Gallup: säälittääkö rasismin vastustajat sinua

Ajatelkaa, että nuo joutuvat vastustamaan jotakin, mitä suomessa ei ollenkaan esiinny. Tuossa toiminnassa todellakin joutuu poimimaan marjatkin maasta ja tarvitaan erinomaista mielikuvitusta ja luovuutta, jotta rasismia saadaa kehitettyä tyhjästä.
Pari esimerkkiä valaisee tilannetta. Päivi Lipponen kimmahti pystyyn vieteriukon lailla, kun paremman väen ravintola poltettiin Tampereella. Nyt vihdoinkin ihanaa rasismia, mitä vastustaa. Ja sitten tietenkin suuri pettymys. Irakilaiset taas keksivät kivan jutun valekuolleesta ja tietenkin syy suomalaisten rasistien. Sisäministeriä myöden juttua trollailtiin 24/7. Entä Ruotsissa, siellä oli puolestaan keissi, jossa moskeija paloi. Riemu oli suurta, nyt päästään vastustamaan äärioikeistoa. Iloa hieman laimensi tosin se, että poliisin mukaan palo oli lähtenyt ihan paremman väen omasta rasvakeittimestä.
Voitaisiinkos me tehdä jotain tämän tuskan helpottamiseksi?
1251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Ajatelkaa, että nuo joutuvat vastustamaan jotakin, mitä suomessa ei ollenkaan esiinny."

Väitäkö aivan vakavissasi, että Suomessa ei esiinny rasismia? Vai onko tuo mainitsemasi 'jotain' jotakin muuta kuin rasismia?

Äänestä
  • Rasistiset asenteet vain lisäävät rasismia, koska kuullessaan tai lukiessaan rasistista herjaa, se toinen osapuoli vetää herneitä lujasti nenään ja alkaa tihutöihin rasistia vastaan..

    Äänestä

  • Onhan tuo rasismin löytäminen kuitenkin kuin neulan etsimistä heinäsuovasta.
    Toisaalta tämä rasisminvastustajaporukka on kyllä kiitettävästi laittanut mielikuvituksen rallattelemaan.

    Äänestä

Huvittavaa ovat myös nämä mielikuvitukselliset rasismitarinat, joita Husu keksii. Tai Suldaanin tarina rasistisista naapureista, jotka paljastuivat maahanmuuttajiksi.

Äänestä
  • Onneksi on edes näiden vuoden pakolaisnaisten ja -miesten keksimiä mielikuvitusjuttuja, joita sitten sisäministerimme ja muut rasismin vastustajat voivat sitten trollailla eteenpäin.
    Muutenhan rasismin vastustajat jäisivät aivan tyhjän päälle. Parempi, että trollailevat mielikuvitusjuttuja, kuin ovat kaduilla riehumassa.

    Äänestä

Suomalaiselle ei kuulu tätä mielipuolisuutta elättää huuhaita
- nämähän meinaavat huuhaitaan meinaten elintilamme vallata

EIKÖHÄN TYSSÄTÄ TÄMÄ TOUHUT JA KERRALLA

Äänestä
  • ViherVasurit on maapallon hävitäjiä koko ihmiskunnassa, nämä pyrkivät tämän pallon tuhoamaan ja vielä oikeuksinsa, suomessakin käytävät tähän vielä näitä etelänmaalaisia

    Äänestä

Tiedotan.

Suomessa on aina ollut vain YKSI laaja rasismin muoto ja se on suomalaisvastainen rasismi! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta totta se vaan on.

Aiemmin tuo suomalaisvastaisuus tuli ilmi lähinnä vain ruotsinmielisyytenä, jonka järjettömiä seurauksia ovat pakkoruotsitus ja koko kielisysteemimme.

Nykyään on LISÄNÄ pakkomamutus ja EUvostoliitto, jotka myös ovat suunnattu suomalaisuutta ja suomalaista Suomea vastaan.

Kakki muut rasismin muodot Suomessa ovat vain harvoja yksittäistapauksia. Piste.

Äänestä

Ei.

Muo ei säälittäis vaikka joku keittäis noita vajaaälysiä öljyssä mun silmien edessä.

Äänestä

Säälittää, kun eivät ymmärrä, että heiltä loppuu palvelut ja leipä. Naapurostossa olevista vihervasemmistolaisista ei yksikään käy tällä hetkellä töissä, kaikki elävät sosiaaliturvalla.

Äänestä

Rasismista syyttävät ajavat omaa etuaan sekä mustamaalaamalla että uhriutumalla. Rasismista syyttävien taustoja ja motiiveja kannattaa tutkia. Tuskin sieltä löytyy muuta kuin oma etu.

Äänestä

Tiedotan.

Vasurien suosima kriittinen rotuteoria on PAHINTA systemaattista ja aatteellista rasismia, mitä länsimaissa nykyään on!

Mutta siitä ei saa puhua mediassa eikä julkisuudessa. Koska sen rasismin kohde on vain valkoiset ihmiset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ajatelkaa, että nuo joutuvat vastustamaan jotakin, mitä suomessa ei ollenkaan esiinny. Tuossa toiminnassa todellakin joutuu poimimaan marjatkin maasta ja tarvitaan erinomaista mielikuvitusta ja luovuutta, jotta rasismia saadaa kehitettyä tyhjästä.
Pari esimerkkiä valaisee tilannetta. Päivi Lipponen kimmahti pystyyn vieteriukon lailla, kun paremman väen ravintola poltettiin Tampereella. Nyt vihdoinkin ihanaa rasismia, mitä vastustaa. Ja sitten tietenkin suuri pettymys. Irakilaiset taas keksivät kivan jutun valekuolleesta ja tietenkin syy suomalaisten rasistien. Sisäministeriä myöden juttua trollailtiin 24/7. Entä Ruotsissa, siellä oli puolestaan keissi, jossa moskeija paloi. Riemu oli suurta, nyt päästään vastustamaan äärioikeistoa. Iloa hieman laimensi tosin se, että poliisin mukaan palo oli lähtenyt ihan paremman väen omasta rasvakeittimestä.
Voitaisiinkos me tehdä jotain tämän tuskan helpottamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu