuus
        EI opeta näänyttämään itseä tai läheisiään hengiltä,
        jonkun toisen vuoksi.

        Suomi on Suomi, joka 1 huolehtii omistaan ja 2) kommunikoi muiden kanssa.

        Miksi ihmisillä on niin kiire kärjistää, joko tai?
        Naapurin matille ja liisalle laitetaan pullaa pöytään
        ja omat saa litkiä pajuvettä. NIIN tyypillistä Suomelle ja
        varsinkin suurten ikäluokkien perinnettä.

        Onko se lähimmäisen rakkautta? Sitäkö lähimmäinen tarkoittaa?
        UNOHDA poliittiset värit, vihat, puhutaan asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pyysin huomioimaan, ettei Suomi ole YK."

        Me kaikki YK:n 193 jäsenvaltiota olemme osa Yhdistyneitä kansakuntia. Suomi tulee aina olemaan aktiivinen kansainvälisessä yhteistyössä. Koska ilman sitä tämä pieni ankkalammikko tulee hapettomaksi ja alkaa haisemaan.

        Olet myös väärässä siinä, että Suomi ei voi vaikuttaa. Me olemme olleet vuosikausia mukana erilaisissa rauhanprosesseissa. Näissä hommissa tarvitaan kykyä ominaisuuksia, joita ei jokaisella ole. Muut voivat vapaasti sulkeutua vaikka tynnyriin ja liimata kannen kiinni. Se on yksittäisen kansalaisen oikeus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jätät yhteistyön ulkopuolelle, suljet mahdollisuuden yhteistyöhön
        jos pyydän ihmisiä auttamaan läheisiään?

        KUKAAN EI OLE KÄÄNTYMÄSÄ HAPETTOMAAN KUPLAAN.
        Pyysin huomioimaan, ettei Suomi ole YK.
        EU punaisuus näyttää keskittävän kaiken energian muiden asioiden ronkkimiseen.
        Et taida olla työelämässä enää. Julkisen talouden asiat eivät ole kunnossa.
        Ne rakenteet oli tarkoitettu kaikille. Nyt ne ei ole kenellekkään.
        Mikään uskonto, luterilasuus
        EI opeta näänyttämään itseä tai läheisiään hengiltä,
        jonkun toisen vuoksi.

        Suomi on Suomi, joka 1 huolehtii omistaan ja 2) kommunikoi muiden kanssa.

        Miksi ihmisillä on niin kiire kärjistää, joko tai?
        Naapurin matille ja liisalle laitetaan pullaa pöytään
        ja omat saa litkiä pajuvettä. NIIN tyypillistä Suomelle ja
        varsinkin suurten ikäluokkien perinnettä.

        Onko se lähimmäisen rakkautta? Sitäkö lähimmäinen tarkoittaa?
        UNOHDA poliittiset värit, vihat, puhutaan asioista.

        ”Miksi ihmisillä on niin kiire kärjistää, joko tai?”
        ”UNOHDA poliittiset värit, vihat, puhutaan asioista.”

        Huomasitko, miten itse olet hyvin kärjekäs? Samoin laitat politiikkaa mukaan?

        ”Pyysin huomioimaan, ettei Suomi ole YK.”

        Ei tosiaan, aivan kuten ” Anonyymi” 16.04.2021 23:27 kirjoittaa: ”Me kaikki YK:n 193 jäsenvaltiota olemme osa Yhdistyneitä kansakuntia.” Ei kukaan ole moisia edes vaatinut että Suomi olisi yksin jotain.

        ”EU punaisuus näyttää keskittävän kaiken energian muiden asioiden ronkkimiseen.”

        Mikä punaisuus? EU on ennen kaikkea perinteisen oikeiston tekemä sopimus, jossa taloudelliset intressit ovat keskeisellä sijalla.

        ”Et taida olla työelämässä enää. Julkisen talouden asiat eivät ole kunnossa.
        Ne rakenteet oli tarkoitettu kaikille. Nyt ne ei ole kenellekkään.”

        En, mutta se ei estä seuraamassa yhteiskunnallisia asioita. Aina on julkisessa taloudessa ollut ongelmia, tavalla tai toisella. En tiedä mitä ihmeen rakenteita tarkoitat, mutta kyllä niistä vastuu kuuluu aina jollekin. Tiedon saaminen ja mahdollinen kritiikki on aina ollut mahdollista, joten en näe tässäkään ongelmaa.

        Et taida olla ihan tavallisella ruisleivällä kulkeva.

        Vihamielisyytesi, kiimasi kävellä yli ja murjoa.

        En voi auttaa, teet sen mihin yllät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et taida olla ihan tavallisella ruisleivällä kulkeva.

        Vihamielisyytesi, kiimasi kävellä yli ja murjoa.

        En voi auttaa, teet sen mihin yllät.

        Ehkä nyt on niin päin, ettet omassa vihamielisyydessäsi huomaa, ettei muut ole sellaisia?

    • Anonyymi

      Koettelemukse t ovat itse aiheutettua, ei niitä anneta. Ihmisellä voi olla monenkin elämän karmaa perässä vedettävänä. Mutta vähitellen huono karma katoaa ja tulevat elämät tulevat entistä ihanimmiksi. Anteeksi, tämä ei ollut luterilaisiutta.

      • Anonyymi

        Luterilaisuus on myös hengellisyyttä, ja
        raamattu on hengellisyyttä, elämää, käännöskukkasia ja
        periaatteessa elämää.

        On siellä kuolemaakin, en muista käytetäänkö siellä sanaa karma.
        Mutta on siellä rangaistus, syy ja seuraus
        ja miten vanhat teot seuraavat tulevia sukupolvia.

        Vanhat teot seuraavat tekijäänsä. On hyvä että emme muista edellisiä elämiämme sillä siellä voi olla kauheitakin tekoja. Jotkut kuitenkin muistavat jotain niinkuin minä.

    • ”Tämä aika maan päällä kylvää pelkoa, tämä on täysin erilaista kuin esim. 20-30 vuotta sitten. Jos toisin vuodelta 1987 jonkun tähän päivään, hän todennäköisesti kauhistuisi siitä mitä täällä tapahtuu tällä hetkellä…”

      En tiedä, mitä sinulle elämässäsi on tapahtunut, mutta onneksi suuremmalla osalla asiat ovat menneet parempaan suuntaan.

      Kyllä vain muistan, millaista elo oli 20 -30 vuotta sitten, muistanpa vielä vanhempia aikoja. Saattaisi olla aivan päinvastoin, hän hämmästelisi sitä kaikkea, mikä on paremmin.

      ”…ihmiset on totutettu lisääntyvään kipuun, vihaan, riitelyyn, ihmisarvon alentamiseen, orjan asemaan…”

      Ikävää että sinulle on noin käynyt. Tämä vain ei päde muiden kohdalla.

      ”En olisi ikinä osannut kuvitella ennen EUta, että Suomen, oman kotini ilmapiiri voi muuttua tällaiseksi. Niiden joiden olisi pitänyt suojella, eivät sitä tehneet. Päinvastoin.”

      Ikävää on tuokin, jos oman perheesi keskellä talouspolittikka on voinut vaikuttaa noin vahvasti. Oletan että aika harvoissa perheissä tuolla oli juuri vaikutusta kodin ilmapiiriin.

      Keiden katsot olleen suojelijoita sinun perheellesi? Erikoinen näkökulma-

      • Anonyymi

        "”…ihmiset on totutettu lisääntyvään kipuun, vihaan, riitelyyn, ihmisarvon alentamiseen, orjan asemaan…”

        Ikävää että sinulle on noin käynyt."

        No näin on tosiaan käynyt, varsinkin mummomuori on ilkeyden ja änkyröinnin mestari, mikä hyvin heijastaa nykyaikaa millaiseksi ihminen on muotoitunut nettimaailmassa.

        "”En olisi ikinä osannut kuvitella ennen EUta, että Suomen, oman kotini ilmapiiri voi muuttua tällaiseksi. Niiden joiden olisi pitänyt suojella, eivät sitä tehneet. Päinvastoin.”

        Ikävää on tuokin, jos oman perheesi keskellä talouspolittikka on voinut vaikuttaa noin vahvasti...."

        Mummomuori väittelee taas itsensä kanssa, että jokin talouspolitiikka olisi aiheuttanut ongelmat, mutta monessa perheessä asiat ovat menneet huonoon suuntaan, avioeromäärä, lasten ja nuorten yhä kasvava pahoinvointi, ... kielivät tästä. Eilenkin YleTV:ssä todettiin että yli puolet ikäluokista jo tarvitsisi terapiahoitoa ja tämä on vain yksi ongelma.

        En väittele itseni kanssa, mutta tuon kirjoittaja vain esittää asiansa siihen malliin, ettei siitä saa oikein muuta kiinni.

        ”Mummomuori väittelee taas itsensä kanssa, että jokin talouspolitiikka olisi aiheuttanut ongelmat, mutta monessa perheessä asiat ovat menneet huonoon suuntaan, avioeromäärä, lasten ja nuorten yhä kasvava pahoinvointi, ... kielivät tästä.”

        Mielestäni tuossa viitattiin siihen, miten EU on tuonut noita ongelmia – päättelin sen mm. vuosiluvuista sekä sivulauseista.

        Sinä puolestaan tee ihan omia väitteitä, eli jotenkin muuten asiat vaan ovat menneet sinusta huonompaan suuntaan. Ilman että esität siihen minkäänlaista perustelua.

        Kyllä, yhteiskunta on muuttunut. Monilta osin. Nyt esim. vaaditaan yksilöiltä paljon sellaista, mikä raskauttaa. Tätä ovat yhä kiivaammaksi käyvä opiskelu- ja työelämä. Nyt pitää tehdä moninkertaisesti töitä, osata aina vain enemmän jne. jotta pärjää.

        Samaan aikaan arvot ovat koventuneet, eli menestystä vaaditaan ja ne, jotka tästä oravanpyörästä putoaa, saavat osakseen rankkaakin halveksuntaa. Mielestäni tahti on nyt jo sellainen, ettei ihminen enää sitä kestä.

        Miksi tahti on siis aivan vain kiivaampi? Sitä voi tarkastella monelta kantilta. Työelämässä yksi selittävä tekijä on ”jatkuvan kasvun ideologia” – eli koko ajan pitää saada entistä suurempia taloudellisia tuloksia. Näin yksilöt tekevät monen ihmisen työt, kiireessä jne. Sama juttu opiskelussa, aina vain nopeammin pitää valmistua jne.

        "En väittele itseni kanssa, mutta tuon kirjoittaja vain esittää asiansa siihen malliin, ettei siitä saa oikein muuta kiinni."

        Ehdottelet koko ajan omia ajatuksiasi toisen pään sisään ja sitten väittelet näiden ajatustesi kanssa. Katso nyt vähän peiliin.

        "Mielestäni tuossa viitattiin siihen, miten EU on tuonut noita ongelmia – päättelin sen mm. vuosiluvuista sekä sivulauseista."

        Talouspolitiikasta ei puhuttu ollenkaan eikä edes todettu että EU olisi ongelmia aiheuttanut.

        "Sinä puolestaan tee ihan omia väitteitä, eli jotenkin muuten asiat vaan ovat menneet sinusta huonompaan suuntaan. "

        Näin mediassa eri puolilla todetaan. Luotaan vain mediaa.

        Ja sitten analysoit itsekin syitä nykyongelmiin, mitkä ovat jo hyvin tiedossa! Kaikki nuo esiintuomasi asiat vaikuttavat nykyaikaan kielteisesti ja ihmisten yhä huononevaan vointiin sekä lasten, nuorten, aikuisten ja myös vanhusten kohdalla.

        PS. Tänään radiossa muuten oli mielenkiintoinen asia mihin on vasta havahduttu eli se, että suuri määrä yli 74v ei saa enää yhteiskunnallisia palveluja koska eivät osaa käyttää nettiä. Hätä alkaa tässä porukassa olla suuri!

        ”Talouspolitiikasta ei puhuttu ollenkaan eikä edes todettu että EU olisi ongelmia aiheuttanut.”

        Jaa, minä huomaisin kommentiessa mm. 15.04.2021 05:48 ”Tämä aika maan päällä kylvää pelkoa, tämä on täysin erilaista kuin esim. 20-30 vuotta sitten. Jos toisin vuodelta 1987…”
        ”En olisi ikinä osannut kuvitella ennen EUta…”

        Tosin Suomi ei liittynyt 1987 EU:hun, mutta 1973 solmittu ETY sopimus, jossa saatiin EFTAn täysjäsenyys 1986, muutti talouspolittikkaa myös ennen EU:ta.

        Sitten ”Anonyymi” 15.04.2021 06:12 ”Jos joku suomalainen haluaa mennä italiaan perustamaan EU aivopesulaa, en voi sille mitään. ”
        ”Pidän huolen siitä, etten itse ole siellä, enkä Brysselissä ronkkimassa…”

        Liittyy mitä vahvimmin EU:hun. EU on talouspolitiikkaa.

        ”Näin mediassa eri puolilla todetaan. Luotaan vain mediaa.”

        Ehkä kannattaa sitten monipuolisemmin etsiä tietoa, ettei ole yksipuolisen median varassa?
        Kannattaa muodostaa ne mielipiteet itse eikä antaa vaikuttaa klikkijournalismin niihin.

        ”PS. Tänään radiossa muuten oli mielenkiintoinen asia mihin on vasta havahduttu eli se, että suuri määrä yli 74v ei saa enää yhteiskunnallisia palveluja koska eivät osaa käyttää nettiä.”

        Aivan, IT ala eri keinoin on yksi menestynein ala, ja he osaavat myydä tuotteitaan sekä ohjelmistojaan hyvin. Tämä on sitä markkinataloutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En väittele itseni kanssa, mutta tuon kirjoittaja vain esittää asiansa siihen malliin, ettei siitä saa oikein muuta kiinni."

        Ehdottelet koko ajan omia ajatuksiasi toisen pään sisään ja sitten väittelet näiden ajatustesi kanssa. Katso nyt vähän peiliin.

        "Mielestäni tuossa viitattiin siihen, miten EU on tuonut noita ongelmia – päättelin sen mm. vuosiluvuista sekä sivulauseista."

        Talouspolitiikasta ei puhuttu ollenkaan eikä edes todettu että EU olisi ongelmia aiheuttanut.

        "Sinä puolestaan tee ihan omia väitteitä, eli jotenkin muuten asiat vaan ovat menneet sinusta huonompaan suuntaan. "

        Näin mediassa eri puolilla todetaan. Luotaan vain mediaa.

        Ja sitten analysoit itsekin syitä nykyongelmiin, mitkä ovat jo hyvin tiedossa! Kaikki nuo esiintuomasi asiat vaikuttavat nykyaikaan kielteisesti ja ihmisten yhä huononevaan vointiin sekä lasten, nuorten, aikuisten ja myös vanhusten kohdalla.

        PS. Tänään radiossa muuten oli mielenkiintoinen asia mihin on vasta havahduttu eli se, että suuri määrä yli 74v ei saa enää yhteiskunnallisia palveluja koska eivät osaa käyttää nettiä. Hätä alkaa tässä porukassa olla suuri!

        Laitanpa lusikkani tähän soppaan. Olen 74v. ja käyttänyt nettiä työssäni ´90-luvulta lähtien ja tietokonettakin ´80-luvulta lähtien. Siitä huolimatta tuntuu, että liian iso osa asioista on netissä ja liian vaikeasti esitetty muunmuassa sekavat valikot. Asiointi ja saatavuus on tavallaan helppoa, mutta hyvin altis väärinkäytöksille. Siitä jo kokemuksia ja lisää varmaan tulee.
        Nettitiedon ongelma on myös siinä, että vanhuspalvelutkin ovat nuorten ihmiset tekemiä joilla ei ole, eikä voikaan olla mitään tuntumaa siitä miten ikääntyvät nettiä käyttävät. Kaikilla ei ole it-tukihenkilöitäkään. Koronakin tuo lisäväriä elämän arkeen.
        Onko meillä sitten mitään toivoa?
        Kaikkina aikoina, ei ainoastaan 20-30 sitten, vaan kaikkina tuhansien vuosien aikana on ihmisillä ollut haasteita elämissään - koviakin - erilaisia mitä meillä tänään. Salomon Saarnaaja jo totesi tuhansia vuosia sitten, että ei mitään uutta auringon alla. Eikä olekaan. Kännykät, autot jms. ovat vain välineitä. Ihminen iloineen ja suruineen on samanlainen. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja ihminen tarvitsee ennenkaikkea Taivaan Jumalaa. Hän on turva elämässä ja on turva kuolemassa. Kaikkihan me kerran kuolemme.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        En väittele itseni kanssa, mutta tuon kirjoittaja vain esittää asiansa siihen malliin, ettei siitä saa oikein muuta kiinni.

        ”Mummomuori väittelee taas itsensä kanssa, että jokin talouspolitiikka olisi aiheuttanut ongelmat, mutta monessa perheessä asiat ovat menneet huonoon suuntaan, avioeromäärä, lasten ja nuorten yhä kasvava pahoinvointi, ... kielivät tästä.”

        Mielestäni tuossa viitattiin siihen, miten EU on tuonut noita ongelmia – päättelin sen mm. vuosiluvuista sekä sivulauseista.

        Sinä puolestaan tee ihan omia väitteitä, eli jotenkin muuten asiat vaan ovat menneet sinusta huonompaan suuntaan. Ilman että esität siihen minkäänlaista perustelua.

        Kyllä, yhteiskunta on muuttunut. Monilta osin. Nyt esim. vaaditaan yksilöiltä paljon sellaista, mikä raskauttaa. Tätä ovat yhä kiivaammaksi käyvä opiskelu- ja työelämä. Nyt pitää tehdä moninkertaisesti töitä, osata aina vain enemmän jne. jotta pärjää.

        Samaan aikaan arvot ovat koventuneet, eli menestystä vaaditaan ja ne, jotka tästä oravanpyörästä putoaa, saavat osakseen rankkaakin halveksuntaa. Mielestäni tahti on nyt jo sellainen, ettei ihminen enää sitä kestä.

        Miksi tahti on siis aivan vain kiivaampi? Sitä voi tarkastella monelta kantilta. Työelämässä yksi selittävä tekijä on ”jatkuvan kasvun ideologia” – eli koko ajan pitää saada entistä suurempia taloudellisia tuloksia. Näin yksilöt tekevät monen ihmisen työt, kiireessä jne. Sama juttu opiskelussa, aina vain nopeammin pitää valmistua jne.

        EU ei ole vaikuttanut henkilökohtaiseen elämääni puoleen eikä toiseen. Suomelle se on tuonut vaurautta sekä myös painoarvoa maailmalla. Ennen meitä pidettiin Neuvostoliiton satelliittina.

        "Mielestäni tahti on nyt jo sellainen, ettei ihminen enää sitä kestä."

        Puhut taas itsestäsi, etkä ihmisistä. Ihmiset ovat hyvin erilaisia. Jotkut jopa kukoistavat tsempatessaan ja masentuvat, jos elämässä ei ole haasteita. Jokaisen on löydettävä oma paikkansa ja pyrittävä elämään sen jälkeen oman näköistä elämää. Vahtimatta muiden tekemisiä.

        "Samaan aikaan arvot ovat koventuneet, eli menestystä vaaditaan "

        Kuka vaatii?? Vaatimukset ja vertailut lähtevät aina omasta päästä. Ketään muuta ei tosiasiassa kiinnosta. Ja jos joku sattuisi katsomaan alaspäin, niin mitä sitten? Onko elämäni riippuvainen hänen hyväksynnästään? No ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitanpa lusikkani tähän soppaan. Olen 74v. ja käyttänyt nettiä työssäni ´90-luvulta lähtien ja tietokonettakin ´80-luvulta lähtien. Siitä huolimatta tuntuu, että liian iso osa asioista on netissä ja liian vaikeasti esitetty muunmuassa sekavat valikot. Asiointi ja saatavuus on tavallaan helppoa, mutta hyvin altis väärinkäytöksille. Siitä jo kokemuksia ja lisää varmaan tulee.
        Nettitiedon ongelma on myös siinä, että vanhuspalvelutkin ovat nuorten ihmiset tekemiä joilla ei ole, eikä voikaan olla mitään tuntumaa siitä miten ikääntyvät nettiä käyttävät. Kaikilla ei ole it-tukihenkilöitäkään. Koronakin tuo lisäväriä elämän arkeen.
        Onko meillä sitten mitään toivoa?
        Kaikkina aikoina, ei ainoastaan 20-30 sitten, vaan kaikkina tuhansien vuosien aikana on ihmisillä ollut haasteita elämissään - koviakin - erilaisia mitä meillä tänään. Salomon Saarnaaja jo totesi tuhansia vuosia sitten, että ei mitään uutta auringon alla. Eikä olekaan. Kännykät, autot jms. ovat vain välineitä. Ihminen iloineen ja suruineen on samanlainen. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja ihminen tarvitsee ennenkaikkea Taivaan Jumalaa. Hän on turva elämässä ja on turva kuolemassa. Kaikkihan me kerran kuolemme.

        Nettitaitojakin voi opetetella. Kyse on myös halusta, ellei ole dementoitunut. Olen käyttänyt nettiä alusta saakka ja pysynyt hyvin kärryillä. Nykyään en viitsi käydä edes ruokakaupassa, kun tuoretta ruokaa saa netistä kotiovelle.

        ”…kaikkina tuhansien vuosien aikana on ihmisillä ollut haasteita elämissään - koviakin - erilaisia mitä meillä tänään…”

        Tämä tosiaankin pitää paikkansa. Aina on ollut muutoksia, johon vanhemman ikäluokan on ollut haastavaa ottaa niitä vastaan. Tuli muistoja siitä, miten mummoni laski kaiken markoissa kun euro tuli, ei millään muuten hahmotanut hintoja.

        Nyt tilanne on ehkä siksi hiukan toisenlainen, että vanhojen ikäluokan koko on suuri eli on niin paljon. Nuorempi ikäluokka ei aina riittävästi ota tätä huomioon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        EU ei ole vaikuttanut henkilökohtaiseen elämääni puoleen eikä toiseen. Suomelle se on tuonut vaurautta sekä myös painoarvoa maailmalla. Ennen meitä pidettiin Neuvostoliiton satelliittina.

        Samat sanat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mielestäni tahti on nyt jo sellainen, ettei ihminen enää sitä kestä."

        Puhut taas itsestäsi, etkä ihmisistä. Ihmiset ovat hyvin erilaisia. Jotkut jopa kukoistavat tsempatessaan ja masentuvat, jos elämässä ei ole haasteita. Jokaisen on löydettävä oma paikkansa ja pyrittävä elämään sen jälkeen oman näköistä elämää. Vahtimatta muiden tekemisiä.

        ”Puhut taas itsestäsi, etkä ihmisistä. Ihmiset ovat hyvin erilaisia. Jotkut jopa kukoistavat tsempatessaan ja masentuvat, jos elämässä ei ole haasteita.”

        Teet aika omaperäisiä päätelmiä asioista, joista et edes tiedä mitään. Voipi olla, että onkin juuri päinvastoin, olen koko elämäni tähän saakka vastannut muutosten haasteisiin, mutta pitää osata ottaa myös muut ihmiset huomioon sekä asettua heidän asemaansa.

        Työelämän ja opiskelun muutoksia voidaan tarkastella yleisellä tasolla ja monelta näkökantilta. Lienee yleisesti tunnettu asia, että siihen missä 30 – 40 vuotta tarvittiin 2 -4 ihmistä, sen tekee nyt yksi henkilö. Tai se muutosten määrä, mikä pitää jatkuvasti oppia niin työelämässä kuin vapaa-ajalla, on moninkertainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Samaan aikaan arvot ovat koventuneet, eli menestystä vaaditaan "

        Kuka vaatii?? Vaatimukset ja vertailut lähtevät aina omasta päästä. Ketään muuta ei tosiasiassa kiinnosta. Ja jos joku sattuisi katsomaan alaspäin, niin mitä sitten? Onko elämäni riippuvainen hänen hyväksynnästään? No ei ole.

        "Samaan aikaan arvot ovat koventuneet, eli menestystä vaaditaan "

        ”Kuka vaatii??”

        Niin, lienee aika yleinen vaatimus, mutta myös on tahoja, jotka asettavat niitä. Ajatellaan vaikka koulutusta ja ammattikoulutusta, työllistymistä jne. Koulutusaikoja lyhennetään ja sisältöjä lisätään. Työpaikat ovat usein määräaikaisia tai muuten YT-neuvottelujen uhka leijuu yllä kun työnantajat vähentävät työväkeä taloudellisista syistä.
        Koko ajan pitää olla valmis kouluttautumaan uudelleen, hakemaan töitä, muuttamaan aina vain uudelle paikakunnalle. Samaan aikaan pitää itsenäistyvien nuorten hankkia kodinkoneita, It laitteita ja moni odottaa, että nuoret hankkivat omistusasuntoja, autoja jne.

        Se, miten nyt suhtaudutaan köyhiin tai syrjäytyneihin, kertoo koventuvista asenteista. Näitä ihmisiä pyritään syyllistämään tilanteestaan. Heitä ollaan valmiita sysäämään vieläkin suurempaa kurjuuteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nettitaitojakin voi opetetella. Kyse on myös halusta, ellei ole dementoitunut. Olen käyttänyt nettiä alusta saakka ja pysynyt hyvin kärryillä. Nykyään en viitsi käydä edes ruokakaupassa, kun tuoretta ruokaa saa netistä kotiovelle.

        ”Nettitaitojakin voi opetetella. Kyse on myös halusta, ellei ole dementoitunut. Olen käyttänyt nettiä alusta saakka ja pysynyt hyvin kärryillä.”

        Toki voi, mutta vanhemmassa ikäluokassa on paljon niitä, jotka eivät ole tarvinneet näitä taitoja. Eikä tarvitse olla dementoitunut, sillä uuden oppiminen käy luonnostaan vanhemmiten hitaammaksi.

        Olen opetellut IT taitoja aina vuodesta 1985, todellakin alkuajoista, jolloin ei netistä ollut tietoakaan. Näitä taitoja on pitänyt oppia koko ajan lisää ja lisää. Muistan kun Windows tuli, samoin kun alkoi päästä nettiin. Eri ohjelmistoja alkoi tulla sitä tahtia, ettei niitä kaikkia enää hallinnut. Koko ajan piti keskittyä vain niihin, mitä töissä tarvitsi. Olen joutunut työn ohella niitä oppimaan, eri ohjelmia ja versiota on varmaan tullut opittua jo satoja.

        Kehitys on ollut kiivasta, jo 10 vuotta sitten oli pakko todeta, ettei niiden perässä pysynyt. Mutta toki joku perusnetin käyttäminen luontuu – tosin sitäkään ei voi kehua hallitsevansa, sillä siellä sitä vasta kehitystä on ollutkin.

        Ymmärrän hyvin niiden ahdistusta, joilla on vain hyvin kapeaa osaamista, uudet laitteet kuten puhelimen netti tai tabletti koetaan sekavina ja vähän pelottavinakin.

    • Anonyymi

      Mummokka tuli näköjään riitelemään.
      Mummo saa elää omassa onnellisuuskuplassaan,
      mutta voisi jättää kettuilun, ei ole kohteliasta.

      Työttömyys lisääntyi viimevuonna alueesta riippuen jopa 50%,
      ja se raapasi aika pahasti jo ennestään keikkatöitä tekeviä.
      Kela sai viimevuonna tähän aikaan jopa 9000 uutta työttömyysilmoitusta päivässä.

      Nuorille sanon, että tämä elämä nykyisellään ei ole helpompaa. Ennen töitä sai kun käveli firmaan ja tiedusteli kohteliaasti, onko töitä.
      Ei lähetelty satoja hakemuksia. Palkka oli alkuun pieni, mutta sillä pääsi omilleen.
      Se on eri asia kuin yhteiskunnan tuet ja keikkatyö.
      Yritys kuin yritys toimi, maksavia asiakkaita oli.
      Oli myös keskiluokka.

      Mariini raahaa Suomen saksan teuraalle, eikä siitä seuraa mitään hyvää,

      Korona pahentaa tilannetta, eikä mummon tarvitse tulla tänne riitelemään.
      Jos ei kaipaa sisäistä valoa, voi mennä muualle loistamaan.

      En ole mikään kenttäpappi, mutta soisin ihmisille edes vähän lohtua ja valoa.
      Jessen perintö lohduttaa, siinä oli paljon hyvää.

      Mua ei mummon ilkeily hetkauta, se on hänen sisäistä maailmaa.

      • ”Korona pahentaa tilannetta, eikä mummon tarvitse tulla tänne riitelemään.
        Jos ei kaipaa sisäistä valoa, voi mennä muualle loistamaan.”

        Ikävä että otat riitelynä ihan tavallisen keskustelun. Ei tarkoituksena ole riidellä vaan tosiaan esittää eri mielipiteitä tai pohtia asioita.

        ”Nuorille sanon, että tämä elämä nykyisellään ei ole helpompaa. Ennen töitä sai kun käveli firmaan ja tiedusteli kohteliaasti, onko töitä.”

        Noin ehkä oli joskus 70 luvulla, mutta jo 1897 tilanne alkoi olla toinen. Rakennemuutos aiheutti sen, että vanhoja ammatteja ja työtehtäviä katosi, samalla tuli uusia, johon vaadittiin koulutusta. Tuolloin vahvistettiin työvoimakoulutusta sekä alettiin maksaa työnantajille palkkatukia sekä korvauksia koulutuksesta tai ohjaamisesta.

        Kyllä vain omalta kohdaltani on kokemusta siitä, miten sai hakea monesta paikkaa töitä. Koulutuksia alettiin vaatia yhä useammassa paikassa.

        ”Palkka oli alkuun pieni, mutta sillä pääsi omilleen.”

        Palkka oli suhteessa parempi kuin nyt, sillä tuolloin tuloerot olivat jo kaventuneet. Palkalla tuli toimeen.

        ”Oli myös keskiluokka.”

        No, ainahan on ollut keskiluokka. Tosin tuolloin osuus oli jo suurempi, sillä erilaisia tukia alkoi tulla yhä enemmän.

        ”Suuri ja pienituloisten välinen ero supistui selvästi 1960-luvulta lähtien aina 1980-luvun puoliväliin saakka. 1990-luvun jälkeen ero kasvoi.”

        ”Pienituloisuusaste aleni nopeasti alle 10 prosenttiin väestöstä 1970- ja 1980-luvuille tultaessa. Alimmillaan, noin kahdeksan prosenttia, pienituloisten osuus ja lukumäärä oli vuonna 1993, kun Suomessa oli lama syvimmillään.”
        ”Vanhuusiän köyhyys nousi ilmiöksi vasta 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. ”

        ”Työttömien talouksista peräti 63 prosenttia määriteltiin pienituloisiksi vuonna 2002, kun vielä 1980-luvulla osuus oli alle 40 prosenttia ja 1990-luvun puolivälissä ainoastaan 30 prosenttia.”
        Tilastokeskus Tuloerot Suomessa vuosina 1966-2003

        Tuolloin muuten sai helposti lainaa pankeista.

        Nyt keskiluokka kapenee, samalla kun sieltä tippuu alempiin luokkiin ja osa siirtyy erittäin rikkaisiin.

    • Anonyymi

      Aloituksessa pohdittiin ajan haasteita
      ja hyvän ihmisen mallia, lohtua,
      löytyisikö raamatusta lohtua.

      Mummomuori tuli ja haukkui kaiken. Hänellä lienee kaikki paremmin, aina ollut. Mummomuorille viesti: KUKAAN ei ole ottamassa sitä sinulta pois. Relaa, kiitos.
      Pidä hyvänäsi, kaipasiko joku lukija antamaasi piiskausta?

      Miksi mummo suuttui tiedosta, että kaikilla ei ole yhtä turvallinen oli kuin hänellä? Miten siitä voi suuttua? Ei ihmisten hätä vähene karjumalla, vähättelemällä.

      Meinasin ensin, etten anna hänelle aikaa, mutta jos kerjää huomiota, nyt sai.
      Olisiko joku ystävällisempi tapa voinut toimia keskusteluun tullessa?

      Miksi ei vain leveillyt omilla omistuksilla ja omaisuudella.
      Miksi moinen sanansäilä?

      • Anonyymi

        "Miksi ei vain leveillyt omilla omistuksilla ja omaisuudella.
        Miksi moinen sanansäilä?"

        Tämäkin kertoo vain omasta mielenmaisemastasi. Miksi keskustella, jos ei hyväksy erilaisia mielipiteitä? Ps. en ole mummomuori.

      • Anonyymi

        > Aloituksessa pohdittiin ajan haasteita
        ja hyvän ihmisen mallia, lohtua,
        löytyisikö raamatusta lohtua.
        Mummomuori tuli ja haukkui kaiken. <

        Aloitus oli hyvä, ei ollut vaikeuksia sitä ymmärtää. Tuo henkilö on palstan pahin levottomuutta tuova, joka käy loputonta ristiretkeään toisia, erityisesti uudestisyntyneitä uskovia kohtaan. Mutta kaikki se on hänelle vain keskustelua ja pohdintaa ja kritiikkiä. Mielipiteensä voi esittää toisellakin tapaa, millä toimii, hän tekeytyy vastavoimaksi, kinaa ja väittää loputtomiin eikä koskaan lopeta, jos erehtyy jatkamaan hänen kanssaan. Hyvin kliseenomaista tuo tietyillä kommunistien käyttämillä menneen maailman käsitteillä kuittaamansa tyyli vieden aina asiat poliittiseen jargoniin, entisenä marxilaisena.

        Hänelle on ‘joko-tai’, hyvin ahdasmielinen näkemys moniin asioihin. Maahanmuuton kritisointi merkitsee, että ketään ei pitäisi auttaa. Koskaan ei tuo esiin sitä, että on taloudellisimpiakin tapoja auttaa kuin raahata ihmisiä tänne. Mielipide, että Suomen ei pidä olla koko maailman sosiaalitoimisto ja auttaa koko planeettaa, merkitsee hänelle, ettei henkilö halua auttaa toisia tai ei kannata yhteistyötä muiden valtioiden kanssa. Jokainen valtio hoitaa ensisijassa oman maan ja kansalaistensa asioita. Se ei estä tekemästä yhteistyötä, muodostamasta taloussopimuksia muiden kanssa, mutta ne ei saa olla uhka omalle maalle ja syöstä omaa maata ahdinkoon, jonka EU-jäsenyys on Suomelle aiheuttanut. EU myytiin meille valheilla, sen piti olla taloussopimus, nyt sitä ajetaan kiihkeästi liittovaltioksi. Täytyy elää jonkinlaisessa omassa kuplassa, jos ei pysty näkemään mitä huonoa EU on tuonut Suomelle ja mitä Suomessa tapahtuu. Täällä viedään jo väärästä mielipiteestä mielisairaalaan.

        Jumala antaa Raamatussa uskoville mallin elämänjärjestyksestä. Tärkeintä on suhde omaan aviopuolisoon, sen jälkeen lapsiin, sukulaisiin ja lähimpiin. Siitä laajentuen vaikka “lähetä leipäsi vetten yli”, mutta ei meitä kehoteta auttamaan muita niin, että oma perheväki kärsii. Ei pidä ottaa leipää omien lasten suusta ja lähettää se muille. Nyt vihervasemmistolainen hallitus ottaa vimmalla velkaa ja antaa muille oman väen kärsiessä. Mutta omilta kansalaisilta leikataan, jotta saadaan elätettyä tänne muualta tulleita. Monien vasemmistolaisten kyvyttömyys tajuta talousasioita kiteytyy vasemmistoliiton Anna Kontulan vaatimukseen rajojen avaamisesta kaikille. Teoreettisesta filosofiasta ja poliittisesta historiasta valmistunut maisteri Antti Kukkonen on määritellyt vasemmiston ideologian: ”Vasemmisto edustaa imperealismin feminiinistä lässytysversiota”. Tunnepuuro sokeuttaa monen naisen järjen tason.

        Norja ja Tanska ovat palauttamassa kehitysmaista tulleita turvapaikanhakijoita takaisin omiin maihinsa, näin pitäisi Suomenkin tehdä – ennen kuin olemme Ruotsin tilanteessa. Samat ongelmat kaikkialla ‘monikulttuurisuudesta’, myös meillä: rikollisuuden ja raiskausten kasvu. Ja kun keskustellaan raiskausten kasvusta, maahanmuutto on sitä lisännyt selvästi. Ongelman ratkaisua ei ole, että sanoo raiskaahan ne suomalaiset ja norjalaiset ja tanskalaisetkin. Meillä ei ole ollut esim. joukkkoraiskauksia aiemmin, ne toi muslimimaista tulleet.

      • Jahas, kiitos jälleen näistä ilkeistä sanoista.

        Juu, en hauku, ihan vaan koetan tuoda esille asioiden toista puolta sekä vähän vähemmän tunteikkaista näkökulmaa.

        ”Miksi mummo suuttui tiedosta, että kaikilla ei ole yhtä turvallinen oli kuin hänellä?”

        Tämä oli ihan mielikuvitustasi, sillä en todellakaan ole elänyt mitään turvallista elämää. Enkä tuollaisesta suutu, miksi siitä kukaan suuttuisi? :D

        ”Ei ihmisten hätä vähene karjumalla, vähättelemällä. ”

        Tästä olen samaa mieltä, eikä se hätä vähene silläkään että yleistää asioita pieleen. Mistähän sinä tuon karjumisen keksit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        > Aloituksessa pohdittiin ajan haasteita
        ja hyvän ihmisen mallia, lohtua,
        löytyisikö raamatusta lohtua.
        Mummomuori tuli ja haukkui kaiken. <

        Aloitus oli hyvä, ei ollut vaikeuksia sitä ymmärtää. Tuo henkilö on palstan pahin levottomuutta tuova, joka käy loputonta ristiretkeään toisia, erityisesti uudestisyntyneitä uskovia kohtaan. Mutta kaikki se on hänelle vain keskustelua ja pohdintaa ja kritiikkiä. Mielipiteensä voi esittää toisellakin tapaa, millä toimii, hän tekeytyy vastavoimaksi, kinaa ja väittää loputtomiin eikä koskaan lopeta, jos erehtyy jatkamaan hänen kanssaan. Hyvin kliseenomaista tuo tietyillä kommunistien käyttämillä menneen maailman käsitteillä kuittaamansa tyyli vieden aina asiat poliittiseen jargoniin, entisenä marxilaisena.

        Hänelle on ‘joko-tai’, hyvin ahdasmielinen näkemys moniin asioihin. Maahanmuuton kritisointi merkitsee, että ketään ei pitäisi auttaa. Koskaan ei tuo esiin sitä, että on taloudellisimpiakin tapoja auttaa kuin raahata ihmisiä tänne. Mielipide, että Suomen ei pidä olla koko maailman sosiaalitoimisto ja auttaa koko planeettaa, merkitsee hänelle, ettei henkilö halua auttaa toisia tai ei kannata yhteistyötä muiden valtioiden kanssa. Jokainen valtio hoitaa ensisijassa oman maan ja kansalaistensa asioita. Se ei estä tekemästä yhteistyötä, muodostamasta taloussopimuksia muiden kanssa, mutta ne ei saa olla uhka omalle maalle ja syöstä omaa maata ahdinkoon, jonka EU-jäsenyys on Suomelle aiheuttanut. EU myytiin meille valheilla, sen piti olla taloussopimus, nyt sitä ajetaan kiihkeästi liittovaltioksi. Täytyy elää jonkinlaisessa omassa kuplassa, jos ei pysty näkemään mitä huonoa EU on tuonut Suomelle ja mitä Suomessa tapahtuu. Täällä viedään jo väärästä mielipiteestä mielisairaalaan.

        Jumala antaa Raamatussa uskoville mallin elämänjärjestyksestä. Tärkeintä on suhde omaan aviopuolisoon, sen jälkeen lapsiin, sukulaisiin ja lähimpiin. Siitä laajentuen vaikka “lähetä leipäsi vetten yli”, mutta ei meitä kehoteta auttamaan muita niin, että oma perheväki kärsii. Ei pidä ottaa leipää omien lasten suusta ja lähettää se muille. Nyt vihervasemmistolainen hallitus ottaa vimmalla velkaa ja antaa muille oman väen kärsiessä. Mutta omilta kansalaisilta leikataan, jotta saadaan elätettyä tänne muualta tulleita. Monien vasemmistolaisten kyvyttömyys tajuta talousasioita kiteytyy vasemmistoliiton Anna Kontulan vaatimukseen rajojen avaamisesta kaikille. Teoreettisesta filosofiasta ja poliittisesta historiasta valmistunut maisteri Antti Kukkonen on määritellyt vasemmiston ideologian: ”Vasemmisto edustaa imperealismin feminiinistä lässytysversiota”. Tunnepuuro sokeuttaa monen naisen järjen tason.

        Norja ja Tanska ovat palauttamassa kehitysmaista tulleita turvapaikanhakijoita takaisin omiin maihinsa, näin pitäisi Suomenkin tehdä – ennen kuin olemme Ruotsin tilanteessa. Samat ongelmat kaikkialla ‘monikulttuurisuudesta’, myös meillä: rikollisuuden ja raiskausten kasvu. Ja kun keskustellaan raiskausten kasvusta, maahanmuutto on sitä lisännyt selvästi. Ongelman ratkaisua ei ole, että sanoo raiskaahan ne suomalaiset ja norjalaiset ja tanskalaisetkin. Meillä ei ole ollut esim. joukkkoraiskauksia aiemmin, ne toi muslimimaista tulleet.

        ”Maahanmuuton kritisointi merkitsee, että ketään ei pitäisi auttaa. Koskaan ei tuo esiin sitä, että on taloudellisimpiakin tapoja auttaa kuin raahata ihmisiä tänne.”
        ”Mielipide, että Suomen ei pidä olla koko maailman sosiaalitoimisto ja auttaa koko planeettaa, merkitsee hänelle, ettei henkilö halua auttaa toisia tai ei kannata yhteistyötä muiden valtioiden kanssa. Jokainen valtio hoitaa ensisijassa oman maan ja kansalaistensa asioita.”

        Sanoisin tuohon, että olipa vahvaa poliittista jargonia, ja tietyn puoleen kliseenomaista kieltä.
        Maahanmuuttoa voi aina kritisoida, niin muuten teen minäkin. Silloin vain pitää olla ymmärrys siitä, mitä kritisoidaan ja mistä täsmälleen on kyse.
        Suomi antaa kehitysapua sekä monet eri järjestöt. Ketään ei ”raahata”, vaan ulkomailta tuodaan kiintiö pakolaisia – josta on sovittu kansainvälisin sopimuksin. Samoin suomen kansalaisia tuodaan takaisin erillisin sopimuksin.

        Kukaan ei ole missään vaatinut Suomea olemaan mikään ”koko maailman sosiaalitoimisto”. Vaan Suomi tekee kansainvälistä toimintaa muiden valtioiden kanssa. Varakkaammat maat siis yhteistyössä auttaa niitä maita, joissa on hätää.

        ”…mutta ne ei saa olla uhka omalle maalle ja syöstä omaa maata ahdinkoon, jonka EU-jäsenyys on Suomelle aiheuttanut.”

        Tämä on jo niin paksua politiikkaa, että pitäisi ensin avata melkoinen kokonaisuus. Tällaista uhkaa provosoidaan etenkin äärioikeiston taholta. Sillä halutaan vain saada ihmiset pelkäämään tietynlaisia ihmisiä, jotka poikkeavat ihonväriltään tai uskonnoltaan meistä.

        ”Täytyy elää jonkinlaisessa omassa kuplassa, jos ei pysty näkemään mitä huonoa EU on tuonut Suomelle ja mitä Suomessa tapahtuu. Täällä viedään jo väärästä mielipiteestä mielisairaalaan.”

        Kannattaa siis lähteä välillä pois tuollaisesta kuplasta. Suomessa ei ketään viedä mielisairaalaan ”vääristä” mielipiteistä. EU:sta voidaan olla montaa mieltä. Aikoinaan vastustin kovasti sitä. Kun alkoi näyttää, ettei EU:lle löytynyt oikein vastaehdokasta, alkoi näyttää että Suomi jää täysin syrjään. Meillä ei ollut sellaisia öljyvaroja kuin Norjalla, joilla se pystyy tekemään parempia sopimuksia. Kun kerran tähän junaan on lähdetty, siitä pois jääminen olisi huono juttu.

        ”…mutta ei meitä kehoteta auttamaan muita niin, että oma perheväki kärsii.”

        Tietenkään ei näin tehdä! Mietin, missä tällaista vääristelemää oikein tehtaillaan.
        Jokainen voi siinä omassa perhepiirissään aina auttaa. Tosin me tarvitsemme siihen myös yhteiskuntaa, onneksi näitä tukia on vielä hyvin saatavilla.
        Suomessa on kokonaiselintaso huikea! Meillä on asiat paremmin kuin mm. Yhdysvalloissa. Tämä ei poissulje sitä, että ongelmia on. Niille tehdään ja pitää tehdä aina parannuksia.

        ”Samat ongelmat kaikkialla ‘monikulttuurisuudesta’, myös meillä: rikollisuuden ja raiskausten kasvu.”

        Tässä viitataan nyt näihin rasistisiin arvoihin. Ei kenenkään ulkonäkö tai uskonto tai muu elämänkatsomus ole näihin syy.
        Monikulttuurisia maita ovat mm: Yhdysvallat, Kanada, Brasilia, Sveitsi, Malesia ja vaikka Britannia.
        Rikollisuus taas on aivan oma lukunsa, sillä etenkin järjestänyt rikollisuus koskee koko globaalia maailmaa, eikä ole sidottu mihinkään uskontoon tai ihonväriin.

        Ymmärrän kyllä että näiden suurien kokonaisuuksien hahmottaminen ei aina ole kovin helppoa. Silti ei kannata langeta ansaan ja antaa niille selityksiä, jotka usein ovat kyseenalaisia.

        Haluan tuoda siis keskusteluun myös näitä näkökohtia, jotta jokainen voi sitten itse pohtia, mistä lähtee hakemaan tietoa, tai miltä asioita niistä sitten poimii.

    • Anonyymi

      "Kun synnymme ihmisiksi: ihmisellä on sielu ja ruumis. Elämä täällä, ihmisten seassa, luo paikallista kulttuuria, jota opimme väkisin. Olemme silti sielu ja ruumis. Saamme matkalle mukaan myös mm. sukupuolen, kivun tunteen, tunneskaalan ja opettelemme elämään niiden kanssa."

      Tuo on uskontosi uskomus ei muuta aika turha asia muille kuin itsellesi sillä maailmassa on lukemattomia uskomuksia ne ovat kulttuuri sidonnaisia .

      "Tämä aika maan päällä kylvää pelkoa, tämä on täysin erilaista kuin esim. 20-30 vuotta sitten. Jos toisin vuodelta 1987 jonkun tähän päivään, hän todennäköisesti kauhistuisi siitä mitä täällä tapahtuu tällä hetkellä."

      No minä olin nuori mies 1987 armeijassa ja en tiedä missä suhteessa maailma olis silloin parempi ollut kuin nyt ???

      " ihmiset on totutettu lisääntyvään kipuun, vihaan, riitelyyn, ihmisarvon alentamiseen, orjan asemaan. Meitä painetaan alas. Suomen ilmapiiri, euroopan kiusattavana muistuttaa lähinnä perhehelvettiä. Mihin Suomen itsesuojeluvaisto katosi? Miksi se ei aseta ihmisiä suojelevia rajoja?"

      Mistä oikein kirjoitat ? asutko jossain venäjällä ?

      "Ihmiseltä otetaan pois jopa oikeus omaan sisäiseen rakastavaan, suojelevaan rajaan, rauhaan ...TÄSSÄ on minun rajani. Älä tule, älä loukkaa - älä vahingoita."

      Oletko joku kiusattu ? Jonkun uskonlahkon uhri ?

      "Hiljennä, aseta pelko sivuun hetkeksi. Luo ympärillesi rauha, hengitä.
      Niillä ei ole oikeutta alentaa edes suomalaisen ihmisarvoa alemmaksi, kuin jonkun toisen maan, kulttuurin, rahan vuoksi.
      Sinulla on arvo, meillä on ihmisarvo."

      Mitä pelkoja sinulla on ? onko kaikki ihan ok ?

      "En olisi ikinä osannut kuvitella ennen EUta, että Suomen, oman kotini ilmapiiri voi muuttua tällaiseksi. Niiden joiden olisi pitänyt suojella, eivät sitä tehneet. Päinvastoin."

      Oletko sairastunut masennukseen ?

      "Jos tarinat Jeesuksesta tuntuvat lohduttavilta, mieti miksi? Hän oli hyvä ihminen? Puhui hyvää? Lohdutti? Onko se hyvän ihmisen malli? Hänen kohtalo oli kaamea, eikä kukaan toivo sellaista itselleen. Ristiinnaulitun kuva kauhistuttaa. Kuten pitääkin."

      Tarut jeesuksista väinämöisistä ja muista kulttuuritarustoista eivät tunnu yhtään miltään en edes ymmärrä mitä yrität sanoa kun purat pahaa oloasi

      "Vaikka olisit itse kuinka hyvä, paha on silti olemassa. Älä heittäydy silti liian luottavaiseksi. Paha käyttää hyvää hyväkseen. Paha pilkkaa hyvää. Pidä silmät auki, suojaa sydämesi. Väistä, sano ei, sinulla on oikeus asettaa rajat. Rakastavat rajat."

      Lieviä vainoharhoja .
      Kuule kaveri kun luin kirjoituksesi ajatuksella luulen että tällainen palsta ei ole hyväksi sinulle ota rohkeasti yhteyttä lääkäriin ja kerro tuo mitä kirjoitit hänelle sanasta sanaan ja luuleen että saat parhaan avun terveydenhuollon piiristä .
      Tsemppiä jatkoon

      • Anonyymi

        Oliko sun nuoruudessa raiskausaaltoja, pulaa opiskelupaikoista,
        nuorisotyöttömyyttä, jätettiinkö vanhukset hoitolaitoksissa makaamaan kakkapukuihin?

        Sä elät vanhuksen elämää tässä ajassa,
        et nuorena. Et kohtaa samoja asioita kuin nuoremmat.

        Sun totuus ja kokemus ei ole koko planeetan kokemus.

        Elämästä voi tehdä joko mukavampaa tai kurjaa. Riippuu siitä millaista nauhaa päänsä sisällä jatkuvasti pyörittää. Se on pitkälti valintakysymys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oliko sun nuoruudessa raiskausaaltoja, pulaa opiskelupaikoista,
        nuorisotyöttömyyttä, jätettiinkö vanhukset hoitolaitoksissa makaamaan kakkapukuihin?

        Sä elät vanhuksen elämää tässä ajassa,
        et nuorena. Et kohtaa samoja asioita kuin nuoremmat.

        Sun totuus ja kokemus ei ole koko planeetan kokemus.

        Kyllä vain vuonna 1987 oli samoja ongelmia, tai kuten ei nykyäänkän ole mitään raiskausaaltoja.

      • Anonyymi

        > No minä olin nuori mies 1987 armeijassa ja en tiedä missä suhteessa maailma olis silloin parempi ollut kuin nyt ??? <

        Johtuisikohan siitä, että että te, jotka ette ymmärrä aloittajan tekstiä, ette tiedä, minkälaisessa maailmassa monet joutuu elämään tänään. En ala kinaamaan tämän enempää, se ei hyödytä.

        Aina on ollut niitä, joilla elämä ei kovin hyvin mene. Näin oli myös 1987, eikä tilanne siitä ole kovin paljoa muuttunut.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Aina on ollut niitä, joilla elämä ei kovin hyvin mene. Näin oli myös 1987, eikä tilanne siitä ole kovin paljoa muuttunut.

        Teidän nuoruudessa ei ollut miljoonaa työtöntä, eikä 3 miljoonaa köyhää Suomessa.

        Vasta 90- luvun tahalleen aiheutettu romahdus toi köyhyyden josta Suomi ei toivu koskaan.
        Sen romahduksen aiheuti suomen omat ”bolsevikit”.

        Syy: EU

        Tää sun bottiasenne on ihan hyvä malli nuorisolle,
        miten voikaan olla ...

        Bottipa hyvinkin, itsensä on ulkoistanut joksikin neutriksi vailla poliittista väriä, vaikka se loistaa kirkkaana. Nyt sitten sukulaisten pitäisi auttaa kun Kela on leikannut tukia kantasuomalaisilta. Tämä on tosiasia, olen sen kuullut henkilöltä, jolle oli sanottu, että on tullut muutoksia eli vähennyksiä tuen määriin. On vanhuksia, jotka oikeasti joutuvat jättämään lääkkeet ostamatta kun raha ei riitä muuhun kuin ruokaan. On löydetty turvapaikanhakijoiden toimeentulotukihakemuksia roskiksista, joissa heille on myönnetty reilulla kädellä rahaa. Tosiasia tämäkin, pelkkä sen kieltäminen ei sitä muuksi muuta, kertoopahan kieltäjän kyvyttömyydestä hahmottaa realistisesti todellisuutta sekä tietenkin tiedon puutetta. Itsensä kehuminen ei asioita muuksi muuta. Kova on kieltäminen ja vastajankka, vaikka se olisi vastakkaista aikaisemmin sanomaansa. Hällä ei väliä pienistä epäloogisuuksista. Merkillinen ajatuksenjuoksu.

        Suomi ei toivu henkisesti, ellei 90-luvun laman aiheuttajat joudu vastuuseen ja uhrit saa kunnian palautusta. Se on jotain niin järkyttävää, miten yrittäjien elämäntyö tuhottiin tarkoituksella. Nuoriso koki tuolloin vanhempiensa ahdingon, itsemurhat, iso joukko perheitä voivat pahoin. Sadat tuhannet kärsivät taloudellisesta tuhosta.

        Vihervasemmistolainen politiikka kiristää kansalaisten elämää, kommunistien käyttämät menetelmät on meilläkin jo käytössä. Ainakin kolme henkilöä on viety mielipiteiden perusteella mielisairaalaan äskettäin, en tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä, onko heistä ketään saatu sieltä pois. Jotain hyvääkin on nytkähtänyt eteenpäin. Tällä viikolla lähtee Kansainväliseen rikostuomioistuimeen kanne, jossa on mukana Suomen hallituksen kaikki ministerit, THL:n johto, AVIn esittelijät ja virkamiehet, jotka on tehneet rajoituspäätöksiä. Kyse on rikoksista ihmisyyttä vastaan. Samoilla perusteilla pitkälti kuin mitä israelilaiset ja norjalaiset on tehneet. Ei näitä kuule Yleltä tai näe iltalehtien sivuilta.

        ttps://www.youtube.com/watch?v=HKsn6Zvwhbk

        ”Sen romahduksen aiheuti suomen omat ”bolsevikit”.” ja ”Syy: EU ”

        Laman syiksi on selvinnyt rahamarkkinoiden liian nopea vapauttaminen ja vahvan markan kireä rahapolitiikka. Korot nousivat niin Suomessa kuin Euroopassa. Ulkomaille velkaantuneet kärsivät eniten. Ulkomaista luottoa sai melkein kuka tahansa ja sitä otettiin. Velalla ostettiin kiinteistöjä sun muuta, ja sitten ei voitukaan maksaa lainoja takaisin.
        Samaan aikaan Neuvostoliitto romahti, ja sitä myötä Suomen vienti. Suomessa oli aivan liikaa vain yhteen maahan kohdistunutta vientiä.

        Ilmeisesti suomen raha- ja yritysmaailma on sitten siten ”bolsevismia”?

        ”Tää sun bottiasenne on ihan hyvä malli nuorisolle”

        ?? Mitähän tuo sitten suomeksi tarkoittaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Bottipa hyvinkin, itsensä on ulkoistanut joksikin neutriksi vailla poliittista väriä, vaikka se loistaa kirkkaana. Nyt sitten sukulaisten pitäisi auttaa kun Kela on leikannut tukia kantasuomalaisilta. Tämä on tosiasia, olen sen kuullut henkilöltä, jolle oli sanottu, että on tullut muutoksia eli vähennyksiä tuen määriin. On vanhuksia, jotka oikeasti joutuvat jättämään lääkkeet ostamatta kun raha ei riitä muuhun kuin ruokaan. On löydetty turvapaikanhakijoiden toimeentulotukihakemuksia roskiksista, joissa heille on myönnetty reilulla kädellä rahaa. Tosiasia tämäkin, pelkkä sen kieltäminen ei sitä muuksi muuta, kertoopahan kieltäjän kyvyttömyydestä hahmottaa realistisesti todellisuutta sekä tietenkin tiedon puutetta. Itsensä kehuminen ei asioita muuksi muuta. Kova on kieltäminen ja vastajankka, vaikka se olisi vastakkaista aikaisemmin sanomaansa. Hällä ei väliä pienistä epäloogisuuksista. Merkillinen ajatuksenjuoksu.

        Suomi ei toivu henkisesti, ellei 90-luvun laman aiheuttajat joudu vastuuseen ja uhrit saa kunnian palautusta. Se on jotain niin järkyttävää, miten yrittäjien elämäntyö tuhottiin tarkoituksella. Nuoriso koki tuolloin vanhempiensa ahdingon, itsemurhat, iso joukko perheitä voivat pahoin. Sadat tuhannet kärsivät taloudellisesta tuhosta.

        Vihervasemmistolainen politiikka kiristää kansalaisten elämää, kommunistien käyttämät menetelmät on meilläkin jo käytössä. Ainakin kolme henkilöä on viety mielipiteiden perusteella mielisairaalaan äskettäin, en tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä, onko heistä ketään saatu sieltä pois. Jotain hyvääkin on nytkähtänyt eteenpäin. Tällä viikolla lähtee Kansainväliseen rikostuomioistuimeen kanne, jossa on mukana Suomen hallituksen kaikki ministerit, THL:n johto, AVIn esittelijät ja virkamiehet, jotka on tehneet rajoituspäätöksiä. Kyse on rikoksista ihmisyyttä vastaan. Samoilla perusteilla pitkälti kuin mitä israelilaiset ja norjalaiset on tehneet. Ei näitä kuule Yleltä tai näe iltalehtien sivuilta.

        ttps://www.youtube.com/watch?v=HKsn6Zvwhbk

        ”Kela on leikannut tukia kantasuomalaisilta.”
        ”On löydetty turvapaikanhakijoiden toimeentulotukihakemuksia roskiksista…”

        Nämä ovat urbaanilegendoja, jotka on moneen kertaan todettu valheiksi. Jos asia olisi näin, nämä olisivat olleet oikeudessa ´jo vuosia sitten.

        ”Vihervasemmistolainen politiikka kiristää kansalaisten elämää, kommunistien käyttämät menetelmät on meilläkin jo käytössä.”

        Tuota, laman aikaan toimi Iiro Viinanen valtionvarain ministerinä ja oli kokoomuslainen. Meillä oli tuolloin porvarihallitus jossa olivat Keskusta, Kokoomus, RKP ja SKL.
        Kyllä sinulla suu vaahtoa, mutta tietoja näemmä ei ole lainkaan. Keksit vaikka mitä ”jännää”, mutta nuo jää pelkiksi tuleen huuteluksi.

      • mummomuori kirjoitti:

        Hyvin porvarit hoitivat laman. Vassarit eivät osaa muuta kuin ottaa katteetonta lainaa 😹

      • Anonyymi
        aito.on.ainoa.avioliitto kirjoitti:

        Hyvin porvarit hoitivat laman. Vassarit eivät osaa muuta kuin ottaa katteetonta lainaa 😹

        He siis saivat aikaan laman.
        Lama oli vuosina 1990–1993 ja vasta vuonna 1995 – 1999 hallituksen muodosti SDP, kokoomus, RKP, vasemmistoliitto sekä vihreät. Tänä aikana suomi liittyi EMUun, joten EU:ta lienee aika turha syyttää lamasta johtuvista ongelmista.

        Joten Anonyynin väitteet ovat puuta heinää.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        ”Kela on leikannut tukia kantasuomalaisilta.”
        ”On löydetty turvapaikanhakijoiden toimeentulotukihakemuksia roskiksista…”

        Nämä ovat urbaanilegendoja, jotka on moneen kertaan todettu valheiksi. Jos asia olisi näin, nämä olisivat olleet oikeudessa ´jo vuosia sitten.

        ”Vihervasemmistolainen politiikka kiristää kansalaisten elämää, kommunistien käyttämät menetelmät on meilläkin jo käytössä.”

        Tuota, laman aikaan toimi Iiro Viinanen valtionvarain ministerinä ja oli kokoomuslainen. Meillä oli tuolloin porvarihallitus jossa olivat Keskusta, Kokoomus, RKP ja SKL.
        Kyllä sinulla suu vaahtoa, mutta tietoja näemmä ei ole lainkaan. Keksit vaikka mitä ”jännää”, mutta nuo jää pelkiksi tuleen huuteluksi.

        Siinä taas tyypillinen esimerkki, kun ei osata lukea toisten viestiä. Tappelet itse luomiasi olkiukkoja vastaan, niin tyypillistä ja niin väljähtynyttä..

        >”Vihervasemmistolainen politiikka kiristää kansalaisten elämää, kommunistien käyttämät menetelmät on meilläkin jo käytössä.”<

        Tuota ja tuota ja ottia tuota! En tuossa puhu mitään 90-luvun lamasta! !

        Sinulle sellainen, mistä et mitään tiedä, on joko urbaanilegendaa, salaliittoa tai muuta vasemmistolaisten sanahelinää, millä kuittaatte hankalat asiat. Jopa henkilön omat kokemukset letkautat urbaanilegendaksi.

        Tässä valtionhallinnon asiakirjoilla dokumentoitua tietoa, sinun mutujesi sijaan.
        Koivisto järjesti 1990-luvun laman tarkoituksella, jotta sai EY-mukautettua Suomen perustuslain etukäteen.
        Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg 4.11.1989:
        ”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”

        Suomen pankit eivät täyttäneet vuonna 1989 EY-säädöstöön kirjoitettuja euro-kriteereitä, joten pankkien taseet oli laitettava euro- ja EY-kuntoon ryöstämällä pankkien laina-asiakkaiden ja takaajien omaisuudet. Koivisto määräsi pankit aina voittamaan oikeusjutut. Ja näin tapahtui.
        ttp://jormajaakkola.fi/

        ttps://www.youtube.com/watch?v=VyIhuiwTXys

        Oikeuslaitos on politisoitunut ja on jotenkin surkuhupaisaa, minkälaisessa kuplassa jotkut elää. Tässä maassa ei kaikki saa oikeutta, siitä on näyttöä ihan riittämiin. En ala olemaan tiedon-eteen-kantaja laiskureille ja jankkaajille. Itse minäkin tietoni kaivan, mutta en enää linkkejä pahemmin jakele, ette ansaitse sitä tällä palstalla, te ateisti-liberaalit kaikesta vastaanjankkaajat ja väärä-alusta -naureskelijat.

        ttps://www.verkkouutiset.fi/professori-pelkaa-lainkayttoa-alistetaan-politiikan-palvelukseen/#93eb70f8

        ”En tuossa puhu mitään 90-luvun lamasta! !”

        Et, mutta väitit ”Vihervasemmistolainen politiikka kiristää kansalaisten elämää…” ja osoitin tuolla esimerkillä, että aivan samalla tavalla kokoomus, keskusta jne. kiristävät kansalaisten elämää.

        Sinä tosin hyökkäät asiassa rajusti.
        ”Koivisto järjesti 1990-luvun laman tarkoituksella, jotta sai EY-mukautettua Suomen perustuslain etukäteen.”

        Nämä näemmä ovat Alpo Jaakkolan omia mielipiteitä, hän tuntuu käyvän yhden miehen sotaa EU:ta vastaan. Hänen kotisivuillaan on kokoelma ”Koiviston konklaavi”, jossa on kaikenlaista.

        Hän tuntuu unohtaneen kokonaisuuden, eli tuolloisen liian nopean rahamarkkinoiden vapauttamisen, NL:ton romahtamisen ja korkotason nousun Suomessa ja Euroopassa.

        Mutta mielipiteitä toki saa olla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe